TERVITUSI TARTUST!

Jaahas. Vaihto. Erasmus. Tartto. Mitä mie niistä osaisin teille kertoa? Noh, ainakin sen että...

Lähdin tänne Tarttoon elokuun 25. päivänä ilman suurempaa mielenkiintoa vaihtoa kohtaan. Olin työskennellyt kesän vieraassa kaupungissa ja olisin vain halunnut viettää syksyn tutussa ja turvallisessa Joensuussa. Kuitenkin kilometrien kuluessa (400 ja risat Helsinkiin + 80 Tallinnaan + 180 Tarttoon) matkalla olemisen ihana tunne kasvoi hetki hetkeltä, ja kun saavuin sateiseen Tarttoon, olinkin jo onnellinen valinnastani lähteä.

Ensimmäiset päivät ja viikot kuluivat sukkelaan yliopistoon ja kaupunkiin tutustuessa, kursseja valitessa sekä Viron ja Suomen erilaisuuksia ja samankaltaisuuksia kummastellessa (niistä voikin lukea miun blogista). Tämä pieni naapurimaamme on mielestäni enemmän yllättävän samanlainen kuin erilainen. Toki jotkut asiat toimivat eri tavalla, mutta päällisin puolin kaikki, erityisesti ihmiset, ovat hyvin samanlaisia.

Kun aikaa kului, elämä alkoi muokkautua enemmän ja enemmän arjeksi. Jaksan vieläkin yrittää ottaa kaiken irti tästä lyhyestä tutustumisesta vieraaseen kulttuuriin, mutta monet alussa niin jännittävän erilaiset asiat ovat ajan kuluessa muuttuneet jopa ärsyttäviksi. Lukukausi täällä kestää tammikuun loppuun, mutta monet vaihtarit palaavat nyt ennen joulua kotiin. Minulla on vielä yksi tentti tammikuussa, joten vaihtoaikani ei ole aivan lopussa, mutta lähdön tunnelma on kuitenkin vahvasti ilmassa. En ole koko vaihdon aikana katunut hetkeäkään päätöstä lähteä, vaikka tietysti jokainen hetki ei olekaan ollut välttämättä pelkkää kaunista unelmaa (vaikka aika monet hetket kyllä ovat olleet!).

Voisin varmaan kirjoittaa vaikka romaanin kokemuksistani, mutta koska kukaan ei sitä haluaisi lukea, kerron teille viisi asiaa, jotka tuntuvat tällä hetkellä eniten kertomisen arvoisilta:

1. Eesti keel. Jah, ma oskan küll eesti keelt. No ovatko ne viro ja suomi sitten kovin samanlaisia? Ovat kyllä! Kolmen kuukauden, ei edes niin kovin ahkeran ”õppimisen”, jälkeen pystyn keskustelemaan melkein mistä vain arkisista asioista eesti keeles. Toki en osaa kaikkia sanoja, ja englanti joskus auttaa, mutta en kyllä olisi vaikka ranskaa näin hyvin oppinut.

2. Erasmus & Rüütli. Erasmus-vaihtareista kuulee usein, kuinka he vain ryyppäävät koko vaihtonsa ajan, ja noh, kyllä se taitaa joidenkin ohjelmaan kuulua. Täällä Virossa alkoholin juominen julkisilla paikoilla on sallittua ja anniskelualueisiin tottuneesta suomalaisesta tuntuu hullulta, kun baarista saa kävellä pullo kädessä ulos. Tarton keskustan kävelykatu Rüütli täyttyykin (lämpimähköinä – myös marraskuisina) öinä juhlivasta kansasta. Itse en ole viettänyt vaihtoaikaani Rüütlillä, mistä olen ihan iloinen. Lopputulemanani siis on, että kyllä – Erasmus saattaa olla pelkkää ryyppäämistä, mutta ei – sen ei ole pakko olla.

3. Tartu ülikool. Tarton henki. Akateemisuus!  Opiskeluihin olen siis erittäin tyytyväinen – olen käynyt mielenkiintoisia kursseja ja oppinutkin varmaan jotain.

4. Viro. En nyt oikein tiedä mitä sanoa. En oikein tiedä, mitä odotin Virolta, mutta toisaalta olen yllättynyt siitä, miten kaikki on aivan kuten Suomessakin, muttei sitten kuitenkaan ihan. Ehkä odotin jotain erilaisempaa ja olen ehkä vähän pettynyt, kun monet asiat ovat niin samanlaisia.

5. Raatuse köök. Asun opiskelija-asuntolassa, joka siis ei ole mikään suomalaistyyppinen kerrostalo, jossa on tavallisia asuntoja, joissa sattuu asumaan opiskelijoita. Tämä on valtava kerrostalo täynnä kolmen huoneen asuntoja, joissa kaikissa asuu kuusi opiskelijaa, ja alhaalla on vahti koko yön paikalla. Olosuhteet ovat mm. latvialaisen kämppikseni mielestä todella hyvät, mutta prinsessana kaipaisin kyllä omaa huonetta ja vähän vähemmän läpimätiä kaapinovia keittiöön. :P Mutta siis kämppikseni ovat mitä ihanimpia ihmisiä, ja vietämme paljon aikaa yhteisessä keittiössä, enkä todellakaan kadu valintaa asua tässä asuntolassa!

– tammikuussa kotiin palaava Laura

P.S. Käväisin äsken keittiössä ja tšekkiläinen kämppikseni kertoi heidän kutsuvan olutta nimellä ”kansamme nestemäinen leipä”.

Teksti: Laura Tuomainen
Kuvat: Dārta Gātere & Laura Tuomainen

PIIMÄÄ, PORGANDEJA JA VÄRITYSTEHTÄVIÄ

Alkukeväästä meille saapui kaksi vierailevaa tähteä Tallinnan yliopistosta luennoitsemaan viron kielestä. Ensimmäisen viikon helmikuussa veti Annekatrin Kaivapalu. Vaikka kahdeksalta alkaneet aamuluennot hieman hirvittivät myöhäiseen heräämiseen tottunutta humanistia, asia oli onneksi mielenkiintoista.

Normaalisti uuteen kieleen tutustuu opettelemalla ensin perusasiat – tervehdykset ja itsensä esittelyn – mutta nyt aloitettiinkin äännejärjestelmästä ja edettiin siitä sijamuotoihin, verbin taivutukseen ja lopulta adjektiivin vertailuun. Ymmärtämistä auttoi läheinen sukulaisuus suomen kielen kanssa, mutta eroja kielten väliltä löytyi vähintään yhtä paljon kuin samankaltaisuuksia. Sen lisäksi, että piim tarkoittaa lahden toisella puolella maitoa, opimme että partitiivipredikatiivi ilmaistaan virossa nominatiivilla ja -ksi- on konditionaalin eikä translatiivin tunnus. Meille jaettiin myös pari vironkielistä tekstiä, jotka luettiin niin useaan kertaan läpi, että niiden aloituslauseet pyörivät päässä myös kotiinlähdön jälkeen. Viikon lopuksi saimme Kalevi Wiikin kirjoittaman yksisivuisen viron kieliopin, tehtävänannon kurssiin kuuluvan esseen kirjoittamista varten ja tietoa vaihto-opiskelusta Tallinnan yliopistossa.

Maaliskuussa opiskelimme kaksi viikkoa käyttöviroa opettajaopiskelija Helina Puksmanin johdolla. Meininki muistutti jo hieman enemmän peruskoulun vieraan kielen tunteja; en uskonut vielä yliopistossa leikkiväni porkkanaa tai saavani väritystehtäviä läksyksi. Myös videopätkät Pillestä ja Laurista herättivät hyvin kaksijakoisia tunteita. Saimme usein tehtäväksi kirjoittaa Helinalle pieniä tekstejä jostain luennolla käsitellystä aihepiiristä kuten omasta perheestä ja lemmikeistä, luonteesta, ulkonäöstä ja harrastuksista. Pääpaino oli sanaston ja ilmaisujen opettelemisessa; kieliopin virheettömyys jäi hieman toissijaiseksi. Kurssin loppukoe oli samankaltainen kirje kuin kotitehtävinä kirjoitetut tekstit, ja myös siitä sai myöhemmin palautteen sähköpostilla.

Helinan opetus oli hyvin opiskelijalähtöistä, ja saimme myös vaikuttaa siihen, mitä asioita tahdomme oppia. Jokainen pääsi tai joutui ääneen myös erilaisten pari- ja ryhmätehtävien aikana. Luennot tuntuivat hyvin järjestetyiltä kun ottaa huomioon, että kyseessä oli Helinan ensimmäinen suuri opiskelijaryhmä ja hän kertoi aloittavansa seuraavan oppitunnin suunnittelun vasta edellisenä iltana.

On hieman sääli, ettei yliopistolla ole tämän enempää viron kursseja tarjolla. Itseopiskelu on onneksi aina vaihtoehto, jos vain motivaatiota riittää – materiaalia tuntuu kyllä löytyvän. Kurssin aikana jaetut monisteet ovat varmasti myös hyvä apu alkeelliseen viron kielen hallintaan.

Tein äsken testin katselemalla jo aiemmin mainittuja videoita Pillestä ja Laurista ja ilahduin huomatessani, että ymmärrän dialogia edelleen hyvin, eli jotain on jäänyt päähän. Seuraavaksi pitäisi varmaan lähteä Tallinnaan tai miksei johonkin pienempään kaupunkiin testaamaan taitoja ihan todellisessa vuorovaikutustilanteessa. Osaan ainakin kertoa kuvitteellisesta lemmikkikissastani, jos ei muuta.

KIIRA MYLLER