maanantai 23. joulukuuta 2019

PÄÄKIRJOITUS

Joululoma on viimein alkanut. Vuosikymmenen vaihtuminen on vain muutamien päivien päässä. Nyt on erittäin hyvä hetki vetäistä kunnolla henkeä ja juhlistaa vuoden 2019 loppua kunnolla. Tämän vuoden loppu tosin tarkoittaa myös minun kolmen vuoden hallitusputkeni loppua. Siirryn ensi tammikuussa takaisin Itäkynän rivikirjoittajaksi ja annan tämän lehden toimittamisen Karoliinan osaaviin käsiin.


Haluan kiittää kaikkia lukijoita siitä, että luette tätä lehteä. Haluan myös kiittää teitä palautteesta ja toiveista, joita Itäkynää koskien olen saanut. Ne on otettu huomioon ja välitetty myös eteenpäin. Tämä lehti on minulle erittäin tärkeä, ja on mahtavaa, että meidän ainejärjestöllämme on oma lehti. Lukekaamme ja vaalikaamme siis sitä!


Tässä numerossa pääsette kurkistamaan humanistisen työelämähankkeen tapahtuman kulisseihin, lukemaan hieman yhdestä itsenäisyyspäivätraditiosta sekä täkyläisten joulusta. Saatte myös puuhasteluvinkkejä tylsien päivien varalle. Tarjoamme perinteisesti myös kirjavinkkausta sekä novellin. Lisäksi mukana ovat tuttuun tapaan pääkirjoitus ja puheenjohtajamme terveiset.

Oikein rauhaisaa joulua teille kaikille! Nauttikaa lomasta!

Terkuin sekä kuitaten
päätoimittajanne Siiri

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

Vuosi alkaa vähitellen olla paketissa. Täkyläisille se tarkoittaa usein kotipaikkakunnille joulun viettoon siirtymistä, minulle taas Täkyn omaisuuden keräämistä kaikista nurkistani ja laatikoistani seuraavan puheenjohtajan haltuun. Kahden vuoden puheenjohtajuus on muuttumassa muistoiksi – onneksi sellaisiksi, joita voi muistella hymyillen.

Kulunut vuosi on ollut vauhdikas. Täky on tehnyt kaikkea jalkapallojoukkueen perustamisesta maksupäätteen hankkimiseen ja sala-assassiinien elvyttämiseen. Onneksi Täky-hommat eivät puheenjohtajan hommien jälkeenkään pääty, vaan myös Osma-työryhmä jatkaa aktiivista työskentelyään koko kevään.

Ensi vuodesta täytyy tulla myös oikein hyvä, kun puikoissa on intoa täynnä oleva hallitus. Pitäkää huolta meille niin tärkeästä Täkystä! 

Inka, Täkyn pj, pian emerita-sellainen

HUMANISTINEN TYÖELÄMÄHANKE

Huijarisyndroomasta parantumista


Perjantaina 29.11. järjestetty työelämätapahtuma alkoi aamulla. Ulkona tuuli ja maa oli loskan peitossa, joten Kerubille pyöräiltyäni olin uupunut ja kylmissäni. Sisällä odottivat kuitenkin lämmin tunnelma ja runsas aamupala kahveineen. Kahvin voimin aloin herätä päivään. Tapahtuman virallinen osuus alkoi HUMUS-hankkeen ja sen tavoitteiden esittelyllä: hanke pyrkii vahvistamaan humanistien työelämäyhteyksiä esimerkiksi juurikin työelämätapahtumien kautta.

Päivän aikana kuultiin useita erilaisia puheenvuoroja esimerkiksi humanistiopiskelijoilta, työelämän edustajilta ja asiantuntijoilta. Puheissa korostettiin humanistien vahvuuksia ja osaamista. Varsinkin asiantuntijaksi opiskelevana humanistina tuntuu usein hankalalta tunnistaa ja sanallistaa sitä, mitä sitä nyt oikeastaan sitten osaakaan. Työhakemuksia kirjoittaessa alkaa usein pohtia, osaako sitä vielä usean yliopistovuodenkaan jälkeen yhtään mitään. Mitä hyötyä kaikista niistä fennistiikan peruskursseista ja suomalaisista klassikoista on oikeassa työelämässä? Tapahtuman puhujat osoittivat tällaiset pohdinnat turhiksi. Humanistista on moneksi, ja koulutuksen aikana oppii aivan huomaamattaan useita työelämässä tärkeitä taitoja.

Esimerkiksi tiedonhakutaidot, ihmisläheisyys, kokonaisuuksien hallinta, kielitaidot, yleissivistys nopea oppiminen, luovuus ja soveltavuus ovat asioita, joissa humanisti voi olla vahvimmillaan – ja näitä taitojahan opetellaan lähes jokaisella kurssilla. Vaikka esseiden kirjoittaminen tai ryhmätyöt voisivat joskus tuntua puuduttavilta ja niiden aiheet turhilta, ei niiden tekeminen koskaan kuitenkaan mene hukkaan. Vaikka tuntuisi siltä, että et tule koskaan tarvitsemaan kurssin aiheeseen liittyviä asioita tulevaisuudessasi, opit kuitenkin koko ajan lisää tiedonhausta, monipuolistat osaamistasi ja harjoittelet uskottavaa viestintää ja muita työelämässä tärkeitä taitoja.

Työelämätapahtuma toi itselleni ja kuulemistani kommenteista päätellen myös muille opiskelijoille positiivista näkökulmaa humanistien työllistymiseen ja osaamiseen. Oli tärkeää kuulla siitä, miten humanistit ovat työllistyneet eri aloille ja miten humanistista osaamista voi hyödyntää eri tehtävissä. Tapahtuman jälkeen ainakin minusta tuntuu myös siltä, että ehkä jopa osaan jotakin ja minulla on työelämään valmistavia taitoja, vaikka morfologiasta en mitään tajuakaan.

Teksti: Roosa-Maria Ilvonen

JOULUISA GALLUP


Itäkynän jouluisa gallup


Jokavuotiseen tapaan Täkyn fuksit järjestivät ainejärjestömme pikkujoulut keskiviikkoiltana 4. joulukuuta Humpan kahviossa. Tällä kertaa teemana oli ruma paita. Ennen joulunviettoon rauhoittumista oli oiva tilaisuus kartoittaa täkyläisten joulutottumuksia gallupin merkeissä. Itäkynän toimitus kysyi seuraavia asioita:

1. Minkälaisia jouluperinteitä sinulla on?
2. Mikä on lempijouluruokasi?
3. Millainen on paras joululahja?


Ensimmäiseksi gallupin uhriksi valikoitui Antti neljänneltä vuosikurssilta.
1. Siivoaminen tekee joulun. Myös hiihtäminen, jouluruokien syöminen, valvominen ja oma glögi kuuluvat miun jouluperinteisiin. Resepti ei ole salainen, oikeastaan se on vasta kehittelyn alla.
2. Lempijouluruoka on kinkku, mitä mie tässä jeesustelemaan!
3. Paras joululahja on hyödyllinen, ei mikään kertakäyttöinen.
Bonuksena haastateltavat saivat laittaa terveisiä Itäkynän lukijoille. Antin terveiset olivat:
”Oma jouluni on ainoa oikea! Vihaan kaikkea Ameriikasta tulevaa höttöä…”


Iiris, ensimmäisen vuosikurssin opiskelija ja yksi pikkujoulujen järjestäjistä, pisti silmään vaaleanpunaisella villapaidallaan.
1. Jouluun kuuluu ne perinteiset: joulusauna, erilaiset jouluruoat, lahjat perheen kanssa – ja vähän viiniä!
2. Perunalaatikko on lempijouluruoka, en välitä kinkusta ja muut laatikot ei vaan oo niin hyviä.
3. Tatuointilahjakortti on parhaimpii, mitä oon ite saanu!
”Rauhallista joulua ja syökää hyvin!” kuuluvat Iiiriksen toivotukset.



Pahaa-aavistamaton Roosu, Täkyn tuleva puheenjohtaja viidenneltä vuosikurssilta, valikoitui myös haastateltavaksi.
1. Miun jouluperinteisiin kuuluu Elder Scrolls Onlinen pelaaminen ja perheen kanssa ajanvietto – huomioikaa tämä järjestys. Joulupäivä vietetään baarissa, Kiteen Karhussa.
2. Joulukalenterin suklaat on parasta!
3. Kuten Dumbledore sanoi: pari villasukkia on paras joululahja.
”Season’s yeetings!” huudahti Roosu.


Tasa-arvon nimissä neljänneksi haastateltiin Ossia, toisen vuosikurssin opiskelijaa.
1. Perinteinen joulu menee yhdessä perheen kanssa: ulkosaunaa, haudoilla vierailuu ja tietty jouluruokailua.
2. Lempijouluruoka on porkkanalaatikko, se on maukas ja esteettisin jouluruoka kaikista.
3. Paras joululahja on sellanen, jonka muistaa pitkään. Sellanen isompi elämys, esim. liput keikalle tai mieluisa lahjakortti.
”Opiskelkaa ahkerasti ja lukekaa Itäkynää!” Näiden Ossin sanojen pariin on hyvä palata taas ensi vuonna, siihen asti rauhallista joulunaikaa jokaiselle!

Teksti: Karoliina Kapanen
Kuva: Siiri Rantanen

VINKKEJÄ TEKEMISEKSI

Mitä jos lomalla tulee tylsää?


Tuleeko joskus fiilis, että Netflix-maratonit taikka kirjan ääressä istuskelu käyvät pitkäveteisiksi? Mitä jos näin käy lomalla, kun oikeasti olisi aikaa tehdä jotain muuta kuin opiskelujuttuja? Tästä saatte viisi vinkkiä, miten täyttää lomapäiviä, kun tylsyys meinaa uhata.


1. Kuntoilua seurassa

Klassinen lihaskunto, salilla käyminen taikka uiminen ovat paljon hauskempia puuhia, kun ne tekee seurassa. Lisäksi urheilukumppaneista saa hyvää motivaatiota. Haasta siis rohkeasti perheenjäsenesi tai kaverisi sulattamaan kinkkua kanssasi!


2. Käy laulamassa karaokea

Tiesitkö, että pääkirjaston musiikkiosastolla voi käydä laulamassa karaokea? Pienen karaokehuoneen varaaminen on ilmaista, ja siellä käytetty karaokejärjestelmä tarjoaa todella laajan valikoiman kappaleita. Lisäksi kokemuksena se on täysin erilainen kuin karaoken laulaminen baarissa.


3. Kokkisota

Haasta kaverisi tuomaroimaan ja osallistumaan kokkauskilpailuun kanssasi. On hauskaa syödä ja kokata yhdessä. Teema voi olla vaikka ”luovimmat ateriat opiskelijabudjetilla”.


4. KonMarita

Milloin viimeksi annoit itsellesi todella aikaa käydä kaikki tavarasi läpi? Maria Kondolla on mainio idea, että ihmisen olisi hyvä omistaa vain tavarat, jotka tekevät hänet oikeasti iloiseksi. Käy siis omaisuutesi läpi miettien tarkasti, haluatko todella omistaa jokaisen tavarasi. Tekeekö tämä vaate/koriste-esine/kirja minut oikeasti iloiseksi?


5. Pidä lauta- tai korttipeliturnausilta

Mikä olisi sen hauskempaa kuin yhdessä pelaaminen? Kortti- tai lautapeliturnaukset ystävien tai perheen kanssa ovat hyvää ajanvietettä ja mainio tapa viettää itselleen läheisten ihmisten kanssa aikaa.

KIRJAVINKKI

VUODEN 2019 VIIMEINEN KIRJAVINKKI

Marraskuun loppupuolella sain lennokkaan idean kirjoittaa tänä vuonna ilmestyneistä teoksista vanhan kunnon kirjavinkkauksen. En väitä, että klassikoissa olisi jotain vikaa – kyllähän niitä tulee luettua, tai ainakin pitäisi tulla, mutta suuruudenhullusti ajattelin tarjoavani täkyläisille jotain koukuttavan ajankohtaista. Luulin lukeneeni tarpeeksi monta tänä vuonna ilmestynyttä teosta kaavaillessani tätä kirjoitusta. Paljastettakoon, ettei kaikki mennyt ihan putkeen. Joko lukemani teokset olivat vuoden tai kaksi vanhoja (uusia silti) tai sitten moni vuoden 2019 kirja oli minulla edelleen vasta varauksessa (tai pahimmassa tapauksessa vain lukulistalla). Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta.

Kuitenkin eräs romaani tältä vuodelta on jäänyt mieleeni lähtemättömästi. Teos on argentiinalaisen kirjailija Agustina Bazterrican Rotukarja-niminen romaani, jota markkinoidaan raflaavin sanoin: ”Armoton dystopia yhteiskunnasta, jossa ihmiset syövät toisiaan.” Einari Aaltosen hienosti suomentama teos kertoo äkillisen ja fataalin viruksen iskeytymisestä eläinkuntaan, minkä seurauksena kaikki eläimet on hävitettävä. Ihmisten lihanhimo ei kuitenkaan katoa minnekään, joten hallitus laillistaakin dramaattisesti ihmisten syönnin. ”Ihmiskunta jakautuu kahtia: niihin, jotka syövät, ja niihin, jotka syödään.”

Romaanin päähenkilö Marcos Tejo, lihajalostamon päällikkö, on hiljainen mies. Hän hoitaa työnsä ihmislihan tuottamisen, teurastamisen ja prosessoinnin parissa tottunein ottein. Asiat muuttuvat, kun Tejo saa lahjaksi rotukarjaksi luokitellun naisen. Hän pitää siitä tavallista parempaa, jopa inhimillistä, huolta. Taustalla Tejoa painaa menetetyn lapsen ja dementoituneen isän aiheuttama suru, minkä vuoksi hän viettää lähes mielellään aikaa naisen kanssa – kuin lamaantuisi aloilleen. Laadukas liha on kuitenkin kortilla, joten nainen on tarkoitettu ennen kaikkea teuraaksi, mutta Tejo ei tällä kertaa kykene teurastamiseen. Rotukarjan hyödyntämättä jättäminen ja eritoten rotukarjaan sekaantuminen ovat kuolemalla rangaistavia tekoja, jotka kummittelevat hänen päässään. Alkaa painostava salailu, joka ei päästä lukijaa helpolla.

Dystopia ihmisten syömisestä saa kavahtamaan mutta ajattelemaan. Jotkut kohtaukset voivat olla herkälle lukijalle liikaa, ja väitänkin, ettei romaanin jälkeen heti halua syödä mitään lihaisaa. Mistään kasvissyönnin peräänkuuluttamisesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan syvemmin Rotukarja puhuu ihmisten julmuudesta. Jälkikäteen ajateltuna olisin toki voinut suositella jotain kevyempää, olihan Itäkynän viimeisin kirjavinkki Varistyttö-trilogiasta. Joululoma on kuitenkin hyvä syy olla tekemättä mitään, joten tämänkin voi halutessaan ohittaa – mutta suosittelen silti tarttumaan!

Teksti: Karoliina Kapanen

KAHDEN KYNTTILÄN TRADITIOSTA

Joka ikkunalla kaksi kynttilää



Suomalaiset viettävät itsenäisyyspäivää hyvin erilaisin tavoin. Toiset osallistuvat kulkueisiin ja kaupungin itsenäisyyspäivän tapahtumiin, toiset istuskelevat kotona katsomassa Tuntematonta sotilasta sekä Linnan juhlia, kun taas jotkut syövät itsenäisyyspäivän kunniaksi juhlalounaan ja juhlistavat Suomen itsenäisyyttä sukulaistensa kanssa. Itse olen tottunut viettämään itsenäisyyspäivän sukulaisten kanssa, mutta ehkä joku vuosi innostun juhlistamaan sitä esimerkiksi seuraamalla soihtukulkuetta. Vaihtelu kun virkistää, etenkin näin monipuolisena juhlapäivänä.

Yksi suomalainen itsenäisyyspäivän traditio on kuitenkin aina kiehtonut minua, nimittäin kahden kynttilän sytyttäminen. Kynttilän voi sytyttää monista enemmän tai vähemmän symbolisista syistä, mutta itsenäisyyspäivän kynttilöiden tarina on minusta hyvin mielenkiintoinen. Kahden sinivalkoisen kynttilän polttaminen on nykyään varsin vakiintunut itsenäisyyden juhlistamisen symboli, mutta kahden kynttilän polttamisella on pidemmät perinteet, ja niiden symbolinen arvo on hieman toinen. Kaksi palavaa kynttilää ikkunalaudalla on aina sota-ajoista lähtien symboloinut turvaa. Ensimmäisen maailmansodan aikaan suomalaiset polttivat kahta kynttilää ikkunalaudalla viestiäkseen jääkäreille, jotka halusivat pitää toimensa salassa venäläisiltä, että heidän talonsa olisi turvallinen majapaikka.

Ajatus kahdesta kynttilästä turvapaikan symbolina on minusta kiehtova, sillä se saa niin elävän mielikuvan nousemaan mieleen: kuvan nuoresta, joka on talvisessa, kylmässä Suomessa aloittanut pitkän matkansa tullakseen jääkäriksi. Illan laskeutuessa hän vaeltaa ja vaeltaa miettien, mistä hän saattaisi saada turvapaikan itselleen. Ajat kun ovat hyvin vaaralliset. Kulkiessaan hän huomaa talon, jonka tuvan ikkunalaudalla palaa kaksi kynttilää, ja hän tietää löytäneensä turvapaikkansa.

Muistetaan mekin nyt joulurauhan jälkeenkin pitää toisistamme huolta. Vain ja ainoastaan yhteistyöllä me saamme pidettyä tämän maan kasassa myös tuleville sukupolville. Laitetaan mekin vertauskuvallisesti kaksi kynttilää palamaan. Annetaan tukea ja turvaa niille, jotka sitä tarvitsevat.

Teksti ja kuva: Siiri Rantanen

NOVELLI: SÄDE

Säde

Kuutamo valaisi lumikinokset himmeään hohteeseen. Tähdet tuikkivat lähes pilvettömällä taivaalla. Koko luonto tuntui satumaiselta. Pakkasta oli riittänyt jo pitkän aikaa, ja tuntui kuin koko kylä olisi sen mukana vaipunut omaan talvihorrokseensa. Vaikka ihmiset viihtyivät omien tupiensa lämmössä, se ei kuitenkaan tarkoittanut, etteikö muita olisi ollut liikkeellä.

Säde hyppelehti pienin askelin pitkin kuutamon valaisemia nietoksia. Hän oli lumikeiju. Tämän tapainen, kauniin talvinen ilma oli hänen suosikkejaan. Hän nautti päivänvalosta, mutta hän kerta kaikkiaan rakasti kuutamoa. Kuun säteet taittuivat mitä suloisimmin hänen sinisestä mekostaan ja hennoista hopeisista siivistään. Kuin tanssia oli hänen kulkunsa. Hän nautti hiljaisuudesta. Nautti siitä, miten kylmä pakkasilma siveli hänen ihoaan. Helisten hän nauroi, mutta kukaan ei ollut sitä kuulemassa. Hän oli kaukana alueelta, jolla lumikeijut normaalisti viettivät aikaansa. Säde oli aina pitänyt seikkailemisesta. Hän nautti omasta rauhasta ja uusista paikoista. Hän nautti siitä, kun ei tiennyt, millaisiin seikkailuihin hänen retkensä hänet veisivät.

Säde saapui hiljaisen talon tuntumaan. Talo tuntui olevan melkein keskellä ei mitään. Muihin läheisimpiin ihmisasuntoihin oli matkaa monia kilometrejä. Asunto ei ollut mitenkään erityisen hieno ulkoasultaan. Vanhat, nätit ikkunakarmit olivat päässeet huonoon kuntoon, ja seiniä peittävä maalikerros olisi ollut hyvä uusia. Säde lennähti ikkunan tuntumaan ja kurkisti sisään. Sisällä talon asukkaat olivat ruokapöydän ääressä. Kyseessä oli selvästi juhlalounas. Säde harvoin näki ihmisten pukeutuneen niin siististi, saati että heidän ruokapöytänsä olisi ollut niin täynnä mitä eriskummallisimpia ruokia.

Ihmiset olivat selvästi lopettamassa ruokailuaan. Astioita kerättiin pois, ja yksi kerrallaan ruokapöydän ääressä olleet ihmiset asettuivat mukavammille paikoille rentoutumaan. Säde katsoi heitä lumoutuneena. Tupahuone oli varsin hämärä, mutta Säde pystyi silti näkemään ihmisten kasvot tarpeeksi selvästi tajutakseen, että tuvassa oli miellyttävä ja onnellinen tunnelma. Melkein huomaamattaan Säde vain jäi oleskelemaan ikkunalaudalle. Hänen ei ollut tarkoitus jäädä vakoilemaan näitä ihmisiä, mutta hän vain tuntui unohtavan maailman ympäriltään seuratessaan, miten nämä ihmiset viettivät juhlaansa. Kun Säteestä viimein tuntui, että hänen olisi hyvä jatkaa matkaansa, hän kosketti vielä lasia ja katsoi sitä sitten kuin vasta huomaten sen. Hymy levisi hänen kasvoilleen. Tämä ihmisten juhla oli hänestä kaunis. Se sai hänen mielensä laukkaamaan, ja – niin kuin lumikeijuilla on tapana – hän päätti päästää tämän tunteen purkautumaan. Hän antoi käsiensä liukua ikkunalla piirtäen taikuudella mitä upeimpia kuvioita siihen. Se näytti juuri siltä, kuin jäätynyt vesi olisi muodostanut kauniita jääkukkia ikkunaan. Pitkän pakkasjakson jälkeen ilmassa ei vain ollut tarpeeksi kosteutta, jotta nämä kuviot olisivat voineet syntyä luonnollisesti. Säde katsoi luomustaan tyytyväisenä. Hän ponkaisi siivilleen ja oli valmis lentämään pois.

Nuori nainen tuli yllättäen ulos ovesta kiinnittäen Säteen huomion. Hän ei ollut kovinkaan usein saanut mahdollisuutta nähdä ihmistä ulkona, sillä hän nautti kylminä öinä retkeilyistä. Ihmiset puolestaan viettivät kylmät yöt mieluummin sisällä. Nainen käveli rauhallisin askelin poispäin talosta. Hän suuntasi kohti aluetta, jossa laajat pellot kohtasivat metsän. Nainen löysi tältä alueelta kannon, joka ei ollut liian lähellä muita puita, ja asetti kynttilän sen päälle. Hän sytytti kynttilän ja asettui polvilleen lumihankeen. Säde saattoi nähdä, miten hänen poskilleen alkoi hiljalleen valua kyyneliä. Säde lensi lähemmäs. Kuunvalo heijastui hyvin himmeästi kyynelistä. Paljon himmeämmin
kuin se heijastui lumihangesta. Säde lensi yhä lähemmäs, kunnes hän viimein laskeutui naisen korvanlehdelle.

”Mitä sinä itket?” Säde kysyi hämmentyneenä. Vastahan hän oli ikkunasta seurannut, miten tämä sama nainen oli juuri hymyillyt yhdessä muiden kanssa. Vastahan hän oli nähnyt, miten tämä nainen juhlisti jotakin yhdessä muiden ihmisten kanssa.
”Mikä ihme…?” nainen sanoi värisevällä äänellä. Säde hypähti ilmaan naisen korvanlehdeltä ja laskeutui tämän kädelle. Hänen pukunsa ja siipensä sädehtivät kuun valossa, eikä nainen voinut olla huomaamatta häntä. Nainen toi hänet lähemmäs kasvojaan ja lopulta hahmotti säteen keijuisen muodot. Hänen kasvonsa olivat säikähtäneet. Säde hyppelehti ilman halki takaisin naisen korvanlehdelle.
”Ei sinun tarvitse minua säikkyä. Olen lumikeiju”, Säde sanoi. Nainen kuivasi nopeasti kyyneleensä.
”Mistä sinä ilmestyit aivan yhtäkkiä?” nainen kysyi.
”Satuin vain kulkemaan noiden peltojen läpi teidän talollenne ja huomasin sinut”, Säde selitti.
”Onko sinulla nimeä?” nainen sanoi ääni yhä hieman väristen.
”Säde. Mutta kuten kysyin, miksi sinä itkit?” Säde kysyi.
”Olen yllättynyt, että näytit itsesi minulle, Säde. Minun nimeni on Iida. Sinä et haluaisi kuulla minun tarinaani. Se saisi sinut vain surulliseksi”, Iida sanoi.
”Mutta olen utelias. Olen nähnyt niin kovin harvoin ihmisten itkevän”, Säde sanoi.
”Me emme yleensä itke muiden nähden. Se on yksi niistä syistä, miksi minä tulin tänne. Toinen syy oli, etten voinut jäädä sisälle. Nyt on joulu, nimittäin”, Iida sanoi.
”Joulu?” Säde ihmetteli.
”Se on juhla, jonka pidämme meidän Jumalamme pojan, Jeesuksen, syntymän kunniaksi. Se on myös perheen ja läheisyyden juhla. Sen kuuluisi olla iloinen juhla täynnä lämpöä. Mutta minä en voi iloita tänä vuonna. Minulle hyvin läheinen ihminen ei ole täällä tänä jouluna, ja se tekee minut hyvin surulliseksi”, Iida selitti.
”Joku hyvin läheinen?” Säde kysyi.
”Minun aviomieheni. Hän kuoli onnettomuudessa vain vähän aikaa sitten”, Iida sanoi, ”Sytytin tämän kynttilän hänelle. Ehkä sielut ovat totta. Ehkä hän saattaa myös kuoleman jälkeen kuulla minut ja tietää, etten voi unohtaa häntä. Etenkään jouluna”, Iida huokaisi, ja kyyneleet alkoivat taas virrata hänen poskellaan.
”Hei, älä itke”, Säde sanoi.
”Mutta en voi olla itkemättä”, Iida sanoi. ”Kaipaan miestäni liikaa.”
Säde katseli hetken kynttilän valaisemaa lunta edessään.
”Miltä sinun miehesi näytti?” hän kysyi. Iida kuvasi hyvin tarkasti miehensä piirteitä. Kuvauksen mukana Säde tanssahteli lumella.
”Onko tämä suunnilleen hänen näköisensä?” Säde kysyi Iidan lopetettua kuvailun. Iida katsoi hämmästyneenä eteensä lumeen. Säde oli luonut hankeen jäästä muodostuvan kuvan.
”Se on upea!” Iida henkäisi.
”Te ihmiset olette erikoisia. Te kykenette sitoutumaan toisiinne niin vahvasti”, Säde sanoi.
”Me otamme valamme vakavasti. Me vannomme naimisiin mennessämme, että pysymme yhdessä niin läpi hyvien kuin huonojenkin aikojen. Nyt kuolema on purkanut tämän valan, mutta en vain pysty päästämään hänestä irti”, Iida sanoi.
”Sinä olet onnekas”, Säde sanoi.
”Onnekas?” Iida ihmetteli.
”Sinä löysit henkilön, jolle halusit vannoa sen valan. Olen seurannut ihmisiä jonkin verran, ja olen huomannut, että harvoin he löytävät jonkun, jolle he antaisivat tuon valan samalla voimalla, kuin sinä selvästi olet sen antanut”, Säde sanoi.
”Mutta minä menetin sen”, Iida sanoi.
”Entä nuo ihmiset tuolla talossa? He ovat myös sinulle tärkeitä, eivätkö?” Säde sanoi.
”Ovat”, Iida myönsi.
”Olen siis onnellinen puolestasi. Kaikesta huolimatta sinulla on myös muita tärkeitä ihmisiä ympärilläsi”, Säde sanoi. Iidan kasvoilla kävi surullinen hymy.
”Olet kai oikeassa”, Iida sanoi.
Hetken aikaa he Säteen kanssa olivat vielä kynttilän ääressä. Sitten Iida nousi seisomaan.
”Kiitos, että olit tässä minun kanssani. En olisi ikinä uskonut, että lumikeiju pystyisi auttamaan minua saamaan jotain merkitystä tähän jouluun”, Iida sanoi.
”Mutta enhän minä edes puhunut paljoa”, Säde ihmetteli.
”Sinä puhuit tarpeeksi”, Iida sanoi. ”Minun täytyy palata pian. Jäätkö sinä tähän lähistölle?”
”En. On vielä paljon paikkoja, joita haluaisin nähdä tänä yönä”, Säde sanoi. Iidan kasvot näyttivät haikeilta. Säde mietti hetken.
”Mutta minä voin tulla aina joskus käymään. Teen ikkunaan taideteoksen, niin tiedät minun olevan täällä. Olisi mukava oikeasti ystävystyä ihmisen kanssa”, hän sanoi.
”Ja minusta olisi mukava oppia tuntemaan sinut ja maailmasi paremmin”, Iida sanoi.
”Mene siis nyt sinulle läheisten ihmisten luokse. Minä lupaan tulla takaisin”, Säde sano.
”Minä odotan sitä innolla”, Iida sanoi.

Novelli: Siiri Rantanen

lauantai 23. marraskuuta 2019

PÄÄKIRJOITUS

Hei rakkaat lukijat!

Talvi on uhkaavasti täällä. On aika siis kaivaa villasukat sekä kaakaomukit esiin. Itse en malta odottaa, että pääsisin hiihtämään pitkästä aikaa. Urheilu on minulle mainio tapa pitää mieli virkeänä. Se auttaa jaksamaan raskaan to do -listan kanssa ja auttaa rytmittämään arkea. Kun vielä täytyy hetki jaksaa ennen autuasta joululomaa, mieleen nousee helposti kysymys, mistä löytyy motivaatio. Luin aikanani mielenkiintoisen blogitekstin, jossa käsiteltiin to do -listasta johtuvaa stressiä. Tämä blogiteksti kannusti pysähtymään hetkeksi tutkimaan to do -listaa. Se neuvoi käymään sen tehtävät läpi ja kysymään, miksi tämä asia on tärkeä minulle. Motivaatiolle kuulemma tekee hyvää, kun asiat tekee itse asettamassaan tärkeysjärjestyksessä. Neuvo ottaa hetki aikaa motivaation tutkiskelulle ei ainakaan itselle tuntunut lainkaan huonolle idealle, ja siksi nostan sen nyt tässä esille. 

Tässä Itäkynän numerossa ei tällä kertaa olen sen erityisempää teemaa. Tarjoamme teille tunnelmia niin sala-assasiineista kuin myös Warjoilta. Löydätte tästä numerosta myös novellin, kirjavinkkausta sekä pitkästä aikaa myös testin. Tämän pääkirjoituksen lisäksi mukana on myös perinteisesti puheenjohtajamme terveiset. 

Olen jälleen siirtymässä päätoimittajan tehtävästä takaisin kirjoittajien joukkoon ensi vuoden alusta, mutta aion vielä tämän numeron jälkeen julkaista yhden numeron teille joululukemiseksi. Kiitos kaikille, jotka tätä blogilehteä luette!

Tsempit viimeisiin lukuvuoden puurtamisiin!
Päätoimittajanne Siiri

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

Syksyn lehdet putosivat ennen kuin tajusin ruskan edes oikeastaan alkaneen. Lukukausi lähestyykin uhkaavasti kohti loppuaan, ja ainakin minusta tuntuu siltä kuin se ei olisi ehtinyt edes kunnolla alkaakaan.

Myös Täkyn syksy alkoi vauhdikkaasti. Monien pitkien perinnetapahtumien lisäksi olen iloinnut erityisesti siitä, että aloittamamme rikosmysteerisitsit järjestettiin tänä vuonna jo kolmannen kerran – täyttänevät siis vähitellen jo perinteen määritelmän. Onneksi olemme niin perinteitä kunnioittavaa porukkaa, että uusiakin otetaan ilolla vastaan!

Onneksi syksy ei kuitenkaan ole vielä täysin ohi. Ensinnäkin vesisade pilaa toistuvasti talven saapumisyritykset, joten syksy saa koko ajan lisäaikaa olemassaololleen. Loppuvuodelle mahtuu vielä paljon perinteikästä Täky-meininkiä, joten eihän tässä ole mikään kiirekään kylmien talvikuukausien viettoon.

Viltin alta villasukat jalassa mukavaa loppusyksyä toivottaen

Inka

SALA-ASSASIINIT


Sala-assassiinit

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.
Syksy alkoi samalla kaavalla kuin edellisinäkin vuosina: Täkyn hallituksen kokouksessa pohdittiin, pitäisikö sala-assassiinit herättää henkiin monen vuoden tauon jälkeen. Kerta ei ollut tosiaankaan ensimmäinen, mutta matka ideasta toteutukseen oli osoittautunut vaikeaksi. Peliin kuuluvat elämännauhat kerkesivät seikkailla koskemattomina muutamankin nykyään jo entisen hallituslaisen kotona ennenkuin ne päätyivät takaisin Täkyn huoneelle. Aina kun sala-assassiineja yritettiin järjestää, törmättiin samaan ongelmaan: kukaan ei oikeastaan tiennyt, mitkä olivat pelin säännöt tai mitä pelissä oli edes tarkoitus tehdä.

Tänä syksynä tapahtuma- ja liikuntavastaavamme Kasper otti urheana sala-assassiinien järjestämisen tehtävän vastaan. Allekirjoittanut kaiveli oman vuosien takaisen fuksiryhmänsä kätköistä viimeisimpien järjestettyjen sala-assassiinien tapahtuman, ja sieltä ne löytyivät: iänaikaisiin, pyhiin pergamenttikääröihin jo verrattavat sala-assassiinien säännöt.

Pelit laitettiin tulille lokakuun ensimmäisenä päivänä, ja assassiineja saapui paikalle kiitettävä määrä, jos nyt murhaajien paljoudesta voi näin positiivista sanavalintaa käyttää. Sääkin suosi sen verran, mikä lokakuussa on mahdollista: niskaamme ei satanut vettä, loskaa eikä edes lunta. Paikalle ilmestyi jopa muutama mystinen, vain salaperäisissä kuiskailuissa aiemmin esiintynyt tarunhohtoinen sankari. Toisin sanoen läsnä oli jopa kaksi henkilöä, jotka olivat osallistuneet sala-assassiineille aiemminkin. Näiden konkareiden vinkkien avulla sovimme yhteiset pelisäännöt. Sääntöjen pohjustus aloitettiin hyvin vaatimattomasti kertomalla, ettei kellään tosiaankaan ole mitään hajua siitä, kuinka säännöt oikeasti menevät. Päätettiin pelata testikierros siten, että pelinvetäjän Kasperin laskettua viiteentoista jokaisen tuli olla poistunut aloitusalueelta.

Tässä välissä tiivistyksenä sala-assassiinien idea lukijalle, joka ei ollut mukana syksyn ensimmäisissä murhamittelöissä. Peliä pelataan illalla, kun on pimeää. Jokaisella pelaajalla on käsivarressaan valkoinen elämännauha, jota toiset pelaajat koittavat varastaa. Jos nauhasi irtoaa, kuolet ja joudut pois pelistä (tai vaihtoehtoisessa versiossa vaihdat joukkueesta toiseen).

Ja niin oli aika aloittaa murhaaminen. Tai sitten ei. Itse lähdin heti lähtölaskennan alkaessa juoksemaan päättömässä paniikissa samaan suuntaan muutaman muun assassiinin kanssa. Tämä yhteinen pakokauhu aiheutti välittömän bondauksen tunteen keskuuteemme ainakin minun puoleltani, joten yritin melko huonolla menestyksellä tehdä sopimuksia yhteisestä murhaamattomuudesta välillemme. Vaikka elossapitolupausta ei solmittukaan, kynnys tappaa toisiamme tuntui olevan korkea itse kullakin, joten päädyimme kiertämään Agoran ympäri kauniissa jonossa. Sitten, koko rakennuksen kierrettyämme, alkoi tapahtua. Nurkan takaa löytyi monta mustiin pukeutunutta hahmoa odottamassa kaltaisiamme viattomia ohikulkijoita, joita murhata. Tällaisessa tilanteessa on monta mahdollista taktiikkaa, kuten esimerkiksi perääntyminen, piiloutuminen tai kiertäminen. Henkilökohtaisesti päätin olla miettimättä ollenkaan omaa strategiaani ja juoksin täysillä hämäriä hahmoja kohti huutaen ”ÄLKÄÄ MURHATKO MINUA”. Jostain tuntemattomasta syystä nämä kylmäveriset tappajat eivät uskoneet huutojani, vaan elämännauhani napattiin ja jouduin vetäytymään ruumishuoneelle.

Viimeisen murhan tapahduttua kävimme rakentavaa keskustelua säännöistä, ja päädyimme vaihtamaan pelitapaa yksilösuorituksesta joukkuelajiin. Muodostimme kaksi joukkuetta ja jakaannuimme eri puolille Agoraa. Peli käynnistyi, ja taktiikat hiottiin nopeasti kuntoon joukkueen kesken ennen sarjamurhauksen aloittamista. Ruumiita tuli enemmän ja vähemmän, ja voittajajoukkueen selvittyä selvää oli myös se, että pelaajaporukkamme piti joukkuemurhailuista enemmän kuin yksin assassiinina toimimisesta. Pelasimme siis saman tien toisen kierroksen joukkueittain, ja tällä kertaa strategiat oli hiottu äärimmilleen. Peliin kuului kaikkea väijytyksistä ja houkutuslintujen käytöstä aina seinää vasten saartamiseen. Koen asiakseni mainita olleeni molemmilla kerroilla voittajajoukkueen puolella. Tuntuu hyvältä(?) tietää, että mikäli joskus joudun tilanteeseen, jossa minut on kidnapattu ja pakotetaan osaksi salamurhaajien jengiä, on minulla mahdollisuus selvitä kokemuksesta hengissä.

Lopulta syksy alkoi näyttää merkkejään taivaalta tippuvan veden muodossa, joten päätimme lopettaa pelailut siihen. Muutama meistä jatkoi vielä iltaansa tuttuun ja turvalliseen Vispiläkauppaan, jossa totesin äärimmäisen kehun illan pelisessioista: ”oli paljon vähemmän perseestä kuin ajattelin”. Näiden sanojen myötä voin todellakin suositella kaikkia osallistumaan sala-assassiineille, mikäli säät ja aikataulut mahdollistavat uuden murhatuokion syksyn aikana.

Teksti: Roosa-Maria Ilvonen
Kuva: Kasper Kärkkäinen

NOVELLI: KANNATINTOLPPIEN VARASSA


KANNATINTOLPPIEN VARASSA

Vesi helmeili laiturin vanhojen ja sileäksi muovautuneiden puisten kannatintolppien ympärillä kirkkaana ja kauniina kuin talviyön ensimmäinen tähdenlento. Se väreili kevyesti, kuin aaltojen ja tyyneyden täydellisessä välimaastossa. Rannalta kantautui sen mukana irtautuneita kaislanlehtiä, joilla olisi saattanut kuljettaa pieniä hyönteisiä vedenpinnalle kohoutuvalta kiveltä seuraavalle. Veden väreetkin olisivat olleet tähän puuhaan täydellisiä, sillä suurempien laineiden voima olisi hukuttanut pikkuruiset matkaajat meren syövereihin.

Kaislikon takaa saattoi nähdä siluetteja satamassa odottavista laivoista. Niiden mastot köysineen näyttivät kuin kietoutuvan kiinni toisiinsa, pitäen toisiaan kuin vastineitaan hamuilevat sormet, jotka eivät tahtoneet päästää toisiaan lähtemään. Mutta niin kuin syksy seuraa kesää, ennemmin tai myöhemmin myös yksi laivoista lähtee matkalleen uuden tullessa sen tilalle.

Ilmassa tuntui vahva veden ja märän puun tuoksu, jossa oli havaittavissa myös tuulahduksia savusta, kaloista ja lupauksesta uudesta alusta. Aurinko pilkahteli kevyiden pilvien välistä, jotka olivat valkeaakin valkeampia ja niin kovin kevyitä. Tuulenvireet innostivat kaislanvarsia kanssaan kevyeen tanssiin, jota liplattava vesi ja kauempaa kantautuvat laivojen äänet säestivät.

Hän makasi kaiken tämän seesteisyyden keskellä vatsallaan laiturin päässä, katselemassa meriveden ja kannatintolppien välistä kanssakäymistä. Hän painoi poskensa vasten laiturin kevyesti tervan tuoksuista pintaa ja laski kätensä reunan ylitse, kohti syvyyksiä. Hän ylsi pintaan ja sai sormenpäihinsä hennon tunteen alati kylmenevästä loppukesän vedestä.

Pieni parvi lokkeja laskeutui rantaviivaan vähän matkan päähän laiturista etsiskelemään ruokaa kaislojen reunamilta. Hän seurasi niiden töksähtelevää kävelyä ja jatkuvaa ympärilleen pälyilyä. Hetken päästä ne lähtivät takaisin lentoon, luultavasti etsimään toista paikkaa ruoanetsintää varten. Niiden terävät huudot kuuluivat vielä kauan niiden jo mentyä.

Varovasti hän nousi makuulta ja istuutui laiturin päähän, jalat vettä kohden. Hän katseli heilahtelevien jalkojensa kuvajaista vedestä, kuinka hänen varpaidensa kynnet maalailivat ratoja ja reittejä meren iloksi, ja hengitti syvään raitista meri-ilmaa. Kasvoja reunustavat vehnänvaaleat hiussuortuvat kutittelivat hänen poskipäitään tuulen tarttuessa niihin. Kaukana harmaansinisessä horisontissa erottui suuri rahtilaiva, jonka sumutorvet kantautuivat rantaan vettä pitkin kuulostaen kaipaavalta ja alakuloiselta. Hän pohti sitä, kuinka rotat juoksentelevat ruumaan lastattujen konttien välissä etsien tietään takaisin kotiin ja turvaan, ja kuinka miehistö jahtaa niitä yömyöhään luudanvarsien ja myrkkysuihkeiden kanssa. Kuinka jossakin nurkassa nyhjöttää yksinäinen salamatkustaja peläten samankaltaista kohtaloa, jos joku hänet epäonnekseen havaitsee matkan aikana. Toivoen parasta ja peläten henkensä edestä pahinta.

Hiljalleen alkavan illan viileys alkoi tunkeutua hänen puseronsa poimuihin ja sai hänen käsiensä ihon nousemaan paikoitellen kananlihalle. Varpaiden päät tuntuivat turtuneen kevyesti meriveden syleilystä, ja ensin niitä ravistellen hän nosti jalkansa takaisin laiturin laudoille. Iho varpaissa oli jo kurttuuntunut veden ansiosta, ja jalkojaan lämmitelläkseen hän hieroi niitä hetken aikaa kämmeniensä lämmössä. Kengät hän oli jättänyt kaislojen reunamille tunteakseen laiturin syisen ja uraisen pinnan jalkapohjiensa alla, voidakseen nauttia satamasta ja kesän viimeisistä hetkistä.

Pilvet olivat harventuneet entisestään ja nyt niistä oli jäljellä lähinnä vain muistoja ja varjoja. Jäljelle jääneisiin pilvenriekaileisiin aleneva aurinko loi taianomaista vaaleanpunaista hehkua. Äänet satamassa hiljenivät hetki hetkeltä merimiesten siirtyessä sisätiloihin sataman reunalla sijaitsevaan asuinrakennukseen ja laivojen päästessä yöksi lepäämään. Tummentunut vesi helmeili edelleen laiturin kannatintolppia vasten, aallokko oli lisääntynyt aiemmasta ja päästi nyt hieman kovempaa liplattelua. Kaislat tanssahtelivat tuulessa kuten hänen hiuksensakin. Hän katseli laskevaa aurinkoa lumoutuneena, hengitti sisään raitista meri-ilmaa ja nousi hitaasti ylös pitäen katseensa edelleen illan viimesäteissä. Hän palasi laiturin alkupäähän, mistä hän löysi kenkänsä samasta paikasta, johon hän oli ne jo aamulla jättänyt. Hän loi viimeisen katsauksen kaisloihin, satamaan ja horisontista vielä kurkistavaan aurinkoon, käänsi niille selkänsä ja lähti takaisin kotiinsa.

Huomenna hän tulisi takaisin ja viettäisi jälleen päivänsä laiturin kannatintolppien varassa.

Novelli: Emilia Saukkonen

TESTI


Testi:
Kuka fantasiakirjallisuuden hahmoista on sielunsiskosi/ -veljesi talven raatamisessa?

1)    Keiden keskuudessa viettäisit mieluiten aikaasi?
a.     Squadini seurassa!
b.     Vietän aikaa omassa rauhassa.
c.     Sukulaisten seurassa on parasta, mutta uudetkin tuttavuudet ovat kivoja.
d.     Sisarukseni ovat minulle kaikki kaikessa.
e.     Tietenkin kahden parhaan ystäväni kanssa.

2)    Törmäät haasteeseen, miten suoriudut siitä?
a.     Suoraan haasteita päin. Kyllä siitä selvitään tavalla tai toisella.
b.   Jo omaamani taidot ja kokemus kyllä auttavat haasteiden läpi. Täytyy vain pitää pää kylmänä.
c.     Leijonan sydämellä, oli tilanne kuinka pelottava tahansa.
d.     Yritän löytää keinon nokkeluudella.
e.     Itsevarmuudella. Olen varmasti joskus lukenut jotain, mikä auttaa minua.

3)    Kuinka aloitat päiväsi?
a.     Pieni pohdiskelu aamuisin auttaa laittamaan päivän urilleen.
b.     Aamutreenit saavat mielen ja kehon sopivaan vireeseen.
c.     Mikään ei ole parempaa kuin rauhallinen aamu runsaalla aamiaisella.
d.     Perheeni kanssa aamiaisella.
e.   Mitä pikemmin pääsen aamurutiinien jälkeen oppitunneille tai kirjastoon, sen parempi.

4)    Miten suhtaudut projektien taustatyöskentelyyn?
a.     Kenellä on aikaa sellaiseen?
b.     Suunnittelu on välttämätön paha. Vihollista varten on tärkeää valmistautua.
c. Huolimattomuuttani teen usein paljon virheitä. Minun pitäisi tehdä työni huolellisemmin välttääkseni ne.
d.    Mitä hyötyä siitä on? Muuttuvat tekijät kuitenkin pakottavat sinut vetämään koko jutun hatusta.
e.  Se on erittäin tärkeää! Miten ilman kunnon valmistautumista voi onnistua missään?

5)    Mitä teet lähtiessäsi viihteelle?
a.     Jotain extremeä kavereitten kanssa.
b.     Perinteiset kulttuurijuhlat ovat harvoja aidosti juhlinnan arvoisia.
c.     Kaikki syyt kaljalle ja juhlinnalle ovat hyviä syitä!
d.     En lähde viihteelle. Minulla on kotona kaikki mitä tarvitsen.
e.     Laittaudun parhaani mukaan. Kai kirjatoukkakin saa joskus pitää hauskaa?

6)    Miten tasapainoiseksi koet elämäsi?
a.     Rauhatonta, mutta ainakin tärkeät ihmiset ovat ympärilläni.
b.     Pieniä palasia puuttuu, mutta olen tottunut elämään ilman niitä.
c.  Tiedän, mitä elämältäni haluan, ja pääsääntöisesti minulla on se. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö pitäisi yllätyksistä elämänpolun varrella.
d.     En kovinkaan. Ihmissuhteet ja tunteiden hallinta ei ole vahvuuteni. 
e.     Ei valittamista. Vastoinkäymisistä on aina selvitty.

7)    Millaisesta kaunokirjallisuudesta pidät?
a.  Lukeminen ei ole koskaan ollut minun juttuni. Vanhat sankaritarut kuitenkin menevät.
b.     Vanhat legendat ja historialliset seikkailukertomukset ovat minulle tärkeitä.
c.     Lyriikka! Erityisesti juomalaulut ovat minun juttuni.
d.     Fantasia kiehtoo minua. Etenkin nyt, kun tiedän tarujen olentojen olevan totta.
e.     En osaa päättää. Vaihtoehtoja on liian monta!

8)    Mitä toivot tulevaisuudeltasi?
a.     Haluan pysyä hengissä ja seikkailla ystävieni kanssa.
b.  Itselleni toivon, että vastoinkäymiset vähentyisivät. Yleisesti toivon, että historian virheet eivät tässä maailmassa toistuisi.
c.     Ylellisyyttä ja rauhaa. Kuka meistä ei olisi mukavuudenhaluinen?
d.     Toivon, että saisin pitää perheeni elämässäni aina.
e.     Tahdon tehdä jotain merkityksellistä, oikeasti vaikuttaa tähän maailmaan.

Tulokset:

Eniten a. vastauksia
Sielunveljesi on Percy Jacson. Tämä puolijumala joutuu elämään hankalaa elämää taistellessaan jatkuvasti henkensä puolesta. Hän on kuitenkin soturi vailla vertaa, jolle ystävät ovat kaikki kaikessa. Hän on periksiantamaton puurtaja, joka onnistuu aina puskemaan läpi hankalienkin tehtävien. Hän osaa pitää hauskaa, ja onnistuu hankaluuksistakin huolimatta pitämään päänsä kylmänä.

Eniten b. vastauksia
Sinun sielunsiskosi on Arya. Tämä haltianainen saattaa tuntua kylmältä ja etäiseltä, mutta hänellä on myös välittävä ja herkkä sydän. Soturin luonteensa takia hänellä on kylmät hermot, ja vuosien kokemus on antanut hänelle tarvittavat taidot selvitä tilanteesta kuin tilanteesta. Älä aliarvioi tätä naista. Mystinen vetovoima on hänen tunnusmerkkinsä, ja hänen laskelmoiva, kylmän rauhallinen luonteensa tekee vaikutuksen.

Eniten c. vastauksia
Sielunveljesi on Peregrin Tuk. Tämä Pippininä ja Tukin tolvanana myös tunnettu hahmo on aika veijari. Mukavuuden haluisena hobittina hän on sympaattinen henkilö, joka tuntee juomalaulut sekä kapakoitten tavat. Hänessä on kuitenkin paljon enemmän, kuin mitä hänen hobitin luonteensa antaisi odottaa. Hänellä on vahva ja urhoollinen sydän, joka ei kavahda seikkailua. Tämä vahva sydän auttaa häntä selviytymään hankalista tilanteista sekä taistelun haasteista. Hän on erittäin uskollinen ystävä. Suku on hänelle kaikki kaikessa, ja hän tekisi mitä vain sukulaistensa eteen. Hän on henkilö, joka jatkuvasti pääsee yllättämään urheudellaan.

Eniten d. vastauksia
Sielunveljesi on Jared Grace. Spiderwickin vanhassa talossa asuva Jared on nokkela kaveri, jonka kekseliäisyys auttaa häntä selviytymään haasteista. Hänen sisaruksensa ovat hänelle kaikki kaikessa, vaikka hän heidän kanssaan usein riiteleekin. Hän on hyvin temperamenttinen ja vahva luonne, mikä tosin välillä on hänelle myös haitaksi. Haasteen edessä nopeasti huomaa, että hän on se henkilö, johon voi luottaa. Hänellä on välittävä, hyvä sydän. Hän on tunnollinen ja ahkera, eikä säikähdä vähästä.

Eniten e. vastauksia
Sielunsiskosi on Hermione Granger. Hän on ahkera lukutoukka, joka haluaa vaikuttaa ympärillään olevaan maailmaan. Vaikka hän elääkin hyvin pitkälti nenä kiinni kirjoissa ja ottaa harteilleen enemmän kuin välillä jaksaa kantaa, on hän erittäin uskollinen ja hyvä ystävä. Hän osaa myös juhlia ja nauttia arjen pienistä iloista. Hän on henkilö, joka löytää kyllä keinon selvitä haasteista. Hänen tietotaitonsa ja hyvä sydämensä auttaa usein myös hänen ystäviään pääsemään pitkälle.

KIRJAVINKKI


Kirjavinkki
Erik Axl Sund: Varistyttö-trilogia

Kirjallisuudenopiskelijalle ehkä jopa ristiriitaisesti olen itse melko laiska ja aikaansaamaton lukija. Koskaan ei tunnu löytyvän sellaista kirjaa, jonka parissa jaksaisi, ja suorastaan pakottavan tarpeen edestä viettäisi, aikaansa tunteja kerrallaan ahmien tekstiä sisäänsä kuin mikäkin kilpasyöjä. Viime vuonna joulupukki kuitenkin toi minulle ei vain yhden tällaisen kirjan, vaan kokonaisen trilogian.

Ruotsalaiskirjailijat Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundquist ovat kirjoittaneet yhteisen nimimerkin Erik Axl Sund takaa Varistyttö-nimisen trilogian, johon kuuluvat osat Varistyttö, Unissakulkija ja Varjojen huone. Teoksia kuvailtiin kirjojen takakansissa ja arvosteluissa shokeeraaviksi, synkiksi, kerralla ahmittaviksi. Kiinnostukseni heräsi, eikä turhaan. Teokset on julkaistu jo vuonna 2014, mutta omiin korviini tieto niistä ei ollut kantautunut ennen viime joulua. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tukholmasta löytyy palsamoituja lapsiruumiita, ja tästä teosten sisältämät kauhut vasta alkavat. Sivu toisensa jälkeen lukijana sain kokea hämmästystä, inhoa, pelkoa, ahdistusta ja yllätystä rikospoliisi Jeanette Kihlbergin selvittäessä karmaisevien murhien taustoja ja tekijää. Kirja toisensa jälkeen murhien luonne ja tekotapa muuttuvat alati kierommiksi ja suoraan sanottuna sairaammiksi. Rikostutkinnan ohessa lukija pääsee seuraamaan myös Kihlbergiä auttavan psykologi Sofia Zetterlundin pirstaleista, epävakaata ja hyvin traumaattista elämää ja persoonaa (useampaakin), muttei tämäkään juonen puolikas päästä lukijaa hengähtämään helpotuksesta, vaan pitää tiukassa otteessaan alusta loppuun saakka.

Jos siis olet dekkarien ja psykologisten romaanien ystävä, eivätkä synkät ja raskaat aiheet kuten seksuaalinen väkivalta, insesti, pedofilia ja tarkkaan kuvailtu, suorastaan teurastusmainen tappotyö sinua lukijana työnnä luotaan, vaan saavat sinut kiinnostumaan entisestään, voin todella lämpimästi suositella Erik Axl Sundin trilogiaa. Itse vakuutuin teoksista jo ensimmäisen lukukerran aikana niin suurissa määrin, että kauan pohdittu ja kaivattu gradun aihekin onnistui sivuja ahmiessa löytymään.

Teksti: Emilia Saukkonen

WARJOT


Warjojen yö

Kuu loi kylmänkalsean kajastuksensa Alkukivien ylle keskiviikkoiltana 30. lokakuuta. Agora täyttyi humppalaisista tavalliseen tapaansa – mutta se ei suinkaan ollut mikä tahansa ilta, vaan Halloween-aatto. Tuolloin Warjot, nuo humanistisen osaston kauhukarkelot, järjestettiin jokavuotiseen tapaansa. Echo, Fides, Iskra, Lingtwisti, Nefa ja Täky ottivat mittaa toisistaan niin pelottavien asujen kuin Beerpong-kilpailujenkin merkeissä. Luentosali muuntautui kauhujen radaksi ja AG101-salissa nähtiin Halloween-ikisuosikiksi muodostunut Addams Family -elokuva. Jopa humpan kahvio itsessään näytti hieman aavemaiselta hämärässä valaistuksessa. Kauhun kiljaisuiltakaan ei tuona iltana vältytty, sillä yksi viinipullo tippui traagisesti lattialle pelästyttäen väkeä – lähinnä siksi, että hyvä valkkari meni hukkaan.

Edellisiin Halloween-vuosiin verrattuna en itse jaksanut naamioitua ollenkaan, vaikka mottoni onkin ollut suorastaan ”mieluummin överit kuin vajarit”. Todella moni muu oli sen sijaan pukeutunut ja panostanut, selkeästi asukilpailun voittaminen oli mielessä. Ehkä juuri senkin vuoksi voittajia valittiin useampi. Valintaa jouduttiin jopa odottamaan, olihan hienoja asuja lukuisia. Lopulta pukukilpailun hauskimman asun voitti Myyrä, panostetuimman asun palkinnon ruttotohtori. Pelottavin asu tuona iltana oli sika – kuulostanee oudolta, tätähän on hankala selittää, ellei ollut paikalla kuumottelemassa. Ilta huipentui Tombolon järjestämiin Night of Horror -bileisiin Kerubin kellarissa. Sielläkin nähtiin monia karmaisevia asuja, mutta onneksi alkoholi oli tehnyt tehtävänsä ja rauhoittanut tällaisen nössykän hermoja tarpeeksi.

Teksti: Karoliina Kapanen
Kuva: Sohvi Pesonen

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Pääkirjoitus

Kesälaitumilla

Hei rakkaat lukijat!

Kesä on täällä! Tarjoilen teille nyt juhannukseksi luettavaa, jolla jo perinteisen tavan mukaan on jälleen teema. Tämän numeron teemana on yhdessä tekeminen. Saatte lueskella niin juhlimisesta, jalkapallosta kuin Pridestakin. Perinteisesti lehdestä löytyy myös puheenjohtajan tervehdys. Lehdestä löytyy myös puuhakuva teille väritettäväksi sekä kirjavinkki tylsiin hetkiin. 

Kesä on mahtavaa aikaa! Luonnon vehreyteen taikka vesistöjen ääreen on mukava vetäytyä kesätöiden jälkeen, taikka niiden tuomaa rauhaa on hyvä käyttää kesäopintoja puurtaessa. Kaikista parasta kesä on kuitenkin kavereiden taikka perheen kanssa nautittuna. Ottakaa siis kaikki ilo irti kesämökeistä, tapahtumista ja Suomen kauniista luonnosta sekä läheisten ihmisten seurasta! 

Palaamme jälleen syksyllä painetun numeron kera. Sitä kuitenkin tehdessä toivotan teille lukijoille mitä mahtavinta kesää!

Päätoimittajanne Siiri


Puheenjohtajan tervehdys

Kesä on täällä. Samalla myös Täkyn kevät on taputeltu: viimeiset tapahtumat menivät, viimeiset kokoukset on pidetty ja suurimmalla osalla myös Humpan ovi on suljettu viimeistä kertaa vähään aikaan. Paljon on tehty ja nähty, mutta ehkä kevään muistelun sijaan olisi jo aika kääntää katseet kohti syksyä. Tai ehkä oikeastaan unohtaa, että sellainen on edes tulossa, sillä tässä välissä on vielä oma suosikkivuodenaikani.

Täkyläiset: nauttikaa kesästä. Muistakaa levätä, syödä paljon jäätelöä ja ihan vain olla. Ja tsemppiä kesäopintoja tekeville – suosittelen kirjojen raahaamista kirjaston sijaan rannalle!

Kesäisin terkuin

Inka

Pohjois-Karjala Pride 2019


SATEENKAAREN PÄÄSSÄ JUHLITAAN – POHJOIS-KARJALA PRIDE 2019


Kesäkuu koitti ja Pride-kuukausi alkoi. Helsingin Sanomat julkaisi 1.6.2016 Alma Onalin artikkelin, jossa Onali kirjoittaa kuuluisasta kesästä 1969. Jutun yhteydessä Onali nostaa oikeutetusti esiin myös Pride-liikkeen. Hän kirjoittaa, että ”tuohon aikaan virkavalta teki usein mielivaltaisia ratsioita New Yorkin homobaareihin”. Ratsioista osansa sai myös Stone Wall Inn -niminen klubi. Eräs ratsia aiheutti mellakan, joka jatkui monta päivää. Onali kirjoittaa: ”Stonewall Innin mellakat muuttivat perinpohjaisesti sateenkaariväen aktivismin luonnetta Yhdysvalloissa. Ratsian ensimmäisenä vuosipäivänä järjestettiin ensimmäinen Pride-kulkue.” On siis tärkeää muistaa, ettei Pride ole pelkkää juhlaa, vaan sen juuret ovat ihmisoikeuksien vaatimisessa, mielenosoituksissa. Tätä ei kuitenkaan pidä tulkita Priden mitätöimisenä, vaan kehotankin jokaista nauttimaan juhlinnasta täysin siemauksin! Kaappiin ei tule jäädä nyt eikä koskaan – joskin kyseinen ilmaisu joutaisi muutenkin romukoppaan.



Pride-kuukauden tarkoituksena on lisätä tietoisuutta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Viime vuosina Pridea on hyödynnetty myös yritysten mainonnassa. Se on yhtäältä ilahduttavaa, toisaalta kulutuskapitalismin ilmentymä, johon tulee suhtautua tietyllä varauksella. Pride-viikkoa vietettiin myös täällä Joensuussa viime toukokuussa 15.–19.5.2019. Pohjois-Karjala Pride järjestettiin neljättä kertaa, ja tällä kertaa kulttuurifestivaaliviikon teemana oli ”vakaumukset ja urheilu”. Viikko huipentui Pride-kulkueeseen, jonka aikana intohimoiset ”Rakkaus kuuluu kaikille!” ja ”Translaki uusiksi!” -huudot kaikuivat Joensuun aurinkoisessa keskustassa. Sää suosi juhlijoita, ja kulkueessa vallitsi solidaarisuuden henki. Kulkue päättyi torijuhlaan Joensuun uudenhohtoisella torilla. Illalla Kimmelissä järjestettiin tapahtuman jatkot. Tuolloin oli mahdollisuus nähdä Susiraja Dragrace - kilpailu, jossa erilaisilla drag queeneilla, drag kingeilla, bio queeneilla ja queer-taiteilijoilla oli tilaisuus loistaa ennennäkemättömällä, valovoimaisella tavalla. Illalla nähtiin myös esiintyjäryhmä Circus Mystique, jonka kolme esiintyjää olivat valloittavia. Illan agendana oli ”Make North Karelia Drag Again”.



Drag-show oli mielettömän upea, tajunnanräjäyttävä kokemus suorastaan. Esitykset olivat paitsi akrobaattisia myös musikaalisia ja ihanan liioiteltuja, jo pelkkä drag-meikki on nimittäin upeaa katseltavaa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jokaisen tulisi edes kerran elämässään nähdä dragia. Kehtaan verrata show’ta teatterielämykseen, niin upea se oli! Kilpailun tuomarina toimi muun muassa Lady Clapback, vuoden 2018 Susiraja Dragrace -kisan voittaja. Vuoden 2019 voittajaksi selviytyi hulavanteineen ja pöyhkeine peruukkeineen lopulta Slaya Bit House of Auer -dragkollektiivista. Edelleen – tätä juttua kirjoittaessani ja varmasti vielä pitkin kesää – päässäni soi hänen esityksensä tarttuva taustamusiikki. Instagramista nimimerkillä @susirajadragrace voi käydä kurkkimassa kaikkien esitysten parhaita paloja, jos jostain syystä ei esityksiä nähnyt tai haluaa muistella vielä kyseistä iltaa.



Pride-jatkoilla nähtiin myös Euroviisujen finaali. Oli sitten Israelista mitä mieltä tahansa, monet viisufanit kokoontuivat kannustamaan suosikkejaan. Lopulta voittajaksi valikoitui Hollannin Duncan Laurence kappaleellaan Arcade. 25-vuotias Duncan Laurence ei ole korostanut asiaa, mutta hänhän on biseksuaali: ilahduttavaa bi-näkyvyyttä siis!

Näin Pride-kuukauden aikaan saatiin kuulla myös hyviä uutisia tulevalta hallitukselta. Uudessa hallitusohjelmassa 2019 nimittäin ilmoitetaan, että translakia tullaan uudistamaan siten, ettei jatkossa sukupuoltaan korjaavilta vaadita lisääntymiskyvyttömyyttä. Tämä ei ole ainoastaan politiikkaa, vaan ennen kaikkea ihmisoikeudellinen teko ja osoitus siitä, että päättäjät ovat viimein kuunnelleet.

Historialliset ja poliittiset katsaukset sikseen: turvallista ja eritoten rakkaudentäyteistä Pride-kuukautta!


TEKSTI: Karoliina Kapanen
KUVAT: Sohvi Pesonen