PÄÄKIRJOITUS

Tässä kirjoittelee Itäkynän uusi päätoimittaja Kristiina. Olen suoraan sanoen todella jännittynyt siitä, että onnistuiko tämä vuoden ensimmäinen numero. En ole lainkaan huolissani lehden sisällöstä, mutta omat tekniset taitoni luovat ajoittain haasteita. Toisaalta uskon elämän olevan oppimismatka ja toivon, että Itäkynän parissa pääsen kehittämään itseäni parempaan suuntaan. Olen todella kiitollinen kaikille, jotka olivat mukana tämän numeron luomisessa. Kirjoittajat tekivät hienoa ja arvokasta työtä, jonka hedelmistä voimme nauttia tämän julkaisun sivuilla.

Tästä ensimmäisestä numerosta löytyy puheenjohtajan terveiset, innoittavia kertomuksia vahvoista naisista, kiinnostavia kirja-arvosteluja, juttu teatterin kohtaamista haasteista korona-aikaan, runoja sekä tekstiviestipalsta. Uutena palstana lehdestä löytyy henkilökunnan ystäväkirja, jossa päästään tutustumaan Itä-Suomen yliopiston henkilökuntaan kurssien ja opintotuokioiden ulkopuolella.

Itse löysin paljon innoittavia näkökulmia rohkeudesta ja periksiantamattomuudesta tämän Itäkynän sivuilta. Toivotan myös sinulle tällaisia oivaltavia ja mukavia lukuhetkiä!

Lopetan tämän sepostukseni Maija-mummoni lausahdukseen ”Elä hättäile”.

Terveisin Kristiina       

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

Enpä tullut ajatelleeksi, että pääsisin kirjoittamaan Itäkynään puheenjohtajan tervehdystä, kun aloitin Täkyn hallituksessa kaksi vuotta sitten. Täällä kuitenkin 2019 yhteistyövastaava rustailee.

Tähän vuoteen lähdettäessä en ollut varma siitä, miten kahden järjestön puheenjohtaminen itseltäni onnistuisi. Ilokseni olen saanut huomata, että Täkyllä ja Osmalla on molemmilla motivoituneet hallitukset, jotka kehittävät innolla toimintaa ja tekevät puheenjohtamisen helpoksi. Täkyn hallituksessa olemme ottaneet heti alkuvuodesta lähtien tavoitteeksi järjestön aktiivisen kehittämisen. Kehityksen ja uudistuksen kohteena ovat muun muassa Täkyn nettisivut ja visuaalinen ilme. Tavoitteenamme on luoda Täkystä jäsentemme näköinen järjestö, joka vastaa täkyläisten tarpeisiin. Kehitteillä on Täkyn strategiasuunnitelma, jota varten teimme eilen umpeutuneen imagokyselyn. Strategiasuunnitelman avulla saamme selkeämmän kuvan Täkyn nykytilasta ja voimme suunnitella toimintaa entistä paremmaksi.

Valitettavasti meidän suuret tapahtumamme kariutuivat kevään osalta yhä kiristyviin kokoontumisrajoituksiin. Lähtee lapasesta ja Joensuun Osma saavat siis odottaa parempia aikoja. Vaikka monet varmasti kaipaisivat jo fyysisiä kokoontumisia, joudumme etäilemään vielä hyvän tovin. Viime syksyn etä-Osma näytti ainakin itselleni etätapahtumien potentiaalin ja 26.3. alkava Osmar-gaala tulee olemaan vieläkin hohdokkaampi! Myös Täkyltä on pian tulossa uusia etätapahtumia, joista ilmoitetaan hieman myöhemmin!

Hallitus työskentelee ahkerasti uudistusten kanssa ja kehittää parempaa Täkyä meille kaikille! Toivottavasti vielä joku päivä voidaan törmäillä tapahtumissa ja Humpan kahvilassa. Siihen asti nähdään turvallisesti etänä ja kahvitellaan Kahoot-kahveilla!

– Miro

 

 

NAISET ESIKUVINA

Naistenpäivän kunniaksi keräsin kauniita kunnianosoituksia ja tarinoita lukijoiltamme heidän arvostamistaan ja ihailemistaan naisista. Ihailun kohteena ovat niin sukulaiset, opettajat, näyttelijät kuin kirjailijatkin. Kiitos jokaiselle, joka jakoi oman ihailemansa naisen tarinan: niitä oli ilo lukea, ja toivon, että myös muut lukijat inspiroituvat näistä yhtä paljon kuin minä ja tekstien jakajat.

Ihailen isoäitiäni. Hän syntyi perheensä vanhimmaksi lapseksi ja eli raskaan ja vaiherikkaan elämän maatalon emäntänä ja kuuden lapsen äitinä.

Hän koki 90 vuotta kestäneen elämänsä aikana esimerkiksi sota- ja lama-ajan, jotka vaikuttivat hänenkin elämäänsä kovasti aivan loppuun saakka. Hänen elinaikanaan naisten oikeuksissa oli paljon parantamisen varaa, minkä hänkin joutui kokemaan ja kohtaamaan.

Kaikesta huolimatta hän ei katkeroitunut tai surkutellut kohtaloaan. Hän muisteli itku silmässä naljailleensa kansakoulussa muiden mukana naapurin pojalle ja katui sitä loppuelämänsä. Niin pieni teko pysyi hänen mielessään isona rikkeenä kymmeniä vuosia. Hyväsydämisempää, anteeksiantavampaa ja henkisesti vahvempaa ihmistä saa hakea.

Ihailen irlantilaista näyttelijää Saoirse Ronania. Hänet on nähty valkokankaalla muun muassa elokuvissa Oma taivas (2009) ja Lady Bird (2017) ja viimeisimpänä Pikku naisia ‑elokuvassa (2019) sekä lukuisissa sivuhenkilöiden osissa.

Ihailen Ronania, koska hänen näyttelemänsä hahmot ovat aina vahvoja ja neuvokkaita. Katson, että Ronan on myös empaattinen ja taitava näyttelijä, jonka tekemistä seuraa ihaillen. Hän myös hallitsee lukuisat eri aksentit, mutta pidän eniten hänen omasta irlantilaisesta korostuksestaan.

Ihailen Virginia Woolfia. Hän oli englantilainen kirjailija ja feministi, joka vaikutti 1900-luvun alussa ja oli merkittävimpiä modernin kirjallisuuden uranuurtajia.

Woolf uskalsi olla feministi ja rakastaa naista aikana, jolloin se oli vielä hyvin vaikeaa. Olen myös kuullut, että Woolfin Orlando on omistettu hänen naisystävälleen ja sitä voidaan pitää ns. maailman pisimpänä rakkauskirjeenä. En tiedä, pitääkö se täysin paikkansa, mutta haluan uskoa niin.

Jos joku ihailemani nainen pitäisi valita, niin se olisi rakas serkkuni. Hän pukeutuu rohkeasti, selkeästi massasta erottuvaan tyyliinsä, joka saa mummot vilkuilemaan paheksuvasti kaupan kassajonossa ja johon itsellä ei olisi ollut pokkaa pukeutua pikkukaupungissa asuessani. Hän on kuvataiteellisesti lahjakas ja on sinnikkäästi pitänyt harrastuksensa mukana lapsuudesta asti. Ehkä kaikkein eniten ihailen kuitenkin hänen avointa, energistä ja lämmintä luonnettaan, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi ja jonka vuoksi hänen seurassaan onkin niin ihana olla.

 

Naistenpäivänä on hankala mennä nimeämään yhtä naista, jota ihailen. Voisin hyvin valita melkein kenet tahansa perheeni ja sukuni naisista, eikä julkisuuden henkilöiden puolellakaan ole puutetta naisista, joille mielelläni nostaisin hattua. Tänä vuonna kuitenkin haluaisin nostaa esille elämääni positiivisesti vaikuttaneet naisopettajat, joista erityismaininta ihailusta menee yläasteen luokanvalvojalleni sekä englannin, historian ja yhteiskuntatieteiden opettajalleni Emmille. Hänestä huokui aina aito välittäminen, ja hänellä on mainio huumorintaju. Opettajana hänellä oli hyvät pedagogiset taidot ja juuri sopivassa määrin auktoriteettia sekä itsevarmuutta. Erinomainen roolimalli siis.

 

Ihailen edesmennyttä mummiani Annaa. Hän edustaa minulle sellaista satumaista altavastaajan asemasta ponnistanutta selviytyjää. Mummi syntyi vuonna 1924, eli hän eli lapsuutensa ennen sotia. Mummin äiti kuoli mummin ollessa taapero, ja mummin isä otti pian tämän jälkeen uuden puolison. Uuden äitipuolen mielestä naisen ei kuulunut kouluttautua, vaan pikemminkin jäädä kotiin tekemään hommia. Tämän vuoksi äitipuoli ei päästänyt mummia kouluun. Sukset menivät kotona ristiin usein, ja mummi olikin vasta 12-vuotias, kun hän kipakkana tyttönä lähti kotoa ovet paukkuen maailmaan ja etsimään taloa, johon asettua piiaksi.

Mummi opetteli lukemaan ja kirjoittamaan vasta rippikoulun yhteydessä. Hauras luku- ja kirjoitustaito parani kyllä iän myötä, mutta väärä kuvitelma puutteellisista taidoista ja häpeä omasta kouluttamattomuudesta säilyi aina. Hän tapasi joskus sotien paikkeilla ukkini ensimmäisen kerran vanhassa Jokelan ravintolassa. Mummi ehdotti pöytäseurueelle maljaa letkautukselle ”Poliisi on rosvo!”, mutta ukkini laittoi kämmenensä lasinsa päälle ja ilmoitti, ettei tuollaisille jutuille juo. Minusta tarina on hauska. Ilahdun ajatuksesta, että mummi on ollut sisimmässään vähän anarkisti.

Mummi ja ukki saivat viisi lasta, joista nuorin on minun isäni. Ukin hermot olivat sodan jälkeen riekaleina, ja käytännössä mummi elätti heidän lapsikatraansa yksin tekemällä töitä siivoojana. Mummin elämä oli kaiken kaikkiaan kovaa, mutta hän oli vahva ja luotettava huolenkantaja. Annan lapset ja me lapsenlapset olemme nähneet hänet todellisena matriarkkana, jota me kunnioitamme yhä valtavasti. Hänellä oli sisukas luonne ja sivistynyt sydän. Nautin muutenkin hänen seurastaan ja tarinoistaan – vietin hänen luonaan paljon aikaa lapsena. Jokin sydänyhteys siitä jäi. Hänen muisteleminen ja ajatteleminen tuo minulle yhä voimaa. Hän eli arvokkaan elämän.

 

Hyvää naistenpäivää!

Koonnut: Jenny Tähtinen

TEATTERI KORONA-AJAN KESKELLÄ

Korona-ajan teatteria – esittävän taiteen tuska

Vuoden ajan Suomea ja koko maailmaa riepotellut koronapandemia on vaikuttanut meidän kaikkien elämään. Kuitenkin yksi suurimman iskun saanut ammattiryhmä on kulttuurialojen – erityisesti esittävän taiteen – edustajat. Rajoituksista huolimatta esittävää taidetta ja kulttuuria on pyritty pitämään hengissä. Toisen vuoden kirjallisuuden ja suomen kielen opiskelija Vilhelmiina Keskilä on tutustunut siihen, miten teatterit ovat sopeutuneet koronavuoden aiheuttamiin kummallisuuksiin.

Vilhelmiina on kuluneen vuoden aikana vieraillut neljästi teatterissa, kahdesti Helsingin ja kahdesti Joensuun kaupunginteatterissa. Käynnit ajoittuivat syksylle 2020, ja pian niiden jälkeen esitystoiminta Helsingissä keskeytyi pahentuneen koronatilanteen vuoksi. Joensuussa kaupunginteatterin esitykset pyörivät edelleen, mutta todella rajoitetulla yleisökapasiteetilla. Tällä hetkellä suuren näyttämön yleisöön otetaan enintään 19 katsojaa ja pienen näyttämön yleisöön enintään 14 katsojaa.

Teatterissa käynti eroaa tänä päivänä todella paljon normaalista teatterielämyksestä. Teattereissa on voimassa maskisuositus, jota myös yleisö kuuliaisesti noudattaa. Käsidesiä on tarjolla reilusti, ja tietenkin turvaväleistä on pidetty huolta. Teattereiden yleisömääriä on rajoitettu huomattavasti, mikä mahdollistaa sen, että eri seurueiden välille tilaa jää useamman penkin verran. Teattereissa normaalista poiketen on annettu lupa ottaa omat päällysvaatteet ja isotkin laukut omalle paikalle, jotta tavalliselta narikkatungokselta vältyttäisiin. Yleisö myös opastetaan omille paikoilleen, ja liikkumisille on jätetty enemmän aikaa, jotta väliaikana lämpiössä ei tulisi ruuhkaa. Teattereiden henkilökunta on siis näyttänyt ottavansa tilanteen vakavasti, mutta tekevänsä silti kaikkensa, että esitykset voivat kaikesta huolimatta jatkua.

Suurimpana erona normaaliin on kuitenkin se, että pienen yleisömäärän ja maskien vuoksi teatterin idyllinen tunnelma jää hieman vajaaksi. Iso osa teatterin taikaa on se, että esiintyjät ja yleisö ovat samassa tilassa. He elävät yhdessä näytelmän tarinaa ja hengittävät sen maailmaa. Kun yleisön reaktiot ja tunteet jäävät piiloon maskin alle, ei katsoja saa muusta yleisöstä tukea tunteilleen, eivätkä myöskään näyttelijät saa samanlaista välitöntä reaktiota, mihin ovat normaalisti tottuneet. Jaettu kokemus jää vieläkin vähäisemmäksi korona-ajan uudessa ilmiössä, striimatuissa teatterinäytöksissä, joissa yleisö katsoo esitystä kotoaan ja näyttelijät esiintyvät suoraan kameralle. Vaikka striimilähetykset eroavat paljon perinteisestä teatterista, on silti hienoa, että edes jollain tavoin esittävälle taiteelle saadaan annettua hankalassa tilanteessa jonkinlaista tekohengitystä.

Poikkeusoloista huolimatta Vilhelmiina on halunnut jatkaa teatterissa käymistä ja esittävän taiteen tukemista. Hänen mukaansa teatterin tunnelma vie mukanaan ja saa hetkeksi unohtamaan ympäröivän maailman kauheudet. Sen vuoksi hänelle teatterissa käyminen on korona-aikana ollut jopa entistä tärkeämpää, sillä ihminen tarvitsee taidetta ja elämyksiä, erityisesti vaikeina aikoina. Hänen mielestään on ollut hienoa päästä tukemaan alaa, joka on ollut vaikeuksissa, eikä koronasta huolimatta ole tarvinnut pelätä yhtään, sillä teattereissa turvatoimista on huolehdittu niin hyvin. On jokseenkin nurinkurista, että ala, jolla turvatoimet on otettu niin hyvin huomioon, kärsii vallitsevasta tilanteesta kaikista eniten. Tärkeää on ollut kuitenkin huomata, että vaikeista ajoista huolimatta taiteen ystävillä on ollut kapinahenkeä ja halua kokoontua, vaikka tilanne onkin otettu huomioon tarpeen vaatimalla vakavuudella. Vilhelmiina kertoo, että jo pelkkä teatterisaliin käveleminen saa tunteet nousemaan pintaan ja hän haluaakin kannustaa kaikkia tukemaan mahdollisuuksien mukaan esittävän taiteen alaa.

Toim. Johanna Sacklén

KAKSI KUTSUVAA KIRJA-ARVOSTELUA

 

”Ei elämää tarvitse ymmärtää. Sitä täytyy vain elää.”

 

Matt Haigin romaani Keskiyön kirjasto (2020) on teos elämästä ja kuolemasta, toisenlaisista valinnoista, unelmista sekä katumuksesta. 45-vuotias englantilainen romaanikirjailija ja toimittaja tuo esille tässä uusimmassa, lumoavan nerokkaassa romaanissaan melko suuriakin teemoja: miksi katumus oikeastaan on turhaa, kuinka tulevaisuuttaan ei voi ennustaa, ja miten elämä todellisuudessa on tässä ja nyt.

Teoksessa päähenkilö, 35-vuotias Nora Seed, on kyllästynyt elämäänsä – hän on saanut potkut töistä, menettänyt parhaan ystävänsä ja veljensä, sekä hänen rakas kissansa Voltaire jää auton alle. Noran yrittäessä itsemurhaa hän ajautuu elämän ja kuoleman välimaille eli Keskiyön kirjastoon, jossa hänellä on tilaisuus kokeilla kaikkia niitä mahdollisia elämiä, jotka olisi voinut elää tehdessään jonkin valinnan toisin. Oppaanaan kirjastossa Noralla toimii hänen entisen koulunsa kirjastonhoitaja, vanha ja ymmärtäväinen rouva Elm.

Kirjastossa rouva Elm antaa Noralle käteen Katumuksen kirjan, joka on kokonaisuus Noran elämän katumuksen aiheista. Kirjasta käy ilmi päähenkilön surevan muun muassa sitä, ettei pitänyt hauskaa nuorempana, tullut jäätikkötutkijaksi, jäänyt nuoruuden bändiinsä tai kuinka erosi entisestä poikaystävästään. Nyt Noralla on mahdollisuus perua näitä tekoja ja elää vaihtoehtoisia elämiä eri aikoja. Mikäli Nora löytää vaihtoehtoisten elämien joukosta itselleen sopivan, hänellä on mahdollisuus jäädä kyseiseen elämään kuolemaansa saakka.

Haigin romaani on kokonaisuudessaan hyvin koskettava ja toiverikas saaden syvemmin pohtimaan omaa elämää sekä sen lukemattomia mahdollisuuksia. Romaanin aikana päähenkilö kasvaa ihmisenä, huomaa katumuksen kuihduttavan itseään ja löytää elämänhalunsa uudelleen. Rouva Elmin kaltainen järjen ääni on loistava lisä teokseen, sillä hänen antamansa neuvot, vertaukset ja joskus varsin suoratkin kommentit saavat Noran sekä lukijan tajuamaan elämänsä arvon sekä oman roolinsa siinä. Seikkailut eri puolilla maailmaa sekä mielenkiintoiset vaihtoehtoiset elämät kuljettavat tarinaa sulavasti ja antavat sille vaihtelevuutta. Ärsyttäviltä henkilöhahmoilta ei myöskään vältytä, kuten Noran ex-poikaystävä Dan lukijalle osoittaa.

Suosittelen teosta kaikille, jotka joskus ovat tunteneet tai tuntevat elämänsä tylsäksi, turhaksi ja jopa arvottomaksi. Romaaniin voisi suhtautua kuvauksensa perusteella kliseisenä ja turhankin syvällisenä kokonaisuutena, mutta se on sen sijaan viihdyttävä ja erilainen. Haigin teoksen uskaltaa sanoa olevan maaginen pakopaikka arjesta, mutta myös rohkaiseva elämän muuttava potku persuksille – kunhan sitä vain oppii katsomaan uudesta näkökulmasta.

Teksti: Henna Ehrukainen

Delia Owens – Suon villi laulu (2020)

Kääntänyt Maria Lyytinen

Äänikirjana lukenut Sanna Majuri

Helsinki: WSOY

Delia Owensin esikoisromaani Suon villi laulu on kasvutarina Pohjois-Carolinan marskimaalla asuvasta Kya Clarkista, kouluja käymättömästä ja ypöyksin asuvasta tytöstä, joka myös ”rämelikkana” tunnetaan. Kyan äiti häipyy ja hylkää lapsensa asumaan alkoholisoituneen ja väkivaltaisen isän kanssa, ja pian äidin lähtemisen jälkeen lähtevät vanhemmat sisarukset, lopulta isäkin. Musertava hylkääminen varjostaa Kyan elämää, mutta hän nuoresta iästään huolimatta onnistuu neuvokkaasti pärjäämään yksin marskimaan luonnossa.

Romaanin tapahtumat enteilevät lisää synkkyyttä Kyan elämään, sillä vuonna 1969 tienoon kultapoika Chase Andrews löytyy kuolleena rämeeltä, ja epäilykset tämän murhasta kohdistuvat Kyaan. Niinpä romaani kertoo hänen selviytymis- ja kasvutarinansa lisäksi suorastaan piinaavasta oikeusjutusta. Koska tapahtumia ei esitetä kronologisessa järjestyksessä, lukija pääsee psykologisoimaan Kyan syytettyä osuutta murhaan oikein olan takaa.

Suon villi laulu on saanut valtavasti kehuja. Romaania on myyty yli kahdeksan miljoonaa kappaletta, ja se on viettänyt yli sata viikkoa New York Timesin bestsellereiden listalla. Teosta luonnehditaan koskettavaksi lukukokemukseksi, jonka ei halua päättyvän. Itse kuuntelin sen äänikirjana Nextory-palvelussa, vaikka aiemmin vain yhden äänikirjan kuunnelleena 13 tuntia ja 23 minuuttia kuulosti aluksi piinallisen pitkältä ajalta – lopulta teos hujahti hetkessä!

Tarinana Suon villi laulu on miellyttävä ja paikoin jännittäväkin, sen kerronta on sujuvaa ja luontokuvaus kaunista. Voin paljastaa pohtineeni arvosanaa romaanille usean päivän ajan: antaako kolme vai neljä tähteä viidestä. Nextory-palveluun annoin romaanille lopulta 3/5 tähteä, vaikka olisin halunnut antaa arvioon vielä puolikkaan. Neljää tähteä en antanut siksi, että romaanin suorastaan nerokkaaksi kehuttu loppu ei minuun lopulta kolahtanut. Se pikemmin sipaisi ja vahvisti lukukokemuksen olleen ehdottomasti kolme ja puoli viidestä. Ehkä olin kuunnellut liian monta tuntia putkeen ja olin Sanna Majurin miellyttävän äänen unettama?

Äänikirjat ovat olleet tervetullut lisä arkeeni. Myönnän, etten kuluta niitä läheskään päivittäin, mutta on ollut kausia, kun en ole edistynyt kirjastoon ja olen halunnut välttämättä jotain kirjanjanoa tyydyttämään – tähän tarkoitukseen monien palvelujen ilmaiset kokeilujaksot ovat soveltuneet mainiosti! Äänikirjat ovat myös yksi hyvä kokeilu nukahtamisvaikeuksiin, ja omalla kohdallani olen myös huomannut keskittymiseni parantuneen. Jos nämä sanat eivät vakuuta, niin eivät kai sitten mitkään!

P.S. Jos romaanin mainittu miljöö ”marskimaa” jäi pohdituttamaan, sitä voisi verrata suoalueeseen. Marskimaat ovat alavia lietemaita, jotka ovat suurimmaksi osaksi veden peitossa – kyllä, tarkistin tämän Googlesta, jotta teidän ei tarvitse teoksen lukemisen tai kuuntelemisen ohessa sitä tehdä.

Teksti: Karoliina Kapanen

Kuva: Henna Ehrukainen

 

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON HENKILÖKUNNAN YSTÄVÄKIRJA, OSA I

 

Itä-Suomen yliopiston henkilökunnan ystäväkirja: 

Tällä palstalla Itä-Suomen yliopiston henkilökuntaa esittäytyy ystäväkirjan muodossa. Pääsemme kurkistamaan muun muassa henkilökunnan jäsenten työhistoriaan ja mieluisimpiin mietelauseisiin. Tässä ensimmäisessä osiossa meille esittäytyvät yliopisto-opettaja Sanna Jääskeläinen ja tutkija, vs. yliopistonlehtori Marja Nenonen.

Nimeni on: Sanna Jääskeläinen

Ammattini on: yliopisto-opettaja (kirjallisuus)

Aloitin nykyisessä ammatissani: elokuussa 2019

Päädyin ammattiini: sattumalta

Työhistoriani:

Kesätöitä raviradalla ja kitkemishommissa, Sokoksen miestenvaateosastolla ja karkkikaupassa. Sittemmin Prisman kassalla ja koulunkäyntiavustajana. Kaksi päivää toimittajaopissa Ylöjärvellä. En ehtinyt kirjoittaa yhtään juttua. Kaksi viikkoa kokkikokelaana Tampereella. Ehdin fileoida kuusi lohta, jonka jälkeen suosittelivat alan vaihtoa. Tulkitsin sen tarkoittavan kirjallisuuden opintoja. Sijaisuuksia äidinkielen ja kirjallisuuden, matematiikan ja fysiikan, maantiedon, musiikin ja kotitalouden opettajana yläkouluissa ja lukioissa. Nyttemmin muun muassa arkistotyöntekijänä ja kulttuuritoimittajana Sanomalehti Karjalaisessa, sekä kirjallisuuskritiikkien kirjoittajana Savon Mediassa.  

Minusta mieluisin: 

Kirjailija: Apua, en tykkää näistä lempparijuttu-kysymyksistä, koska ei tule mieleen mitään tärkeää juuri sillä hetkellä, kun pitäisi. Vastaan vaikka Mikko Rimminen ja Antti Hyry.

Teos: Viimeaikoina olen palannut näihin lyhyisiin: Bartleby (Melville), Junamatkan kuvaus (Hyry), Sali n:o 6 (Tšehov), Sattumia (Harms) ja Harry Salmenniemen novellit.

Elokuva: No vaikka kaikki Matti Kassilat, alkaen esikoisohjauksesta ja katastrofaalisen huonosta kansankomediasta Isäntä soittaa hanuria. Vittorio De Sican neorealistiset pätkät (en kyllä ole kaikkia katsonut). Hyvät novellikuvat Paris T’Aime ja The Ballad of Buster Scruggs (tämä taisi olla Coenin veljesten; niillähän on hyviä!). Viimeisimmäksi katsottuna hyvänä jäi mieleen Charlie Kaufmanin ohjaus I'm Thinking of Ending Things (jonkun romaani tämä oli, nyt en muista kenen). Nyt tulikin vielä mieleen, että Ricky Gervaisista olen tykkännyt aina, hänen taidostaan yhdistää syvästi inhimillinen ja lämmin epäkorrektiin ja räävittömään. Komedia on paras kritiikin muoto. Uusin After Life on tosin surkea. Toistaa Gervaisin maneereja ja samoja alatyylin teemoja jaksosta toiseen. En jaksanut katsoa loppuun.

Näyttelijä: Siiri Angerkoski ja Daniel Day-Lewis

Tekeminen: Sohvan nurkassa oleilu ja sieltä huutelu

Eläin: Punavalkoiset kissat

Väri: Ehkä okran keltainen. Siinä on kesää ja syksyä ja menneitä aikoja.

Ruoka: Kaikki georgialainen

Mietelause: Jos luulet tietäväsi kaiken, olet ymmärtänyt jotain väärin.

Koulussa oli:

Mieluisin oppiaine: Musiikki, koska kuvittelin, että minusta tulee isona rokkibändi. Historia, uskonto ja filosofia, koska on tärkeää ymmärtää, että kaikki liittyy kaikkeen. Äikkä. Teinivuosien ensimmäinen esseeni ”kuinka ihminen on ihmiselle susi” oli kertakaikkisen diippiä eksistentiaalista pohdintaa. 

Vaikein oppiaine: Matikka ja käsityö. Ompelin aina lahkeet yhteen ja vastakappaleet nurin päin. Neuloessa suippeni koko ajan. Matikkaa en tajunnut millään, tein kotiläksyt ehkä kaksi kertaa koko lukion aikana. Yhtä huonon matikkapääkaverini kanssa osallistuimme vitsillä kuitenkin kirjoituksiin ja naureskelimme komediallisesti koko loppukevään, kun saimme arvosanaksi B:t. Johtui varmaan siitä, että unohdin kirjoituspäivänä laskimen kotiin ja lainasin hätäpäissäni pitkämatikkalaiselta graafisen laskimen, jota en osannut käyttää.   

Hauskin muisto: Joulujuhlassa kaatui kuusi.

Nimeni on: Marja Nenonen

Ammattini on: tutkija, vs. yliopistonlehtori                      

Aloitin nykyisessä ammatissani: 1996

Päädyin ammattiini: minut rekrytoitiin tutkimusprojektiin jatko-opiskelijaksi suorittaessani yleisen kielitieteen sivuaineopintoja

Työhistoriani: matkaopas, talonmies, ikkunanpesijä, laitosapulainen, välinehuoltaja, puutarhatyöntekijä, tiskaaja, siivooja, kalatehtaan työläinen, hoitoapulainen kehitysvammalaitoksessa, tutkimusapulainen, tutkija, assistentti, yliassistentti, yliopistonlehtori

Minusta mieluisin: 

Kirjailija: Terry Pratchett

Teos: Carpe Jugulum (em. kirjailijalta)

Elokuva: Komisario Palmun erehdys

Näyttelijä: Naomi Watts

Tekeminen: laiskottelu, kirjat, sanaristikot, pelit, mökkeily

Eläin: kissa

Väri: punainen

Ruoka: sultsinat

Mietelause: The whole of life is just like watching a film. Only it’s as though you always get in ten minutes after the big picture has started, and no-one will tell you the plot, so you have to work it out all yourself from the clues. (Terry Pratchett)

Koulussa oli:

Mieluisin oppiaine: matematiikka

Vaikein oppiaine: en muista

Hauskin muisto: 4. luokan ope heitteli välipalat luokan edestä oppilaille. Jukurtin jälkeen se valitettavasti loppui.

Toim. Kristiina Janhunen

 

 

 

 

 

 

RUNOJA TÄKYLÄISTEN PÖYTÄLAATIKOISTA, OSA III

"En ansaitse sinua.

Olet liian hyvä minulle.

Minä vain loukkaan ja sinä jumaloit.

Kuitenkaan en ole Jumalan veroinen,

en edes kauniin enkelin.

Tuntuu, että hukun näihin paineisiin,

mutta pois pääse en, sillä itseni tähän asetin.

Rakastan sinua ihan liikaa, ja pelkään, että pilaan kaiken.

Miten tulen ikinä ansaitsemaan sinut?

Miksi edes haluat minut?

Sinulla on mahdollisuus parempaan, mutta silti jäät.

Epäröiden, mutta kuitenkin.

Anna minä todistan sinulle:

vielä joku päivä rakastan itseäni niin, että olen rakkautesi arvoinen."

ー  Toiveikas

Sinä

Sinulla on niin kauniit silmät

Olenko ikinä nähnyt mitään tällaista

Kylkiluusi kumpuilevat kun

valo matkaa sinuun

 

Katso koko ajan minuun

ja muista

 

kaikki ne aiemmat tunteet

kaikkiin muihin

 

kaikki ne katseet

ne sylit

 

katoavat.

ー Onerva

 

Irti

Käsissäsi pitelet kuivaa silppua

Rutista ne kasaan

Nyrkkiesi sisään

niin että saat miljoona paperihaavaa

Mitä lujemmin puristat

sitä paremmalta tuntuu

Tiedätkö sen tunteen

Kun haluaa väkivalloin takertua

Mutta haluaa myös päästää irti

Tiputa jalkojeni juureen punaista paperia

Nyt sinulla on vain avonaisia haavoja

  

ー Onerva

Olen jylhä vuori, minun rinteilläni on lunta

Kun lumi sulaa, minun kylkiäni kutittaa

Silloin haluan nauraa ja tanssia

 

Kasvatan kauniita ja karuja puita käsivarsillani

Kun ne pudottavat lehtensä, minä itken

Kun ne kasvavat takaisin, huokailen ihastuksesta

 

Välillä murenen ja isot lohkareet putoilevat

Tippuessaan ne tekevät minuun mustelmia,

jotka parantuvat hitaasti

 

Olen itkenyt paljon ja olen ollut niin yksin

Olen ollut ruhjeilla ja raivonnut

Olen pelännyt ja vihannut

 

Joskus tunnen, kun joku yrittää kiivetä minua pitkin

Kuinka hakku uppoaa lantioni huokoiseen luuhun

Milloin he oppivat?

Ei minua voi valloittaa.

ー Onerva

Toim. Kristiina Janhunen

Kuvat: Elina Kurttio

 

 

 

 

 

 

 

 

TÄKYN TEKSTIVIESTIPALSTA: HUONOT ELÄMÄNOHJEET RY VASTAA

Huonot elämänohjeet ry on herännyt talviuniltaan kevätauringon kutkutellessa nenänpäitä. Olemme taas valmiina neuvomaan teitä täkyläisiä pulmissanne ja antamaan kokeilemisen arvoisia ratkaisuja. Emme ole vastuussa neuvojemme noudattamisesta ja niistä mahdollisesti koituvista lisäongelmista. Arvostamme kuitenkin luottamustanne. Mikäli haluat vuodattaa meille huolesi ja kysyä elämänohjeita, voit tehdä sen Täkyn tekstiviestipalstalla.

Hyvä toimitus. Kärsin todella suuresta motivaatiopulasta. Tai no motivaatiota minulla löytyy esimerkiksi katsoa 15 kautta Netflix-sarjaa viikossa ja tehdä ennätys suklaansyönnissä, mutta motivaation kohdentaminen on suuri ongelma. Kuinka saisin kohdistettua tämän luovan energiani esimerkiksi klassikkoteosten läpi kahlaamiseen, iänikuisten esseiden näpyttelyyn ja tiskivuoren pienentämiseen?

Prokrastinoinnin maailmanmestari?

Hyvä prokrastinoinnin maailmanmestari,

olen varma, että moni täkyläiskolleega voi samaistua tuskaasi. On kuitenkin arvostettavaa, että motivaatiota löytyy muun muassa sarjamaratoneihin. Voisit koettaa yhdistää intohimosi sarjoihin tähän rankkaan esseetaakkaasi. Esseisiin voit ehdottomasti koettaa sulauttaa suosikkisarjasi juonenkäänteitä. Monesta klassikkokursseilla käsiteltävästä teoksesta löytyy myös elokuvia, mikäli kirjan sivujen kääntely tuottaa ylitsepääsemätöntä tuskaa. Mitä tulee tiskivuoreen, sinulla on selkeästi siihen jo ratkaisu. Jos koostat ruokavaliosi pelkästään suklaasta, ei tiskiä kerry ollenkaan! Tietenkin voit myös turvautua kampusravintoloiden tarjontaan, jolloin tiskit ovat henkilökunnan vastuulla, mutta kokonaisvaltainen suklaaruokavalio on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.

Vittu. Vittu että vituttaa.

VMP

Hyvä VMP,

olemme toimituksessa aivan samaa mieltä.

Tiesittehän, että Wöt Thö Fux on paras?

Wöt Thö Fux

Arvoisa Wöt Thö Fux,

en oikein tiedä mitä tarkoitat. Tämä Wöt Thö Fux kuulostaa aivan joltain kulinaariselta kokeilulta. En oikein tiedä uskallanko kehuista huolimatta kokeilla, sillä haluan välttyä ruokamyrkytykseltä.

 

Minulla on järkyttävät vieroitusoireet Humpan kahvilasta. Kohta vuoden olen joutunut purppaamaan viestejen muodossa täkyläisille tovereilleni elämästäni, ja mikä pahinta, keittämään kahvini itse. Pulliakaan kukaan ei ole minulle leiponut, ja suklaakin on pitänyt hakea muutaman sadan metrin päästä ihan tavallisesta tylsästä kaupasta. Milloinhan tämä painajainen loppuu? Soiliakin on jo ikävä!

kahvi(la)addikti

Hei kahvi(la)addikti!

Ensinnäkin haluan sanoa, että kärsin kanssasi aivan samasta asiasta. Onneksi tähän on kuitenkin erittäin helppo ja hauska ratkaisu: Täkyn viikoittaiset Kahoot-kahvit! Yhteisillä etäkahvihetkillä pääsee ihanan lämpimään Humpan kahvilan fiilikseen, vaikka fyysisesti Humpalla hengailu jääkin vain haaveeksi. Lisäksi mukana on jännittävän Kahoot-turnauksen lisäämä kilpailuaspekti, ja kuten kuuluisassa sananlaskussa sanotaan, on kaikki parempaa, mikäli siitä voi ottaa kaiken hauskuuden pois ja taistella aivan liian tosissaan voitosta.

Mikäli täkyläisten kanssa kurssitehtävien välttely ei vielä vie kahvinnälkääsi, kun et millään jaksaisi vaivautua keittämään kahviasi itse, voit myös koittaa haistella rappukäytävillä, olisiko joku naapureistasi juuri laittanut sumpit pihisemään tai pyöräyttänyt pullat uuniin, ja kutsua itsesi kahvipöytään esimerkiksi loppuneen sokerin verukkeella. Mikäli naapurissasi sattuu asumaan esimerkiksi yksinasuva vanhus, on tässä mahdollisuus ns. win-win-tilanteeseen, sillä kofeiiniriippuvaisuudellasi onnistut myös ennaltaehkäisemään Suomen vanhusten syrjäytymistä!

Pitääkö olla huolissaan, kun ÄMO-kurssin Zoom-luentojen aikaan tavakseni on tullut treenata ja käydä suihkussa, enkä lopulta tiedä ikinä mitään, mitä kurssilla tapahtuu?

Syvävenyttelijä

Hyvä Syvävenyttelijä,

huolissaan? HUOLISSAAN? Tiedätkö, kuinka moni kanssaopiskelija varmasti antaisi mitä vain löytääkseen jonkinlaisen elämänhallinnan keskellä eristyselämää, saati sitten että treenaisi!?

Me täällä Huonot elämänohjeet ry:ssä kuitenkin uskomme vahvasti, ettei kenenkään ongelmia tule vähätellä, joten tarjoamme ratkaisua myös tähän (mutta emme ole vastuussa siitä, mikäli ohjeista kuultaa läpi pieni katkeruus). Suosittelemme kuljettamaan läppäriä/puhelinta/muuta Zoom-luentovälinettä ympäri asuntoasi samalla kun treenaat niin kovin ahkerasti ja käyt suihkussa. Esimerkiksi läppäriä voi käyttää myös kuntoiluvälineenä ja nostella sitä, mikäli varsinaiset painot uupuvat. Luento on erityisen tärkeä ottaa mukaan myös kylpyhuoneeseen, sillä mikäli luennolla jaetaan osallistujat breakout-roomseihin tai sinulta kysytään jokin kysymys, on hyvä, että saat mahdollisimman nopeasti kameran ja mikin päälle ja pääset osallistumaan keskusteluun kesken suihkunkin!

Miten voi pelastaa tilanteen, jos on lukupiirissä käsittelemässä klassikkoteosta ja sanoo jotakin, mitä teoksessa ei oikeasti tapahdu? Jos on esimerkiksi katsonut netistä luotettavaa tietoa kyseisestä kirjasta, mutta keskustelussa selviää ettei tieto pidä todellakaan paikkaansa.

Kokemustaon                                                                                           

Kuva: Kristiina Janhunen

Arvoisa Kokemustaon,

tärkeintä on ehdottomasti se, että et pilaa mainettasi ja paljasta lukupiiritovereillesi sitä, että et ole lukenut teosta. Voit esimerkiksi esittää asian olevan omaa tulkintaasi ja että tulkintasi on luettavissa rivien välistä. Jos on kyseessä käännösteos, voit myös koettaa uskotella, että olet varmaan lukenut eri käännöksen kuin muut lukupiirissäsi. Toisinaan eri käännöksissä teosten sisällöt voivat hieman vaihdella, varsinkin lyriikassa. Tehtäväsi on siis saada muut lukupiiristäsi uskomaan, että sinä olet ymmärtänyt teoksen täysin oikein ja he saattavat olla väärässä.

Minulla on ollut vaikeuksia keskittyä etäluentoihin ja päätin näin syksyllä sään kylmetessä tarttua lankaan ja puikkoihin, jos vaikka neulominen auttaisi keskittymään. Se auttoi, mutta tämän seurauksena hukun nyt villasukkiin. Mitä minun pitäisi tehdä, kun en pysty enää hillitsemään itseäni ja ikuinen neulominen voi alkaa?

Suikkapuikkojen kutsu

Kuva: Iiris Salminen

Hukkaan lähes poikkeuksetta joka talvi yhden lapasistani, kuinka saisin pidettyä molemmat tallessa??

-lähti lapasesta-

Hei Suikkapuikkojen kutsu,

olethan vielä elossa? Kunnossa? Kaikki ok? Puikkosi taitavat olla jonkin kirouksen kourissa, ja tämä noituus näyttäisi leviävän näin tekstiviestipalstankin välityksellä. Suosittelisin aivan ensimmäiseksi varotoimeksi luotettavan eksorkistin palkkaamista.

Sen jälkeen voimme keskittyä haittavaikutusten poistamiseen. Helppo ja kätevä ratkaisu sekä sinulle että nimimerkille -lähti lapasesta- on se, että vaihdat sukkapuikot lapaspuikkoihin ja alat neulomaan lapasia siihen tahtiin, ettei arvon -lähti lapasesta- millään ehdi kadottaa kaikkia tämän talven aikana!