maanantai 8. maaliskuuta 2021

NAISET ESIKUVINA

Naistenpäivän kunniaksi keräsin kauniita kunnianosoituksia ja tarinoita lukijoiltamme heidän arvostamistaan ja ihailemistaan naisista. Ihailun kohteena ovat niin sukulaiset, opettajat, näyttelijät kuin kirjailijatkin. Kiitos jokaiselle, joka jakoi oman ihailemansa naisen tarinan: niitä oli ilo lukea, ja toivon, että myös muut lukijat inspiroituvat näistä yhtä paljon kuin minä ja tekstien jakajat.


Ihailen isoäitiäni. Hän syntyi perheensä vanhimmaksi lapseksi ja eli raskaan ja vaiherikkaan elämän maatalon emäntänä ja kuuden lapsen äitinä.

Hän koki 90 vuotta kestäneen elämänsä aikana esimerkiksi sota- ja lama-ajan, jotka vaikuttivat hänenkin elämäänsä kovasti aivan loppuun saakka. Hänen elinaikanaan naisten oikeuksissa oli paljon parantamisen varaa, minkä hänkin joutui kokemaan ja kohtaamaan.

Kaikesta huolimatta hän ei katkeroitunut tai surkutellut kohtaloaan. Hän muisteli itku silmässä naljailleensa kansakoulussa muiden mukana naapurin pojalle ja katui sitä loppuelämänsä. Niin pieni teko pysyi hänen mielessään isona rikkeenä kymmeniä vuosia. Hyväsydämisempää, anteeksiantavampaa ja henkisesti vahvempaa ihmistä saa hakea.


Ihailen irlantilaista näyttelijää Saoirse Ronania. Hänet on nähty valkokankaalla muun muassa elokuvissa Oma taivas (2009) ja Lady Bird (2017) ja viimeisimpänä Pikku naisia elokuvassa (2019) sekä lukuisissa sivuhenkilöiden osissa.

Ihailen Ronania, koska hänen näyttelemänsä hahmot ovat aina vahvoja ja neuvokkaita. Katson, että Ronan on myös empaattinen ja taitava näyttelijä, jonka tekemistä seuraa ihaillen. Hän myös hallitsee lukuisat eri aksentit, mutta pidän eniten hänen omasta irlantilaisesta korostuksestaan.


Ihailen Virginia Woolfia. Hän oli englantilainen kirjailija ja feministi, joka vaikutti 1900-luvun alussa ja oli merkittävimpiä modernin kirjallisuuden uranuurtajia.

Woolf uskalsi olla feministi ja rakastaa naista aikana, jolloin se oli vielä hyvin vaikeaa. Olen myös kuullut, että Woolfin Orlando on omistettu hänen naisystävälleen ja sitä voidaan pitää ns. maailman pisimpänä rakkauskirjeenä. En tiedä, pitääkö se täysin paikkansa, mutta haluan uskoa niin.


Jos joku ihailemani nainen pitäisi valita, niin se olisi rakas serkkuni. Hän pukeutuu rohkeasti, selkeästi massasta erottuvaan tyyliinsä, joka saa mummot vilkuilemaan paheksuvasti kaupan kassajonossa ja johon itsellä ei olisi ollut pokkaa pukeutua pikkukaupungissa asuessani. Hän on kuvataiteellisesti lahjakas ja on sinnikkäästi pitänyt harrastuksensa mukana lapsuudesta asti. Ehkä kaikkein eniten ihailen kuitenkin hänen avointa, energistä ja lämmintä luonnettaan, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi ja jonka vuoksi hänen seurassaan onkin niin ihana olla.

 

Naistenpäivänä on hankala mennä nimeämään yhtä naista, jota ihailen. Voisin hyvin valita melkein kenet tahansa perheeni ja sukuni naisista, eikä julkisuuden henkilöiden puolellakaan ole puutetta naisista, joille mielelläni nostaisin hattua. Tänä vuonna kuitenkin haluaisin nostaa esille elämääni positiivisesti vaikuttaneet naisopettajat, joista erityismaininta ihailusta menee yläasteen luokanvalvojalleni sekä englannin, historian ja yhteiskuntatieteiden opettajalleni Emmille. Hänestä huokui aina aito välittäminen, ja hänellä on mainio huumorintaju. Opettajana hänellä oli hyvät pedagogiset taidot ja juuri sopivassa määrin auktoriteettia sekä itsevarmuutta. Erinomainen roolimalli siis.

 

Ihailen edesmennyttä mummiani Annaa. Hän edustaa minulle sellaista satumaista altavastaajan asemasta ponnistanutta selviytyjää. Mummi syntyi vuonna 1924, eli hän eli lapsuutensa ennen sotia. Mummin äiti kuoli mummin ollessa taapero, ja mummin isä otti pian tämän jälkeen uuden puolison. Uuden äitipuolen mielestä naisen ei kuulunut kouluttautua, vaan pikemminkin jäädä kotiin tekemään hommia. Tämän vuoksi äitipuoli ei päästänyt mummia kouluun. Sukset menivät kotona ristiin usein, ja mummi olikin vasta 12-vuotias, kun hän kipakkana tyttönä lähti kotoa ovet paukkuen maailmaan ja etsimään taloa, johon asettua piiaksi.

Mummi opetteli lukemaan ja kirjoittamaan vasta rippikoulun yhteydessä. Hauras luku- ja kirjoitustaito parani kyllä iän myötä, mutta väärä kuvitelma puutteellisista taidoista ja häpeä omasta kouluttamattomuudesta säilyi aina. Hän tapasi joskus sotien paikkeilla ukkini ensimmäisen kerran vanhassa Jokelan ravintolassa. Mummi ehdotti pöytäseurueelle maljaa letkautukselle ”Poliisi on rosvo!”, mutta ukkini laittoi kämmenensä lasinsa päälle ja ilmoitti, ettei tuollaisille jutuille juo. Minusta tarina on hauska. Ilahdun ajatuksesta, että mummi on ollut sisimmässään vähän anarkisti.

Mummi ja ukki saivat viisi lasta, joista nuorin on minun isäni. Ukin hermot olivat sodan jälkeen riekaleina, ja käytännössä mummi elätti heidän lapsikatraansa yksin tekemällä töitä siivoojana. Mummin elämä oli kaiken kaikkiaan kovaa, mutta hän oli vahva ja luotettava huolenkantaja. Annan lapset ja me lapsenlapset olemme nähneet hänet todellisena matriarkkana, jota me kunnioitamme yhä valtavasti. Hänellä oli sisukas luonne ja sivistynyt sydän. Nautin muutenkin hänen seurastaan ja tarinoistaan – vietin hänen luonaan paljon aikaa lapsena. Jokin sydänyhteys siitä jäi. Hänen muisteleminen ja ajatteleminen tuo minulle yhä voimaa. Hän eli arvokkaan elämän.

 

Hyvää naistenpäivää!

Koonnut: Jenny Tähtinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti