PAINAVAA ASIAA PUHUTTAVISTA AIHEISTA

Joensuun kirjallisuustapahtuma järjestettiin 16.–18.9.2016 teemalla Rikos kirjallisuudessa ja muussa taiteessa, eikä tämä teema jättänyt puhujia tai yleisöä kylmäksi.

Joensuun kirjallisuustapahtuma sai tunnustuksen Suomen kirjailijaliitolta.

Joensuun kolmipäiväinen kirjallisuustapahtuma on järjestetty 17 kertaa, ja tänä vuonna se sai tunnustusta Suomen kirjailijaliitolta merkittävänä kulttuurisena tapahtumana. Yleisöä tuli paikalle kuuntelemaan puhujia sankoin joukoin, mutta myös yleisön huomion kiinnitti opiskelijoiden ja nuorten säälittävän pienilukuinen osallistuminen. Rikos teemana, kuten tapahtuman aloituspuheenvuoron pitänyt professori Risto Turunen totesi, on sellainen, joka herättää ihmisissä joko vastenmielisyyttä tai kiinnostusta, ja tapahtuman puheenvuorot nostivat esille jännityskirjallisuuden lisäksi myös ajankohtaisesti yhteiskunnallisia epäkohtia kuten rasismin ja perheväkivallan.

Rikoskirjallisuuden nykypäivän suosio luo sille tarvetta kaunokirjallisuuden tavoin koko aika uudistaa itseään lajina. Filosofian tohtori ja ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm avasi perjantain ensimmäisessä puheenvuorossa rikoskirjallisuuden historiaa ja puhui sen kehityssuunnasta. Ekholm nosti esille sen, miten nykypäivänä jokaisesta dekkarista odotetaan edellistä parempaa ja miten media erityisesti vaikuttaa tähän odotukseen superlatiivisella mainonnallaan. Dekkarikirjailijoiden ei vain ja ainoastaan tarvitse voittaa toisia kirjailijoita, vaan heidän tarvitsee voittaa myös edelliset omat teoksensa. Kirjailijat ovat tämän takia alkaneet kirjoittaa toistaan raaempia teoksia, ja tätä Ekholm pitää hyvin valitettavana suuntana.

Väkivalta nousi Ekholmin esityksen kohdalla suureen rooliin hänen puhuessaan siitä, miten aikanaan teokset kuten Kellopeli appelsiini saivat ihmiset pohtimaan väkivallan esittämisen vaikutusta ihmisiin. Väkivallan teemaa jatkoivat myös seuraavien puheenvuorojen pitäjät, joista dosentti ja filosofian tohtori Satu Lidman puhui perheväkivallan historiasta ja sen esiintymisestä nyky-yhteiskunnissa ja filosofian tohtori sekä tutkija Ville Kivimäki puolestaan sodasta ja sotakirjallisuudesta. Satu Lidman nosti esille historian vaikutuksen nykypäivän kulttuurissa esiintyvään väkivaltaan. Hänen puheenvuoronsa ei käsitellyt kirjallisuutta, mikä on osoitus siitä, että vaikka tapahtuman nimi onkin Joensuun kirjallisuustapahtuma, se menee teemassaan paljon kirjallista tasoa syvemmälle.

Filosofian tohtori ja yhteiskuntatieteiden maisteri Voitto Ruohonen pääsi heidän jälkeensä puhumaan yhteiskunnallisten säröjen sekä halkeamien vaikutuksesta taiteeseen sekä näiden halkeamien ja säröjen heijastumisesta yhteiskuntien toimintaan. Hän puhui moraalista ja siitä, miten historiasta löytyy useita suurempia tapahtumia, kuten atomipommien laukaiseminen, joiden moraalisuutta pohditaan paljon yhä nykypäivänä.

Perjantain viimeisen puheenvuoron esitti dosentti ja filosofian tohtori Antu Sorainen. Se ei käsitellyt kirjallisuutta tai väkivaltaa ja moraalia vaan naisten keskinäisiä haureusrikoksia. Haureus tarkoittaa luvatonta tai epänormaalia seksuaalisen himon tyydyttämistä ja sukupuolisen säädyllisyyden loukkaamista. Sorainen kertoi kahdesta 1950-luvulla Itä-Suomessa tapahtuneesta oikeusjutusta, jotka käsittelivät naisten välistä epäsoveliasta ja tuomittavaa seksuaalista kanssakäymistä.

Perjantain puheenaiheet saivat aikaan runsaasti kommentteja ja mielipiteitä yleisöltä. Tähän oli varattu hyvin aikaa ja puhujat osasivat antaa vakuuttavia vastauksia. Päätöspuheenvuorossaan dosentti Taina Kinnunen nosti myös esille päivän teemojen raskauden.

Lauantai oli pääsääntöisesti omistettu kirjailijoille. Marja-Leena Mikkola puhui omasta tuotannostaan ja painotti erityisesti teostaan Menetetty lapsuus, joka perustuu hänen Venäjällä keräämiinsä tietoihin suomalaissotilaiden käyttäytymisestä evakuoimattomia venäläisiä siviilejä kohtaan toisen maailmansodan aikana, mikä ei suinkaan ollut niin esimerkillistä ja hyväksyttävää, kuin mitä annetaan ymmärtää. Mikkola lausui paljon mielipiteitään sodasta ja eri aikoina vallinneista ilmapiireistä.

Kirja Kun aika loppuu oli puolestaan pohjana Elina Hirvosen esitelmässä. Hirvonen kertoi, ettei hänen ollut tarkoitus kirjoittaa niin synkkiä teoksia, mutta kirjoittaessaan hän huomasi, että sellaiseksi hänen teoksensa syntyivät. Hirvonen ei pelkästään kertonut tämän teoksen sisällöstä ja siitä, miten hän oli siinä käsitellyt rikoksentekijän läheisen näkökulmaa, vaan hän myös kertoi hieman sen hetkisestä projektistaan, dokumenttielokuvasta. Hirvonen kertoi liikuttuneena paljon ajatuksiaan nyky-yhteiskunnasta ja pohdiskeli, millainen kehityssuunta sillä tulee olemaan. Hän sanoi, että vaikka tänä päivänä ihmiset todistavat monia surullisia asioita ja häntä pelottaa se, miten paljon empatiattomuutta nykypäivän Suomessa esiintyy, toivoa ei kannata hylätä.

Kirjailija ja kääntäjä Jukka Kemppinen puhui todellisten rikosten suhteesta rikoskirjallisuuteen sekä pohdiskeli, minkä takia suomalaiset lukevat enemmän ulkomaista rikoskirjallisuutta kuin tuottavat omaa. Hän nosti esille, miten rikoskirjallisuus tukee ihmisten mustavalkoisen maailmankuvan rakentumista ja miten rikoskirjallisuus aikanaan saadessaan menestystä ja vedotessaan yleisöön hiljalleen muuttui kansanomaiseksi ja vakiintui osaksi populaarikulttuuria.

Kirjailija Harri Nykänen puolestaan otti esiin oman tuotantonsa ja kertoi, miten se itse asiassa perustuu aitoihin rikoksiin ja tapahtumiin, joihin hän muun muassa työurallaan rikostoimittajana on törmännyt. Hän mainitsi useita esimerkkejä hyvin erilaisista kirjoistaan ja kertoi, miten paljon hänen oli täytynyt väritellä tapahtumia ja henkilöitä tai oliko hän saanut jostain tapauksesta tarinan lähes täysin sellaisenaan. Hänen puheenvuoronsa herätti hyvin yleisön kyselemään.

Lauantain viimeinen puheenvuoro, jonka piti kirjailija Hannu Vuorio, oli hieman erilaisempi. Hän puhui siitä, pystyisikö dekkareilla muuttamaan maailmaa. Hän nosti esille omaa suhdettaan rikoskirjallisuuteen ja kertoi, että kirjailijan urallansa hän ei valinnut asiaa vaan asia valitsi hänet, ja tähän perustui hänen tuotantonsa teemat. Hän nosti esille, minkälaisia teemoja nykypäivän kirjallisuudessa käsitellään, ja Ekholmin tavoin hän piti rikoskirjallisuuden kehityssuuntaa ikävänä. Puheenvuoronsa lopuksi Vuorio vastasi puheenvuoronsa otsikkoon vetoavalla lauseella: dekkareilla voidaan parantaa maailmaa, mutta muutos on tehtävä joukolla.

Sunnuntaina ensimmäisenä esiintyi näyttelijä Taisto Reimaluoto, joka lausui ja lauloi Pentti Saaritsan runoja. Hänen esityksensä upposi yleisöön, sillä se päättyi erittäin raikuviin aplodeihin. Runoesityksen jälkeen päästettiin aiemmista esiintyjistä kootut panelistit vauhtiin. Heidän keskustelunsa oli pitkä, mutta he puhuivat tärkeistä aiheista, kuten rasismista, rauhantyöstä, kirjallisuuden tehtävästä sekä siitä, millaisia teemoja he kirjallisuudelta toivoisivat. Paneelikeskustelussa yleisö oli kiitettävän aktiivisesti mukana esittäen kommentteja.

Paneelikeskustelu käynnissä.

Teksti ja kuvat: Siiri Rantanen