ITÄKYNÄ: maaliskuuta 2014

maanantai 17. maaliskuuta 2014

PÄÄKIRJOITUS

Näin se aina menee. Nousin valtaan, mutta alamaiset juoksivat pakoon pää kolmantena jalkana. Jäin lähes yksin, mutta onneksi edes pari ihmistä jäivät tekemään lehteä. Suurin muutos näkyy edessäsi, sillä edellisen päätoimittajan poistuessa keskuudestamme menetimme ainoan henkilön, joka osasi tehdä taiton. Yritin tehdä sen itse, mutta tietokoneeni ei pitänyt ohjelmasta ja en muutenkaan oikein saanut aikaan muuta kuin sotkua. En itsekään tiedä, onko tämän lehden tekeminen blogina oikein järkevää, mutta valitettavasti ei ole oikein muutakaan mahdollisuutta.

Sisältökin muuttuu hieman, sillä jo kauan puoliraakana ollut taikina on jostain syystä muuttunut täysin raa'aksi. En tiedä, tuleeko se toimimaan kovinkaan kauaa, enkä muutenkaan tiedä, tuleeko lehti selviämään edes vuoden loppuun asti. Kirjoittajapulan vuoksi ainoa toivomme on seuraavissa fukseissa. Jollain tavalla minun on keksittävä, miten tästä lehdestä saisi houkuttelevamman. Kenties tämä julkaisualustan vaihtaminen tekee asialle jotain, mutta toivottavasti ei ainakaan pahenna tilannetta.

Jos lehti elää vielä vuoden kuluttua, olen päättänyt pudottaa numeroista tämän ensimmäisen ja sen sijaan julkaista vappunumeron ensimmäisenä. Kutsumme tätä numeroa harjoituskappaleeksi, mikä on mielestäni oikein sopiva kuvaus sen vuoksi, että olen ensimmäistä kertaa päättämässä muiden kohtaloista ja muut joutuvat ensimmäistä kertaa kuuntelemaan minua. Edellinen päätoimittaja totesi minulle, että kaikista ideaalisin tilanne päätoimittajana olisi se, että minun ei tarvitsisi tehdä mitään muuta kuin johtaa ja tehdä pääkirjoitus.

Kaikesta huolimatta minusta on kivaa tehdä tätä hommaa. En pääse oikein koskaan mitään luovaa tekemään, mutta nyt minulla on mahdollisuus siihen. Tiedän sen, että tämänkin lukee yksi tai kaksi ihmistä, mutta se ei haittaa; juttu jää elämään bittitaivaassa.

JAN HOKKANEN, KIRJOITUSTAIDOTON PÄÄTOIMITTAJA

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

Hellurei ja astetta hellemmät puhheet!

Niin se vaan näyttää kevät saapuvan tähänkin syrjäiseen ja kylmään maailman kolkkaan valtakunnan rajan tuntumassa: linnut laulavat, aurinko paistaa ja jänikset aloittavat jokavuotiset lisääntymisrituaalinsa. Täkyn hallituskin on pienten heräämisvaikeuksien jälkeen saanut hierottua talviunen jättämät unihiekat silmistään ja on jo suunnitellut kaikkea kivaa keväälle pitääkseen meille niin kovin rakkaan jäsenistön tyytyväisenä. Luvassa on ainakin sitsailua, joitain bileitä ja olisipa vielä tarkoitus saada lukupiirikin käyntiin. Suunnitelmissa olisi myös päivittää Täkyn säännöt vastaamaan hieman paremmin tätä aikaa. Ennen pitkää koittaa myös se hetki, jolloin fuksimussukat induktoidaan lopullisella ja lähtemättömällä tavalla Täkyn iloiseen porukkaan. Tarkoitan tällä tietenkin haalarinkastelujaisia.

Hallituksen arkeen kuuluu paljon muutakin kuin Täkyn toiminnan ideointia ja toteuttamista. Suhteita on pidettävä yllä niin yliopistoon, ylioppilaskuntaan, muihin ainejärjestöihin kuin yliopiston ulkopuolisiin yhteistyökumppaneihinkin. Hallitustyöskentely vaatii yllättävän paljon aikaa, ja joskus ainakin minulla saattaa kulua kokonaisia päiviä pelkästään ainejärjestömme asioita miettiessä ja hoitaessa. Hallitustyöskentely on kuitenkin palkitsevaa ja välillä tuntuu, että Täkyn asioiden kanssa piehtarointi on mielekkäämpää kuin opiskelu. Toki opiskellakin pitää. Johan tässä ikääkin alkaa kohta olla sen verran, että meinaa tulla kiire päästä maksamaan veroja yhteiseen kassaan.

Olen ottanut puheenjohtajan tehtävän ilolla ja kunnialla vastaan, ja pyrin tekemään parhaani hienon ja perinteikkään ainejärjestömme eteen. Toivon, että jätän jälkeeni Täkyn, jonka asiat ovat vähintään samalla mallilla kuin ne ovat olleet tähänkin asti. Haluan myös muistuttaa, että me emme hallituksen kanssa kykene tekemään aivan kaikkea itse, vaan tarvitsemme myös aktiivisia hallituksen ulkopuolisia toimijoita, jotka ideoivat ja toteuttavat kanssamme. Olemme myös avoimia kaikille uusille ideoille, joita teillä jäsenillä on. Jos siis haluaisit Täkyn järjestävän jotain uutta ja ennen kuulumatonta toimintaa tai haluat vain antaa palautetta tai näet toiminnassamme jotain kehittämistä, tule rohkeasti nykimään hihasta. Lupaan, ettemme pure. Tai jos puremme, niin varmista että rabies-rokotteesi on voimassa. Rietot ja ratot jättävät jälkensä.

Iloisin, keväisin ja aurinkoisin terveisin perveisin

Kasperi, puhheenjohtaja.

SEREMONIAMESTAREIDEN KOOTUT SELITYKSET

Seremoniamestareillanne on nyt kevättä rinnassa. Pitäkäähän mielessänne tulevat kevään merkkitapaukset: Täkyn oma lukupiiri aloittelee toimintaansa (kiinnostuneet olkoot tarkkoina), haalareita kastetaan, Varnitsan ja Nefan kanssa sitseillään, Savoa ja Karjalaa kierrellen voi hankkiutua humalaan, 8-approssa voi hankkia tutkinnon. Alkukivet lakitetaan ja Ilosaareen marssitaan tänäkin vappuna. Kaikkea tätä odotellessa voitte pitää fiilistä yllä laulelemalla Humanistin keväthuumausta, jonka juuri teille sanoitimme:

Humanistin keväthuumaus (säv. Anttilan keväthuumaus)

Anttila nyt ampaisee ylös vuoteeltaan,

aurinko on korkeella, kevättuuli lounaassa.

Agoralla hän tanssii järin yöpaidassaan,

lauluhunsa yhtyä saa kuka vaan.

Lehtimäki luetuttaa klassikoitaan vaan,

Irja Alho kertailee ISK:taan,

katso, kuinka fuksiakin monta on jo kevään tenteissä:

Orvokki, Lehdokki, Vuokko ja moni muu.

Haalareiden lahkeet ne vain hulmuaa,

Anttila kun Ilonassa lanteitaan vatkaapi.

Anttilalle auki on taivas ja maa,

amanuenssille hän näin huudahtaa:

"Tiedätkö sä, Telle, mikä musta tuleekaan?

Kuule, Kela kukkuu taas lempilauluaan,

Katso, ahdistuksissaan kyynelehtii kandivaiheessaan

Orvokki, Lehdokki, Vuokko ja moni muu."

Tiedoistansa kyhää nyt täky gradunsa,

sen hän löytää terävästä, fiksusta päästänsä.

Laulaen hän tanssii taas Humpan kahvilaan,

fuksit vallan ihaillen hokee toisilleen:

"Katso, täky tanssii, hän maisteri on kai,

mistä hän tuon tiedon ja tutkintonsa sai?

Noinko monta op:tä jo kertynyt on muiden tileille:

Orvokin, Lehdokin, Vuokon ja monen muun."

Anttila on vanha, mutta opiskelee vain,

häll' on paljon huolia ja rahat on tiukalla.

Harvoin saa hän huilia, työtä piisaa ain',

millä tavoin pärjää, ei tiedetä lain.

Tietänee sen Kela, joka meille rahat soi,

Make sekä Irja, jotka työkseen luennoi,

tietäneet sen maisterit, jotka loistavat tieteen kentällä:

Orvokki, Lehdokki, Vuokko ja moni muu.

LAURA PIKKARAINEN & TYTTI TIAINEN

SARJAKUVA - EKSYNYT HUMANISTI

LOTTA PIRINEN

NOVELLI

Astun haparoiden ulos tunkkaisesta kerrostalon rappukäytävästä kirkkaaseen auringonvaloon. Päässäni jyskyttävät eilisen tuplana nautitut jallukolat, ja räpylässä painaa meikäläisen omaisuus eli matkalaukkuun sullotut vinyylit sekä muutama pari vaatteita. Mitäpä muuta mies voisi naisen heittäessä pihalle tehdä kuin ryypätä, tuumin siristellessä silmiäni ja kaivaessani aurinkolaseja taskusta... jotka hetkeä myöhemmin totean hajonneiksi. Kiroilen ääneen. Eilinen vaati näköjään menetetyn muistin ja huvenneiden käteisvarojen lisäksi myös materiaalisen veronsa. Arvokkuuden arvelin menettäneeni lopullisesti jo nuoruusvuosien toilailuissa. En ollut täysin varma sijainnistani, sillä yölliset jatkot olivat vieneet minut täysin tuntemattomaan kaupunginosaan. Tukiaisen vanhempaa sisarusta aamuauringon anteeksiantamattomassa valossa muistuttava emäntäni oli tosin yllättänyt itsenikin sen verran, että päätin nostaa kytkintä ennen kuorsaavan syöjättären heräämistä.

"Perkeleen Tampere", suustani pääsi pohtiessani mahdollisia luottoa antavia taksikuskeja, edelleen tietämättömänä sijainnistani. Olin päätynyt kyseiseen pitäjään, isäukon punikkikaupungiksi nimittämään mestaan entisen naiseni töiden vuoksi, eihän minua kotona pohjoisessa pidätellyt kuin baarien maksamattomat piikit ja osa‐aikatyö lehdenjakajana. Toisin sanottuna olin vapaa kuin taivaan lintu, runoilin mielessäni samalla kuin silmäilin ympärilleni etsien mahdollisia maamerkkejä. Viimeistään nyt kun toimistotyöntekijänä työskentelevä naiseni oli päättänyt, että elätys saa riittää ja heittänyt meikämandoliinin pihalle, oli aika vaihtaa maisemaa. Ympärilleni levittäytyi harmaita kerrostaloja kuin arkkitehti olisi viimeisillä voimillaan oksentanut kaiken vitutuksensa tämän lähiön värimaailman suunnitteluun. Tuhahdin ja kaivoin samalla marlboroja esille. Samaan aikaan kiiltäviä rattaita työntävä ja Stokkan Herkun kasseja kantava nuori äiti katsoi minua paheksuen ja jatkoi kiireesti matkaansa kohti ilmeisesti varakkaammalle väelle suunnattuja asuinseutuja. Tuumin hetken törkeyksien peräänhuutamista, olihan emäntä Kokoomusnuori‐habituksestaan huolimatta suhteellisen kuuma. Maltoin kuitenkin mieleni, "olinhan aina selvinpäin niin paljon maltillisempi", kertailin naiseni lukion psykologian pakollisen kurssin oikeuttamaa luonneanalyysiä. Katsahdin uudestaan ympärilleni ja kuulin etäisesti tutunoloista mölyämistä. Paikallinen juopporemmihän täällä mahtaa kokoustaa, tuumin ja lähdin tallustamaan vienoista ylämäkeä ääntä kohti. Hetken tarvottuani kulman takaa näkyikin tutunnäköinen Hannibal‐kyltti terasseineen, ja totesin mielessäni olevan siis Armonkalliolla, keskustasta muutamaa kilometriä länteen, tai itään tai no saatana vaikka koilliseen olevassa kaupunginosassa. Alueen paikallisen juottolan virkaa toimittikin edessäni siintävä baari, jossa olin itsekin erehtynyt kumoamaan muutaman olusen ja kisuttelemaan läheisen ammattikoulun päiväbisselle erehtyneitä tipusia. Muutama puistokemisti näytti eksyneen jo aamuauringon lämmittämälle terassille. Harkitsin hetken samaa, kunnes tajusin juna‐aseman olevan vain muutaman kilometrin päässä. Helvettiin tästä kaupungista on päästävä, ajattelin painaessani pää alhaalla ohi ja kuullessani maitojunan kutsun. No maitojunissakin on ravintolavaunu, hörähdin itsekseni ja lähdin päättäväisesti tarpomaan kohti keskustaa.

Muutamaa hikistä kymmenminuuttista myöhemmin saavuin juna‐asemalle, ja totesin täältä helvettiin lähtevien junien lähtevän aikaisintaan puolentoista tunnin päästä. Kiroilin jälleen ääneen huonoa tuuriani ja päätin painua läheiseen Alepubiin yhdistetylle päivä‐ ja junanodottelu‐bisselle. Totesin idean mielessäni erinomaiseksi ja nappasin matkalaukun toiseen ja junalipun toiseen käteen, ja tarvoin vilkkaan Hämeenkadun yli kapakkaan. Kaksi sekuntia harkitsin appelsiinimehun tilaamista, mutta sain kuin sainkin tilattua oluen virnistelevältä baarimikolta. Menin tavoistani poiketen yksin istumaan, kauas muista hyvän päivän juopoista. Baari oli kaltaisieni elämäntaparetkujen kantapaikka näin aamutuimaan, ja jouduinkin tovin etsimään istumapaikkaa hämyisestä juottolasta. Tällä hetkellä muiden elämäänsä itkevien tai huvikseen karaokea tiistaiaamupäivänä laulavien seura ei kiinnostanut. Baddingin Paratiisi ei ollut ikinä kuulostanut noin riipivältä, ajattelin karaoken jumputusta kuunnellessani. Edes tuttu baarimikko ei saanut minua hyvälle tuulelle, vaan tyydyin tuijottelemaan ikkunasta ulos ja särpimään keskioluttani. Hetken muisteltuani nuoruusvuosinani oppimieni partiolaissolmujen mahdollista sovelluttavuutta hirttosilmukan tekoon, minut keskeytti sisäinen ääni unohtaa tästä vuosisadan krapulasta seuranneet aatokset ja kiskaista olut naamaani. Pian kuitenkin vaivuin taas ajatuksiini, kovin synkkiin sellaisiin. Solmuihin kohdistuvan pohdintani keskeytti kuitenkin takaani kuuluva hunajainen naisen ääni, joka kysyi:

"Saaks tähän istuu?" Käännyin hitaasti baarijakkarallani, kuin unessa. Edessäni seisoi teini‐ikäinen seireeni, nätti kuin mikä, ja kasvot, joskin tosin kovin voimakkaasti ehostetut sellaiset, olivat kuin enkelillä. Tuollaisia naisia ei joka päivä meikäläisen baarikierroksilla näy, korkeintaan bussikatoksien alusvaatemainoksissa näkee tuon tasoisia lyylejä. En saata luetella näitä lukuisia seksuaalisviritteisiä ajatuksia, joita tuon naisen näkeminen tässä ukonrähjässä herätti. Nainen kröhäytti kurkkuaan ja katsoi minua kysyvästi. Yskähdin nolona ja nyökkäsin viereisen tuolin suuntaan. Nainen istuutui ja kaivoi välittömästi puhelimen esiin, hörppäsi välillä oluestaan ja jatkoi naputtelua. Mietin kuumeisesti hyviä keskustelunaiheita ja hörppäsin oman olueni loppuun. Suuta edelleen kuivasi, ja tunsin pienen lämmön leviävän kaikkialle krapulaisiin ruumiinosiini. Jätin suosiolla kliseisen avauksen mahdollisen huonon isäsuhteen vaikutuksesta neidin miesmakuun tiedustelematta ja sen sijaan kysyin, haluaisiko nainen minun tarjoavan hänelle oluen. Hämmästyksekseni hän suostui ja lähdin voitonriemuisena tiskille tilaten kaksi keppanaa. Ikkunapöytään palatessani nainen oli kadonnut. Kiroilin mielessäni, istuin narahtavalle baarijakkaralle ja laskin oluet pöydälle. Nainen oli suostunut vain, jotta pääsisi meikäläisestä eroon, summasin tapahtumia mielessäni. Kiroilin uudelleen, tällä kertaa ääneen. Hetken sanailtuani satuin katsastamaan maahan, jossa näin sinertävän kortin. Nostin sen ylös ja siristelin silmiäni hämyisessä baarissa. Sehän oli paikallisen yliopiston opiskelijakortti, josta tunnistin äsköisen seireenin kuvan. Jaahas, Camilla Gunell ja fysikaalisten tieteiden laitos. Tyttö oli ilmiselvästi nuoresta iästään ja muuten perinteiseen teinityttöön viittaavasta ulkonäöstään huolimatta ilmeisesti lukunaisia. Maistelin hetken aikaa jumalattaren nimeä suussani. Minut keskeytti mietteistäni jälleen naisen ääni – jumalatar oli palannut kuolevaisten keskuuteen tähän tamperelaiseen kapakkaan ja vaati kädessäni olevaa korttia takaisin. Hymähdin ja leyhyttelin korttia kädessäni. "Vai että fysikaalisten tieteiden laitos", lausahdin, "mitähän neiti mahtaa opiskella?" Seireeni katsoi minua pistävästi ja nappasi kortin kädestäni. "Ydinfysiikkaa", tyttö sihautti vaaleanpunaiseksi maalattujen huultensa välistä ja käännähti kohti ulko‐ovea ripein askelin. Ennen kuin huomasinkaan, oli nainen jo ulkona, ja jäin katsomaan ikkunasta Hämeenkadulle avautuvaa näkymää ja tytön väkimassaan häviävää profiilia. Sydämeni oli vienyt ydinfyysikko, naurahdin itsekseni ja kurkotin nappaamaan itselleni tytön jälkeensä jättämän, huulipunan koristaman olutlasin.

MINNA NOUSIAINEN

KELLY HASHWAY

Kelly Hashway – kirjailija, johon voi todella tutustua

Kelly Hashway

Yhdysvaltalainen kirjailija Kelly Hashway astui elämääni, kun löysin sattumalta hänen bloginsa syksyllä 2012. Siitä asti olen seurannut hänen uraansa ja blogiaan, jossa hän pohtii kirjoittamiseen ja kirjailijan uraan liittyviä asioita, kertoo kuulumisiaan, jakaa suunnitelmiaan ja levittää sanaa muiden kirjailijoiden teoksista – blogi on kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta kiinnostuneen taivas. Nykyään olemme myös facebook-kavereita, ja olemme tekemisissä lähes viikottain.

Kellyn kreikkalaiseen mytologiaan perustuva Touch of Death -trilogia herätti mielenkiintoni heti, ja pian huomasin odottavani malttamattomana sarjan ensimmäisen osan julkaisemista. Romaani kertoo 17-vuotiaasta Jodista, joka saa yllättäen tietää olevansa ophi, kolmannentoista horoskooppimerkin alla syntynyt Medusan jälkeläinen, jolla on kyky sekä tappaa että herättää kuolleita henkiin verensä voimalla. Koska Jodin veri, kyyneleet ja sylki ovat tappavia ihmisille, hänen täytyy jättää tavallinen elämä taakseen ja muuttaa ophi-kouluun, jossa pieni ophien ryhmä opettelee hallitsemaan voimiaan. Ophien tekemisiä valvoo kuoleman valtakuntaa hallitseva Hades, julma ja kieroutunut jumala, joka mieluiten pyyhkisi ophit maailmankartalta. Upposin romaanin mielikuvitukselliseen maailmaan välittömästi. Henkilöt ovat aitoja ja monipuolisia, juoni kulkee sulavasti eteenpäin ja kieli on osuvaa ja eloisaa. Kiehtovien fantasiaelementtien lisäksi Touch of Death käsittelee monia syvällisiä teemoja, esimerkiksi identiteetin kehitystä, erilaisia ihmissuhteita ja moraalikysymyksiä. Omalla nimellään Kelly kirjoittaa young adult -fantasiaa ja lastenkirjoja. Vanhemmille lukijoille suunnattuja romanttisia new adult -romaaneja hän kirjoittaa nimellä Ashelyn Drake.

Puolessatoista vuodessa olen ehtinyt tutustua myös Kellyn persoonaan ja tapaan olla kirjailija. Hän on helposti lähestyttävä, sosiaalinen ja lämmin ihminen, ja ennen kaikkea kirjailija, joka todella arvostaa lukijoitaan. Kelly vastaa jokaiseen saamaansa kommenttiin ja keskustelee mielellään lukijoidensa kanssa. Hän myös jakaa lukijoiden kirjoittamia arvosteluja facebook-sivullaan, seuraa lukijoidensa blogeja ja kertoo avoimesti elämästään. Kellyn ystävällisyys on tehnyt minuun voimakkaan vaikutuksen. Ihailen hänen energisyyttään ja intohimoista suhtautumistaan työhönsä. Hän ideoi ja kirjoittaa jatkuvasti uusia romaaneja, pitää yllä kolmea facebook-sivua ja kahta blogia ja osallistuu aktiivisesti erilaisiin kirjallisuustapahtumiin. Hiljattain Kelly perusti street teamin, jonka jäsenet auttavat häntä markkinoimaan hänen kirjojaan sosiaalisessa mediassa. Kun Kelly pyysi minua liittymään, en epäröinyt hetkeäkään – on mahtavaa tukea kirjailijaa, joka valloittaa sydämen sekä tuotannollaan että persoonallaan. Hänestä voisi moni kirjailija ottaa mallia.

Tässä vielä haastattelu, josta saa lisätietoa muun muassa hänen kirjoittamisprosessistaan:

1. How did you find out that you want to become an author?

I remember reading books as a child and wanting to write them myself, so I think I’ve always wanted to be a writer. After teaching English for seven years and then having my daughter, I decided to give writing my all, and I pursued it as a career at that point.

2. Why did you choose speculative fiction of all genres?

I love fantasy and paranormal. They’re like real life but better. I feel like I can escape in those books, and let’s face it, it’s nice to get lost in another world for a while.

3. Describe your writing process. How long does it take you to write a book? What is the best part of writing? What is the hardest?

I typically draft a book in about two weeks. I get kind of obsessed when I draft and I write as much as I possibly can. After that I have to let the manuscript sit for a while before I attempt to revise it. I go through countless rounds of revisions, looking for different things each time (plot holes, characterization, inconsistencies, etc.) The hardest part is probably passing my manuscripts off to beta readers because I always worry they won’t like it. But I have great betas and they give me very helpful feedback.

4. What inspires you?

I find inspiration just about everywhere, but my daughter inspires me on a daily basis, which is why I dedicate all my books to her. I also find that if I’m struggling to write, I can pick up a great book and read to find inspiration.

5. How did you get the idea for Touch of Death series?

I was actually researching for another book when I came across a lesser-known myth about Medusa and the 13th sign of the zodiac, Ophiuchus. I loved the myth and kept digging. After that, I knew I wanted to have a cast of characters who were descended from Medusa and had the ability to bring the dead back to life like Ophiuchus. The twist was allowing my characters to also be poisonous to humans the way Medusa’s blood was poisonous. I loved the idea so much that I had to write it immediately.

6. If Touch of death series had a theme song, what would the song be?

I have to pick two. Dance with the Devil by Breaking Benjamin is so appropriate because Jodi faces off against Hades and several other enemies in this series. Also Zombie by The Pretty Reckless sums up how Jodi feels and also refers to those she raises.

7. What kind of paranormal powers you’d like to have?

I’ve always wanted to be able to fly, but after writing this series, it would be really awesome to be able to bring people back to life – the correct way of course, not as zombies.

8. Are you working on a book now? Are you allowed to tell what it’s about?

Right now I’m working on the second book in the Birth of the Phoenix series. The first book, Into the Fire, releases in the fall through Month9Books. I’m also working on the second book in my middle grade series, Curse of the Granville Fortune, also releasing this fall.

9. When you’re not writing, what is your favourite thing to do?

Definitely play with my daughter. She’s the most fun person I know. We always have a blast together, whether we are singing and dancing around the living room or playing games.

10. Who is your favourite author?

Rick Riordan is my idol. I love the Percy Jackson series. Riordan’s writing really sucked me in. He has such a great voice and he writes the best action scenes.

Kellya voi seurata täällä:

Blogi: http://kellyhashway.blogspot.fi/

Facebook-sivut: Kelly Hashway – Young Adult, Middle Grade and picture book writer, Touch of Death ja Ashelyn Drake

Twitter ja Goodreads

IDA KERÄNEN

PIENEN KODIN SÄILYTYSRATKAISUT

PIENEN KODIN SÄILYTYSRATKAISUT - Kuinka saat tavarat siististi piiloon edullisesti ja tyylikkäästi.

Eteisessä

Pipot, lapaset, kaulahuivit ja muut asusteet näyttävät vähemmän kaoottisilta roikkuvassa lokerikossa kuin hattuhyllylle survottuna. Saatat jopa löytää luentoaamuna samanpariset hanskat!

Henkaritankoon ripustettava lokerikko Ikeasta.

Kengät levittävät huomattavasti vähemmän kuraa ympäriinsä, kun ripustat ne seinään kiinnitettäviin kenkälaatikoihin.

Kenkiensäilytyslaatikot Ikeasta.

Kylpyhuoneessa

Jos kylpyhuoneessasi ei ole peili- tai allaskaappia, kätevä ratkaisu tavaroiden säilyttämiseen on pieni lipasto, jossa on irrotettavat korit. Kun liimaat lipaston jalkojen alle pari kerrosta huonekalutarraa, ne eivät ala lahota niin herkästi tilapäisistä vedenpaisumuksista huolimatta.

Lipasto koreineen Jyskistä.

Keittiössä

Hyödynnä ikkunalaudat säilyttämällä erilaisia kuivaruokatarvikkeita purkeissa. Ikkunalaudalla voi myös kesäkautena kasvattaa yrttejä vaikkapa vanhassa kahvikupissa.

Purkit Ikeasta, Marimekolta ja Pentikiltä. Edullisia säilytyspurkkeja kannattaa katsella myös muun muassa Sokokselta ja sukulaisten komeroidenperukoilta.

Jos keittiössäsi ei ole maustekaappia, mausteet saa säilytettyä siisteimmin hankkimalla niille omat lasipurkit. Hellan vierestä niitä tulee myös käytettyä, toisin kuin nuudelipussien takaa.