PÄÄKIRJOITUS

Vuoden viimeistä Itäkynää viedään. Kerrostalojen rappukäytävät täyttyvät piparintuoksusta ja kaupungilla vastaan saattaa tulla bussi, jonka ratissa huiskuttaa iloisena itse Joulupukki. Jos ennusmerkit pitävät paikkansa, on jouluun enää pari päivää.

Kulunut vuosi Itäkynän parissa on ollut mielenkiintoinen. Olen saanut tutustua uusiin kirjoittajiin ja olla mukana monissa tapahtumissa, joista lehteenkin olemme kirjoitelleet. Kaikesta on selvitty kunnialla ja Itäkynäänkin on päätynyt suurin osa suunnitelluista kirjoituksista. Vielä ei ole kukaan naamioitunut sinihaalarinen minua pimeillä kujilla mukiloinut, eikä postiluukustakaan ole juurikaan tipahdellut uhkauskirjeitä tai koiranpaskaa. Ilmeisesti en ole siis onnistunut tekemään mitään kohtalokasta tai peruuttamatonta ainejärjestömme maineelle, vaikka hetkittäin olo onkin ollut holtiton. Ensi vuonna en kuitenkaan uskalla ottaa samaa riskiä uudestaan vaan luovutan pestini uudelle päätoimittajallemme Siirille. 

Tästä jouluisesta Itäkynästä kannattaa joka iikan tsekata ainakin kirjoituskilpailun ohjeet: tässä Täkyn omassa kilpailussa tarjolla on niin mainetta kuin ihan riihikuivaakin mahtavan palkinnon muodossa. Oman tekstin laatimiselle on aikaa liki kuukausi – joululomalla kannattaa siis kiireisen sohvaan maatumisen lomassa hetkiseksi nousta tietokoneen ääreen näpyttelemään voittotekstiä. 

Rauhaisaa ja rentouttavaa joulua jokaiselle lukijalle! Vaikka punaviini onkin humanistin parahin ystävä, olkaa nätisti ja nauttikaa myös läheistenne seurasta. 

Noora

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

Kaksi vuotta Täky ry:n puheenjohtajana alkaa hiljalleen siirtyä mukaviksi muistoiksi, kun hallitushommat tältä vuodelta loppuvat. Vuosi 2016 on ollut Täkylle vilkasta aikaa, sillä toimintaa on järjestetty kahden tapahtumavastaavan voimin ja meininkiä on siten riittänyt kuukautta kohden enemmän kuin koskaan aiemmin. Tämän lisäksi Täky on ollut edustettuna Takussa, sosiaali- ja koulutuspoliittisessa järjestössä, vapaa-ajan jaostossa sekä järjestöjaostossa. On tehty kalenteria, hypitty sala-assassiineissa ja mikä tärkeintä - hankittu seuraavaksi vuodeksi uusi uljas hallitus, joka varmasti pursuaa energiaa tarttua Täkyn puikkoihin.

Omasta puolestani kiitän kaikkia näistä parista vuodesta! Minulla ainakin on ollut kivaa, toivottavasti teillä muillakin :-)

Täky 4ever <3

Anne

KIRJOITUSKILPAILU

Täyttyykö pöytälaatikkosi toinen toistaan loisteliaammista novelleista, runoista, tarinoista tai näytelmistä? Uskotko olevasi vähintäänkin Shakespearen tai Runebergin jälkipolvea? Tahdotko näyttää muille, että juuri sinä olet se, jonka kynä sauhuaa ehdottomasti koviten? Nyt on hetkesi koittanut ja tie tähtiin avoinna, sillä Itäkynä lanseeraa kaikille kynäniekoille mittelöistä parhaimman – Täkyn oman kirjoituskilpailun!

Kilpailuun osallistuminen on helppoa: kirjoita itsellesi mieluisinta kirjallisuuden muotoa edustava teksti aiheesta talvi ja lähetä se 18.1.2017 mennessä sähköpostilla osoitteeseen itakyna(a)taky.fi (korvaa sulkeissa oleva a @-merkillä). Kilpailuun osallistuneet tekstit julkaistaan seuraavassa Itäkynässä, mutta voit ilmoittaa sähköpostissa, mikäli tahdot, että teskstisi julkaistaan nimettömänä. 

Palkintona voitokkaimmalle kynäilijälle on luvassa 20 euron arvoinen lahjakortti Suomalaiseen kirjakauppaan, joten mitä vielä odotat!

DUBLIN - KIRJALLISUUDEN MEKKA

Kylmän kalseita kivitaloja, vastapainoksi lämminhenkisiä pubeja: Dublin, a place to be! Kaupunki teki lähtemättömän vaikutuksen ja tunsin heti olevani kuin kotonani.

Marraskuussa päätimme serkkuni kanssa lähteä Suomen lunta ja pakkasta pakoon Irlannin pääkaupunkiin Dubliniin. 9.–12.12 välisenä aikana saimme nähdä kaupungin parhaimmillaan: jouluinen tunnelma oli käsin kosketeltavaa, pubit hurmasivat meidät mennen tullen ja paikallisten vieraanvaraisuus oli sydäntä lämmittävä. Kaiken lisäksi aurinko paistoi koko reissun ajan! Jututimme paikallisia ja heidänkin mielestään sää oli poikkeuksellisen hyvä tuohon aikaan. Onneksi se sattui juuri omalle kohdalle.

Lähdimme serkkuni kanssa matkaan kello kaksi aamulla ja kaiken kaikkiaan matkasimme lähes kaksitoista tuntia yhden päivän aikana. Kyllä, lähdimme matkaan aamuyöstä Onnibussilla, sillä emme uskaltaneet luottaa VR:ään. Voin kertoa olleeni ”pikkuisen” väsynyt: nukuttuja tunteja oli kertynyt hädin tuskin kaksi ja puoli… 

Tässä vaiheessa on todettava, että matka Dubliniin oli ensimmäinen ”oikea” ulkomaanmatkani, ellei risteilyjä Tukholman ja Tallinnan edustalla lasketa. Näin ollen olin myös ensimmäistä kertaa lentokoneessa. Korkeanpaikankammoisena jännitin kokemusta aivan kamalasti, mutta se ei loppujen lopuksi tuntunut juuri miltään johtuen osin siitä, että nukuin suurimman osan lentomatkasta.

Dubliniin päästessä armoton väsymys unohtui. Matkalla lentoasemalta hotellille olin pakahtua onnesta: ohitsemme vilisi samanlaisia kivitaloja kuin Sherlockissa! Majoituimme Anchor House -hotellissa, Lower Gardiner Streetillä. Hotelli oli valtavan sydämellinen eikä joulun odotusta voinut olla huomaamatta: joululaulut soivat olohuoneessa ja hotellin aula hipoi mauttomuuden rajoja joulukoristeillaan. 

Tulimme serkkuni kanssa siihen tulokseen, että joulu tuntui Dublinissa aivan toisenlaiselta – paremmalta verrattuna suomalaiseen!  Suomalaisten mittapuulla se pirteyden määrä on turhaa hömpötystä, mutta juuri siitä syystä rakastuin Dublinissa jouluun uudestaan. Suomessa se tuntuu lähes taantumalta verrattuna Dublinin jouluiloon. Asialla on kuitenkin varjopuolensa: joulun kaupallisuus näkyi myös äärimmäisen selkeästi jokaisessa puodissa ja isommissa tavarataloissa.

Ensimmäisenä päivänä vierailimme The Hugh Lane -galleriassa, istuimme iltaa Brannigan’s-pubissa ja kerkesimme jopa eksyäkin. Näin ollen väsymyksen määrä oli huipussaan. Olen kärsinyt uniongelmista kuluneen vuoden aikana, mutta niistä ei ollut tietoakaan siinä vaiheessa, kun nukahdin jo ennen iltayhdeksää hotellin taivaallisen pehmeään sänkyyn. Hotellin vieressä kulkeva junarata tai äänekkäät dublinilaiset eivät häirinneet lainkaan.

Toinen reissupäivä alkoi loistavien yöunien jälkeen kerrassaan mainiosti. Kiertelimme Dublinin läpi virtaavan Liffey-joen molemmin puolin: kävimme heti alkuun nälänhädän muistomerkillä, kahdessa puistossa ja kuuluisalla Temple Bar -alueella. Luonnollisesti yritimme kulkea Leopold Bloomin jalanjäljissä ainakin osittain. Illalla istuimme The Celtic -pubissa, jossa saimme kuulla paikallisen bändin esittämänä kappaleet Wonderwall ja Hallelujah. Tämä ja autenttinen Irish Coffee tekivät illasta ikimuistoisen.

Kolmantena päivänä lähdimme Dublinin keskustan ulkopuolelle Dalkey-nimiseen paikkaan. Jos jollekulle paikka kuulostaa tutulta, se on U2-yhtyeen Bonon asuinpaikka, mutta valitettavasti me emme nähneet häntä siellä… Sen sijaan törmäsimme hyvin ystävälliseen vanhaan naiseen, Stephanieen, joka tarjoutui oppaaksemme ja ajoi meitä autollaan läpi Dalkeyn. Voin siis rehellisesti todeta, että tapaamamme irlantilaiset olivat valtavan ystävällisiä!

Irlantilainen luonto on jotain aivan uskomatonta! Dalkeyssa kävimme Killiney Hill -puistossa: sää oli suotuisa ja puistossa vapaasti liikkuvat koirat olivat hellyttäviä jopa kissaihmisen mielestä. Vihreys ja maisemat ylipäätään olivat henkeäsalpaavan kauniita ja aivan kuin satukirjasta.

Kuten jokainen kirjallisuuden harrastaja tietää, Dublin on monien loistavien kirjailijoiden synnyinpaikka. Oscar Wilde, James Joyce, Jonathan Swift, Samuel Beckett ja W. B. Yeats – vain muutaman nimetäkseni. Jokaiselle näistä on omitettu patsaita, museoita ja jopa siltoja. Kävimme Dublin Writers Museumissa, jossa oli niin kirjailijoiden henkilökohtaista omaisuutta kuin heidän teosten ensipainoksiakin. Museossa ei tosin saanut kuvata, joten monet harvinaisuudet jäivät ikuistamatta. Siksi onkin pakko kehua, ettei kovin moni ole kuullut kuunnelmaa itse James Joycen lukemana!

Kirjallisuus, pubit ja luonto – muutama yksinkertainen syy vierailla Dublinissa. Kaikki se vihreys, lämminhenkisyys ja aito joulunriemu tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Toivon hartaasti, että pääsisin Dubliniin pian uudelleen.

 

Teksti ja kuvat: Karoliina Kapanen

HIENOJA KULTTUURIKOKEMUKSIA JOENSUUN YLIOPPILASTEATTERIN TARJOAMANA

Muutama kuukausi sitten tulin hyväksytyksi Joensuun ylioppilasteatterin jäseneksi. Vasta Joensuuhun muuttaneena en ollut aikaisemmin käynyt katsomassa ylioppilasteatterin esityksiä. Tämän velvollisuuden kävin täyttämässä viimein 25.11 ja 1.12.

Ensimmäisenä kävin katsomassa August Strindbergin Uninäytelmän, jonka ohjaajana toimi Anna Ryynänen ja tuottajana Ville Rautiainen. Näytelmä teki minuun syvän vaikutuksen. Tarina perustuu siihen, miten Agnes, Indra-jumalan tytär, saapuu tavallisten ihmisten joukkoon ja pääsee seuraamaan heidän elämäänsä kaikkine kurjuuksineen ja pienine iloineen. Eri rooleissa olleiden henkilöiden (Sini Mustonen, Minja Yletyinen, Timo Villanen, Emilia Toropainen, Heidi Löppönen, Veera Mikkonen, Unto Koskinen, Veera Ylöstalo, Tomi Lampén ja Iida Niemi) suorituksia oli mukava seurata. Näyttelijät tuntuivat sisäistäneen hahmonsa hyvin ja se näkyi lavalla. Lisäksi minua miellytti panostus pieniin yksityiskohtiin. Ihmiskunnan kurjuus ja sen syyt ovat hyvin pohdituttavia asioita. Olin todella tyytyväinen siihen, että menin katsomaan tämän näytelmän, sillä se ei todellakaan jättänyt kylmäksi.

1.12. menin katsomaan lioppilasteatterin Improstaattien dragimproja. Dragimprot oli kisaluontoinen tapahtuma, jossa Improstaattien alter egot pääsivät kisailemaan dragkuninkaan/-kuningattaren tittelistä. Kisaajat Muikku-ukko, Jore, Late, Nea-Villiina, Claudia ja Laura Mäkitupa (Hanne Hynynen, Minna Kietäväinen, Mari Korpi, Christian Tuomi, Tuomo Salonen, Teemu Närhi) saivat improvisaatioesityksen puitteissa vastailla yleisön kysymyksiin ja suorittaa yleisön avulla rakennettuja tehtäviä sekä näytellä kohtauksia Pukki of Finlandin (Eveliina Rikkinen) juontaessa. Tehtävät olivat hauskoja ja Improstaattien heittäytyminen hatunnoston arvoista. Eri kisojen kautta finaaliin pääsivät Laura Mäkitupa, Claudia ja Jore. Tiukan finaalisuorituksen ja äänestyksen jälkeen Jore, luumurahkaa rakastava kuntosalien kauhu, kruunattiin dragkuninkaaksi.

Ylioppilasteatterin esitykset olivat elämyksiä ja odotan innolla, että pääsen näkemään yhä uusia produktioita ja nauttimaan Improstaattien tarjoamasta naurusta.

Teksti: Siiri Rantanen

HUMANISTI HUKASSA

Teksti ja kuvat: Kaino Pirinen

TÄKYN PIKKUJOULUT

Rakkaat täkyt kokoontuivat taas viettämään jokavuotisia pikkujouluja Suvaksen matalan katon alle. Perinteen mukaan tänäkin vuonna tämän vuoden fuksit järjestivät pikkujoulut. Tämän vuoden pikkujouluihin sisältyi oma pukukoodi, joka oli hyvin yksinkertainen mutta jouluinen: ihmisiä pyydettiin pukeutumaan vihreään. Pukukoodiin kuului totta kai pieni yllätys, joka paljastui vasta itse pikkujouluissa.

Pikkujoulujen henki oli heti alusta alkaen hyvin lämmin, olihan ovella vastaanottosaattue, joka iloisesti toivotti kaikki tervetulleiksi. Itse juhlapaikka oli jouluisesti koristeltu ja kaikki saattoivat huomata jouluisen puuron porinan keittiöstä, missä ahkerat fuksimme keittivät joulupuuroa kuin iloiset tontut konsanaan. Tarjoiluun kuului toki pipareita ja joulutorttuja, jotka olivat iloksemme itsetehtyjä.

Joulumieltä tosin alensi hieman se, ettei paikalla ollut joulukuusta, mutta tähän huipentuikin pikkujoulujen pukukoodi, sillä kaikki osallistujat olivat ilmeisesti joulukuusia! Joulukuusiteema oli ainakin minulle suuri positiivinen yllätys! Pääsimme myös koristelemaan itseämme teeman mukaisesti paikalle varatuilla kuusenkoristeilla. Sitten pääsimmekin nauttimaan lämpimästä glögistä ennen itse ohjelman alkua.

Pikkujouluihin sisältynyt ohjelma oli hyvin monipuolista ja myös virkistävää. Ensimmäisenä pääsimme kisaamaan pöytäryhmissä rytmikkäällä ”käsienpöytäänläpsytyspelillä". Peli testasi ihmisten huomiokykyä ja motoriikkaa, sillä kädet sijoitettiin limittäin pöytää vasten ja ne olivat vaihtaneet puolta toisistaan. Peli sujui rattoisasti ja huipentui kuuden ihmisen finaaliin, jonka voittajaksi päätyi ainakin itse jutun kirjoittaja – kaikkien rakastama Miska. Pelin voittajat saivat itselleen hienot tähtikoristeet, joilla he saivat koristaa itseään.

Ohjelma jatkui pienen hengähdystauon jälkeen. Tällä kertaa vuorossa oli hyvin virkistävä ja aktivoiva opiskelijan ryyppyilta -tyyppinen peli. Peli perustui siihen, että kaikki nousivat seisomaan ja kävelivät paikallaan ja kävellessä vastaan saattoi tulla vaikka sun mitä mihin opiskelija saattoi ryyppyillan aikana törmätä. Pääsimme juomaan kuvitteellisista laseista, hyppimään oksennusten yli sekä tanssimaan Robinin Boomkahin tahtiin! Mitä muuta opiskelija voisikaan toivoa ryyppyillaltaan!?

Tässä vaiheessa iltaa pääsimmekin nauttimaan tämän kuusijoukkion valmistamasta riisipuurosta, joka oli laadultaan parasta A-luokkaa ja söisin mielelläni uudestaankin tätä valkoista joulun nektaria! Tämän jälkeen meidät jaettiin neljään ryhmään ja pääsimme laulamaan! Laulamisessa oli tosin pieni jippo, lauluihin piti nimittäin sisältyä jokin tietty sana. Saimme kuulla pelin aikana ikivihreimmistä joululauluista aina uunituoreisiin tanssikappaleisiin. Peli oli hyvin intensiivinen ja voittajajoukkuekin selvisi pitkän – jopa turhauttavan pitkän – kamppailun jälkeen. Voittajajoukkueen jäsenet saivat itselleen jo aiemmin mainitsemani tähtikoristeet.

Tapahtuma huipentui vuoden 2016 Täkyn joulukuusen kruunaamiseen. Kamppailu tästä tittelistä ei ollut sinänsä mitenkään tiukka, koska kaikkihan tiesivät jo alusta lähtien, että viime vuotiselle Täkyn joulukuuselle ei voinut löytyä oikeaa haastajaa. Toki kolme vuoden kuusi ehdokasta pitivät puheen siitä miksi heidät pitäisi valita vuoden kuuseksi, mutta tälle veteraanijoulukuuselle ei löytynyt minkäänlaista vakavaa haastajaa. Voitto oli hyvin yksipuolinen ja muut kuuset saivat kokea suuren nöyryytyksen jo sen pohjalta, että he luulivat pystyvänsä edes haastamaan tämän kuusiveteraanin.

Täkyn joulukuusi (2015-) kiittää mahtavista pikkujouluista!

Teksti: Miska Tanskanen

Kuvat: Sohvi Pesonen

MINNAN SALONKI

Onko elämässäsi kurjuutta, murheita, ongelmia tai askarruttaako mieltäsi jokin? Minä olen täällä sinua varten. Lähetä kysymyksesi pikimmiten osoitteeseen itakyna(a)taky.fi niin minä tyydytän tiedonjanosi.

Armas Minna, 

olen oikea herkkusuu. Miten saa parhaiten jouluna piparia? 

Terveisin Tonttu ukko

Parahin Tonttu ukko. 

Jouluhan on tunnetusti antamisen ja saamisen aikaa, joten kysymyksesi on varmasti monelle ajankohtainen. Kaiva kaulimesi esiin, sillä täältä pesee asiantuntijan vinkkejä. Esivalmistelut ovat tärkeitä. Kannattaa aloittaa hitaasti tunnustellen millaisen taikinan olet saanut kätesi ulottuville. Pyörittele taikinaa rauhallisesti, kunnes se on lämminnyt kaulimiskuntoon. Turha hötkyily voi johtaa kehnoon lopputulokseen ja pilata joulumielen. Kun esivalmistelut tekee huolella, taipuu taikina mihin tahansa muottiin. Jotta piparihommat onnistuvat kunnolla, täytyy uunissa olla riittävän kuumaa – sen lämmittäminen pitää siis aloittaa myös hyvissä ajoin. Loppusilauksen piparille annat valkoisella kuorrutuksella. 

Antoisia hetkiä. Nauti! 

Toivottaa Minna

Heips Minna! 

Olen hieman vanhemman sukupolven edustaja, niin sanottu seniorikansalainen (kyllä, luen silti yhä Itäkynää, olen löytänyt sinusta oikean sielunkumppanin). Joulu se tulla jollottaa ja ajattelin, että voisin kääntyä puoleesi ja kysäistä pientä vinkkiä lahjojen ostoon. Olen ollut vaimoni kanssa jo pitkään naimisissa enkä tänä vuonna keksi enää mitään sellaista lahjaa, jota en olisi hänelle vielä antanut. Auta siis miestä mäessä, 

pyytää Raimo

Hei Raimo! 

Ongelmasi on varmasti monille tuttu, sillä yhteisten vuosien aikana vaimosi on todennäköisesti saanut jo kaiken tarpeellisen ja myös tarpeettoman. On kuitenkin yksi asia, johon et ehkä ole huomannut panostaa. Oletko koskaan katsonut peiliin ja tarkastellut kaljamahaasi miettien, mitä mieltä vaimosi siitä on? Oletko koskaan ajatellut kuinka pahalta kerta toisensa jälkeen olohuoneen lattialle jätetyt hikiset sukat vaimosi silmissä näyttävät? Tajuatko, kuinka ällöttävää se on, kun Urheiluruutua katsoessasi revit varpaankynsistäsi palasia lattialle – tai karseimmassa tapauksessa suuhusi? Oletko harkinnut olevasi edes yhden kerran se, joka tyhjentää tiskikoneen? Joskus olisi myös ihan kiva saada syntymäpäivälahjaksi vaikka pelargonioita iänikuisten ruusujen sijaan… 

Nyt, Raimo, on, aika, tehdä, muutos. Tee vaimollesi palvelus ja anna hänelle tänä vuonna lahjaksi kokonaan muuttunut mies. Muuta itsessäsi kaikki, mikä vaimoasi on näitten vuosien aikana vähänkään kyrpinyt. Jos haluat pelata varman päälle, muuta myös sellaiset piirteesi, joista vaimo ei ole vielä ehtinyt huomauttaa. Muista hioa yksityiskohtia, sillä ei villasukkiakaan kenellekään keskeneräisinä lahjoiteta. Voin taata, että tämä lahja on vaimollesi mieluisin koskaan. Iloista joulua Raimo! 

T. Minna

Moro Minna! :) 

Vietän joulun yksin, sillä minulla ei ole yhtään ystävää ja perheeni makaa haudassa. :(( Haluaisin viettää oikein tunnelmallisen ja lämpimän joulun, mutta en tiedä miten se onnistuisi… :/ Että mitteepä sitä tekis? 

T. Lonely rider eli yksinäinen paska ;’( </3

Hei Lonely rider, 

ei hätä ole tämän näköinen. Yksinäiseltä se tuntuu vasta siinä vaiheessa, kun miehesi ryyppää ja rellestää kapakassa ja saat viettää jouluaaton kaksin ompelukoneesi kanssa. Olet kääntynyt oikean ihmisen puoleen, sillä olen varsinainen mestari peittämään yksinäisyyden tunteita. 

Jos sinulla on lemmikki, laita sille päälle tonttuasustus. Näin voit viihdyttää itseäsi katselemalla sen söpöä naamaa ja ottamalla sen kanssa kaveriselfieitä sosiaaliseen mediaan. Jos lemmikkiä ei ole, voi sosiaaliseen jouluun osallistua tonttuilemalla vieraiden ihmisten ikkunoiden alla leikkien pukin pikku apuria vaikka kiikarin kanssa. Ruoka on siitä hyvä ystävä, että se ei hylkää koskaan. Jos paistaa itselleen tarpeeksi ison joulukinkun, saa siitä parhaassa tapauksessa halikaverin itselleen. Vasta uunista tullut kinkku hohkaa lämpöäkin oikean ihmisen tavoin. Pitkällä tähtäimellä kannattaa kuitenkin hankkia pari mukulaa, joitten kanssa vaihtaa lahjoja ja pyöriä piirissä kuusen ympärillä. 

Toivottavasti vietät näillä vinkeillä elämäsi joulun! 

Minna

TOIMITUKSEN LUKUVINKIT JOULULOMALLE

Noora suosittelee: Marisha Pessl – Yönäytös 

Kulttimainetta nautiskelevan, mystisen kauhuelokuvaohjaaja Stanislas Cordovan tytär Ashley löytyy kuolleena. On epäselvää, onko tämä tehnyt itsemurhan vai joutunut henkirikoksen uhriksi. Journalisti Scott McGrath on jo aiemmin pilannut niin uransa kuin parisuhteensakin Cordovan salaisuuksia fanaattisesti penkomalla, mutta siitä huolimatta hän haluaa nyt selvittää, mitä Ashleylle on tapahtunut. Pian McGrathin oma elämäkin alkaa muistuttaa kauhuelokuvaa.

Tästä teoksesta ei yllättäviä juonenkäänteitä puutu. Vaadin hyvältä dekkarilta paljon, mutta tässä jännitystä piisaa ja lukija liimautuu yksinkertaisesti väkisin sohvan nurkkaan matkalla ihmismielen pimeimpiin syövereihin. Tekstin lomaan on lisätty niin uutisia, valokuvia kuin kuvakaappauksia keskustelufoorumeiltakin. Tiheän tunnelmansa lisäksi kirja on siis myös kerrontateknisesti monipuolinen ja visuaalisesti viihdyttävä. Alkaa kuulostaa ehkä jo liiankin hyvältä, mutta myös Yönäytöksen loppu onnistuu yllättämään.

Tämä järkäle on kuin tehty luettavaksi loman aikana. Itse asiassa tahkosin tämän viime vuonna joulupyhinä parissa päivässä, joten tiedän mistä puhun suositellessani juuri tätä lomalukemiseksi. Keskittymiskykyni ei ole parhaasta päästä ja olenkin aika surkea lukija silloin, kun kädessä on tylsä opus. Tässä puolestaan on kliseisesti ilmaistuna sellainen kirja, jota ei yksinkertaisesti voi laskea näpeistään. Jos et pelkää pyllyparkasi puolesta, lue ehdottomasti tämä!


Miska suosittelee: Mika Waltari – Sinuhe egyptiläinen

Olen aina ollut sitä mieltä, ettei ikinä ole huonoa aikaa lukea Sinuhen tarinaa. Miksei siis karata Suomen kylmää talvea Egyptin lämpimiin maisemiin ja ehkä vähän viileämpiin tunnelmiin. Koskaan ei ole huono hetki palata tähän hienoon Waltarin illustroimaan seikkailuun läpi Välimeren rannikkoa. Monia saattaa pelottaa kirjan paksuus, mutta ennen kuin huomaakaan on jo kahlannut läpi tämän suuren sattumuksia täynnä olevan fiktiivisen elämäkerran. Tämä kirja toki löytyy myös kaikkien kirjaharrastelijoiden lukulistalta, joten mikset lukisi sitä nyt joululomalla? Kirjalla on myös hyvin paljon uudelleenlukuarvoa, joten ei ole mitään tekosyytä mikset voisi tarttua tähän mestariteokseen heti!

Karoliina suosittelee: Pajtim Statovci – Kissani Jugoslavia 

Millaista on elää maahanmuuttajana Suomessa? Millaista on elää naisena Jugoslaviassa? Pajtim Statovcin esikoisromaani Kissani Jugoslavia (Otava, 2014) pureutuu äidin ja pojan, Eminen ja Bekimin, näkökulmien kautta vähemmistön epäkohtiin ja sodan vaikutukseen yksilössä.

Emine varttuu Jugoslavian maaseudulla, jossa naisen arvo mitataan työnteossa ja kyvyssä miellyttää miestä. Hän saa miehekseen komean Bajramin, minkä seurauksena Eminen asema lopullisesti romahtaa alistetun rooliin. Hän on miehensä omaisuutta eikä omista minkäänlaista päätäntävaltaa.

Jugoslavia hajoaa tuhoisasti ja Bajram vie perheensä turvaan Suomeen. Nuori Bekim kasvaa Suomessa juurettomaksi harhailijaksi, joka hakee lohtua irtosuhteista ja lopulta myös kuningasboasta. Baarista hän löytää myös oikukkaan kissan, joka johdattaa hänet vavisuttavalle matkalle menneisyyden kipeisiin kerroksiin.

Romaani on mielenkiintoinen ikkuna historiaan ja Statovcin mukaansatempaava kirjoitustyyli kuljettaa läpi romaanin avartaen uusia näkökulmia. Jos ja kun tykästyt romaaniin, lue lisäksi kirjailijan toinen teos Tiranan sydän, joka Kissani Jugoslavian tavoin sijoittuu Balkanille.


Siiri suosittelee: Gaston Leroux – Oopperan kummitus

Ulkona on pimeää, sisällä kynttilät luovat tunnelmavalaistusta. Tällaisessa tilanteessa mikään ei sovi paremmin seuraksi kuin Gaston Lerouxin klassikkoteos Oopperan kummitus, joka kauhuromaanin piirtein kertoo tarinan nuoresta naisesta, jota kaksi miestä yrittävät epätoivoisesti voittaa rinnalleen. Musikaalin nähtyäni etsin tämän kirjan käsiini ja en pystynyt laskemaan sitä alas, sillä se ylitti hienolla kerronnallaan kaikki odotukseni. Kirja antoi minulle paljon enemmän kuin musikaali. Niille, jotka tähän tarinaan eivät ole vielä kirjamuodossa tutustuneet, lupaan, että se on mukaansatempaava ja yllätyksellinen lukukokemus.


Veikka suosittelee: Paul Auster – Illuusioiden kirja

Masentunut leskimies David Zimmer löytää elämäänsä sisältöä kauan sitten julkisuudesta kaikonneen mykkäelokuvatähti Hector Mannin tuotannosta ja kirjoittaa aiheesta kirjan. Myöhemmin salaperäinen naishenkilö kertoo tälle, että osa Mannin tuotannosta ei ole koskaan nähnyt päivänvaloa, ja tarjoaa pääsyä näkemään kätketyt teokset. Matkalla Yhdysvaltojen halki Zimmerille avautuu, mikä sai aikanaan Hollywoodin nousevan tähden luopumaan urastaan ja suosiostaan. Tarina kulkee yhtä lailla nykyhetkessä, menneessä sekä metafiktiossa, kun lukijan eteen tuodaan vuoroin huvittava, vuoroin traaginen kavalkadi virheliikkeitä, epäonnistumisia ja katastrofeja, jotka tekivät hahmoista sitä mitä he ovat. Huikeaa on myös se, että tämän kaiken ohessa lukija saa varsin monipuolisen katsauksen äänettömän aikakauden elokuvateollisuuteen.

Illuusioiden kirja on erinomaisesti kirjoitettu yllätyksellinen ja omaperäinen romaani, joka on ehdottoman suositeltavaa luettavaa kaikille mielenkiintoisten elämäntarinoiden ystäville, vanhasta Hollywoodista kiinnostuneille sekä muillekin hyvien kirjojen ystäville. 

Teksti: Noora Koponen, Miska Tanskanen Karoliina Kapanen, Siiri Rantanen, Veikka Valtiala

MIELENRAUHAA MUSTASTA

"Storm, in the morning light. I feel, no more can I say, frozen to myself. I got nobody on my side and surely that ain't right. And surely that ain't right", Beth Gibbonsin ääni vaikeroi. Kolmisenkymmentä hahmoa istuu kumartuneena hämärän salin lattialla ja salin täyttää syvien hengenvetojen ääni. Lavalla palaa kynttilöitä. Missä oikein olen?

Yllä kuvatussa miljöössä harjoitetaan Mustaa joogaa, jota Rokumentti-viikonloppuna tarjoiltiin Kerubin salissa. Kyseessä on joogatunti, jonka taustalla soi raskas musiikki. Rokkia ja rentoutumista rakastavan korvaan tällainen kuulostaa täydelliseltä. Ilmeisesti se on kuulostanut siltä myös monen muun mielestä, sillä sali on täyttynyt kirjavasta joukosta ihmisiä: joogaajia on sporttimimmistä punkkarihippiin, perheenäidistä ja -isästä goottiin. Aiemmin en ole joogatunneilla pahemmin miehiä nähnyt, nyt heitä on runsaasti. Myös ikähaarukka on laaja – vanhin osallistuja lähentelee ulkoisen habituksen perusteella seitsemääkymmentä.

Tämän joogaajan leggingsit ja matto perhos-
kuvioineen eivät varsinaisesti sopineet teemaan.

Tunnin aikana saadaan nauttia vanhoista tutuista klassikkobiiseistä niin System of a Downin, Five Finger Death Punchin, Metallican, Children of Bodomin kuin Portisheadinkin esittämänä. Lisäksi soittolistalta löytyy hieman tuntemattomampiakin kappaleita sekä synkkäsävyisiä instrumentaaleja. Tämän joogatunnin äänimaailmaa ei todellakaan voi kuvata yksipuoliseksi, kun salin täyttävät säröiset kirarat, hypnoottiset bassosoundit, selkäpiitä kivasti kutkuttavat matalat miesäänet, tuplabasari sekä mahtipontiset pianot ja viulut.

Myös tunnin ohjaaja, Sun Ahonlaidan Satu Malinen, ansaitsee kiitosta. Tunti etenee rauhallisesti ja ohjeistukset auttavat löytämään oikean hengitystekniikan helposti. Tänä teknologian ja kiireen aikakautena rauhoittuminen on joskus hankalaa. Heikkouteni joogaajana on aikaisemmin ollut huono keskittymiskyky, tällä kertaa kaoottiset ajatukset kuitenkin jäävät salin ulkopuolelle. Saavutan tunnilla sellaisen rentoutuneisuuden tilan, joka on minulle aivan uusi. Tunnin jälkeen olo on sanoinkuvaamattoman kevyt. Viisi euroa tällaisesta mielenrauhasta tuntuu naurettavan pieneltä. Tätä voin ehdottomasti suositella ihan jokaiselle! 

Teksti ja kuvat: Noora Koponen

SININEN KUU

Katsekin sitä päin,

saa sinut lumoihinsa.

Sen valloittava,

seireeninen kutsu

vetää puoleensa.

Jokainen sen illusorinen kuori

antaa erilaisen vaikutelman.

Et tiedä enää mikä sinua lumoaa,

mutta et voi enää vetää katsettasi pois.

Olet ansassa.

Se vie viimeisimmänkin pakoreittisi,

vääristäen tekemiesi ratkaisujesi tärkeyttä.

Mutta nyt on jo liian myöhäistä.

Se on jo varastanut kaikki ajatuksesi

ja olet enää vain tyhjä kuori.



Teksti: Miska Tanskanen

LOPUTONTA KOHINAA

Kädet raapivat ilmaa

huudan: ”Minä elän, elän!”

Yritän päästä lähelle

sanojen taakse, sielun kielellä.

Elämän virta vyöryy ylitseni

hyökyaallon lailla.

”Ei tämä onnistu,

minä luovutan!”

huudan, mutten kuule mitään.

Sopulit juoksevat mereen

ja minä hajoan viivoiksi, varjoiksi.

Se, mikä suonissa juoksee

onko se merta vai verta?

Teksti: Karoliina Kapanen

ITSENÄISYYSPÄIVÄN VIETTOA

Suomalaisilla on hyvin erilaisia tapoja viettää itsenäisyyspäivää. Oma ehdoton suosikkini on lounastaa sukulaisten luona ja sitten illasta rentoutua kotona monien muitten suomalaisten tavoin seuraamaan Linnan juhlien pukuloistoa. En ole tottunut osallistumaan pienen kotipitäjäni itsenäisyyspäivän vähäiseen ohjelmaan. Minusta on mukavaa jakaa itsenäisyyspäivä sukulaisten kanssa hyvän ruuan parissa. Meillä on ollut jo hyvin pitkään tämä traditio ja se helpottaa huomattavasti joulunajan stressiä tavata mahdollisimman paljon sukulaisia.

Itsenäisyyspäivänä valtio tarjoaa erittäin suuren määrän ohjelmaa, mutta aina on mukavaa kehitellä juhlapyhiksi jotain pientä omaakin. Usein emme käytä itsenäisyyspäivän juhlaa vain sukulaisten kanssa jutellen, vaan usein kehittelemme sinne jotain pientä ohjelmaa musiikkiesityksistä runonlausuntaan. Olemme kuitenkin kokoontuneet juhlistamaan itsenäistä Suomea, joten yritämme kehittää siihen teemaan sopivaa ohjelmaa. Lounaaksi soveltuvat hyvin erilaiset joulunajan herkut, kuten kalat ja rosolli, mutta aivan täyttä jouluateriaa meille ei tarjoilla.

Kotiin saapumisen jälkeen on hyvä lämmittää hieman lisää glögiä ja istua teeveen ääreen katsomaan Linnan juhlia. Vuosi toisensa jälkeen sitä on vain jaksanut istua katsomassa, miten kutsun saaneet ihmiset tulevat kättelemään presidenttiämme. Sen lisäksi voimme arvailla, ketkä ovat saaneet kutsun sekä arvostella pukuja. Harvemmin katson Linnan juhlia ensimmäisiä tansseja pidemmälle, vaan siirryn perheen kanssa tekemään vielä jotain pientä ja katselemaan kahta ikkunalla palavaa kynttilää.

Näin minä siis normaalisti vietän itsenäisyyspäiväni. Kukin teistä lukijoista on viettänyt sen omalla tavallaan, mutta toivon, että se teillekin on ollut mieluisa ja arvokas juhla. Seuraavana vuonna Suomi onkin jo satavuotias, ja odotan innolla, että pääsisin näkemään miten Joensuussa tätä juhlistetaan, mikäli sukulaisten normaali ateria siirretään joulun kiireisiin.  

Teksti: Siiri Rantanen