PÄÄKIRJOITUS

Mihin me viimeksi jäimmekään? Ilmeisesti tyhjiin kuppiloihin, Zoom-luentoihin, asiakasrajoituksiin, rokotusjonoihin, turvaväleihin sekä epämääräisen konfliktin pelkoon. Niistä nyt on varmaan turha jatkaa sen enempää. Epäilin silloin myös hiukkasen hallitsevan päätäntäelimen valmiuksia poistaa jo melko kauan jatkuneet rajoitukset. Uusi (epä)normaali alkoi tuntua ehkä liikaakin jo normaalilta. Positiiviseksi yllätyksekseni olin kuitenkin väärässä, vaikka nimeltä mainitsemattomasta taudista voidaan olla yhä montaa mieltä. Vaikea on myös unohtaa sitä, kuinka kaukaiselta ja naurettavalta ajatukselta tuntui keskiaikaiseen mielenmaisemaan paremmin sopiva valtion laajentaminen

Missäs sitten olemme nyt? Ilmeisesti olemme nyt edenneet vaiheeseen, joissa noista enää muutama aiheuttaa päänvaivaa minunlaiselleni opiskelijalle. Tietyn tapahtuman jälkeen unohtuivat taudin aiheuttamat estot yhtä nopeasti kuin viimeviikkoisen tentin vastaukset. Toisinaan jossain käydessäni tuntuu kuin olisi palannut takaisin hyviin aikoihin ja viimeiset vuodet olisivat enemmän tai vähemman hävinneet kuin kuuluisa tuhka vähemmän kuuluisaan tuuleen. Onko tämä sitten hyvä vai huono juttu, taitaa riippua jokaisen lukijan subjektiivisesta näkökulmasta. Ikävästi nykyinen ajankohta kuitenkin muistuttaa itsestään vielä enimmäkseen välillisesti kaupan hinnoissa, tehtävien eräpäivissä sekä television uutisissa.

Mihinkäs olemme sitten menossa? Oman toiveeni mukaan ainakin entistä ehompaan ja vähemmän etäiseen vappuun, kesään, syksyyn, talveen ja lopulta nyt toivottavasti ainakin jouluun asti. Uusivuosikin voisi olla ihan mukavaa ajanvietettä taas. Ehkä sen suurempia en nyt ala tässä toivomaan. Itse en taas toivottavasti ole hetkeen menossa kovinkaan kauas tästä viileästä kylästä, koska toisinaan jopa ihan viihdyn täällä. Siitäkin huolimatta, että lähes jokainen mielenosoitus kulkee ikkunani alta ja pääsen myös kuuntelemaan kaunista huutoa ja ympäripyöreää mölinää tiettynä aikana yöstä. Kaikesta ikävästä ja vähemmän ikävästä huolimatta lopetan monologini erään roomalaisen runoilijan kyhäämään fraasiin, joka omasta mielestäni sopii hetkeen kuin hetkeen. Pidemmittä puheitta carpe diem.

- Vaappuvin terveisin Itäkynän päätoimittaja Mikko Heikkonen, joka kerran kiitti itsepalvelukassaa ja ilmoitti samalla, ettei tarvitse kuittia.

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

Ah, vappu. En voi sanoin kuvaillakaan, miten innoissani olen tulevasta – tai itse asiassa koko ajan käynnissä olevasta – opiskelijavapusta. Kyseessä on minulle ensimmäinen lähivappu yliopistossa ja samalla myös ainutlaatuinen vappu ainejärjestömme puheenjohtajana. Korona ja etäily runtelivat opiskelijoita ja vanhoja kaavoja huolella, mikä on toisaalta antanut ainejärjestöille mahdollisuuden luoda uusia perinteitä vanhojen rinnalle. On kuitenkin hienoa päästä myös jatkamaan Täkyn vanhoja vappuperinteitä, kuten Alkukivien lakitusta.

Kevään aikana on tuntunut siltä, että kaikki hauska ja innostava vyöryisi hyökyaallon lailla kohti. Minusta, ja varmasti monesta muustakin kanssaopiskelijasta, on tuntunut siltä, että vuorokaudessa ei riitä tunnit eikä viikossa päivät kaikelle, mitä pitäisi kevään aikana saada aikaiseksi. Opintoja pitäisi edistää, mutta tarjolla on myös toinen toistaan kutkuttavampia tapahtumia, mielenkiintoisia projekteja ja uusia kohtaamisia. Kun on kerralla monta eri rautaa tulessa, voi tuntua siltä, ettei mikään edistyisi ja kaikki jumittaa vain paikallaan.

Tosiasiassa Täky on kuitenkin hallituksen ja aktiivien mainiolla tiimityöllä saattanut kevään aikana maaliin esimerkiksi kangaskassiprojektin, työelämäekskursion ja Lähtee lapasesta! -tapahtuman. Näin puheenjohtajana saan olla erittäin ylpeä ja tyytyväinen siihen, miten motivoitunut ja osaava tiimi meillä on tänä vuonna hallituksessa. Tällä porukalla on hyvä jatkaa vapusta eteenpäin kohti kesää ja alkaa suunnitella pikkuhiljaa tulevaa syksyäkin.

Muistakaa pitää simalasinne täynnä ja nauttia vapusta kiireen keskelläkin!

- Täkyn puheenjohtaja Johanna Sacklén ♥

HENKILÖKUNNAN YSTÄVÄKIRJA

 

HENKILÖKUNNAN YSTÄVÄKIRJA

Itä-Suomen yliopiston henkilökunnan ystäväkirja

 

Nimeni on:  Hannele Forsberg

Ammattini on:  Suomen kielen yliopistonlehtori

Milloin aloitin nykyisessä ammatissani: Olen toiminut monissa määräaikaisissa tutkija-opettajan tehtävissä Joensuun/Itä-Suomen yliopistossa vuodesta 1986 lähtien (assistenttina, yliassistenttina ja professorina), ja välillä olin pari vuotta tutkijatohtorina Kotuksessa. Nykyiseen vakinaiseen tehtävään sain nimityksen 2010.

Kuinka päädyin ammattiini: Opiskelin pääaineena suomen kieltä. Professori tarjosi jo opiskeluaikana töitä tutkimusapulaisena ja ehdotti myös jatko-opintoja, kun graduni valmistui. Pääsin sitten assistentin sijaiseksi ja aloitin väitöskirjan teon.

Mielenkiintoiset kesätyöt/muut työpaikat: Maatalouslomittaja (lehmien lypsäjä), pankkivirkailija, musiikkileikkikoulun opettaja, ammattikoulun äidinkielen ja kansalaistiedon opettaja.

 

Minusta mieluisin

Kirjailija: Mahdotonta sanoa vain yhtä. Klassikoista Aleksis Kivi. Monet suomalaiset naiskirjailijat: Eeva Kilpi, Pirkko Saisio, Sofi Oksanen, Rosa Liksom, Leena Lander, Heidi Köngäs, Sirpa Kähkönen, Saara Turunen, Anni Kytömäki.

Teos: Uusimmista Liksomin Väylä ja Saision Passio.

Elokuva: Tähänkään en pysty nimeämään yhtä tai kahta. Viimeksi näkemistäni vaikkapa suomalainen dokumenttielokuva Armotonta menoa, fiktiivisistä korealainen Parasite.

Näyttelijä: Suomalaisista mieluisia muun muassa Krista Kosonen ja Martti Suosalo.

Tekeminen: Kielen tutkiminen ja kukkien kasvattaminen.  

Eläin:  Kultarinta ja muut kevään mestarilaulajat

Väri: Kirkkaanpunainen ja keväänvihreä

Ruoka: Italialainen, kiinalainen ja karjalainen makumaailma

Mietelause: Kaikki järjestyy!

 

Kouluaikana

Mieluisin oppiaine: Äidinkieli, englanti, ruotsi, ranska, saksa

Vaikein oppiaine: Liikunta

Hauskin muisto: Lukiossa olin ihastunut luokkakaveriini. Tunteeni joutuivat kerran koetukselle, kun äidinkielen tunnilla pidettiin kirjallisuusesitelmiä ja ihastukseni hoiti homman lukemalla kirjan takakansitekstin. Mikä myötähäpeä! Pääsin siitä kuitenkin yli, ja menimme myöhemmin naimisiin 😊. Tuohon tapahtumaan on palattu monesti 40 vuoden aikana. Oli hän kirjan lukenut, mutta ”miksi vaivautua, kun siinä kannessa se oli niin hyvin esitelty”. Kirja oli Brechtin näytelmä Setšuanin hyvä ihminen.

Kuva henkilöstä: 

- Toimittanut Johanna Sacklén

VAPPUGALLUP

Vabugallub

Aloitin tänä vuonna erikoisemman lähtölaskennan vappuun aurinkoisena maanantaina, kun marssin Carelialle suorittamaan elämäni ensimmäistä katugallupia. Myönnän, että jopa sosiaaliselle perhoselle on puistattava ajatus mennä häiritsemään viattomia siviilejä keskellä lounastuntia päivän polttavilla vappukysymyksillä, mutta halusin ottaa haasteen vastaan sen jälkeen, kun lupasin päätoimittajallemme kaksi juttua enkä saanut ensimmäistäkään aikaiseksi. Hups.

Lähdin selvittämään seuraavaa:

1. Mitä alaa opiskelet?

2. Miten aiot viettää vappua?

3. Onko vapun vietto jo aloitettu?

4. Heliumpallo vastaan serpentiini

Näin ensimmäisen uhrini keskellä Carelian aulaa. Hän oli ollut puhelimellaan hyvät kymmenen minuuttia ja hymyili itsekseen, joten hän ei vaikuttanut vaikeasti lähestyttävältä. Tämä nimettömänä pysynyt mukava nuori mies kertoi olevansa työlounaalla ja ehti vastata serpentiinin olevan parempi kuin heliumpallo, ennen kuin lähti kiiruhtaen ulko-ovia kohti. Jäin tuijottamaan hänen peräänsä huvittuneena siitä, että jännitän haastattelemista aivan turhaan. Seuraavaksi lähestyin kahta hyväntuulista kauppatieteiden opiskelijaa, Eliasta ja Weetiä. 

– Vappua vietetään ainejärjestön jutuissa pitkin viikkoa ja varsinaisena vappupäivänä 1.5. ainejärjestö järjestää piknikin. 

Molemmat valitsivat serpentiinin vappuisemmaksi!

Päätin vaihtaa taktiikkaa ja kärkkyä, jos ruokalasta poistuvissa olisi kiireettömän näköisiä opiskelijoita. Ensimmäinen pysäyttämäni kaksikko säikähti ja katsoi minua silmät lautasina, kun ystävällisesti kysyin, että olisiko heillä ollut hetki aikaa. Jatkossa menen suoraan asiaan…

Yleistä kasvatustiedettä opiskelevat Anni ja Pinja kertoivat viettävänsä vappua ”täysin vastakohtina”. Anni kertoo nauravaisena, että on menossa Amsterdamiin ystäviensä kanssa, ja Pinja komppaa samalla energialla viihtyvänsä kotona. Anni oli ehtinyt käydä myös 8-approilla vappua käynnistelemässä.

- Mitenkäs tämä pallo vai serpentiini?

- Aika paha! Molemmat huudahtavat.

- Kyllä se serpentiini on vappuisempi, sitä saa laitettua tänne kivasti. Anni sanoo samalla nopeasti viittoen serpentiinin ripustusliikkeitä.

Tuttuja kasvoja naulakoilla: suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelija Henna ja metsätalousinsinööriopiskelija Eemil tulevat viettämään vappua opiskelijatapahtumien merkeissä. Tuutorinakin toimiva Henna mainitsee odottavansa fuksien kostajaisia, ja Eemil toteaa hiukan itsekin yllättyen tulevista menoistaan: 

– Niin! Huomenna alkaa vapun vietto!

Serpentiinille kaksi ääntä!

Tähtihetkeni galluphaastattelijana oli ehdottomasti se, kun nappasin ruokalaan jonottavat suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelijan Ainon sekä maantieteen opiskelijan Veeran ja jonotin heidän kanssaan linjastolle asti haastatellen molempia. Ja kyllä, oli varmasti kiusallisen näköinen hetki, mutta jää oli murrettu.

- Ei leijonan metsästykseen päästy kavereiden kanssa, niin meillä on omat menot sitten. Aino kertoo.

- Joo ehdottomasti omien kavereiden kanssa vietetään vappua. Veera komppaa.

Aino oli aloittanut vappuilun myös 8-approilla.

Tässä vaiheessa otamme suuren harppauksen kohti linjastoa, ja sain pikaisesti kaksi ääntä serpentiinille. Toivotin molemmille hyvää ruokahalua ja hipsin karkuun kokien myötähäpeää siitä, että saatoin hiukan viivyttää heidän ateriointiansa. Hukka periköön, jos näin on!

Viimeisenä aulassa kohtaan suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelijan Elsan. Hän odottaa ystäväänsä syömään ja kertoi keräävänsä edelleen voimia vappuun, joten juhlilta on vielä toistaiseksi vältetty. Pohdin ääneen sitä, että pyrkimys oli olla haastattelematta liikaa suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelijoita tässä gallupissa, jotta saataisiin laajempi kuva opiskelijoiden vappumenoista, johon Elsa tokaisi itsevarmasti esiintyvänsä ”vaikka Erkkinä” gallupissa. En tiedä, onko meillä täkyläistä, jonka nimi olisi Erkki, mutta salanimellä esiintyminen herätti huvitusta meissä molemmissa.

Elsa kertoo metsästävänsä leijonaa vappuna, osallistuvansa vappukulkueeseen ja topakasti valitsee heliumpallon vappuisemmaksi.

 

Joensuun vappukansa on äänestänyt serpentiinin vappuisemmaksi äänin 9–1!

Olitpa siis kotona, opiskelijatapahtumissa, Amsterdamissa tai metsästämässä leijonaa, toivotan sinulle oikein ihanaa ja serpentiinintäyteistä vappua!

Erityiskiitos jokaiselle kylläiselle tai nälkäiselle opiskelijalle, joka osallistui gallupiin! <3

 

- Senjo Strandman

 

OSMA-RAPORTTI

Ainahan voi osmata!

Osma (= objektinsijainen määrän adverbiaali) ry on vuonna 1993 perustettu suomen kielen opiskelijoiden valtakunnallinen järjestö. Osman jäsenjärjestöt ovat Kanta ry, Sane ry, Kopula ry, Suma ry, Täky ry ja Siula ry. Nämä ainejärjestöt kokoontuvat kaksi kertaa vuodessa johonkin osmakaupunkiin osmaamaan eli viettämään viikonloppua muun muassa luentojen, illanvieton, turnauksen ja sitsien merkeissä. 

Kevään 2022 Osma järjestettiin Jyväskylässä, ja kuten perinteeseen kuuluu, viikonlopuksi oli luvattu tuulta, räntää, loskaa ja myrskyä. Iso osa Osmaan osallistuvista matkustaa osmakaupunkiin jo perjantaina, mutta Osmaa voi saapua viettämään myös vasta lauantaina. Täkyläisiä saapui Jyväskylään autoilla ja junalla, minkä jälkeen suunnattiin majoituspaikkoihin. Jyväskylässä majoituimme Sane ry:n jäsenien koteihin, ja osalla oli käytössään koulumajoitus. Perjantaina luentojen jälkeen ohjelmassa oli rentoa illanviettoa, jolloin osmaajat pääsivät purkamaan alkujännitystä.

Lauantaina ohjelmassa oli perinteisesti lounas yliopistolla, minkä jälkeen alkoi turnaus. Ilma oli turnauksen aikana odotettua parempi, vaikka olikin kylmä; säänmukaisella pukeutumisella lauantain rastisuoritukset onnistuivat hienosti. Jyväskylän Osman teemana oli historia, minkä täkyläiset toivat esille pukeutumalla menneiden Osmien teemojen mukaisesti. 

Rastien jälkeen kiiruhdimme majoituspaikkoihimme vaihtamaan vaatteet, jotta kerkesimme kohta alkaville sitseille. Sitsit kulkivat perinteiseen tyyliin, ja niiden lopussa julkistettiin myös turnauksen voittaja, joka oli toistamiseen Kopula ry! Sitsit ja niiden jatkot tuntuivatkin olevan osmaajien suosikkeja koko viikonlopulta. Jatkoilla itse kullakin meni myöhään, ja kellojakin siirrettiin tunti eteenpäin aamuyöllä. Sunnuntaina osmaajista ne, jotka jaksoivat, suuntasivat vielä brunssille, jonka jälkeen fennistien tiet erosivat jälleen.

Kuvassa tunnelmaa sitseiltä.

Kuvassa lavalle nousseet osmakonkarit.

Sitsien jälkeen haastattelin muutamia osmaajia eri ainejärjestöistä ja luulen heidän sanojensa

kuvaavan hyvin Osman tunnelmaa:

Haastateltava: Elsa (Kopula ry)

Mikä on ollut mieleenpainuvin Osma?

– Helsingin Osma keväällä 2019, koska Helsingissä on ihan erityistä osmata! Missään

muussa kaupungissa ei ole samanlaista tunnelmaa. Siellä oli mahtavaa, vaikka ei

voitettukaan. Lauantain illanvietossa oltiin aamuun asti, ja lähdin sunnuntaina

ensimmäisellä aamujunalla kotiin.

Mikä on parasta Osmassa?

– Voittaminen!

Miltä voitto tuntuu?

– Tänään se tuntuu yllättävältä. Alettiin vasta viikko sitten ehkä valmistelemaan, joten ei

osattu odottaa voittoa. Totta kai hyvältähän se tuntuu. Viime Osmassa Joensuussa

panostettiin paljon, joten silloin voittoa osattiin ehkä odottaa enemmän.

Mikä on salaisuus teidän voittoputkeenne?

– Yhteishenki! Se on avain menestykseen.

Haastateltava: Roosu (Täky ry)

Mones Osma tämä on sinulle?

– 10. Osma: oon siis osmakonkari. Se tuntuu tosi siistiltä, vaikka sitä miettii, että mihin sitä

on elämänsä oikeen käyttänyt. Saatiin palkinnoksi maininta ja jallupullo.

Mikä on mieleenpainuvin Osma?

– Vaikea kysymys! Osmalandia ehkä, koska olin järjestämässä sitä, ja mulla oli paljon

stressiä ja tehtävää. Toisaalta myös Osmargaala on lemppari, koska varsinkin illanvietto

oli siellä erittäin hauska ja mieleenpainuva. Toki Täkyhän voitti myös Osmargaalan.

Mikä on parasta Osmassa?

– Se, kun kaikki fennistit kokoontuu yhteen, ja voi nähdä vanhoja tuttuja. Vaikka tosi

monta Osmaa meni mulla niin, ettei uusia kavereita saanut, se oli silti tosi siistiä, koska

sai tutustua tosi hyvin oman ainejärjestön tyyppeihin.

Mitä tarvitaan osmavoittoon?

– Siihen tarvitaan hyvä fiilis ja se, että kaikki on motivoituneita siihen hommaan.

Haastateltava: Jere (Sane ry)

Mones Osma tämä on sinulle, ja mikä on mieleenpainuvin Osma?

– 3. Osma. Mieleenpainuvin Osma on ehdottomasti tää Jyväskylän, koska oon kohdannu

eniten tuttuja. Edellisissä Osmissa on saanu jo tutustua ihmisiin, ja nyt myös omasta

ainejärjestöstä tuntee muita hyvin.

Mikä on parasta Osmassa?

– Parasta on se, että kohtaa uusia ihmisiä ja myös niitä vanhoja tuttuja. Mie tutustuin tänään

myös ihmiseen, joka opiskelee ruotsia sivuaineena, niinkö itekin, ja on tosi kiva löytää

samankaltasia ihmisiä täältä.

Millaista on ollut olla mukana järjestämässä tätä Osmaa?

– Oon ollu majottajana ja jakamassa ruokia ja tehny kaikkea pientä. Se on ollu mukavaa,

koska on kiva olla tekemässä jotain yhteistä asiaa.

Haastateltava: Heidi (Täky ry)

Mones Osma tämä on sinulle ja mikä on mieleenpainuvin Osma?

– 2. Osma, ja tää tuntuu mahtavalta. Mieleenpainuvin osmamuisto on tuosta Jyväskylän

turnauksesta, koska meillä oli sikahauskaa ja semmonen Täkyn yhteishenki.

Mikä on parasta Osmassa?

– Ehottomasti yhteisöllisyys. Oon tutustunut moniin uusiin ihmisiin ja saanu jutella myös

vanhojen osmatuttujen kanssa. On ihan mahtavaa, että meillä on tämmönen järjestö, joka

yhdistää meidät kaikki samaa ainetta opiskelevat ympäri Suomen.

Mitä tarvitaan osmavoittoon?

– Osmavoittoa en oo vielä kokenut, mutta luulen, että voittoon tarvii jotain mahtipontista.

Haastateltavat: Tuomo ja Elisa (Sane ry)

Mikä on teidän mieleenpainuvin osma?

Tuomo: – Mun ensimmäinen Osma. Kyseessä oli Osmafest, ja siellä Sane voitti. Siellä oli

semmoinen urheilujuhlan tuntu.

Elisa: – Osmaperunat Turussa, koska se oli mun ensimmäinen Osma, mutta myös

Osmalandia, koska se oli ensimmäinen lähi-Osma pitkään aikaan, niin siinä oli oma

tuntumansa.

Mikä on parasta Osmassa?

Tuomo: – Paras osuus on kyllä menny jo! Tässä Osmassa on ollu tosi paljon järjestettävää;

ollaan Elisan kanssa oltu järjestämässä tätä Osmaa, mutta nyt alkaa olla semmonen, olo

että voi rentoutua ja nauttia, kun ne viralliset osuudet on ohi.

Mikä on ollut haastavinta järjestämisprosessissa?

Elisa: – Aikataulutus, koska koronarajoitukset vaikutti siihen, että piti järjestää tosi iso

tapahtuma lyhyellä aikataululla. Ja myös on tullut yllättäviä vaikeita tilanteita, esimerkiksi

tänään meiltä puuttu vielä 40 tuolia, mutta sekin saatiin hoidettua.

Tuomo: – Aateltiin silleen, että jos me ei oltais löydetty niitä tuoleja, niin meillä oli eilen

niin tunnelma katossa, että ei ois haitannu vaikka ois ollu perseet matossa!

Mitä tarvitaan osmavoittoon?

Elisa: – Voittoon tarvitaan hyvä yhteishenki ja selkeästi se, että kaikki osallistuu. Täytyy olla

taitava tehtävissä, mutta toisaalta täytyy olla myös hyvä fiilis. Pelkästään se, että on taitava

teknisesti, ei riitä.

Tuomo: – Täytyy olla jonkinlainen oivallus, mikä näkyy ja jolla koko ainejärjestö niinkö

kliksahtaa kohdalleen.

Seuraava Osma onkin Tampereella syksyllä 2022. Täkyläiset voivat tämän raportin perusteella alkaa hioa strategiaansa kuntoon, jotta voittopokaali voidaan seuraavan kerran tuoda kotiin Joensuuhun. Monesti sain viikonlopun aikana kuulla, kuinka Osma on fennistin parasta aikaa, ja niinhän se onkin. Meillä on mahdollisuus tutustua jo etukäteen tuleviin työkavereihimme ja luoda tärkeitä elämänmittaisia ystävyyssuhteita ympäri Suomen. Koko Osman voisin kiteyttääkin ystäväni Sannan sanoihin: "Osman tekee ne ihmiset siellä".

Lisätietoa Osmasta löytyy Osma ry:n kotisivuilta: https://osmajarjesto.wordpress.com/

- Toimittanut Elina Kurttio

- Kuvat: Täky ja Elina Kurttio

 -Haastatteluissa mukana avustamassa oli Sanna Taihomaa.

KOLUMNI

 

Ajatuksia pääsiäisestä Mikkelissä

Päätin lähteä pääsiäisen viettoon äitini ja siskoni luokse Mikkeliin. Ulkopuolisen näkökulmasta tämä voi vaikuttaa hyvinkin rentouttavalta ratkaisulta. Omasta näkökulmastani vierailuni on tuntunut niin rentouttavalta, että voisin jäädä loman jälkeen palautumislomalle. Mutta eihän minun oikeasti tänne olisi aina pakko tulla, ja nytkin olen hurjat kaksi viikkoa kyläilemässä kotiseuduilla. Miksi siis tulen tänne, vaikka viihtymiseni on vaakalaudalla? Mielestäni kyse on siitä, että olen muodostanut Mikkelistä glorifioidun kuvan. Täällä kaikki on tuttua ja rosoisen ihanasti ennallaan.

Näin pääsiäisen tienoilla äitini alkaa jo suunnittelemaan minulle tehtävälistaa tulevalle kesälle – tämän hän ilmoittaa minulle vierailuni aluksi. Terassi pitää valtata, laittaa uudet kuorikkeet rinteeseen ja raivata ulkorakennuksen takana kasvavat horsmat (tähän hommaan saisin käyttää viime kesänä kokoamaani siimaleikkuria). Myönnyn näihin tehtäviin vastahakoisesti, sillä jääkaappi on täydempi kuin koskaan Joensuussa ollessani, enkä tällaisen etuuden kohdalla voi väittää vastaan. Siskoni kanssa vaihdamme kuulumiset ja naureskelemme toistemme laadukkaille vitselle, joita äiti ei ymmärrä, jos nyt kukaan muukaan.

Ensimmäisenä iltana lähdimme pohtimaan, miten viettäisimme pääsiäistä. Tiimipalaverissamme hetken pohdittuamme päätimme lähteä heti seuraavana iltana Mikkelin yöelämään: koko kolmikon voimin tietenkin. Samat kaavat jatkuivat sielläkin, vanhat koulukaverit löysivät porukkaamme ja paransimme maailmaa oikein mallikkaasti. Aamuyöstä taksikuski kyseli, kuinka meillä oli ilta sujunut. No tietenkin hyvin. Ei kai tällä porukalla se voisi ollakaan kuin pelkkää voittoa. 

Seuraava etappimme oli lähteä Haukivuorelle tuttavien luokse kyläilemään. Sielläkin paransimme maailmaa ja tutkimme valokuvia juhlista, joissa siskoni kanssa olimme lapsena olleet. Mitään muistikuvia ei näistä juhlista meillä ollut, mutta keskustelimme kuvista sujuvasti ja tunnelma oli rattoisa. 

Seuraavaksi ajattelin, että voisin käydä myös isäni luona. Hänen kanssaan en olekaan nähnyt pitkiin aikoihin, viimeksi soittelimme Joensuussa ollessani. Juttelimme säästä ja turvetuotannosta sekä pilkkikisoista, jotka jäivät minulta valitettavasti tänä vuonna välistä. Yläasteikäisestä lähtien olen käynyt joka vuosi kerran talvessa pilkkimässä pilkkikisoissa pilkillä, jonka sain eskarissa lahjaksi. Kerran voitin kilpailussa verkot, jotka ovat odotelleet noin kolme vuotta mökin rapulla vesille pääsemistä. Ehkä tulevana kesänä voisin laittaa verkot vesille, sillä päädyn luultavammin taas asumaan mökille. 

No miten siinä aina niin käy? Monena kesänä olen päättänyt, että tekisin välillä jotain muutakin kuin erakoituisin mökillä. Silti olen aina tässäkin asiassa päätynyt samoihin kaavoihin. Viime kesän asuin yksin mökillä ja kävin töissä Haukivuoren paikallisessa kaupassa, ensi kesänä menen pakkaamaan parsakaalia samalle kylälle. Toki olen kylällä ollessani saanut samalla nähdä mummia ja ukkia sekä syödä hyviä ruokia.

Ehkä tämän kolumnin pointtina voi pitää sitä, että Mikkelissä on kivaa olla ja Haukivuorella ainakin yhtä mukavaa. Jos nyt lähden johtopäätöksiä tässä vetämään, niin ihmiset tekevät olon kotoisaksi. Vaikka välillä lähimmäiset ovatkin niitä vaikeimpia tapauksia, niin ehkä sitä itse on vain liian samanlainen yksilö. Kiva, jos luit tänne asti ja loppukaneettina voin sanoa, että kylällä ei väliä, kuha (se kala) asuu Haukivuorella.           

 

- Kristiina Janhunen

NOVELLI

SALAPERÄINEN PAKETTI

 

Otin kupin kahvia ja katsoin ikkunasta ulos harmaaseen ilmaan. Kello oli melkein kahdeksan aamulla, eivätkä aivoni toimineet vielä niin hyvin, että olisin pystynyt prosessoimaan ulkoa heijastuvan maiseman. Join kulauksen kahvistani, sitten toisen ja kolmannenkin. Lämmin tunne valtasi koko kehoni, ja huomasin alkavani heräillä. Ulkona oleva sää ei kuitenkaan kohottanut mielialaani – missä se kaikkien palvoma aurinko on ja miksi tänäänkin sataa vettä. Eikö nyt kuuluisi olla kevät?

Viimeistelin kahvini, söin jo hieman kylmettyneen puuroni ja siirryin kylpyhuoneeseen laittautumaan. Peiliin katsoessani näin väsyneen hahmon tummine silmänalusineen ja sekaisine hiuksineen; eilen oli mennyt taas myöhään. Silti hymyilin, sillä tiesin ainakin jotain pysyneen samanlaisena. Silmäni tuikkivat hymyillessäni ja tunsin oloni kohentuvan - ehkä tästä tulee vielä hyvä maanantai. Laitoin musiikin soimaan ja uppouduin melodian vietäväksi.

Kun tulin kylpyhuoneesta, ulkona paistoi yllättäen aurinko. Vihdoin, tätä on odotettu! Puin lempivaatteeni eli kauniin sinisen neuleen sekä mustan hameen ylleni, otin trenssitakin ja aurinkolasit ja siirryin kirkkaaseen ulkoilmaan. Kadulla pauhasivat autot ja lukuisat pyöräilijät kiitivät jalkakäytävällä välittämättä vierellä kulkevista kävelijöistä. Suuntasin askeleeni kohti metroasemaa, sillä asuin kaupungin laitamilla, eikä keskustaan asti kannattanut kävellä - ei varsinkaan näillä koroilla.

Laskeutuessani metrotunneliin kuulin musiikkia ja tajusin katusoittajien olevan tänäänkin paikalla. Tällä kertaa muusikko soitti maailmalla tunnettuja hittejä, kuten Coldplayn Viva la Vidaa ja Queenin Bohemian Rhapsodya. Soittaja oli taitava; hän soitti paitsi koskettimia, mutta myös polki jalallaan rumpua. Uppouduin jälleen musiikkiin, kunnes tajusin olevani jo pahasti myöhässä.

Hyppäsin seuraavaan metroon, joka suuntasi kulkunsa kohti Marylebonea ja Mayfairia. Jäin pois Bond Streetillä, josta kävelin kirjakauppaan nimeltä Daunt Books. Paikka oli yksi Lontoon kuvatuimmista kirjakaupoista, jonka vuoksi se olisi tänäänkin tupaten täynnä. Tämän vuoksi se oli täydellinen kohtaamispaikka: kiireinen ja kuitenkin sopivan syrjässä. Ajatellessani tulevaa tapaamistani huomasin olevani jo perillä. 

Astuin sisään kirjakauppaan ja huomasin olevani oikeassa: kello ei ollut edes kymmentä ja paikassa kuhisi kuin muurahaispesässä. Siirryin toiseen kerrokseen kohti lastenkirjojen osastoa, kunnes olkapäähäni tartuttiin.

- Siinähän sinä olet! Mikä sinulla oikein kesti? 

Vastasin aamuni olleen melko kankea ja lähdin miehen mukaan. Kyseessä oli tummahiuksinen, sinisilmäinen tyyppi, reilun kolmenkymmenen vanha. Mies oli kookas ja vankkarakenteinen, mutta hänen huulensa olivat ohuet ja silmät tuijottivat minua tiiviisti kulmakarvojen alta. 

- Luulin jo, ettet tulisikaan! Anne kertoi jo tilanteesi, miten voin olla avuksi? 

En ensin saanut sanoja suustani. Asiani ei ollut todellisuudessa mitenkään yksinkertainen, enkä ollut varma, kuinka paljon uskalsin puhua. En kuitenkaan tuntenut miestä ollenkaan – ainoastaan Anne tunsi. 

- Tarvitsen rahaa, vastasin lopulta.

- Asia voidaan järjestää. Mutta sillä ehdolla, että teet minulle pienen palveluksen. 

- Anne ei puhunut mitään palveluksista, tokaisin pyrkien pitämään ääneni tasaisena.

- Mikään ei ole ilmaista, mies sanoi ja havaitsin pientä happamuutta hänen äänessään, -tarvitsetko sitä rahaa vai et?

Todellisuudessa en tarvinnut rahaa, ainoastaan jutun juurta. Olin ammatiltani tutkiva toimittaja, jonka tehtävänä oli paneutua Lontoon syrjäisempiin piireihin sekä keinoihin ansaita rahaa ihmisiä huijaamalla. Lontoossa oli viime aikoina ilmennyt paljon tapauksia, joissa rahaa tarvitseville yksilöille oli tarjottu lainaa pienellä korolla; todellisuudessa lopullinen korko oli paljon odotettua isompi tai sitten rahoja ei koskaan kuulunutkaan. Rahan lainaamisesta ei ikinä kerrottu missään julkisesti, vaan tapauksista kuuli ainoastaan uhreilta tai itse lainaajilta. Sen vuoksi asianosaiset pääsivät kuin koira veräjästä ja onnistuttuaan huijauksessa he yksinkertaisesti katosivat. Tutkijaparini Anne oli järjestänyt tapaamisen vastapäätäni seisovan miehen kanssa, ja minun tuli raportoida käynnissä olevasta tilanteesta Annelle. En kuitenkaan tiennyt, että tällä kertaa miehen tarjoama korko olisi palveluksen suorittaminen hänelle. 

- Mitä haluat minun tekevän?

- Minulla on mukanani nippu papereita sekä paketti. Jos toimitat ne onnistuneesti tähän osoitteeseen, annan sinulle rahasi. Muussa tapauksessa et saa mitään. 

Olin hämmästynyt, sillä tehtävä itsessään vaikutti harvinaisen helpolta - ehkä liiankin helpolta.

- Miksi et toimita näitä itse perille? Kysyin uteliaana.

- Paketin ostaja ja minä emme ole puheväleissä. Olisi kiusallista hoitaa asia hänen kanssaan. Sanotaanko vaikka, että hänellä ja minulla on erimielisyyksiä eräistä yksityiskohdista. 

En kysellyt enempää, sillä halusin mahdollisimman pian pois tästä epämiellyttävästä tilanteesta. Otin paketin, paperit sekä osoitelapun ja poistuin kirjakaupasta ennen miestä. Tutkin osoitelappua – paikka sijaitsi Lontoon Cityssä. Päätin ottaa metron Bankiin ja jatkaa siitä eteenpäin kävellen. Samalla ajattelin soittaa Annelle ja raportoida kuulumiseni. 

En kuitenkaan ehtinyt ottaa kuin muutaman askeleen, ennen kuin minut pysäytettiin. Eräs vanhempi turisti kysyi tietä Madame Tussauds’iin, ja neuvoin häntä rutinoituneesti oikeaan suuntaan. Tämän jälkeen jatkoin matkaani, laskeuduin takaisin metrotunneliin ja nousin maanalaiseen. Seuraavat kaksikymmentä minuuttia istuin paikallani puhuen Annen kanssa puhelimessa. Hän neuvoi minua jatkamaan, mutta käski olemaan varovainen – tarkoituksena oli kuitenkin vain saada selville lainaajien toimintatavat, ei muuta.

Päätin puhelun hetkeä ennen Bankin asemaa. Nousin ylös metrotunnelista ja katsoin uudestaan paketissa olevaa osoitetta – siinä luki Bartholomew Ln, London EC2R 8AH. Osoite kuulosti tutulta, ja hetken aikaan mietittyäni tajusin sen olevan edessäni näkyvä Bank of England Museum. Oloni oli entistä kummallisempi ja samalla mieleni valtasi ahdistus. Jos osoite tosiaan on tämä, kenelle minä paketin oikein vien?

Asia ratkesi kuitenkin pikemmin kuin osasin odottaa; se sama vanhus, jonka olin neuvonut Madame Tussauds’iin, seisoi yllättäen edessäni. En voinut olla peittämättä hämmästystäni.

- Kuka te oikein olette? Kysyin.

- Sillä ei ole väliä, mies vastasi kiireen tunne äänessään, -tule, ennen kuin meidät huomataan.   

En voinut muutakaan kuin totella, sillä mitä vaihtoehtoja minulla oli? Seurasin miestä pubiin nimeltä The Monument. Hän tilasi itselleen tumman oluen ja minulle lasin valkoviiniä. Istuimme hetken hiljaisuudessa, mutta pian vanhus kysyi:

- Tiedätkö sinä, mitä tuossa paketissa oikein on?

- En tietenkään, en ole avannut sitä. Minun käskettiin vain toimittaa se Bank of England Museumiin. Tajusin sen vasta äsken ja panikoin, kun en tiennyt kenelle paketti piti oikein antaa

- Et ehkä tajua, mutta olet astumassa isompaan vaaraan kuin tiedätkään. Tuossa paketissa on nimittäin oopiumia ja heroiinia, suoraan Laosista.

Suuni loksahti auki. Olin järkyttynyt, ja mitä ilmeisemmin astunut suoraan kansainvälisen huumekaupan piiriin! Juttu oli isompi, mitä osasinkaan arvata. Mutta miksi juuri minä sain paketin ja miksi se ylipäätään piti viedä Bank of England Museumiin? Ja kuka tämä mies oikein oli? En ehtinyt kysyä yhtäkään näistä kysymyksistä, sillä näimme mustan auton ajavan pubin eteen.

- Nyt täytyy mennä, mies huudahti, - tule, äkkiä!

Vanhus tuntui tietävän pubin omistajan, sillä hän johdatti meidän takahuoneen kautta rakennuksen toiselle puolelle. Kiirehdimme päämääränämme Canon Streetin metroasema, mutta emme päässeet sinne asti – jokin kolahti takaraivooni ja näin hetken aikaa pelkkää mustaa. Sitten pyörryin. Kun heräsin, olin autossa matkalla tuntemattomaan päämäärään. Seurassani ollutta miestä ei näkynyt.

- Henna Ehrukainen

TÄKYN TEKSTARIPALSTA

Huolestuttavatko ihmissuhteet? Harmittaako etäily? Stressaavatko opinnot? Kerro murheesi Täkyn tekstiviestipalstalla, jossa Itäkynän toimituksen oman elämänsä filosofit auttavat sinua ongelmissasi. Toimitus vastaa kysymyksiisi pilke silmäkulmassa ja jakaa erittäin huonoja, mutta noudattamisen arvoisia elämänohjeita.

Tekstaripalsta on edelleen käytössä myös Itäkynän yleisönosastona, johon täkyläiset saavat jättää kommenttejaan, havaintojaan ja terveisiään – miksei treffi-ilmoituksiakin.

Tällä palstalla hassuttelu hyvän maun rajoissa on sallittua! Vastaukset tulevat anonyymeinä, mutta jätäthän nimimerkin viestisi perään.

Palstalle pääset kirjoittamaan tästä.

Itken itseni aina iltaisin uneen, kun joku hallituslainen laittaa sähköpostia ja pilkuttaa lopputervehdyksen. Mihin tämä maailma on menossa?

-vakipano

Hyvä vakipano kiitä onneasi, etteivät hallituslaiset laita viestiä yhtään tiheämmin. Olisi hyvin ikävää nukahtaa joka yö surullisen kosteaan tyynyyn unohtamatta sitä, miltä oma naama näyttää sitten seuraavana aamuna. Edellisen kaltaista ongelmaa ei tietenkään ole siinä tapauksessa, jos kasvot näyttävät aamuisin jo valmiiksi samalta kuin Vesa Keskisellä hänen “kauneusleikkauksensa” jälkeen. Tällöin ongelmaksi jäisi ainoastaan mainittu tyynyongelma sekä hyvien kyynelten tuhlaaminen. Samat kyyneleet voisi tunnetusti myydä vaikka Baden-Badeniin, missä pilkkumurheet pumpataan suihkulähteisiin. 

Mutta asiaan. Otamme hallituksessa sekä toimituksessa tällaiset pilkkuun liittyvät intiimisuhteet hyvin vakavasti. Asia lisätään kiireellisesti palautekeskusteluihin ja se käsitellään mahdollisesti jopa jossakin hätäkokouksessa tulevaisuudessa. Eri asia sitten, kuinka moni kyseiseen tapahtumaan osallistuu. Arvoisan palautteenantajan on otettava huomioon, että kaikilla ei ole yhtä vakituista suhdetta kyseiseen välimerkkiin, koska edes pilkku ei välttämättä huoli ketä tahansa. Onneksi meillä on pilkun kanssa tapahtuvaan koitukseen keskittyvä virasto Kotus, joka ohjaa erehtyväisiä kohti parempaa huomista

http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/haku/pilkku/luokka/1476/ohje/147

Ja vielä lopuksi pois päin asiasta. Maailmanmenoon liittyvän filosofisen kysymyksesi perusteellinen käsittely vaatisi enemmän taitoa, palstatilaa ja varsinkin älyä kuin me voimme tällä hetkellä tarjota. Tahdomme kuitenkin toimituksessa uskoa, että maailma liikkuu tai on liikkumatta samalla tavalla kuin se on tehnyt ennenkin. Jos nyt kuitenkin muutamalla pilkulla saa maailman menemään vinoon, niin ehkä on parempi antaa mennä vain.

Moi kaikki ihanat täkyläiset! Nyt on kevät ja monille se tarkoittaa uutta energiaa. Ehkä hoidetaan kasveja, jaksetaan taas opiskella, aloitetaan työt tai ulkoillaan enemmän. Tässä lempeä muistutus: sun ei tarvitse jaksaa, vaikka kaikki muut jaksaisivat. Olet hyvä ja riität, vaikka makaisit sängyn pohjalla kaiken vapaa-ajan. Kevään ei tarvitse tarkoittaa mitään muuta kuin siitepölyallergiaa, pidä huolta itsestäsi <3

-kevätväsynyt

Moikka kevätväsynyt!

Kiitos ihanasta viestistäsi, joka sai muutoin niin kyynisen toimituksemme hymyilemään. Muistakaamme kaikki olla lempeitä itsellemme ja syödä allergialääkkeet. Aurinkorasva on myös hyvä muistaa, jos sängyn pohjalta jaksaa raahautua ulos ihmettelemään kevätauringon kutittelevia säteitä. Talven mittaan tuppaa aina unohtumaan, miten nopeasti ystävälliseltä tuntuva aurinko saa nenänpään punoittamaan enemmän kuin muutama simalasillinen vappuriennoissa. Joka tapauksessa, viestisi on tärkeä muistutus siitä, että vaikka kevät voi tuoda tullessaan suorituspaineita, niin aina ei ole pakko suorittaa eikä itseltään tarvitse vaatia enempää kuin sen, mihin juuri sillä hetkellä pystyy. 

Minua kiinnostaa Täkyn sivujen säännöistä löytyvä pykälä 8, jossa lukee: “Yhdistyksen kokouksessa jokainen varsinainen jäsen on vaalikelpoinen, ja hänellä on puhe- ja esitysoikeus. Kannattajajäsenellä on puhe- ja äänioikeus mutta ei äänioikeutta eikä vaalikelpoisuutta”. Pohdin vain aina öisin, kuinka tällaista sääntöä tulisi tulkita.

-pykälikkökö

Arvoisa pykälikkökö on hienoa huomata, että joku on paneutunut syvemmin Täkyn vaivalla ja isolla rahalla laadittuihin sääntöihin. Tosiaan pykälässä numero kahdeksan on hieman mielenkiintoisesti ilmaistu kannattajajäsenen oikeuksista. Oma tutkivan journalismin yksikkömme hieman paneutui asiaan ja sai lopulta tiukan tutkinnan jälkeen jonkinlaiseksi vastauksesi sen, että kyseessä ilmeisesti oli lähes kaikille tuttu pienen pieni näppäilyvirhe ja/tai katkos viestin välittämisessä. Homeisista arkistoista kaivetuista pöytäkirjoista löytyi yhdistyksen kokouksen pöytäkirja viime vuodelta 23.11.2021, jossa sääntömuutos hyväksyttiin. Kyseisen dokumentin säännössä luki selkeällä lakikielellä, että “kannattajajäsenellä on puhe- ja esitysoikeus mutta ei äänioikeutta eikä vaalikelpoisuutta”. 

Laatijat kyllä halusivat vahvasti painottaa Patentti- ja rekisterihallituksen myötävaikutusta pykälän kummalliseen muotoutumiseen ottaen huomioon sen, että (ainakin jossain vaiheessa) pykälä oli oikein kirjoitettu. Nykyinen Täkyn säännöistä löytyvä pykälä saattaa olla siis hieman ehkä vähän jopa ristiriitaisen kaltainen tai jotain sinnepäin, mutta se on kaikesta huolimatta suuren ja mahtavan PRH:n hyväksymä eli täysin oikein ja tulkinnasta vapaa oleva sääntö.

Koska toimituksemme tai ainejärjestömme ei tietääksemme koostu lakitietäjistä, konsultoimme hieman juridista osaamista ihan oikealta kyseisen alan opiskelijalta kyseiseen pykälään liittyen. Ensimmäisessä vastauksessa keskellä yötä tehtyyn tiedusteluumme tuli vastaukseksi käsky tunkea pykälät jonnekin ja lainopit sai heittää roskiin. Pienen lisäpainostuksen ja tiedustelun jälkeen lopullinen vastaus kyseisen säännön ymmärtämiseen kuului näin: “Oikeudella, ei kohtuudella”.

Tekstiviestipalstalle tuli myös yksi runo (joita saa myös lähettää), joka laitettiin hanskalokeroon ja julkaistaan myöhemmin muiden sieltä löytyvien runojen seassa.

ULKOPUOLISUUS

Ulkopuolisuus ainejärjestössä

 

Koronavuoden 2021 keväällä tehdyssä Valtakunnallisessa Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksessa saatujen tulosten mukaan 25 % yliopisto-opiskelijoista ei kokenut kuuluvansa mihinkään opiskeluun liittyvään ryhmään, kuten vuosikurssiin, opiskeluryhmään, ainejärjestöön tai laitokseen/yksikköön (KOTT 2021). Edellisessä, ennen korona-aikaa tehdyssä tutkimuksessa puolestaan 22 % yliopisto-opiskelijoista vastasi kysymykseen samalla tavalla (KOTT 2016: 355). Koronapandemia lieveilmiöineen on mitä todennäköisimmin lisännyt ulkopuolisuuden kokemusta opiskelijoiden keskuudessa. Viiden vuoden mittausjakson aikana tapahtuneesta melko maltillisesta muutoksesta tuloksissa voi kuitenkin päätellä, että korona on kokonaisuuden kannalta vain osittainen selittävä tekijä. (Ks. myös Hyvönen & Turve 2021: 61–62.)

 

Mitä haittaa ulkopuolelle jäämisestä on?

 

Hyvösen ja Turpeen (2021: 27) alkuvuonna 2021 tekemässä 389 vastaajan kyselytutkimuksessa 86 % ensimmäisen vuoden korkeakouluopiskelijoista piti tärkeänä samanhenkisten ihmisten tai kavereiden löytämistä. Useampi kuin joka kolmas koki eniten tai toiseksi eniten huolta siitä, jääkö ulkopuoliseksi porukoista (mts. 29). Mikäli opiskelijalla ei ole ryhmää, johon tämä kokee kuuluvansa, on vaarana, että opintojen merkityksellisyys heikkenee ja niissä eteneminen hidastuu (Erkkilä & Koivukangas 2010: 65).

 

Mitä tulee ainejärjestöön, vastikään yliopistossamme gradun kirjoittaneen Noora Piirosen (2021: 29) haastatteluaineisto menee yksittäisten kokemusten kautta pidemmällekin: ”Ainejärjestötoiminta auttoi opiskelijoita jaksamaan ja teki opiskeluista mielekkäämpää (V8), ja sitä kuvattiin jopa yhdeksi merkityksellisimmistä tekijöistä yksittäisen opiskelijan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vahvistajana”. Sen sijaan ”[u]lkopuolisuus koettiin surulliseksi ja masentavaksi (V11), sekä oma asema yliopistoyhteisössä koettiin ulkopuolisuuden vuoksi irralliseksi” (mts. 32).

 

Hiljattain gradun yliopistossamme kirjoittaneen Diego Viinikaisen (2021: 16) mukaan ”nuoret ihmiset kokevat enemmän yksinäisyyttä vertaissuhteissa silloin, kun koettu sosiaalinen tuki on matalaa”. Onkin melko ilmeistä, että opiskeluun liittyviin ryhmiin kuulumattomuuden ja yksinäisyyden kokemusten välillä on yhteys (ks. mts. 50, 54; myös Koivisto ym. 2017: 35–36). Pitkittyneellä yksinäisyydellä voi puolestaan olla haitallinen vaikutus terveyteen ja opiskelujen sujumiseen (Viinikainen 2021: 15–17, 29–30).

 

Syrjään jääminen vai syrjintä?

 

Vesa Välimäen pro gradua Yksin yliopistossa. Yliopisto-opiskelijoiden kokema yksinäisyys korkeakouluopiskelun elämänvaiheessa (2017) varten on haastateltu yliopisto-opiskelijoita, jotka ovat kokeneet ulkopuolisuutta opiskelujensa aikana. Lainaan tähän tutkielmasta pidemmän otteen, jossa tulee esiin opiskelijoiden näkemyksiä suhteessa ainejärjestötoimintaan:

 

”Eräs – – tärkeä tekijä opiskelijoiden sosiaalisten suhteiden kannalta on opiskelijoiden yhdistys- ja järjestötoiminta. Osa haastateltavista on löytänyt yhdistystoiminnasta uusia tuttavuuksia, mutta osa haastateltavista taas kritisoi sitä, kuinka erityisesti ainejärjestötoimintaan kaikki eivät pääse mukaan. Haastateltavista osa näkee ainejärjestötoiminnan pienen piirin toimintana, jossa käy samat ihmiset. Näillä nähdään olevan oma tiivis ryhmänsä, mihin haastateltavien on vaikea päästä sisään.

 

Eräs naisopiskelija kokee ainejärjestötoiminnan ja ainejärjestön tapahtumat sellaisina, joissa hänellä tulee aina ulkopuolinen olo. Eräs haastateltava tuo esille sen, kuinka ainejärjestön tapahtumissa on hänestä aina samat naamat. Näillä ainejärjestön aktiiveilla näyttäisi olevan oma tiivis “kuppikuntansa”, jonka ulkopuolella hän kokee olevansa. Tähän kuppikuntaan on hänestä vaikea päästä sisään.

 

Osaltaan ainejärjestötoiminnan pienet piirit voivat johtaa ulossulkemiseen. Eräs naisopiskelija kuvaa sitä, miten oli jonkun aikaa mukana ainejärjestötoiminnassa, mutta joutui jättämään sen, koska hän ei kokenut kuuluvansa ainejärjestön yhteisön toimintaan. Myös eräs miesopiskelija tiedostaa sen, että yliopistossa on huomattava määrä erilaisia sosiaalisia yhteisöjä, mutta kuvaa sitä, kuinka vaikeaa niiden sisälle on päästä.” (Mts. 53–54.)

 

Opiskelijoiden kokemukset vaikeudesta päästä ryhmiin sisään ja toisaalta ryhmien ulossulkevuudesta toistuvat järjestelmällisesti aiheeseen liittyvissä tutkimuksissa (esim. Harjula 2019: 33–40; Mäkelä 2010: 76; Viinikainen 2021: 50–51; Piironen 2021: 32; Hyvönen & Turve 2021: 61–62; ks. myös Heikkinen 2014: 58–59).

 

Käsitellessään peruskoulussa tapahtuvaa kiusaamista Maili Pörhölä (2006: 15) on luonnehtinut ryhmien dynamiikkaa seuraavasti:

 

”Ryhmän muotoutumisvaiheessa päämääränä on mahdollisimman hyvin toimiva ryhmä, jonka jäsenet viihtyvät yhdessä ja täydentävät toisiaan. Kun ryhmän tarvitsemat voimavarat on saatu kokoon ja ryhmä on toiminnallisesti hyvä, ryhmä sulkee rajansa. Tämän jälkeen uusia tulijoita arvioidaan tiukemmin ja ulkopuolisten on vaikea päästä enää mukaan ryhmään.”

 

Savanna Paulinin (2019) gradussaan käyttämässä kyselyaineistossa puolestaan korkeakouluopiskelijat määrittelevät, mitä heidän mielestään korkeakoulukiusaaminen on. Sulkeva toiminta mainitaan usean opiskelijan vastauksessa, kuten esimerkiksi seuraavassa: ”Kiusaamisen näen korkeakouluissa olevan ennen kaikkea sitä, ettei toista henkilöä pyydetä mukaan ja että muodostetaan voimakkaita klikkejä, joihin vain tietyt hyväksytään mukaan.” Osa vastaajista katsoo ulkopuolelle jäämisen olevan kiusatuksi tulemisen yksi muoto. Tämänkaltaiset kokemukset eivät kuitenkaan välttämättä välity ainejärjestölle asti, mikä hankaloittaa asioihin puuttumista. (Mts. 49–50.)

 

Kuka on vastuussa?

 

Riika Heikkinen lähestyy gradussaan (2015) yksinäisyyttä toimijuuden käsitteen kautta. Aktiivinen toimijuus on tärkeää, mikäli haluaa päästä yhteisöihin mukaan ja tutustua uusiin ihmisiin (ks. mts. 22, 54). Heikkisen (mts. 73–74) mukaan yksinäisyys kuitenkin vähentää aktiivista toimijuutta. Ei siis ole perusteltua olettaa, että itsensä ulkopuoliseksi kokeva pääsisi välttämättä omasta aloitteestaan sisään yhteisöön, jos hän kokee olevansa yksinäinen (ks. myös Pietiläinen 2019: 46, 48; Viinikainen 2021: 13, 32). Neljäsosa yliopisto-opiskelijoista tunsi vuosi sitten itsensä yksinäiseksi (KOTT 2021).

 

Samaan aikaan on kuitenkin hyvin yleistä ajatella, että jokaisen aikuisen ihmisen omalla vastuulla on ottaa osaa yhteisön toimintaan ja sillä tavalla huolehtia omasta hyvinvoinnistaan (ks. Heikkinen 2019: 24; Viinikainen 2021: 16, 57; Koivisto ym. 2017: 31). Hyvösen ja Turpeen (2021: 50) tutkimuksessa ainoastaan 6 % pidempään opiskelleista korkeakouluopiskelijoista piti todennäköisenä, että joku puuttuisi yksinäisen tai porukoiden ulkopuolelle jääneen opiskelijan tilanteeseen. Paulinin (2019: 60) aineistossa kysyttiin myös, onko ryhmän vastuulla, jos opiskelija ”on tietoisesti jäänyt kaikista ryhmäytymisen kannalta tärkeistä tapahtumista pois eikä ole itse mitenkään edesauttanut itsensä ryhmään pääsemistä”.

 

Nähdäkseni tämänkaltaisesta ajattelutavasta seuraa lähes väistämättä, että osa yhteisön, kuten ainejärjestön, jäsenistä jää haluamattaan ulkopuoliseksi ja vaille yhteisön tarjoamaa tukea, koska kaikilla ei ole riittäviä valmiuksia olla yhteisöön integroitumisen kannalta tarpeeksi oma-aloitteisia, aktiivisia toimijoita. Toisaalta, vaikka yksilö olisikin aktiivinen toimija, ryhmäytymisen malli, jossa valmiiseen ryhmään ei enää haluta ottaa uusia jäseniä – eli niin sanottu klikkiytyminen – estää ryhmän sisään pääsemisen. Pystyvätkö yksilön vastuuta korostavan yhteisön jäsenet tästä huolimatta pitämään yksilön omana ongelmana sitä, että hän jää vastoin tahtoaan yhteisön ulkopuolelle? Mitä tämä kertoo yhteisön arvoista?

 

- Täkyn edunvalvoja Lauri Aalto

 

KÄYTETYT LÄHTEET

Erkkilä, Miia & Koivukangas, Paula 2010: Opintojen merkitys ja onnistumismahdollisuudet – Niistäkö on teekkarin motivaatio tehty? Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun Opetuksen ja opiskelun tuen julkaisuja 2/2010. Osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-60-3140-8.

Harjula, Aino 2019: Yhteisöllisyys korkeakoulun käytävillä. Yhteisöllisyys yhteisöksi-hankkeen pilottioppilaitoksissa. Opinnäytetyö. Humanistinen ammattikorkeakoulu. Osoitteessa: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201905119222.

Heikkinen, Riika 2014: ”Tänään koitan tällaista sosiaalisuutta”. Toimijuuden kuvauksia yksinäisten korkeakouluopiskelijoiden virtuaalisessa keskusteluryhmässä. Pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto. Osoitteessa: http://urn.fi/urn:nbn:fi:uef-20140764.

Hyvönen, Jenni & Turve, Noora 2021: Korkeakouluopiskelijoiden yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemukset poikkeusaikana. Opinnäytetyö. Laurea-ammattikorkeakoulu. Osoitteessa: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2021060915380.

Koivisto, Hanna, Komulainen, Katri, Räty, Hannu & Vanhalakka-Ruoho, Marjatta 2017: Kastajaisista kostajaisiin. Etnografinen tutkimus uuden opiskelijan vastaanottamisesta yliopistoyhteisöön. Nuorisotutkimus 35 (2017):3. Osoitteessa: https://urn.fi/URN:NBN:fi:ELE-016778131.

KOTT 2016 = Kunttu, Kristina, Pesonen, Tommi & Saari, Juhani 2017: Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2016. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tutkimuksia 48. Osoitteessa: https://www.yths.fi/app/uploads/2020/01/KOTT_2016-1.pdf.

KOTT 2021 = Parikka S, Holm N, Ikonen J, Koskela T, Kilpeläinen H & Lundqvist A: KOTT 2021 -tutkimuksen perustulokset 2021. THL. Osoitteessa: https://www.terveytemme.fi/kott.

Mäkelä, Katariina 2010: Kukaan ei kuule hiljaista huutoani. Itsensä yksinäisiksi kokevien korkeakouluopiskelijoiden käsityksiä yksinäisyyden syistä. Pro gradu -tutkielma. Opettajankoulutuslaitos. Osoitteessa: https://docplayer.fi/11904-Kukaan-ei-kuule-hiljaista-huutoani.html.

Paulin, Savanna 2019: ”Voisin kuvitella, että pahinta kiusaamista olisi ulkopuolelle jättäminen yhteisestä tekemisestä.” Korkeakouluopiskelijoiden kokema kiusaaminen ja yhteisöllisyys Lapin yliopistossa. Pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto. Osoitteessa: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201902175201.

Pietiläinen, Elina 2019: Yksinäisyyden stereotypiat korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa. Pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto. Osoitteessa: http://urn.fi/urn:nbn:fi:uef-20190535.

Piironen, Noora 2021: Yliopisto-opiskelijoiden kokemuksia opiskeluhyvinvoinnista. Pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto. Osoitteessa: http://urn.fi/urn:nbn:fi:uef-20211488.

Pörhölä, Maili 2006: Turvallisten kehityspolkujen tukeminen oppilaiden vuorovaikutussuhteissa. Koulukiusaaminen terveystiedon opetuksen haasteena. Helsinki: Opetushallitus. Osoitteessa: https://www.researchgate.net/publication/313699998_Turvallisten_kehityspolkujen_tukeminen_oppilaiden_vuorovaikutussuhteissa.

Viinikainen, Diego 2021: Nuorten aikuisten yliopisto-opiskelijoiden yksinäisyys. Miten yliopisto-opiskelijat määrittelevät omaa yksinäisyyttään ja miten yliopisto-opiskelijoiden yksinäisyyttä voitaisiin vähentää? Pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto. Osoitteessa: http://urn.fi/urn:nbn:fi:uef-20220043.

Välimäki, Vesa 2017: Yksin yliopistossa. Yliopisto-opiskelijoiden kokema yksinäisyys korkeakouluopiskelun elämänvaiheessa. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Osoitteessa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201805062475.