sunnuntai 14. toukokuuta 2023

PÄÄKIRJOITUS

Tämä kevät on ollut yhtä juhlaa. Täkyn huikea Osma-voitto käynnisti mukavan putken vuosijuhlien kautta vappuun, joka sekin monella on jatkunut esimerkiksi Euroviisu- jääkiekko- ja Pride-rientojen merkeissä. On hieno tunne olla mukana jossain itseään suuremmassa, olipa kyse sitten Osmasta, viisuhuumasta tai Itäkynän toteuttamisesta. Kun kaiken lisäksi pitkään odotettu kesäkin alkaa vihdoin näyttää merkkejä itsestään, juhlamieltä ei voi pitää poissa.

 

Juhlan toinen puoli on kuitenkin aina raakaa työtä. Se, että saamme nauttia milloin mistäkin tapahtumista, teoksista tai ilmiöistä, vaatii aina jonkun valtavaa työpanosta. En voi kuin ihmetellä aktiivisten opiskelijoiden vaivannäköä opiskelijatapahtumien eteen, sillä opiskelijan työpanosta vaativat myös opinnot. Monet ovatkin juuri tiristäneet itsestään viimeiset mehut kaapiessaan kokoon tarvittavia opintopisteitä lukuvuoden viimeisistä kurssisuorituksista ja harjoitteluista.

 

Omalle tililleni ei tänä vuonna ole juuri opintopisteitä kilahdellut, mutta lohduttaudun sillä, että ehkäpä ainejärjestöhommat ja muut työelämätaitoja kehittävät kokeilut osoittautuvat tulevaisuudessa opintopisteitä hyödyllisemmiksi. Opiskelijan elämä on kyllä välillä melkoista tasapainottelua opiskelun tavoitteiden, taloudellisen pärjäämisen ja vapaa-ajan välillä. Toivotaan, että kesä tuo monen tilanteeseen tasapainoa, esimerkiksi aikaa suorittaa rästiopintoja, rahaa kesätöistä tai mahdollisuuden viettää palauttavaa vapaa-aikaa. Kesä on myös hyvää aikaa kirjoittaa omaa tekstiään Itäkynän kirjoituskilpailuun!

 

Vaikka kevät oppiaineessamme ja ainejärjestössämme on ollut työläs ja täynnä kaikenlaista puuhaa, täkyläiset ovat intoutuneet (pienellä suostuttelulla, myönnän) raportoimaan tähän Täky testaa -teemaiseen numeroon kuka mistäkin. Päätoimittajana parasta on lukea muiden kirjoittamia tekstejä ja ylpeänä huomata, että suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelijoilla on taito kirjoittaa johdonmukaisesti ja kiinnostavasti mistä tahansa aiheesta. En välttämättä allekirjoita edellistä tämän pääkirjoituksen osalta, mutta siitä syytän Käärijää, jonka vuoksi viime yö meni pitkäksi euroviisuvalvojaisissa.

 

Mutta ei kun lueskelemaan raportteja projektityökurssista, alumnikahveista ja kaikista kevään juhlista: Osmasta, vuosijuhlista ja vapusta. Tämän numeron kautta on hyvä laskeutua kesään!

 

Sinja Ylisiurua

joka alkoi kokoamaan kesän 2023 Spotify-listaa tammikuussa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti