PÄÄKIRJOITUS

Virtaava hiki, pää pöntössä ja loputon tärinä, niistä on humanistin vappu tehty! Vappu on päässyt hyvin käyntiin 8-appron merkeissä ja kaikenlaisten muiden tapahtumien kautta. Maanantain sitsit vaativat veronsa ja tässä kirjoitan viimeisellä hetkellä tätä kirjoitusta. Aikaisemmin päätin kokeilla uutta osiota, joka kertoisi aina seuraavasta numerosta. Sain surukseni huomata, että toteutuksessa on paljon vikaa. Valitettavasti on äärimmäisen todennäköistä, että jokin kirjoituksista tulee todella myöhässä tai ei ilmesty ollenkaan. En siis jatkossa enää tee kyseistä sivua, koska se on yhtä tyhjän kanssa.

Eniten harmittaa vitutus-kirjoituksen puutos. Valitettavasti en saanut kyseistä kirjoitusta keneltäkään, mutta toisaalta kaikki pääkirjoitukseni ovat siitä, kuinka minua vituttaa. Voisin tähän listata pari aihetta, joista ensimmäinen ja tärkein on Carelia; kyllä siellä voi syödä hiljaakin ja lähteä pois heti kun on syönyt. Toinen suuri vitutuksen aihe tällä hetkellä on se, että olisi joskus kiva saada kaikki kirjoitukset julkaistua silloin kun oli tarkoitus.

Ehkä voisin hiljalleen siirtyä varsinaiseen teemaan tästä ilkeästä vittuilusta, onhan sentään vappu! Tärkeimpiä asioita muistaa on, että älkää koskaan jättäkö kaveria yksin. Tarpeeksi kovassa humalassa voi tulla tehtyä typeriä juttuja ja herätä seuraavana aamuna Liperistä. Toinen tärkeä asia on pitää hauskaa. Aina ei tarvitse alkoholia hauskanpitoon ja siksi toivottavasti holittomillakin on hauska vappu. Tämä päivä on vain kerran vuodessa ja tästä on hyvä aloittaa kesän odotus.

VAROITUS

VAPUN JÄLKEEN OLO VOI TUNTUA HIEMAN TÄLTÄ:

JAN HOKKANEN

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

Töttöröö!

Opiskelu lienee ihmisen elämän parasta aikaa. Ja vappu on kiistatta opiskelun parasta aikaa. Kampus herää eloon ja koko kaupunki täyttyy iloisesta haalarikansasta. Opiskelijan mieli kirkastuu hyvästä seurasta ja mystisestä, lapsilta kielletystä taikajuomasta. Vappuna kannattaa olla kännissä. Eihän sitä selvin päin kestä. Tai ainakin siitä suoriutukseen tulisi omata melkoisia velhon kykyjä.

Oikeastaan koko opiskelijavappu rakentuu viinan kanssa läträämisen ympärille. Kaikki muu on pahasti hämärtynyttä. Veikkaan, että aika harva opiskelija oikeasti tietää, miksi opiskelijat edes juhlivat vappua. Joudun itsekin tunnustamaan, että en tiedä. Enkä jaksa selvittää. Vappu on hauskaa ja hauska on kivaa. Ja opiskelijat ovat keksineet vappuunsa hienoja perinteitä, joita myös meillä täkyläisillä on. Alkukiven lakituksella ja opiskelijoiden kulkueella on keskeinen rooli Joensuun kampuksen vapun vietossa. Näin vappuna, meillä täkyläisillä on erityisen suuri syy olla ylpeitä sinisistä haalareistamme. Jos, ja kun, otat vappuna, niin ota myös ainejärjestöllesi.

Hyvää vappua!

Kasperi, pj

SEREMONIAMESTAREIDEN KOOTUT SELITYKSET

TYTTI TIAINEN & LAURA PIKKARAINEN

HUMANISTIN VAPPU

LOTTA PIRINEN

ITKISINKÖ ONNESTA?

Havahduin tunkkaisiin petivaatteisiin kietoutuneena, kun seinäkellon piinaava raksutus tunkeutui alitajuntaani. Tuntui, kuin joku olisi hakannut hikistä päätäni vasaralla. Vanha sänkyni pyöri – tai sitten se oli vaihtoehtoisesti sisällä tupakoimisen seurauksena kellastunut katto. Nostin kuulaani muhkuraiselta tyynyltä ulahtaen. Haparoivin silmin paikansin keittiön pöydältä minulle tyhjänä ilkkuvan Bushmills-pullon täytenä pullistelevan tuhkakupin vierestä.

Nousin hapoilla oleville jaloilleni. Kalsarit olivat imeytyneet persevakoon, jota kutitti muutenkin armottomasti. Tungin käteni housuihin, joissa vastaan tuli teräsvillaankin verrattavissa olevaa tuuheaa karvaa. Talviturkin kasvattaminen oli selvästi hyvällä mallilla. Olin kompastua lattialla lojuviin mainoslehtisiin, kaljapulloihin ja pitsalaatikoihin. Pöytä oli viskilasista jääneiden rinkuloiden kuvioima ja täynnä tupakan tuhkaa, tyhjiä olutpulloja sekä leivänmurusia. Lysähdin tuolille, kaivoin viimeisen savukkeen askista, nostin sen ahavoituneille huulilleni ja sytytin sen. Puolessa välissä alkoi ryityttää, joten yskin ja sylkäisin lattialle. Mitä väliä, olihan kämppä jo muutenkin aivan täyden kaaoksen vallassa. Naistakaan en ollut saanut pitkään aikaan, ja sen hiljalleen krapulapäivään heräilevä pikku kaveri jalkojenikin välissä huomasi.

Tumppasin tupakan vittuuntuneena pöytään ja päätin mennä paskalle yhdessä ryppyisen Kallen kanssa. Mitäpä sitä muutakaan iloa kohmeloinen, ruma ja haiseva poikamies vapaapäivänään keksisi. Kesken toimituksen näemmä lavuaarin reunalle jäänyt puhelin soi.

- Haloja, murahdin ääni painoksissa luuriin kopeloituani sen vapisevaan kouraani.

- Morjesta, Tero täällä! Oon tässä kävelemässä salilta kotiin ja aattelin soitella siullekin välillä. Mitäs Jalmari? kuului parhaan ystäväni aivan liian skarppi ääni toisesta päästä.

- Mitäpä tässä, jäätävä darra. Panettaaki, perkele...

- Et oo jätkä tosissas! Ootsie unohtanu ne treffit, jotka mie siulle täks päiväks järjestin?

- Ei helvetti, tajusin, painoin punaista ja aloin hinkata ahteriani kuumeisesti.

Vaimoni oli kuollut neljä vuotta sitten, mikä oli kyllä toisaalta ihan loistava juttu. Ei sellaista joka asiasta nillittävää hullua eukkoa kestänyt nimittäin kukaan. Hänen poismenossaan oli vain kaksi negatiivista puolta: nykyisin sai hyvää ruokaa melko harvoin ja piti turvautua oman käden onneen aivan liian usein. Koska minua ei ollut siunattu samanlaisella alfaurosmaisella jokaisen naisen kaatavalla ulkomuodolla kuin personal trainer -Teroa, onnistuin pääsemään pukille vain satunnaisesti. Jostain kumman syystä minulla ei myöskään ollut juurikaan varaa ronkeloida naisten suhteen. Omasta mielestäni olin hulvattoman hauska, mutta kaikki eivät tähänastisista kokemuksistani päätellen oikein lämmenneet ronskeille jutuilleni. Myös rakkaudella kasvatettu pikku pömppikseni sekä lähinnä borderterrierin naamaa karvoineen päivineen muistuttavat kasvoni eivät ihastuttaneet aivan jokaista. Siispä tyydyin aika usein juomaan halpaa viskiä kotona, sillä kaupungin puistotyöläisen palkoilla minulla ei ollut varaa käydä huorissakaan. Ilmeisesti Tero oli kyllästynyt jatkuvaan valittamiseeni ja muutenkin hieman rappiolla olevaan elämäntapaani, sillä hän oli mennyt ja järjestänyt minulle treffit, jotka olin nyt itse lahjakkaasti unohtanut. Tyypillistä minulle.

Kello läheni seitsemää, jolloin naisen oli määrä saapua luokseni. Ystäväni puhelun jälkeen minulle oli jäänyt viitisen tuntia aikaa laittaa sekä huusholli että itseni edes jonkinnäköiseen edustuskuntoon. Olin talutellut imuria asunnon nurkasta toiseen luonteelleni epätyypillisen huolellisesti. Lisäksi olin kiikuttanut selkä vääränä roskapusseja ulos ja sen jälkeen tyhjiä pulloja kauppaan. Pullorahoilla olin saanut ostettua tarvikkeet spagetti bologneseen, hienoimpaan niistä harvoista ruokalajeista, joita osasin laittaa. Ape hautui nyt hellalla, ja se sai luvan kelvata. Jos tipunen on vailla jotain muuta, imeköön vaikka munaa tai painukoon jonnekin muualle evästämään, tuumailin myhäillen. Melkein toivoin ruoan olevan syömäkelvotonta; ensimmäinen antamistani vaihtoehdoista oli nimittäin sellainen, josta itsekin hyötyisin varsin mukavalla tavalla. Olisin naureskellut tätä mitä mainiointa oivallusta partaani, ellen olisi ajanut isoa osaa siitä helvettiin hetki sitten. Näytin lähestulkoon ihmiseltä, etenkin kun olin vaihtanut reikäiset ja nukkaantuneet kalsarini siistihköihin farkkuihin ja valkoiseen kauluspaitaan, jonka vaatekaappiini päätymisestä minulla ei ollut suoraan sanottuna minkäänlaista havaintoa. Vienoa vanhan viinan hajua peitti Bossin tuoksu, jonka Tero oli pyytämättä minulle jeesatakseen tuonut. Kumosin naamariini lasillisen jääkylmää vettä ja istuuduin naputtelemaan sormillani pöytää ajanvietteeksi.

Säpsähdin, kun ovikello pirahti vaativasti. Nytpä se nähtäisiin, millaisen mervitapolamaisen pubiruusun Tero oli onnistunut meikäpojan treffikumppaniksi värväämään. Joku rumilus se joka tapauksessa olisi, kun ystäväni ei rutinoituneena panomiehenä ollut häneen itse tyytynyt. Kaikki näytti olevan reilassa: joku entisen emännän jäämistöistä kaivamani musta-valkokuvioinen rätti toimitti pöytäliinan virkaa peittäen tupakan polttamat jäljet pöydän lakkapinnassa, haarukat ja veitset olivat suurin piirtein suorassa ja ehjät lautasetkin olin kaapista onnistunut kaivamaan – eri paria tosin, mutta vitunkos väliä sillä oli. Eiköhän sitä toosaa kuitenkin irtoa, mietiskelin itsevarmana ja räväytin oven auki leveästi virnuillen.

Hymyni hyytyi sen siliän tien, kun näin, mitä oven takana oikein odotteli.

Edessäni seisoi pieni ja hento otus, joka oli pikemminkin tyttö kuin nainen. Tuolla korkeintaan kolmekymppisellä, melkoisen mukiinmenevällä tapauksella oli veikeä katse, jonka osittain kasvojen päälle laskeutuva lyhyt tumma tukka peitti. Kovin kiinteän oloiset pystyt rinnat tuijottivat minua intensiivisesti suoraan silmiin turkoosin paidan läpi. Pällistelin ilmestystä monttu auki, enkä kyennyt muodostamaan yhtäkään tilanteeseen sopivaa lausetta. Sikäli kun minulla nyt yleensäkään tilannetajua olisi ollut.

- Moi! Mahdatko sä olla Jalmari, vai ollaanko tässä väärällä ovella? sirkutti hän hymyn kuultaessa äänestä. Mitä helvetin helvettiä? Mitä tuollainen nainen tekee minun ovellani, kyselin itseltäni ajatuksissani enemmän kuin hämmentyneenä. Jos aamulla päätäni takoi vasara, nyt vähintäänkin leka oli iskeytynyt takaraivoon.

- Jalmarihan minä! Maistuiskos tsirbulalle spagetti? sain änkytettyä. Tunsin, kuinka farkut alkoivat käydä joka hetki ahtaammiksi ja päätin, että olisi loistava hetki päästä pöydän ääreen istumaan ja piilottamaan haaroväli sen alle. Nyt heti, ennen kuin likka huomaisi sen millaisissa himoissa tuskailin ja juoksisi pakoon.

Olin ylittänyt itseni ja onnistunut loihtimaan krapulapäissäni oikeaa gourmet-sapuskaa. Entistä tyytyväisemmäksi minut teki se, että tyttö piti maidosta, sillä mitään mölöä hienompaa ruokajuomaa minulla ei tällä kertaa ollut tarjota. Olimme syöneet hartaudella ja jutelleet lähestulkoon kaikesta maan ja taivaan väliltä. Vaikka minusta tuntui, että vastapäätäni istuva nainen oli jostain aivan toisesta maailmasta, tulimme mainiosti juttuun. Olin onnistunut pitämään turpani rivouksien suhteen kiinni ja naisen pöydän vastakkaisella puolella hämmästyttävän pitkään. Nyt hän kuitenkin nousi seisomaan ja alkoi tähyillä ulko-ovelle päin.

- Tahtoisitko sä jäädä yöksi..? kysyin vaisusti. Sanoilla oli selvästi jotain niiden sanotuksi tulemista vastaan ja ne takertuivat kurkkuuni tiukemmin kuin paska Junttilan tuvan seinään. Vatsaa väänsi niin, että tuntui kuin melkoinen varpusparvi olisi tahtonut pian vapauteen. Olin hämmentynyt ensinnäkin siitä, että luukussani oleili poikkeuksellisen hyvännäköinen ihmisyksilö, sekä siitä, mitä tunsin. Mitä nämä ämmäfiilikset oikein olivat? Kirkkaansininen silmäpari mittaili minua leikitellen ilkikurisen hymyn säestämänä. Nousin seisomaan ja olin onnistua tiputtamaan lautaseni lattialle. Johdatin naisen sängylleni ja sammutin valot. Riisuin hänet varoen, kuin peläten särkymistä ja vedin hänet peiton alla tiukkaan halaukseen. Uskalsin tuskin hengittää, kun olimme aivan hiljaa paikoillamme. Ulkona yö tummui ja tuhannet pienet valopisteet syttyivät taivaalle samalla, kun kyynel vierähti tyynylleni. 

NOORA KOPONEN

TOUCH OF DEATH

Kelly Hashwayn kreikkalaiseen mytologiaan perustuva Touch of Death -trilogia kertoo 17-vuotiaasta Jodista, joka kuulee yllättäen olevansa Ophi, seitsemännentoista horoskooppimerkin alla syntynyt Medusan jälkeläinen, jolla on kyky sekä tappaa että herättää kuolleita henkiin verensä avulla. Koska Jodin veri, sylki ja hiki ovat tappavan myrkyllisiä tavallisille ihmisille, hänen täytyy jättää perheensä ja ystävänsä taakseen ja muuttaa salaiseen kartanoon, jossa pieni Ophien ryhmä opettelee hallitsemaan voimiaan. Ophien elämää valvoo Hades, kuolleiden valtakunnan hallitsija, joka etsii jatkuvasti syytä tuhota heidät. Ophien ja Hadeksen välit kiristyvät entisestään, kun selviää, että Jodi saattaa pystyä pelastamaan Ophit. 

Trilogian ensimmäinen osa, Touch of Death, keskittyy henkilöiden ja Ophien maailman esittelemiseen. Kuvaukset Ophien kyvyistä ovat hämmästyttävän yksityiskohtaisia ja todella mielenkiintoisia. Erityisen ansiokasta on se, kuinka kirjailija liittää henkilön persoonallisuuden ja yliluonnollisten voimien käytön toisiinsa.

Henkilökuvaus on alusta lähtien syvää ja elävää. Henkilöiden ajatusmaailmaan saa helposti yhteyden ja heidän luonteensa tulevat luontevasti näkyviin romaanin tapahtumien kautta. Erityisesti Jodin persoona tulee lähelle lukijaa. Hänen elämässään tapahtuva muutos ja sen herättämät tunteet kuvaillaan tarkasti ja taitavasti. Jodi on hyväsydäminen, vahva ja aito päähenkilö, johon kiintyy nopeasti. Sivuhenkilöistä mielenkiintoisimpia ja mieleenpainuvimpia ovat Alex, joka kertoo Jodille totuuden tämän syntyperästä ja auttaa tätä sopeutumaan uuteen elämäänsä; Victoria, joka johtaa Ophi-koulua käyttäen voimiaan mieluummin pahaan kuin hyvään; ja Medusa, joka neuvoo ja auttaa Opheja äidillisesti patsaan sisältä, johon hänen sielunsa on lukittu.

Juoni etenee sujuvasti ja vaivattomasti ja onnistuu yllättämään monta kertaa. Touch of Death pysyy jännittävänä loppuun saakka. Vaikuttavinta romaanin tarinassa on kuitenkin sen syvälliset, nuorten elämää koskettavat teemat: identiteetin kehittyminen, ihmissuhteet, seurustelu, rakkaus, valintojen tekeminen ja vastuun kantaminen.  Teemat nousevat tarinasta luontevasti

ja monipuolisesti.

Sarjan toinen osa, Stalked by Death, syventää ensimmäisen osan teemoja ja tuo sarjaan myös uusia sisältöjä. Voimakkaita teemoja romaanissa ovat pahuus, lojaalius, moraaliset kysymykset ja itseluottamus. Jodin vastuu Ophien turvallisuudesta kasvaa ja käy välillä melkein ylivoimaiseksi. Kaikkein eniten ongelmia aiheuttaa komea ja sanavalmis Chase, jonka voimat vaikuttavat Jodiin tavalla, jota hän ei kykene hallitsemaan. Chasen motiivit vaikuttavat epämiellyttäviltä, mutta hyvin pitkään on vaikea sanoa, mihin hän todella pyrkii. Jodin kuohuvat tunteet saavat hänen voimansa toimimaan omia aikojaan, mikä aiheuttaa useita vaarallisia ja pelottavia tilanteita sekä hänelle itselleen että hänen ystävilleen. Vaikeuksista huolimatta Jodi ajattelee aina ensin ystäviään ja tekee kaikkensa pitääkseen heidät hengissä. Alexin persoonallisuus ja merkitys Jodin elämässä nousevat uudelle tasolle. Parasta romaanissa onkin Ophien ja erityisesti Jodin voimien toiminnasta annettava uusi tieto ja henkilöissä tapahtuva kehitys. 

Päätösosassa Jodi kohtaa suurimmat haasteensa, pahimmat pelkonsa, kipeimmät muistonsa ja menneisyydessä tehdyt valinnat ja niiden seuraukset. Päätösosa onkin trilogiaan kuuluvista romaaneista 

kaikkein tunteellisin ja koskettavin. Toivon, luottamuksen ja rakkauden merkitys vaikeissa tilanteissa nousee 

keskeiseksi teemaksi. Hadeksen julmuus ja kieroutuneisuus aiheuttavat Opheille kärsimystä, jonka monitahoista olemusta Hashway käsittelee ravistelevalla tavalla. Myös Face of Death sisältää yllättäviä juonenkäänteitä, mutta sen paino on psykologisessa kehityksessä ja vaikeiden tunteiden kuvauksessa.

Kaikille sarjan romaaneille on yhteistä eloisa, ytimekäs ja oivaltava kieli. Hashwaylla on taito ladata paljon merkitystä muutamaan sanaan. Romaanit muodostavat eheän kokonaisuuden, joka on yhtä aikaa viihdyttävä ja ajatuksia herättävä. Trilogia saa sydämen hakkaamaan, nostaa hymyn kasvoille ja liikuttaa mieltä moneen suuntaan. Touch of Death on ehdottomasti lukemisen arvoinen young adult -trilogia, joka jää mieleen pitkäksi aikaa.

Sarjan arvosana: 5/5

Löydät lisää tietoa muun muassa kirjailijan Facebook-sivulta ja Amazonista.

ITÄKYNÄN VIRALLINEN SKUMPPATESTI

Löydä vapun parhaat juomat Itäkynän avustuksella!

Itäkynän toimituksen jäsenistä (ja yhdestä vierailijasta) koottu raati valikoi ja maisteli vappujuomat puolestanne. Testissä oli neljä kuohuviiniä makeasta erittäin kuivaan, Saksasta Uuteen-Seelantiin. Kaikki maistellut kuohuviinit olivat keskihintaisia, noin 10 euroa / pullo.

Raadin mielipiteet jakautuivat melko vahvasti kuivan (allekirjoittanut) ja makean kuohuviinin ystäviin (muut), joten pisteissä syntyi merkittävää hajontaa. Illan kuluessa kuitenkin kaikki pullot saatiin onnistuneesti tyhjennettyä, joten voimme pitää kaikkia testattuja kuohuviinejä vähintään juomakelpoisina. Kommentteja annettiin kuohuviinien ulkonäöstä, mausta ja käyttöominaisuuksista, minkä lisäksi jokainen raadin jäsen antoi yleisarvosanan asteikolla 1-5.

1. Devil's Rock Riesling Sec. Saksa, kuiva, riesling-rypäle, 10,39€.
Alkon kuvaus: Keskihapokas, kypsän sitruksinen, aprikoosinen, mausteinen, vivahteikas.
Raadin kommentit:
- Vaalea väri, paljon pieniä kauniita kuplia.
- Tosi mieto maku, aavistuksen päärynämäinen tuoksu.
- Hyvänmakuinen ja harmiton.
- Muistuttaa Bepop Streetin kahden euron kuohuviiniä.
- Ylioppilasjuhlien tervetuliaismalja, aamiaisskumppa.
Arvosana: 3,2/5

2. Lindauer Brut. Uusi-Seelanti, erittäin kuiva, chardonnay- ja pinot noir -rypäleet, 12,39€.
Alkon kuvaus: Hapokas, limettinen, mineraalinen, hennon paahteinen.
Raadin kommentit:
- Kullankeltainen väri.
- Kuivempi ja karvaampi kuin edellinen.
- Rusinainen ja paahteinen, wannabe-shampanja.
- "Tää on niin kauheeta että pakko käydä tupakalla."
- "Huomenna jää kyllä vanhan viinan haju jos tätä juo koko illan."
- "Muuttuu paremmaksi kun juo enemmän."
Arvosana: 2/5 (Hajonta: 1-4)

3. Vallformosa Cava. Espanja, erittäin kuiva. Tarkempia tietoja ei saatavilla, uutuus Alkon valikoimassa.
Raadin kommentit:
- Vihertävä ja edellistä vaaleampi väri, todella pienet kuplat.
- Samantapainen kuin ensimmäinen, mutta kuivempi.
- Mieto ja pehmeä, asiallinen ja sivistynyt, hieman pliisu.
- "Tietyllä tapaa kivan raikas."
- "Vähän hedelmäsalaatin makuista."
Arvosana: 2,6/5.

4. J. C. Le Roux La Fleurette. Etelä-Afrikka, makea, rypäleet sauvignon blanc, chenin blanc, muscat, shiraz, merlot ja pinotage, 9,28€.
Alkon kuvaus: Keskihapokas, mansikkahilloinen, hennon vadelmainen.
Raadin kommentit:
- Voimakas vaaleanpunainen väri.
- "Tuoksuu ja maistuu viinimarjamehulle."
- "Makeaksi yllättävän hyvä."
- "Muumilimsa kohtaa kuohuviinin."
- "Tätä juo helposti liian paljon."
- Alhainen alkoholiprosentti.
Arvosana: 3,4/5.

Teksti: Suvi Koskela ja Maarit Hotanen
Kuvat: Suvi Koskela
Tuotetiedot: Alko.fi

AINAHAN VOI OSMATA!

Eräänä kirkkaana ja tuulisena maaliskuun viikonloppuna lähti pieni mutta urhea joukkomme edustamaan loistokasta ainejärjestöämme Sanen emännöimään ja isännöimään Osmaan Jyväskylään. Minulle kokemus oli siitä jännä, etten ollut ikinä osmannut saatikka vieraillut Jyväskylässä. Molemmat onnistuivat kyllä näyttämään parhaat puolensa, joten voin suositella lämpimästi sekä Osmaa että Jyväskylää kaikille muillekin, jotka ovat epäonnekseen niistä jääneet paitsi.

Osma-viikonloppu alkoi suomen kielen oppiaineen ja Jyväskylän kampuksen esittelyllä sekä luennolla, jonka piti Kotuksen suomen kielen lautakunnan puheenjohtaja, professori Minna-Riitta Luukka. Luento käsitteli muun muassa ylioppilaskokeita pian huuhtelevia uusia tuulia ja maailmaa järisyttänyttä ja ihmisissä hämmennystä, raivoa, pelkoa ja helpotusta aiheuttanutta alkaa tekemään -muutosta. Loppuilta kuluikin sitten Opinkivellä kaljoitellessa ja saunoessa. Ennen kaljoittelua tosin kokoustettiin oikein urakalla, ja Täkyn oma Sini puheenjohti Osman hallituksen ja yhdistyksen kokoukset.

Seuraavana päivänä jo hiukan ryytynyt porukkamme vaelsi majapaikoistaan kampukselle syömään ja siitä suoraan hurjaan taistoon Osma-turnauksessa. Turnaukseen saapuivat myös viimeiset täkyläisvahvistuksemme. Turnauksessa sanoitettiin uudelleen Dingon Autiotalo (ja tämä hetki saa minut pian aivovaurioon, kun Osman ihanan kanssasi jaan...), kieriskeltiin puistossa, harhailtiin sokeina harjun rinteillä, askarreltiin haalarimerkkejä, harrastettiin ryhmäseksiä viittomakielellä ja muuta mukavaa. Tikkarilla aloitettu vaihtokaupankäynti poiki Täkylle Body Shopin suihkugeelin, mutta Siula veti vielä pidemmän korren, kun nämä helsinkiläiset kauppamiehet ja -naiset vaihtoivat tikkarinsa suoraan sohvaan. Se olikin varmaan se viimeinen niitti, joka sinetöi Siulalle Osma-turnauksen voiton.

Turnauksesta kiiruhdettiin sitsaamaan ravintola Rentukkaan, ja siellä saimme lisää uusia ystäviä, opimme uusia ja hienoja sitsilauluja ja naukkailimme snapseja. Heti naapurirakennuksessa järjestetyt jatkot olivat villit, enemmän tai vähemmän alkoholinhuuruiset ja meluisat, kuitenkin hyvin mieluisat. Enpä muista, milloin olisin laulanut yhtä antaumuksella Robinia kuin silloin. Boom kah!

Sunnuntaina sitä ei auttanutkaan muu kuin kammeta itsensä ylös majapaikkansa lattialta ja keräillä kamppeensa kasaan, ja kun muut osmaajat lähtivät täyttämään krapulaisia vatsojaan Raxiin, suuntasimme minä ja ihanainen matkaseuralaiseni juna-asemalle. Jalat kävelystä kipeinä, äänet laulamisesta käheinä, olomuodot rähjäisinä ja viinahkoisella hajulla ryydytettyinä matkasimme takaisin armaaseen Joensuuhun. Jyväskylän Osma oli osmaamisen arvoinen, majapaikan emäntä ihastuttava ja muiden ainejärjestöjen fennistit aivan yhtä hurmaavia kuin joensuulaiset kollegansa. Toivottavasti ihmiset osmaavat myös ensi syksynä yhtä suurella innostuksella, kun tuo ilojuhla saapuu Joensuuhun.

 

LAURA PIKKARAINEN & MILLA RAJAKANGAS

KUVAT LOTTA PIRINEN

HAALARINKASTAJAISET

Haalarinkastajaisissa upeat fuksit selättivät ihailtavalla tarmokkuudella leikkimielisiä kilpailuja ja ansaitsivat oikeuden käyttää komeita sinisiä pöksyjään julkisesti.

 

Kastetilaisuus järjestettiin 9. huhtikuuta luterilaisen kirkon takana lähes hartaissa tunnelmissa. Juhlaseurue saapui paikalle suuren jännityksen vallassa, ja itse kunkin vatsaa kutitti pieni pelko; täkyjen mielikuvitus on tunnetusti kauniilla tavalla kiero, joten mitä tahansa oli odotettavissa.

Ensimmäiseksi tehtäväksi oli valikoitunut auringonottaminen asennossa, josta uskoi heräävänsä seuraavana aamuna. No ei vaiskaan, oikeasti tarkoituksena oli muodostaa numeroina opintojen aloitusvuosi, joka tälle valiojoukolle sattui olemaan 2013. Fuksien puolustukseksi sanottakoon, että nolla poti pahaa läheisyydenkaipuuta kakkosta kohtaan.

Ja niinhän siinä kävi, että kastajaisissa kahlattiin läpi koko elämän kirjo ja tärkeimmät selviytymiseen tarvittavat taidot. Fuksien vikkeliä jalkoja koeteltiin häntien varastamisessa ja etenkin ryöstön jälkeisessä pakomatkassa. Tulevat Hollywood-tähdet pääsivät loistamaan pienissä näytelmissä ja potentiaaliset Idols-osallistujat näyttivät kyntensä laulaessaan toinen jalka siivousämpärissä. Mika Häkkisen seuraajat paljastuivat vauhdikkaassa moottoriurheilupainotteisessa toimintaepisodissa, jossa kuski rikkoi kaikkia suureen ääneen kuulutettuja lakeja ryyppäämällä renkaidenvaihdon aikana.

Nopeimmat juoksijat saivat oikeuden kajauttaa ilmoille kurkustaan kauniita suomalaisia kappaleita. Fuksien puolustukseksi sanottakoon, että ämpärin huono akustiikka oli ainut syypää mahdollisiin epävireyksiin. Hyvä meininki on se, joka kipaleen kannattelee kertosäkeen loppuun asti.

Humanistin valaistuminen. Tai tarkemmin sanottuna moottorisahamurhan jälkeinen ylösnousemus. Voittajajoukkueiden yhdistetyistä näytelmistä saatiin aikaan pärähtävä ja utopistinen seikkailu. Opiskelijoiden puolustukseksi sanottakoon, että valmiiksi annetuista sivistyssanoista ei ole mahdollista saada aikaan muuta kuin hyvin eeppistä settiä

Ilta huipentui Pikku-Mikkoon, jossa fuksit saivat ensimmäiset merkit haalareihinsa. Allekirjoittanut selvisi paikalle noin tunnin myöhässä, kun kastajaisten kilpaluista voittoina kertyneet Koskenkorva-annokset nostivat ajatuksenjuoksun uusiin sfääreihin tässä taloudellisessa viinapäässä. Muiden fuksien puolesta sanottakoon, että… ei tässä selittelyt enää auta.

Kiitän haalarinkastajaisista kaikkia järjestäjiä ja paikalla olleita naurajia! Oli nimittäin kivaa. Toivottavasti nautitte kostajaisista.

ANNE TUOVINEN

PIIMÄÄ, PORGANDEJA JA VÄRITYSTEHTÄVIÄ

Alkukeväästä meille saapui kaksi vierailevaa tähteä Tallinnan yliopistosta luennoitsemaan viron kielestä. Ensimmäisen viikon helmikuussa veti Annekatrin Kaivapalu. Vaikka kahdeksalta alkaneet aamuluennot hieman hirvittivät myöhäiseen heräämiseen tottunutta humanistia, asia oli onneksi mielenkiintoista.

Normaalisti uuteen kieleen tutustuu opettelemalla ensin perusasiat – tervehdykset ja itsensä esittelyn – mutta nyt aloitettiinkin äännejärjestelmästä ja edettiin siitä sijamuotoihin, verbin taivutukseen ja lopulta adjektiivin vertailuun. Ymmärtämistä auttoi läheinen sukulaisuus suomen kielen kanssa, mutta eroja kielten väliltä löytyi vähintään yhtä paljon kuin samankaltaisuuksia. Sen lisäksi, että piim tarkoittaa lahden toisella puolella maitoa, opimme että partitiivipredikatiivi ilmaistaan virossa nominatiivilla ja -ksi- on konditionaalin eikä translatiivin tunnus. Meille jaettiin myös pari vironkielistä tekstiä, jotka luettiin niin useaan kertaan läpi, että niiden aloituslauseet pyörivät päässä myös kotiinlähdön jälkeen. Viikon lopuksi saimme Kalevi Wiikin kirjoittaman yksisivuisen viron kieliopin, tehtävänannon kurssiin kuuluvan esseen kirjoittamista varten ja tietoa vaihto-opiskelusta Tallinnan yliopistossa.

Maaliskuussa opiskelimme kaksi viikkoa käyttöviroa opettajaopiskelija Helina Puksmanin johdolla. Meininki muistutti jo hieman enemmän peruskoulun vieraan kielen tunteja; en uskonut vielä yliopistossa leikkiväni porkkanaa tai saavani väritystehtäviä läksyksi. Myös videopätkät Pillestä ja Laurista herättivät hyvin kaksijakoisia tunteita. Saimme usein tehtäväksi kirjoittaa Helinalle pieniä tekstejä jostain luennolla käsitellystä aihepiiristä kuten omasta perheestä ja lemmikeistä, luonteesta, ulkonäöstä ja harrastuksista. Pääpaino oli sanaston ja ilmaisujen opettelemisessa; kieliopin virheettömyys jäi hieman toissijaiseksi. Kurssin loppukoe oli samankaltainen kirje kuin kotitehtävinä kirjoitetut tekstit, ja myös siitä sai myöhemmin palautteen sähköpostilla.

Helinan opetus oli hyvin opiskelijalähtöistä, ja saimme myös vaikuttaa siihen, mitä asioita tahdomme oppia. Jokainen pääsi tai joutui ääneen myös erilaisten pari- ja ryhmätehtävien aikana. Luennot tuntuivat hyvin järjestetyiltä kun ottaa huomioon, että kyseessä oli Helinan ensimmäinen suuri opiskelijaryhmä ja hän kertoi aloittavansa seuraavan oppitunnin suunnittelun vasta edellisenä iltana.

On hieman sääli, ettei yliopistolla ole tämän enempää viron kursseja tarjolla. Itseopiskelu on onneksi aina vaihtoehto, jos vain motivaatiota riittää – materiaalia tuntuu kyllä löytyvän. Kurssin aikana jaetut monisteet ovat varmasti myös hyvä apu alkeelliseen viron kielen hallintaan.

Tein äsken testin katselemalla jo aiemmin mainittuja videoita Pillestä ja Laurista ja ilahduin huomatessani, että ymmärrän dialogia edelleen hyvin, eli jotain on jäänyt päähän. Seuraavaksi pitäisi varmaan lähteä Tallinnaan tai miksei johonkin pienempään kaupunkiin testaamaan taitoja ihan todellisessa vuorovaikutustilanteessa. Osaan ainakin kertoa kuvitteellisesta lemmikkikissastani, jos ei muuta.

KIIRA MYLLER