PÄÄKIRJOITUS

Elämme poikkeuksellisia aikoja. Koronavirus jyllää uhkaavana maailmanlaajuisesti, ja nyt on Suomikin ottanut varotoimet käyttöön. Poikkeustila on julistettu: hallitus kielsi aiemmin kokonaan yli 500 hengen tapahtumat, myöhemmin myös yli 10 hengen tapaamisia pyydettiin rajoittamaan. Sekä ammattikorkeakoulut että yliopistot ovat kokonaan siirtyneet etäopetukseen, tiloja on suljettu ja harkkoja peruttu. Enää ei pääse edes yliopiston ruokalaan syömään ja tuulettamaan kirjantunkkaisia ajatuksiaan. On karanteenin aika.

Odotin kevään luentokursseja innolla. Täkyn hallituksen Instagram my day -vuorossani kerroin, että neljännen vuoden kirjallisuuden opiskelijana suurin osa opinnoistani on muutenkin kirjatenttejä, jolloin kontaktiopetus olisi tullut mielenvireyttä ajatellen tarpeeseen. Kuitenkin kaikki on nyt peruttu. Täkyläisillekin rakas Osma peruttiin tältä keväältä, samoin vappu. Joensuun Osmalandia olisi tuonut elämään hupia, mutta sen peruuntuminen ei kuitenkaan epää kaikkea nautintoa elämästä, eihän? Tämän vuoksi olemme Itäkynän toimituksessa jättäneet numeron teemaksi huvin, jopa kaikessa itseironiassaan.

Tämänkertaisessa Itäkynässä luettavananne on karanteenihuveja, hartaasti toivottu juttu täkyläisten lemmikeistä suloisine kuvineen, uskomaton kertomus kadonneesta pyörästä ja sen löytymisestä sekä novelli, jonka koukuttavaa jatkoa on luvassa tulevissa numeroissa. Pääkirjoitukseni lisäksi puheenjohtajan tervehdys ja tekstiviestipalsta kulkevat mukana jo vakiokalusteina. Erittäin suotavaa on myös vilkaista kuvapainotteinen juttu Täkyn ystävänpäiväständin runoista. Onhan niistä jo kulunut aikaa, mutta ne osuvat hämmentävän tarkasti ajan hermoon. Näinä hetkinä kaikki pienetkin ilot tulevat tarpeeseen: itse olin suorastaan pakahtua, kun keskiviikkoiltana 18.3. Sanna ”Litku” Klemetti soitti Instagram-livessään Angelica-biisin ensimmäistä kertaa vuosiin. Keikka oli muutenkin täydellinen kokonaisuus, intiimi ja mukaansatempaava. Nyt jos koskaan kannattaa olla kiitollinen somesta. 

Toivottavasti viihdytte numeron parissa. Pidetään toisistamme huolta eli vältetään turhaa käyskentelyä ja pestään, hitto soikoon, niitä käsiä! 

Saippuaisin terveisin päätoimittajanne Karoliina, joka viimein katsoi Game of Thronesin

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

Koronavirustilanteen vaikutus näkyy kaikkialla. Täkyn tuli tehdä vaikeita päätöksiä, kun Osma ja kaikki muut kevään tapahtumat oli peruttava. Lannistua ei kuitenkaan kannata, tapahtumia riittää kyllä tulevaisuudessakin, ja peruttuja tapahtumia pyritään tilanteen kehittymisen mukaan siirtämään myöhemmälle ajankohdalle. Nyt on hyvä hetki keskittyä muunlaiseen toimintaan: Täky jatkaa jäsentensä edunvalvontaa, suomen kielen ja kirjallisuuden asioista tiedottamista ja täkyläisten yhdistämistä. Suunnitteilla on myös etänä järjestettävää ohjelmaa, joten sosialisoitua voi, vaikka fyysistä kokoontumista onkin vältettävä.

Vaikka tilanne on otettava vakavasti, kannattaa kuitenkin aina muistaa myös oma jaksaminen ja pyrkiä tekemään asioita, joilla voi hetkeksi ohjata ajatukset muualle. Täkyllekin kuuluu tilanteeseen nähden ihan hyvää. Alkukeväästä järjestettiin uusi rastitapahtuma Lähtee lapasesta, joka oli erittäin onnistunut. Täkyläisten rivejä yhdistää nyt myös upouusi Täky-paita, josta on tullut ainakin itselleni uusin lempivaate.

Toivotan kaikille jaksamista vaikeaan tilanteeseen, ja muistutan siitä, että Täky on tapahtumien puutteesta huolimatta edelleen täällä teitä varten!

– Roosu

TÄKYLÄISTEN LEMMIKIT, OSA I

Haluatko uusia eläinystäviä? Kiinnostaako sinua, millaisia lemmikkejä muiden täkyläisten kotona asustaa? Toivottu täkyläisten lemmikkien esittely on täällä! Ensimmäisessä osassa pääset tutustumaan Keijoon, Herttaan, Sukkaan ja Aavaan. Mikäli haluat esitellä oman lemmikkisi kaikille täkyläisille, ota yhteyttä kirjoittajiin, sillä esittelyjä tehdään lisää.

Nimi: Keijo ”Kejo”

Omistaja: Anni H.

Ikä: Kohta 4 vuotta

Rotu/laji: Kissa

Suosikkitekeminen: Luvattomien asioiden syöminen

Inhokkitekeminen: Ulkoilu, tuntemattomien ihmisten tapaaminen

Lempiruoka: Kuivatut kalat

Lempilelu: Jääkarhupehmolelu, joka joutuu usein väkivallan kohteeksi

Omistajan kertomaa:

Keijon pentueessa oli kaksi samanlaista oranssia kissaa. Annin piti saada vihreäsilmäinen säyseä kaveri, mutta saikin erehdyksen takia keltasilmäisen kollin eli Keijon. Keijo on voimakastahtoinen ja luonteeltaan kuin vihainen, vanha mies. Ennen kuin tapaa Keijon, täytyy tietää, ettei saa ottaa henkilökohtaisesti, jos Keijo vihaa. Keijo kuitenkin pitää omistajastaan ja nukkuu vieressä ja sylissä, mikä on tärkeintä. Keijon taitoihin kuuluu pitkien matkojen hyppääminen. Oudoin paikka, jossa Keijo on ollut, on Annin jääkaappi, jonne Keijo hyppäsi itse. Keijon pahimpia vihollisia ovat linnut.

Nimi: Dreamlook Heart of Courage “Hertta”

Omistaja: Roosa

Ikä: Melkein 6 kk

Rotu/laji: Shetlanninlammaskoira

Suosikkitekeminen: Riehuminen ja juokseminen

Inhokkitekeminen: Rauhoittuminen, ilman tekemistä oleminen, joutilaisuus

Lempiruoka: Hertta on hyvin kaikkiruokainen ja ahne, mutta suosikkiruoka on naudanmaha

Lempilelu: Tällä hetkellä Hertan lempilelu on harmaa rotta, mutta Hertta pitää kaikista leluista

Omistajan kertomaa:

Hertta on vilkas, aktiivinen ja nopea oppimaan, eikä ole mikään sohvakoira. Ennen kuin tapaa Hertan, kannattaa varautua siihen, että Hertta rakastaa ihmisiä. Parasta on se, että Hertta on aina valmis kaikkeen, eikä sen kanssa tule tylsää. Myös kaikki Roosan ja Hertan yhdessä tekeminen on parasta. Hertan taitoihin kuuluu agilityn alkeet, ja Hertta on erityisen taitava takaakierroissa. Hertta haukottelee aina todella teatraalisesti ja on muutenkin draamakuningatar: se saattaa huutaa eläinlääkärissä jo ennen kuin siihen edes kosketaan. Hertta tykkää käydä halkokorissa ryöväämässä, ja piilottelee mielellään luita ja muita ruokaa sohville ja sänkyyn.

Nimi: Sukka ”Sukkis, Suksuk”

Omistaja: Tiia

Ikä: 2 vuotta

Rotu/laji: Shetlanninlammaskoira

Suosikkitekeminen: Leikkiminen ja kaikenlainen hyppiminen

Inhokkitekeminen: Korvakarvojen trimmaus

Lempiruoka: Sukka tykkää kaikesta ruuasta

Lempilelu: Kaikki pallot

Omistajan kertomaa:

Sukka rakastaa kaikkia ja kaikkea ja on ystävällinen pusupoika. Ennen kuin tapaa Sukan, kannattaa varautua siihen, että se saattaa hyppiä ja pussailla todella paljon. Parasta Sukassa on se, että se on aina todella iloinen. Tiian paras muisto Sukan kanssa on se, kun he osallistuivat koiranäyttelyihin, kun Sukka oli pieni eikä osannut vielä edes käyttäytyä. Sukan taitoihin kuuluu ilmaan hyppääminen käskystä, ja se osaa myös odottaa syömislupaa todella kauan. Sukka karkasi kerran mökillä naapurin pihaan, jossa oli toisia koiria, eikä suostunut millään tulemaan takaisin. Sukan äiti on erään toisen täkyläisen koira.

Nimi: Aava

Omistaja: Miro

Ikä: 6 kk

Rotu/laji: Ragdoll

Suosikkitekeminen: Herkkujen syöminen, leikkiminen ja kiipeäminen, narun kantaminen suussa

Inhokkitekeminen: Ikävässä säässä ulkoileminen, kantokoppaan meneminen

Lempiruoka: Kana kastikkeessa

Lempilelu: Harmaa kengännauha ja helisevä hiiri

Omistajan kertomaa:

Aava on leikkisä, utelias rämäpää. Jos Aavalle heittää leluhiiren seinän luokse, juoksee se seinää päin. Aava on oman tiensä kulkija, jota ei kiinnosta muiden mielipiteet. Ennen kuin tapaa Aavan, kannattaa muistaa, ettei se välillä ymmärrä, mihin käyttää kynsiään. Parasta Aavassa on sen uteliaisuus. Miron lempimuisto Aavan kanssa on se, kun Aava tuli Miron kotipaikkakunnalla olevan koiran kanssa hyvin toimeen. Aavan taitoihin kuuluu tassun ja ylävitosen antaminen. Aava nukkuu päivät ja herää silloin, kun omistajat ovat menossa nukkumaan. Kerran Aava alkoi jahdata häntäänsä matalien portaiden keskivälissä ja kieri portaat vahingossa alas.


Teksti ja toteutus: Roosa Luoma ja Roosu Ilvonen
Kuvat: Omistajien omia

KARANTEENIHUVIT

Jouduitko kotikaranteeniin vai oletko linnoittautunut kotiisi vapaaehtoisesti? Oletko ehtinyt selailla Netflixistä kaiken katselemisen arvoisen? Onko niin tylsää, että tenttikirjat ja esseet alkavat näyttää ainoalta vaihtoehdolta, jolla saada aika kulumaan? Ei hätää! Seuraavassa on lueteltu kuusi (enemmän tai vähemmän) hauskaa tapaa kuluttaa aikaa kotikaranteenissa. 

1) Pidä huolta sosiaalisista suhteista 

Tällaisina hetkinä, kun kehotetaan välttämään turhia fyysisiä kontakteja kanssaihmisiin, on ensisijaiseen tärkeää pitää huolta sosiaalisista suhteista. Yksinolo voi tietysti olla vapauttavaa: 

kerrankin on lupa eristäytyä muista ihmisistä! Pidemmän päälle yksinolo voi kuitenkin alkaa tuntua ahdistavalta, ja pian sitä huomaa puhuvansa pehmoleluilleen – ja huomaa niiden vastaavan takaisin.  

Ota siis puhelin käteen ja soita ystävillesi ja lähimmäisillesi. Varsinkin ikäihmiset ilahtuvat soitosta!   

Koska baareissa käynti ja muut opiskelijan arkea keventävät huvit on peruttu, suosittelen kokeilemaan, miten sujuu viinin tai kaljan maistelu etänä ystävien kanssa. Varustaudu sopivalla määrällä suosikkijuomaasi, ota ystävääsi yhteyttä videopuhelun avulla ja kohentakaa tunnelmaa laulamalla lempisitsilaulujanne. 

2) Siivoa 

Karanteenielämä on loistavaa aikaa siivota kotona sellaisia paikkoja, joita ei normaalisti tule siivottua ja joiden siivoaminen vie liikaa aikaa. Haasta siis itsesi siivoamaan kevään aikana jokin seuraavista kohteista: 

– uuni (älä unohda putsata myös uunin takaa – sieltä löytyy yleensä kaikista mehukkaimmat sotkut) 

– jääkaappi (jos ilmat sallivat, sulata samalla myös pakastin) 

– lattiakaivo (jos sinulla on pitkät hiukset, varaudu epämiellyttäviin yllätyksiin) 

– varasto (jotta sinne voisi ängetä lisää tarpeetonta tavaraa) 

– parveke (jos sellaisen ylellisyyden omistaa) 

– ikkunat (säävarauksella).

Jos mietit, kuinka saa parhaiten pinttyneet tahrat pois uunista tai lattiakaivon vetämään paremmin, Marttojen sivut antavat muun muassa näihin ohjeita. 

3) Kirjoita Täkyn tekstiviestipalstalle

Ei sinulla kuitenkaan ole muutakaan tekemistä, joten päästä sisäinen eläkeläisesi irti ja valita vaikka kauramaidon hinnasta. Jätä joku lyhyt runo tai tsemppiviesti piristämään meidän muiden karanteenilaisten päivää. Jos haluat jättää treffi-ilmoituksen, älä kuitenkaan pyydä näkemään kasvotusten, vaan keksi joku muu romanttinen keino ottaa yhteyttä tulevaan mussukkaasi. 

4) Hyödynnä suoratoistopalvelut 

Netflixin lisäksi on olemassa myös muita suoratoistopalveluita, joiden ilmaiskuukaudet kannattaa hyödyntää nyt, jos ei niitä ole ehtinyt vielä käyttämään. Myös äänikirjasovellukset tarjoavat ilmaisia kokeiluviikkoja. 

Jos olet kuitenkin käyttänyt kaikkien maksullisten suoratoistopalveluiden ilmaiskuukaudet etkä halua maksaa niistä enempää, käy vilkaisemassa mitä esimerkiksi Yle Areena tai Ruutu tarjoavat. Draaman nälkään voit maratoonata Ruudusta Temptation Island Suomi -sarjan neljä viimeisintä tuotantokautta. Dplaysta taas voit seurata Ex on the Beach Suomen ensimmäistä tuotantokautta. Jos haluat matkustaa sohvallasi tuntemattomiin maihin, Ruudusta on saatavilla Madventuresin kaikki kolme tuotantokautta (ja neljäs tuotantokausihan alkaa maaliskuun lopulla). Jos taas haluat nauraa suomalaiselle komedialle, Yle Areenasta löytyy esimerkiksi Ihmisten puolue ja Siskonpeti. 

Areena tarjoaa myös ilmaisia äänikirjoja ja kuunnelmia, kuten Woolfin Orlando, Waltarin Sinuhe egyptiläinen sekä Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä.  

5) Ompele haalarimerkkejä 

Tämä työmaa on ainakin minulle tiedossa, sillä olen hamstrannut vuosien mittaan kivan kokoisen pinon haalarimerkkejä hyllyni reunalle odottamaan ”sopivaa hetkeä”. Kun haalareita ei pysty vähään aikaan käyttämään, voi sormet verillä muistella niitä hauskoja tapahtumia, joita kuluvan vuoden aikana on onneksi ehtinyt olla, ja haaveilla tulevasta. Näin haalarini tulevat olemaan valmiina, kun seuraavan kerran saan vetää ne jalkoihini! 

Jos taas olet ollut ahkera merkinompelija, voit aina tarkistaa kaipaavatko sukat parsimista. 

6) Älä tee mitään 

Nyt on myös lupa olla tekemättä yhtään mitään. Kun ei voi mennä minnekään eikä sen vuoksi ole tarvetta suoriutua elämästä, ota aikaa itsellesi. Sulje vähäksi aikaa koronauutiset (ensimmäinen korona-maininta tässä tekstissä), ja istu lempipaikallesi sohvalla tai makaa sängyllä. Voit meditoida tai joogata, kuunnella rauhallista musiikkia tai eksyä ajatuksiisi. On ihan okei, jos ei halua tehdä nyt yhtään mitään.

Teksti: Jenny Tähtinen

TOSITARINA: KUINKA MENETIN PYÖRÄNI JULMALLE MAAILMALLE, MUTTA IHMEEN KAUTTA SAIN SEN TAKAISIN

Onni onnettomuudessa. Fraasi on kliseinen, ja varmasti monelle tuttu. En ole edes varma, voiko tätä pian teille kuvailemaani tapahtumasarjaa kuvailla pelkkänä onnena tai onnettomuutena, mutta aion silti kertoa tarinani teille. 

Minun onnettomuuteni alkoi eräänä tammikuisena päivänä. Päiväni oli kuin mikä tahansa muukin tavallinen tammikuinen päivä – viileä, toiveikas ja seesteinen – kunnes onnettomuus iskeytyi kasvoilleni lähes tuhannen jäätyneen pohjoiskarjalaisen auringon voimin. Polkupyöräni ei ollut siinä, mihin sen olin edellisenä iltana jättänyt. Elävät ja lähes käsinkosketeltavat muistikuvat edellisestä alkuillasta vyöryivät mieleeni pakokauhun ja paniikin tunteiden siivittäminä. Lukitsin pyöräni kotitaloni etupihalle, samaan paikkaan kuin aina ennenkin. En voinut erehtyä tästä. Mieleni poukkoillessa ja hermojeni kiristyessä pienten katkeavien kuminauhojen tavoin kiersin ympäri kotitaloani, pitkin varastoja ja käytäviä kyseenalaistaen omaa muistiani pyöräni sijainnista, mutta turhaan. Rakas punainen ratsuni oli kadonnut. Tipotiessään.  

Sydämeni hakkasi kuin tuhatta ja sataa soittaessani ensin äidilleni, sitten minua odottavalle poikaystävälleni pyöräni kohtalosta. Hätäpäissäni laadin etsintäkuulutuksia pitkin ja poikin internetin ihmeelliseen maailmaan, ja ilmoitin minua kohdanneesta onnettomuudesta yhdelle jos toisellekin kontaktilleni. Iltani kului hiipivän auton etupenkillä katsastaen vastaan tulevia valotolppiin nojaajia, telineissään odottavia ja ojanpientareille kaatuneita. Mutta yksikään rengaspari ei näyttänyt tutulta. Epätoivo vaihtui pettymykseen, ja päivät kuluivat suuren surun laimentuessa hiljalleen.  

Mietitte varmaan jo nyt tätä lukiessanne, milloin tälle onnettomuudelle saadaan sen onni. Onneni sattui löytymään kahdeksan päivää myöhemmin.  

Olin jo lähestulkoon menettänyt toivoni kadonneen pyöräni suhteen. Pakko myöntää, että olin jopa katsellut uusia uljaita kulkupelejä täyttämään menetyksen aiheuttaman epäkäytännöllisyyden aukon, mutta jokin piti minut silti valveilla vanhan ystäväni suhteen.  

Eräänä aamuna, juuri herättyäni, satuin avaamaan lähestulkoon pahamaineisen sosiaalisen median applikaation Jodelin. Vielä unisin silmin rekisteröin hetken aikaa eteeni avautuvaa päivitystä kuvineen. Lumihangessa makasi pyörä. Yksityiskohdat tarkentuivat minulle peräjälkeen tarkastellessani kuvaa ja siinä ilmeneviä tuntomerkkejä. Punainen naisten pyörä. Etukori. Satulapehmuste. Valkoinen soittokello pienin vaaleanpunaisin kukin.  

Hetket tuntuivat kiitävän lähes hidastettuina sekunnin sadasosina hypätessäni ylös ja kiskoessani vaatetta päälleni. Reilu viikko sitten kadonnut pyöräni oli paikannettu aamuyöllä Jodeliin jonkun toimesta. Kuva sisälsi jopa sijainnin, ja kyseinen katu oli vain muutaman sadan metrin päästä kotoani. Sydän korvissani tykyttäen riensin puolijuoksua kohti Suvantokadun luvattua maata epäuskoisena näkemästäni sekä pohtien sitä, missä kohti kyseistä katua vanha ystäväni mahtoikaan olla kuvattuna.  

Sitten näin sen. Samassa tienristeyksessä, johon olin Suvantokadulle saapunut, näkyi jo kaukaa hangen valkeudesta pilkottava punamusta metallitankojen joukkio. Parilla juoksuaskeleella ylitin tien ja saavuin kyseisen näkymän luokse. Ja siinä se oli. Minun oma polkupyöräni, joka mystisesti kahdeksan päivää sitten katosi kotipihaltani, oli edessäni, lähes vahingoittumattomana. Nostin ystäväni pystyyn, tarkastelin sitä parhaani mukaan suupielteni noustessa yhä vain ylemmäs. Tippuneet ketjut ja mylläytynyt lumikerros viestivät minulle mahdollisen voron syystä hylätä saaliinsa nyt ja tähän. Todellinen onni onnettomuudessa. 

Onnellisena kävelytin pyörän takaisin kotiin silitellen samalla sen satulaa pienten onnen kyynelten kohotessa silmäkulmiini. Aiemmin useampaankin otteeseen kiroamani Jodel oli pelastanut minut onnettomuudestani. Ilman siellä näkemääni kuvaa en olisi ehkä koskaan päätynyt takaisin yhteen vanhan pyöräni kanssa. Kuka tietää missä kaikkialla maailman tai Joensuun kolkissa pyöräni noina kahdeksana päivänä seikkailikaan, tai millaisia kommelluksia ja epäoikeudenmukaisuuksia se joutui kokemaan. Mutta onnellisen sattuman – ja Hehkujen jälkeisen aamuöisen jodlaajan – ansiosta tiemme yhtyivät jälleen. 

Teksti ja kuva: Emilia Saukkonen