Joulumieltä

Vitutti. Miksi toisten ihmisten ilahduttamisen piti olla vuosi toisensa jälkeen niin vaikeaa? Koko epätoivoinen farssi oli saavuttanut viimeisen kliimaksinsa, kun se vanha Markkasen mummo tien päästä paukautti oven suoraan kasvoilleni. Yritin ihan tosissani viedä sillekin riivinraudalle vähän joulumieltä, mutta perse edellä puuhun sinkouduttiin tälläkin kertaa. Ensi vuonna en tasan yritä ilahduttaa ketään muita kuin itseni ja Finnairin henkilökunnan, kun lennän ykkösluokassa suoraan Thaimaan lämpöön.

Tumpelo. Oot kyllä Sepi ihan perseestä. Häpeäisin itseäni, jos olisin sinä. Onko aina pakko valittaa? Ajattelisit joskus muitakin kuin itseäsi. Näin tsemppaavia sanoja sain, kun kerroin lähipiirilleni toissapäivänä tapahtuneesta onnettomuudesta. Ainut asia, josta kiitän luojaani, on se, ettei kukaan heistä ollut näkemässä, kun marraskuun loska tempaisi vanhan Tunturini mukaansa ja huristin lintassa naapurin pensasaitaan. Saatoinhan minä vähän lavastaakin sitä kuvaa, jonka heille tilanteesta lähetin, mutta millä sitä myötäntuntoa muka saa jos ei tujauksella ketsuppia siinä kohtaa hankea, jossa ihan oikeasti olisi voinut olla verta. Tai vaikka minusta irronneita ruumiinosia. Joka tapauksessa, kun tässä nyt käytiin lähellä taivaan portteja eikä kukaan tuntunut välittävän paskaakaan, niin ajattelin joulun kunniaksi jakaa vähän hyvää mieltä. Minähän en ole itsekäs saati alennu olemaan ilkeä toisille, sen saisivat kaikki huomata. Vaikka minulle ei myötätuntoa olekaan herunut keneltäkään koskaan. 

Lähipiirini kattaa siis Markkasen mummon, niin sanotun ystäväni Keijon, työkaverini Masan, äitini sekä sen lähikaupan myyjän, Lotan, jolle nyt ei vaan jostain kumman syystä rehti ja komea suomalainen uros kelpaa. Ajattelin ilahduttamisen olevan varsin helppoa. Vaikka jo pelkkä olemassaoloni pitäisi riittää valaisemaan jokaisen synkeinkin päivä, ajattelin tällä kertaa jakaa joulun ilosanomaa vielä anteliaammalla kädellä. 

Lotan piti olla helppo nakki, koska mistäs nyt naiset pitävät, no pitsisistä alusvaatteista totta kai. Ja jokainen tipuhan nyt haluaa isomman rintavarustuksen, joten mikäpä ilahduttaisi enemmän kuin kunnolla topatut tissiliivit. Kuulin jo hääkellojen kajahtelun korvissani, kun astelin itseeni tyytyväisenä kassalle. Läväytin liivit näyttävästi esille ja keikautin lanteitani muutamaan otteeseen. Jokaisella naisella on oikeus tuntea itsensä halutuksi, joten livoin vielä hieman huuliani tehdäkseni asian selväksi samalla, kun puristelin hieman liivien kuppeja. Sanoin että saat yksityisen tanssiesityksen kylkiäisiksi. Korville tuli. Kiittämätön akka.

Keijo on pitkään kaihoisasti katsellut avokelaista virveliäni, joten ajattelin räjäyttää pankin lahjoittamalla sen hänelle. Mitä nyt vähän menivät viime kesänä siimat niin tuhannen solmuun, etten minä niitä jaksanut selvitellä, ja varsikin halkesi hiukan, mutta ihan hyvän pelin siitä vielä olisi luullut saavan. Enää ei saa, kun Keijo meni taittamaan sen polveaan vasten kahtia. Masa onneksi on sen verran kätevä käsistään, että ajattelin hänen taikovan siitä vielä loistavan kalastusvehkeen, vaan ei se lahja hänellekään tuntunut kelpaavan. En kuulemma ole enää tervetullut joulusaunaan. Nyrkistäkin meinasin saada, mutta en kerta kaikkiaan käsitä miksi. Nehän jauhaa nykyään joka uutisissa ja lehdissä, että ihmisten pitäisi kierrättää enemmän.

Vanha äitimuorini on kerta kaikkiaan säälittävä tapaus. Heilasteli isäni kuoleman jälkeen vuosia sellaisen komean harmaapantterin kanssa, joka sitten meni myös heittämään lusikan nurkkaan. Äitini on varmaan sellaista ihmistyyppiä, joka vie mehut kaikista. Onneksi tällaiset rasittavat ominaisuudet eivät ole periytyvää sorttia. Ajattelin, että mikä on kalleinta, mitä voin synnyttäjälleni tarjota? No aikahan se. Laitoin päälle puhtaan paidan, joka muuten sattui olemaan se kutittava kauhistus, jonka hän oli minulle toissa jouluna neulonut. Nyt ei voi kukaan sanoa, ettenkö olisi kiitollinen siitä vaivasta, jonka muut minua varten näkevät. Ruoka olikin juuri sopivasti pöydässä, kun saavuin tupaan. Se oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Hyvän joulun toivotukseksi läpsäisin äitini luona samaan aikaan ollutta käsityökerholaista tämän lihavalle ahterille. Eteisessä huomasin kassillisen jotain rumia pilalle menneitä ompelutöitä, jotka avuliaana päätin viedä ulos roskikseen samalla, kun juoksin tuota hurjapäistä Helviä pakoon. Voisi tuo mammanikin pikku hiljaa jo opetella jotain järjestelmällisyyttä ja lopettaa roskien säilyttämisen pussissa, jossa lukee “myyjäisiin”.

Sehän on kaikille selvää, että Markkasen mummon elämän tarkoitus on kytätä kotinsa ohitse kulkevia koirakoita ja rääkyä ikkunan pielestä jokaiselle, joka yrittää pissattaa elukkansa hänen porttinsa pieliin. Ajattelin että tulisi varmaan muorille parempi mieli ja stressittömämpi eläke, kun ei tarvitsisi koko aikaa olla niin äksynä valmiustilassa. Näppäränä poikana tartuin lankkuihin ja paksuun tussiin ja askartelin mummon ojanpenkalle sellaisen kyltin, ettei sen nähtyään kukaan viitsi edes sitä puolta tiestä käyttää. Iskin kyltin paikkaan, josta se näkyisi kaikkein parhaiten. Vähän jouduin siitä edestä siistimään jotain kuivan näköisiä rikkaruohoja. Vaan ei jumalauta mennyt sekään nappiin. Koskaan ei ole sellaista ääntä Markkasen muorista ennen lähtenyt. Tuntui jotain sopertelevan ruusupenkistä ja pelargonioista, tiedä nyt noista. Tuolla se on näkynyt koko illan nykivän sitä kylttiä pois, vaan minä sen niin syvälle työnsin ettei se sieltä ihan heti lähde. Ajattelin että kestää sadetta, mutta vissiin se ei Markkasen mummo kestä sitä kylttiä.

Niin se taas nähtiin, että kiittämättömyys on maailman palkka. Sitä yrittää pieni ihminen toimia maailman hyväksi ja kierrättää tai antaa aineettomia lahjoja, mutta ei tunnu kelpaavan. Parasta kai pysytellä jatkossa kotona ja tuijottaa sitä neljättä televisiota, jonka Black Fridayna itselleni ostin. Hyvää joulua vaan saatana.

Sepi