ITKISINKÖ ONNESTA?

Havahduin tunkkaisiin petivaatteisiin kietoutuneena, kun seinäkellon piinaava raksutus tunkeutui alitajuntaani. Tuntui, kuin joku olisi hakannut hikistä päätäni vasaralla. Vanha sänkyni pyöri – tai sitten se oli vaihtoehtoisesti sisällä tupakoimisen seurauksena kellastunut katto. Nostin kuulaani muhkuraiselta tyynyltä ulahtaen. Haparoivin silmin paikansin keittiön pöydältä minulle tyhjänä ilkkuvan Bushmills-pullon täytenä pullistelevan tuhkakupin vierestä.

Nousin hapoilla oleville jaloilleni. Kalsarit olivat imeytyneet persevakoon, jota kutitti muutenkin armottomasti. Tungin käteni housuihin, joissa vastaan tuli teräsvillaankin verrattavissa olevaa tuuheaa karvaa. Talviturkin kasvattaminen oli selvästi hyvällä mallilla. Olin kompastua lattialla lojuviin mainoslehtisiin, kaljapulloihin ja pitsalaatikoihin. Pöytä oli viskilasista jääneiden rinkuloiden kuvioima ja täynnä tupakan tuhkaa, tyhjiä olutpulloja sekä leivänmurusia. Lysähdin tuolille, kaivoin viimeisen savukkeen askista, nostin sen ahavoituneille huulilleni ja sytytin sen. Puolessa välissä alkoi ryityttää, joten yskin ja sylkäisin lattialle. Mitä väliä, olihan kämppä jo muutenkin aivan täyden kaaoksen vallassa. Naistakaan en ollut saanut pitkään aikaan, ja sen hiljalleen krapulapäivään heräilevä pikku kaveri jalkojenikin välissä huomasi.

Tumppasin tupakan vittuuntuneena pöytään ja päätin mennä paskalle yhdessä ryppyisen Kallen kanssa. Mitäpä sitä muutakaan iloa kohmeloinen, ruma ja haiseva poikamies vapaapäivänään keksisi. Kesken toimituksen näemmä lavuaarin reunalle jäänyt puhelin soi.

- Haloja, murahdin ääni painoksissa luuriin kopeloituani sen vapisevaan kouraani.

- Morjesta, Tero täällä! Oon tässä kävelemässä salilta kotiin ja aattelin soitella siullekin välillä. Mitäs Jalmari? kuului parhaan ystäväni aivan liian skarppi ääni toisesta päästä.

- Mitäpä tässä, jäätävä darra. Panettaaki, perkele...

- Et oo jätkä tosissas! Ootsie unohtanu ne treffit, jotka mie siulle täks päiväks järjestin?

- Ei helvetti, tajusin, painoin punaista ja aloin hinkata ahteriani kuumeisesti.

Vaimoni oli kuollut neljä vuotta sitten, mikä oli kyllä toisaalta ihan loistava juttu. Ei sellaista joka asiasta nillittävää hullua eukkoa kestänyt nimittäin kukaan. Hänen poismenossaan oli vain kaksi negatiivista puolta: nykyisin sai hyvää ruokaa melko harvoin ja piti turvautua oman käden onneen aivan liian usein. Koska minua ei ollut siunattu samanlaisella alfaurosmaisella jokaisen naisen kaatavalla ulkomuodolla kuin personal trainer -Teroa, onnistuin pääsemään pukille vain satunnaisesti. Jostain kumman syystä minulla ei myöskään ollut juurikaan varaa ronkeloida naisten suhteen. Omasta mielestäni olin hulvattoman hauska, mutta kaikki eivät tähänastisista kokemuksistani päätellen oikein lämmenneet ronskeille jutuilleni. Myös rakkaudella kasvatettu pikku pömppikseni sekä lähinnä borderterrierin naamaa karvoineen päivineen muistuttavat kasvoni eivät ihastuttaneet aivan jokaista. Siispä tyydyin aika usein juomaan halpaa viskiä kotona, sillä kaupungin puistotyöläisen palkoilla minulla ei ollut varaa käydä huorissakaan. Ilmeisesti Tero oli kyllästynyt jatkuvaan valittamiseeni ja muutenkin hieman rappiolla olevaan elämäntapaani, sillä hän oli mennyt ja järjestänyt minulle treffit, jotka olin nyt itse lahjakkaasti unohtanut. Tyypillistä minulle.

Kello läheni seitsemää, jolloin naisen oli määrä saapua luokseni. Ystäväni puhelun jälkeen minulle oli jäänyt viitisen tuntia aikaa laittaa sekä huusholli että itseni edes jonkinnäköiseen edustuskuntoon. Olin talutellut imuria asunnon nurkasta toiseen luonteelleni epätyypillisen huolellisesti. Lisäksi olin kiikuttanut selkä vääränä roskapusseja ulos ja sen jälkeen tyhjiä pulloja kauppaan. Pullorahoilla olin saanut ostettua tarvikkeet spagetti bologneseen, hienoimpaan niistä harvoista ruokalajeista, joita osasin laittaa. Ape hautui nyt hellalla, ja se sai luvan kelvata. Jos tipunen on vailla jotain muuta, imeköön vaikka munaa tai painukoon jonnekin muualle evästämään, tuumailin myhäillen. Melkein toivoin ruoan olevan syömäkelvotonta; ensimmäinen antamistani vaihtoehdoista oli nimittäin sellainen, josta itsekin hyötyisin varsin mukavalla tavalla. Olisin naureskellut tätä mitä mainiointa oivallusta partaani, ellen olisi ajanut isoa osaa siitä helvettiin hetki sitten. Näytin lähestulkoon ihmiseltä, etenkin kun olin vaihtanut reikäiset ja nukkaantuneet kalsarini siistihköihin farkkuihin ja valkoiseen kauluspaitaan, jonka vaatekaappiini päätymisestä minulla ei ollut suoraan sanottuna minkäänlaista havaintoa. Vienoa vanhan viinan hajua peitti Bossin tuoksu, jonka Tero oli pyytämättä minulle jeesatakseen tuonut. Kumosin naamariini lasillisen jääkylmää vettä ja istuuduin naputtelemaan sormillani pöytää ajanvietteeksi.

Säpsähdin, kun ovikello pirahti vaativasti. Nytpä se nähtäisiin, millaisen mervitapolamaisen pubiruusun Tero oli onnistunut meikäpojan treffikumppaniksi värväämään. Joku rumilus se joka tapauksessa olisi, kun ystäväni ei rutinoituneena panomiehenä ollut häneen itse tyytynyt. Kaikki näytti olevan reilassa: joku entisen emännän jäämistöistä kaivamani musta-valkokuvioinen rätti toimitti pöytäliinan virkaa peittäen tupakan polttamat jäljet pöydän lakkapinnassa, haarukat ja veitset olivat suurin piirtein suorassa ja ehjät lautasetkin olin kaapista onnistunut kaivamaan – eri paria tosin, mutta vitunkos väliä sillä oli. Eiköhän sitä toosaa kuitenkin irtoa, mietiskelin itsevarmana ja räväytin oven auki leveästi virnuillen.

Hymyni hyytyi sen siliän tien, kun näin, mitä oven takana oikein odotteli.

Edessäni seisoi pieni ja hento otus, joka oli pikemminkin tyttö kuin nainen. Tuolla korkeintaan kolmekymppisellä, melkoisen mukiinmenevällä tapauksella oli veikeä katse, jonka osittain kasvojen päälle laskeutuva lyhyt tumma tukka peitti. Kovin kiinteän oloiset pystyt rinnat tuijottivat minua intensiivisesti suoraan silmiin turkoosin paidan läpi. Pällistelin ilmestystä monttu auki, enkä kyennyt muodostamaan yhtäkään tilanteeseen sopivaa lausetta. Sikäli kun minulla nyt yleensäkään tilannetajua olisi ollut.

- Moi! Mahdatko sä olla Jalmari, vai ollaanko tässä väärällä ovella? sirkutti hän hymyn kuultaessa äänestä. Mitä helvetin helvettiä? Mitä tuollainen nainen tekee minun ovellani, kyselin itseltäni ajatuksissani enemmän kuin hämmentyneenä. Jos aamulla päätäni takoi vasara, nyt vähintäänkin leka oli iskeytynyt takaraivoon.

- Jalmarihan minä! Maistuiskos tsirbulalle spagetti? sain änkytettyä. Tunsin, kuinka farkut alkoivat käydä joka hetki ahtaammiksi ja päätin, että olisi loistava hetki päästä pöydän ääreen istumaan ja piilottamaan haaroväli sen alle. Nyt heti, ennen kuin likka huomaisi sen millaisissa himoissa tuskailin ja juoksisi pakoon.

Olin ylittänyt itseni ja onnistunut loihtimaan krapulapäissäni oikeaa gourmet-sapuskaa. Entistä tyytyväisemmäksi minut teki se, että tyttö piti maidosta, sillä mitään mölöä hienompaa ruokajuomaa minulla ei tällä kertaa ollut tarjota. Olimme syöneet hartaudella ja jutelleet lähestulkoon kaikesta maan ja taivaan väliltä. Vaikka minusta tuntui, että vastapäätäni istuva nainen oli jostain aivan toisesta maailmasta, tulimme mainiosti juttuun. Olin onnistunut pitämään turpani rivouksien suhteen kiinni ja naisen pöydän vastakkaisella puolella hämmästyttävän pitkään. Nyt hän kuitenkin nousi seisomaan ja alkoi tähyillä ulko-ovelle päin.

- Tahtoisitko sä jäädä yöksi..? kysyin vaisusti. Sanoilla oli selvästi jotain niiden sanotuksi tulemista vastaan ja ne takertuivat kurkkuuni tiukemmin kuin paska Junttilan tuvan seinään. Vatsaa väänsi niin, että tuntui kuin melkoinen varpusparvi olisi tahtonut pian vapauteen. Olin hämmentynyt ensinnäkin siitä, että luukussani oleili poikkeuksellisen hyvännäköinen ihmisyksilö, sekä siitä, mitä tunsin. Mitä nämä ämmäfiilikset oikein olivat? Kirkkaansininen silmäpari mittaili minua leikitellen ilkikurisen hymyn säestämänä. Nousin seisomaan ja olin onnistua tiputtamaan lautaseni lattialle. Johdatin naisen sängylleni ja sammutin valot. Riisuin hänet varoen, kuin peläten särkymistä ja vedin hänet peiton alla tiukkaan halaukseen. Uskalsin tuskin hengittää, kun olimme aivan hiljaa paikoillamme. Ulkona yö tummui ja tuhannet pienet valopisteet syttyivät taivaalle samalla, kun kyynel vierähti tyynylleni. 

NOORA KOPONEN