Alkukeväästä meille saapui kaksi vierailevaa tähteä Tallinnan yliopistosta luennoitsemaan viron kielestä. Ensimmäisen viikon helmikuussa veti Annekatrin Kaivapalu. Vaikka kahdeksalta alkaneet aamuluennot hieman hirvittivät myöhäiseen heräämiseen tottunutta humanistia, asia oli onneksi mielenkiintoista.
Normaalisti uuteen kieleen tutustuu opettelemalla ensin perusasiat – tervehdykset ja itsensä esittelyn – mutta nyt aloitettiinkin äännejärjestelmästä ja edettiin siitä sijamuotoihin, verbin taivutukseen ja lopulta adjektiivin vertailuun. Ymmärtämistä auttoi läheinen sukulaisuus suomen kielen kanssa, mutta eroja kielten väliltä löytyi vähintään yhtä paljon kuin samankaltaisuuksia. Sen lisäksi, että piim tarkoittaa lahden toisella puolella maitoa, opimme että partitiivipredikatiivi ilmaistaan virossa nominatiivilla ja -ksi- on konditionaalin eikä translatiivin tunnus. Meille jaettiin myös pari vironkielistä tekstiä, jotka luettiin niin useaan kertaan läpi, että niiden aloituslauseet pyörivät päässä myös kotiinlähdön jälkeen. Viikon lopuksi saimme Kalevi Wiikin kirjoittaman yksisivuisen viron kieliopin, tehtävänannon kurssiin kuuluvan esseen kirjoittamista varten ja tietoa vaihto-opiskelusta Tallinnan yliopistossa.
Maaliskuussa opiskelimme kaksi viikkoa käyttöviroa opettajaopiskelija Helina Puksmanin johdolla. Meininki muistutti jo hieman enemmän peruskoulun vieraan kielen tunteja; en uskonut vielä yliopistossa leikkiväni porkkanaa tai saavani väritystehtäviä läksyksi. Myös videopätkät Pillestä ja Laurista herättivät hyvin kaksijakoisia tunteita. Saimme usein tehtäväksi kirjoittaa Helinalle pieniä tekstejä jostain luennolla käsitellystä aihepiiristä kuten omasta perheestä ja lemmikeistä, luonteesta, ulkonäöstä ja harrastuksista. Pääpaino oli sanaston ja ilmaisujen opettelemisessa; kieliopin virheettömyys jäi hieman toissijaiseksi. Kurssin loppukoe oli samankaltainen kirje kuin kotitehtävinä kirjoitetut tekstit, ja myös siitä sai myöhemmin palautteen sähköpostilla.
Helinan opetus oli hyvin opiskelijalähtöistä, ja saimme myös vaikuttaa siihen, mitä asioita tahdomme oppia. Jokainen pääsi tai joutui ääneen myös erilaisten pari- ja ryhmätehtävien aikana. Luennot tuntuivat hyvin järjestetyiltä kun ottaa huomioon, että kyseessä oli Helinan ensimmäinen suuri opiskelijaryhmä ja hän kertoi aloittavansa seuraavan oppitunnin suunnittelun vasta edellisenä iltana.
On hieman sääli, ettei yliopistolla ole tämän enempää viron kursseja tarjolla. Itseopiskelu on onneksi aina vaihtoehto, jos vain motivaatiota riittää – materiaalia tuntuu kyllä löytyvän. Kurssin aikana jaetut monisteet ovat varmasti myös hyvä apu alkeelliseen viron kielen hallintaan.
Tein äsken testin katselemalla jo aiemmin mainittuja videoita Pillestä ja Laurista ja ilahduin huomatessani, että ymmärrän dialogia edelleen hyvin, eli jotain on jäänyt päähän. Seuraavaksi pitäisi varmaan lähteä Tallinnaan tai miksei johonkin pienempään kaupunkiin testaamaan taitoja ihan todellisessa vuorovaikutustilanteessa. Osaan ainakin kertoa kuvitteellisesta lemmikkikissastani, jos ei muuta.
Normaalisti uuteen kieleen tutustuu opettelemalla ensin perusasiat – tervehdykset ja itsensä esittelyn – mutta nyt aloitettiinkin äännejärjestelmästä ja edettiin siitä sijamuotoihin, verbin taivutukseen ja lopulta adjektiivin vertailuun. Ymmärtämistä auttoi läheinen sukulaisuus suomen kielen kanssa, mutta eroja kielten väliltä löytyi vähintään yhtä paljon kuin samankaltaisuuksia. Sen lisäksi, että piim tarkoittaa lahden toisella puolella maitoa, opimme että partitiivipredikatiivi ilmaistaan virossa nominatiivilla ja -ksi- on konditionaalin eikä translatiivin tunnus. Meille jaettiin myös pari vironkielistä tekstiä, jotka luettiin niin useaan kertaan läpi, että niiden aloituslauseet pyörivät päässä myös kotiinlähdön jälkeen. Viikon lopuksi saimme Kalevi Wiikin kirjoittaman yksisivuisen viron kieliopin, tehtävänannon kurssiin kuuluvan esseen kirjoittamista varten ja tietoa vaihto-opiskelusta Tallinnan yliopistossa.
Maaliskuussa opiskelimme kaksi viikkoa käyttöviroa opettajaopiskelija Helina Puksmanin johdolla. Meininki muistutti jo hieman enemmän peruskoulun vieraan kielen tunteja; en uskonut vielä yliopistossa leikkiväni porkkanaa tai saavani väritystehtäviä läksyksi. Myös videopätkät Pillestä ja Laurista herättivät hyvin kaksijakoisia tunteita. Saimme usein tehtäväksi kirjoittaa Helinalle pieniä tekstejä jostain luennolla käsitellystä aihepiiristä kuten omasta perheestä ja lemmikeistä, luonteesta, ulkonäöstä ja harrastuksista. Pääpaino oli sanaston ja ilmaisujen opettelemisessa; kieliopin virheettömyys jäi hieman toissijaiseksi. Kurssin loppukoe oli samankaltainen kirje kuin kotitehtävinä kirjoitetut tekstit, ja myös siitä sai myöhemmin palautteen sähköpostilla.
Helinan opetus oli hyvin opiskelijalähtöistä, ja saimme myös vaikuttaa siihen, mitä asioita tahdomme oppia. Jokainen pääsi tai joutui ääneen myös erilaisten pari- ja ryhmätehtävien aikana. Luennot tuntuivat hyvin järjestetyiltä kun ottaa huomioon, että kyseessä oli Helinan ensimmäinen suuri opiskelijaryhmä ja hän kertoi aloittavansa seuraavan oppitunnin suunnittelun vasta edellisenä iltana.
On hieman sääli, ettei yliopistolla ole tämän enempää viron kursseja tarjolla. Itseopiskelu on onneksi aina vaihtoehto, jos vain motivaatiota riittää – materiaalia tuntuu kyllä löytyvän. Kurssin aikana jaetut monisteet ovat varmasti myös hyvä apu alkeelliseen viron kielen hallintaan.
Tein äsken testin katselemalla jo aiemmin mainittuja videoita Pillestä ja Laurista ja ilahduin huomatessani, että ymmärrän dialogia edelleen hyvin, eli jotain on jäänyt päähän. Seuraavaksi pitäisi varmaan lähteä Tallinnaan tai miksei johonkin pienempään kaupunkiin testaamaan taitoja ihan todellisessa vuorovaikutustilanteessa. Osaan ainakin kertoa kuvitteellisesta lemmikkikissastani, jos ei muuta.
KIIRA MYLLER
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti