sunnuntai 14. toukokuuta 2023

PÄÄKIRJOITUS

Tämä kevät on ollut yhtä juhlaa. Täkyn huikea Osma-voitto käynnisti mukavan putken vuosijuhlien kautta vappuun, joka sekin monella on jatkunut esimerkiksi Euroviisu- jääkiekko- ja Pride-rientojen merkeissä. On hieno tunne olla mukana jossain itseään suuremmassa, olipa kyse sitten Osmasta, viisuhuumasta tai Itäkynän toteuttamisesta. Kun kaiken lisäksi pitkään odotettu kesäkin alkaa vihdoin näyttää merkkejä itsestään, juhlamieltä ei voi pitää poissa.

 

Juhlan toinen puoli on kuitenkin aina raakaa työtä. Se, että saamme nauttia milloin mistäkin tapahtumista, teoksista tai ilmiöistä, vaatii aina jonkun valtavaa työpanosta. En voi kuin ihmetellä aktiivisten opiskelijoiden vaivannäköä opiskelijatapahtumien eteen, sillä opiskelijan työpanosta vaativat myös opinnot. Monet ovatkin juuri tiristäneet itsestään viimeiset mehut kaapiessaan kokoon tarvittavia opintopisteitä lukuvuoden viimeisistä kurssisuorituksista ja harjoitteluista.

 

Omalle tililleni ei tänä vuonna ole juuri opintopisteitä kilahdellut, mutta lohduttaudun sillä, että ehkäpä ainejärjestöhommat ja muut työelämätaitoja kehittävät kokeilut osoittautuvat tulevaisuudessa opintopisteitä hyödyllisemmiksi. Opiskelijan elämä on kyllä välillä melkoista tasapainottelua opiskelun tavoitteiden, taloudellisen pärjäämisen ja vapaa-ajan välillä. Toivotaan, että kesä tuo monen tilanteeseen tasapainoa, esimerkiksi aikaa suorittaa rästiopintoja, rahaa kesätöistä tai mahdollisuuden viettää palauttavaa vapaa-aikaa. Kesä on myös hyvää aikaa kirjoittaa omaa tekstiään Itäkynän kirjoituskilpailuun!

 

Vaikka kevät oppiaineessamme ja ainejärjestössämme on ollut työläs ja täynnä kaikenlaista puuhaa, täkyläiset ovat intoutuneet (pienellä suostuttelulla, myönnän) raportoimaan tähän Täky testaa -teemaiseen numeroon kuka mistäkin. Päätoimittajana parasta on lukea muiden kirjoittamia tekstejä ja ylpeänä huomata, että suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelijoilla on taito kirjoittaa johdonmukaisesti ja kiinnostavasti mistä tahansa aiheesta. En välttämättä allekirjoita edellistä tämän pääkirjoituksen osalta, mutta siitä syytän Käärijää, jonka vuoksi viime yö meni pitkäksi euroviisuvalvojaisissa.

 

Mutta ei kun lueskelemaan raportteja projektityökurssista, alumnikahveista ja kaikista kevään juhlista: Osmasta, vuosijuhlista ja vapusta. Tämän numeron kautta on hyvä laskeutua kesään!

 

Sinja Ylisiurua

joka alkoi kokoamaan kesän 2023 Spotify-listaa tammikuussa

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

Täkyn kevättalvi ja kevät on ollut niin toiminnallinen, että lumet ovat sulaneet huomaamatta ja lämpötila on noussut ihan varkain. Maaliskuun lopussa saavutimme Oulussa suuren täkyjoukon kanssa lähi-Osman voiton ensimmäistä kertaa aikoihin. Vain muutama viikko Osman jälkeen juhlistimme ainejärjestömme 50-vuotista taivalta Kimmelissä vuosijuhlissa, joissa oli mukana suurilukuisasti paitsi nykyisiä täkyläisiä, myös entisiä puheenjohtajia ja muita kutsuvieraita. Tapahtumarikkaan keväämme kruunasivat vappuviikot perinteineen ja uusine tapahtumineen. On tietyllä tavalla hurjaa ajatella, että vain pari kuukautta sitten kärsimme paukkupakkasista Lähtee lapasesta -tapahtumassa, ja juuri päättyneillä vappuviikoilla lähenneltin jo pariakymmentä lämpöastetta.

 

Kevään edetessä olemme hallituksen kanssa edellä mainittujen tapahtumien järjestämisen lisäksi myös saavuttaneet hyvin niitä tavoitteita, joita olemme itsellemme asettaneet. Vuosijuhlien ja vappuhulinoiden lisäksi olemme kartoittaneet kyselyllä täkyläisten näkemyksiä toiminnastamme, käyneet läpi kyseistä palautetta ja pohtineet tulevaa. Olemme myös pyrkineet parantamaan yhteistyötämme oppiaineidemme henkilökunnan kanssa, ja huhti-toukokuun vaihteessa ilmi tulleet resussiongelmat ja mahdollinen henkilökunnan määrällinen väheneminen ja siihen reagointi korostikin Täkyn ja laitoksen yhteistyön merkitykstä. Tätä kirjoitusta kirjoittaessani elämme vielä äärimmäisessä epävarmuudessa tulevaisuuden opettajatilanteista, mutta me hallituksessa uskomme siihen, että tilanne ratkeaa varmasti parhaalla mahdollsella tavalla.

 

Hiljakseen nurkan takana kolkuttelee jo kesä. Toivon, että jokainen meistä ehtii edes hiukan kouluvuoden jälkeen lomaillakin mahdollisten kesäopintojen ja töiden ohessa. Kesän tapahtumia lukuunottamatta me hallituksenkin kanssa otamme pienen hengähdystauon toiminnasta ja lomailemme heinäkuun. Haluankin toivottaa kaikille mukavaa ja rentoa kesää!

 

Pj-Silja

HENKILÖKUNNAN YSTÄVÄKIRJA

Itä-Suomen yliopiston henkilökunnan ystäväkirja

 

Nimeni on: Kati Johanna Launis


Ammattini on: kirjallisuuden professori


Milloin aloitin nykyisessä ammatissani: 1. tammikuuta 2023


Kuinka päädyin ammattiini: kirjallisuuden opiskelun ja sitä seuraavien tutkimushankkeiden, määraikaisuuksien ja sijaisuuksien ketjuttamana


Mielenkiintoiset kesätyöt/muut työpaikat: marjanpoiminta, kesätyö lasten leikkikentällä, pankin kesäapulainen, siivoustyö, Turun Sanomien kesäapu, päiväkodit, pieni lähiölehti Kulmakunta, romaanin kääntäminen, monenlaiset työt yliopistossa

 

Minusta mieluisin


Kirjailija: Marja-Liisa Vartio


Teos: Hänen olivat linnut


Elokuva: Dirty Dancing (peruste: kokemuksen syvyys ja katsomiskertojen määrä 1980-luvun lopulla J)


Näyttelijä: Adam Driver


Tekeminen: pitkät kävelyt


Eläin: koira


Väri: syksyn värit, okra


Ruoka: pastat


Mietelause: Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat.

 

Kouluaikana


Mieluisin oppiaine: kuvaamataito


Vaikein oppiaine: käsityö


Hauskin muisto: matka ala-asteelta kotiin Aku Ankan postituspäivänä


Kuva minusta:




Toimittanut Sinja Ylisiurua



PODCAST-PROJEKTI

Olen aina tykännyt kuunneltavista ohjelmista. Erityisesti viehättäväksi olen kokenut radion, koska se tapahtuu ja syntyy tässä hetkessä. Radiota kuunnellessa voi kokea istuvansa samassa tilassa kolmen ystävänsä kanssa, jotka sattuvat tapaamaan joka arkiaamu kahdeksasta eteenpäin.

 

Viime vuosina podcast, eli kuunneltavassa muodossa oleva nettiin tallennettu ohjelma, on kuitenkin tainnut syrjäyttää perinteisen radion. Podcasteissa parasta on se, ettei se tapahdu juuri tässä hetkessä. Ajattomuus mahdollistaa sen, että podcasteja voi tehdä mistä aiheesta tahansa ja niitä voi kuunnella milloin tahansa. Niinpä kun sain kuulla projektityön kurssilla toteutettavasta podcast-projektista, tiesin, että siihen minun on osallistuttava.

 

Projektin tavoitteena oli tehdä Huhuja humanisteista -podcastin toinen tuotantokausi. Ajatuksena kuitenkin oli, että tekemämme kausi kiinnostaisi niin opiskelijoita kuin myös työelämän edustajia. Ensimmäisissä tapaamisissa työryhmän kanssa puhuimme siitä, mikä tekee podcastista hyvän. Antti Holman Auta Antti -podcastia ylistettiin ja jokainen sai myös jakaa ajatuksia omista suosikeistaan. Tuntui, että kaikki halusivat samaa asiaa: onnistuneen projektin, josta voisi olla ylpeä.

 


Korkeat odotukset ja yhdessä määritetty tavoite kuitenkin aiheuttaa paineita onnistumisesta. Hyvin lyhyellä ajanjaksolla tapahtuvat aiheen valinta, käsikirjoituksen laatiminen, jakson vieraiden etsintä, äänitysharjoitukset ja editointiharjoitukset tuntuivat toisinaan uuvuttavilta. Minun ja työparini Elsa Malisen jakson aihe on kansainvälisyys. Päätimme heti aluksi haluavamme tehdä asiapohjaisen jakson, josta kuulija voisi sekä inspiroitua että saada jotain konkreettisia vaihtoehtoja, miten toimia osana kansainvälistä vuorovaikutusta. Lopulta kun jakso oli äänitetty ja viimeinen vaihe eli editointi oli edessä, oli olo yllättävän kevyt ja onnellinen Educalle käveltäessä.

 

Viimeisiltä mutkilta matkassa ei kuitenkaan vältytty ja nyt elämme epätietoisuuden aikaa. Toivottavasti joskus pian, mahdollisesti tulevana syksynä, saisitte kuunneltavaksenne Huhuja humanisteista -podcastin toisen tuotantokauden, jota tekemässä on ollut moni täkyläinen. En ole kuullut kaikkia jaksoja vielä, mutta uskon, että tekemämme on timanttia ja toivon, että juuri sinä haluat kuulla, mitä humanisteille kuuluu juuri nyt.

 

Teksti ja kuvat: Saara Kailasalo

ALUMNIKAHVIT


Humanistisen osaston opiskelijatyöryhmä järjesti kevään toiset alumnikahvit 4.4. Agoran kahviossa. Ensimmäisillä alumnikahveilla oli vieraana kirjailija Camilla Nissinen, jonka uratarinasta voit lukea täältä.

 

Tällä kertaa vieraaksemme saapui sanomalehti Karjalaisen toimittaja Miia Hartikainen, joka pääsi opiskelijatyöryhmän Karoliina Keskitalon tentattavaksi. Hartikainen kertoi opiskelleensa Itä-Suomen yliopistossa kulttuurintutkimusta ja erikoistuneensa mediakulttuuriin ja viestintään. Sivuaineena hän opiskeli kirjallisuutta sekä markkinointia ja taideaineiden opintokokonaisuutta. Hän aloitti toimittajan uransa kirjoittamalla muun muassa arvosteluja elokuvalehti Episodiin, jossa teki toisen työharjoitteluistaan. Karjalaisessa Hartikainen aloitti kulttuuritoimituksesta, ja siirtyi myöhemmin töihin uutistoimituksen puolelle.

 

Hartikainen kertoi hyötyneensä sivuainevalinnoistaan erityisesti kulttuuritoimittajana työskennellessään. Hän kuitenkin korosti, että monet erilaiset sivuaineet ja niiden lisäksi myös oma harrastuneisuus voivat tarjota laajaa tietämystä erilaisista asioista. Laajasta yleistietämyksestä mutta myös erityisalojen tuntemuksesta on toimittajana hyötyä. ”Toimittajaksi pääsee kyllä montaa kautta”, Hartikainen tiivisti.

 

Hartikainen sai jo opiskeluaikanaan maistiaisen toimittajan työstä ainejärjestö Nefan lehden toimituksessa. Lisäksi hänellä on kokemusta tapahtumatuotannosta sekä projektityöskentelystä HUMUS-hankkeessa. Hartikaisen mukaan opintoja ja kokemusta tärkeämpiä asioita aloittelevalle toimittajalle ovat kuitenkin edellä mainittu laaja tietopohja, avoin mieli, aktiivisuus ja luovuus. Myös aikataulujen hallinta ja tehokkuus ovat työssä valttia. Hartikainen arveli, että tulevaisuudessa toimittajan työ vaatii monialaista osaamista. Etenkin pienemmissä toimituksissa toimittajan on hyvä hallita tekstin lisäksi sekä ääni, kuva että some.

 

Karoliina Keskitalo (vas.) ja Miia Hartikainen

Hartikaisen työpaikalla Karjalaisessa työskentelee kaikkiaan reilut 50 toimittajaa, kuvajournalistia ja radiojuontajaa. Jokainen työpäivä on erilainen, mutta Hartikaisen perustyö koostuu juttujen ideoinnista, kirjoittamista ja haastatteluiden toteuttamisesta ja purkamisesta. Työnkuvaan kuuluvat myös verkkotoimittajavuorot, joiden aikana hoidetaan somea, sekä toisinaan työskentely radiotyön parissa.

 

Hartikaisen mielestä työssä parasta on ihmisten kohtaaminen. Hänen ominta alaansa ovat olleet kirjailijoiden ja ohjaajien haastattelut, mutta yleistoimittajana eteen on tullut esimerkiksi sairaalapappien haastattelu keskussairaalassa. ”Kuuntelutaito on toimittajan työssä tärkeää”, Hartikainen painotti vielä.

 

Tunnelma Agoran kahviossa oli mukavan rento, ja haastattelijan lisäksi monet paikallaolijat uskaltautuivat kysymään Hartikaiselta kysymyksiä toimittajan työstä. Ja kun tilaisuus virallisesti päättyi ja mikrofonit siirrettiin syrjään, sai alumni jäädä vielä hetkeksi paikalle keskustelemaan muutaman toimittajan työstä kiinnostuneen kanssa.

 

Humanistisen osaston opiskelijatyöryhmä jatkaa työelämäyhteistyön ja alumnikahvien toteuttamista syksyllä. Suosittelen opiskelijatyöryhmään liittymistä kaikille työkokemuksesta kiinnostuneille. Opiskelijatyöryhmästä saa paitsi opintopisteitä, myös kokemusta projektityöskentelystä ja näköalapaikan työelämään. Opiskelijatyöryhmässä saa toteuttaa omia ideoita, ja työryhmään voi osallistua sen verran kuin oma aikataulu antaa myöten.

 

Teksti ja kuvat: Sinja Ylisiurua

OSMA

 Osma-raportti: Oulu pilaa aina kaiken – Vai pilaako?

 

Maaliskuussa suuri joukko täkyläisiä matkusti puolivuosittaiseen Osma-tapaamiseen Ouluun, joka legendojen mukaan aina pilaa kaiken: sään, Osman, hyvän mielen, milloin minkäkin siis. Minulla ei henkilökohtaista Oulu-kokemusta ollut ennen tätä reissua, mutta Osma-kokemusta onkin ollut jo neljästä perinteisestä Osmasta ja kahdesta etätapahtumasta. Mutta oliko Oulu tosiaan maineensa veroinen ja pilasiko se minulta tämän seitsemännen Osmani?

 

Osmahan käynnistyy jo paljon ennen itse tapahtumaviikonloppua suunnittelun ja valmistelun muodossa. Osma-vastaavamme kokosi ilmoittautuneet yhteen pohtimaan joukkueemme teemaa. Oulun suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestö Suma ry oli päättänyt kevään Osman teemaksi erilaiset salaliittoteoriat; tapahtuman nimi Osmaminati olikin oikein kuvaava tälle kattoteemalle. Täkyläisten omat salaliittoteoreetikot löivät viisaat päänsä yhteen (eivät kuitenkaan niin kovaa, että kuhmuja olisi syntynyt), ja pian meille olikin keksitty oikein selkeä ja toiminnallinen suunnitelma. Suomea ei ole olemassa, vaan tilalla on japanilaisten kalastusalue. Se vaikutti kaikkien mielestä mainiolta idealta salaliittoteoriaksemme, eikä varmasti yksikään toinen ainejärjestö ajattelisi samaa teoriaa omaksi teemakseen.  

 

Pian koittikin jo Osma-perjantai, jolloin täkyläiset pakkasivat autonsa mielenosoituskylteillä ja suurella voitontahdolla. Sillä Osmanhan voi siis voittaa. Se on tärkeintä, sitten tulee vasta (vai vihta?) hauskanpito. Matkaa ei ollut taitettu edes paria tuntia, kun sattumoisin useampi matkaseurue päätti valita taukopaikakseen Nurmeksen ABC:n, jossa juonimista päästiin jatkamaan ennen kaikkien vetäytymistä takaisin omiin autoihinsa. Matkasää oli tunnelmallinen, ja auton etuikkunaan vaakatasossa satava lumi näytti siltä, kuin matkaisi kuuraketin kyydissä. Se jos mikä nosti nostalgian pintaan viime syksyyn Tampereelle, Osmasfäärin tuolle puolen. Täkyläisillä oli myös onni matkassa, kun yksikään kulkupeleistämme ei joutunut osalliseksi valtatie 4:llä sattuneeseen ketjukolariin.

Perjantain ohjelmaan Osmassa kuuluu toiseen kaupunkiin matkustamisen lisäksi mielenkiintoiset luennot, Osma ry:n hallituksen kokous, yhdistyksen kokous sekä rento illanvietto, jossa voi virittäytyä autenttiseen Osma-tunnelmaan. Tapahtuman luennot jäivät itselläni tällä kertaa aikataulullisista syistä väliin, mutta illanvietto Walhallassa käynnisti oman tapahtumaviikonloppuni oikein mukavasti, mikäli ei oteta huomioon sitä, että bingolappuni tipahti lattialle muodostuneeseen vesilätäkköön. Illanviettopaikan koristelut mukailivat tapahtuman teemaa, ja juhlakansaa palvelivat muun muassa sauna, palju sekä tanssilattia.

 

Osmassa ei pelkästään kisailla ja juhlita, vaan myös uni ja lepo ovat tärkeitä. Osman majoittumisen voi hoitaa monin eri tavoin, ja niistä perinteisin on yöpyä paikallisen osmaajan nurkissa, tässä tapauksessa jonkun sumalaisen kotona. Edellä mainittu onkin mainio tapa saada joku paikallinen esittelemään kaupungin saloja, sekä mahdollisesti saada elinikäisiä fennistitovereita. Suma oli järjestänyt ulkopaikkakuntalaisille osmaajille myös mahdollisuuden koulumajoitukseen, jossa askeettiset olosuhteet nostattavat ryhmähenkeä. Koulumajoitus on oikein hyvä budjettiratkaisu, mikäli oma selkä kestää lattialla nukkumisen. Kolmas vaihtoehto on hoitaa itse oma majoittumisensa, ja mikäli paikkakunnalla ei asu majoitushaluisia ystäviä tai sukulaisia, pääsee hieman kukkaronsa nyörejä raottamalla aina hotellin pehmeisiin lakanoihin viettämään yönsä. Kaltaiselleni useamman Osman kokeneelle seniorille, jolla ikä- ja opiskeluvuodet painavat jo selässä, oli hotelli oikein voittajan valinta. Sillä mikäpä olisikaan parempi tapa aloittaa Osma-lauantain aamu, kuin hotellin aamupalabuffet ja inkiväärishotit.

Turnaus käynnistyi jännittävissä merkeissä muut ainejärjestöt kohdatessamme aloituspaikalla, kun kalaisaan varustukseen sonnustautunut Kopula vaikutti valinneen saman salaliittoteorian kanssamme. Koko Täky oli aivan varma, että keskuudessamme oli myyrä, joka oli vuotanut strategiamme Kopulalle. Illan mittaan sitseillä kuitenkin selvisi, että Kopulan teemana toimikin kalaliittoteoria, ja oikeasti kanssamme saman salaliiton olikin valinnut Siula. Mikäli tätä raporttia lukee joku kopulalainen, syvimmät anteeksipyyntöni mahtipontisesta sivusilmästä, jonka saitte joukkueeltamme.

Yleensä Osma-turnauksen aikaan on jollain tavoin huono sää. Joko on kylmä, sataa vettä tai sitten on todella tuulista. Jos ei mitään aiemmin mainituista, niin liukasta on vähintään. Mutta tämän Oulu oli ainakin onnistunut pilaamaan, nimittäin turnauksen aikaan sää oli mitä mainioin. Keli oli yhtä aurinkoinen kuin rastitapahtumassa suunnistava täkyläisten joukko mielenosoituskyltteineen. Kylttimme saivat myös erittäin paljon katseita, niin paheksuvia kuin huvittuneitakin, Oulun kaduilla. Yhtä turnausrastia pääsimme myös suorittamaan Franzénin valvovan katseen alla. Päädyimme myös erään nimeltä mainitsemattoman puolueen toimistolle levittämään sanomaamme siitä, kuinka koko Suomen valtio on vain yhtä salaliittoa. Henkilökohtaisesti voin myös sanoa, että normaalisti vähintään jossain vaiheessa Osma-turnausta minua vituttaa, mutta tällä Suman järjestämän turnauksen aikana ei vituttanut kertaakaan.

Osma-lauantai ei olisi mitään ilman Osma-sitsejä. Tuo jalo akateeminen pöytäjuhla alkoi oululaistyylisellä keppostelulla, kun alkushotti sai useat sitsaajat toteamaan muumeista tuttuun tapaan ”tämä on vettä”. Sitsi-iltaan kuuluivat kunkin ainejärjestön på bordet -esitykset, jäähtynyt hernekeitto, puhelu tyttöjen vessasta, Osma-konkareiden palkitseminen sekä Paarlevuu-laulu, joka joidenkin legendojen mukaan jatkuu yhä Walon sitsisalissa. Sitsien ehdoton kohokohta kuitenkin oli se, kun oli aika julkistaa tämänkertaisen Osman voittaja. Kaikkihan me tässä vaiheessa tiedämme, että Täky voitti Osman! Oi että sitä huudon ja onnenkyyneleiden määrää. Täky oli ensimmäinen, joka sai viedä kotiin uuden Osma-pokaalin, joka vanhan tilalle on hankittu. Uudessa pokaalissa on toki vanhasta pokaalista pelastettu sählyturnauslaatta, joten perinteet kulkevat mukana. 

Sitsien jälkeisen taksikaaoksen jälkeen ilta jatkui jälleen Walhallaan, jossa Osma-pokaalia kierrätettiin täkyläisten ringissä, jotta jokainen sai siitä maistella mielijuomaansa ja jättää siitä pokaalin pintaan aromit. Haluaisin myös mainita, että ensimmäinen uudesta pokaalista juotu juoma oli Gambina. Eihän pokaalia puhtaana sovi Joensuuhun kuljettaa. Jatkoista tuskin tarvitsee sen enempää tähän kuitenkaan kirjoittaa, koska se mitä jatkoilla tapahtuu, jääkööt sinne. 

Seuraavana aamulla voitosta humaltuneiden täkyläisten oli aika suunnata takaisin kohti rakasta Joensuuta. Menomatkan Nurmes-kohtaamisen kaltaisia suurkokoontumisia ei havaittu paluumatkalla, mutta omasta puolestani voin kuitenkin sanoa matkan kuluneen oikein mukavissa, joskin erittäin väsyneissä merkeissä. Vaikka allekirjoittanut nukkuikin yönsä hotellin pehmoisissa lakanoissa, vei viikonloppu kuitenkin pitkälti mehut tästä osmaajasta. Voisi muuten kuvitella, että reissun haasteet olisivat olleet ohi auton saavuttua Joensuun maaperälle, mutta viimeinen koettelemus kohdattiin vielä lehtemme päätoimittajan parkkipaikalla, jossa väsyneitä osmaajia kuljettanut auto meinasi jäädä niille sijoilleen pysäköintialueen liukkauden vuoksi. Nyt on kuitenkin siitäkin selvitty ja onnellisena voin kertoa odottavani kultajuhlia, jossa nähdään toivottavasti aivan yhtä riemukkaita juhlijoita kuin Osma-sitseillä voiton julistuksen yhteydessä.

 

Loppuun voisin tiivistää, että Oulu ei pilaa aina kaikkea, ei ainakaan Täkyn Osma-voittoa.

 

Teksti ja kuvat: Johanna Sacklén

VUOSIJUHLAT

Täky on ollut olemassa jo puoli vuosisataa – aikamoista! Sen kunniaksi Kimmelin Penttilä-salissa vietettiin 15. huhtikuuta Täkyn vuosijuhlia, tuttavallisemmin vujuja. Korkokengät kopisivat, upouudet ainejärjestönauhat komeilivat täkyläisten rinnuksilla ja suut kääntyivät hymyyn, kun suuri joukko Täkyn ystäviä kokoontui juhlistamaan 50-vuotiasta ainejärjestöämme.

 

Ilta alkoi vuosijuhlavastaavamme Heidi Anttilan ja puheenjohtajamme Silja Siltovuoren puheilla. Illan aikana kuulimme puheen myös oppiaineen edustajalta, suomen kielen professori Helka Riionheimolta. Hän muisteli omia opiskelu- ja Täky-vuosiaan ja kertoi siitä, miten oli aivan sattumalta päätynyt aikoinaan Täkyn sihteeriksi. Illan loppupuolella oli vapaa sana, jonka hyödynsivät opiskelija Senjo Strandman, Täkyn entinen puheenjohtaja Veera Haverinen sekä kirjallisuuden yliopisto-opettaja Meri Kinnunen. Kaikki puhujat puhuivat kauniisti Täkystä ja kiittelivät sitä, miten hieno ainejärjestö meillä on. Kauan eläköön Täky!



Illan aikana pääsimme nauttimaan kolmesta herkullisesta ruokalajista. Alkuruoka oli menuvalinnasta riippuen joko lämminsavuporopiirasta ja yrttisalaattia, kantarellikeittoa ja maalahdenlimppua tai savutofutahnaa, yrttisalaattia ja maalahdenlimppua. Kuulemani mukaan herkullisia kaikki! Pääruokana puolestaan tarjoiltiin paistettua kuhaa perunamuusilla ja hunajapaahdetuilla juureksilla, yrttimarinoitua poronpaistia röstiperunalla ja hunajapaahdetuilla juureksilla tai salsatäytteistä kesäkurpitsaa ja linssi-papu-lehtikaalipaistosta. Koko komeuden kruunasi jälkiruoka – omena-kinuskimousse, lakritsipannacotta tai puolukkajuustokakku – ja sen kanssa tarjoiltava kahvi tai tee. Kyllä maistui!



Käsiohjelman lupauksista huolimatta emme päässeet laulamaan Humpan kahvilaan -laulua ennen ensimmäistä taukoa, mikä sai juhlakansan kovin huolestuneeksi. Unohdettiinko rakas laulu kokonaan? Onneksi huoli osoittautui turhaksi, ja lopulta lauloimme Humpan kahvilaan yhtä suurella ilolla kuin muutkin ohjelmaan kuuluneet laulut. Niitä olivat Fennistin kauhut, Fennistin prokrastinaatiolaulu sekä Finlandia. Nohevimmat huomasivat, että joidenkin sitsilaulujen sanoja oli hieman peukaloitu vujuille soveliaammiksi, mutta vieraidenkin sanoitusten laulaminen sujui hienosti.


Hyvin sujuneesta laulamisesta huolimatta oli mukavaa, ettei illan musiikkitarjonta jäänyt pelkästään juhlavieraiden varaan. Juhlallisuuksien jälkeen meitä viihdytti joensuulainen nuorten aikuisten muodostama yhtye Makija. He soittivat muun muassa Abbaa ja Jenni Vartiaista ja saivat hienoilla tulkinnoillaan hyvän määrän väkeä tanssilattiallekin. Kiitos, Makija!



Kun juhlakansan tanssijalat oli sopivasti saatu vipattamaan, oli aika päättää illan virallinen osuus ja siirtyä pienemmän porukan voimin jatkoille alakertaan Las Palmasiin. Jatkoilla esiintyi Stig. Arvokkaasti pukeutuneet Täkyn ystävät kummastuttivat sekä Stigiä että muuta keikkayleisöä, mutta meidän menoamme ihmettelevät katseet ja kommentit eivät haitanneet, vaan täkyläisten tanssipiirissä tanssittiin silti antaumuksella.

 

Kaiken kaikkiaan Täky sai arvoisensa juhlat, ja vuosijuhlailta oli monelle varmasti ikimuistoinen. Viiden vuoden päästä juhlitaan taas!



Teksti: Tiia Wahalahti

Kuvat: Elina Etholén

VAPPU

Hallituslaiset kirjoittivat päiväkirjaa Täkyn vapputapahtumista, jottei hauskuus pääsisi uohtumaan.

18.4. Vappupreppi

Vappupreppiin oli kokoontunut parisenkymmentä täkyläistä maistelemaan munkkeja, siemailemaan simaa ja virittäytymään vappuun. Prepissä muisteltiin edellisiä vappuja, laulettiin alkukivien lakituksessa perinteisesti laulettavaa Meelelahutuslaulua ja tutkiskeltiin, mitä kaikkea Täkyn vuoden 2023 vappu pitääkään sisällään. Vapun läpikäyminen oli urakka – sen verran olimme hallituksen kanssa ohjelmaa suunnitelleet, että ehdin miettiä useampaan kertaan, missä välissä sitä vappuviikoilla pitikään nukkua. :D

 

Perinteiseen tapaan prepissä jaettiin myös nakkimerkkejä, joita täkyläiset saavat ansiokkaasta toimimisesta Täkyn eteen. Tänä vuonna nakkimerkki päätettiin myöntää myös ei-täkyläiselle, joka teki merkittävää ja arvostettavaa työtä Täkyn kuvausseinien eteen vappuviikolla. Hän vaikutti vilpittömän onnellisesta palkitsemisesta, kuten myös täkyläiset, jotka merkin saivat.

 

Tänä vuonna prepin aikaan oli vielä sen verran lunta, ettei ulkona oleminen onnistunut. Ehkä ensi vuonna simat ja munkit voidaan syödä vaikka Humpan terassilla, kuten joskus säiden salliessa on tehty.

 

Silja

 

20.4. 8-approt

Mikrovillus ry järjesti jo perinteeksi muodostuneet 8-approt 20.4. ja osallistuin tapahtumaan toista kertaa. Joensuussa approjen määrä on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina, eikä kaikille tule aina osallistuttua. Tällä kertaa halusin kuitenkin juuri näille approille osallistua, isoilta osin siksi, että tiesin monen Täky-ystäväni osallistuvan tapahtumaan myös, ja vappumeiningit ovat parhaita nimenomaan hyvässä seurassa.

 

Sää suosi approkansaa ja lähtö Ilosaaresta sujui yllättävänkin nopeasti. Jo alussa ihmetystä herättivät niin aurinko kuin tapahtuman erinomainen järjestelykin, ja aloitimme approilun kuvausseinän kautta Kerubista. Terassi ei ollut vielä auki, mutta aurinko paistoi mukavasti tupakkapaikalle, johon approkansa oli kerääntynyt nauttimaan kevään ensilämmöstä.

 

Leimojen kerääminen passiin sujui sopivaa tahtia, ja yllätyin yhä uudelleen siitä, miten nopeasti baareissa pääsi tiskille tilaamaan. Kiireen tuntua ei ollut, ja iloinen Täkyporukkamme pääsi istuskelemaan useammassakin paikassa rauhassa. Laskevan auringon säteet houkuttelivat vielä leimojen keräämisen jälkeen puistoon istumaan ja pitämään esimerkiksi yhtä vapunajan monista Gambinakokouksista.


Passi täynnä leimoja ja Gambinan jälkimaku suussani lähdin vielä jatkoille Las Palmasiin, johon sai vähemmän yllättäen jonotella hetken. Jono kuitenkin liikkui suhteellisen sujuvasti, ja jatkoilla tunnelma oli katossa ainakin sen ajan, mitä itse siellä viihdyin. Kahden aikoihin yöllä oli kuitenkin lähdettävä kotiin nukkumaan, sillä seuraavana aamuna oli aika lähteä ajamaan autolla Ouluun fennistisitseille.

 

Pinja K.

 

21.4. Fennistisitsit

Kello kymmeneltä perjantaiaamuna suljin kotini oven ja hyppäsin autoon. Lähdimme yhdessä Siljan ja Villen kanssa kohti Oulussa järjestettäviä kansallisia fennistisitsejä, ja huolimatta vähäisistä yöunista sain jopa ajettua autoa ilman suurempia ongelmia. Kiitos tästä kuulunee Siljan äidin autolle, joka manuaalivaihteistosta huolimatta pysyi käynnissä ja kiihtyi hyvin näppärästi, eikä vaatinut kuskilta sen kummempia ajoteknisiä taitoja.

 

Saavuimme Ouluun ajoissa, mutta paikallisten logististen ongelmien takia myöhästyimme sitseiltä siitä huolimatta. Meihin suhtauduttiin siitä huolimatta suopeasti, ja olin rangaistuksen armollisuuden lisäksi yllättynyt myös sitsipaikan toimivuudesta. Tunnelma ei sen sijaan yllättänyt ollenkaan, vaan oli fennisteille tyypillisen rempseä ja positiivinen. Sitsaaminen on yksi omista suosikkiaktiviteeteistani kaikista opiskelijatapahtumista, eikä Oulu pilannut tätäkään suosikkia. Sitsit oli höystetty laulujen ja puheiden lisäksi vanhalla kunnon Jaloviinalla, jota juostiin nauttimaan WC-tiloihin tutun kaavan mukaan heti, kun vessa mainittiin sumalaisen puheessa.



Sitsien jälkeen kävimme jatkoilla paikallisen Pataässä-baarin yläkerrassa, josta fennisteille oli varattu yksityinen tila. Karaoke soi äärimmäisen tasokkaana, ja sitä pari kertaa itsekin kokeiltuani tulin siihen tulokseen, että Oulu ei tosiaankaan tunnu pilaavan tänä keväänä yhtään mitään (paitsi sitseille ajoissa ehtimisen.) Jatkot jatkuivat majoituksessamme Veikka Ritolan kotona aamukolmeen saakka, mutta osallistuin itse näille jatkojen jatkoille luomieni läpi vaakatasosta, sillä auton oli määrä startata lauantaiaamunakin suhteellisen varhain: olin itse menossa illalla töihin ja Villen täytyi päästä kämppäapproille ajoissa. Olisihan se nyt aivan älytöntä, jos jossain välissä ehtisi levätä.

 

Paluumatka sujui vauhdikkaasti mutta sujuvasti Wappuradiota kuunnellen, ja saavuimme Joensuuhun hyvissä ajoin. Olin aiemmin osallistunut fennistisitseille vain etänä, minkä takia kokemus oli itselleni uusi. Reissu oli kaoottinen, aikataulujen puolesta täysin järjetön ja siitä huolimatta aivan huikea, enkä usko, että samanlaista kokemusta voisi saada mistään muualta. Majoittuminen muiden fennistien kanssa oli odotetusti mahtavaa, ja pääsimme keskustelemaan muun muassa meitä kaikkia yhdistävästä professorista, joka on opettanut niin Turussa, Helsingissä kuin nyt Joensuussakin.

 

Pinja K.

 

24.4. Saunailta Suvaksella

Sauna lämpesi pienelle, mutta innostuneelle joukolle Suvaksella maanantai-illan kunniaksi. Illan aikana korkattiin vuosijuhlalahjaksi saatu suomi-Alias, jossa kilpailuhenkiset ja ei-niin-kilpailuhenkiset pelaajat pääsivät selittämään toisilleen esimerkiksi sanat savusauna, hillo ja lumi. Kaikkien onneksi Aliaksen vei tällä kertaa se Täkyn kilpailuhenkistä osastoa edustanut läsnäolija parinsa kanssa eikä jälkipuinteja tarvinnut käydä. :D

 

Tapahtumasta tuli yllättäen poikkitieteellinen, kun seuraamme ilmaantui muutama metsätieteen opiskelija ja metsäinsinööriopiskelija. Sehän ei ketään haitannut - hauskoja veikkoja olivat.

 

Muutama (melkein suora) lainaus illalta:

 

”Täällä on ainakin rempattu keittiö sen jälkeen, kun minä oon täällä viimeks käyny.”

”ISYY sais hommata tänne lattialämmityksen.”

”Mikä tää paikka on?”

”Nää limpparit pitää juoda, minä en näitä enää kotiin vie.”

 

Silja

 

25.4. Mocktail-ilta Playssa

Paikalle Playhyn oli saapunut runsaasti nefalaisia ja muutamia täkyläisiä. Ohjelmassa oli hengailun ja mocktailien lisäksi poikkitieteellisiä tutustumisleikkejä. Aluksi jakauduimme ryhmiin ja pyrimme etsimään meitä yhdistäviä asioita. Oli yllättävän helppoa löytää tuntemattomien kanssa asioita, joista kaikki pitivät (sarjojen katselu sohvalla) ja joista ei kukaan ei pitänyt (itikat).

Drinkkilistalla oli taas hyviä mocktaileja, kuten omenan ja toffeen makuinen omituisuus, jota oli pakko testata. Kokeilimme illan aikana vielä speed friending -tyyppistä tutustumista. Oli mukavaa, kun suurin osa porukasta heittäytyi mielellään mukaan näinkin sosiaalisiin aktiviteetteihin. Vaikka Playn yläkerta kävi porukalle hiukan ahtaaksi, illasta jäi sellainen fiilis, että pitäisi pitää useamminkin poikkitieteellisiä holittomia hengailuja!

 

Sinja

 

20.6. Kirkkovenesoutu

Kirkkovenesoutuun sattui osumaan kevään ensimmäinen lämmin päivä, joten menin paikalle hyvissä ajoin. Seurasin soutajajoukkueita kasvavalla pakokauhulla. Onneksi siniset Täky-sotamaalaukset ja kannustusjoukko (johon kuului myös koira) kohottivat epävarmaa mielialaa. Lopulta koitti Täkyn soutuvuoro. Kaikki pääsivät veneeseen kummemmitta kommelluksitta, enkä minäkään onneksi onnistunut kolauttamaan joukkuetoveriltani tajua kankaalle painavalla airolla.

 


Veneen soutaminen yhdessä paljastuikin yllättävän hankalaksi! Homma menee jokseenkin niin, että veneen perimmäisenä istuvat kaksi johtavaa soutajaa, joiden valkoisella merkittyjen airojen tahdissa muiden tulee pysyä. Veneessä istutaan tietenkin selkä menosuuntaan, joten johtavat soutajat eivät näe, mitä heidän selkänsä takana keulassa tapahtuu, vaan joutuvat toivomaan parasta.

 

”VETO, VETO, VETO”, huusi kirkkovenesoutu-asiantuntijamme veneen perästä, ja valkoinen airo alkoi heilua sellaisessa tahdissa, että putosin pian kärryltä. Maisemia ei matkalla tosiaankaan ehtinyt katsella, vaan kaikki keskittyminen meni souturytmissä pysymiseen. Meillä keulan soutajilla sattui airojen kanssa lukuisia kriittisiä tilanteita, joista onneksi selvittiin säikähdyksellä ja yhteispelillä.

 

Kokemus kirkkovenesoudusta oli urheilemattomalle ihmiselle sekoitus paniikkia ja huvitusta. Pärjäsimme kisassa odotetusti ja sijoituimme viidenneksitoista. Olin huojentunut, ettei kukaan loukkaantunut tai pudonnut veteen, ja positiivisesti yllättynyt siitä, että vene liikkui haluttuun suuntaan. Ei kun ensi vuonna uudestaan!

 

Sinja

 

26.4. Vappubingo

Täkyn poikkitieteellinen vappubingo keräsi mukavasti porukkaa BePop Streetiin. Innostuneet pelaajat kilpailivat drinkki- ja pääsylipuista henkilöstä riippuen joko totisen leikkimielisesti tai leikkimielisen totisesti. Tekniset ongelmat mikrofonin kanssa tai lattioilla ajoittain pyörineet bingopallot eivät osallistujien fiilistä laskeneet, ja pelit olivat oikein mainiot!

 

Silja

 

27.4. Kaverisitsit

Täky järjesti vappuviikolla kauan odotetut kaverisitsit, joiden ideana on se, että täkyläinen saa ottaa mukaansa kaverin, jonka ei tarvitse olla täkyläinen tai edes opiskelija. Sitsit järjestettiin Borealiksella ja niiden teemana oli Euroviisut. Pukeuduin itse hyvin hätäisesti meikkaamalla itseeni Euroviisuperhosta etäisesti muistuttavan viritelmän, ja huristin Tierillä sitsipaikalle. Kaverinani oli tällä kertaa puolisoni, joka pukeutui hyvin tyypillisesti ”tyypiksi, joka ennemmin pelaa koneella, kuin katsoo Euroviisuja.”

 

Sitsien toastmastereina toimivat Johanna ja Ville olivat järjestäneet hauskoja ohjelmanumeroita, joista oma suosikkini oli ehdottomasti hyvin tiukka laulukilpailu pöytien välillä: pöydät saivat vuorotellen Euroviisuissa kuullun kappaleen, jota heidän tuli musiikin katketessa jatkaa. Pöytämme voitti bonuskierroksella, mutta kilpailu oli hyvin tasainen ja toisen pöydän suorittaminen oli ilmiömäistä.

 

Sitseillä kuultiin tavallisten sitsilaulujen lisäksi myös viisuklassikoita, mikä toi hauskan piristyksen muuten perinteitä seuraaville sitseille. Kuten jo aikaisemmin totesin, sitsaaminen kuuluu lempiaktiviteetteihini, eikä näissäkään sitseissä ollut valittamista: sitsit ovat aina sitsit, ja Täkyn sitsit ovat aina hyvät sitsit.

 

Kuten myös jo aikaisemmin toin ilmi, jostain syystä Tampereelta lähtöisin olevat Gambina-kokoukset yleistyivät kevään aikana tapahtumissa, joihin itse osallistuin (en näe näissä sitten yhden mitään korrelaatiota), ja myös näiden sitsien jälkeen kaivoin repustani ns. vara-Gambinan kokouksen pitämistä varten. Kokous pidettiin sitsipaikan pihalla, ja kirjoittamastani pöytäkirjasta löytyy muun muassa kuvassa näkyvä tärkeiden asioiden lista.


 

Pinja K.

 

29.4. Serpentiiniä Ilosaaressa

16 ainejärjestön järjestämä poikkitieteellinen Serpentiiniä Ilosaaressa keräsi sankoin joukoin opiskelijoita Ilosaareen epävakaasta säästä huolimatta. Haalarimerkkejä ostaneet muiden alojen opiskelijat naureskelivat Likaiset fantasiat - ja Kuva mun kullista -merkeille (”Okei, kyllä mäkin tommosen tarvin!”), ja täkyläiset esittelivät taitojaan menestyksekkäästi esimerkiksi munkinsyöntikisassa ja Twisterissä.

 

Vesisateen päätyttyä Ilosaaren lavalle, Kerubiin ja keskustaan suojaan kerääntyneestä juhlijakansasta osa palasi vielä saaren nurmikolle nauttimaan auringosta ja DJ Kirin musiikista, ja lähtipä melko suuri osa mukaan Täkyn puheenohtajan vetämään Fireball- & Dirlandaa -letkatanssiinkin. Tapahtuman päätyttyä osa opiskelijoista jäi vielä saareen viettämään aikaa ja valmistautumaan seuraavana päivänä olevaan vappuaattoon.

 

Silja

 

30.4. Vappuaatto

Mitä olisikaan vappuaaton aamu ilman jyskyttävää päänsärkyä ja taivaalta satavaa mitä lie veden ja lumen sekaista tavaraa? Olin kuitenkin päättänyt selvitä alkukivien lakitukseen ja vappukulkueeseen ensimmäistä kertaa opiskeluaikanani. Ja kyllähän se kannatti. Lakkipäinen ihmisjoukko odotteli jo alkukivien luona, ja puheenpitäjä Hannu Koutolakin hortoili paikalla. Hän toivotti minulle ”iloa ja valoa elämääsi, opetuslapseni”. Ja molempia oli luvassa, kun aurinko pilkisti pilvien takaa heti Täkyn aloittaessa ohjelmansa.

 

Täkyn perinteiden mukaisesti fuksit kantoivat kärsineen jättilakin kivelle, minkä jälkeen joku outo tyyppi piti puheen, jonka eturivin onnekkaana satuin kuulemaan – ilmeisesti paikallaolo tapahtumassa ei ole mikään tae siitä, että Koutolan puhetta oikeasti kuulee, koska mitään äänitekniikkaa ei käytetä. Sattuipa siis hyvin, että heti ensimmäisellä yritykselläni sekä todistin että myös kuulin tuon legendaarisen puheen, jonka Koutola on pitänyt ihan muutaman kerran Joensuussa parin vuosikymmenen aikana.

 


Puheen jälkeen lauloimme Meeleelahutus-laulun, jonka sanoitusta saatikka säveltä en ole vielä onnistunut sisäistämään. Laulusuoritus kuulosti joka tapauksessa keskimääräistä Suvannon Santran karaoke-esitystä paremmalta, eli varsin vappuisalta. Alkoholiton kuohari hälvensi päänsärkyäni sen verran, että aloin tosissani nauttia tapahtumasta, kun asettauduimme humanistisella luovuudella kulkueeksi ja marssimme Rytmihäiriköiden säestyksellä tukkimaan Yliopistokatua. Olipa hieno tunne, kun iso joukko täkyläisiä tepasteli kulkueen kärjessä, ja sai kävellä reteästi autotietä pitkin! Jotenkin valuin kulkueen edetessä etujoukoista aivan viimeisten täkyläisten seuraan saakka. En ole varmaan koskaan nähnyt yhtä paljon täkyläisiä samassa paikassa.

 

Peppi Pitkätossu -lastenlaulun tahtiin saavuimme lopulta aurinkoiseen Ilosaareen, jossa luvassa oli täkyläisten ryhmäkuva ja Täkyn uuden maskotin nimenjulkistus. ”Kumartakaa kaikki Mikael Agrikoalaa”, kävi käsky. Onkohan tässä ainejärjestömeiningissä jo hiukan kultin piirteitä, naureskelin muistellessani Koutolan sanoja opetuslapsista.


Iltapäivä jatkui Ilosaari-pikniköinnillä kuunnellen hyvää musiikkia (josta osa tuli täkyläisten reiviosaston kaiuttimista). Vaikka vappupäiväkirja loppuu tähän, vappu tunnetusti ei.

 

Sinja