OSMA-RAPORTTI

Ainahan voi osmata!

Osma (= objektinsijainen määrän adverbiaali) ry on vuonna 1993 perustettu suomen kielen opiskelijoiden valtakunnallinen järjestö. Osman jäsenjärjestöt ovat Kanta ry, Sane ry, Kopula ry, Suma ry, Täky ry ja Siula ry. Nämä ainejärjestöt kokoontuvat kaksi kertaa vuodessa johonkin osmakaupunkiin osmaamaan eli viettämään viikonloppua muun muassa luentojen, illanvieton, turnauksen ja sitsien merkeissä. 

Kevään 2022 Osma järjestettiin Jyväskylässä, ja kuten perinteeseen kuuluu, viikonlopuksi oli luvattu tuulta, räntää, loskaa ja myrskyä. Iso osa Osmaan osallistuvista matkustaa osmakaupunkiin jo perjantaina, mutta Osmaa voi saapua viettämään myös vasta lauantaina. Täkyläisiä saapui Jyväskylään autoilla ja junalla, minkä jälkeen suunnattiin majoituspaikkoihin. Jyväskylässä majoituimme Sane ry:n jäsenien koteihin, ja osalla oli käytössään koulumajoitus. Perjantaina luentojen jälkeen ohjelmassa oli rentoa illanviettoa, jolloin osmaajat pääsivät purkamaan alkujännitystä.

Lauantaina ohjelmassa oli perinteisesti lounas yliopistolla, minkä jälkeen alkoi turnaus. Ilma oli turnauksen aikana odotettua parempi, vaikka olikin kylmä; säänmukaisella pukeutumisella lauantain rastisuoritukset onnistuivat hienosti. Jyväskylän Osman teemana oli historia, minkä täkyläiset toivat esille pukeutumalla menneiden Osmien teemojen mukaisesti. 

Rastien jälkeen kiiruhdimme majoituspaikkoihimme vaihtamaan vaatteet, jotta kerkesimme kohta alkaville sitseille. Sitsit kulkivat perinteiseen tyyliin, ja niiden lopussa julkistettiin myös turnauksen voittaja, joka oli toistamiseen Kopula ry! Sitsit ja niiden jatkot tuntuivatkin olevan osmaajien suosikkeja koko viikonlopulta. Jatkoilla itse kullakin meni myöhään, ja kellojakin siirrettiin tunti eteenpäin aamuyöllä. Sunnuntaina osmaajista ne, jotka jaksoivat, suuntasivat vielä brunssille, jonka jälkeen fennistien tiet erosivat jälleen.

Kuvassa tunnelmaa sitseiltä.

Kuvassa lavalle nousseet osmakonkarit.

Sitsien jälkeen haastattelin muutamia osmaajia eri ainejärjestöistä ja luulen heidän sanojensa

kuvaavan hyvin Osman tunnelmaa:

Haastateltava: Elsa (Kopula ry)

Mikä on ollut mieleenpainuvin Osma?

– Helsingin Osma keväällä 2019, koska Helsingissä on ihan erityistä osmata! Missään

muussa kaupungissa ei ole samanlaista tunnelmaa. Siellä oli mahtavaa, vaikka ei

voitettukaan. Lauantain illanvietossa oltiin aamuun asti, ja lähdin sunnuntaina

ensimmäisellä aamujunalla kotiin.

Mikä on parasta Osmassa?

– Voittaminen!

Miltä voitto tuntuu?

– Tänään se tuntuu yllättävältä. Alettiin vasta viikko sitten ehkä valmistelemaan, joten ei

osattu odottaa voittoa. Totta kai hyvältähän se tuntuu. Viime Osmassa Joensuussa

panostettiin paljon, joten silloin voittoa osattiin ehkä odottaa enemmän.

Mikä on salaisuus teidän voittoputkeenne?

– Yhteishenki! Se on avain menestykseen.

Haastateltava: Roosu (Täky ry)

Mones Osma tämä on sinulle?

– 10. Osma: oon siis osmakonkari. Se tuntuu tosi siistiltä, vaikka sitä miettii, että mihin sitä

on elämänsä oikeen käyttänyt. Saatiin palkinnoksi maininta ja jallupullo.

Mikä on mieleenpainuvin Osma?

– Vaikea kysymys! Osmalandia ehkä, koska olin järjestämässä sitä, ja mulla oli paljon

stressiä ja tehtävää. Toisaalta myös Osmargaala on lemppari, koska varsinkin illanvietto

oli siellä erittäin hauska ja mieleenpainuva. Toki Täkyhän voitti myös Osmargaalan.

Mikä on parasta Osmassa?

– Se, kun kaikki fennistit kokoontuu yhteen, ja voi nähdä vanhoja tuttuja. Vaikka tosi

monta Osmaa meni mulla niin, ettei uusia kavereita saanut, se oli silti tosi siistiä, koska

sai tutustua tosi hyvin oman ainejärjestön tyyppeihin.

Mitä tarvitaan osmavoittoon?

– Siihen tarvitaan hyvä fiilis ja se, että kaikki on motivoituneita siihen hommaan.

Haastateltava: Jere (Sane ry)

Mones Osma tämä on sinulle, ja mikä on mieleenpainuvin Osma?

– 3. Osma. Mieleenpainuvin Osma on ehdottomasti tää Jyväskylän, koska oon kohdannu

eniten tuttuja. Edellisissä Osmissa on saanu jo tutustua ihmisiin, ja nyt myös omasta

ainejärjestöstä tuntee muita hyvin.

Mikä on parasta Osmassa?

– Parasta on se, että kohtaa uusia ihmisiä ja myös niitä vanhoja tuttuja. Mie tutustuin tänään

myös ihmiseen, joka opiskelee ruotsia sivuaineena, niinkö itekin, ja on tosi kiva löytää

samankaltasia ihmisiä täältä.

Millaista on ollut olla mukana järjestämässä tätä Osmaa?

– Oon ollu majottajana ja jakamassa ruokia ja tehny kaikkea pientä. Se on ollu mukavaa,

koska on kiva olla tekemässä jotain yhteistä asiaa.

Haastateltava: Heidi (Täky ry)

Mones Osma tämä on sinulle ja mikä on mieleenpainuvin Osma?

– 2. Osma, ja tää tuntuu mahtavalta. Mieleenpainuvin osmamuisto on tuosta Jyväskylän

turnauksesta, koska meillä oli sikahauskaa ja semmonen Täkyn yhteishenki.

Mikä on parasta Osmassa?

– Ehottomasti yhteisöllisyys. Oon tutustunut moniin uusiin ihmisiin ja saanu jutella myös

vanhojen osmatuttujen kanssa. On ihan mahtavaa, että meillä on tämmönen järjestö, joka

yhdistää meidät kaikki samaa ainetta opiskelevat ympäri Suomen.

Mitä tarvitaan osmavoittoon?

– Osmavoittoa en oo vielä kokenut, mutta luulen, että voittoon tarvii jotain mahtipontista.

Haastateltavat: Tuomo ja Elisa (Sane ry)

Mikä on teidän mieleenpainuvin osma?

Tuomo: – Mun ensimmäinen Osma. Kyseessä oli Osmafest, ja siellä Sane voitti. Siellä oli

semmoinen urheilujuhlan tuntu.

Elisa: – Osmaperunat Turussa, koska se oli mun ensimmäinen Osma, mutta myös

Osmalandia, koska se oli ensimmäinen lähi-Osma pitkään aikaan, niin siinä oli oma

tuntumansa.

Mikä on parasta Osmassa?

Tuomo: – Paras osuus on kyllä menny jo! Tässä Osmassa on ollu tosi paljon järjestettävää;

ollaan Elisan kanssa oltu järjestämässä tätä Osmaa, mutta nyt alkaa olla semmonen, olo

että voi rentoutua ja nauttia, kun ne viralliset osuudet on ohi.

Mikä on ollut haastavinta järjestämisprosessissa?

Elisa: – Aikataulutus, koska koronarajoitukset vaikutti siihen, että piti järjestää tosi iso

tapahtuma lyhyellä aikataululla. Ja myös on tullut yllättäviä vaikeita tilanteita, esimerkiksi

tänään meiltä puuttu vielä 40 tuolia, mutta sekin saatiin hoidettua.

Tuomo: – Aateltiin silleen, että jos me ei oltais löydetty niitä tuoleja, niin meillä oli eilen

niin tunnelma katossa, että ei ois haitannu vaikka ois ollu perseet matossa!

Mitä tarvitaan osmavoittoon?

Elisa: – Voittoon tarvitaan hyvä yhteishenki ja selkeästi se, että kaikki osallistuu. Täytyy olla

taitava tehtävissä, mutta toisaalta täytyy olla myös hyvä fiilis. Pelkästään se, että on taitava

teknisesti, ei riitä.

Tuomo: – Täytyy olla jonkinlainen oivallus, mikä näkyy ja jolla koko ainejärjestö niinkö

kliksahtaa kohdalleen.

Seuraava Osma onkin Tampereella syksyllä 2022. Täkyläiset voivat tämän raportin perusteella alkaa hioa strategiaansa kuntoon, jotta voittopokaali voidaan seuraavan kerran tuoda kotiin Joensuuhun. Monesti sain viikonlopun aikana kuulla, kuinka Osma on fennistin parasta aikaa, ja niinhän se onkin. Meillä on mahdollisuus tutustua jo etukäteen tuleviin työkavereihimme ja luoda tärkeitä elämänmittaisia ystävyyssuhteita ympäri Suomen. Koko Osman voisin kiteyttääkin ystäväni Sannan sanoihin: "Osman tekee ne ihmiset siellä".

Lisätietoa Osmasta löytyy Osma ry:n kotisivuilta: https://osmajarjesto.wordpress.com/

- Toimittanut Elina Kurttio

- Kuvat: Täky ja Elina Kurttio

 -Haastatteluissa mukana avustamassa oli Sanna Taihomaa.

Osmafest opettaa

Synkän ja pimeän talven jälkeen koitti jälleen kerran kevät, vaikka se mahdottomalta tuntuikin (ja osittain tuntuu edelleen täällä Pohjois-Karjalassa). Täkyläiset lähtivät suuntaamaan kohti Helsingin Osmaa juoninnat juonittuina ja festarimeininkiin virittäytyneinä. Osa porukasta lähti matkaan jo aamujunalla, ja loput tulivat perässä puolenpäivän aikaan lähtevällä junalla. Junassa festaritunnelmaan virityttiin ompelemalla haalarimerkkejä ja harjoittelemalla lauluspektaakkelia ravintolavaunun yläkerrassa kunnollisten kansalaisten paheksuvien katseiden alla ja erilaisia alkoholipitoisia juomia nauttien.

Helsinki oli kaupunkina sinihaalariselle lande-täkylle aivan jäätävä kulttuurishokki. Ensinnäkin, kaduilla ei ollut polviin asti loskaa. Oikeastaan loskaa ei ollut missään, eikä luntakaan juuri näkynyt. Aurinko paistoi ja sää muistutti huomattavan paljon viime syksyn Osman säätä. Kuivilla teillä oli hyvä kävellä majapaikkaan ja sieltä illanviettoon, jonne löytäminen olikin sitten kulttuurishokki numero kaksi: Helsingissä joutuu oikeasti käyttämään silmiään ja aivojaan, jos mielii päästä sisään johonkin. Kävelimme illanviettopaikan ohi suurin piirtein kaksi ja puoli kertaa, mutta lopulta onnistuimme bongaamaan oikean oven ja Todellinen Osma saattoi alkaa.

Illanvietto sujui mukavasti uusien ja vanhojen tuttujen kohdatessa ja vaihtaessa kuulumisia. Tarkoitus oli tietenkin, ainakin itselläni, nautiskella samalla joitakin siemauksia alkoholipitoisia nesteitä, ja moni vaikuttikin onnistuvan tässä tavoitteessa huikaisevan hyvin. Itselläni tämä siemailu kostautui, enkä ehtinyt juoda juuri mitään, mutta toisaalta heräsin seuraavana aamuna sitäkin reippaampana uuteen, aurinkoisen lämpimään päivään.

Herättyämme suhteellisen ajoissa lauantaiaamuna totesimme, että Helsinki on päättänyt sittenkin toivottaa meidät tervetulleeksi tavalla, joka on meille kaikille tuttu kotikaupungistamme. Koko turnaus tuntui vain yhdeltä hyvin pitkältä ja talviselta Suvantosillalta, joka täytyi ylittää päästäkseen jonkinlaisista taivahan porteista läpi – tai vaihtoehtoisesti syömään johonkin lämpimään. Totesimme kuitenkin yhdessä (kovaan ääneen tuulen ja sateen läpi huutaen), että meininki on hurjan yhteisöllistä, kun kaikki ovat samassa, äärimmäisen huonokuntoisessa veneessä, jossa ainoat äyskäröintivälineet ovat omat kädet. Aina löytyi joku, jolle valittaa mahdollisesta tulevasta keuhkokuumeesta, ja mikäpä sen mukavampaa. Kekseliäinä täkyläisinä me myös tietenkin lämmitimme itseämme näillä jo aikaisemmin mainituilla, mahdollisesti alkoholipitoisilla nesteillä.

Turnauksen rastit olivat siis aikamoinen koettelemus, mutta lopulta läpimärät täkyläiset pääsivät sitsipaikalle (ja matkalla tuli vastaan Salkkareiden Sebastian!) Paikka oli viihtyisä ja tilava, ja sitsit hyvin samalla tavalla toimivat kuin syksynkin Osma-sitsit: valtava väenpaljous ei aiheuttanut älytöntä möykkäämistä ja meno oli muutenkin sopivan rentoa ja railakasta. Viime Osmassa itseltäni oman hitauteni takia väliin jäänyt jallupullon kierrätys vessassa osui tällä kertaa kohdalleni, ja nyt olenkin sitten kokenut kaiken, eikä enää tarvitse Osmata.

Vitsi vitsi, enhän minä osmaamista lopettaisi. Osma on loputon ystävyyden ja yhteisöllisyyden kuilu, johon pudottuaan ei ole enää paluuta. Putoamalla sinne jo näin fuksivuotenani varmistan, että kuilu on mahdollisimman syvä, ja että sieltä on yhtä hankala päästä pois kuin sitsien jatkopaikkaan oli päästä sisään.

Osmaamisiin!

Teksti: Pinja Kuntola

KAS ON TÄKY MERELLE LÄHTENYT

”Tuun ihan kohta, en varmaan paljoo myöhästy.”

Oli perjantaiaamu, ja täkyläiset olivat virkeämpiä kuin koskaan yhdelläkään aamuluennolla. Sadalta vuodelta tuntunut neljä kuukautta edellisestä Osmasta oli kulunut, ja vihdoin joensuulaisten autojen nokat kääntyivät kohti Tamperetta ja Seitsemän meren Osmaa. Kukin kyyti lähti hieman eri aikoihin roadtripilleen, ja yllättävää kyllä, ruutukaavalta startannut Bilevolvo oli loppujen lopuksi jopa aikataulustaan edellä. Ahkerimmat osmaajat olivat heränneet aamulla askartelemaan M/S Venelalle kontaktimuovipinnoitetta, ja ensimmäiset vastoinkäymiset koettiinkin siis jo hyvissä ajoin, kun muovi loppui kesken eikä uljaan pahvilaatikkolaivan selviytymismahdollisuuksiin täysin uskottu. Onneksi kaikista koettelemuksista on Osmassa tapana selvitä, ja niin myös tästä.

Täkyläiset Tampereella.

Osma-tunnelma oli katossa jo Bilevolvon kääntyessä yliopiston kulmalta kohti pysähdyspaikkaamme Jyväskylää. Tässä kohtaa voisi mainita musiikkikattauksemme parhaat palat, mutta jätämme sen tällä kertaa tekemättä, sillä Bilevolvon tunnelmaa ei voi kuvailla vaan se pitää kokea. Jyväskylässä saimme seuraksemme autollisen oululaisia, ja tortilla-aterioiden jälkeen jatkoimme matkaa kohti Tamperetta, jossa ajaminen osoittautuikin yhdeksi kaaokseksi. Bilevolvomme kuski totesi, ettei tamperelaisilla ollut kovin hyvää käsitystä liikennesäännöistä tai varsinkaan niiden noudattamisesta, joten ruuhka-aikaan eteenpäin pääseminen saati sitten parkkipaikan löytäminen osoittautui haasteelliseksi. Kuten aina kaikesta, tästäkin selvittiin, ja ehdimme paikalle jopa ennen aloitusluennon päättymistä.

Perjantain illanviettopaikka, Messukylän työväentalo, löytyi huomattavasti helpommin kuin yliopiston parkkipaikka. Ilta menikin pitsaa syödessä, muiden fennistien kanssa keskustellessa ja kauniin sinistä boolia juodessa. Illan aikana käytiin paljon jännittäviä keskusteluita, mieleenpainuvimpina varmasti ne, kun eräs täkyläinen ja sumalainen kehuivat vuorotellen järjestöjen puheenjohtajien ulkonäköä. Keskustelut päättyivät muun muassa päiden kolahteluun ja harmillisesti illanvieton loppumiseen, mutta kaikki halukkaat pääsivät onneksi jatkamaan matkaansa muuallekin kuin majapaikkoihin.

Lauantaiaamu alkoi perinteisesti ruokakriiseilyllä. Kaikki täkyläiset saapuivat yliopistolle melkein ajoissa, ja Täky Jahtiklubben oli valmiina lähtöön. Suomenruotsalaiset purjehtijamme rapu(lo)ineen ja aaltoineen selvisivät tyrskyistä ja saivat pelastettua merihädässä olleen täkyläisen joka rastilla aina vain paremmin. Tuoreimmat miehistömme jäsenet näyttivät esimerkkiä varsinkin alkoholipitoisten juomien nauttimista vaativissa tehtävissä, eikä heittäytymiskykyisistä merimiehistä ollut paatissamme pulaa.  Myös M/S Venela selvisi turnauksesta kunnialla kelluen juuri ja juuri aarteen luoksi, mutta lopulta alus haaksirikkoutui ja se hylättiin äärimmäisen pakon edessä roskalavalle.

Sitsit järjestettiin samassa paikassa kuin perjantain illanviettokin. Ne etenivät oikein perinteiseen malliin, ja illan aikana kuultiinkin paljon loistavia puheita ja laulettiin vielä hienompia lauluja. Mainittakoon esimerkiksi se, että laulutiimimme vujuille sanoittama Humanisti hunningolla sai ensiesityksensä juuri näillä sitseillä samalla, kun muut järjestöt onnittelivat 45-vuotiasta Täkyä.

Vaikka sitsit meinasivatkin loppua kohden hieman karata käsistä, fennistilauma hiljentyi kuuntelemaan illan kohokohtaa eli turnauksen voittajan julkistamista. Tällä kertaa emme onnistuneet esiintymään tarpeeksi lahjakkaasti, ja olimmekin pieneksi pettymykseksi yksiä turnauksen häviäjistä. Onneksi näin kävi myös pöytäseurueemme siulalaisille, joten avuliaina joimme heidän kanssaan siulanväristä boolia yhteiseen suruumme. Suru kuitenkin oli vain hetkellistä, ja puhdas onni ja ylpeys Sanen voitosta valtasi mielemme. Näin oli hyvä.

Sitsien jatkot pidettiin Doriksessa, johon suuntasimme yhdessä bussilla. Bussi oli niin täynnä fennistejä, ettei yhteinen ilomme voinut olla välittymättä muille matkustajille. Matkasta osalla on muistikuvia, joillain ei minkäänlaisia. Baarissa tapahtui paljon erinäisiä asioita. Osa päätyi majapaikkoihinsa helposti, kun taas osa seikkaili tamperelaisten ohjeistamana väärällä bussilla ympäri Hervantaa vielä lähempänä aamukuutta. Kaikkien onneksi myös he löysivät perille, sillä Bilevolvon lähtö olisi saattanut muussa tapauksessa suuresti vaarantua.

Sunnuntaina kotimatka alkoi menomatkasta poiketen hieman aikataulusta jäljessä. Tästä emme kuitenkaan välittäneet, sillä syy tähän oli loistava kotzone-aamiaisemme. Paluumatka oli vähintäänkin yhtä loistava, vaikka jo hyvin pian bilevolvolaiset päätyivätkin soittelemaan jo legendaarisia puheluitaan matkan aikana. Paljastui myös, etteivät kaikki olleet maistaneet töhnämunia, joten tämäkin vääryys luonnollisesti korjattiin. Kaikki täkyläiset selvisivät kotiin vielä saman vuorokauden puolella, vaikka jokaisen olo olikin hyvin postosmaattinen.

Kun täkyläisiltä kysyy, miten Osma nyt sitten meni, varmaan yksikään ei jätä mainitsematta saamaansa Osma-ruttoa ja sitä, kuinka makasi sängyn pohjalla seuraavan viikon tai vähintäänkin yski keuhkonsa pihalle. Pisimmän ruttotaudin palkinnon voitti tällä kertaa eräs täkyläinen, joka pääsi taudistaan eroon vasta neljännen viikon jälkeen. Niin se taitaa olla, että Osma jättää aina jäljen, eivätkä ne jäljet ole aina pelkkiä mustelmia.

On varmaan sanomattakin selvää, että Bilevolvon kiillotus Oulun Osmaa varten on jo alkanut ja myös soittolistan päivittäminen käynnistynee hyvin pian. Osma on fennistin parasta aikaa!

Teksti: Bilevolvon etupenkki

SÄPINÄÄ TEHO-OSMASTOSSA

Säpinää Teho-Osmastossa

Osma, suomen kielen opiskelijoiden villein viikonloppu, järjestettiin tänä vuonna Joensuussa 24.–26.3.2017. Ensikertalaisena lähdin innolla ja kunnialla mukaan rientoihin, sillä viimeksi Osma järjestettiin Joensuussa vuonna 2014.

    

Tällä kertaa Osma sai teemansa Teho-osastosta. Niin kielenhuoltajat, koulutuskirurgit kuin substantiivitautien asiantuntijat kokoontuivat Agora-rakennukselle 24.3. aloittamaan Osma-viikonloppunsa. Tuttuun tapaan Osmaan osallistui Siula Helsingistä, Kanta Turusta, Kopula Tampereelta, Suma Oulusta ja Sane Jyväskylästä. Täky isännöi ja otti osmaajat vastaan avoimin mielin ja kaurakeksein.

Itä-Suomen yliopiston kirjallisuuden yliopistonlehtori Elina Arminen ja rajakarjalan sinä-passiivista väitöskirjaansa tekevä Milla Uusitupa aloittivat Osman mielenkiintoisilla luennoillaan, joita seurasi Osman ja yhdistyksen kokous. Perjantain huipennus oli kuitenkin illanvietto kahvila Laiturilla, jolloin fennistit saivat tutustua toisiinsa. Osma todellakin on ihmisen parasta aikaa.

    

Lauantai 25.3. käynnistyi Osma-turnauksella, jossa ainejärjestöt ottivat mittaa toisistaan. Kisa oli äärimmäisen tiukkaa, jopa veristä, mutta lopulta voittajaksi selviytyi Kanta. Ilta jatkui rajuakin rajuimmilla sitseillä, jonka jälkeen toiset jatkoivat voitolla yöhön, toiset eivät päässeet edes jatkoille ja eräät päätyivät villin yön päätteeksi muualle kuin majapaikkaansa. Lienee sanomattakin selvää, että Osma osoittautui jälleen kerran eeppiseksi kokemukseksi itse kullekin.

Täkyn korviin kantautui pelkästään kiitosta ja kehuja Osma-viikonlopusta. Tämä muisto lämmittää mieltä aina seuraaviin osmailuihin asti. Kliseenkin uhalla on todettava, että kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa: siispä lopuksi fiiliksiä Täkyn, Kopulan, Kannan, Siulan, Suman ja Saneen Osma-viikonlopusta.

Karoliina Kapanen

LUONNONVOIMIEN KESKELLÄ HELSINGIN OSMASSA (KLO 16:48) 11.-13.3.2016

Karvaa, nahkaa ja hikeä. Luonto oli totisesti puhjennut kukkaan maaliskuisessa Joensuussa. Kadut huusivat loskan ja soran rakkauden hedelmää. Matka juna-asemalle oli märkä ja narskuva. Ehkäpä joku lintukin kehtasi laulaa taustalla. Oli taas se aika vuodesta, kun jokaisen fennistin rinnassa jomottaa haikeankeväinen tuska. Tuska, joka viimein sai parannuksen, kun suomen kielen opiskelijat kokoontuivat ympäri Suomea sääntömääräisen kevätkokouksen merkeissä. Tällä kertaa näitä hurjaakin hurjempia kekkereitä isännöi Helsingin viheriä ainejärjestö Siula. Teemana oli mahtipontisesti kaikkien tuntema tv-dokumentti Avara luonto, mikä vääntyikin helposti fennistin suussa Avaraksi Osmaksi. Tapahtumaa markkinoitiin mitä kummallisimmin keinoin. Välillä verkkokalvoillemme puskettiin jos minkälaista videomateriaalia namusedistä kakadu-papukaijoihin. Välillä koko tapahtuma poistettiin ja luotiin taas uudelleen. Saimme siis nautiskella luontoteemasta hyvissä ajoin.

Täkyn susiteemainen Osma-poppoo tapasi toisensa villiintynein ajatuksin ja rellestävin jaloin juna-asemalla. Kello oli tuolloin 12:17. Kahdeksanhenkinen saattueemme oli hajotettu jo heti matkan alkaessa. Osa täkyistä oli karistanut Joensuun loskat muutamaa päivää aikaisemmin, kun taas me toiset päätimme sokeasti luottaa VR:ään ja toivoa parasta. Helsinkiin saapumisen toiveaika oli klo 16:48. Pääsy pois Pohjois-Kurjalasta sai tietysti aikaan yliluonnollisen optimistisuuden. Kaikki oli hykerryttävän ihanaa sillä hetkellä. Mieltä ei vaivannut edes se, että kaljan jälkeen saattaisi tulla tarve mennä vessaan. Junan vessat ovat kuin Suomen trooppiset sademetsät. Vasta sinne mentyään löytää totuuden. Totuuden, jota ei välttämättä halunnut tietää.

Vaikka olenkin varma, että meidän täkyjen junamatkasta saisi Juhani Ahon Rautatietä letkeämmän ja ehkä hieman laimeasti sanottuna ”tapahtumarikkaamman” road trip -stoorin (emme olleet edes kännissä), en kuitenkaan näe sen roolia tässä Osma-eepoksessa tärkeänä… Hah! Kunhan vitsailin. Kerrottaneen, että keksimme matkalla mitä omituisimpia viihdykkeitä. Näistä tärkeimmäksi muodostui itse aika. Ajasta on aina kiva vitsailla. Ainakin kun kaikilla on mielessä vain se yksi tietty aika eli milloin Täky olisi lopulta perillä Helsingissä. Tämä aikahan sattui oikein pahaenteisesti olemaan kello 16:48, jos joku nokkela ei vielä hoksannut. Kanssamatkustajat saivat siis kärsiä täkyjen holtittomasta puheripulitulvasta, joka sisälsi aika paljon tuota numerokoodia. Onneksi kiihkeimmät keskustelut käytiin kuitenkin Whatsapp-keskustelussa, joten tällä riemukkaalla naljailulla heräteltiin myös kaukana olevien täky-kollegoiden hermoja. Kaikki olivat siis mukana hengessä! Lappeenrannassa tussille tuoksahtavat karkulaisemme hyppäsivät kyytiin. Eiväthän Täkyn vauvat voisi jäädä näin eläimellisestä menosta paitsi. Täky oli matkalla.

Kello oli (ihme ja kumma) 16:48 Täkyn komppanian saapuessa Helsingin rautatieasemalle täynnä riehakasta tarmoa. Helsinki tutisi liitoksistaan ottaessaan vastaan vieraansa, ja marssimme nestemäiset eväämme kourassa kohti tuntematonta. Siula oli luonut hyvin luonnonläheisen ja jännittävän seikkailun eteemme, emmekä malttaneet olla tarttumasta siihen. Perjantain ohjelmassa oli etsiytyä viikonlopun majoitusluoliin sekä Osma ry:n kokous. Osa aloitteli Osma-urakkansa rauhallisin elkein, mutta osa taas (ennakkopuheista huolimatta) pisti heti satasta alkomittariin ja lähti eläimellisesti elämöiden Helsingin yöhön. Täytyy kehua, että Siula oli järjestänyt oikein hyvää salaattia kokoukseen ja illan biletysmesta oli sopivankokoinen meidän yli sadan hengen seurueellemme. Saimme nautiskella kaljan humalluttaman Osma-kansan ohessa myös Helsingin huumaavasta yöstä, josta kaikui romanttisesti nonstoppina Celine Dionin hellyttävä korvamato (ei varmaan tarvitse mainita mikä biisi). Allekirjoittanut olisi halunnut mennä tekemään lähempää tuttavuutta tämän hieman yksitoikkoisen katudj:n kanssa. Valitettavasti muiden rakkaisiin harrastuksiin eivät kuuluneet väittelyt tiskijukkien kanssa, joten mystinen Dion-fani jäi mysteeriksi. Onneksi Ukkometso ja Ukkosmaine raikuivat ilmassa ja päästivät viimeistään silloin kaikkien sisäiset pedot esiin. Nukkumaan mentiin hyvissä ajoin ja majoittajamme olivat loihtineet seuraavana aamuna eteemme niin hyvän aamiaisen, että muistelen sitä vieläkin.

Lauantaina turnauksessa Täkyn susiteemainen (mutta taas hieman vajavainen komppaniamme) lähti matkaan. Vikkelät ja estottomat täkyt eivät meinanneet pysyä omassa porukassaan suuressa ja mahtavassa Helsinki cityssä, joten jouduimme suoriutumaan aluksi alimiehityksellä. Koska alkoholi on kuin bensaa suonnissamme, emme tunteneet edes krapulaa. Rastiradoilla oli varsin eläimellinen meininki riisuessamme barbienukkeja, limbotessamme käärmeiden ali, sanaillessamme silputuista tavuista uusia taideteoksia, kähmiessämme toisiamme ja juodessamme totta kai kaljaa ja viiniä kaiken tämän ohessa. Helsinki helli osmaajia urakalla, sillä oli oikein kauniin keväinen sää. Testasimme myös aitoa helsinkiläistä kiipeilytelinettä, jossa kokeilimme hirttää yhden Täkyn vauvoista.

Vaikkei Täky tällä kertaa viennytkään Osma-pokaalia kotiin (onnittelut Kanta!), niin tunsimme onnistuneemme oikein mallikkaasti ja meillä oli kautta 16.48 helvetillisen hauskaa. Sitseillä pääsimme nauttimaan erilaisista puheista, sitsilauluista ja kenties myös vähän sivistyneesti tissutellen ja mässäilen, viinasta ja ruuasta. Turnajaisten ajan oli voimassa Instagramissa #avaraluonto -teemainen valokuvauskilpailu. Kaikkien yllätykseksi Täky vei tässä voiton, sillä ilmeisesti siulalaisten mieltä lämmittävät lempeät sadistisuudet vauvojen ja kiipeilytelineiden välillä. Palkintona oli ajanhengessä väristyskirja, jota en ole kehdannut (niin suurta ylpeyttä tuntiessani) sotkea. Kuvatodisteet on valitettavasti hävitetty hetkellisen ”haluan olla vakavasti otettava ihminen” mielialahöperryksen vuoksi. Anteeksi tästä. Koska en nyt halua kertoa koko totuutta matkastamme, päätän tämän Osma-höperrykseni tähän. Oikein paljon kiitoksia Siulalle tästä kuuman aurinkoisesta Osma-kokemuksesta! Syksyllä nähdään Turussa, jonne pokaalikin ansaitusti matkasi! Huom. Täky yrittää olla paikalla klo 16:48.

Teksti:  Mirja Kallinen 

HELEVETINMOINEN OSMA

Helevetisä on helevetin kova tuuli ja helevetin pimiää, mutta silti helevetin hauskoja ihimisiä. Helevetin Oulu oli hyvin valamistautunu pillaamaan kaiken (ja vielä helevetin hienosti) tämän syksyn Osmasa, joka järjestettiin Pohojois-Pohojammaan kultasilla maila synkällä helevetti-teemalla.

Täky osallistu Oulun Osmaan yheksän hengen voimin, ja helevetin hyvä reissuhan siitä tuli. 

Täkyn laatima runo Osmasta, Helevetistä ja minuudesta.

Perijantaina kuunneltiin luentoa nää-pronominista, istutiin Osman kokkouksesa (josa ens vuona Täkyn puolia pittää Jan Hokkanen ja Rosa Mäntylä!) sekä tutustuttiin Oulun legendaariseen Teekkaritalloon pitsaa ja Peltikatto-shotteja kitusiin ängeten.  Tanssia, kuulumisten vaihtua ja henkistä valamistautumista seuraavan päivän turnaukseen.

Täkyn joukko turnauksesa Ikkuisen Teekkarin haualla.

Perijantai-illan meiningit kaato lopulta Täkyn rivveistä kaks soturia, ja lauantain Osma-turnaukseen karrautettiin seittemän ritarin voimin. Helevetin kylymä sae ja helevetin rasittava tuuli ei riittäny pyssäyttämmään Pohojois-Karijalan urhiaa joukkua, vaan erilaisten Kannootin kapian -biisin improvisoituja versioita hoilaten komppania selätti rastin toisensa jäläkeen. Taistoon kuulu biisin uuelleensanottamista, runnoilua, kaverin kantamista (Täkyn tappauksesa vetämistä), näyttelemistä, muistotillaisuuen pitämistä sekä uutisotsikoijen laatimista. Täky todisti jälleen olevansa elliittiporukkaa, sillä pisteitä haalittiin jaettuun ensimmäiseen sijjaan asti. Lopullisesti turnauksen ratkas uusintaesitys erräällä rastilla laaditusta biisistä, ja täsä mittelösä voitto ratkastiin Siulan puolele. Tokasijasta oltiin silti ylypeitä.

Toinen turnauksen rastilla laadituista Täkyn runnoista.

Turnauksen jäläkeen ruvettiin vetämään niskaan helevetinmoisia rytkyjä illan Helevetti-sitsejä varten. Sitseilä jokkainen pöytäkunta edusti tiettyä helevetin kerrosta, ja porukka jaettiin helevetin tassoille syntien mukkaan. Täsä vaiheesa osallistujille selevis helevetin ouon ilimottautumiskaavan kysymysten tarkotus: vastausten perusteella selevitettiin jokkaisen synti, ja niitten mukkaan tuli myös tuomio. Brutus, Ihimiskunnan oikeusasianajaja ja sarvipäinen tuomitsija, kuulutti ääneen jokkaisen osmaajan ja heijän syntinsä. Allekirjottanu kuulu valehtelijoihin, jotka tietenki omasta mielestään on täysin synnittömiä. Me ei ikinä olla poisa luennoilta ja saahaan aina tenteistä lukematta vitosia. Näi se mennee.

Helevetin hyvien sitsien jäläkeen iltaa jatkettiin vappaammin jatkoilla. Täkyn vauvat tanssi kaikkein hurjimmin, ja ne keräs helevetillisellä olemuksellaan suosiota osmaajien joukosa. Sunnuntaina oli ohojelmasa vielä Rapulajatsi, josa väsyneet taistelijat sai ruokaa helepottammaan olotiloja.

Täkyn vauvat riehu kaikkein lujimmin. Kuva h0l0grammi.

Vaikka pokkaali menetettiin (helevetti!), niin tyhyjin käsin ei tultu takasin. Reissusta jäi ainaki helevetin hyvä taito käyttää helevetti-sannaa helevetin monipuolisesti ja helevetin monesa paikasa. Helevetti, sehän passaa ihan helevetin hyvin kaikkialle! Kevväälä lähetään hakemaan se helevetin pokkaali Helesingistä takasin.

Teksti: Anne Tuovinen
Kuvat: Suma, Täky ja Siula

OSMAAJAN MIELENMAISEMASTA

Ior Bock on mainittu. Tämä yksittäinen tosiseikka bussissa kerää yhtäkkiä kaiken tarkkaavaisuuteni ja unohdan hetkeksi minne olemme menossa ja miksi. Sitten muistan unohduksen, sillä en muista alun perinkään kuulleeni määränpäätä.

Maisemat valaistusta bussista pimenevään Tampereen iltaan ovat jatkuvasti yhä viitteellisemmät. Talo, hieno talo, tuonne voisin muuttaa asumaan, etkö sinäkin Kaino? Kommuunihaaveet osoittavat mielenlaatuni heikkouden: ne nostattavat minut sangen helposti uusiin unelmointien sfääreihin ja auttavat helposti unohtamaan Ior Bockin, joka hetkeksi oli vangitsevinaan tietoisuuteni huomion.

Pian olemme perillä paikassa ja siirrymme taloon. Istumme Kainon kanssa lattialle, olen harjoitellut risti-istuntaa, selkä on pidettävä suorana. Otan ensimmäisen hörpyn puolukkakossusta, ja se on taivaallisen hyvää. Seuraamme istuu mies, joka mainitsi bussissa Ior Bockin ja joka on sittemmin paljastunut oululaiseksi otukseksi. Minua kiinnostaa kovasti sipoolainen mystikko hahmona ja tahtoisin keskustella oululaisen kanssa hänestä, mutta seuraamme liittyy yllättäen neljäs ihminen. Sitten viides, kuudes, seitsemäs, kunnes putoan laskuista, sillä ihmisten lukumäärästä kirjan pitäminen ei ole tarkoituksenmukaista lattialla istuessa: kysymys on kuitenkin sosiaalisesta tilanteesta, jossa mennään laatu eikä määrä edellä.

Keloihin jumituttuani huomaan seuraavaksi, että ihmiset pyydetään piiriin esittäytymistä varten. Meitä pyydetään kertomaan nimemme ja ainejärjestömme lisäksi, mikä on suojeliuksemme, päätän olla hauska ja valitsen omakseni liskon. Valinta saa aikaan toivotunlaisen reaktion, pienen, kollektiivisen hörähdyksen piirissä.

Olen mennyt lupautumaan hallitushommiin mukaan, joten lähden palloilemaan ympäri juhlatilaa. Kyselen tovereilta, missä kokous mahdetaan pitää. Ei pitäisi ottaa vastuuta, niin saisi vain autuaasti lorvia ja jumittaa, chillata ja möhmöttää.

Onneksi kokouskäyttäytymiseni on harjaantunutta, sillä näytän kuuntelevalta, vaikka en oikeasti kuuntelisikaan, ja tavoitan sen hetkisen puheenaiheen suhteellisen vaivatta. Kokous on muutenkin mukavampi kuin muut viralliset yhteydet, joissa olen ollut: täällä saa juoda puolukkakossua.

Hallituksen jälkeen kokoontuu yhdistys, mutta vahvasti juopotteluorientoituneet osallistujat eivät välttämättä edusta kokouskelpoisinta ainesta. Tunnelma pysyy kuitenkin asiallisena, vaikka välihuutojen esiintyminen on normaalia tiheämpää. Puolukkakossu, aijai, kun on hyvää. Osma ry antaa lausunnon, äänestyksestä jää päällimmäisenä mieleen pettymys.

Pöydät poistuvat, musiikki alkaa soida, aavistuksen verran päähän hiipivää humalatilaa, joka vapauttaa estoja riehua. Tinakenkätyttö! Aika kiepsahtaa itseäänsyövän käärmeen muotoisen silmukan, ja yhtäkkiä olen taas Jyväskylässä haalarit jalassa puristuneena lattiaa vasten läjä kantalaisia päälläni. Seuraava välähdys johdattaa minut takaisin hyppimään jossain päin Tamperetta ja tämä hyvä olo on varmasti myös seurausta hyvistä tovereista eikä niin paljon humalasta. Aluksi en voi uskoa, että Sandstormissakin voi laulaa mukana, joten Siulan riehakas mukanalaulaminen implikoi, että olemme reinkarnoituneet tänä yönä rinnakkaisuniversumiin, jossa tämäkin on mahdollista. Muiden uskomattomuuksien joukossa seurustelen mukavien ihmisten kanssa vapautuneesti ja rennosti, sulkeutumatta normaaliin jääkauden tuoja -rooliini.

Lähdön hetki lähenee, ja poltan tuntemattoman rakennuksen portailla yhden tupakan. Nikotiini virtaa sisälläni ja tuo autuutta post-puolukkakossuaikakauteen, joka on koittanut viimeisen pisaran siirtyessä elimistööni. Lähden ensin harhailemaan jonnekin päin Tamperetta helsinkiläisten Henkan ja Sinnan kanssa. Kävelemme ensin yhteen suuntaan, sitten toiseen, täällä on melko kylmä ja olemme kaikki hieman humalassa. Soitamme puhelun ja alamme kävellä kolmanteen suuntaan, vaihdan seuruetta, kävelemme bussipysäkille. Juttelemme oululaisten kanssa mukavia ja bussi saapuu.

Aamu, ilman väsymystä voisi luulla ettei nauttinut pisaraakaan alkoholia edellisenä iltana. Maarit kaivaa puhelimellaan internetistä minulle nuotin, jotta voimme opetella laulamaan loitsun autenttisella sävelellä. Tänä vuonna olemme panostaneet Osma-turnaukseen, ja tytöt ovat automatkallaan löytäneet Kansallisarkiston verkkoversiosta Pohjois-Karjalasta peräisin olevan loitsun.

Sarjakuvafestivaalit, ruokaa, hetki hiljaista, tyytyväistä jumittelua Täky-toverien kanssa yliopiston aulassa. Lähdemme itsevarmoina turnausta kohti. Rastihenkilökunta kuuntelee hieman kummissaan loitsumme, mutta jatkamme seuraavalle rastille yhä enemmän voitonvarmuutta uhkuen. Suoriudumme tehtävistä tyylillä, asenteella, se on swag ja päivän mittaan yhä kohoava ryhmähenki, joka meitä kuljettaa eteenpäin. Rastihenkilökunnalla kiertävä jaloviinapullo auttanee pistelukemiamme myös.

Larppaamme tamperelaisuutta. Kadehdin isäntäämme Ollia hänen mainiosta parvekkeestaan ja hänen mahdollisuudestaan katsella Tamperetta yläpuolelta aina kun tahtoo. Hetken ajan kuvittelen itseni tamperelaiseksi opiskelijaksi, jolla on opintolainan ansiosta varaa saunomiseen talonyhtiössä ja joka juo olutta istuessaan parvekkeellaan. Tämä juuri syntymässä oleva varsin miellyttävä rinnakkaistodellisuus kuitenkin kuihtuu heti alkuunsa, kun on aika lähteä sitseille.

Tänään otetaan, tänään otetaan, kaikkihan sen jo tietää, mutta niin sitä vaan lauletaan, helvetes mycket brännvin. Viroksi vielä menee, mutta Iivari ja jotkut muut suomalais-ugrilaisuudelle enemmän omistautuneet vetelevät komiksi tai miksi lie, voisi itsekin opetella juomalauluja sukukielillä. En ole varmaan ikinä ollut yhtä ahtailla sitseillä, penkiltä nouseminen vie kohtuuttomasti vaivaa ja kilistääkseni Sinnalle vasemmalle on kurotettava pylvään ympäri. Helvetin paljon viinaa, totta tosiaan.

Ensimmäisen tauon jälkeen paljastetaan turnauksen voittajat. Täky ei ole viimeinen, emmekä ole toiseksi viimeisiä, emmekä myöskään pronssisijalla, mutta mitä ihmettä, olisimmeko todella voineet voittaa, toki vedimme asenteella ja opettelimme loitsun... Ja ykköseksi menee Täky! Suustani käkeää spontaani karjahdus, joka yhtyy muiden hurraahuutoihin. Kanta saatana jätti pokaalin Turkuun, mutta sekös meitä estää juhlimasta.

Sitsien jälkeen jaloviinapullo tyhjenee, ja aika-avaruuden havaitseminen muuttuu yhä symbolisemmaksi. Pihalla käynnin jälkeen musiikki määrittelee metafysiikkani, nautittava olotila ja yhä syvenevä känni muodostavat matriisin verkon, jonka ulkopuolella bileet todella tapahtuvat, mutta verkon värähtelyistä osaan itse navigoida siellä. Ysärihitit soivat ja fennistit tanssivat villisti. Tinakenkätytön soidessa saan taas kiitettävän kokoisen kantalaiskasan päälleni; ja uudelleen nähty -kokemus on eilistäkin voimakkaampi sykäys. Lineaarinen aika on äkkiä kokonaan tiessään, ja huomaan hahmottavani intuitiivisesti mielessäni, kuinka psyykkinen energia, puhdas muiston voima kytkee tapahtumat toisiinsa paitsi syy-seuraussuhtein, myös tapahtumien karman perusteella. Valaistumista seuraavalla hetkellä alkaa soida Ukkometso, ja elämämkoulukappale tempaa psyykeni pois diippailusta ja syöksee sen sijaan Suomen kansan syvien rivien primitiivisen energian (ja viinan) ryydittämään piirihumppaan. Kaljaa koneeseen!

Teksti: Samuli Reunamo