JA NIIN KOITTI TAAS VAPPU!

 Sima, donitsit, nakkimerkit ja laulun raikuminen merkitsivät tietenkin sitä, että vietettiin Täkyn vappupreppiä. Kuitenkin oli vaikea uskoa, että huhtikuu oli jo loppusuoralla. Vielä oli muutama haalarimerkki ompelematta, värillinen hiusspray ostamatta ja fuksiradan rasti ideoimatta. Nämä kaikki jäivät hieman viimetippaan, mutta lopulta sitä sai itsensä valmiiksi vappuaattoa varten.

                     

Sää todella hemmotteli fuksirataan ja kostajaisiin osallistuneita. Fuksiradalla valvoin rastia, jolla fuksit pääsivät esittelemään lyyrikon taitojaan. Oli ilo seurata erittäin hyviä suorituksia! Carelian yläkerrassa muistot omasta fuksiradasta sekä toisten opiskelijoiden kertomukset omista kokemuksistansa pyöri valtoimenaan mielessä, ja toivon, että tämä fuksirata antoi fukseillemme kokemuksen, jota he hymyillen muistelevat tulevina vuosinaan. Kostajaiset ainakin antoivat minulle sellaisen kokemuksen. Fuksimme olivat todella laittaneet parastaan pistäessään meidät pienessä hiprakassa intoilevat vanhemmat opiskelijat kokemaan kaiken heidän fuksivuona kärsimänsä nöyryytyksen. Heidän rastinsa olivat erinomaisia! Löytyi niin kaurapuuroon kätkettyjen aarteiden metsästystä, estehyppelyä, kananmunan heittelyä kuin stillkuvien kehittelyä sekä esityksen rakentamistakin.

                     

Tänäkin vuonna pidettiin kiinni vuosia säilyneestä alkukivien lakituksen perinteestä, johon kuuluvat alkukiven lakitus, puhe sekä Meelelahutuslaulu. Skumppaa lasissa asetuimme perinteisen sähläävästi paikallemme vappukulkueeseen ja suuntasimme kohti Ilosaarta, jonne pääsimme viettämään piknikkiä. Musiikin raikuessa ja juomien vähetessä oli hauskaa tanssia, rupatella ystävien kanssa ja syödä naposteltavia.

                     

Ilosaaren piknikin jälkeen olikin sitten hyvä auttaa nopeasti vappuleijonaa metsästävää siskoani ja sitten siirtyä opiskelutovereiden ja kavereiden kämpille. Kaveriporukan kanssa ehdimme kuunnella musiikkia, syödä ja majailla kahdella asunnolla ennen kuin voimat ja into taas riittivät ulkona käyskentelyyn. Aivan samoin kuin edellisenä vuonna ajauduimme Kerubin toivottoman pitkään jonoon, josta päätin siirtyä omaan kotiin ennen kuin jono oli ehtinyt edetä juuri lainkaan.

                     

Vappupäivä oli viileä. Oli hyvä, että olin tajunnut laittaa lämpimän paidan kevättakkini alle, sillä napakka tuuli vei mennessään auringonpaisteen tuoman lämmön. Pari tuntia jaksoimme kuitenkin kavereiden kanssa keskustassa kuljeksia. Katsastimme myyntikojuja, nappasimme ruokaa ja istahdimme hetkeksi vielä Ilosaareen syömään ja kuuntelemaan musiikkia.

                     

Edellisenä vuonna elämäni ensimmäinen opiskelijavappu antoi minulle paljon, eikä tämä vappu todellakaan jäänyt kakkoseksi. Toivottavasti ensi vuonna laulu raikaa yhtä hienosti ja sää hemmottelisi meitä. Joensuun opiskelijavappu täkyläisenä on elämys, jonka ehdottomasti haluaa kokea uudelleen ja uudelleen. 

Teksti: Siiri Rantanen
Kuvat: Sohvi Pesonen

KEVÄTTÄ ODOTELLESSA

Pakkanen puree Joensuussa. Ulkona jäätyy, sisällä on kylmä ja luennoilla väsyttää. Koulumatkani polkupyörällä Taka-Noljakasta yliopistolle tuntuu joka kerta yhä hyytävämmältä. Kevätlukukausi on siitä huolimatta lähtenyt vauhdilla käyntiin. Tentit tulevat ja menevät, osa kursseista menee läpi ja osa taas ei. Opiskelu on joka tapauksessa kivaa.

Täkyn uusi hallitus aloitti toimikautensa tammikuussa. Tuleva kevät on tärkeä Täkylle, sillä ainejärjestömme täyttää 45 vuotta. Hallitus onkin kiireinen vuosijuhlien valmisteluiden vuoksi. Vuosijuhlien lisäksi täkyläiset seikkailevat keväällä Osmassa ja juhlivat tietenkin vappua. 

Toimin Täkyn hallituksessa Itäkynä-vastaavana tämän vuoden. Vuosijuhlien, Osman ja vapun kommelluksista kerromme blogissamme. Lisäksi luvassa on paljon muuta viihdyttävää tekstiä. Mikäli sinulla on aihe, josta haluaisit kertoa Itäkynässä, ota rohkeasti yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen itakyna[at]taky.fi

Teksti: Kasper Kärkkäinen

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

Olen aina ollut vähän yllytyshullu. Sen olen jo ehtinyt oppia, etten enää ikinä sano ei koskaan, sillä huomaan päätyväni helposti mitä ihmeellisimpiin tilanteisiin. Niin kävi nytkin. Vielä vuosi sitten en olisi arvannut kirjoittavani kokouspöytäkirjojen sijaan puheenjohtajan tervehdystä, mutta näin on oikeastaan aika hyvä.

Tämän vuoden alku on ollut lähinnä kokousta toisensa perään. Hallituskausi on startannut vauhdikkaasti: Ahkerat jäsenemme ovat päättäneet tehdä vuoden kohokohdasta, Täkyn vuosijuhlista, täydellisyyttä hipovan ja takuulla ikimuistoisen tapahtuman. Mehän emme mihinkään pieniin pippaloihin tyydy, vaan ohjelmaa on järjestetty koko vuosijuhlaviikolle, eikä järjestelytiimeiltä tekemistä puutu. Liikkuvia osia on paljon, hommaa löytyy jatkuvasti lisää eikä hermojen kiristymiseltä voi välttyä. Ei välttämättä pehmein mahdollinen siirtymä puheenjohtajan tehtäviin.

Kaikesta huolimatta, tai ehkä oikeastaan juuri kaiken tämän vuoksi, odotukseni tälle vuodelle ovat varovaisen korkealla. Vaikka vujut vievätkin suurimman osan ajastamme, olemme ehtineet kehitellä paljon muutakin. Täkyn pääasiallinen tiedotus siirrettiin uudelle Facebook-sivulle, olemme suunnitelleet erilaisia pienempiä tempauksia muiden tapahtumien lisäksi sekä suunnanneet katseitamme vähitellen myös vappua kohti.

Vaikka me hallituksessa miten yritettäisiin ahkeroida, kaikki tuntuisi tosi merkityksettömältä ilman niitä, joita varten tätä kaikkea tehdään. Siispä te loputkin täkyläiset, kaivautukaa talvikoloistanne peittojen alta ja tulkaa yhdessä tekemään tästä huikein vuosi ikinä!

Teksti: Inka, Täkyn puheenjohtaja

FUKSIN MÄRÄT HAALARIT

Vuoden 2017 fuksit yrittivät muodostaa vuosilukua 2017 keskelle Kauppakatua.

Minulla on ollut pitkä koulupäivä, joten olen valmistautunut etukäteen. Muutama haalarimerkki, neula, vähän lankaa, haalarit ja vaatteet odottavat minua huolettomassa kasassa, kun viipotan kotiin hakemaan niitä ennen Bar Playn eteen kiiruhtamista. Ulkona on kylmä, ja meille on sanottu, että pihalla ollaan pari tuntia. Olen jo kyllästynyt palelemaan Joensuun viimassa, joten ängen itseni neljään vaatekerrokseen. Näytän sinihaalariselta pingviiniltä, mutta eipähän ole kylmä. 

Olen tyylikkäästi hieman myöhässä mutta onneksi moni muu on vielä enemmän. Rakastan olla humanisti, ei se elämä niin minuutin päälle ole! Valitamme säästä ja odotamme jännityksellä, miten pääsemme tänään nolaamaan itsemme. 

Ilahdun kuullessani ohjeistuksen. Tehtävänämme on ryhmissä suorittaa tehtäviä listalta, kuvata suorituksemme ja lähettää ne ryhmämme tuutorille arvioitavaksi. Listalla on helpompia tehtäviä, joista saa yhden pisteen, ja haastavampia tehtäviä, joista saa kolme pistettä. En ehkä ole kaikista kilpailuhenkisin ihminen, mutta innostun tehtävistä, joita suorittaessa pitää tehdä kaikenlaista hölmöä. 

Lahjonta on perinteiseen tapaan sallittua, ja pehmittelen tuutoreitamme viinillä. Muodostamme ensin koko fuksiporukan älykkyyden ja vartaloiden voimin vuosiluvun 2017, joka tosin näyttää enemmän epämääräiseltä kasalta. Armolliset tuutorimme kuitenkin kelpuuttavat yrityksen, ja saamme luvan lähteä kartoittamaan pistepottia. Joukkueemme suuntaa ensin lämpimään kauppakeskukseen. Ilmoittaudun innoissani vapaaehtoiseksi juoksemaan liukuportaat väärään suuntaan, ja melkein kaadun. Mietin, olenkohan liian vanha tällaiseen.

Ikäkriisit unohtuvat pian, kun innostumme ryhmäni kanssa tekemään mitä hullumpia tehtäviä. Aloitamme helpommista, mutta ryhmähengen kohotessa alkaa mahdollinen voittokin kutkutella, joten alamme suorittaa enemmän haastavampia kolmen pisteen tehtäviä. Päädyn esimerkiksi kysymään Fortumin myyjältä, josko hän möisi minulle sähkösopimuksen, vaikka asun sillan alla. Nuori miesmyyjä on heti pelissä mukana ja harmittelee, että sähkölinjoja ei taida sillan alle kulkea. Ehkäpä saamme piristettyä hänenkin iltaansa.

Suoritamme kahta tehtävää lukuun ottamatta kaikki haastavat tehtävät ja hyvän joukon helpompiakin. Hulluina meitä varmasti pidettiin – yksi meistä pilkkii keskellä puistoa kovaan ääneen kailottaen ja toinen juo salmaria käsillä seisten. Ystäväni päästää sisäisen fanityttönsä irti ja juoksee ottamaan selfien poliisin kanssa. Ystävällinen poliisi ottaa itse kuvan, ja saamme kolme pistettä.

Kolmen tunnin suorittamisen jälkeen meidät komennetaan palkintojenjakotilaisuuteen yhden tuutorimme yksiöön. Joukkueeni voittaa, ja meillä on hyvä mieli. Olisi kyllä ollut, vaikka emme olisi voittaneetkaan. Tehtävien suorittaminen heittäytyvässä porukassa oli hauskaa. 

Kaikille paikalla oleville fukseille annetaan Täkyn haalarimerkit, ja niitä ommellaan kiinni haalareihin ihan innosta piukeana – hyvästi kaikki opiskelijatapahtumien asukriisit, me käytämme tästä lähtien haalareita joka paikassa! Itse jo aiemmin yliopistossa opiskelleena suhtaudun merkkeihin hieman negatiivisemmin, sillä en pahemmin nauti niiden ompelusta. Harkitsen kangasliiman ostoa, ja tuutorini julistaa juhlallisesti, että merkkien takia pitää kärsiä ja ommella ne omin kätösin. Kaipa sen hyvässä seurassa viinin äärellä kestää.

Teksti: Hanna Hänninen
Kuva: Inka Räsänen

VUOSIJUHLAHUMUA

Huhtikuun 14. päivänä Täky ry:n jäsenet pääsevät onnittelemaan 45-vuotiasta ainejärjestöään astetta pröystäilevämmissä synttäripirskeissä. 

Vuosijuhlaviikon sitsejä vietetään keskiviikkona 11.4. Metrian aulassa. Itse illallisjuhla on samaisen viikon lauantaina ravintola Louhessa, jonka jälkeen juhlaseurue siirtyy jatkoille ravintola Kerubiin. Viikko huipentuu akateemiseen silliaamiaiseen sunnuntaiaamuna.

Hienot juhlat vaativat tarkkaa suunnittelua. Suunnittelun kanssa lähes yhtä tärkeäksi tekijäksi nousee se kuuluisa raha, massi, pätäkkä, fyrkka, hyffe tai kahiseva. Varallisuutta juhlia varten kerätäkseen Täkyn hallitus tekee laulain työtään Joensuun jäähallilla ja myy joka viikko kahvia ja makkaraa Jokipoikien faneille. Sponsoreiksi ovat ilmoittautuneet lukuisat eri tahot, joista mieleenpainuvimpana mainittakoon liikunta- ja tapahtumavastaavamme Juulia Eskmanin äiti. Sponsorit mahdollistavat esimerkiksi juhlapaikan koristelun, juhlijoiden viihdyttämisen sekä sen, että illalliskortin hinta on myös opiskelijabudjettiin sopiva.

Vuosijuhlia suunnitellessa ei sovi unohtaa logoa. Tämä nakki tipahti suoraan puheenjohtaja Inka Räsäsen lautaselle, joka kutsui avukseen varapuheenjohtaja Roosa-Maria Ilvosen. Räsänen ja Ilvonen ahersivat väsymättä ja lannistumatta, vaikka logon välivaiheet muistuttivatkin erinäisiä pyöreiden elementtien variaatioita aina joulupallosta pesäpalloon. Urhoollisesti nämä kaksi kuitenkin raatoivat ja lopulta saivatkin valmiiksi logon, joka tullaan näkemään myös vuosijuhlien virallisessa haalarimerkissä.

Juhlien luonteeseen kuuluvat muun muassa arvokas pukeutuminen, hyvä ruoka sekä upeat ohjelmanumerot. Täkyn vuosijuhlia vietetään viiden vuoden välein, joten suurin osa opiskelijoista pääsee osallistumaan tähän upeaan illanviettoon vain kerran opiskeluaikanaan. Siksi onkin ymmärrettävää, etteivät kaikki vuosijuhlaperinteet tai -säännöt siirry vuosikurssilta seuraavalle. Vastoin monien luuloja, vuosijuhlat eivät suinkaan ole vain ”vähän hienommat sitsit”.

Saako vuosijuhlissa siis puheenvuoron nousemalla seisomaan tuolille? Entä voiko omia juomia nauttia juhlaillallisen aikana? Täkyläisten salonkikelpoisuuden ylläpitämiseksi vuosijuhlaviikolla on luvassa etikettikoulutus, jossa selviävät vastaukset mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Vaikka kevät onkin vasta alussa ja vuosijuhlatkin pitkän ajan päässä, vuosijuhlatiimin raudat ovat jo ilmiliekeissä. Suunnitelmat etenevät kovaa vauhtia niin koriste- kuin ohjelmaryhmänkin riveissä. Yhdessä tekemällä tulee hyvät juhlat ja hyvistä juhlista vielä parempi mieli. Vuosijuhlavastaava haluaakin jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia sponsoreita sekä delegointinsa uhreja ja muita innokkaita vuosijuhlien suunnitteluun osallistuneita. 

Toivottavasti tapaamme skumppalasit kädessä viimeistään Louhessa!

Teksti: Venla Suojala

"PIENI AINEJÄRJESTÖ JA ISO KAIKILLE KUULUVA VAPPUPERINNE"

Täky ja vappu, tuttu yhtälö. Sitä hehkutetaan fukseille jo orientaatioviikolla, vappu kulkee koko vuoden mukanamme eikä varmasti missään näy yhtä paljon suomenlipunsinisiä haalareita kuin vappukulkueessa. Mutta mitä itse täkyläiset vapusta ajattelevat? Nyt selvitetään, mistä Täkyn vapussa on oikein kyse!

Kysyin asiaa ensiksi entiseltä puheenjohtajaltamme Annelta:

”Pieni ainejärjestö ja iso, kaikille kuuluva vappuperinne. Yhtälö ei ole kovin yleinen, mutta Täky kantaa hienosti ja ylpeänä vahvoilla hartioillaan vuodesta toiseen tapahtumaa, joka hipoo toistuvuudellaan ainutlaatuisuuden rajoja. Alkukivien lakitus on tärkeä tapahtuma vapun juhlinnassa niin meille täkyille kuin muille isyyläisille. Yhtä näkyvää tapahtumaa keskeisenä osana koko yliopiston vapun viettoa ei ole helppo järjestää, sillä massiivisen yleisön (ja tv-kameroiden!) saaminen paikalle ei onnistu itsestään. Alkukivien lakitukselle on muodostunut upea maine perinteenä, jota kaikki eivät ymmärrä, mutta jota ilman jäisi vapusta puuttumaan jotain olennaista. Ja jos tapahtuman kapinoiva tarkoitus on päässyt joiltain unohtumaan, niin sehän vain kertoo upeasta iästä: tarpeeksi monta sukupolvea kun kulkee, niin rikkinäinen puhelin on taattu efekti. Aina voi järjestää uusia tapahtumia, mutta yrittäkääpä ylläpitää jokin niistä samanlaisena yli kolmekymmentä vuotta. Täky voi ylpeänä iskeä silmää ja todeta, että tältä jengiltä se hoituu.”

Entä mitä mieltä vapusta on fuksimme?

”Oon saanut siitä sellaisen kuvan, että silloin tapahtuu paljon. Ollaan ylioppilaslakit päässä ja haalarit päällä, juodaan skumppaa. Oon myös kuullut siitä lakitushommasta, että pidetään puhe, mutta en tiedä mihin se liittyy. Tiedän myös, että Täky on ekana siinä kulkueessa. En oikeestaan tiedä muita perinteitä, enkä oikeestaan sitä, miksi koko vappu ylipäänsä on opiskelijoille niin tärkeä. Jengi istuu piknikillä jossain ulkona. Varmaan pitäis tietää. Se on kuitenkin kai opiskelijoiden isoin jokavuotinen juttu.”

Mihin perimätieto Täkyn vappuperinteestä on katkennut? Onko tämä rikkinäinen puhelin –efekti siis jo tapahtunut? Pyysin itse vappupuheen pitäjää, ikitäky Hannu Koutolaa kertomaan, miksi juuri Täky on saanut kunnian lakittaa alkukivet.

”Täkyn vuosikurssi -85 oli jokseenkin mukava. Siltä on jäänyt useita elämänikäisiä ystäviä. Kun olin peloissani menossa pitämään 30. vappupuhetta, Jyrki Riikonen huudahti yleisön joukosta. Emme olleet tavanneet noin 25 vuoteen.

Koko jupakka alkoi niin, että me Jyrkin kanssa kuljettiin kaupungilla, ja tuumittiin, että mitähän sitä tekis, että mainittais.

Noihin aikoihin, 80-luvulla, oli juuri jokin tärkeä patsaskiista käynnissä, vissiin Kekkosen 'Suuri aika'-patsas, jossa oli vain jotain kivenkäkkänöitä, eikä minkäänlaista näköisyyttä.

Noihin aikoihin ylioppilaskunta lakitti vappuisin Torson, eli Kanavaneidon, siinä Itäsillan kupeessa. Niiden vappupuheet koskivat opintososiaalisia asioita, ja olivat kuolettavan tylsiä. Älkää koskaan päästäkö opiskelijapoliitikkoa puhumaan tärkeistä asioista.

Keksimme että jos vappuna lakitettaisiin jokin muu kuin näköispatsas. Kain Tapperin teos 'Alkukivet' kävi tähän tarkoitukseen hyvin. Vuosikurssi -85 ilahtui ajatuksesta. Lakki laadittiin Tapio Hokkasen johdolla kanaverkosta. Se on hattukokoa 407.

Jo toisella lakituskerralla poliisiauto ajoi ohi, kurvasi ympäri, ja vilkut päällä saattoi Täkykulkueen kiville.

Alkuun hattu jätettiin kiven päälle yöksi. Mutta 90-luvun alussa joku vappuriemukas keksi pölliä sen, ja retuutti sen jokeen. Senkin on täytynyt olla työläs prosessi, mutta mitäpä sitä ei vappuriemussaan saisi aikaiseksi.

Yliopiston valpas vahtimestari, jonka nimi ei ole mulle koskaan selvinnyt, havaitsi hatun joesta, ja onki sen ylös. Tämän jälkeen hattu on viety lakituksen jälkeen yöksi turvaan.

Teknisesti ottaen, en ole pitänyt samaa puhetta 31 kertaa. Ensimmäinen puhe vuonna 1987 ei viitannut perinteisiin ollenkaan, vaan siinä puhuttiin jostain, jota en yhtään muista, mitä, mutta sen muistan, että siinä viitattiin Tukholman Riittämättömien kykyjen museoon.

Koko lakitushistorian ajan keskiössä on ollut Täky ry.

Mulle julkisesti puhuminen on hirveän vaikeaa, puoli tuntia ennen puhetta vapisen kauhuissani, ja otan rohkaisuryyppyjä. Mutta olen kumminkin käyttänyt kokonaisen työpäivän matkustamaan bussilla 300 kilometriä, pakkohan se on pitää. Siksi, että olen ikiTäky, ja mulla on velvollisuus Itä-Suomen yliopiston suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelijoiden ainejärjestöä kohtaan.

Toivon, että nyky-Täky pystyy tuottamaan lapsilleen sen saman yhteishengen, joka meillä vuoden 85-kurssilaisilla oli. Sillä, että joku osaa sijamuodot, on keskeisen tärkeä kansallinen merkitys, eikä vain kansallinen, vaan myös yleisinhimillinen.

Kun satutte peilin eteen, älkää nähkö sieltä 'bad hair daytä' vaan nähkää sieltä suomalais-ugrilaisen kielikunnan tulevaisuuden toivo. Asutte maassa, joka on yksi maaliman parhaiten organisoiduista.  Sen piskuisen kielen vaaliminen on teidän harteillanne, eikä se bad hair.

Ryhmähali, täkyliinit."

Hannu Koutola

Vappupuhuja

Ainaistäkyläinen

Ei nykytäky voi oikein käsittää, miten arvokas tämä perinne meidän pienelle ainejärjestöllemme oikein on. Eikä se ole pelkkä Täky, joka tätä perinnettä saapuu seuraamaan, vaan siitä on tullut osa muidenkin vapunviettoa.

Olin viime vuonna yksi niistä neljästä fuksista, jotka saivat kunnian lakittaa alkukiven ja kantaa lakkia kulkueen kärjessä. Täytyy sanoa, että homma näyttää paljon helpommalta kuin se oikeasti onkaan, sillä lakki ei ole maailman ergonomisin kannettava. Mutta kukaan meistä ei siitä valittanut. Johtuiko se sitten fuksin ylpeydestä vai omista skumpankaatajista, siihen en osaa ottaa kantaa. Sen kuitenkin tiedän, että perinteemme on vaalimisen arvoinen ja fuksimme kantavat lakkia myös tänä vuonna yhtä suurella ylpeydellä kuin aiemmatkin täkyt ovat tehneet.

Tänä keväänä lakitamme sen saman kiven jo 32. kerran. Kajautetaan Meelelahutuslaulu koko ainejärjestöylpeydellämme!

Teksti: Inka Räsänen

HÄMÄRÄÄ MENOA HALLITUSAPPROSSA

Täkyn uusi hallitus valittiin juhlallisin seremonioin syyskokouksessa, ja mitäpä ei tämä eliittijoukkio tekisi jämptiä ja vastuullista toimintaa edesauttavan ryhmähengen muodostumiseksi. Päätimme järjestää Hallitusappron, jonka nimessä oli seikkailuntuntua. Pelin henkenä oli kiertää hallituslaisten koteja mukavan ohjelman ja virvokkeiden merkeissä. Sitä ennen tuli kuitenkin selvitä todellisesta koitoksesta: kahden tunnin mittaisesta hallituksen kokouksesta. 

Hallituksen jäsenet kokoontuivat pääkallonpaikalle eli puheenjohtajamme kotiin. Suu napsui ja sormet syyhysivät, kun vuosijuhlien suunnitteleminen venyi venymistään ja mallasjuoman kutsu repussa oli vähintäänkin seireenin lauluun verrattavissa. Vihdoin kokous päättyi ja itse hauskanpito saatiin alkuun. Inka oli päättänyt testata hallituslaisten tappionsietokyvyn matemaattisia lahjoja ja reaktionopeutta vaativan hedelmäkorttipelin parissa. Välttyäksemme suuremmilta konflikteilta heti alkuun, annoimme puheenjohtajamme voittaa.

Seuraavaksi suuntasimme Miskan luokse testaamaan tietoutemme – tai siis osoittamaan tietämättömyytemme – Trivial Pursuitin Disney-version parissa. Kaikki muut paitsi Siiri olivat pelissä ihan paskoja. Onneksi Miskalla oli hienoja meikkejä, joiden ihasteleminen sai pettymyksen laantumaan. Tuopposet tyhjenivät ja oli jälleen aika siirtyä seuraavaan etappiin: Roosulle. Juonittelu sen kuin jatkui ihmissusipelin merkeissä.

Ilta sai kaikin puolin imelän päätöksen illan viimeisessä kohteessa, Hannan luona. Rappukäytävään unohdetun kitaran anastamisen jälkeen talon emäntä sääti tunnelmavalaistuksen kohdilleen ja laittoi inspiroivaa musiikkia soimaan. Kyynistymistä lietsovien kilpailujen sijaan oli aika piristää kaamosmasennuksen nujertamia mieliä kehujen merkeissä. Jokainen raapusti suuren paperin keskelle oman nimensä, minkä jälkeen laput kiersivät ryhmässä niin, että kaikki saivat kirjoittaa toisilleen anonyymisti jotain positiivista.

Lopputuloksena oli live, love, laugh -seinätarroille kovan vastuksen asettava, vähintäänkin kullatut kehykset ja takanreunuspaikan ansaitseva tuotos. Tällaista ei pidä tehdä liian usein, jottei onnistuneisuudentunne ja itseluottamus pääse varsin nousemaan päähän. Vaikka kyllähän se pääsee kuitenkin kehupaperin päädyttyä jääkaapinoveen, jota ainakin tässä taloudessa käydään availemassa vähän väliä.

Teksti: Noora Koponen

GALLUP: SUOSIKKIKURSSIT

Mitkä ovat olleet opiskelutovereitteni suosikkikursseja, ja mikä on saanut heidät pitämään niistä? Tämä kysymys nousi eräs kaunis päivä mieleeni, ja päätin käydä kysymässä muutamalta. Kirjastolla törmäsin Helena Bymaniin.  Helena kertoi pitäneensä monista kursseista, ja suosikkeja hänen täytyikin hieman pohtia. Esille hän nosti kirjoitusviestinnän, sillä hänen mielestään kirjoittamisen mukavuus teki kurssista helpon ja rennon.  Hän kertoi myös pitäneensä äänne-  ja muoto-opista, sillä hän omien sanojensa mukaan oppi kurssilla paljon.

Mirja Kallinen istuskeli myös kirjastossa, ja keskeytin hänen lukemisensa hetkeksi kysyäkseni hänen lempikurssiaan.  Hän kertoi suosikkikurssinsa olleen elokuvamusiikin kurssi.  Hän kertoi luennoitsijan olleen hyvä ja kurssin olleen sisällöltään mielenkiintoinen. "Sain paljon uutta näkökulmaa elokuvamusiikin käyttöön, esimerkiksi miten se toimii elokuvaa rakentavana elementtinä", Mirja kertoi.

Carelian aulassa puolestaan pääsin utelemaan Julia Lehtisen suosikkikurssia. Julia nosti esille murrekurssin, jonka sisältö ja aiheet kiinnostivat häntä kovasti.  Hän kertoi myös tykänneensä suomalaisen nykyromaanin kurssista. Kyseisellä kurssilla hän oli kuulemma törmännyt moniin mielenkiintoisiin teoksiin, jotka päätyivät hänen lukulistalleen.

Humpan kahvilalla päätin jutella Maileena Määtän kanssa. Viestintä kulttuurisena ilmiönä kuulemma on hänen suosikkinsa.  Maileena nostaa muun muassa esille loistavan luennoitsijan sekä mielenkiintoiset aiheet.  "Kurssin aikana tajusin, että yliopisto on minua varten", Maileena kuvaa.

Entä sitten itse? Tähän menessä suosikikseni varmaan nostaisin kirjallisuustieteen tutkimussuuntaukset. Kirjatenttiin lukemani teokset sekä luennot ovat herättäneet minussa paljon pohdintaa ja tukeneet sitä tunnetta, että pidän todella paljon pääaineestani. 

Teksti: Siiri Rantanen

VARJOT

Varjot minun huoneessani. Ne puhuvat minulle. Kukaan muu perheessäni ei pysty kuulemaan niitä, mutta en ole siitä yllättynyt. Miksi ne haluaisivat puhua perheenjäsenilleni? Miksi he haluaisivat antaa itsensä ilmi perheelleni, kun he ovat huoneessani yksin minua varten?

Yhdestä varjosta kaikki alkoi. Se säikäytti minut kuoliaaksi. Kehtasi herättää minut keskellä yötä painajaisestani ja hetken luulin yhä nukkuvani, kunnes tajusin olevani täysin hereillä, omassa huoneessani ääniä kuullen. Miten kylmä hänen äänensä onkaan! Ja yöstä toiseen sama puhe.

"Luovuta! Anna meille mahdollisuus! Me haluamme sinut ja vain sinut! Kuuntele meitä, vastaa kutsuumme!"

Nyt heitä on neljä pitämässä minua hereillä yöt, sillä hereillä minun on pysyttävä. Unet ovat kamalimpia. On kuin he pääsisivät mieleni sisään. Unissa he eivät enää ole seinällä liikkuvia tummia varjoja. Unessa he ovat väkeviä olentoja, jotka yhä ovat kuin tummia varjoja, mutta jotka voivat käydä minuun käsiksi, kiduttaa minua kunnes kaikki muuttuu valkoiseksi ja herään vain kuullakseni yhä heidän äänensä kuiskivan korvaani. Vielä olen taistellut heitä vastaan, vielä olen yrittänyt pitää omasta minuudestani kiinni ja yrittänyt sivuuttaa heidän pyyntönsä. Kysyin kerran, mitä he minusta oikein halusivat. 

"Haluamme tehdä sinusta meidän kaltaisemme varjon. Mutta ennen kuin sinusta voi tulla sellainen, on sinun rikottava tuo sinun viattomuutesi. Me emme ole luonteeltamme kilttejä tai lempeitä niin kuin sinä. Me revimme sinut irti inhimillisyytesi rippeistä, jos meidän on pakko, mutta olemme päättäneet, että sinusta tulee yksi meistä", heistä yksi sanoi. 

Yritin kerran pakoon. Yritin hiipiä olohuoneeseen vanhempien mentyä nukkumaan. Käperryin sohvalle ja vedin viltin ylleni. Varjot vain nauroivat. Ne seurasivat minua ja kertoivat, että en pääse heitä pakoon. Yhtä hyvin kuin he yksi toisensa jälkeen ilmestyivät huoneeseeni, he pääsevät sieltä poiskin seuraamaan minua, minne ikinä menisin. 

En muista koskaan itkeneeni niin paljoa. Heikosti nukutut yöt käyvät fyysisille voimilleni ja antaisin mitä vain, että saisin nukuttua kunnolla, edes yhden yön. Muta  mitä minä voisin asian eteen tehdä? Vanhempien kanssa en halua samaan huoneeseen nukkumaan. Ystävän luokse yökylään? Siellä varjot eivät minua häiritsisi, sillä eivät he puhu kuin minulle. Mutta entä sitten kun palaan takaisin? Varjot varmasti odottavat minua kahta innokkaampina raastamaan viimeisetkin mieleni rippeet, jotka olen onnistunut pitämään kasassa. 

Ei kukaan enää tahdo edes tunnistaa minua. Olen muuttunut fyysisesti niin paljon. Tein kerran varjojen kanssa sopimuksen – olin silloin heikko. Yksien yöunien tähden hiivin keittiöön ja hain sakset. Pitkät hiukseni leijailivat lattialle. Uusi tyylini kiinnosti ihmisiä hetken, mutta pian muutuin taas heille seinäruusuksi. Eivät he puhu minulle - enää. Olen sulkeutunut. Niin uupunut ja henkisesti raunio, että tavalliseen keskusteluun osallistuminen ei enää onnistu minulta. Aina välillä joku yrittää ottaa minut keskusteluun mukaan, mutta huomaavat pian, että en ole seurannut keskustelua eikä minusta saa juuri minkäänlaista reaktiota irti. Vanhempani eivät usko varjoihin, he eivät halua kuulla niistä. Miten selvästi kaipaisinkaan heidän apuaan, mutta he ovat päättäneet sulkea silmänsä ja korvansa. Pelkäävät, että joutuvat lähettämään minut hoitoon. Ihan kuin jokin hoito tepsisi. Siitä ei ollut apua sukulaiseni masennukseen, niin rajoitettua ja synkkää elämä hoidossa on. Mitä mahdollisuuksia minulla siis olisi? Varjot seuraisivat minua ja tuhoaisivat jokaisen hetken, jonka olisin yksin. 

Minä en kestä heidän ääntään enää. Pieni naurahdus on kuin piiskan isku minun istuessani yksin. Miksi he eivät voi jättää puheitaan vain yöhön? Miksi heidän täytyy muistuttaa olemassaolostaan myös päivisin? Minä rakastin aikaisemmin auringonvaloa. Nyt päivänpaiste vain muistuttaa minua kaikista niistä varjoista, joita huonekalut ja puut ja muut luovat. Sitä ei ikinä tiedä, mihin niistä minua kiusaavat varjot ovat sulautuneet . 

"Haluatko, että annamme sinulle rauhaa? Haluatko sinä, että me jätämme sinut hetkeksi yksin? Sinun täytyy ensin tehdä meille jotakin. Jos vuodatat vertasi huoneesi ikkunalaudalle, annamme sinulle vuorokauden omaa rauhaa", he sanoivat. 

Yhä taistelen vastaan. En hae keittiöstä veistä viiltääkseni kämmenpohjaani. En lähde yöllä ulos kävelemään vaarallisille kujille. En suostu etsimään vaaroja tai satuttamaan itseäni tai muita, vaikka varjot sitä käskisivät. Olen yhä kiinni siinä, mikä tekee minusta minut. Varjot selvästi turhautuvat. Unet ovat yhä kamalampia ja on hilkulla, etten anna heille periksi. En kuitenkaan anna. Mitä minulle jäisi jäljelle, jos ryhtyisin heidän orjakseen? Olen nyt äärimmäisen raunio, mutta se on parempi kuin muuttua heidän kaltaisekseen. Eikö olekin?

Punaista lasissa työpöydälläni. Lämmin tunne kämmenpohjassani. Yksi hyvin nukuttu yö. En vain tahdo kestää. Pientä sortumista, että fyysisesti jaksaisin. Onko se niin paha? Tietenkin on, mutta mitä muuta voi heikko ihminen tehdä, kun voimat loppuvat. Niin ne tosin loppuvat pian vanhemmillanikin. He selvästi vieläkin yrittävät pitää minua kotona, valehtelevat itselleen, että jotenkin kaikki yht äkkiä katoaa ja heidän rakkaansa on taas sama ihminen kuin kuukausia sitten. Miten turhaa! Mutta niin olisivat kaikki yritykset pelastaa minut. Jos keksisin pienimmänkin keinon päästä varjoista eroon, enkö nostaisi sitä esille?

Tietty voi keksiä keinoja päästä rauhaan. Mutta en tiedä, onko itsensä tappaminen tässä kohtaa enää vaihtoehto. Sieluni kuitenkin sitä kautta nimenomaan päätyisi varjoksi. Ehkä he tempuillaan hakevat juuri sitä. Pysyn siis kiinni tässä elämässä, mutta jotain minun on tehtävä päästäkseni varjoista eroon. 

Nauran hysteeristä naurua. Vastaus on ollut täysin minun nenäni edessä ja silti vasta viimein annettuani pimeille ajatuksille vallan, sen keksin. Miten sopivasti vanhempani ilmoittivatkaan vievänsä lemmikkikissamme eläinlääkärille. Miten sopivasti katsoinkaan silloin tuikkuja varten hankittuja tulitikkuja. Jos varjot halusivat pitää minusta niin kovasti kiinni, he saisivat nähdä, minkä he ovat minusta tehneet. 

Auto kääntyy pihasta. Minä menen keittiöön ja silmäilen vanhoja puurakenteita. Tulen luomat värit ovat kauniita. Ensin huomio kiinnittyy varjoihin seinillä. Tummiin, syviin varjoihin, mutta sitten huomaa, että tuli syö niitä aivan yhtä lailla kuin pienen omakotitalon huonekaluja. Kuulen varjojeni huutavan. Ne ovat kuin ovatkin tainneet jäädä loukkuun. Hymyilen ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin kävellessäni eteiseen. En välitä kuumuudesta. Minun on pakko jäädä hysteerisessä tilassa istumaan pienelle pihallemme katsomaan, miten tuli nuolee ikkunoita. Kai tämä laittaa kaikelle pisteen? Kai minä olen jo vapaa? Rukoilen vain, että luomani liekit viimein syövät varjot ja luovat minulle rauhan. 

Teksti: Siiri Rantanen

PÄÄKIRJOITUS

Rakkaat lukijat!

Joululukemiseksi saatte jälleen kerran annoksellisen Itäkynän juttuja. Blogilehtemme tulee kokemaan jälleen muutoksia, kun joudumme ikävä kyllä jättämään haikeat hyvästit upeasti kirjoitetulle Minna salongille. Emmeköhän kuitenkin lehdessä onnistu keksimään teille jotain uutta ja viihdyttävää luettavaa. Lisäksi ensi tammikuussa Itäkynä saa uuden päätoimittajan Kasper Kärkkäisen. Minulle oli suuri kunnia saada pyörittää tämä vuosi tätä lehteä. Iso kiitos kaikille teille lukijoille, jotka jaksoitte kiinnostua Itäkynästä myös minun päätoimittajakaudellani, pysykää aktiivisina! Uuden hallituksen myötä meidän hallituksen puheenjohtaja vaihtuu, mutta vielä kerran pääsette lukemaan Veeran pj-terkut. Tässä numerossa tarjoilen vielä lisää puuhakirjakuvia, ja saatte vastaukset edellisen numeron ristikkoon. Saatte kuulla, millaiseen pinteeseen hallitus joutui ennen syyskokousta ja pääsette nauttimaan tunnelmia pikkujouluista sekä tietenkin Jyväskylässä järjestetystä Osmasta.

          Joululoma on äärimmäisen hyvä tilaisuus hetkeksi hengähtää ja rentoutua. Itse aion käyttää aikani hyvän ruuan syöntiin sekä kirjojen lukemiseen. Ottakaa tekin lomasta kaikki irti ja palataan taas uusin energioin opintojen pariin! 

Hyvää lomaa toivottaen: päätoimittajanne Siiri

PJ:N TERVEHDYS

Hei täkyt!

Joulu on jo nurkan takana, ja opiskeluhommat on jo (ainakin toivottavasti) hoidettu. Loppusyksyn aikana on tapahtunut paljon. Saimme täkylle uuden upean hallituksen, jolle toivotan onnea ja intoa tulevalle vuodelle. Vuosijuhlien järjestäminen etenee täyttä vauhtia, ja odotankin innolla hienoa juhlaa. 

Nämä ovat viimeiset terveiseni Itäkynässä, ja toivotan koko täkyn väelle hyvää joulua, loistokasta uuttavuotta, ja ennenkaikkea mahtavaa vuotta 2018. Itsehän aloitan uuden alan parissa uudessa kaupungissa, mutta en teitä aio unohtaa. Näemme vielä!

Kiitän ja kuittaan, pj Veera

NUORTEN KIRJALLISUUDEN LUMOISSA

Mukaansa tempaavaa nuorten kirjallisuutta

Millaiselta kuulostaisi ronskilla huumorilla varustettu nuorten jännitysromaani? Jukka Parkkisen Sinun tähtesi, Allstar on erittäin taidokkaasti kirjoitettu romaani, joka tarjoaa tosin myös jännityksen sekä huumorin lisäksi paljon muutakin. Kirja tuskin jättää ketään kylmäksi. 

Teoksen tarina sijoittuu Lappia muistuttavaan Uuteen Australiaan, jossa kolme teinipoikaa haaveilevat paremmasta elämästä. Heidän arkensa muuttuu kuitenkin totaalisesti heidän päättäessään lähteä tutkimaan heidän kotikaupunkinsa lähistöllä olevaa kiellettyä aluetta. Pojat alkavat päästä perille haudatuista salaisuuksista, eikä vastapuoli ole tästä tyytyväinen, vaan haluaa hiljentää pojat. 

Intertekstuaalisuutta sekä mainiota kerrontaa täynnä oleva romaani on yksi suosikkejani. Mielenkiintoiset ja taitavasti luodut henkilöhahmot ovat mielestäni kirjan yksi parhaita puolia. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille näin joululoman lukemiseksi, sillä vaikka se ei ole mikään tiiliskivi, se antaa lukijalleen paljon.

Teksti: Siiri Rantanen  

TÄKYN PIKKUJOULUT

TÄKYN JOKAVUOTISET PIKKUJOULUT

Ainejärjestömme pikkujouluja juhlittiin perinteisesti Suvaksen tiloissa 20. marraskuuta, jolloin 2017-vuosikurssin fuksit järjestivät lämminhenkiset illanistujaiset itselleen ja vanhemmille Täkyille. Iltaa sävyttivät jouluinen musiikki, riisipuuron ja joulutorttujen tuoksu sekä tunnelmallinen koristelu. Ja glögi, ai että, tietenkin pikkujoulukansa sai glögiä! Varsinaista pukukoodia ei tänä vuonna ollut: toivottavaa oli tonttulakki tai vähintäänkin villasukat.

    Heti alkuillasta fuksit kehottivat Täkyjä jakautumaan pieniin ryhmiin, sillä ideana oli suorittaa erilaisia tehtäviä. Tehtävät vaihtelivat oman joululaulun sanoituksesta kynän varastamiseen ja ihmistornin muodostamiseen. Illan aikana otettiin myös selfieitä tuntemattomien kanssa sekä runoiltiin niin tuomareiden mieliksi kuin omaksi iloksikin (tässä kohtaa nostan hattua Jennylle Södergranin runon upeasta tulkinnasta). Odotetuin vieras oli itse joulupukki, joka palkitsi Täkyn ahkerat tuutorit viinein kuluneen syksyn uurastuksesta. Vastaavasti tuutorit muistivat syksyn merkittävimpiä fukseja kunniakirjoin, jotka olivat tilanteeseen sopivasti pipareiden mallisia.

”Vuoden ilopilleri”: Eevi Isotalo,

”Vuoden fuksi-mama”: Juuli Koskinen,

”Vuoden herrasmies”: Teemu Sarkkinen,

”Vuoden aktiivisin”: Kasper Kärkkäinen ja

”Vuoden Inka”: Hanna Hänninen. Onnittelut palkituille!

  Kaikkien yllätykseksi myös Tiernapojat esiintyivät pikkujouluissa: yllätysvierailu toi muistojen tuulahduksen ala-asteen joulujuhlista. Jatkoja ei varsinaisesti ollut, sillä osaa Täkyistä painoi edessä häämöttävä äänne- ja muoto-opin tentti, osaa opeharkka ja ainakin allekirjoittanutta enkun kasiaamu, mutta kaiken kaikkiaan Täkyn pikkujoulut olivat jälleen kerran mukava ja tunnelmallinen tilaisuus.

Iso kiitos fukseille niin pikkujouluista kuin kuluneesta vuodestakin!

Jouluisin terveisin tuutorinne Karoliina

Teksti Karoliina Kapanen

Kuvat: Sohvi Pesonen

SEIKKAILUA PIKKU OSMASESSA

Seikkailua  Pikku Osmasessa

Tänä talvena Täkyltä lähti innokas porukka kohti Jyväskylää ja kahdesti vuodessa järjestettävää Osmaa. Osman teemaksi oli tänä vuonna valikoitunut Pikku kakkonen, ja tähän teemaan sopien Täkyn rytmiryhmä päätti lähteä Osmaan kokkelivekkuleina.

Perjantai aamu alkoi katastrofin lailla ja hetken ajattelin paniikissa, että en välttämättä pääsisikään bussiin, jolla olimme sopineet yhdessä lähtevämme. Olin odottanut Osmaa kuin kuuta nousevaa, joten raivasin esteet tieltäni ja pääsin kuin pääsinkin bussille. Hyvä seura sekä innostus saivat bussimatkan sujumaan ripeästi, ja kun olin saanut tavarat heitettyä keskustan ihanaan majoituspaikkaan sekä syötyä lounaan, olikin jo aika siirtyä luennoille. Ja millaiset luennot meille tarjottiinkaan! Hiljalleen myöhästelijöiden valuessa paikalle saimme kuulla dokumenttien vaikutuksesta työpaikkakommunikaatioon, minkä jälkeen meille tarjottiin kuuden minuutin äärimmäisen intensiivinen, mutta mielenkiintoinen luento suomen kielen opettamisesta ulkomailla. Kolmas ja viimeinen luento puolestaan käsitteli kansainvälisten luetunymmärtämistestien merkitystä. Luennoista olisi helppo kirjoittaa aivan omat juttunsa tähän Itäkynään, sillä etenkin kaksi viimeistä luentoa herättivät paljon ajatuksia. Osma kuitenkin on koko viikonlopun tapahtuma, jossa perjantain ohjelmaa kuului vielä illanviettoa Opinkiven saunatiloissa. Suomen kielen opiskelijoita osallistui illanviettoon iso liuta, joten tunnelma oli siellä erittäin tiivis. Oli äärimmäisen mukava nähdä jälleen ihmisiä, joihin olin edellisen vuoden aikana tutustunut, sekä tehdä uusia tuttavuuksia. 

Lauantaina olikin sitten vuorossa turnaus. Täkyn laulu raikui ja kokkelivekkulit suoriutuivat rasteista upeasti, mutta tänä vuonna se valitettavasti riitti pronssille. Voitto meni tänä vuonna Helsinkiin. No, ehkä Tampereen Osma tarjoaa keväällä Täkylle jälleen Osmapokaalin. 

Hengähdystauon jälkeen oli vuorossa sitsit. Osmaajien valtavan lukumäärän tähden oli sitsien lisäksi järjestetty kotibileet niille, jotka eivät sitsipöytien ääreen olleet mahtuneet. Koskaan en ole aikaisemmin ollut sitseillä, joissa ruoka haetaan itse, mutta nyt tuli sekin koettua. Ohjelma sitseillä oli hyvin toteutettua, mutta koska ensimmäinen tauko oli päässyt venymään turhan pitkäksi, tuntui, ettei aika riittänyt tarpeeksi monelle laululle. Sehän tosin ei sitsaajia haitannut. Laulu nimittäin raikui meidän poistuessa rakennuksesta ja suunnatessamme kohti jatkoja. 

Seuraavan aamun brunssilla kohtasimme yllättävänkin pirteää porukkaa, sillä luonnollisesti uupuneimmat juhlijat jäivät majoituspaikalle keräilemään voimia ennen kotikaupunkiin suuntaamista. Illalla astuin ulos bussista Joensuussa ajatellen, että Osma on kyllä erinomainen tapahtuma, enkä malta odottaa, että pääsen taas keväällä uudelleen  Osmaan. 

Teksti: Siiri Rantanen

PUUHAKIRJAKUVA 3

Puuhakirjakuva

Tekijä: Anna Karvonen

PUUHAKIRJAKUVA 4

Puuhakirjakuva

Tekijä: Heidi Ropo

PULLAKRIISI SYYSKOKOUKSESSA

#pullagate

Rivitäky saattaa kulkea koko yliopiston mittaisen matkansa suhteellisen tietämättömänä kaikesta siitä draamasta, mikä hyvin organisoituneen järjestötoiminnan pinnan alla toisinaan kuohuu. Eräs tällainen jännitysnäytelmä saatiin kokea, kun syyskokouksen paikkaa jouduttiin tuntia ennen kokousta muuttamaan. Hyvin nopeasti Täkyn hallituksen whatsapp-ryhmä oli tunnistanut sekä kriisin pikaista reagointia vaativan luonteen että sen syvyyden, ja viestejä alettiin laittaa ennennäkemättömällä tahdilla. Allekirjoittanut oli tuijottanut tenttikirjansa sivua kymmenen minuuttia, kun vilkaisi mobiililaitettaan, johon oli saapunut 48 lukematonta viestiä. #pullagate oli alkanut.

Hallituksen ratkaisukeskeiseen diskurssiin sopivasti heti puheenjohtaja Veera Linnan aloitusviestissä ei jääty voivottelemaan, vaan ehdotettiin kokouksen siirtämistä Humpan kahvilaan. Nopeilla hoksottimilla varustettu sihteeri Inka Räsänen kohdisti seuraavalla minuutilla lähettämässään viestissä kritiikkinsä humpan aukioloaikoihin: ”Eihän humpaltakaan enää pullaa saa”, huomautti Räsänen. Rahastonhoitaja Katja Aution, tapahtumavastaava Roosa-Maria Ilvosen ja sosiaali- ja koulutuspolittisista asioista vastaavan Maileena Määtän panoksella keskustelun tuloksena saatiin viidessä minuutissa organisoitua kokoukselle uusi paikka sekä osallistujille pullaa.

Olosuhteisiin nähden #pullagate selvitettiin hienosti, vaikka puheenjohtaja päätyikin ostamaan maukkaiden tarjottavien lisäksi myös luumu-unelmapitkon, jota kukaan ei halunnut syödä.

Teksti: Samuli Reunamo

RISTIKON RATKAISUT

Ristikon ratkaisut

Tekijä: Salla Seppänen

PÄÄKIRJOITUS

Hei jälleen rakkaat lukijat!

Äärimmäisen kiireinen ja tapahtumarikas syksy alkaa taas hiljalleen vaihtua talveen, joten on korkea aika jälleen muistella hieman, mitä tässä syksyn aikana onkaan tapahtunut. Olimme aikanamme hallituksessa suunnitelleet perinteisen Täkyn kalenterin tilalle puuhakirjasta, mutta tätä projektia valitettavasti ei saatu toteutumaan. Hyvät uutiset ovat kuitenkin ne, että Itäkynä sai oikeuden julkaista puuhakirjaan suunniteltuja kuvia sekä ristikon. Tarjoilen teille nyt kuvista kaksi sekä ristikon, ja jatkoa seuraa seuraavissa numeroissa. Lisäksi ohimenneen halloweenin kunniaksi tarjoan teille kauhunovellin, saatte kirjavinkkausta suomalaisen kirjallisuuden parista ja pääsette kirjoittajamme kanssa fiilistelemään Royal bloodin keikkaa. Pahoittelen hyvin paljon sitä, että tätä numeroa varten emme saaneet koottua Minnan salonkia, mutta kyseinen julkaisu ei suinkaan ole kokonaan jäämässä pois tulevista lehdistä. Toivottavasti nautitte tästä numerosta!

                          Toden teolla syksy on mennyt nopeasti! On kuin vasta äsken olisin aloittanut toisen vuoteni yliopistossa, mutta silti on vain hyväksyttävä, että on jo marraskuun puoliväli. Onneksi kuitenkin on vielä paljon asioita, joita loppuvuodelta odottaa. Koittakaa siis tekin mahtavat lukijat jaksaa sinnitellä vielä!

Opiskeluintoa ja kaikkea muuta hyvää toivotellen: Siiri 

PJ:N TERVEHDYS

Moi taas täkyt!

Syksy on taas siinä vaiheessa, kun maailma on pimeä ja opiskelukiireet painavat päälle. Onneksi nurkan takana häämöttävät jo rennommat ajat tapahtumien ja joululoman muodossa. Loppusyksy on meille täkyille tapahtumarikasta aikaa, sillä syyskokous lähestyy, osma koittaa ja sitsitkin ovat tulossa. Fuksien järjestämät pikkujoulutkin ovat pian, ja ainakin itse odotan pääseväni rentoutumaan tonttulakki päässäni. 

Syyskokous koittaa siis pian, ja pääsemme muodostamaan täkylle uuden hallituksen. Toivoisin, että kaikki keitä kiinnostaa hallitustoiminta saapuisivat kokoukseen kuuntelemaan mitä hallituksessa tapahtuu. En itse ole enää ehdolle hallitukseen lähdössä, mutta suosittelen lämpimästi tätä ainejärjestötoimintaa jokaiselle vaikuttamisesta kiinnostuneelle. 

Opiskelkaa ahkerasti, osallistukaa tapahtumiin ja tulkaa syyskokoukseen, 

syysterkuin, pj Veera