KAHDEN KYNTTILÄN TRADITIOSTA

Joka ikkunalla kaksi kynttilää

Suomalaiset viettävät itsenäisyyspäivää hyvin erilaisin tavoin. Toiset osallistuvat kulkueisiin ja kaupungin itsenäisyyspäivän tapahtumiin, toiset istuskelevat kotona katsomassa Tuntematonta sotilasta sekä Linnan juhlia, kun taas jotkut syövät itsenäisyyspäivän kunniaksi juhlalounaan ja juhlistavat Suomen itsenäisyyttä sukulaistensa kanssa. Itse olen tottunut viettämään itsenäisyyspäivän sukulaisten kanssa, mutta ehkä joku vuosi innostun juhlistamaan sitä esimerkiksi seuraamalla soihtukulkuetta. Vaihtelu kun virkistää, etenkin näin monipuolisena juhlapäivänä.

Yksi suomalainen itsenäisyyspäivän traditio on kuitenkin aina kiehtonut minua, nimittäin kahden kynttilän sytyttäminen. Kynttilän voi sytyttää monista enemmän tai vähemmän symbolisista syistä, mutta itsenäisyyspäivän kynttilöiden tarina on minusta hyvin mielenkiintoinen. Kahden sinivalkoisen kynttilän polttaminen on nykyään varsin vakiintunut itsenäisyyden juhlistamisen symboli, mutta kahden kynttilän polttamisella on pidemmät perinteet, ja niiden symbolinen arvo on hieman toinen. Kaksi palavaa kynttilää ikkunalaudalla on aina sota-ajoista lähtien symboloinut turvaa. Ensimmäisen maailmansodan aikaan suomalaiset polttivat kahta kynttilää ikkunalaudalla viestiäkseen jääkäreille, jotka halusivat pitää toimensa salassa venäläisiltä, että heidän talonsa olisi turvallinen majapaikka.

Ajatus kahdesta kynttilästä turvapaikan symbolina on minusta kiehtova, sillä se saa niin elävän mielikuvan nousemaan mieleen: kuvan nuoresta, joka on talvisessa, kylmässä Suomessa aloittanut pitkän matkansa tullakseen jääkäriksi. Illan laskeutuessa hän vaeltaa ja vaeltaa miettien, mistä hän saattaisi saada turvapaikan itselleen. Ajat kun ovat hyvin vaaralliset. Kulkiessaan hän huomaa talon, jonka tuvan ikkunalaudalla palaa kaksi kynttilää, ja hän tietää löytäneensä turvapaikkansa.

Muistetaan mekin nyt joulurauhan jälkeenkin pitää toisistamme huolta. Vain ja ainoastaan yhteistyöllä me saamme pidettyä tämän maan kasassa myös tuleville sukupolville. Laitetaan mekin vertauskuvallisesti kaksi kynttilää palamaan. Annetaan tukea ja turvaa niille, jotka sitä tarvitsevat.

Teksti ja kuva: Siiri Rantanen

ITSENÄISYYSPÄIVÄN VIETTOA

Suomalaisilla on hyvin erilaisia tapoja viettää itsenäisyyspäivää. Oma ehdoton suosikkini on lounastaa sukulaisten luona ja sitten illasta rentoutua kotona monien muitten suomalaisten tavoin seuraamaan Linnan juhlien pukuloistoa. En ole tottunut osallistumaan pienen kotipitäjäni itsenäisyyspäivän vähäiseen ohjelmaan. Minusta on mukavaa jakaa itsenäisyyspäivä sukulaisten kanssa hyvän ruuan parissa. Meillä on ollut jo hyvin pitkään tämä traditio ja se helpottaa huomattavasti joulunajan stressiä tavata mahdollisimman paljon sukulaisia.

Itsenäisyyspäivänä valtio tarjoaa erittäin suuren määrän ohjelmaa, mutta aina on mukavaa kehitellä juhlapyhiksi jotain pientä omaakin. Usein emme käytä itsenäisyyspäivän juhlaa vain sukulaisten kanssa jutellen, vaan usein kehittelemme sinne jotain pientä ohjelmaa musiikkiesityksistä runonlausuntaan. Olemme kuitenkin kokoontuneet juhlistamaan itsenäistä Suomea, joten yritämme kehittää siihen teemaan sopivaa ohjelmaa. Lounaaksi soveltuvat hyvin erilaiset joulunajan herkut, kuten kalat ja rosolli, mutta aivan täyttä jouluateriaa meille ei tarjoilla.

Kotiin saapumisen jälkeen on hyvä lämmittää hieman lisää glögiä ja istua teeveen ääreen katsomaan Linnan juhlia. Vuosi toisensa jälkeen sitä on vain jaksanut istua katsomassa, miten kutsun saaneet ihmiset tulevat kättelemään presidenttiämme. Sen lisäksi voimme arvailla, ketkä ovat saaneet kutsun sekä arvostella pukuja. Harvemmin katson Linnan juhlia ensimmäisiä tansseja pidemmälle, vaan siirryn perheen kanssa tekemään vielä jotain pientä ja katselemaan kahta ikkunalla palavaa kynttilää.

Näin minä siis normaalisti vietän itsenäisyyspäiväni. Kukin teistä lukijoista on viettänyt sen omalla tavallaan, mutta toivon, että se teillekin on ollut mieluisa ja arvokas juhla. Seuraavana vuonna Suomi onkin jo satavuotias, ja odotan innolla, että pääsisin näkemään miten Joensuussa tätä juhlistetaan, mikäli sukulaisten normaali ateria siirretään joulun kiireisiin.  

Teksti: Siiri Rantanen