FUKSIN MÄRÄT HAALARIT

Vuoden 2017 fuksit yrittivät muodostaa vuosilukua 2017 keskelle Kauppakatua.

Minulla on ollut pitkä koulupäivä, joten olen valmistautunut etukäteen. Muutama haalarimerkki, neula, vähän lankaa, haalarit ja vaatteet odottavat minua huolettomassa kasassa, kun viipotan kotiin hakemaan niitä ennen Bar Playn eteen kiiruhtamista. Ulkona on kylmä, ja meille on sanottu, että pihalla ollaan pari tuntia. Olen jo kyllästynyt palelemaan Joensuun viimassa, joten ängen itseni neljään vaatekerrokseen. Näytän sinihaalariselta pingviiniltä, mutta eipähän ole kylmä. 

Olen tyylikkäästi hieman myöhässä mutta onneksi moni muu on vielä enemmän. Rakastan olla humanisti, ei se elämä niin minuutin päälle ole! Valitamme säästä ja odotamme jännityksellä, miten pääsemme tänään nolaamaan itsemme. 

Ilahdun kuullessani ohjeistuksen. Tehtävänämme on ryhmissä suorittaa tehtäviä listalta, kuvata suorituksemme ja lähettää ne ryhmämme tuutorille arvioitavaksi. Listalla on helpompia tehtäviä, joista saa yhden pisteen, ja haastavampia tehtäviä, joista saa kolme pistettä. En ehkä ole kaikista kilpailuhenkisin ihminen, mutta innostun tehtävistä, joita suorittaessa pitää tehdä kaikenlaista hölmöä. 

Lahjonta on perinteiseen tapaan sallittua, ja pehmittelen tuutoreitamme viinillä. Muodostamme ensin koko fuksiporukan älykkyyden ja vartaloiden voimin vuosiluvun 2017, joka tosin näyttää enemmän epämääräiseltä kasalta. Armolliset tuutorimme kuitenkin kelpuuttavat yrityksen, ja saamme luvan lähteä kartoittamaan pistepottia. Joukkueemme suuntaa ensin lämpimään kauppakeskukseen. Ilmoittaudun innoissani vapaaehtoiseksi juoksemaan liukuportaat väärään suuntaan, ja melkein kaadun. Mietin, olenkohan liian vanha tällaiseen.

Ikäkriisit unohtuvat pian, kun innostumme ryhmäni kanssa tekemään mitä hullumpia tehtäviä. Aloitamme helpommista, mutta ryhmähengen kohotessa alkaa mahdollinen voittokin kutkutella, joten alamme suorittaa enemmän haastavampia kolmen pisteen tehtäviä. Päädyn esimerkiksi kysymään Fortumin myyjältä, josko hän möisi minulle sähkösopimuksen, vaikka asun sillan alla. Nuori miesmyyjä on heti pelissä mukana ja harmittelee, että sähkölinjoja ei taida sillan alle kulkea. Ehkäpä saamme piristettyä hänenkin iltaansa.

Suoritamme kahta tehtävää lukuun ottamatta kaikki haastavat tehtävät ja hyvän joukon helpompiakin. Hulluina meitä varmasti pidettiin – yksi meistä pilkkii keskellä puistoa kovaan ääneen kailottaen ja toinen juo salmaria käsillä seisten. Ystäväni päästää sisäisen fanityttönsä irti ja juoksee ottamaan selfien poliisin kanssa. Ystävällinen poliisi ottaa itse kuvan, ja saamme kolme pistettä.

Kolmen tunnin suorittamisen jälkeen meidät komennetaan palkintojenjakotilaisuuteen yhden tuutorimme yksiöön. Joukkueeni voittaa, ja meillä on hyvä mieli. Olisi kyllä ollut, vaikka emme olisi voittaneetkaan. Tehtävien suorittaminen heittäytyvässä porukassa oli hauskaa. 

Kaikille paikalla oleville fukseille annetaan Täkyn haalarimerkit, ja niitä ommellaan kiinni haalareihin ihan innosta piukeana – hyvästi kaikki opiskelijatapahtumien asukriisit, me käytämme tästä lähtien haalareita joka paikassa! Itse jo aiemmin yliopistossa opiskelleena suhtaudun merkkeihin hieman negatiivisemmin, sillä en pahemmin nauti niiden ompelusta. Harkitsen kangasliiman ostoa, ja tuutorini julistaa juhlallisesti, että merkkien takia pitää kärsiä ja ommella ne omin kätösin. Kaipa sen hyvässä seurassa viinin äärellä kestää.

Teksti: Hanna Hänninen
Kuva: Inka Räsänen