FUKSIAISET À LA SATU LEHTIÖ & THE BITCHES

Jokainen ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelija on paskahalvauksen partaalla kuullessaan sanan ”fuksiaiset”. Tapahtuma täynnä nöyryytystä, kiusaamista ja suoranaista kiduttamista. Kotiin lähdetään itkun ja laskuhumalan sumentamin silmin, ja seuraavana päivänä hiippaillaan yliopistolle pää syvällä hupun uumenissa.

Tosi-TV-tähtöset matkalla Fuksiaisiin.

Kaltaiseni katastrofiajattelija voisi kuvitella näin. Todellisuudessa fuksiaiset ovat jotain aivan muuta ja huippukivaa! Tänä vuonna Täky ry:n fuksiaisten teemana oli Tosi-TV. Varsin herkullinen aihe innoitti pukeutumaan monella tapaa: 14. syyskuuta Bar Playn edessä nähtiin niin Hottiksista, Ruotsin miljonääriäideistä, Amazing Racesta kuin Maajussille morsiamesta inspiroituneita fukseja.

Julia L (Strömsö), Satu Lehtiö eli Karoliina (Hottikset), Hanne (Suurin pudottaja) sekä Mimmi Meikäläinen eli Sohvi (Maajussille morsian).

Ei menny niinku Strömsössä

Ennen rastikierrosta fuksikatras jaettiin ryhmiin. Minä, Satu Lehtiö Hottiksista, sain seurakseni aivan mahtavan tiimin, johon kuului Julia Lehtinen Strömsöstä, Hanne Hynynen Suurimmasta pudottajasta sekä Sohvi Pesonen, aka Mimmi Meikäläinen, Maajussille morsiamesta. Koska täkyt ovat tunnetusti kekseliäitä, oli rasteilla monenlaista tehtävää tunnettujen hahmojen imitoinnista rap-biisin sanoittamiseen. Todellinen rap-musiikin fani olisi leikannut korvansa irti siinä vaiheessa, kun tiimimme Satu Lehtiö & The Bitches alkoi riimitellä:

”Arman Alizad alko mua hiplelöidä / Siihen mä suostuin, koska teen mitä vaan / et pääsisin sen kanssa snorklaamaan.”

Drinkin suunnittelu on vakava asia.

Illan ohjelmaan kuului myös oman drinkin suunnittelu. Tiimimme väsäsi suoranaisen taideteoksen, jonka nimeksi tuli osuvasti ”The Ultimate Bitch” Satu Lehtiön mukaan. Vapaudenpuistossa iki-ihanat tutorit järjestivät tietovisailun, jonka aiheena oli tutorit itse. Varsinaisen tietämyksen sijaan intuitio ja ensivaikutelma olivat valttikortteja. Vaikka kuinka saattoi olettaa, Roosu ei ollutkaan se, joka oli lyönyt lakiopiskelijaa eikä Veera se, josta tulee parkour-mestari humalassa… No hard feelings, okay?

”Kokemisen arvoinen juttu”

Rastikierroksen voittajaksi selviytyivät upeat Ruotsin miljonääriäidit (Jenny Myllymaa, Venla Suojala, Marjatta Luostarinen ja Julia Jalonen). Hopea ei ollut häpeä meidän Satu Lehtiö & The Bitches -tiimille ja Murica-tiimiläiset (Siiri Rantanen, Laura Luukkainen, Roosa Luoma ja Veikka Valtiala) selvisivät urheasti kolmanneksi.

Satu Lehtiö ja Ville Haapasalo läheisissä tunnelmissa. 

On myös aiheellista huomauttaa, kuinka Satu Lehtiö kirjasi nimensä tähtiin voittaen parhaimman pukeutujan palkinnon yhdessä Ville Haapasalon (Iida Kyllönen) kanssa. Heidät nähtiinkin läheisissä tunnelmissa Suvaksen sohvalla – alkoholilla oli siinä vaiheessa osuutta asiaan. Loppuilta tanssitiin Hehkuilla ja kaikki jatkoivat elämäänsä onnellisina. Satu Lehtiö tosin katkaisi pinkin puuhkansa ja nyt toinen osa siitä seilaa teillä tietämättömillä. Fuksiaisten onnistumisen puolesta puhuvat myös muut tiimiläiset:

Sohvi: ”Yllätti se, miten vähän ne rastit nöyryytti. Yleisesti ne tehtävät rasteilla oli hauskoja ja tosi mukavia. Traumoja ei jäänyt ollenkaan ja ehdottomasti voisi ottaa vielä uusiksi – ja kaikkien rap-esitykset Suvaksella oli kanssa erittäin buenoja!”

Julia: ”Rastit oli nopeita ja kivan monipuolisia, etenkin oman drinkin tuunaus oli mainio!”

Hanne: ”Ehdottomasti kokemisen arvoinen juttu!”

Loppuilta Suvaksella muiden Täkyjen kanssa.

Teksti: Karoliina Kapanen

Kuvat: Sohvi Pesonen

PAINAVAA ASIAA PUHUTTAVISTA AIHEISTA

Joensuun kirjallisuustapahtuma järjestettiin 16.–18.9.2016 teemalla Rikos kirjallisuudessa ja muussa taiteessa, eikä tämä teema jättänyt puhujia tai yleisöä kylmäksi.

Joensuun kirjallisuustapahtuma sai tunnustuksen Suomen kirjailijaliitolta.

Joensuun kolmipäiväinen kirjallisuustapahtuma on järjestetty 17 kertaa, ja tänä vuonna se sai tunnustusta Suomen kirjailijaliitolta merkittävänä kulttuurisena tapahtumana. Yleisöä tuli paikalle kuuntelemaan puhujia sankoin joukoin, mutta myös yleisön huomion kiinnitti opiskelijoiden ja nuorten säälittävän pienilukuinen osallistuminen. Rikos teemana, kuten tapahtuman aloituspuheenvuoron pitänyt professori Risto Turunen totesi, on sellainen, joka herättää ihmisissä joko vastenmielisyyttä tai kiinnostusta, ja tapahtuman puheenvuorot nostivat esille jännityskirjallisuuden lisäksi myös ajankohtaisesti yhteiskunnallisia epäkohtia kuten rasismin ja perheväkivallan.

Rikoskirjallisuuden nykypäivän suosio luo sille tarvetta kaunokirjallisuuden tavoin koko aika uudistaa itseään lajina. Filosofian tohtori ja ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm avasi perjantain ensimmäisessä puheenvuorossa rikoskirjallisuuden historiaa ja puhui sen kehityssuunnasta. Ekholm nosti esille sen, miten nykypäivänä jokaisesta dekkarista odotetaan edellistä parempaa ja miten media erityisesti vaikuttaa tähän odotukseen superlatiivisella mainonnallaan. Dekkarikirjailijoiden ei vain ja ainoastaan tarvitse voittaa toisia kirjailijoita, vaan heidän tarvitsee voittaa myös edelliset omat teoksensa. Kirjailijat ovat tämän takia alkaneet kirjoittaa toistaan raaempia teoksia, ja tätä Ekholm pitää hyvin valitettavana suuntana.

Väkivalta nousi Ekholmin esityksen kohdalla suureen rooliin hänen puhuessaan siitä, miten aikanaan teokset kuten Kellopeli appelsiini saivat ihmiset pohtimaan väkivallan esittämisen vaikutusta ihmisiin. Väkivallan teemaa jatkoivat myös seuraavien puheenvuorojen pitäjät, joista dosentti ja filosofian tohtori Satu Lidman puhui perheväkivallan historiasta ja sen esiintymisestä nyky-yhteiskunnissa ja filosofian tohtori sekä tutkija Ville Kivimäki puolestaan sodasta ja sotakirjallisuudesta. Satu Lidman nosti esille historian vaikutuksen nykypäivän kulttuurissa esiintyvään väkivaltaan. Hänen puheenvuoronsa ei käsitellyt kirjallisuutta, mikä on osoitus siitä, että vaikka tapahtuman nimi onkin Joensuun kirjallisuustapahtuma, se menee teemassaan paljon kirjallista tasoa syvemmälle.

Filosofian tohtori ja yhteiskuntatieteiden maisteri Voitto Ruohonen pääsi heidän jälkeensä puhumaan yhteiskunnallisten säröjen sekä halkeamien vaikutuksesta taiteeseen sekä näiden halkeamien ja säröjen heijastumisesta yhteiskuntien toimintaan. Hän puhui moraalista ja siitä, miten historiasta löytyy useita suurempia tapahtumia, kuten atomipommien laukaiseminen, joiden moraalisuutta pohditaan paljon yhä nykypäivänä.

Perjantain viimeisen puheenvuoron esitti dosentti ja filosofian tohtori Antu Sorainen. Se ei käsitellyt kirjallisuutta tai väkivaltaa ja moraalia vaan naisten keskinäisiä haureusrikoksia. Haureus tarkoittaa luvatonta tai epänormaalia seksuaalisen himon tyydyttämistä ja sukupuolisen säädyllisyyden loukkaamista. Sorainen kertoi kahdesta 1950-luvulla Itä-Suomessa tapahtuneesta oikeusjutusta, jotka käsittelivät naisten välistä epäsoveliasta ja tuomittavaa seksuaalista kanssakäymistä.

Perjantain puheenaiheet saivat aikaan runsaasti kommentteja ja mielipiteitä yleisöltä. Tähän oli varattu hyvin aikaa ja puhujat osasivat antaa vakuuttavia vastauksia. Päätöspuheenvuorossaan dosentti Taina Kinnunen nosti myös esille päivän teemojen raskauden.

Lauantai oli pääsääntöisesti omistettu kirjailijoille. Marja-Leena Mikkola puhui omasta tuotannostaan ja painotti erityisesti teostaan Menetetty lapsuus, joka perustuu hänen Venäjällä keräämiinsä tietoihin suomalaissotilaiden käyttäytymisestä evakuoimattomia venäläisiä siviilejä kohtaan toisen maailmansodan aikana, mikä ei suinkaan ollut niin esimerkillistä ja hyväksyttävää, kuin mitä annetaan ymmärtää. Mikkola lausui paljon mielipiteitään sodasta ja eri aikoina vallinneista ilmapiireistä.

Kirja Kun aika loppuu oli puolestaan pohjana Elina Hirvosen esitelmässä. Hirvonen kertoi, ettei hänen ollut tarkoitus kirjoittaa niin synkkiä teoksia, mutta kirjoittaessaan hän huomasi, että sellaiseksi hänen teoksensa syntyivät. Hirvonen ei pelkästään kertonut tämän teoksen sisällöstä ja siitä, miten hän oli siinä käsitellyt rikoksentekijän läheisen näkökulmaa, vaan hän myös kertoi hieman sen hetkisestä projektistaan, dokumenttielokuvasta. Hirvonen kertoi liikuttuneena paljon ajatuksiaan nyky-yhteiskunnasta ja pohdiskeli, millainen kehityssuunta sillä tulee olemaan. Hän sanoi, että vaikka tänä päivänä ihmiset todistavat monia surullisia asioita ja häntä pelottaa se, miten paljon empatiattomuutta nykypäivän Suomessa esiintyy, toivoa ei kannata hylätä.

Kirjailija ja kääntäjä Jukka Kemppinen puhui todellisten rikosten suhteesta rikoskirjallisuuteen sekä pohdiskeli, minkä takia suomalaiset lukevat enemmän ulkomaista rikoskirjallisuutta kuin tuottavat omaa. Hän nosti esille, miten rikoskirjallisuus tukee ihmisten mustavalkoisen maailmankuvan rakentumista ja miten rikoskirjallisuus aikanaan saadessaan menestystä ja vedotessaan yleisöön hiljalleen muuttui kansanomaiseksi ja vakiintui osaksi populaarikulttuuria.

Kirjailija Harri Nykänen puolestaan otti esiin oman tuotantonsa ja kertoi, miten se itse asiassa perustuu aitoihin rikoksiin ja tapahtumiin, joihin hän muun muassa työurallaan rikostoimittajana on törmännyt. Hän mainitsi useita esimerkkejä hyvin erilaisista kirjoistaan ja kertoi, miten paljon hänen oli täytynyt väritellä tapahtumia ja henkilöitä tai oliko hän saanut jostain tapauksesta tarinan lähes täysin sellaisenaan. Hänen puheenvuoronsa herätti hyvin yleisön kyselemään.

Lauantain viimeinen puheenvuoro, jonka piti kirjailija Hannu Vuorio, oli hieman erilaisempi. Hän puhui siitä, pystyisikö dekkareilla muuttamaan maailmaa. Hän nosti esille omaa suhdettaan rikoskirjallisuuteen ja kertoi, että kirjailijan urallansa hän ei valinnut asiaa vaan asia valitsi hänet, ja tähän perustui hänen tuotantonsa teemat. Hän nosti esille, minkälaisia teemoja nykypäivän kirjallisuudessa käsitellään, ja Ekholmin tavoin hän piti rikoskirjallisuuden kehityssuuntaa ikävänä. Puheenvuoronsa lopuksi Vuorio vastasi puheenvuoronsa otsikkoon vetoavalla lauseella: dekkareilla voidaan parantaa maailmaa, mutta muutos on tehtävä joukolla.

Sunnuntaina ensimmäisenä esiintyi näyttelijä Taisto Reimaluoto, joka lausui ja lauloi Pentti Saaritsan runoja. Hänen esityksensä upposi yleisöön, sillä se päättyi erittäin raikuviin aplodeihin. Runoesityksen jälkeen päästettiin aiemmista esiintyjistä kootut panelistit vauhtiin. Heidän keskustelunsa oli pitkä, mutta he puhuivat tärkeistä aiheista, kuten rasismista, rauhantyöstä, kirjallisuuden tehtävästä sekä siitä, millaisia teemoja he kirjallisuudelta toivoisivat. Paneelikeskustelussa yleisö oli kiitettävän aktiivisesti mukana esittäen kommentteja.

Paneelikeskustelu käynnissä.

Teksti ja kuvat: Siiri Rantanen

TÄKYN MAATILASITSIT

Keskiviikko 21.9.2016 n. klo 17:30

Istun Agoralla kirjallisuuden seminaarissa. Kello alkaa uhkaavasti lähestyä kuutta. Minä, tunnollinen 5. vuosikurssin opiskelija, kuuntelen tietysti tarkkaavaisena luentoa tutkimusetiikasta. Keskittymiseni ei tietenkään herpaannu, vaikka ajattelenkin noin puolen tunnin päästä alkavia sitsejä. Ja sitä, että mahdollisesti myöhästyn ja saan rangaistuksen. Tai sitä, kuinka olen survonut koulureppuni täyteen sitsievästä (lue: kaljaa). Luentodia 8/20 menossa. Ei vittu.

Kello näyttää tasan 18:00. Myöhäistä, rankkua tulee. Minä ja muut sitseille suuntaavat opiskelutoverini kiemurtelemme tuoleissa. Joko viitsisi poistua?

Noin kello 18:15 professorimme antaa armoa ja päättää luennon. Sydämeni läpättää jo innosta ja tungen tavarat reppuun. Luennolla kitunut sitsikansa syöksyy ulos luokasta ja alkaa riuhtoa sitsivermeitä päälle. Kilpajuoksu Educalle alkakoon!

Kun sitten vihdoin saavumme saliin, jossa sitsit järjestetään, on ilo päässyt jo irti. Helan gårit on laulettu ja ensimmäiset snapsit kumottu kurkusta alas. Me mattimyöhäset saamme rangaistuksen, joudumme esittämään näkemyksemme Helsingin traktorimielenosoituksesta. Mielestäni esitämme omaperäisen ja tunteikkaan tulkinnan, mutta lehmien (toastit) mielestä esitys ei ole sitä, mitä sen olisi pitänyt olla. Höh.

Ja sitten hetki, jota olen koko päivän odottanut: saan istua sitsipöytään muiden täkyjen kanssa, ja sihauttaa auki taskulämpimän oluen. Helan går lauletaan uudelleen, jotta me myöhästyjätkin saamme kulauttaa Suomi-viinaa äänihuulten lämmikkeeksi. Hyi helvetti, kurkkua polttaa. Mutta silti on niin mukavaa. Pian saammekin jo nauttia ohjelmasta, sillä vuorossa on kaksi kaunista karaoke-esitystä. Ensimmäinen karaokeryhmä esittää vanhan kunnon klassikon: Popedan Ukkometson. Raikulimeiningin jälkeen toinen karaokeryhmä tulkitsee koskettavasti Paula Koivuniemen Aikuisen naisen.

Toasteilla on melkoinen yllätys sitsikansalle: Maajussille morsian -ohjelma on saapunut juuri meidän sitseillemme. Harvat ja valitut maajussi-sitsaajat saavat etsiä itselleen puolisoa kaikenmaailman lehmien, possujen ja jyväjemmareiden joukosta. Kilpailu on kovaa, mutta lopulta kaikille löytyy puoliso. Niin söpöä.

Kaiken yleisen ilottelun ja ohjelman seasta mieleeni jäi erityisesti Samuli Reunamon esittämä oodi vessalle. Se oli kaunista. Ja mielestäni oli ihan oikein, ettei Samuli pissannut tuolille ja sitä kautta myös karsinamme lattialle.

Pakko vaan todeta, että kyllä sitseillä on kivaa. Kaikille te, jotka ette ole vielä sitsanneet syystä tai toisesta: korjatkaa virheenne! Sitsit is life. Sitsit is love.

Teksti: Meri Kinnunen

Kuvat: Meri Kinnunen ja Veera Savelius

SISKO

Seisoin paikoillani. Tieto oli niin järkyttävä, että jouduin ottamaan tukea seinästä. Minulla oli isosisko, josta vanhempani eivät olleet hiiskahtaneetkaan 17 vuoteen, ja nyt he aikoivat viedä minut hänen luokseen.

Laukut pakattiin nopeasti. Katsoin rakasta kotiani. Voi, milloin näkisin sen taas? Minulle ei ollut kerrottu, milloin tulisin takaisin. Vanhempani sanoivat vain, että katsotaan, kunhan asiat tulevat kuntoon. Mitkä ihmeen asiat? Vanhempani selvästi salasivat minulta jotain. Nousin autoon ja matka alkoi.

Siskoni, tai oikeastaan hänen poikaystävänsä, talo oli paritalon puolikas, jonka maalit olivat lohkeilleet, ikkunankarmit lahonneet ja ulko-ovi oli todella huonossa kunnossa. Ei mikään iloinen näky. Astuin sisään ja heti siskoni kapsahti kaulaani ja halasi minua musertavalla voimalla. Älähdin kivusta ja siskoni päästi minut otteestaan.

”Mukava viimein tavata”, sanoin epävarmasti.

”Totta! Minun nimeni on Leona, mutta voit sanoa minua Onaksi”, Leona sanoi. Nyökkäsin ja hän katsoi minua silmiin. Katse oli outo. Se löi kuin nyrkki vatsaan. Haukoin henkeä. Tuo katse poltti silmiäni ja samalla lumosi minut niin, etten saanut irrotettua omaa katsettani. Hän kohotti kulmaansa ja lumous särkyi. Hän otti minua kädestä. Se tuntui normaalille.

”Tule, näytän sinulle huoneesi”, Leona sanoi. Emme pitäneet kiirettä. Minua pelotti, ja jokin sai sydämeni pamppailemaan niin, etten tahtonut saada rytmistä selvää.

Yö oli karmiva, vaikka nautin huoneestani. Ikkunan edessä olivat siniset verhot, sänky oli kauniin vanhanaikainen, puinen kirjoituspöytä puolestaan koristeellinen. Katosta roikkui nätti, valkoinen lamppu. Lisäksi huoneessa oli haalistuneet tapetit ja valkoinen pörrömatto. Mutta vaikka huoneeni oli mielestäni ihana, yön äänet veivät mennessään mukavuuden tunteen. Pitkin yötä kuulin rasahtelua ja nyyhkintää, ja yllättäen kuului särkyvän posliinin ääni alakerrasta. Sävähdin, enkä saanut happea. Minua pelotti liikaa, jotta olisin muistanut hengittää. Nousin ylös ja hiljaa, hyvin hiljaa, hiivin portaat alas. Näin himmeää valoa ja seurasin sitä aulaan. Siellä paloi lamppu. En kuullut mitään ääniä, mutta ilmassa leijui pientä savun tuoksua ja jokin tuoksu, joka muistutti hieman suopursua. Katsoin taloa uusin silmin. Se ei muistuttanut taloa, vaan vankilaa. Ikkunoissa ei ollut kaltereita, mutta huoneista huokui uhka, kuin seinät olisivat halunneet litistää minut torakan lailla. Huoneissa oli hyvin ahdasta, sillä ne olivat hyvin pieniä. Ahtaan paikan kammo alkoi lujittaa minussa otettaan ja lyyhistyin lattialle pinnallisesti hengittäen. Sydämeni läpätti ja olin ajautua paniikkiin.

Kirkaisu, minun omani, rikkoi hiljaisuuden. Siskoni oli tullut huoneeseen niin hiljaa, etten ollut kuullut hänen tuloaan ennen kuin hän laski kätensä minun olkapäälleni. Käänsin katseeni siskooni ja olin kirkaista uudelleen. Hänen silmänsä! Ne kiilsivät hullun lailla ja olivat jopa vaihtaneet väriä. Hänen silmänsä olivat tummat, mutta erittäin selvästi violetit. Hänen hiuksensa hulmusivat, vaikka sisällä ei edes tuullut. Hänen kätensä olivat silkinsileät ja kynnet kuin tikarit. Pitkät, terävät ja ne sopivat hyvin lävistämään ihon ja ehkä jopa enemmänkin. Leona paiskasi minut yhdellä liikkeellä päin puuovea ja parkaisin olkapääni mennessä sijoiltaan. Nousin pystyyn, mutta putosin heti takaisin lattialle Leonan potkaistessa minua. Kyyristyin pelosta. Leona nappasi hiuksistani ja nosti minut pystyyn. Hän laittoi yhden terävistä kynsistä kaulalleni.

”Anna olla Ona”, kuului tuskin kuiskausta vahvempi ääni. Leonan poikaystävä seisoi ovensuussa.

”Anna olla rakas. Hän on siskosi”, hän sanoi ja lähestyi meitä.

”Päästä irti”, hän jatkoi ja painoi kätensä Leonan olkapäälle.

”Ona”, hän sanoi mitä hunajaisimmalla äänellä.

Leona päästi irti. Lysähdin lattialle kyynelten valuessa pitkin poskiani. Leona lähti pois ja Akseli auttoi minut istumaan. Hän katsoi minua silmiin ymmärtäväisesti.

”Kiitos”, sopersin järkytykseni läpi.

”Sinun ei kannata tulla öisin alakertaan. Siskosi on lumoava demoni, mutta hän tottelee vain yhtä ihmistä. Päivisin olet turvassa, sillä silloin hänet valtaa inhimilliset tunteet. Pääsetkö itse ylös?” Akseli varoitti ja auttoi kivuliaasti olkapääni takaisin paikoilleen. Nyökkäsin. Kipusin portaat ylös omaan huoneeseeni tietäen, että seuraava päivä tulisi olemaan yhtä kidutusta muistojen syövyttäessä aivojani. Kipu ei antanut minun nukkua, joten vain istuin sängyllä. Kyyneleet alkoivat taas valua silmistäni. Minulla tulisi viemään ikuisuus, että pääsisin yli tästä yöstä.

Vanhempani soittivat kolmen päivän päästä. He olivat päättäneet erota. Vain heidän riitojensa vuoksi he olivat päättäneet lähettää minut demonin kotipesään. Mutta saattoivatko vanhempani olla tietämättömiä siitä, että siskoni on demoni? Ja jos he eivät tienneet, miten se olisi edes mahdollista? Tajusin, että en tulisi koskaan saamaan vastausta. Minulla ei ollut mitään halua puhua asiasta.

Teksti: Siiri Rantanen  

MINNAN SALONKI

Onko elämässäsi kurjuutta, murheita, ongelmia tai askarruttaako mieltäsi jokin? Minä olen täällä sinua varten. Lähetä kysymyksesi pikimmiten osoitteeseen itakyna(a)taky.fi niin minä tyydytän tiedonjanosi.

Hei rakas Minna,

olen uusi fuksi. Ihailen kovasti vanhempia vuosikurssilaisia ja haluaisin sulautua heidän joukkoonsa. Tällä hetkellä minusta tuntuu, että ulkoinen habitukseni ei oikein mätsää heidän kanssaan. Miten näytän aidolta humanistilta?

Pukumies

Parahin pukumies,

humanismi ei ole vain ulkoinen kuori, vaan se kumpuaa sisältä. Tartu tuolin käsinojista kiinni, sillä täältä tärähtää sellaiset ohjeet, että insinöörejä hirvittää.

• Voit ottaa mallia esimerkiksi Kurt Cobainista. Etsi päällesi ruutupaita – mitä kulahtaneempi, sen parempi. Revi farkkuihisi reikiä ja näytä niille vähän raastinrautaa. Kirpputori on aarreaittasi.
• Jalkoihin kannattaa kiskoa tennarit, maiharit tai kumisaappaat. Mikäli niissä on vielä kuraa kesän festareilta, uskottavuutesi kasvaa välittömästi.
• Hiuksilla on lupa leikkiä. Tässä kohdassa persoonallisuus on plussaa ja voitkin kokeilla kuontaloosi mitä räikeimpiä värejä tai malleja. Toisaalta erittäin hyväksyttävää on jättää hiukset oman onnensa nojaan sotkuiselle nutturalle tai pamauttaa takuista suoraan asenteelliset rastat.
• Lue satuja ja etsi sisäinen lapsesi, joka tykkää hyppiä kuralätäköissä ja hymyillä sateisenakin päivänä. Humanistin on lupa olla huoleton. Pidä huoli että olet silti täynnä tunteita, varsinkin melankoliaa. Kissavideoille itkeminen on ihan fine – ja sopivan erikoista.
• Ole tarkkana, ettei budjettisi ole koskaan kohdillaan. Sanotaan, että humanisti on huono matikassa, ja meillä on täysi oikeus käyttää sitä tekosyytä hyväksemme.

Ei muuta kuin punaviiniä naamaan ja Eino Leinoa silmille ja sieluun. Rakkaudella Minna.

Heisulivei Minnuli,

kaikkien kovasti hehkuttama Osma lähestyy ja ensikertalaisen paniikki kasvaa. Olen kuullut huhuja, että kyseessä on rankka reissu. Pitävätkö nämä huhut paikkansa ja jos pitävät, niin miten Osmasta voi selvitä hengissä?

T: klusiili97

Heippahei klusiili97,

olet kuullut oikein, Osma on atleettien ja eliittien hommaa. Voimien loppumista ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä humanistitoverit pitävät sinusta huolen. Voit valmistautua tulevaan koitokseen skippaamalla edellisen viikon kaikki luennot. Käytä tämä aika haalarimerkkien ompeluun ja teeman mukaisen asun valmistamiseen. Tee myös laskelmat viikonlopun juomien riittävyydestä ja varmista, että sinulla on rahaa paluumatkaan. Tissuttelun voit aloittaa jo pari päivää ennen Osmaa, jottei sitten tule maksalle suuria järkytyksiä. Juomakuntoa on muutenkin syytä kasvattaa, ettet humalapäissäsi eksy vieraaseen kaupunkiin. Pidä haalareittesi taskun pohjalla pieni määrä lantteja siltä varalta, että verensokeri laskee liian alas Osman tiimellyksessä ja sinun on haettava makkaraperunat. Osman ensimmäisen illan bileissä on hyvä bailata railakkaasti, mutta älä hanki itsellesi tuhannen taalan krapulaa, jotta olet taistelukunnossa seuraavan päivän turnauksessa. Jos ja kun pokaali tulee joensuulaisille, voit vihdoin irrota kaikista henkseleistä ja tykittää täysillä menemään hippulat vinkuen. Sunnuntaiaamuna kaikki istuvat kalpeana hiljaa merkillisen horkan kourissa, joten sille päivälle ei tarvitse säästellä paukkuja lainkaan. Hauskaa Osmaa! 

Terveisin Minna.

PS. Pokaalista ei sitten kannata juoda voiton kunniaksi. Liikkuu huhuja, että siihen olisi joku joskus virtsannut.

Hei Minna,

olen löytänyt elämäni rakkauden. En ole vielä tavannut hänen vanhempiaan, mutta kyseinen päivä lähenee uhkaavasti. Olen kuullut, että erityisesti mussukkani äiti asettaa minun suhteeni korkeita odotuksia. Kuinka teen vaikutuksen anoppiin?

diippi

Moi diippi!

Ah, anopin tapaaminen on aina yhtä ratkiriemukasta. Jokainen anoppi on valitettavasti erilainen, joten vinkkien antaminen on hiukan hankalaa. Voin kuitenkin yrittää tasoittaa tietäsi miinakentällä. Lahjominen on aina hyvä idea, oli kyse sitten lapsista tai aikuisista. Älä vie mitään liian prameaa, jotta et vaikuta liian rikkaalta tai ylimieliseltä. Toisaalta esimerkiksi yksinkertainen kynttilä kertoo siitä, ettei sinulla ole mielikuvitusta tai arvostusta kyseisiä ihmisiä kohtaan. Kuitenkin pahinta, mitä voit anopillesi ostaa, on uusi paistinpannu tai paituli. Älä vain sorru sellaiseen aloittelijan virheeseen.

Ulkonäön on oltava siisti, mutta ei liian hyvä, jotta anopissa ei herää kateuden kipinä. Varmista, että vaatteesi ovat siistit ja tuoksut puhtoiselta. Älä vie mukanasi leivoksia, sillä se on kaksiteräinen miekka. Huonot leivokset kielivät myös sinun epäkelpoisuudestasi suvun jäseneksi ja toisaalta liian hyvät saattavat uhata anopin korkeaa asemaa joululeipojaisissa. Pyri vakuuttamaan hauskuudellasi ja nokkelalla verbaliikalla, mutta vältä läskivitsejä, oli anoppisi sitten laiha tai lihava. Vaikka lihaviahan ne usein ovat. Mikäli loukkaat anoppiasi ensitapaamisella, eivät hääkellot kumaja koskaan.

Että sillä lailla. Tsemppiä vaan ja silmät sidottuina leijonan luolaan. Mikäli haluat varmistaa oman turvallisuutesi, pyydä kultaasi tarkistamaan, että asekaapin ovi on lukossa. Juuri ennen vierailua tankattu auto on myös hyvä parkkeerata ulko-oven eteen niin, että pääset tarvittaessa liukenemaan paikalta alle kymmenessä sekunnissa. Jos ilmenee ongelmia, niin minua on turha syyttää. Morjensta vain, Minna.

Minnnaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa,

olen kuilun partaalla. Ajelin tuossa männä viikolla ukin vanhalla pappatunturilla, vaan eikös siinä niin käynyt että menopelistä petti ohjaus ja suistuin päätä pahkaa ojaan. Vain mamikset käyttävät kypärää, joten iskin pääni täysiä kiveen niin että päjähti. Haavahan siihen tuli ja yötä päivää jomottaa. No siinä kun koitin ojasta nousta niin kompastuin ja rojahdin nilkkani päälle. Vähänhän se siinä tuntui muljahtelevan, ja jotenkin hassusti se nyt tuossa sojottaa. Käsiin tuli lukuisia pieniä haavoja, varmaan jotain sellaista astvaltti-ihottumaa mistä äiti aina puhuu. Kun yritin sitä ylikuumentunutta mopedia saada sieltä ojasta niin taisi se pakoputki polttaa pohkeeseen parit palovammat. Kirveltää se ainakin kun suihkussa käy. Hädin tuskin kärsii saipotta käyttää. Saattoi myös käydä niin, että pyllyä vasten hangannut nahkapenkki aiheutti parit pukamat, sillä nyt istuminen sattuu. Bepantteenia oon sinne koittanut vähän pöpötellä. Ruokahalu on kuitenkin entisellään, just tuossa laitoin makkarat kiukaalle ja avaamaton sinappi oottaa pöydässä, että varmaan mitään sisäisiä vammoja tässä ei saatu. Maitoa olen tässä koittanut juoda että jos joku vaikka onkin rikki, niin luutuu sitten nopeasti. Kylläpä muuten helpotti tämä asiasta kirjoittaminen, mutta sano nyt vielä että mitä mieltä olet tilanteesta? Olen 20v/169cm/80kg.

- SeMikäEiTapaSeVahvistaa_96

Hyvänen aika sentään! Herran vuosi 2016 ja vielä joku yrittää lääkäriin ottaa yhteyttä kirjeen välityksellä. Soita kuule tuonne Tikkamäelle, siellä osaavat paremmin vastata. Elä kuole. t. Minna

SYKETTÄ: OIKEAOPPISTA JUOKSEMISTA

SYKETTÄ-liikuntapalvelu järjesti tänä syksynä aikavälillä 21.9.–13.10. juoksukoulukurssia, jonka ohjaajana toimi Yury Shikalov. Osallistujamäärä oli rajattu 25 ja onnekkaasti tähän ryhmään oli päätynyt muutama täky, Clarissa Korkea-aho ja Saila Latukka. Heidän kokemuksiaan udellessani aloin itse hieman harmitella, etten kurssille tajunnut mennä. Nimittäin erittäin hyödylliseltä se on vaikuttanut. Molemmat harrastavat juoksemista ja muuta liikuntaa vapaa-ajallaan, joten kurssikuvauksessa mainittu ”pieni kuuden kilometrin lenkki” ei herättänyt pelkorefleksiä kummassakaan. Osallistujilta ei vaadittu superkuntoa, vaan kaikki kiinnostuneet olivat lämpimästi tervetulleita.

Clarissa kuvailee, että ensimmäisellä kokoontumiskerralla ohjaaja kertoi juoksemiseen yleisiä käytännön vinkkejä, kuten oikeanlaisesta pukeutumisesta, ravinnosta ja siitä kuinka usein pitäisi juosta, jotta kehitystä tapahtuisi. Saila lisää tähän, että suositeltu määrä olisi kolme kertaa viikossa, jotka sisältäisivät taukopäivät. Lopuksi odotti kuuden kilometrin juoksu, jonka aikana ohjaaja tarkkaili kurssilaisten tapaa juosta. Ohjaaja huomioi eri tasolla olevat juoksijat määräämällä kunnoltaan paremmille pikku spurtteja. Joukossa oli selvästi ihmisiä, joille lenkki oli rankempaa, joten heidät huomioitiin pitämällä löysempää tahtia. Clarissa ja Saila tunsivat lenkin ehkä liiankin kevyeksi. Tulevasta ohjelmasta ei voisi samaa sanoa.

Toisen kokoontumiskerran teema oli juoksutekniikan perusteet, jolloin Shikalov hyödynsi juoksulenkillä huomioimiaan asioita. Hän näytti aluksi virheasentoja, joiden havaitsi useasti toistuneen kurssilaisilla. Näin päästiin näkemään millaisia virheitä juostessa voikaan tehdä. Saila tottuneena juoksijana piti erityisesti tästä, sillä hän ei ollut aiemmin kiinnittänyt asiaan ollenkaan huomiota. Ohjaaja oli hyvin läsnä ja tietoinen oppilaistaan ja antoi paljon vinkkejä. Ohjelmaan kuului myös voimaharjoituksia, joihin sisältyi porrastreeniä. Tätä harjoitettiin Laulurinteen portailla sekä juoksemalla mäkiä ylös ja alas. Erityisesti porrastreeniosio oli Sailan mielestä rankka. Uimahallissa olisi ollut mahdollista päästä kokeilemaan vesijuoksua, mutta sille kerralle ei kumpikaan päässyt. Molemmat suosittelisivat juoksukoulua kaikille ja olivat erittäin tyytyväisiä ohjelmarunkoon.

Lopuksi pieni mainostus loppuvuoden humppalaisten vuoroista!

Länsikadun koulu. Maanantai klo 20–21. Vaihtuvien lajien vuoroilla pelaamme koripalloa, futsalia ja lentopalloa. Lajit vaihtuvat parin viikon välein.

Viikoilla 45–46 futsalia.

Viikoilla 47–48 lentopalloa.

Viikoilla 49–50 koripalloa.

Tulliportinkadun koulu. Keskiviikko klo 21–22. Agora Oilersin sählyvuoro. 

Teksti: Mirja Kallinen

PEILIHUONE

Peilikuvani on erilainen.

                                            Se on epätäydellinen

                                            – kauniin epätäydellinen.

Käsin hapuilen kohti tätä kuvatusta

                                            – kaiken tämän pimeyden keskellä…

Tämä heijastava pinta erottaa minut.

                                            Raavin lasia

                                            Kynteni katkeilevat.

Tunnen polttavan nesteen virtaavan sormenpäistäni.

Kaksi veren peittämää katselemassa toisiaan.

                                            Kaksi pintaa

                                            Kaksi minua

                                            – monta minua…

                                            Kuka heistä olen?

Verisillä käsilläni lyön itseni rikki!

Käteni haavoittuvat – minä, verisinä palasina.

                                            Hurmos!

                                            Veri!

Haluan kokonaiseksi!

                                            Syön ja juon!

                                            En anna palasteni mennä hukkaan!

Pyrin täydellisyyteen

Haistan, maistan ja tunnen

                                            minuuteni essessin.

Nautin, ahmin ja tunnen

                                            – en saa itsestäni tarpeekseni!

Kannibalismin huipentuma!

En voi kuitenkaan olla itseni ilman tätä

                                            itseni ahmimista.

Pysäytän ateriani huomatessani liikettä silmäkulmassani

Kallistan pääni

                                           Nauran!

                                           Nauran hysteerisesti!

Syöksyn kuvatusta kohti!

Pirston itseni rippeet!

                                           Verta!

                                           Lisää minua!

Minun on saavutettava          – itseni!

Nälkäni kasvaa…

Teksti: Miska Tanskanen

HUMPPAGALLUP

Syksyn ensimmäisessä humppagallupissa pureudutaan suoraan opiskelijaelämän ytimeen. Kysymykset koskevat jokaiselle opiskelijalle ajankohtaisia asioita – puurtamista, juhlimista ja yhteiskunnallista vaikuttamista.

Ensimmäiseksi kysyimme selviytymiskeinoja myöhäisiin iltapäiviin, kun taivas pimenee ja kaikkialla on märkää ja kurjaa. Enemmistö vastaajista oli sitä mieltä, ettei ole olemassa keinoa selviytyä luennoista, vaan he jäävät mieluummin kotisohvalle. Lähes yhtä monta vastaajaa oli kuitenkin sitä mieltä, että tähän aikaan vuodesta riittää vielä motivaatiota, jota kannattaa hyödyntää. Kaksi vastaajista tukeutui piilopullon voimaan, sillä mikäpä siivittäisi kelloa eteenpäin nopeammin kuin hienoinen humala. Toiset kaksi olivat sitä mieltä, että äidin täyttämä eväspussi on se pelastava enkeli.

Toisessa kysymyksessä halusimme selvittää, mikä syksyssä oikein on niin kurjaa. Yli kahdestakymmenestä vastaajasta suurin osa oli sitä mieltä, että syksyssä ei ole mitään masentavaa, kunhan sen vain viettää kotona köllötellen. Toiseksi inhottavin asia vastaajien mielestä syksyssä on motivaatio. He selvästi karsastavat reipasta mieltä ja kiinnostusta opiskeluihin, ja heräävät luennoilla kysymään itseltään, mikseivät ole silläkin hetkellä baarissa tai muissa menoissa. Paria vastaajaa syksyssä häiritsi piilopullo, liekkö ollut siellä liian potkivaa viinaa kun ei ole miellyttänyt.

Kolmanneksi selvitimme, mikä opiskelijareiveissä on kaikkein parasta. Suurin osa vastaajista turvautui piilopulloon eikä ihme – yökerhojen hinnat eivät aina opiskelijan lompakkoa miellyttävästi hivele. Ehkäpä tästä syystä tai yleisesti suomalaisten inhoamista sosiaalisista tilanteista, toiseksi eniten ääniä keräsi kotiin jääminen. Muutamaa vastaajaa liikutti bileiden suuntaan motivaatio. Äidin eväät eivät innostaneet bileissä ketään. Kyllähän sen jokainen tietää, että aamu neljän jälkeen parasta elämässä ovat kioskin kuivat makkaraperunat.

Neljäs kysymys koski mystistä täydellisen vitosen tenttivastausta. Suurin osa kyselyyn osallistuneista oli sitä mieltä, että motivaatiolla tuo arvosanojen kunkku on mahdollista tavoittaa. Kuusi vastaajaa luotti piilopulloon ja sen sisältämän taikajuoman tuomaan ajatustenvirtaan, joka varmasti antaa aivan uusia näkökulmia. Äidin tekemät makkaraleivät siivittävät voittoon yhden vastaajan kahdestakymmenestä yhdestä. Eräs viisas on myös sitä mieltä, ettei vitosta ole mahdollista saada, joten on sama pysytellä kotona.

Viimeisenä Itäkynän toimitus halusi tietää, mitä opiskelijoilla on annettavanaan hallitukselle. Tällä kertaa lahja kannettaisiin Juha Sipilälle, jotta saataisiin suoraan osoitettua mieltä ja setvittyä asiat selviksi. Kaksi vastaajaa kiikuttaisi pääministerille piilopullon – tarkoitus on varmaan saada hänet heltymään humalassa ja peruuttamaan leikkaukset tai sitten viesti on yksinkertainen chill out, bro. Viisi vastaajaa veisi Sipilälle äidin eväät, joiden suloinen makuelämys saisi poliitikon pauloihinsa. Tai sitten eväät ovat kiitoslahja ahkerasta puurtamisesta, sillä onhan meillä kaikilla joskus rankkaa. Kolmas vaihtoehto voi olla se, että äiti on aivan surkea kokki ja eväillä tahdotaan kostaa opiskelijoiden kohtelu kuluneen vuoden aikana. Kuusi opiskelijaa olisi valmis lahjoittamaan Sipilälle motivaationsa, jolla kahlata yli suuresta työmäärästä. Suurin osa vastaajista on kuitenkin sitä mieltä, että ihmiskontaktit ovat perseestä eikä kenellekään kannata mitään lahjoja viedä. He jäisivät kotiin.

Teksti: Anne Tuovinen
Kuvat: Noora Koponen

VALITUT PALAT: HUGLEIKUR DAGSSON - NAURA, PERVO, NAURA

Oletteko koskaan vilkuilleet kirjahyllyänne ja miettineet, minkä filtterin lävitse ne kaikki kirjat sinne valikoituvat? Löytyy opiskelijan kokkikirjaa (tuskin olen kääntänyt sivuakaan), J.R.R. Tolkienia, Emily Brontëa, Edgar Allan Poeta ja J.K. Rowlingin Pottereita totta kai. Eli kaikkea tällaista ylevää ja kaunista. Mutta sitten katseesi iskostuu kirkuvan keltaiseen läpyskään piiloutuneena Harlekiinipokkareiden väliin. Mikähän roska tämäkin mahtaa olla? Mutta sehän on islantilaisen Hugleikur Dagssonin mustan huumorin käsiteos, Raamattu, elämänopas (tai millä nimellä se itseään kutsuu). 

Tämä irvokas teos käsittää siis pilakuvien kokoelman, jossa hieman hatarassa mielentilassa räkätetään mitä kaameimmille sadistisuuksille. Tämä kirja sopii erityisesti niille, jotka tykkäävät piirroksista (eivät taitovaatimukseltaan ylitä kenenkään taitoja), hieman omituisemmasta huumorista (”hieman”), kakkavitseistä ja tulkinnan varaan jättävistä kohtauksista. Ja tietysti niille, jotka saavat onnen tunteen siitä, etteivät ole hurjan huumorintajunsa kanssa yksin. Onhan kirjan takakannen mukaan Dagssonin huumoria myyty yli kymmeniätuhansia kappaleita Suomessa. Parasta kirjassa on, ettei sitä tarvitse lukea kannesta takakanteen. Voit selailla sitä siinä järjestyksessä kuin haluat, sillä jokainen sivu käsittää itsenäisen tarinan. Ei tarvitse hämmentyä monimutkaisista juonikuvioista. Dagssonin vahvuudeksi voisi sanoa, kuinka vähän piirrosjälkeä mies tarvitsee luodakseen lukijalle illuusion tilanteesta kuin tilanteesta. Lukijan silmille läjäytetään materiaalia parisuhdeongelmista, lapsityövoimasta, verisestä väkivallasta, eläinten väärinkäytöstä ja totta kai paheellisesta seksistä. Suosittelisin jokaista tarttumaan Dagssonin teokseen, jottei kaamosmasennus yltyisi liian kovaksi. Ohessa kuvaesimerkkejä teoksesta, koska tiedän että olette uteliaita pervoja.  

Teksti ja kuvat: Mirja Kallinen

PÄÄKIRJOITUS

Kun luo katseen humanistiin, huomaa, että kevät on jo pitkällä, ja että yliopistovuosi on purrut. Ainakin oma naamani paljastaa, että koulutehtäviä on riittänyt. Olen paperipinojen alta huutanut apua, mutta kukaan ei ole vastannut epätoivoiseen ulvontaani. Niinpä silmänaluseni peittoavat näin kesän korvilla mustuudessaan jopa sieluni, ja ne vähäiset ostokset, joihin opintotuki riittää, voin kantaa itkemisestä, unenpuutteesta ja tietokoneen ruudun tihrustamisesta jäätäviksi turvonneissa silmäpusseissa. Viimeisien kuukausien aikana ostoslistalta on löytynyt lähinnä suklaata, jäätelöä ja sipsiä, sillä pimeän talven keskellä on ollut pakko hankkia elämälle edes jokin tarkoitus. Hartiat ovat kirjoitusurakoitten keskellä jäykistyneet niin, että jopa Klonkku ja Quasimodo näyttävät rinnallani hyväryhtisiltä.

Kaiken synkkyyden jälkeen on taivaalla kuitenkin näkynyt lähiaikoina kummallinen ja sokaiseva valoilmiö, joka on saanut hautaamaan talvipalttoot ja villatöppöset kaappiin. Vatsanpohjassa lehahtelee tuon tuosta perhosia ja suupielet kaartuvat väkisin irvokkaaseen virneeseen. Tekee mieli soittaa takavuosien kesähittejä, rääkyä sanat ulkomuistista ja tanssia helmat hulmuten pellolla aamunkoittoon. Harkitsen vakavasti myös puistossa istumista siinä määrin, että perseeni kuva painuu nurmikkoon ikuisiksi ajoiksi. Enää muutama oppimispäiväkirja, essee ja tentti, ja sitten ainakin tämä täky irtoaa kaikista henkseleistään!

Tässä loppukevään Itäkynässäkin valoisamman vuodenajan vaikutteet näkyvät: vietimme juuri opiskelijain riemujuhlaa vappua, josta tarjoilemme numerossa useammankin jutun. Täkyn runoniekat ovat aktivoituneet ja näin ollen mieltään voi ravita myös kaunokirjallisilla tuotoksilla, joita olemme saaneet lehteen julkaistavaksi. Tottahan toki raportoimme myös taannoisen opettajien Talentin tuloksista sekä lukuisista tapahtumista, joista olemme kevään aikana saaneet nauttia. Kuten tarkimmat lukijat varmasti huomaavatkin, voi ikiviisaalle Minnallemme lähettää jatkossa sähköpostia. Raapustelkaahan kaikki siis mieltänne askarruttavat pulmat hänen ratkottavakseen.

Iloisia lukuhetkiä ja ratkiriemukasta (toivottavasti lämmintäkin) kesää!

Noora

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

Täky ry:n hallituksen kevät on ollut täynnä kiirettä ja vipinää, mutta vappu saa kaiken stressin ja huolet karkaamaan taivaalle heliumpallon lailla. Hallitus on ollut mukana erilaisissa tutustumisilloissa ja pyrkinyt yhteistyöhön eri tahojen kanssa. Näkyvimpänä merkkinä tästä olivat Yökyläsitsit yhdessä Nefan, Muuvin ja JoIon kanssa sekä Nefan kanssa toteutettava vuoden 2017 tyttökalenteri. Sen lisäksi on edustettu Osmassa, pidetty haalarinkastajaiset ja vietetty aikaa hengailuillassa. Täky oli mukana järjestöpäivillä, ja vaikuttamassa on istuttu niin sopon, kopon kuin järjestöjaostonkin kokouksissa.

Vappuna järjestettiin fukseille rastirata sekä vanhuksille kostajaiset, ja kaikki huipentui alkukivien 30. lakitukseen. Lakitus oli monella tapaa historiallinen: paikalla oli aitoja, alkuperäisiä täkyjä ja Koutola piti puheensa ensimmäistä kertaa ulkomuistista. Meelelahutuslaulu kajahti ilmoille komeammin kuin moneen vuoteen, skumppapullot räjähtivät auki ja Koutola julistettiin historian kolmanneksi Kunniatäkyksi.

Kevään ainut jäljellä oleva tehtävä on vielä karkin jakaminen pääsykokeita jännittäville uusille opiskelijoille. Sen jälkeen hallitus jää kesälomalle.

Toivotan koko hallituksen puolesta kaikille täkyille oikein ihanaa kesälomaa! Muistakaa rentoutua ja ottaa ilo irti aurinkoisista päivistä :-)

Anne
pj

OPETTAJIEN TALENTIN PALKINTOJENJAKO

Opettajien Talentin 2016 voittajat ovat nyt selvillä! Taistelu oli tiukka ja jokaisella kyvyllä oli omat kannattajansa. Itäkynä palkitsi kuitenkin kaksi talenttia: äänestäjien suosikin ja toimituksen suosikin.

Kirjallisuuden lehtorimme Samuli Hägg voitti ylivoimaisesti opettajien Talentin. Samuli Hägg oli ehdolla taitavalla lauluesityksellään ja hurmasikin Itäkynän lukijat äänellään sekä hienolla tulkinnallaan Paul McCartneyn kappaleesta Blackbird. Itäkynä palkitsi hänet eräänä torstaiaamupäivänä luennon jälkeen suklaalevyllä ja kunniakirjalla. Hymyilevä talentti sanaili vaatimattomaan tapaansa voiton olevan "täysi yllätys" ja suklaan menevän parempiin suihin vielä myöhemmin tänään. Itäkynä onnittelee voittajaa lämpimästi!

Suomen kielen professorimme Marjatta Palander oli kiireinen, kun Itäkynä tuli häntä palkitsemaan, mutta kuullessaan, mitä asia koski liikeni häneltä kuitenkin aikaa. Marjatta Palander osallistui kilpailuun halonhakkuutaidollaan, joka vakuutti Itäkynän toimituksen. Palander sanoi, ettei olisi uskonut pääsevänsä näin pitkälle ja oli iloisen yllättynyt palkinnostaan. Lisäksi valitsemamme suklaa sattuikin olemaan Planderin lempisuklaata. Itäkynä onnittelee voittajaa lämpimästi!

Teksti: Veera Savelius ja Minna Nousiainen

Kuvat: Minna Nousiainen

JA KERRANKIN VAPPUNA PAISTOI AURINKO...

Huhtikuun lopun tuntemukset. Vappu lähestyy huimaa vauhtia ja silmiin alkaa ryöpsähdellä tasaisella syötteellä aikaisempien vappujen sattumuksia, joita kaikkia ei välttämättä niin lämmöllä muistelisi (tai muista ollenkaan). Tämä akateemisen elämäni neljäs vappu pelotti ihan aiheesta etukäteen. Olihan aikaisempiin vuosiin kuulunut Täkyn rastiratakierros, viinaa, fuksien tarjoamat kostajaiset, viinaa, Koutolan puhe, skumppaa, jonka jälkeen siveellisesti ”pikkuhiprakassa” siirrymme kulkuetta johtamaan. Ja lisää skumppaa. Kun lakki on vaivoin saatu Ilosaareen, alkaa nestemäinen vappupiknikki. Jos huonosti käy, sinut on nakitettu kuskaamaan repullista viinaa mukanasi. Tehtäväsi on laittaa pullot kiertoon. Voitte arvata miten siinä käy. Erittäin humalaisesti. Siinä kello 17–18 sinut saatetaan kotiin lepäämään. Noin klo 20 olet kokenut ylösnousemuksen ja lähdet jatkamaan kalja kourassa. Paluu on sijoittunut siihen treffeihin auringonnousun kanssa. Ja tämähän kaikki on selitettävissä sillä, että vappu on kerran vuodessa.

Tämä vappu ei onneksi ollut täysin samanlainen. Toki samat asiat tehtiin, mutta tyylillä. Olihan tämä 30. kerta, kun Alkukivet lakitettiin ja Hannu Koutola piti perinteisen puheensa. Mukavaa että herra jaksaa vuosien jälkeen vielä saapua Joensuuhun! Tällä kertaa puhe saatiin taltioitua videolle. Tästä suuri kiitos kuuluu eräälle Tuomas Hiltuselle! Vappuna meidän pieni ainejärjestömme Täky tuntuu suuremmalta kuin milloinkaan. Meidän vappuperinnettämme on seuraamassa paljon väkeä ja johdamme kulkuetta muhkean ylioppilaslakkimme kanssa Ilosaareen. Kunnian lakin kantamisesta saavat joka vuosi fuksit, ja kokemuksesta voin sanoa, ettei maailman kepeimmästä lakista ole kysymys. Suuri kiitos siis tarmokkaille lakin kantajille! 

Täytyy vielä sanoa, että tänä vuonna oli aivan loistelias sää. Päivällä Täkyn vappuhulinoihin osallistui mukava määrä täkyjä ja oli mukavaa jatkaa yhteisöllisellä porukalla Ilosaareen vappua viettämään. Sen sijaan, että olisimme ryömineet loskaisen keväisessä maastossa, saimme nautiskella Rytmihäirikköjen musiikista ja auringon paisteesta riittämiin. Osa kärtsäsi ihonsakin kiitettävästi. Joensuu oli täynnä iloista väkeä ja sää mahdollisti sen, että saaressa oli mahdollista viettää rutkasti aikaa. Pienessä humalassa taisi onnistua jopa Humppagallupin teko. Täkyllä ei yleensä ole virallista jatkopaikkaa ja ihmiset katoavat saaresta omiin seikkailuihinsa. Ilosaaressa on kuitenkin vuosi toisensa perään ollut aivan uskomaton meininki. Vappu luo täkyjen keskuudessa suuren yhteisöllisyyden tunteen ja olen hyvin iloinen siitä, millaisiin ihmisiin olen opiskeluvuosieni saatossa saanut tutustua. Olette mahtavia ja kaikille tasapuolisesti kiitoksia aivan mahottomasta vapusta! P.S. Jos mietitte, miten tämä vappu meni omasta mielestäni, niin voin kertoa, että kahden grillikiertueen jälkeen olin kotona jo kello 1.30. Aika leppoisasti siis. – Kiittäen Mirja

Teksti ja kuva: Mirja

SARJAKUVA

Teksti ja kuvat: Kaino Pirinen

TESTISSÄ VAPPUSIMAT

Sulaneet lumet ja hiljalleen vihertämään alkaneet puut viillinnyttivät Itäkynän testiryhmän. Koska vappu on vain kerran vuodessa, täytyy siihen panostaa kunnolla. Niinpä veimme torijuoppouden uudelle tasolle ja kiiruhdimme Vapaudenpuistoon pullokassit kilisten aiheuttamaan pahennusta lapsiperheiden keskuudessa ja maistelemaan – mitäs muutakaan kuin simoja. Haalimme testattavaa niin lähimarketin hyllyiltä kuin yksityisten simankeittelijöiden pannuista. Kotitekoiset simat saimme ilmaiseksi ja kaupan simojenkin hinnat olivat alle kolme euroa pulloa kohden. Lue tiukan raadin kommentit alta ja poimi juomavinkit seuraavaa vappua varten!

Spring S-Marketista. 2/5 

Tylsimmän näköinen.

Tuoksu on hyvin hedelmäinen.

Tuoksusta tulee mieleen oksennus.

Tuoksuu lähinnä tosi makkeelta.

Onpa kumma. Ei tää hirveesti maistu simalta.

Onpa mauton.

Tehty lähdevedestä – no siltä se maistuukin. Simakivennäisvettä.

Ei tiedä mitä se haluaa olla: simaa, limpparia vai lähdevettä. 

Ei päällekäyvä. 

Hiilijalanjälki on hyvitetty, se on plussaa.

Tämä on hyvä, jos haluaa krapulassa juua jottain eikä halua oksentaa ja vesi tympii. 

Mehukatti S-Marketista. 1,5/5

Iloisesta kissasta plussaa.

Tekee itekin mieli puhaltaa tollasia vappupillejä. 

Haisee vielä makiammalle ku äskönen.

Haju hyvin sitruksinen. Sitruunalimppari. 

Maistuu siltä miltä sellanen hygieniapyyhe haisee.

Maistuu mehujäältä, josta on imetty kaikki maku pois ja joka on muuttunu valkoseks. 

Kyllä mieluummin tota toista joisin.

Iloinen kissa petti meidät. 

Musta tää on kyllä hyvän kirpee.

Hullun kissan sima erään testiryhmäläisen ystävältä. Sima hukkui vappua edeltävissä rienoissa, mutta löytyi onneksi Täkyyn kuuluvan krapulaisen sedän repusta ennen testin alkamista. 3,5/5

Tuoksuu oikeelta simalta.

Hiivainen.

Huomenna kuitenkin kauhee ripuli.

Odotin pahempaa.

Odotin jälkipotkua, mutta sitä ei koskaan tullut.

Jos lapsi pitäisi opettaa juoman (simaa), tökkäisin tämän sille.

Kolme piste viis, ripuli pelottaa.

Perinteinen kotisima, jonka päätoimittajan äiti valmisti ja ystävällisesti lahjoitti testiryhmän käyttöön. 4/5

Kivanvärinen.

Houkutteleva väri ja pullo. 

Tuoksuu ihan oikeelle simalle, vähän kirpsakampi tuoksu ku äskösessä. 

Ooh!

Tosi makeeta ja paljon kokonaisvaltaisampi makuelämys ku muissa.

Jää suuhun siman maku.

Jää suuhun tosi pitkäksi aikaa siman maku, ihan ku ois simapurkkaa syöny. 

En kehtaa antaa viittä pistettä siks että tää on mun äidin.

Ei ainakaan pettänyt odotuksia, parasta mun mielestä. 

Jokainen testiin osallistunut antoi simoille omat pisteensä, joiden yhteenlasketuista summista laskimme kullekin simalle keskiarvoisen pistemäärän. Hymyhuuliset maistelijat äänestivät voittoon äitykän padoissa muhineen siman. Jeeee, hyvä minun äitiii! Myöhemmin puhelimessa selvisi, että simaan oli lipsahtanut vahingossa mittavirheen tuloksena kaksinkertainen määrä sokeria. Pisteisiin moka ei kuitenkaan ilmeisesti vaikuttanut – tai sitten täkyläiset nimenomaan sattuvat olevan erityisen persoja makealle.

Teksti ja kuvat: Noora Koponen