TYÖHARJOITTELU KARJALAN HEILISSÄ

Janita aloitti kesäkuussa 2023 harjoittelijana Karjalan Heilissä ja oli siellä heinäkuun loppuun asti töissä. Harjoittelun jälkeen hänet pyydettiin sinne avustajaksi kirjoittamaan juttuja sen mukaan, kun niitä on tarjolla ja kuinka hän itse kerkeää opintojen ohella. 

 Janita Kauppinen, 24-vuotias, kirjallisuuden pääaineopiskelija

 

Harjoittelussa työtehtäviin kuului haastatteluita, kuvien ottamista, juttujen ja kolumnien kirjoittamista, oikolukemista ja muiden työntekijöiden molemminpuolista auttamista. Janitan mukaan toimistotyön ja avustajan työn erottaa se, että toimistotyössä tehdään töitä yhdessä muiden kanssa. Avustajana taas jutut tehdään itsenäisesti. Janita teki palkallisen harjoittelun, johon hän haki yliopiston harjoittelutuen.

 

“Kävin Harjoittelu kannattaa -tapahtumassa, josta sain kuulla, että on mahollista hakee sitä harjottelutukee. Hain sitä ja 2023 vuoden alussa ajattelin hakea Heiliin. Odotin, että aukeisko niillä joku paikka. Ei auennut, mutta rohkaistuin sitten laittamaan sinne sähköpostia”, Janita kertoo. 

 

Janita laittoi sähköpostiin heti töitä kysellessään työhakemuksen ja CV:n. Silloinen päätoimittaja, Hanna Käyhkö, halusi Janitan käymään toimistolla, kun hänelle sopisi, jotta he voisivat sopia töiden aloittamisesta. “Laitoin ehdotuksen siitä ajasta, mutta hän ei vastannut mulle. Keräsin kaiken rohkeuteni ja menin vaa sinne toimistolle anyway. Kysyin, että saivatko he sähköpostia, mutta se oli hukkunut jonnekki sähköpostin syövereihin. Eli paikanpäälle meneminen kannattaa. Janita koki, että kavereiden kannustus paikan hakemiseen oli tosi tärkeää.  

 

“Oikoluku, rakastan lukea virheitä ja korjata niitä.” Janitan mukaan kriittisestä silmästä on höytyä. Hän on oppinut työssään myös antamaan palautetta. Palaute otettiin vastaan positiivisesti. “Opin työharjoittelussa enemmän rohkeutta muiden tekstien arviointiin”, Janita sanoo, “sain kiinni virheitä, joista oltiin tosi kiitollisia.”

 

Hän oppi myös ottamaan palautetta vastaan. Näitä taitoja hän on oppinut jo yliopistossa, mutta työelämässä niitä pääsee harjoittelemaan vielä lisää. “Rakastin jopa sitä ‘tämä lause on kökkö’ -tyylistä palautetta”, naurahtaa Janita.  

 

Janitan mukaan ainakin Karjalan Heilissä palaute teksteistä on paljon konkreettisempaa kuin yliopistossa. Hän sanoi myös, että haastateltavien torjumista tulee oppia sietämään. Haastateltavat saattavat antaa joskus ilkeää palautetta, vaikka kollegat olisivat antaneet hyvää palautetta. Näissä tapauksissa haastateltava on usein herkkä omista sanomisistaan. Janita kuitenkin toteaa, että tällainen palaute on hyvin harvinaista, ja useimmat ihmiset ovat palautteissaan ihania ja antavat hyödyllisiä korjausehdotuksia. Mahdollisilta haastateltavilta tulee torjumisia, mihin kannattaa myös tottua. Janitan mukaan lehtityö on sitä mitä sen kuvittelisikin olevan. Ei tullut oikeastaan mitään yllättävää. 

Palautteen antamisen ja sen vastaan ottamisen lisäksi projekti –kurssilla tehdystä podcast -jaksosta oli hyötyä. Janitan mukaan jaksoa tehdessä oppi ideoimaan kysymyksiä, valmistelemaan haastattelua ja haastattelemaan. Opinnot hyödynsivät myös siten, että työharjoittelusta Janita sai 10 opintopistettä.

 

Opinnot ovat Janitan omasta kokemuksesta melko helppo aikatauluttaa töiden kanssa. Avustajana saa itse päättää ottaako jutun vastaan ja haastattelut voi sopia omien aikataulujen mukaan. Nyt hän on esimerkiksi ottanut kuukauden gradunsa kirjoittamista varten. Töistä on kuulema helppo ottaa taukoa opintoja varten, koska myös uuden päätoimittajan, Laura Määttäsen, kanssa yhteistyö sujuu hyvin: “Kunhan mahdollisista tauoista ilmoitetaan tarpeeksi aikaisin.” Janita toteaa. Yleensä hän kuitenkin ottaa työt vastaan, jos niitä tarjotaan.

 

Janita kertoi kaksi hänelle mieleenpainuvaa työpäivää hänen harjoittelunsa ajalta:

 

“Oli sovittu haastattelu, että menen tekemään juttua kirkolle ja toinen haastattelu alpakkatilalle samalle päivälle. Aamulla tajusin, että mulla on saatanallinen risti hameessa, joka päällä en voinut mennä kirkkoon, enkä voi mennä myöskään alpakkatilalle hameessa. Kävin ostamassa kaupasta housut ja vaihdoin ne hameen tilalle.”

“Toinen oli kun pääsin pienlentokoneeseen, kun Joensuun ilmailukerho pyysi tekemään haastattelua fly in -tapahtumsta. Viiminen juttukeikka, minkä tein kesällä. Pääsin lentämään myös taloni yli. Janitasta se oli jännittävä kokemus.  “Pääsin lentämään kaikkien paikkojen yli, joissa olin haastatteluja tehnyt. Se oli viimenen juttukeikka, jonka mä sinä kesänä tein. Se oli tosi elokuvallinen hetki, kun lennettiin lentokoneella kaikkien paikkojen yli, joissa olin tehnyt haastatteluita.”

 

“Heili on tosi jees työpaikka”, kiteyttää Janita. Heilissä on mukavat työkaverit, hyvä ilmapiiri ja päätoimittajan ovi on aina auki. Työskentely on Janitan mukaan tosi monipuolista, varsinkin jos omistaa ajokortin. Tällöin sai käyttää Heilin autoa ja päästä tekemään töitä tosi laajalla alueella. Toimittajan työssä pystyy myös olla utelias ja kiinnostua uusista jutuista: “Aiemmin ei kiinnostanut lentokoneet, mutta kun haastatteli henkilöä, joita ne kiinnosti ne alkoivat kiinnostaa myös itseä”, Janita kertoo. Uteliaisuudesta on aina hyötyä.

 

 

 Lopuksi Janita kertoi kolme syytä, miksi Karjalan Heili on hyvä työpaikka täkyläiselle: 

 

1.     Tosi hyvä paikka aloittaa, jos kiinnostaa olla toimittajana. Ei ole samanlaista työpainetta kuin muissa isommissa paikoissa. Ei ole kova työpaine, vaan saa olla rauhassa työharjoittelija. 

2.     Tosi itsenäistä, jolloin pääsee kirjoittamaan omista mielenkiinnon kohteista. Ei ole pakollisia uutisia, joista kirjoittaa. Pääsee käyttämään paljon luovuutta. Voi esimerkiksi tehdä oman juhannusvisan, kuten Janita itse teki Karjalan Heiliin. Sopiva suhde avun ja itsenäisen työskentelyn kanssa.

3.     Vaikka opinnot ei varsinaisesti valmista toimittajan ammattiin, niin niistä on kuitenkin hyötyä. Molemmat päätoimittajat ovat olleet suomen kielen pääaineopiskelijoita. 

 

Bonus kysymys: Mitä aiot tehdä vappuna?

”Aion varmaan kulkea Qirjavan mukana, ehkä ekaa kertaa kulkueeseen tai olen kotona. Ei ole vielä varmaa.”

 

Tekstit ja kuvat: Elsa Malinen