Korona-ajan
teatteria – esittävän taiteen tuska
Vuoden ajan Suomea ja koko maailmaa riepotellut koronapandemia on vaikuttanut meidän kaikkien elämään. Kuitenkin yksi suurimman iskun saanut ammattiryhmä on kulttuurialojen – erityisesti esittävän taiteen – edustajat. Rajoituksista huolimatta esittävää taidetta ja kulttuuria on pyritty pitämään hengissä. Toisen vuoden kirjallisuuden ja suomen kielen opiskelija Vilhelmiina Keskilä on tutustunut siihen, miten teatterit ovat sopeutuneet koronavuoden aiheuttamiin kummallisuuksiin.
Vilhelmiina on kuluneen vuoden aikana vieraillut neljästi teatterissa, kahdesti Helsingin ja kahdesti Joensuun kaupunginteatterissa. Käynnit ajoittuivat syksylle 2020, ja pian niiden jälkeen esitystoiminta Helsingissä keskeytyi pahentuneen koronatilanteen vuoksi. Joensuussa kaupunginteatterin esitykset pyörivät edelleen, mutta todella rajoitetulla yleisökapasiteetilla. Tällä hetkellä suuren näyttämön yleisöön otetaan enintään 19 katsojaa ja pienen näyttämön yleisöön enintään 14 katsojaa.
Teatterissa käynti eroaa tänä päivänä todella paljon normaalista teatterielämyksestä. Teattereissa on voimassa maskisuositus, jota myös yleisö kuuliaisesti noudattaa. Käsidesiä on tarjolla reilusti, ja tietenkin turvaväleistä on pidetty huolta. Teattereiden yleisömääriä on rajoitettu huomattavasti, mikä mahdollistaa sen, että eri seurueiden välille tilaa jää useamman penkin verran. Teattereissa normaalista poiketen on annettu lupa ottaa omat päällysvaatteet ja isotkin laukut omalle paikalle, jotta tavalliselta narikkatungokselta vältyttäisiin. Yleisö myös opastetaan omille paikoilleen, ja liikkumisille on jätetty enemmän aikaa, jotta väliaikana lämpiössä ei tulisi ruuhkaa. Teattereiden henkilökunta on siis näyttänyt ottavansa tilanteen vakavasti, mutta tekevänsä silti kaikkensa, että esitykset voivat kaikesta huolimatta jatkua.
Suurimpana erona normaaliin on kuitenkin se, että pienen yleisömäärän ja maskien vuoksi teatterin idyllinen tunnelma jää hieman vajaaksi. Iso osa teatterin taikaa on se, että esiintyjät ja yleisö ovat samassa tilassa. He elävät yhdessä näytelmän tarinaa ja hengittävät sen maailmaa. Kun yleisön reaktiot ja tunteet jäävät piiloon maskin alle, ei katsoja saa muusta yleisöstä tukea tunteilleen, eivätkä myöskään näyttelijät saa samanlaista välitöntä reaktiota, mihin ovat normaalisti tottuneet. Jaettu kokemus jää vieläkin vähäisemmäksi korona-ajan uudessa ilmiössä, striimatuissa teatterinäytöksissä, joissa yleisö katsoo esitystä kotoaan ja näyttelijät esiintyvät suoraan kameralle. Vaikka striimilähetykset eroavat paljon perinteisestä teatterista, on silti hienoa, että edes jollain tavoin esittävälle taiteelle saadaan annettua hankalassa tilanteessa jonkinlaista tekohengitystä.
Poikkeusoloista huolimatta Vilhelmiina on halunnut jatkaa teatterissa käymistä ja esittävän taiteen tukemista. Hänen mukaansa teatterin tunnelma vie mukanaan ja saa hetkeksi unohtamaan ympäröivän maailman kauheudet. Sen vuoksi hänelle teatterissa käyminen on korona-aikana ollut jopa entistä tärkeämpää, sillä ihminen tarvitsee taidetta ja elämyksiä, erityisesti vaikeina aikoina. Hänen mielestään on ollut hienoa päästä tukemaan alaa, joka on ollut vaikeuksissa, eikä koronasta huolimatta ole tarvinnut pelätä yhtään, sillä teattereissa turvatoimista on huolehdittu niin hyvin. On jokseenkin nurinkurista, että ala, jolla turvatoimet on otettu niin hyvin huomioon, kärsii vallitsevasta tilanteesta kaikista eniten. Tärkeää on ollut kuitenkin huomata, että vaikeista ajoista huolimatta taiteen ystävillä on ollut kapinahenkeä ja halua kokoontua, vaikka tilanne onkin otettu huomioon tarpeen vaatimalla vakavuudella. Vilhelmiina kertoo, että jo pelkkä teatterisaliin käveleminen saa tunteet nousemaan pintaan ja hän haluaakin kannustaa kaikkia tukemaan mahdollisuuksien mukaan esittävän taiteen alaa.
Toim. Johanna Sacklén
