Luettavaa kesälle

Kirjavinkki tylsiin hetkiin

Mielestäni ihan jokaiselta lukutoukalta tulisi löytyä hyllystä kirja, johon on helppo palata sopivan hetken koittaessa, ja jonka voi toisaalta unohtaa hyllyyn toviksi. Kiireiseenkin kesään voi mahtua kiireettömiä hetkiä vailla etukäteissuunnitelmia, ja tällöin hyllystä on hyvä löytyä teos, josta voi kerrallaan lukea kymmenen, kolmekymmentä tai vaikka sata sivua yhdeltä istumalta.

Itse viihdyn tylsinä hetkinä Edgar Allan Poen seurassa. Kootut kertomukset sisältää kaikki Poen suomennetut novellit, ja mikäli ne eivät ole vielä tuttuja, suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän kokoelmateokseen. Henkilökohtainen suosikkini Poen novelleista on Kielivä sydän, jonka ohella suosittelen lukaisemaan ainakin novellit William Wilson, Tynnyrillinen Amontilladoa ja Muutama sana muumion kanssa. Edellä mainituista William Wilson on kiehtova kaksoisolentotarina, Muutama sana muumion kanssa on lukemisen arvoinen satiiri ja Kielivä sydän sekä Tynnyrillinen Amontilladoa päästävät lukijan seuraamaan epätavallista henkirikosta murhaajan näkökulmasta.

Ota siis muurauslasta kauniiseen käteen ja lähde maistelemaan Amontilladoa Edgar Allan Poen seurassa!

Teksti: Janika Utriainen

Puuhakirjakuva

Puuhakirjakuvien joukosta saatte vielä iloksenne uuden kuvan! Vanhatkin löytyvät vielä lehden vanhempia julkaisuja selailemalla, jos ette ole niitä aikaisemmin tulostelleet ja väritelleet! Tekemisen iloa siis!

Kuva: Tiia Öhman

Pääkirjoitus

Parasta kevätkiireen lääkettä etsimässä

Hei kaikki rakkaat lukijat! 

Kevät alkaa hiljalleen taas saada niskaotetta talvesta. Vuoden alusta löysin itseni jälleen vastuussa Itäkynästä, mistä olen todella iloinen, sillä tämä lehti on lähellä sydäntäni ja on mukavaa taas päästä pyörittämään sitä. Palatakseni ajassa aika kauas taaksepäin eli edelliseen kesään, mielestäni oli todella mainiota, että Itäkynään alettiin hahmotella jokaiselle numerolle omaa kokoavaa teemaa. Aion pitää tätä yllä, mikä tarkoittaa, että niin tässä kuin tulevissakin numeroissa tulee olemaan jokin teema.

Kevätlukukausi yllätti minut valtavalla to do -listalla ja jatkuvasti alitajunnassani hakkasi kysymys, kuinka pitkälle omat voimat riittävät. Tätä kysymystä tarkastellessa ystävät ovat nousseet todella isoon rooliin. Ystävät ovat minulle kaikki kaikessa ja heidän kanssaan viettämäni hetket auttavat hetkeksi irtautumaan kaikesta stressistä ja lataamaan akkuja. Olen huomannut ystävyyden olevan ainakin minulle parasta lääkettä kevätstressiin. Tämän numeron teeman miettiminen ei siis minulle ollut mikään iso ongelma, vaan aika nopeasti tulin siihen lopputulokseen, että haluan ottaa teemaksi ystävyyden. 

Tässä numerossa tarjoilen yhdessä mahtavien kirjoittajien kanssa teille perinteisesti puheenjohtajan tervehdyksen, tunnelmia Helsingin Osmasta sekä kaverisitseiltä, sisarusten välisen ystävyyden pohdiskelua, täkyläisten ehdotukset parhaiksi ystävyyden tunnareiksi sekä runoutta. Vaikka tässä numerossa Ismo-Irmelin palsta onkin tauolla, on se palaamassa jälleen osaksi seuraavaa numeroa. Hyväksi uutiseksi voin myös kertoa sen, että hyvää palautetta saanut kesänumeromme aiotaan jälleen tehdä paperisena versiona. 

Toivottavasti nautitte tästä numerosta! 

Itäkynävastaava ja päätoimittaja Siiri

Puheenjohtajan tervehdys

Kevät taitaa olla täällä. Sen huomaa sulista teistä, kirkkaasta auringosta ja deadlinesumasta. Ja ehkä vähän myös siitä, että Täkyn katse on käännetty jo vahvasti vappua kohti. 

Ystäväni kauhisteli jo etukäteen hänen ensimmäistä, jopa neljä päivää kestävää yliopistovappuaan, eikä hänen kauhistuneisuuttaan yhtään vähentänyt täkyläisten 12 päivän vappu, josta ylpeänä hänelle kerroin. Tuntuu, ettei talvi olisi oikeastaan ehtinyt vielä loppuakaan, mutta niin vain on taas aika vanhojen ja uusien perinteiden, joista Täky tänäkin vuonna pitää visusti kiinni. Emme ole täysin muuttumattomia, vaan tapahtumia on jälleen kehitelty eteenpäin. Tietynlainen pysyvyys on kuitenkin tärkeää, eikä kaikkea kannata lähteä muuttamaan vain uudistuksen ilosta. Täytyy sanoa, että vapun juhlinnassa täkyläiset ovat kyllä erityisen hyviä!

Kevät on helposti opiskelijan kiireisintä aikaa. Kannustan kuitenkin jokaista täkyläistä nauttimaan jokaisen auringonsäteen lisäksi myös yhteisistä hetkistä muiden sinihaalaristen kanssa. Nähdään vappuhulinoissa riemulla, innolla, ja mikä tärkeintä – toistemme ystävinä. 

Inka, Täkyn puheenjohtaja

Yhteinen harrastus ystävyyden perustana

Kun sanoin kirjoittavani tähän Itäkynän numeroon omasta ystävyydestäni ja siihen liittyvästä harrastuksesta, ystäväni olettivat automaattisesti, että kirjoitan opiskelukavereistani ja alkoholin nauttimisesta kohtuuttoman usein. Idea oli toki hyvä. Joensuusta löytämäni ystävät ovat minulle todella tärkeitä, ja voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkän jutun heistäkin.

Ajatukseni juttuideasta oli kuitenkin toinen. Elämäni pisin ja merkittävin ystävyyssuhde minulla on nimittäin pikkusiskoni Siirin kanssa. Usein olen pohdiskellut, missä määrin sisaruksen voi laskea ystäväksi parhaasta ystävästä puhumattakaan. Tämä pohdiskelu ei kuitenkaan liene kovin mielekästä, sillä ystävyydenkokemus on mielestäni hyvin yksilöllistä, enkä usko, että se olisi missään mielessä kiinnostavaa luettavaa. Siksi päätinkin pohdiskella sen sijaan sitä, mihin minun ja pikkusiskoni ystävyys perustuu. Ehkä se antaa samalla Itäkynän lukijakunnalle syyn pohdiskella omia ystävyyssuhteitaan.

Opiskelukaveriporukkani ystävyys perustuu taatusti moneen eri asiaan kuten huumoriin, yhteisiin kiinnostuksen kohteisiin ja rakkaaseen ainejärjestöömme, mutta ennen kaikkea meitä yhdistävä tekijä on mielestäni, mikäpä muukaan, kuin alkoholi. Kuten Gasellien kappaleessa Heimo kerrotaan: ”Ei pitäis kai liikaa alleviivaa // Mut alla viinaa, ystävyyden pikaliimaa”. Siirin ja minun ystävyys ei kuitenkaan (onneksi) vielä tälle perustu. Päätinkin kysyä Siiriltä itseltään, mikä hänen mielestään pitää ystävyyttämme kasassa. Näin hän vastasi:

”Sisaruksina olemme syntyneet saman katon alle ja tehneet melkein kaiken aina yhdessä viime vuosia lukuun ottamatta. Olemme melko samanlaisia ja tunnemme toisemme läpikotaisin. Tämän vuoksi voimmekin jakaa toisillemme kaiken ja asioita on helppo tehdä yhdessä. Kasvaminen ja erilaiset elämäntilanteet ovat erottaneet meitä, mutta yhteiset harrastukset ja samankaltainen huumorintaju pitävät ystävyyttämme edelleen kasassa.”

Olen Siirin kanssa samaa mieltä ja uskon, että ystävyytemme perustuu erityisesti yhteiselle harrastuksellemme eli musiikille. Asumme eri paikkakunnilla ja meillä molemmilla on omat kaverimme ja elämämme, joten ilman musiikkia yhteydenpitomme rajoittuisi lähinnä meemienvaihtoon.

Musiikkiharrastuksemme alkoi varsinaisesti noin kuusi vuotta sitten, kun päätimme kokeilla soittamista yhdessä. Siirillä oli jo enemmän kokemusta musiikista. Hän lauloi, soitti viulua, pianoa sekä kitaraa. Minä taas osasin soittaa lähinnä peruskomppia rummuilla. Alku oli siis vaivalloinen ja luovutimme useaan otteeseen. Siiri soitti kitaraa ja lauloi. Minä soitin rumpuja. Haave musiikin tekemisestä yhdessä kuitenkin säilyi,  ja kun ensimmäisen kerran saimme Green Dayn yhdeksänminuuttisen Jesus of Suburbian läpi, fiilis oli katossa. Seuraavana kesänä emme juuri muuta tehneetkään kuin raivostuttaneet naapureitamme jatkuvalla kitaran ja rumpujen hakkaamisella isämme autotallissa. Kuvittelimme tietenkin olevamme helkkarin hyviä, vaikka todellisuudessa tuotimme vain helvetinmoisen melusaasteen naapurustoomme. Siitä asti yhdessä soittaminen, ajoittainen biisien kirjoittaminen ja samantyylisen musiikin kuunteleminen on jatkunut, eikä loppua näy.

Kunnollista bändiä emme ole vielä koskaan saaneet kasaan. Olemme esiintyneet muutamien eri ihmisten kanssa ja bändien nimet ovat vaihdelleet (myötähäpeävaroitus!) metalcore-emo-pop-punk -hömpötyksen kuninkaasta Endless Fallista aina suomalaisen räkäpunkin hulvattomimpaan edustajaan Koiranoksennukseen. Joskus taas olemme vain olleet Siiri ja Kappe. Vaikka suuret suunnitelmat ovat yleensä jääneet suunnitelman tasolle, on musiikin tekeminen ollut aina yhtä hauskaa.

Ystävyys ilman erimielisyyksiä ja ajoittaisia riitoja ei kuitenkaan olisi tosiystävyyttä. Sisaruksina tappelimme tietysti koko lapsuutemme ties mistä asioista ja niin varmaan edelleenkin. Toisaalta riidan aiheet syntyvät nykyään yleensä yhteisestä harrastuksesta. Monet yhtyeethän hajoavat ”musiikillisiin erimielisyyksiin”. Täytyy siis toivoa, että nämä riidat ovat jatkossakin ratkaistavissa. Olisi harvinaisen surullista, jos ystävyys loppuisi musiikillisiin erimielisyyksiin.

Tällä hetkellä yhdessä musisointimme on melko vähäistä, koska suurin osa ajastani kuluu Joensuussa. Soittaminen on myös rajoittunut sähkösoittimista akustisten kitaroiden rämpyttämiseen, cajonin hakkaamiseen ja viulun rääkkäykseen. Siitä huolimatta melkein päivittäin keskustelemme kappaleista, joita voisimme soittaa, pohdimme mahdollisia keikkoja ja bändiprojekteja tai haaveilemme omien biisien äänittämisestä. Yhteinen harrastus pitää siis edelleen ystävyyttämme kasassa.

Teksti: Kasper Kärkkäinen

Kuva: Arik Shraga

Oodi Kaveruudelle!

Keskiviikkona 27. helmikuuta ainejärjestömme Täky järjesti jäsenilleen ja heidän ystävilleen kaverisitsit. Sitsien teemana oli mikäs muukaan kuin iconic duo, ja täkyläinen sai halutessaan kutsua ainejärjestön ulkopuolisen kaverinsa kokemaan sitsien ihmeellisen maailman.

Täkyjä ja heidän ystäviään osallistui ilahduttavan paljon, jokainen oli pukeutunut parhaimpiinsa. Metrian aulassa koreili monenlaista parivaljakkoa: Disneyn Topi ja Tessu, Musti ja Mirri, ahdistus ja masennus, Miguel ja Tulio, rakettiryhmä – vain muutaman nimetäkseni.

Ilta sujui moitteettomasti: sitsilauluvihkon jokainen laulu taisi tulla lauletuksi ja ohjelmaakin riitti. Erityisnostona sanottakoon, että rangaistukset olivat todella hauskoja ja hyvin toteutettuja! Illan aikana kuultiin jälleen vakuuttavia puheita sekä jonkin verran piikittelyä, jota erityisesti eräs ”optimi”, porilainen ja haminalainen saivat osakseen.

Illan päätteeksi jokaisesta pöytäseurueesta valittiin vielä voittajat. Täkyn kaverisitsien Sakari ja hänen villapaitansa, Lilo ja Stitch sekä Mario ja Luigi voittivat ikonisimman duon palkinnot. Voittajien julistaminen tuntui suorastaan raadolliselta, sillä hyviä pareja oli niin monta. Antaumuksellisen sitsaamisen jälkeen täkyt kavereineen siirtyivät suurimmalta osin kotiin nukkumaan, osa lähti hehkuilemaan. Seuraava aamu ei tuntunutkaan niin pahalta, sillä Wolt oli vihdoin saapunut Joensuuhun!

Paitsi sitsit, myös ainejärjestötoimintamme ylipäätään, on mahdollistanut monenlaisia ystävyyssuhteita. En haluaisi päättää tätä liikutuksensekaiseen lässynläähän, mutta haluan ehdottomasti todeta, kuinka kiitollinen olen kaikista kohtaamistani ihmisistä ja erityisesti omista superleideistäni (oikeasti nimessä on lady, mutta en halua alkaa taivuttamaan sitä). Rakastan teitä kaikella nuoruuden idealismillani ja vähän enemmänkin, ja juuri teidän kanssanne tähänastinen yliopistoaikani on ollut parhainta ikinä.

Teksti: Karoliina Kapanen

Kuvat: Sohvi Pesonen (as always <3)

Ystävyyden soittolista

Ystävyyden ihanuutta on syytä juhlistaa säännöllisesti, ja hyviin bileisiin tarvitaan tietenkin soittolista. Tähän juttuun on koottu täkyläisten ehdotukset parhaiksi ystävyysbiiseiksi. Kokoa näistä kappaleista oma ystävyyssoittolistasi tai poimi päältä parhaat ehdotukset.

Phil Collins – Look Through My Eyes

Tämä biisi kertoo sellaisesta turvallisesta ystävyydestä, jossa ollaan toisen tukena ja toisen apuna kaikissa tilanteissa. Kappale on elokuvasta Brother Bear, joka on ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Anni Hacklin

Queen – Friends Will Be Friends

Tämä on minun ystävyysbiisini, koska se muistuttaa siitä, että vaikka asiat muuttuvat elämässä, ystävät ovat onneksi pysyvämpiä.

Janika Utriainen

Nordtrash – Mies ulos sinusta

Monelle Mulanista tutun I'll Make a Man out of You -kappaleen unohtumattomin suomiversio. Juoksukaljatkin mainitaan! Tätä väkevää ja tarttuvaa biisiä voi laulaa myös tyttöporukan kesken suurella hartaudella, ja omistankin kappaleen ihanille superleideilleni. Biisi löytyy ainoastaan YouTubesta kyseisellä nimellä. Kappale on julkaistu Nordtrashin kanavalla, ja sen laulaa Devastus.

Karoliina Kapanen

Gasellit – Heimo

Tämä kappale kuvaa mielestäni hyvin ystävyyden perimmäistä olemusta, joka on tiivistetty hyvin ensimmäisen säkeistön kahteen viimeiseen säkeeseen: “Ei se vaadi verivaloja, jengimerkkei, kerhotaloja / vaan pienii eleitä, hiljaa mutistuja sanoja.”

Kasper Kärkkäinen

Wicked – For Good

Opiskeluaikana ei ehdi näkemään eri paikkakunnilla asuvia ystäviä niin usein kuin haluaisi. Tämä alun perin Kristin Chenowethin ja Idina Menzelin esittämä kappale Wicked-musikaalista on kaunis muistutus siitä, että myös ne kaukana asuvat ystävät ovat tärkeitä – vaikkei heitä ehtisikään nähdä kovin usein. Kaikki ystäväni ovat tuoneet jotain hyvää elämääni.

Hanna Hänninen

Daisy x Daisy – Towa no Kizuna

Mukaansatempaava ja eloisa kappale on myös sanoituksensa puolesta täydellinen tunnari ystävyydelle.

Siiri Rantanen

Robin – Ystäville

Tämä on realistinen kuvaus nuoresta ystävyydestä.

Roosa-Maria Ilvonen

Teksti: Hanna Hänninen

Osmafest opettaa

Synkän ja pimeän talven jälkeen koitti jälleen kerran kevät, vaikka se mahdottomalta tuntuikin (ja osittain tuntuu edelleen täällä Pohjois-Karjalassa). Täkyläiset lähtivät suuntaamaan kohti Helsingin Osmaa juoninnat juonittuina ja festarimeininkiin virittäytyneinä. Osa porukasta lähti matkaan jo aamujunalla, ja loput tulivat perässä puolenpäivän aikaan lähtevällä junalla. Junassa festaritunnelmaan virityttiin ompelemalla haalarimerkkejä ja harjoittelemalla lauluspektaakkelia ravintolavaunun yläkerrassa kunnollisten kansalaisten paheksuvien katseiden alla ja erilaisia alkoholipitoisia juomia nauttien.

Helsinki oli kaupunkina sinihaalariselle lande-täkylle aivan jäätävä kulttuurishokki. Ensinnäkin, kaduilla ei ollut polviin asti loskaa. Oikeastaan loskaa ei ollut missään, eikä luntakaan juuri näkynyt. Aurinko paistoi ja sää muistutti huomattavan paljon viime syksyn Osman säätä. Kuivilla teillä oli hyvä kävellä majapaikkaan ja sieltä illanviettoon, jonne löytäminen olikin sitten kulttuurishokki numero kaksi: Helsingissä joutuu oikeasti käyttämään silmiään ja aivojaan, jos mielii päästä sisään johonkin. Kävelimme illanviettopaikan ohi suurin piirtein kaksi ja puoli kertaa, mutta lopulta onnistuimme bongaamaan oikean oven ja Todellinen Osma saattoi alkaa.

Illanvietto sujui mukavasti uusien ja vanhojen tuttujen kohdatessa ja vaihtaessa kuulumisia. Tarkoitus oli tietenkin, ainakin itselläni, nautiskella samalla joitakin siemauksia alkoholipitoisia nesteitä, ja moni vaikuttikin onnistuvan tässä tavoitteessa huikaisevan hyvin. Itselläni tämä siemailu kostautui, enkä ehtinyt juoda juuri mitään, mutta toisaalta heräsin seuraavana aamuna sitäkin reippaampana uuteen, aurinkoisen lämpimään päivään.

Herättyämme suhteellisen ajoissa lauantaiaamuna totesimme, että Helsinki on päättänyt sittenkin toivottaa meidät tervetulleeksi tavalla, joka on meille kaikille tuttu kotikaupungistamme. Koko turnaus tuntui vain yhdeltä hyvin pitkältä ja talviselta Suvantosillalta, joka täytyi ylittää päästäkseen jonkinlaisista taivahan porteista läpi – tai vaihtoehtoisesti syömään johonkin lämpimään. Totesimme kuitenkin yhdessä (kovaan ääneen tuulen ja sateen läpi huutaen), että meininki on hurjan yhteisöllistä, kun kaikki ovat samassa, äärimmäisen huonokuntoisessa veneessä, jossa ainoat äyskäröintivälineet ovat omat kädet. Aina löytyi joku, jolle valittaa mahdollisesta tulevasta keuhkokuumeesta, ja mikäpä sen mukavampaa. Kekseliäinä täkyläisinä me myös tietenkin lämmitimme itseämme näillä jo aikaisemmin mainituilla, mahdollisesti alkoholipitoisilla nesteillä.

Turnauksen rastit olivat siis aikamoinen koettelemus, mutta lopulta läpimärät täkyläiset pääsivät sitsipaikalle (ja matkalla tuli vastaan Salkkareiden Sebastian!) Paikka oli viihtyisä ja tilava, ja sitsit hyvin samalla tavalla toimivat kuin syksynkin Osma-sitsit: valtava väenpaljous ei aiheuttanut älytöntä möykkäämistä ja meno oli muutenkin sopivan rentoa ja railakasta. Viime Osmassa itseltäni oman hitauteni takia väliin jäänyt jallupullon kierrätys vessassa osui tällä kertaa kohdalleni, ja nyt olenkin sitten kokenut kaiken, eikä enää tarvitse Osmata.

Vitsi vitsi, enhän minä osmaamista lopettaisi. Osma on loputon ystävyyden ja yhteisöllisyyden kuilu, johon pudottuaan ei ole enää paluuta. Putoamalla sinne jo näin fuksivuotenani varmistan, että kuilu on mahdollisimman syvä, ja että sieltä on yhtä hankala päästä pois kuin sitsien jatkopaikkaan oli päästä sisään.

Osmaamisiin!

Teksti: Pinja Kuntola

Runoja ystävyydestä

Perhonen 

Niin kauan minä odotin,
 ja odotin yhä pidempään;
sosiaalisena perhosena liitelin
minä ihmisporukasta toisen luokse.
Harvoin tajusin kuuluvani minnekään,
olin ystävä sen mukaan,
miten siivet minua lennättää.

Vain harvoin perhosena pärjää
liidellen, kaarrellen
etsien olematonta päämäärää.
Ei osaa sanoa
koko sydämestään, rehellisesti
"Tässä minun on hyvä olla!"
Pettymysten ja arkuuden haaviin jää.

Miten kuuluu valita ystävänsä?
Niin hankala on sanoa
ketkä voi päästää lähellensä.
Vaan vielä hankalampi on löytää niitä,
jotka elämäänsä perhosen haluaa.
Se kun on niin erikoinen, omituinen,
hankala, ei uskollinen.

Ei perhonen kenenkään sydämeen jää
menee miten lystää.
Jos seurasta löytää,
 se tilapäisenä nähdään.
Perhonen kaipaa ystävää,
joka nappaa siivistään,
paikalleen viimein pysäyttää.

Kateutta 

Miten toivon,
että voisin olla sinä!
Että saisin tyylitajusi
ja ympärilläsi pyörivät kaverit.

Miten osaat olla noin
luonteva keskustelija?
Miten saat
toiset nauramaan kanssasi?

Lauluäänesi,
senkin minä tahtoisin.
Energiasi myös tarvitsen.
Sen, jolla saat paljon aikaiseksi.

Mutta samalla ajattelen,
onko kateuteen syytä?
Haluanko todella saappaisiisi?
Olla sinä?

Olisitko ehkä sinäkin joskus
jostain
kateellinen minulle?

Mielialan muutoksia

Tiedän, että saan sinut nauramaan.
Onhan niin käynyt ennenkin.

Katseesi niin apea
ja selvästi jokin mieltäsi painaa.

Mutta on mukava huomata,
miten surumielisyys kaikkoaa,
kun huomiosi minulle annat.

Sinä hymyilet, sinä naurat
ja hitaasti kaikkoavat harmaat pilvet,
hetkeksi unohtuu maailma ulkona.

Anna minun tehdä se uudelleen.
Anna minun helpottaa
arkipäiviesi tuskia.

Runot: Siiri Rantanen

Pääkirjoitus

Aika menee nopeasti. Ahdistavan nopeasti. Vasta hetki sitten pohdin pääni puhki, mitä lähtisin opiskelemaan. Siitäkään ei ole kauan aikaa, kun olin fuksi aivan uudessa maailmassa kaukana pohjoisessa, jonne edes merituuli ei ylety. Vasta vähän aikaa sitten Osmaan oli vielä ikuisuus. Osma oli ja sekään ei kauaa kestänyt. 

Tämän Itäkynän numeron teemaksi valikoitui harrastukset. Pohdin, mistä harrastuksestani kertoisin pääkirjoituksessa. Se puolestaan sai minut pohtimaan, mitä harrastuksia minulla edes on ollut viimeisen vuoden aikana. 

Mieleeni ponnahti Täky. Kaikista kurjuuksista ja kirjaimellisista paskahommista kuten makkaranmyynnistä jäähallissa tai Suvaksen tukkeutuneen vessanpöntön auki tökkimisestä pikkujouluissa (tää oli vika kerta ku oon vastuuhenkilönä) huolimatta Täkyn hallitus, Itäkynän toimittaminen sekä tietysti muiden mahtavien täkyläisten kanssa hengaaminen, sitsaaminen ja approilu ovat olleet suosikkiharrastuksiani tänä vuonna. Täky on tarjonnut minulle paitsi suuren joukon uusia kavereita ja ikimuistoisia seikkailuja, niin myös oikeasti tulevaisuuden kannalta hyödyllisiä taitoja.

Myös ensimmäinen vuoteni Täkyn hallituksessa alkaa olemaan lopussa. Ensi vuodeksi Itäkynän kirjoittajakaartia tulee johtamaan jo aikaisemmin Itäkynästä tuttu Siiri Rantanen. Siirryn itse rivikirjoittajaksi sekä Täkyn tapahtuma- ja liikuntavastaavaksi. Haluan vielä kiittää uskollista Itäkynän lukijakuntaa, kaikkia kirjoittajia sekä tietysti ylipäänsä kaikkia huippuja täkyläisiä.

Huom. Tekstin kirjoittaja poti kirjoitushetkellä pikkujoulujen ja approjen jälkeistä moraalista krapulaa. Siksi tunteellisuus. Melkein kyynel tirahti. Perkele.

Kasper Kärkkäinen

Puheenjohtajan tervehdys

Marraskuu on usein opiskelijan kiireisintä aikaa. Kaikki deadlinet sattuvat juuri samoille ajankohdille, tenttipapereihin hukkuminen tuntuu entistä todennäköisemmältä ja ainoa valonsäde loistaa läppärin näytöltä. Osa tekee jo töitä, toiset käyttävät kaiken energiansa parhaan joulukalenterin metsästämiseen, jotkut taas keskittyvät kaikkialla soivista joululauluista ärsyyntymiseen. Myös opiskelijaelämässä tapahtuu: täkyläiset ovat pelkästään marraskuussa approilleet, sitsanneet, osmanneet ja viettäneet pikkujouluja. Näin esimerkiksi.

Marraskuu on myös muutosten aikaa. Muutoksia tapahtuu myös Täkyssä. Syyskokous valitsi meille uuden hallituksen ensi vuodelle, ja mukana on niin vanhoja tekijöitä kuin uusia innokkaitakin. Jotkin asiat eivät kuitenkaan muutu, sillä jäähyväisten jättämisen sijaan puheenjohtajan palstalleni annettiinkin vuoden lisäaika. On siis hyvä jatkaa opetusharjoittelun viimeisen tuntisuunnitelman tekemistä ja vetää villasukat jalkaan – suhtaudun Täkyn ensi vuoteen sen verran luottavaisin mielin, ettei siitä tarvitse juuri nyt ottaa lisästressiä muiden kiireiden keskelle.

Kaiken stressin keskellä on hyvä muistaa, että kohta ei ole enää marraskuu. Haastan kaikki täkyläiset lukemaan joulun alla muutakin kuin tenttikirjallisuutta sekä kääntämään katseet vähitellen kohti uutta vuotta ja sen seikkailuja. Eihän sitä tiedä, mitä kaikkea me vielä keksitään.

Post-osmaattisin terveisin

Inka

Harrastus joka pyyhkäisi jalat alta

TEKSTI SIIRI RANTANEN KUVAT KATJA JAVANAINEN, SIIRI RANTANEN

Oletko koskaan saanut päähäsi kokeilla jotain täysin uutta? Astua elämän osa-alueelle, josta sinulla ei ole kerta kaikkiaan minkäänlaista kokemusta? Minä päätin tehdä niin. Kun muutin Joensuuhun, päätin, että nyt kun kerran asun opiskelijakaupungissa, jolla on vaikka mitä tarjottavaa, voisin aivan hyvin aloittaa uuden harrastuksen. Pyöriessäni yliopistolla ja pohdiskellessani, mikä tämä uusi harrastus voisi olla, alkoivat silmäni kerta toisensa jälkeen hakeutua ilmoitustaulujen kamppailu- ja itsepuolustuslajien julisteisiin. Yksi niistä erityisesti kiinnitti minun huomioni. Bujinkan budo taijutsu shinden dojo oli sanalitania, joka sai minut ajattelemaan: ”Tuopa on erikoinen. Ei varmaankaan mikään parhaiten tunnettuja lajeja.” Aloin ottaa lajista hieman enemmän selvää ja se vaikutti olevan kaikkea sitä, mitä olisin voinut itsepuolustuslajilta toivoa: ei kilpailuja, monipuolisesti niin itsepuolustus- kuin asetekniikoitakin ja juuret japanilaisessa samuraiperinteessä. Syksyllä 2017 sitten otin hypyn tuntemattomaan ja astuin ensimmäistä kertaa elämässäni tatamille.

En muista kovinkaan usein olleeni niin hermostunut, kuin mitä olin kävellessäni ensimmäiselle peruskurssin kerralle. Perhoset kiersivät täyttä vauhtia vatsassani, enkä päässyt irti ajatuksesta, että tulen varmasti tekemään itsestäni täyden pellen kaikkien uusien ihmisten edessä. Eihän minulla ollut mitään tietoa itsepuolustuksesta, ja urheilutaustanikin rajoittui vuoteen hip hopin tanssimista ja muutamaan vuoteen zumbaa. Uskoin siis, että jos minut laitettaisiin tekemään lihaskuntoa tai muita fyysisesti rankkoja suorituksia, tulisin kuolemaan tatamille. Siitä huolimatta, että tiesin omaavani kaikki ainekset täydelliseen epäonnistumiseen ja nöyryytykseen, päätin kuitenkin tehdä sen. Minä aloittaisin tämän lajin harrastamisen, enkä luovuttaisi helpolla. Tässä kohtaa oinaan jääräpäisyys osoittautui hyödylliseksi. Vaikka alku luonnollisesti ei ollut mitään ruusuilla tanssimista, harjoituksista selviydyin kuitenkin kerta toisensa jälkeen ja poistuin aina treeneistä janoten lisää ja ajatellen, että ensi kerralla suoriudun vielä paremmin.

Oinaan jääräpäisyyden lisäksi minut sai Bujinkan pariin jäämään myös meidän treeniporukka. Jo heti tavatessani ensimmäisen heistä käytävässä, minuun alkoi hiipiä tunne, että nämä olisivat todennäköisesti ihmisiä, joiden seurassa viihtyisin. Ja tämä tunne vain vahvistui treenikertojen myötä. Ehkä suurin tekijä siinä on, että minä yleensä rakennan itselleni valtavia suorituspaineita, mikä välillä on auttanut minua eteenpäin ja välillä taas toiminut esteenä. Tässä lajissa suorituspaineet minulla toimivat pikemminkin esteenä, sillä niitten aiheuttama stressi saa minut joko ylisuorittamaan tai hutiloimaan, mitkä kumpikaan eivät ole hyviä asioita tekniikoiden toimivuuden kannalta. Ihmiset, joiden kanssa treenaan, saavat minut onneksi tuntemaan, että on okei tehdä harjoitteita ja tekniikoita omien kykyjensä ja taitojensa ehdoilla, enkä siis koe enää aivan yhtä suurta tarvetta asettaa rimaa korkeammalle kuin mitä todennäköisesti pystyn ylittämään. He ovat kärsivällisiä ja ymmärtäväisiä minun suhteeni, mistä haluankin antaa heille ison kiitoksen.

On niissä tekniikoissa ja itse lajissakin oma lumonsa. Tanssitaustani ehkä paljastaakin sen verran, että kehon käyttö kiehtoo minua. Budo taijutsu viittaakin kehon taiteeseen, ja olen huomannut, että sitä tämä laji omalla tavallaan onkin. Minusta on mielenkiintoista kuunnella, kun joku selittää, mikä idea eri tekniikoiden taustalla on, mikä meidän kehon käytössä on se juttu, joka saa nämä välillä hyvin erikoisenkin oloiset liikesarjat todella toimimaan. On hauskaa oppia myös lukemaan vastustajan kehoa ja oppia reagoimaan vastustajan käyttäytymisen vaatimalla tavalla. Bujinkan on lajina valtavan monipuolinen, ja se näkyy myös siinä, miten kokonaisvaltaisesti omaa kehoaan tulee osata käyttää. Nopeus, reaktiokyky, räjähtävän voiman käyttö, kevyet kontrollit ja vastustajan kehon liike-energian käyttö, akrobaattiset taidot sekä oman kehon liikeratojen ja voimantuoton hallinta muun muassa ovat tärkeitä tekijöitä tässä lajissa. Itselle tuottaa paljon mielihyvää huomata, miten pienin mutta varmoin askelin kehittyy eri osa-alueella. Ennen Bujinkanin aloittamista en olisi esimerkiksi ikinä uskonut, että voisin ikinä oppia kärrynpyörän tai että minua voi yhä viskellä ja heitellä melkein yhtä huoletta kuin aikanaan eskarin patjiksessa. En minä kyllä edelleenkään kärrynpyörää osaa, mutta en sentään enää laskeudu pyrstölleni lähes joka yrittämällä, ja tiedän, että kunhan sitä itsekseni treenailen lisää, se lähtee vielä sujumaan. Olen kuullut, miten laji on vaikuttanut ryhtiini ja yleiseen olemukseeni, ja olen myös itse hieman huomannut sitä. Bujinkan on yksi niistä lajeista, jotka juuri kehollisuuden kautta ujuttautuvat osaksi arkea.

Entä sitten se ehdottomasti paras puoli tässä lajissa? Sanoisin monipuolisuus. Jokaiselle löytyy varmasti jokin osa-alue, johon herää kiinnostus. Itselle ne ovat miekkatekniikat ja heitot. Asetekniikoissa ylipäätään on jotain, mikä kiehtoo minua, vaikka en osaa nimetä, mikä se jokin on. Ne toki ovat teknisesti välillä turhauttavankin haastavia, mutta se tekee ahaa -kokemukset sekä onnistuneet suoritukset sitäkin paremman tuntuisiksi. Aseista taas miekka on noussut suosikiksi, koska miekka nyt on miekka. Se on ikoninen ase, jonka kunnollinen käyttäminen aika lailla vaatii sen, että tietää, mitä on tekemässä. Heittoja olen tähän mennessä ehtinyt harjoitella varsin vähä, mutta kuitenkin tarpeeksi tietääkseni, miten hieno tunne on saada sellainen onnistumaan itseään isommalle henkilölle, ja miten erikoinen tunne on se, kun toinen viskaa sinut itsensä yli tatamin pintaan.

Olen harrastanut Bujinkania kohta puolitoista vuotta, ja minun täytyy sanoa, että minulla riittää yhä innostusta ja kiinnostusta lajia kohtaan. Mieli ei tee lopettaa tai vaihtaa toiseen lajiin, vaan jatkaa eteenpäin tällä polulla ja ottaa vastaan kaikki se, mitä sillä on vielä minulle tarjota.

Kokemuksia Oulun Osmasta

Oulun Osma on Osma-reissuistani ehdottomasti ikimuistoisin. Onkin useaan otteeseen todettu, että mikäli ei Oulun Osmasta pitänyt, ei varmaan pidä Osmasta ylipäätään. Vaikka puitteet olivat kunnossa, on osmaamisessa tärkeintä tietysti se, kenen kanssa osmaa. Siksi BV:n mussukoiden odotettu tapaaminen lämmittikin sydäntäni aivan erityisesti, ja ystävien läsnäolo takasi koko viikonlopuksi menoa ja meininkiä. Täkymurujen kanssa kehittelemämme tanssiliike levisi lauantai-iltana kulovalkean tavoin, ja sen todettiin sopivan jokaiseen Tukikohdalla kuultuun kappaleeseen. Aamuun asti jatkunut rankka vyölaukun heiluttelu asetti henkilökohtaisen hyvinvointini vaakalaudalle, kun post-osmaattiset oireet taltuttivat minut Osman jälkeisellä viikolla. Osma oli ohi, mutta pakko-oireinen vyölaukkutanssi jatkui.

– 4. Osma

Kun isäntinä olivat uudet ja vanhat tutut Suma Ry:stä, syksyn osmareissu suuntautui pohjoiseen, missä täkyläistä odotti (kaiken odotetun) lisäksi merituuli, graffitit, mandariinit ja peltikatot.

– 4. Osma

Odotukset itse Osmaa kohtaan olivat varsin korkealla, matkasinhan tuonne riettauden kehtoon menopeleistä parhaimmassa, jonka nimen jätän nyt kuitenkin mainitsematta anonymiteettini turvaamiseksi. Nylon Beat, Kalevauva.fi, Scooter, Kake Randelin ja monet muut hittiparaatimme artistit pitivät huolen siitä, että minä ja seurueeni olimme varsinaisessa juhlatunnelmassa Ouluun rantautuessamme. Turnauksessa toiselle sijalle jääminen kirveli hiukan, mutta onneksi lauantain paardit pitivät huolen siitä, että retkemme sai onnellisen lopun. Parasta viikonlopussa oli ehdottomasti vyölaukkutanssi, jonka ansiosta vatsalihaksissa oli seuraavina päivinä sellainen polte, että pystyin tuudittautumaan uskomukseen kiihkeästä terveiden elämäntapojen noudattamisesta urheilun merkeissä alkoholin käyt….. ei kun siis fennistiikan sijaan.

– 5. Osma

Aamu. Liikaa vuohenjuustoa. Läjä. Kadonnut luennoitsija. Peltikattoja. Muistikatko. Aamuskumppa. Virkkuukoukku. Nokkahuilu. ”Äiti, miksi tuo tyttö näyttää tuolta?” Viinamandariini. Mandariiniviina. 0,5 pistettä. Kumihanska. Iso itku. Haikeus.

Näin tiivistettynä. Nyt ainakin tiedän, mikä minusta tuleeKIN isona.

– 5. Osma

Oulu pillaa aina kaiken. Nytkin sai pettyä: jäätävän kylmä tuuli muuten niin kauniina päivänä, puolikkaan pisteen veroinen karvas tappio ja sitsipaikalle unohtunut mandariiniviina. Toisaalta Oululla oli varaa pilatakin jotain. Sumalaiset ovat todistetusti fennistien kultaa - he tuovat toivoa valmistumisen jälkeiselle ajalle, sillä kolmepäiväistä rypeltämistä pystyivät jatkamaan nekin, jotka ovat reippaina menneet jo valmistumaan. Tämän vuosikymmenen nerokkain idea ottaa alumnit mukaan rientoihin! Parasta viikonlopussa olivat ehdottomasti ystävät, upeat fennistitoverit ja uudet tuttavuudet, onnistuneesti järjestetyt sitsit, miekkailu, peltikatot, puhelu vessassa ja Osmalle perinteinen huippu tekemisen meininki. Post-Osmaattinen masennus kesti taas taattuun tapaan lähes viikon. Onneksi kevään Osmaan ei ole kauaa.

– 7. Osma

Siinä vaiheessa sitsijatkoja, kun eräs Kannan fuksi sammui nojatuoliin vesikannu kädessään, tiesin, että on aika lähteä nukkumaan. Pidän tätä edelleen hatunnoston arvoisena suorituksena häneltä, varsinkin ottaen huomioon tilassa soineen ysäritrancen siedettäviä desibelirajoja paukuttavan volyymin. Minua ja Oulua siis yhdistää ainakin yksi asia: me molemmat pidämme jykevästä tasabiitistä.

– 9. Osma

Kolme vuotta sitten Oulun Osma antoi kaamean darran, viinapullon sekä pusun ihanalta tytöltä. Tällä kertaa ei tullut pusuja, muttei onneksi kohmeloakaan. Opin mitä hienoimman tanssiliikkeen vyölaukun, nautin vanhojen ja uusien fennistiystävysteni seurasta ja jorasin Ukkosmainetta sydämeni pohjasta. Huikea ja erinomaisesti järjestetty Osma, harmi että näitä on vain kahdesti vuodessa!

– 14. Osma

Viulun kieliä, syntikkasoundeja ja elektronisia biittejä, siitä on Böbökkä-bändi tehty

TEKSTI MIRJA KALLINEN KUVA BÖBÖKKÄ-BÄNDI

Täkyn ikioma Samuli ”Smuli” Reunamo (6. vuosikurssi) kertoo omasta musiikkiharrastuksestaan ja tämän hetkisistä kujeistaan. 

Vasemmalta oikealle Samuli Reunamo, Tanja Matilainen ja Kirsikka Leino.

Samuli on tottunut olemaan koko ikänsä mukana erilaisissa taiteellisissa projekteissa. Viime keväänä tärkeimmäksi taidejutuksi muotoutui Kevätjuhla-näytelmä, jota esitettiin Pakkahuoneella. Samulin vastuualueeseen kuului esityksessä musiikki. Merkittävää on myös se, että juuri tämän projektin aikana hän tutustui Kirsikka Leinoon ja Tanja Matilaiseen, joiden kanssa muodostui pian oma bändi. Joensuun melko punk-rock painotteista musiikkiskeneä vavisuttaakin tällä hetkellä pirtsakan syntikkainen tulokas – Böbökkä. Heidän lisäkseen Böbökkä-bändiin mielletään kuuluvaksi myös tanssijat Lassi Pirinen ja Ronja Koistinen. Sanana Böbökkä maistuu suussa melko pehmeän pörröiseltä karkilta, jonka ainesosat herättävät kysymyksiä. Samuli avaa nimen taustoja lyhyesti:

              

– Se on karjalaa ja tarkoittaa ötökkää. Böbökkä on musta vain hieno sana.

Musiikkityylilajina Böbökkä edustaa leikkisää suomenkielistä poppia. Tanja Matilainen on bändin sydän ja vastaa biisien sanoituksesta ja säveltämisestä.  Ensimaistiaisena bändin tuotannosta kuullaan ”Pieni söpö laulu”, jossa vastoin nimen ja musiikin antamaa herttaista mielikuvaa, haistatetaan suorasanaisesti jätkille vittua.  Samuli kuvailee heidän biisiensä käsittelevän pääosin seksiä ja ex-kumppaneita.   Poppoon räväkkä esiintymistyyli on syntynyt biisien kautta. 

–  Meidän debyyttikeikka oli Kirsikka Leinon ja Koistisen Ronjan järjestämissä kesäjuhlissa. Siellä meillä oli kaks tanssijaa, ja me katsotaan heidät nykyään osaksi meidän bändiä, Samuli kertoo.  

Debyyttikeikkaa seurasi esiintyminen Joen yö -tapahtumassa, joka oli bändin ensimmäinen varsinainen julkinen keikka.  Energinen bändi aikoo laajentaa keikkailua Joensuun ulkopuolelle. 

Tiedossa on jo keikka Oulun Tukikohdassa. Omaa rooliaan bändissä Samuli kuvailee naurahtaen: 

– Mä soitan sellasta törkeen huonoo 80-luvun Casio-kiipparia. jossa on sellaset hyvin muoviset soundit.  Lisäksi mä pyöritän tietokoneelta elektronisia biittejä. 

Bändin instrumenttivalinnat ovat alun alkaen lähtöisin soittajista. Jokainen saa soittaa itselleen ominaisinta soitinta. Tanja soittaa viulua ja Kirsikka soittaa klarinettia, melodikaa ja kazoo-pilliä. Samuli on soittanut klassista pianoa viisivuotiaasta lähtien, vaikkakin Casio-kiippari tuleekin hyvin toisesta ulottuvuudesta. Hän toteaa, ettei heidän kokoonpanonsa instrumentteineen ole se kaikkein tyypillisin. 

Böbökkä-bändin musiikillisiksi esikuviksi Samuli mainitsee Riston ja Plutonium 74: n.  Hänelle musiikki on ollut aina se harrastus ylitse muiden. Teini-ikäisenä hän perusti ensimmäisen bändinsä Rautakausi, ja muutettuaan Joensuuhun vuonna 2013, syntyi pitkäaikaisen bändikaverin Likasen Leppäsen kanssa rap-yhtye Täydellinen rikos. Musisointiin tuli tauko vaihtovuotena Tšekeissä, jolloin hän keskittyi uusiin aluevaltauksiin, näistä mainittuna kiipeily. 

– Se oli jotenki hassuu, ja sillon teki oikeestaan ihan hyvää pitää sellanen breikki. Kuin just sitä aikasemmin ollu kymmenen vuotta putkeen aina mukana jossain proggiksessa, niinku tekemässä ja soittamassa. 

Kun Samulille vaihtovuonna avautui mahdollisuus päästä pitkästä aikaa soittamaan pianoa, hän kuvailee soittamisen jälkeen olleen paljon parempi fiilis. Tauko oli tehnyt hyvää, mutta ensimmäinen ajatus oli kuitenkin:

– Silloin mulle realisoitui, etten mä voi lopettaa soittamista. 

Ammattimuusikon uraa Samuli ei kuitenkaan kaipaa. Hän aloitti taannoin suomen kielen opiskelun, koska haluaa tulevaisuudessa työllistyä S2-opettajaksi. Näin hänellä tulee olemaan mielekäs työ, ja musiikin tekemisessä säilyy vapaus tehdä mitä ikinä hän haluaa. 

Jäämme innolla odottamaan Böbökkä-bändin seuraavaa keikkaa. Bändin kuulumisia voi käydä tsekkaamassa Instagramissa nimimerkillä bobokkaband.

Joulumieltä

Vitutti. Miksi toisten ihmisten ilahduttamisen piti olla vuosi toisensa jälkeen niin vaikeaa? Koko epätoivoinen farssi oli saavuttanut viimeisen kliimaksinsa, kun se vanha Markkasen mummo tien päästä paukautti oven suoraan kasvoilleni. Yritin ihan tosissani viedä sillekin riivinraudalle vähän joulumieltä, mutta perse edellä puuhun sinkouduttiin tälläkin kertaa. Ensi vuonna en tasan yritä ilahduttaa ketään muita kuin itseni ja Finnairin henkilökunnan, kun lennän ykkösluokassa suoraan Thaimaan lämpöön.

Tumpelo. Oot kyllä Sepi ihan perseestä. Häpeäisin itseäni, jos olisin sinä. Onko aina pakko valittaa? Ajattelisit joskus muitakin kuin itseäsi. Näin tsemppaavia sanoja sain, kun kerroin lähipiirilleni toissapäivänä tapahtuneesta onnettomuudesta. Ainut asia, josta kiitän luojaani, on se, ettei kukaan heistä ollut näkemässä, kun marraskuun loska tempaisi vanhan Tunturini mukaansa ja huristin lintassa naapurin pensasaitaan. Saatoinhan minä vähän lavastaakin sitä kuvaa, jonka heille tilanteesta lähetin, mutta millä sitä myötäntuntoa muka saa jos ei tujauksella ketsuppia siinä kohtaa hankea, jossa ihan oikeasti olisi voinut olla verta. Tai vaikka minusta irronneita ruumiinosia. Joka tapauksessa, kun tässä nyt käytiin lähellä taivaan portteja eikä kukaan tuntunut välittävän paskaakaan, niin ajattelin joulun kunniaksi jakaa vähän hyvää mieltä. Minähän en ole itsekäs saati alennu olemaan ilkeä toisille, sen saisivat kaikki huomata. Vaikka minulle ei myötätuntoa olekaan herunut keneltäkään koskaan. 

Lähipiirini kattaa siis Markkasen mummon, niin sanotun ystäväni Keijon, työkaverini Masan, äitini sekä sen lähikaupan myyjän, Lotan, jolle nyt ei vaan jostain kumman syystä rehti ja komea suomalainen uros kelpaa. Ajattelin ilahduttamisen olevan varsin helppoa. Vaikka jo pelkkä olemassaoloni pitäisi riittää valaisemaan jokaisen synkeinkin päivä, ajattelin tällä kertaa jakaa joulun ilosanomaa vielä anteliaammalla kädellä. 

Lotan piti olla helppo nakki, koska mistäs nyt naiset pitävät, no pitsisistä alusvaatteista totta kai. Ja jokainen tipuhan nyt haluaa isomman rintavarustuksen, joten mikäpä ilahduttaisi enemmän kuin kunnolla topatut tissiliivit. Kuulin jo hääkellojen kajahtelun korvissani, kun astelin itseeni tyytyväisenä kassalle. Läväytin liivit näyttävästi esille ja keikautin lanteitani muutamaan otteeseen. Jokaisella naisella on oikeus tuntea itsensä halutuksi, joten livoin vielä hieman huuliani tehdäkseni asian selväksi samalla, kun puristelin hieman liivien kuppeja. Sanoin että saat yksityisen tanssiesityksen kylkiäisiksi. Korville tuli. Kiittämätön akka.

Keijo on pitkään kaihoisasti katsellut avokelaista virveliäni, joten ajattelin räjäyttää pankin lahjoittamalla sen hänelle. Mitä nyt vähän menivät viime kesänä siimat niin tuhannen solmuun, etten minä niitä jaksanut selvitellä, ja varsikin halkesi hiukan, mutta ihan hyvän pelin siitä vielä olisi luullut saavan. Enää ei saa, kun Keijo meni taittamaan sen polveaan vasten kahtia. Masa onneksi on sen verran kätevä käsistään, että ajattelin hänen taikovan siitä vielä loistavan kalastusvehkeen, vaan ei se lahja hänellekään tuntunut kelpaavan. En kuulemma ole enää tervetullut joulusaunaan. Nyrkistäkin meinasin saada, mutta en kerta kaikkiaan käsitä miksi. Nehän jauhaa nykyään joka uutisissa ja lehdissä, että ihmisten pitäisi kierrättää enemmän.

Vanha äitimuorini on kerta kaikkiaan säälittävä tapaus. Heilasteli isäni kuoleman jälkeen vuosia sellaisen komean harmaapantterin kanssa, joka sitten meni myös heittämään lusikan nurkkaan. Äitini on varmaan sellaista ihmistyyppiä, joka vie mehut kaikista. Onneksi tällaiset rasittavat ominaisuudet eivät ole periytyvää sorttia. Ajattelin, että mikä on kalleinta, mitä voin synnyttäjälleni tarjota? No aikahan se. Laitoin päälle puhtaan paidan, joka muuten sattui olemaan se kutittava kauhistus, jonka hän oli minulle toissa jouluna neulonut. Nyt ei voi kukaan sanoa, ettenkö olisi kiitollinen siitä vaivasta, jonka muut minua varten näkevät. Ruoka olikin juuri sopivasti pöydässä, kun saavuin tupaan. Se oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Hyvän joulun toivotukseksi läpsäisin äitini luona samaan aikaan ollutta käsityökerholaista tämän lihavalle ahterille. Eteisessä huomasin kassillisen jotain rumia pilalle menneitä ompelutöitä, jotka avuliaana päätin viedä ulos roskikseen samalla, kun juoksin tuota hurjapäistä Helviä pakoon. Voisi tuo mammanikin pikku hiljaa jo opetella jotain järjestelmällisyyttä ja lopettaa roskien säilyttämisen pussissa, jossa lukee “myyjäisiin”.

Sehän on kaikille selvää, että Markkasen mummon elämän tarkoitus on kytätä kotinsa ohitse kulkevia koirakoita ja rääkyä ikkunan pielestä jokaiselle, joka yrittää pissattaa elukkansa hänen porttinsa pieliin. Ajattelin että tulisi varmaan muorille parempi mieli ja stressittömämpi eläke, kun ei tarvitsisi koko aikaa olla niin äksynä valmiustilassa. Näppäränä poikana tartuin lankkuihin ja paksuun tussiin ja askartelin mummon ojanpenkalle sellaisen kyltin, ettei sen nähtyään kukaan viitsi edes sitä puolta tiestä käyttää. Iskin kyltin paikkaan, josta se näkyisi kaikkein parhaiten. Vähän jouduin siitä edestä siistimään jotain kuivan näköisiä rikkaruohoja. Vaan ei jumalauta mennyt sekään nappiin. Koskaan ei ole sellaista ääntä Markkasen muorista ennen lähtenyt. Tuntui jotain sopertelevan ruusupenkistä ja pelargonioista, tiedä nyt noista. Tuolla se on näkynyt koko illan nykivän sitä kylttiä pois, vaan minä sen niin syvälle työnsin ettei se sieltä ihan heti lähde. Ajattelin että kestää sadetta, mutta vissiin se ei Markkasen mummo kestä sitä kylttiä.

Niin se taas nähtiin, että kiittämättömyys on maailman palkka. Sitä yrittää pieni ihminen toimia maailman hyväksi ja kierrättää tai antaa aineettomia lahjoja, mutta ei tunnu kelpaavan. Parasta kai pysytellä jatkossa kotona ja tuijottaa sitä neljättä televisiota, jonka Black Fridayna itselleni ostin. Hyvää joulua vaan saatana.

Sepi

Ismo-Irmelin ihmissuhdeneuvot

Sanoiko hanipöösi jotain typerää? Eivätkö ystäväsi ymmärrä sinua? Oletko tuskallisen salaisesti rakastunut? Itäkynän oma lisensoimaton elämän kouluttama ihmissuhdeneuvoja Ismo-Irmeli ratkoo lukijoiden lähettämiä visaisia ihmissuhdepulmia. Jos haluat esittää oman kysymyksesi Ismo-Irmelille, kerro se täällä, ja hän saattaa vastata siihen Itäkynän seuraavassa numerossa. Muistathan, että neuvojen noudattaminen tai noudattamatta jättäminen on täysin omalla vastuullasi.

Puolisoni ei halua lapsia, itse haluaisin jossain vaiheessa. Odotanko että (muuten rakastava & hyvä puoliso) muuttaa mieltään vai pistänkö vaihtoon?

Heppahullu__92

Tämäpä onkin kinkkinen kysymys! En nyt ihan noin vain pistäisi ihanaa tyyppiä vaihtoon. Tietenkään kukaan ei voi luvata, että puolisosi muuttaa jossain vaiheessa mieltään. Tässä olisi nyt hyvä selvittää, miksi muuten niin täydellinen murusi ei ole samaa mieltä lasten hankkimisesta – onko hänen mielipiteensä ehdoton ja perusteltu vai perustuuko se esimerkiksi tämänhetkisen elämäntilanteen luomiin tuntemuksiin? Tämä on nyt sellainen asia, johon ulkopuolinen ei voi antaa suoraa vastausta ainakaan tilannetta tarkemmin tuntematta. Ehkäpä voisitte hyötyä ammattilaisen keskusteluavusta asiaa pohtiessanne? Ette varmasti ole ensimmäinen pariskunta, joka kamppailee tällaisen tilanteen kanssa, ja esimerkiksi perheneuvolasta voisi saada asiaan hyviä näkökulmia.

En usko, että missään parisuhteessa ollaan kaikesta samaa mieltä, ja usein ristiriitojen ratkaisemisessa tarvitaan molemmilta joustavuutta. Ymmärrän kuitenkin, että lasten hankkiminen saattaa olla joillekin niitä asioita, joissa ei juurikaan voida joustaa. Jos et hanki lapsia siksi, että puolisosi ei halua, saatat olla siitä katkera hänelle myöhemmin. Toisaalta taas jos puolisosi ehdottomasti on sitä mieltä, että ei lapsia halua, et voi häntä niitä pakottaakaan haluamaan. Hänellä on myös oikeus mielipiteeseensä.

Ilmeisesti et halua lapsia vielä vaan jossakin määrittelemättömässä vaiheessa tulevaisuudessa. Olet nimimerkkisi perusteella vielä suhteellisen nuori, joten teillä on vielä aikaa yhdessä pohtia asiaa. Neuvoisin sinua keskustelemaan rehellisesti ja avoimesti asiasta rakkaasi kanssa. Uskon, että sopiva ratkaisu asiaan löytyy, kun ymmärrätte toisianne ja sitä, miksi toinen ajattelee niin kuin ajattelee. Jos suhteenne on hyvä ja haluatte olla yhdessä, uskon, että keksitte myös sopivan ratkaisun yhdessä.

Miten pääsisin helposti ja nopeasti yli exästäni?

Matoliina

Luulenpa, että ero vähänkään vakavammasta ja pidempään jatkuneesta parisuhteesta on aina prosessi. Joskus suurin osa prosessista hoidetaan jo parisuhteen aikana, kun huomataan, että suhde ei toimi – mietitään, miksi suhde ei enää tee onnelliseksi, mahdollisesti riidellään, yritetään muuttaa asioita ja omaa sekä toisen persoonallisuutta. Jos tätä prosessia käydään läpi yhdessä ja lopulta myös yhdessä päätetään, että suhdetta ei enää kannata jatkaa, voi olla, että tilanne virallisen eron jälkeen on helpompi. Jos taas vain toinen osapuoli on käsitellyt eroa mielessään ja päätynyt siihen, että suhdetta ei kannata jatkaa, saattaa jätetyn kumppanin prosessi olla vasta alussa.

Olen siis sitä mieltä, että helppoa ja nopeaa ratkaisua exästä yli pääsemiseen ei ole. Jos pelissä on ollut suuria tunteita, toisen taakse jättäminen on aina prosessi. Jos on käynyt niin valitettavasti, että ero ei ole ollut yhteinen, selkeä ja helppo päätös, täytyy ottaa kaikki kliseet käyttöön. Ne ovat kliseitä, koska ne ovat toimineet ennenkin! Itke rakkauslauluille ja märehdi, jos siltä tuntuu. Ikävöi exääsi, älä kiellä tunteita, joita sinulle tulee.  Jos kiellän sinua ajattelemasta vihreää sammakkoprinssiä, niin näet mielessäsi aivan varmasti kruunupäisen sammakon. Sitä tekee mieli pussata ihan vain siltä varalta, jos se vaikka kaikista järjenmukaisista todisteista huolimatta olisikin oikeasti ihana prinssi eikä vain sammakko. Anna sammakon olla ihan rauhassa päässäsi, jos se haluaa siellä olla, kyllä se sieltä pikkuhiljaa loikkii matkoihinsa, kun ei saa ylimääräistä huomiota.

Syö jäätelöä ja katso Netflixiä koko päivä, jos siltä tuntuu. Sitten potkaise itseäsi takalistolle ja nouse siltä sohvalta. Lataa Tinder ja swaippaile ihan huviksesi, vaikket mitään sieltä etsisikään. Juo pullo viiniä, mutta älä tee sitä yksin. Älä tekstaa eksällesi humalassa – oikeastaan parempi olisi, jos et hetkeen tekstaisi hänelle ollenkaan. Ota yhteyttä kaikkiin niihin ihmisiin, joita et ehtinyt nähdä parisuhteesi aikana. Tee asioita, keskity itseesi ja kaikkiin ihaniin tyyppeihin ympärilläsi. Puhu erosta ystäviesi kanssa. Usko heitä, kun he sanovat, että ansaitset parempaa ja meressä on kuumia kultakaloja sinullekin. Prosessi on vain pakko käydä läpi, ja se on nopeampaa, kun et yritä kieltää tuntemuksiasi ja sulkeudu itseesi. Pidä katse edessäpäin. Takana ei ole mitään, mitä enää tarvitsisit.

Missä lienee vika, että vanhojen ystävieni seura ärsyttää minua tällä hetkellä suunnattomasti, vaikken koe mitään dramaattista tai käänteentekevää välillämme tapahtuneen?

Ymmälläni olen

Olisi mielenkiintoista kuulla, miten olette ystävienne kanssa alun perin tutustuneet ja millaisia elämäntilanteenne ovat nyt. Vanhoja ystäviä ei kannata kokonaan unohtaa, mutta joskus elämäntilanteet vain muuttuvat kovin erilaisiksi ja uudet ystävät sopivat niihin paremmin kuin alakouluvuosien Call of Duty -kaverit. Elämä muovaa persoonallisuutta ja mieltymyksiä tiettyyn suuntaan etenkin nuorena ja nuorena aikuisena. On mahdollista, että olette kasvaneet erilleen.  Tämänhän ei tietenkään tarvitse olla lopullista – voi olla, että olet nyt vain oman elämäsi ja kasvusi kanssa sellaisessa vaiheessa, että vanhat ystävät ja heidän tapansa ja juttunsa pännivät. Tähän ei tarvita mitään erityistä konfliktia, saatat vain olla itse nykyään sellaisessa tilanteessa, että kaipaat ympärillesi erilaisia ihmisiä. Voi olla, että yläkouluikäisenä teitä yhdistänyt Backstreet Boysin fanitus tai myöhäismurrosiän pussibreezerireissut eivät enää sido teitä yhteen tarpeeksi.

Joskus ihmissuhteiden on hyvä antaa vähän levätä. Ehkäpä ystävyytenne lämpenee vielä tulevaisuudessa, mutta eihän ystävyyttä voi pakottaa. En suosittele tuikkaamaan siltoja tuleen, mutta ehkä voisit ottaa hieman etäisyyttä ihmisiin, jotka ärsyttävät sinua. Ärsytys saattaa vähentyä, kun näet vanhoja ystäviäsi hieman harvemmin.