PÄÄKIRJOITUS

Elämme poikkeuksellisia aikoja. Koronavirus jyllää uhkaavana maailmanlaajuisesti, ja nyt on Suomikin ottanut varotoimet käyttöön. Poikkeustila on julistettu: hallitus kielsi aiemmin kokonaan yli 500 hengen tapahtumat, myöhemmin myös yli 10 hengen tapaamisia pyydettiin rajoittamaan. Sekä ammattikorkeakoulut että yliopistot ovat kokonaan siirtyneet etäopetukseen, tiloja on suljettu ja harkkoja peruttu. Enää ei pääse edes yliopiston ruokalaan syömään ja tuulettamaan kirjantunkkaisia ajatuksiaan. On karanteenin aika.

Odotin kevään luentokursseja innolla. Täkyn hallituksen Instagram my day -vuorossani kerroin, että neljännen vuoden kirjallisuuden opiskelijana suurin osa opinnoistani on muutenkin kirjatenttejä, jolloin kontaktiopetus olisi tullut mielenvireyttä ajatellen tarpeeseen. Kuitenkin kaikki on nyt peruttu. Täkyläisillekin rakas Osma peruttiin tältä keväältä, samoin vappu. Joensuun Osmalandia olisi tuonut elämään hupia, mutta sen peruuntuminen ei kuitenkaan epää kaikkea nautintoa elämästä, eihän? Tämän vuoksi olemme Itäkynän toimituksessa jättäneet numeron teemaksi huvin, jopa kaikessa itseironiassaan.

Tämänkertaisessa Itäkynässä luettavananne on karanteenihuveja, hartaasti toivottu juttu täkyläisten lemmikeistä suloisine kuvineen, uskomaton kertomus kadonneesta pyörästä ja sen löytymisestä sekä novelli, jonka koukuttavaa jatkoa on luvassa tulevissa numeroissa. Pääkirjoitukseni lisäksi puheenjohtajan tervehdys ja tekstiviestipalsta kulkevat mukana jo vakiokalusteina. Erittäin suotavaa on myös vilkaista kuvapainotteinen juttu Täkyn ystävänpäiväständin runoista. Onhan niistä jo kulunut aikaa, mutta ne osuvat hämmentävän tarkasti ajan hermoon. Näinä hetkinä kaikki pienetkin ilot tulevat tarpeeseen: itse olin suorastaan pakahtua, kun keskiviikkoiltana 18.3. Sanna ”Litku” Klemetti soitti Instagram-livessään Angelica-biisin ensimmäistä kertaa vuosiin. Keikka oli muutenkin täydellinen kokonaisuus, intiimi ja mukaansatempaava. Nyt jos koskaan kannattaa olla kiitollinen somesta. 

Toivottavasti viihdytte numeron parissa. Pidetään toisistamme huolta eli vältetään turhaa käyskentelyä ja pestään, hitto soikoon, niitä käsiä! 

Saippuaisin terveisin päätoimittajanne Karoliina, joka viimein katsoi Game of Thronesin

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

Koronavirustilanteen vaikutus näkyy kaikkialla. Täkyn tuli tehdä vaikeita päätöksiä, kun Osma ja kaikki muut kevään tapahtumat oli peruttava. Lannistua ei kuitenkaan kannata, tapahtumia riittää kyllä tulevaisuudessakin, ja peruttuja tapahtumia pyritään tilanteen kehittymisen mukaan siirtämään myöhemmälle ajankohdalle. Nyt on hyvä hetki keskittyä muunlaiseen toimintaan: Täky jatkaa jäsentensä edunvalvontaa, suomen kielen ja kirjallisuuden asioista tiedottamista ja täkyläisten yhdistämistä. Suunnitteilla on myös etänä järjestettävää ohjelmaa, joten sosialisoitua voi, vaikka fyysistä kokoontumista onkin vältettävä.

Vaikka tilanne on otettava vakavasti, kannattaa kuitenkin aina muistaa myös oma jaksaminen ja pyrkiä tekemään asioita, joilla voi hetkeksi ohjata ajatukset muualle. Täkyllekin kuuluu tilanteeseen nähden ihan hyvää. Alkukeväästä järjestettiin uusi rastitapahtuma Lähtee lapasesta, joka oli erittäin onnistunut. Täkyläisten rivejä yhdistää nyt myös upouusi Täky-paita, josta on tullut ainakin itselleni uusin lempivaate.

Toivotan kaikille jaksamista vaikeaan tilanteeseen, ja muistutan siitä, että Täky on tapahtumien puutteesta huolimatta edelleen täällä teitä varten!

– Roosu

TÄKYLÄISTEN LEMMIKIT, OSA I

Haluatko uusia eläinystäviä? Kiinnostaako sinua, millaisia lemmikkejä muiden täkyläisten kotona asustaa? Toivottu täkyläisten lemmikkien esittely on täällä! Ensimmäisessä osassa pääset tutustumaan Keijoon, Herttaan, Sukkaan ja Aavaan. Mikäli haluat esitellä oman lemmikkisi kaikille täkyläisille, ota yhteyttä kirjoittajiin, sillä esittelyjä tehdään lisää.

Nimi: Keijo ”Kejo”

Omistaja: Anni H.

Ikä: Kohta 4 vuotta

Rotu/laji: Kissa

Suosikkitekeminen: Luvattomien asioiden syöminen

Inhokkitekeminen: Ulkoilu, tuntemattomien ihmisten tapaaminen

Lempiruoka: Kuivatut kalat

Lempilelu: Jääkarhupehmolelu, joka joutuu usein väkivallan kohteeksi

Omistajan kertomaa:

Keijon pentueessa oli kaksi samanlaista oranssia kissaa. Annin piti saada vihreäsilmäinen säyseä kaveri, mutta saikin erehdyksen takia keltasilmäisen kollin eli Keijon. Keijo on voimakastahtoinen ja luonteeltaan kuin vihainen, vanha mies. Ennen kuin tapaa Keijon, täytyy tietää, ettei saa ottaa henkilökohtaisesti, jos Keijo vihaa. Keijo kuitenkin pitää omistajastaan ja nukkuu vieressä ja sylissä, mikä on tärkeintä. Keijon taitoihin kuuluu pitkien matkojen hyppääminen. Oudoin paikka, jossa Keijo on ollut, on Annin jääkaappi, jonne Keijo hyppäsi itse. Keijon pahimpia vihollisia ovat linnut.

Nimi: Dreamlook Heart of Courage “Hertta”

Omistaja: Roosa

Ikä: Melkein 6 kk

Rotu/laji: Shetlanninlammaskoira

Suosikkitekeminen: Riehuminen ja juokseminen

Inhokkitekeminen: Rauhoittuminen, ilman tekemistä oleminen, joutilaisuus

Lempiruoka: Hertta on hyvin kaikkiruokainen ja ahne, mutta suosikkiruoka on naudanmaha

Lempilelu: Tällä hetkellä Hertan lempilelu on harmaa rotta, mutta Hertta pitää kaikista leluista

Omistajan kertomaa:

Hertta on vilkas, aktiivinen ja nopea oppimaan, eikä ole mikään sohvakoira. Ennen kuin tapaa Hertan, kannattaa varautua siihen, että Hertta rakastaa ihmisiä. Parasta on se, että Hertta on aina valmis kaikkeen, eikä sen kanssa tule tylsää. Myös kaikki Roosan ja Hertan yhdessä tekeminen on parasta. Hertan taitoihin kuuluu agilityn alkeet, ja Hertta on erityisen taitava takaakierroissa. Hertta haukottelee aina todella teatraalisesti ja on muutenkin draamakuningatar: se saattaa huutaa eläinlääkärissä jo ennen kuin siihen edes kosketaan. Hertta tykkää käydä halkokorissa ryöväämässä, ja piilottelee mielellään luita ja muita ruokaa sohville ja sänkyyn.

Nimi: Sukka ”Sukkis, Suksuk”

Omistaja: Tiia

Ikä: 2 vuotta

Rotu/laji: Shetlanninlammaskoira

Suosikkitekeminen: Leikkiminen ja kaikenlainen hyppiminen

Inhokkitekeminen: Korvakarvojen trimmaus

Lempiruoka: Sukka tykkää kaikesta ruuasta

Lempilelu: Kaikki pallot

Omistajan kertomaa:

Sukka rakastaa kaikkia ja kaikkea ja on ystävällinen pusupoika. Ennen kuin tapaa Sukan, kannattaa varautua siihen, että se saattaa hyppiä ja pussailla todella paljon. Parasta Sukassa on se, että se on aina todella iloinen. Tiian paras muisto Sukan kanssa on se, kun he osallistuivat koiranäyttelyihin, kun Sukka oli pieni eikä osannut vielä edes käyttäytyä. Sukan taitoihin kuuluu ilmaan hyppääminen käskystä, ja se osaa myös odottaa syömislupaa todella kauan. Sukka karkasi kerran mökillä naapurin pihaan, jossa oli toisia koiria, eikä suostunut millään tulemaan takaisin. Sukan äiti on erään toisen täkyläisen koira.

Nimi: Aava

Omistaja: Miro

Ikä: 6 kk

Rotu/laji: Ragdoll

Suosikkitekeminen: Herkkujen syöminen, leikkiminen ja kiipeäminen, narun kantaminen suussa

Inhokkitekeminen: Ikävässä säässä ulkoileminen, kantokoppaan meneminen

Lempiruoka: Kana kastikkeessa

Lempilelu: Harmaa kengännauha ja helisevä hiiri

Omistajan kertomaa:

Aava on leikkisä, utelias rämäpää. Jos Aavalle heittää leluhiiren seinän luokse, juoksee se seinää päin. Aava on oman tiensä kulkija, jota ei kiinnosta muiden mielipiteet. Ennen kuin tapaa Aavan, kannattaa muistaa, ettei se välillä ymmärrä, mihin käyttää kynsiään. Parasta Aavassa on sen uteliaisuus. Miron lempimuisto Aavan kanssa on se, kun Aava tuli Miron kotipaikkakunnalla olevan koiran kanssa hyvin toimeen. Aavan taitoihin kuuluu tassun ja ylävitosen antaminen. Aava nukkuu päivät ja herää silloin, kun omistajat ovat menossa nukkumaan. Kerran Aava alkoi jahdata häntäänsä matalien portaiden keskivälissä ja kieri portaat vahingossa alas.


Teksti ja toteutus: Roosa Luoma ja Roosu Ilvonen
Kuvat: Omistajien omia

KARANTEENIHUVIT

Jouduitko kotikaranteeniin vai oletko linnoittautunut kotiisi vapaaehtoisesti? Oletko ehtinyt selailla Netflixistä kaiken katselemisen arvoisen? Onko niin tylsää, että tenttikirjat ja esseet alkavat näyttää ainoalta vaihtoehdolta, jolla saada aika kulumaan? Ei hätää! Seuraavassa on lueteltu kuusi (enemmän tai vähemmän) hauskaa tapaa kuluttaa aikaa kotikaranteenissa. 

1) Pidä huolta sosiaalisista suhteista 

Tällaisina hetkinä, kun kehotetaan välttämään turhia fyysisiä kontakteja kanssaihmisiin, on ensisijaiseen tärkeää pitää huolta sosiaalisista suhteista. Yksinolo voi tietysti olla vapauttavaa: 

kerrankin on lupa eristäytyä muista ihmisistä! Pidemmän päälle yksinolo voi kuitenkin alkaa tuntua ahdistavalta, ja pian sitä huomaa puhuvansa pehmoleluilleen – ja huomaa niiden vastaavan takaisin.  

Ota siis puhelin käteen ja soita ystävillesi ja lähimmäisillesi. Varsinkin ikäihmiset ilahtuvat soitosta!   

Koska baareissa käynti ja muut opiskelijan arkea keventävät huvit on peruttu, suosittelen kokeilemaan, miten sujuu viinin tai kaljan maistelu etänä ystävien kanssa. Varustaudu sopivalla määrällä suosikkijuomaasi, ota ystävääsi yhteyttä videopuhelun avulla ja kohentakaa tunnelmaa laulamalla lempisitsilaulujanne. 

2) Siivoa 

Karanteenielämä on loistavaa aikaa siivota kotona sellaisia paikkoja, joita ei normaalisti tule siivottua ja joiden siivoaminen vie liikaa aikaa. Haasta siis itsesi siivoamaan kevään aikana jokin seuraavista kohteista: 

– uuni (älä unohda putsata myös uunin takaa – sieltä löytyy yleensä kaikista mehukkaimmat sotkut) 

– jääkaappi (jos ilmat sallivat, sulata samalla myös pakastin) 

– lattiakaivo (jos sinulla on pitkät hiukset, varaudu epämiellyttäviin yllätyksiin) 

– varasto (jotta sinne voisi ängetä lisää tarpeetonta tavaraa) 

– parveke (jos sellaisen ylellisyyden omistaa) 

– ikkunat (säävarauksella).

Jos mietit, kuinka saa parhaiten pinttyneet tahrat pois uunista tai lattiakaivon vetämään paremmin, Marttojen sivut antavat muun muassa näihin ohjeita. 

3) Kirjoita Täkyn tekstiviestipalstalle

Ei sinulla kuitenkaan ole muutakaan tekemistä, joten päästä sisäinen eläkeläisesi irti ja valita vaikka kauramaidon hinnasta. Jätä joku lyhyt runo tai tsemppiviesti piristämään meidän muiden karanteenilaisten päivää. Jos haluat jättää treffi-ilmoituksen, älä kuitenkaan pyydä näkemään kasvotusten, vaan keksi joku muu romanttinen keino ottaa yhteyttä tulevaan mussukkaasi. 

4) Hyödynnä suoratoistopalvelut 

Netflixin lisäksi on olemassa myös muita suoratoistopalveluita, joiden ilmaiskuukaudet kannattaa hyödyntää nyt, jos ei niitä ole ehtinyt vielä käyttämään. Myös äänikirjasovellukset tarjoavat ilmaisia kokeiluviikkoja. 

Jos olet kuitenkin käyttänyt kaikkien maksullisten suoratoistopalveluiden ilmaiskuukaudet etkä halua maksaa niistä enempää, käy vilkaisemassa mitä esimerkiksi Yle Areena tai Ruutu tarjoavat. Draaman nälkään voit maratoonata Ruudusta Temptation Island Suomi -sarjan neljä viimeisintä tuotantokautta. Dplaysta taas voit seurata Ex on the Beach Suomen ensimmäistä tuotantokautta. Jos haluat matkustaa sohvallasi tuntemattomiin maihin, Ruudusta on saatavilla Madventuresin kaikki kolme tuotantokautta (ja neljäs tuotantokausihan alkaa maaliskuun lopulla). Jos taas haluat nauraa suomalaiselle komedialle, Yle Areenasta löytyy esimerkiksi Ihmisten puolue ja Siskonpeti. 

Areena tarjoaa myös ilmaisia äänikirjoja ja kuunnelmia, kuten Woolfin Orlando, Waltarin Sinuhe egyptiläinen sekä Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä.  

5) Ompele haalarimerkkejä 

Tämä työmaa on ainakin minulle tiedossa, sillä olen hamstrannut vuosien mittaan kivan kokoisen pinon haalarimerkkejä hyllyni reunalle odottamaan ”sopivaa hetkeä”. Kun haalareita ei pysty vähään aikaan käyttämään, voi sormet verillä muistella niitä hauskoja tapahtumia, joita kuluvan vuoden aikana on onneksi ehtinyt olla, ja haaveilla tulevasta. Näin haalarini tulevat olemaan valmiina, kun seuraavan kerran saan vetää ne jalkoihini! 

Jos taas olet ollut ahkera merkinompelija, voit aina tarkistaa kaipaavatko sukat parsimista. 

6) Älä tee mitään 

Nyt on myös lupa olla tekemättä yhtään mitään. Kun ei voi mennä minnekään eikä sen vuoksi ole tarvetta suoriutua elämästä, ota aikaa itsellesi. Sulje vähäksi aikaa koronauutiset (ensimmäinen korona-maininta tässä tekstissä), ja istu lempipaikallesi sohvalla tai makaa sängyllä. Voit meditoida tai joogata, kuunnella rauhallista musiikkia tai eksyä ajatuksiisi. On ihan okei, jos ei halua tehdä nyt yhtään mitään.

Teksti: Jenny Tähtinen

TOSITARINA: KUINKA MENETIN PYÖRÄNI JULMALLE MAAILMALLE, MUTTA IHMEEN KAUTTA SAIN SEN TAKAISIN

Onni onnettomuudessa. Fraasi on kliseinen, ja varmasti monelle tuttu. En ole edes varma, voiko tätä pian teille kuvailemaani tapahtumasarjaa kuvailla pelkkänä onnena tai onnettomuutena, mutta aion silti kertoa tarinani teille. 

Minun onnettomuuteni alkoi eräänä tammikuisena päivänä. Päiväni oli kuin mikä tahansa muukin tavallinen tammikuinen päivä – viileä, toiveikas ja seesteinen – kunnes onnettomuus iskeytyi kasvoilleni lähes tuhannen jäätyneen pohjoiskarjalaisen auringon voimin. Polkupyöräni ei ollut siinä, mihin sen olin edellisenä iltana jättänyt. Elävät ja lähes käsinkosketeltavat muistikuvat edellisestä alkuillasta vyöryivät mieleeni pakokauhun ja paniikin tunteiden siivittäminä. Lukitsin pyöräni kotitaloni etupihalle, samaan paikkaan kuin aina ennenkin. En voinut erehtyä tästä. Mieleni poukkoillessa ja hermojeni kiristyessä pienten katkeavien kuminauhojen tavoin kiersin ympäri kotitaloani, pitkin varastoja ja käytäviä kyseenalaistaen omaa muistiani pyöräni sijainnista, mutta turhaan. Rakas punainen ratsuni oli kadonnut. Tipotiessään.  

Sydämeni hakkasi kuin tuhatta ja sataa soittaessani ensin äidilleni, sitten minua odottavalle poikaystävälleni pyöräni kohtalosta. Hätäpäissäni laadin etsintäkuulutuksia pitkin ja poikin internetin ihmeelliseen maailmaan, ja ilmoitin minua kohdanneesta onnettomuudesta yhdelle jos toisellekin kontaktilleni. Iltani kului hiipivän auton etupenkillä katsastaen vastaan tulevia valotolppiin nojaajia, telineissään odottavia ja ojanpientareille kaatuneita. Mutta yksikään rengaspari ei näyttänyt tutulta. Epätoivo vaihtui pettymykseen, ja päivät kuluivat suuren surun laimentuessa hiljalleen.  

Mietitte varmaan jo nyt tätä lukiessanne, milloin tälle onnettomuudelle saadaan sen onni. Onneni sattui löytymään kahdeksan päivää myöhemmin.  

Olin jo lähestulkoon menettänyt toivoni kadonneen pyöräni suhteen. Pakko myöntää, että olin jopa katsellut uusia uljaita kulkupelejä täyttämään menetyksen aiheuttaman epäkäytännöllisyyden aukon, mutta jokin piti minut silti valveilla vanhan ystäväni suhteen.  

Eräänä aamuna, juuri herättyäni, satuin avaamaan lähestulkoon pahamaineisen sosiaalisen median applikaation Jodelin. Vielä unisin silmin rekisteröin hetken aikaa eteeni avautuvaa päivitystä kuvineen. Lumihangessa makasi pyörä. Yksityiskohdat tarkentuivat minulle peräjälkeen tarkastellessani kuvaa ja siinä ilmeneviä tuntomerkkejä. Punainen naisten pyörä. Etukori. Satulapehmuste. Valkoinen soittokello pienin vaaleanpunaisin kukin.  

Hetket tuntuivat kiitävän lähes hidastettuina sekunnin sadasosina hypätessäni ylös ja kiskoessani vaatetta päälleni. Reilu viikko sitten kadonnut pyöräni oli paikannettu aamuyöllä Jodeliin jonkun toimesta. Kuva sisälsi jopa sijainnin, ja kyseinen katu oli vain muutaman sadan metrin päästä kotoani. Sydän korvissani tykyttäen riensin puolijuoksua kohti Suvantokadun luvattua maata epäuskoisena näkemästäni sekä pohtien sitä, missä kohti kyseistä katua vanha ystäväni mahtoikaan olla kuvattuna.  

Sitten näin sen. Samassa tienristeyksessä, johon olin Suvantokadulle saapunut, näkyi jo kaukaa hangen valkeudesta pilkottava punamusta metallitankojen joukkio. Parilla juoksuaskeleella ylitin tien ja saavuin kyseisen näkymän luokse. Ja siinä se oli. Minun oma polkupyöräni, joka mystisesti kahdeksan päivää sitten katosi kotipihaltani, oli edessäni, lähes vahingoittumattomana. Nostin ystäväni pystyyn, tarkastelin sitä parhaani mukaan suupielteni noustessa yhä vain ylemmäs. Tippuneet ketjut ja mylläytynyt lumikerros viestivät minulle mahdollisen voron syystä hylätä saaliinsa nyt ja tähän. Todellinen onni onnettomuudessa. 

Onnellisena kävelytin pyörän takaisin kotiin silitellen samalla sen satulaa pienten onnen kyynelten kohotessa silmäkulmiini. Aiemmin useampaankin otteeseen kiroamani Jodel oli pelastanut minut onnettomuudestani. Ilman siellä näkemääni kuvaa en olisi ehkä koskaan päätynyt takaisin yhteen vanhan pyöräni kanssa. Kuka tietää missä kaikkialla maailman tai Joensuun kolkissa pyöräni noina kahdeksana päivänä seikkailikaan, tai millaisia kommelluksia ja epäoikeudenmukaisuuksia se joutui kokemaan. Mutta onnellisen sattuman – ja Hehkujen jälkeisen aamuöisen jodlaajan – ansiosta tiemme yhtyivät jälleen. 

Teksti ja kuva: Emilia Saukkonen

VERESTÄVÄÄ LUOVUUTTA – YSTÄVÄNPÄIVÄSTÄNDIN RUNOT

Täkyn hallitus järjesti tuttuun tapaan ystävänpäiväständinsä Agoralle 13. helmikuuta. Tarjolla oli karkkia sekä haalarimerkkejä, joita huhujen mukaan jotkut fuksit ostivat yli kahdellakymmenellä eurolla! Näinä sangen poikkeuksellisina aikoina sehän on vain plussaa Täkylle. 

Ständillä sai myös tehdä oman ystävänpäivärunonsa jääkaappirunojen tyylillä. Ilahduttavan moni täkyläinen kävikin paikan päällä runoilemassa. Luvatusti hallitus palkitsi parh: Mari ansaitsi haalarimerkin herkkyyttä huokuvalla runollaan. Tuolloin lupasimme myös julkaista muutkin ständillä tehdyt runot, ja tässä ne tulevat.

Marin herkkä voittoruno

Villen runosta on tulkittavissa (huoleton) nuoruus

Pj-Roosu runoili hyvin eksistentiaalisesti

Roosu innostui tekemään vielä toisenkin runon

Ossin runossa erityisesti toinen säe puhuttelee tämänhetkistä tilannetta

Miron runo osuu karanteenielämän ytimeen

Myös Johannan runo onnistui ennakoimaan karanteenielämää hämmentävän hyvin

Lisää eksistentialismia à la Anni H.

Myös Itäkynä-vastaava Karoliina vuodatti tunteitaan

NOVELLI: KANSA SAARISTOSSA, OSA I

"Häikäise minut loisteellasi, Tähtöseni"

Sinä iltana oli Orpojen Kartanossa järjestetty naamiaiset. Hetken aikaa tämä paikka oli kylpenyt juhlaloisteessa: työntekijät ja kutsuvieraat olivat pyörineet tanssilattialla musiikin soidessa, ja yhä hereillä olleet lapset olivat katselleet heitä silmät suurina. Kynttilöiden valo tarjosi mystistä tunnelmaa kartanoalueen valtavaan päärakennukseen, joka normaalisti oli kylmä ja hiljainen, jolloin lapsilla ei ollut sinne mitään asiaa. Päärakennus oli pyhitetty henkilökunnalle sekä vieraille. Lapsille tarkoitetut pienemmät rakennukset oli sijoitettu ympäri kartanoaluetta kuin muistutuksena orvoille siitä, miten vähäpätöisiä ja kurjia he omistajan mielestä olivat.

Orpojen Kartanon oli jo useamman sukupolven ajan omistanut vanha aatelissuku. Nyt sen omistajana toimi Hohde-niminen nainen, jota useammin kutsuttiin johtajattareksi. Johtajatar oli luonteeltaan kylmä ja ankara. Häntä harvoin näki orpojen seurassa, eivätkä työntekijätkään juuri tavanneet häntä. Kukaan ei ollut koskaan uskaltanut kysyä sitä suoraan, mutta huhu kiersi, ettei johtajatar ylipäätään välittänyt lapsista. Onneksi Orpojen Kartanon työntekijät olivat toista luokkaa. Iltatähti oli aloittanut työskentelemään Orpojen Kartanossa ollessaan viisitoista. Hänen vanhempansa olivat järjestäneet sen. Nyt Iltatähti oli vähän päälle kaksikymppinen, eikä hän olisi voinut toivoa toista työpaikkaa. Vaikka hän ei erityisen hyvin tullut toimeen johtajattaren kanssa tämän hankalan ja äkäisen luonteen takia, Iltatähti kuitenkin rakasti orpolapsia, ja hänen kanssaan Kartanossa työskentelevät ihmiset olivat hänen läheisiä ystäviään. Täysin johtajatar ei sentään jättänyt Kartanoa työntekijöiden vastuulle. Aina välillä hän kutsui valikoituja ihmisiä tutustumaan tähän paikkaan sekä sen lapsiin. Näin olivat aikoinaan saaneet alkunsa vuotuiset naamiaiset.

Iltatähti pyörähteli ympäri rakennusta keräillen tyhjenneitä juomalaseja sekä korjaillen vinoon tönäistyjä koristeita. Hänellä oli ollut täysi päivä: lasten hoitamista, naamiaisten valmistelua, ruuan tarjoilua sekä juhlijoiden jälkeensä jättämän sotkun siivoamista. Iltatähti ei kuitenkaan valittanut. Kaikkina niinä vuosina, joina hän oli Orpojen Kartanossa työskennellyt, hän oli aina tehnyt työnsä tunnollisesti. Jo pelkästään lasten takia hän halusi tehdä työssään parhaansa. Lisäksi vuotuisten naamiaisten tuottama työ oli hänelle erityisen mieluista, sillä nämä naamiaiset sattuivat olemaan yksiä hänen suosikkijuhliaan.

Tai ainakin ne olivat olleet.

Muutama kuukausi taaksepäin Kartanon johtajatar oli tutustunut Viirupöllö-nimiseen merikapteeniin ja kutsunut tämän naamiaisiin. Viirupöllö oli tuonut mukanaan kolme muutakin miehistön jäsentä, eikä Iltatähti tykännyt heistä alkuunkaan. Heidän koko olemuksessaan oli jotain luotaantyöntävää. Iltatähti olisi voinut vaikka vannoa nähneensä ilkeän pilkkeen miesten kasvoilla. Normaalisti Iltatähti nautti naamiaisista ja olisi halunnut niiden jatkua jatkumistaan, mutta merimiesten tähden hän oli vain odottanut juhlien loppumista. Miesten läsnäolo oli muuttanut juhlien loiston joksikin aivan muuksi. Tanssijoiden ilo vaikutti saaliin autuaalta tietämättömyydeltä ennen pedon hyökkäämistä. Kartanorakennus tuntui sokkeloineen täydelliseltä loukolta, jonne jäädä ansaan. Kynttilänvalon mystiikka oli vaihtunut pahaenteisiksi varjoiksi. Ja ennen kaikkea Iltatähti ei ollut lainkaan tykännyt tavasta, jolla nämä merimiehet olivat katselleet häntä.

Ja kuin noiduttua, siinä Viirupöllö äkkiä seisoikin, aivan Iltatähden edessä. Vaivaantuneena Iltatähti keskitti huomionsa lasien keräämiseen. Hän ei sanonut sanaakaan.

”Minä huomasin sinut naamiaisissa. Iltatähti, muistan johtajattaren kertoneen”, Viirupöllö sanoi.

”Se on nimeni. Anteeksi, herra, pystynkö jotenkin auttamaan sinua?” Iltatähti vastasi muistaen, että Kartanon työntekijänä hänen tulisi olla äärimmäisen kohtelias johtajattaren vieraille.

”Ehkä sinä voitkin”, Viirupöllö sanoi, ”Sinä erotuit eduksesi kaikista muista työntekijöistä. Olet sievä, nuori ja vaikutat tekeväsi työsi huolella. Siksi minä otinkin siut puheeksi johtajattaren kanssa.”

”Kiitos. Mutta miten tämä vaikuttaa siihen, pystynkö minä olemaan sinulle avuksi vai en?” Iltatähti kysyi hämmentyneenä.

”Näetkös, minä lähden huomenna takaisin laivalleni ja purjehdin kotiin Lasisaarille. Naamiaisten aikana sain erään hullun idean. Haluaisin tarjota sinulle elämäsi tilaisuutta seikkailuun. Mitä sanoisit, jos lähtisit mukaani Lasisaarille?” Viirupöllö kertoi.

”Minäkö?” Iltatähti kysyi entistä enemmän ymmällään.

”Sinä olet paljon enemmän kuin muut tämän paikan työntekijät, Tähtöseni. Tuhlaisit vain elämäsi täällä. Haluan viedä sinut jonnekin, missä todella pääsisit loistamaan”, Viirupöllö sanoi. Iltatähti katsoi tätä monta vuotta vanhempaa merikapteenia ja tunsi olonsa entistä vaivaantuneemmaksi.

”Kiitos, mutta pidän tästä paikasta. Lapset täällä ovat todella ihania ja mieluusti jatkan heidän kanssaan työskentelyä”, Iltatähti sanoi kääntäen katseensa pois.

”Oletko aivan varma, että haluat hylätä tämän mahdollisuuden? Minä nimittäin aion tarjota sen vain kerran”, Viirupöllö sanoi maanittelevalla äänellä.

”Olen varma. Olen erittäin pahoillani, mutta minun on palattava työnteon ääreen”, Iltatähti vastasi. Viirupöllö mittasi Iltatähteä pitkään katseellaan ja huokaisi lopulta:

”Näköjään sinun päätäsi ei ole kääntäminen. Hyvä on”, hän totesi ja kääntyi pois. Hämmentyneenä, mutta kuitenkin helpottuneena Iltatähti jatkoi juhlien jälkien siivoamista. 

Pitkän siivoamisen jälkeen Iltatähti oli jo ehtinyt unohtaa koko keskustelun Viirupöllön kanssa. Yö oli jo melkein vaihtumassa aamuksi, kun Iltatähti lähti ulos tekemään kierroksen varmistaakseen, että kaikki lapset varmasti olivat nukkumassa. Kävellessään mökkien varjossa tunsi Iltatähti yllättäen jonkun nappaavan häntä käsivarresta ja taittavan sen hänen selkäänsä vasten. Ennen kuin hän ehti päästää ääntäkään, kostea kangas painettiin hänen kasvoilleen. Iltatähti alkoi tuntea olonsa heikoksi ja  menettää tajuntaansa. Ei kestänyt kauaa, ennen kuin Iltatähti lopulta pyörtyi hänen kimppuunsa hyökänneen henkilön syliin.

Iltatähti heräsi vieraassa huoneessa. Hänen päätään särki, ja hän tunsi olonsa heikoksi sekä huonovointiseksi. Huone oli tummaa puuta. Hän makasi lattialla. Kaikkialla hänen ympärillään oli tynnyreitä, ja yhden tynnyrin päällä istui Viirupöllö. Iltatähti peruutti automaattisesti taaksepäin nähdessään hänet.

”Mukava, että viimein sait tajuntasi takaisin”, Viirupöllö sanoi.

”Minne sinä olet tuonut minut?” Iltatähti kysyi kauhistuneena.

”Laivalleni. Minnekäs muuallekaan”, Viirupöllö vastasi. Iltatähdellä kesti hetken kerätä ajatuksiaan.

”Kun tulit puhumaan kanssani… Sinulla ei ollut aikomustakaan antaa minun sanoa ei”, Iltatähti sanoi.

”Tietenkään ei. Se oli vain kaunopuhetta, jolla yritin välttää tämänkaltaisen tilanteen. Totuus on, että olit jo silloin omaisuuttani. Ostin sinut johtajattarelta”, Viirupöllö sanoi.

”Hän ei…”, Iltatähti aikoi sanoa, ettei johtajatar ikinä olisi voinut myydä häntä, mutta tulikin toisiin aatoksiin, ”hän itse asiassa tekisi niin.” 
Iltatähteä alkoi pelottaa. Mikä olisi hänen kohtalonsa? Mitä tämä mies tekisi hänelle? Iltatähti nousi istumaan ja kietoi kätensä polviensa ympärille:

”Mitä nyt sitten?” hän sanoi heikolla äänellä.

”Hoi! Pääsky! Sotka! Tulkaa tänne!” kapteeni huudahti, ja pian kaksi miestä ilmestyi näkyviin. Iltatähti tunnisti nämä samat miehet tanssiaisista. Toinen heistä kantoi sylissään kangasnyyttiä, joka laskettiin tynnyrin päälle.

”Jospa aloitettaisiin sillä, että riisut tuon mekon yltäsi”, Viirupöllö sanoi virnistäen. Veri pakeni Iltatähden kasvoilta. 

”Mitä?!” hän henkäisi.

”Pojat, auttakaa häntä”, Viirupöllö käski. Hetkessä molemmat miehet olivat Iltatähden kimpussa. Toinen miehistä kiskaisi hänet äkisti pystyyn ja tehokkaasti kahlitsi hänet otteeseensa peittäen suun toisella kädellä. Iltatähti ei pystynyt huutamaan. Toinen miehistä otti puukon esille ja leikkasi mekon pois Iltatähden yltä. Lähes alastomana Iltatähti värisi pelosta sekä kylmästä.

”Paina hänet lattiaan”, Viirupöllö käski ja Iltatähteä pidellyt mies teki työtä käskettyä. Iltatähti ei pystynyt liikkumaan. Puukko kädessään Viirupöllö tuli lähemmäs ja polvistui Iltatähden viereen. Kovakouraisesti hän nappasi Iltatähden hiukset käteensä ja leikkasi ne yhtä kovakouraisesti lyhyiksi. Hän nyökkäsi Iltatähteä pitelevälle miehelle, joka päästi tämän otteestaan. Iltatähti lähti heti peruuttamaan heistä, mutta ainoa reitti pois huoneesta oli miesten takana. Viirupöllö otti kangasnyytin tynnyrin päältä ja heitti sen Iltatähdelle.

”Me olemme saaneet hupimme, vai mitä pojat?” Viirupöllö sanoi ja käänsi katseensa Iltatähteen, ”pue nuo yllesi. Ne ovat henkivakuutuksesi tällä laivalla. En mene takuuseen siitä, mitä tapahtuu, jos muu miehistö saa tietää naisen matkustavan laivassamme. Olemme purjehtineet jo varsin kauas satamasta. Et pääse enää uimalla takaisin, eikä tässä laivassa ole kovin kummoisia piilopaikkoja. Suosittelen siis, että tulet puheilleni heti, kun olet saanut nuo vaatteet päällesi.” 
Viirupöllö kääntyi ja lähti kohti kannelle johtavia portaita:

”Ja muuten, tervetuloa miehistöön”, hän vielä sanoi nauraen, ennen kuin katosi tärisevän, itkua pidättelevän Iltatähden näköpiiristä.

Jatkuu seuraavassa numerossa...

Teksti: Siiri Rantanen

TÄKYN TEKSTIVIESTIPALSTA

Täkyn tekstiviestipalsta on Itäkynän uusi osio, johon täkyläiset saavat jättää kommenttejaan, havaintojaan ja terveisiään – miksei treffi-ilmoituksiakin. Tällä palstalla hassuttelu hyvän maun rajoissa on sallittua! Itäkynän toimitus ei sensuroi tai suorita kielenhuoltoa, vaan julkaisemme viestit autenttisessa muodossa nimimerkkeineen kaikkien luettavaksi.

Kuten nimimerkki Skeptinen viime numeron tekstaripalstalla totesi, voi Osmassa olla selvin päin, oikeasti! Ja niin muuten myös kaikissa muissakin tapahtumissa. Tämä on oivallus joka on ilostuttanut elämääni, hauskaa on aina ollut, eikä seuraavana päivänä ole kuin korkeintaan myötätuntodarra!
– Kookosmaito

Nerokas idea tämä palsta, tykkään!
– Waaau

Onko kukaan nähnyt lastani Lissukka-Päivänkakkara-Jummijammia? Nähty viimeksi ennen lastenkutsusitsejä, joille kielsin häntä osallistumasta ilman lastenhoitajaa. Äidin hätä on kova. Lissukka, jos näet tämän, tule kotiin!
– Lissukan äiti

Osma on seuraavalla viikolla. En kuitenkaan tiedä selviänkö sinne asti – maanantaina on nimittäin ÄMOn tentti.
– Selviytyjät-fuksi

(Päätoimittajan välihuomio: Toivottavasti selvisit ÄMOsta, koska Osma ei selvinnyt koronasta.)

Kuulin eräältä fuksilta, että he saavat ottaa ämo:n tenttiin lunttilapun. Mihin ihmeeseen on tämä maailma mennyt, kysynpä vaan! Silloin kun minä olin fuksi, ei ollut moisia mahdollisuuksia. Kyllä vaan silloin minun fuksivuotenani itkettiin ja päntättiin astevaihteluita ilman mitään lunttilappuja.
– Tuohtunut

Etäopiskelun ensimmäinen päivä ja voin jo tuntea mökkihöperyyden lamauttavan voiman. Gradu kirjoittakoot itse itsensä! Olen ylipäätään onnistunut ympäröimään itseni kirjoilla, joita tuskin saan luettua vieläkään. Olivatpa poikkeusolot kuinka poikkeuksellisia tahansa, sama vanha lusmuilumentaliteetti jatkuu edelleen... Vertaistukea? Lähtisikö joku vaikka Skype-kahveille?
– Mökkihöperöitynyt humanisti eli ei-mitään-uutta