KAS ON TÄKY MERELLE LÄHTENYT

”Tuun ihan kohta, en varmaan paljoo myöhästy.”

Oli perjantaiaamu, ja täkyläiset olivat virkeämpiä kuin koskaan yhdelläkään aamuluennolla. Sadalta vuodelta tuntunut neljä kuukautta edellisestä Osmasta oli kulunut, ja vihdoin joensuulaisten autojen nokat kääntyivät kohti Tamperetta ja Seitsemän meren Osmaa. Kukin kyyti lähti hieman eri aikoihin roadtripilleen, ja yllättävää kyllä, ruutukaavalta startannut Bilevolvo oli loppujen lopuksi jopa aikataulustaan edellä. Ahkerimmat osmaajat olivat heränneet aamulla askartelemaan M/S Venelalle kontaktimuovipinnoitetta, ja ensimmäiset vastoinkäymiset koettiinkin siis jo hyvissä ajoin, kun muovi loppui kesken eikä uljaan pahvilaatikkolaivan selviytymismahdollisuuksiin täysin uskottu. Onneksi kaikista koettelemuksista on Osmassa tapana selvitä, ja niin myös tästä.

Täkyläiset Tampereella.

Osma-tunnelma oli katossa jo Bilevolvon kääntyessä yliopiston kulmalta kohti pysähdyspaikkaamme Jyväskylää. Tässä kohtaa voisi mainita musiikkikattauksemme parhaat palat, mutta jätämme sen tällä kertaa tekemättä, sillä Bilevolvon tunnelmaa ei voi kuvailla vaan se pitää kokea. Jyväskylässä saimme seuraksemme autollisen oululaisia, ja tortilla-aterioiden jälkeen jatkoimme matkaa kohti Tamperetta, jossa ajaminen osoittautuikin yhdeksi kaaokseksi. Bilevolvomme kuski totesi, ettei tamperelaisilla ollut kovin hyvää käsitystä liikennesäännöistä tai varsinkaan niiden noudattamisesta, joten ruuhka-aikaan eteenpäin pääseminen saati sitten parkkipaikan löytäminen osoittautui haasteelliseksi. Kuten aina kaikesta, tästäkin selvittiin, ja ehdimme paikalle jopa ennen aloitusluennon päättymistä.

Perjantain illanviettopaikka, Messukylän työväentalo, löytyi huomattavasti helpommin kuin yliopiston parkkipaikka. Ilta menikin pitsaa syödessä, muiden fennistien kanssa keskustellessa ja kauniin sinistä boolia juodessa. Illan aikana käytiin paljon jännittäviä keskusteluita, mieleenpainuvimpina varmasti ne, kun eräs täkyläinen ja sumalainen kehuivat vuorotellen järjestöjen puheenjohtajien ulkonäköä. Keskustelut päättyivät muun muassa päiden kolahteluun ja harmillisesti illanvieton loppumiseen, mutta kaikki halukkaat pääsivät onneksi jatkamaan matkaansa muuallekin kuin majapaikkoihin.

Lauantaiaamu alkoi perinteisesti ruokakriiseilyllä. Kaikki täkyläiset saapuivat yliopistolle melkein ajoissa, ja Täky Jahtiklubben oli valmiina lähtöön. Suomenruotsalaiset purjehtijamme rapu(lo)ineen ja aaltoineen selvisivät tyrskyistä ja saivat pelastettua merihädässä olleen täkyläisen joka rastilla aina vain paremmin. Tuoreimmat miehistömme jäsenet näyttivät esimerkkiä varsinkin alkoholipitoisten juomien nauttimista vaativissa tehtävissä, eikä heittäytymiskykyisistä merimiehistä ollut paatissamme pulaa.  Myös M/S Venela selvisi turnauksesta kunnialla kelluen juuri ja juuri aarteen luoksi, mutta lopulta alus haaksirikkoutui ja se hylättiin äärimmäisen pakon edessä roskalavalle.

Sitsit järjestettiin samassa paikassa kuin perjantain illanviettokin. Ne etenivät oikein perinteiseen malliin, ja illan aikana kuultiinkin paljon loistavia puheita ja laulettiin vielä hienompia lauluja. Mainittakoon esimerkiksi se, että laulutiimimme vujuille sanoittama Humanisti hunningolla sai ensiesityksensä juuri näillä sitseillä samalla, kun muut järjestöt onnittelivat 45-vuotiasta Täkyä.

Vaikka sitsit meinasivatkin loppua kohden hieman karata käsistä, fennistilauma hiljentyi kuuntelemaan illan kohokohtaa eli turnauksen voittajan julkistamista. Tällä kertaa emme onnistuneet esiintymään tarpeeksi lahjakkaasti, ja olimmekin pieneksi pettymykseksi yksiä turnauksen häviäjistä. Onneksi näin kävi myös pöytäseurueemme siulalaisille, joten avuliaina joimme heidän kanssaan siulanväristä boolia yhteiseen suruumme. Suru kuitenkin oli vain hetkellistä, ja puhdas onni ja ylpeys Sanen voitosta valtasi mielemme. Näin oli hyvä.

Sitsien jatkot pidettiin Doriksessa, johon suuntasimme yhdessä bussilla. Bussi oli niin täynnä fennistejä, ettei yhteinen ilomme voinut olla välittymättä muille matkustajille. Matkasta osalla on muistikuvia, joillain ei minkäänlaisia. Baarissa tapahtui paljon erinäisiä asioita. Osa päätyi majapaikkoihinsa helposti, kun taas osa seikkaili tamperelaisten ohjeistamana väärällä bussilla ympäri Hervantaa vielä lähempänä aamukuutta. Kaikkien onneksi myös he löysivät perille, sillä Bilevolvon lähtö olisi saattanut muussa tapauksessa suuresti vaarantua.

Sunnuntaina kotimatka alkoi menomatkasta poiketen hieman aikataulusta jäljessä. Tästä emme kuitenkaan välittäneet, sillä syy tähän oli loistava kotzone-aamiaisemme. Paluumatka oli vähintäänkin yhtä loistava, vaikka jo hyvin pian bilevolvolaiset päätyivätkin soittelemaan jo legendaarisia puheluitaan matkan aikana. Paljastui myös, etteivät kaikki olleet maistaneet töhnämunia, joten tämäkin vääryys luonnollisesti korjattiin. Kaikki täkyläiset selvisivät kotiin vielä saman vuorokauden puolella, vaikka jokaisen olo olikin hyvin postosmaattinen.

Kun täkyläisiltä kysyy, miten Osma nyt sitten meni, varmaan yksikään ei jätä mainitsematta saamaansa Osma-ruttoa ja sitä, kuinka makasi sängyn pohjalla seuraavan viikon tai vähintäänkin yski keuhkonsa pihalle. Pisimmän ruttotaudin palkinnon voitti tällä kertaa eräs täkyläinen, joka pääsi taudistaan eroon vasta neljännen viikon jälkeen. Niin se taitaa olla, että Osma jättää aina jäljen, eivätkä ne jäljet ole aina pelkkiä mustelmia.

On varmaan sanomattakin selvää, että Bilevolvon kiillotus Oulun Osmaa varten on jo alkanut ja myös soittolistan päivittäminen käynnistynee hyvin pian. Osma on fennistin parasta aikaa!

Teksti: Bilevolvon etupenkki