Oletteko
koskaan vilkuilleet kirjahyllyänne ja miettineet, minkä filtterin
lävitse ne kaikki kirjat sinne valikoituvat? Löytyy opiskelijan
kokkikirjaa (tuskin olen kääntänyt sivuakaan), J.R.R. Tolkienia,
Emily Brontëa, Edgar Allan Poeta ja J.K. Rowlingin Pottereita totta
kai. Eli kaikkea tällaista ylevää ja kaunista. Mutta sitten
katseesi iskostuu kirkuvan keltaiseen läpyskään piiloutuneena
Harlekiinipokkareiden väliin. Mikähän roska tämäkin mahtaa olla?
Mutta sehän on islantilaisen Hugleikur Dagssonin mustan huumorin
käsiteos, Raamattu, elämänopas (tai millä nimellä se itseään
kutsuu).
Tämä irvokas teos käsittää siis pilakuvien kokoelman,
jossa hieman hatarassa mielentilassa räkätetään mitä
kaameimmille sadistisuuksille. Tämä kirja sopii erityisesti niille,
jotka tykkäävät piirroksista (eivät taitovaatimukseltaan ylitä
kenenkään taitoja), hieman omituisemmasta huumorista (”hieman”),
kakkavitseistä ja tulkinnan varaan jättävistä kohtauksista. Ja
tietysti niille, jotka saavat onnen tunteen siitä, etteivät ole
hurjan huumorintajunsa kanssa yksin. Onhan kirjan takakannen mukaan
Dagssonin huumoria myyty yli kymmeniätuhansia kappaleita Suomessa.
Parasta kirjassa on, ettei sitä tarvitse lukea kannesta takakanteen.
Voit selailla sitä siinä järjestyksessä kuin haluat, sillä
jokainen sivu käsittää itsenäisen tarinan. Ei tarvitse hämmentyä
monimutkaisista juonikuvioista. Dagssonin vahvuudeksi voisi sanoa,
kuinka vähän piirrosjälkeä mies tarvitsee luodakseen lukijalle
illuusion tilanteesta kuin tilanteesta. Lukijan silmille läjäytetään
materiaalia parisuhdeongelmista, lapsityövoimasta, verisestä
väkivallasta, eläinten väärinkäytöstä ja totta kai
paheellisesta seksistä. Suosittelisin jokaista tarttumaan Dagssonin
teokseen, jottei kaamosmasennus yltyisi liian kovaksi. Ohessa
kuvaesimerkkejä teoksesta, koska tiedän että olette uteliaita
pervoja.
Teksti ja kuvat: Mirja Kallinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti