"En ansaitse sinua.
Olet liian hyvä minulle.
Minä vain loukkaan ja sinä jumaloit.
Kuitenkaan en ole Jumalan veroinen,
en edes kauniin enkelin.
Tuntuu, että hukun näihin paineisiin,
mutta pois pääse en, sillä itseni tähän asetin.
Rakastan sinua ihan liikaa, ja pelkään, että pilaan
kaiken.
Miten tulen ikinä ansaitsemaan sinut?
Miksi edes haluat minut?
Sinulla on mahdollisuus parempaan, mutta silti jäät.
Epäröiden, mutta kuitenkin.
Anna minä todistan sinulle:
vielä joku päivä rakastan itseäni niin, että olen
rakkautesi arvoinen."
ー Toiveikas
Olenko ikinä nähnyt mitään tällaista
Kylkiluusi kumpuilevat kun
valo matkaa sinuun
Katso koko ajan minuun
ja muista
kaikki ne aiemmat tunteet
kaikkiin muihin
kaikki ne katseet
ne sylit
katoavat.
Irti
Käsissäsi pitelet kuivaa silppua
Rutista ne kasaan
Nyrkkiesi sisään
niin että saat miljoona paperihaavaa
Mitä lujemmin puristat
sitä paremmalta tuntuu
Tiedätkö sen tunteen
Kun haluaa väkivalloin takertua
Mutta haluaa myös päästää irti
Tiputa jalkojeni juureen punaista paperia
Nyt sinulla on vain avonaisia haavoja
ー Onerva
Olen jylhä vuori, minun rinteilläni on lunta
Kun lumi sulaa, minun kylkiäni kutittaa
Silloin haluan nauraa ja tanssia
Kasvatan kauniita ja karuja puita käsivarsillani
Kun ne pudottavat lehtensä, minä itken
Kun ne kasvavat takaisin, huokailen ihastuksesta
Välillä murenen ja isot lohkareet putoilevat
Tippuessaan ne tekevät minuun mustelmia,
jotka parantuvat hitaasti
Olen itkenyt paljon ja olen ollut niin yksin
Olen ollut ruhjeilla ja raivonnut
Olen pelännyt ja vihannut
Joskus tunnen, kun joku yrittää kiivetä minua pitkin
Kuinka hakku uppoaa lantioni huokoiseen luuhun
Milloin he oppivat?
Ei minua voi valloittaa.
ー Onerva
Toim. Kristiina Janhunen
Kuvat: Elina Kurttio
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti