lauantai 26. helmikuuta 2022

YSTÄVÄNPÄIVÄN GALLUP

 

Ystävänpäivän yleinen ystävä- ja yleispäteväkyselygallup

 

Ystävänpäivää vietettiin jonkin aikaa sitten, joten päätimme toimituksen työryhmässä tehdä aiheeseen liittyvän kyselyn. Samalla tiedustelimme hieman yleistä tunnelmaa ja tulevaisuuden toiveita. Tässä jutussa hieman avaamme kysymyksiä ja vastauksia sekä pyrimme parhaan kykymme mukaan tulkitsemaan niitä.



 

Ensimmäisenä kysyttiin tuntemuksia ajankohtaan sopivista työtavoista. Mielipiteitä selkeästi herätti myös vastausvaihtoehtojen oikeakielisyys, vaikka läheily lopulta voitti äänestyksen. Kysymys jättää kieltämättä vaihtoehtojen tulkinnan avoimeksi, sillä kumpaakaan sanaa ei tahdo löytyä tietoverkon valtateiltä. Urbaani Sanakirja antaa sentään kuvauksen etäilylle, mutta uskomme vahvasti toimituksessa, että sitä vaihtoehtoa eivät tainneet vastaajat hakea. Tuloksista voimme kuitenkin päätellä ainakin sen, että lähimailla tapahtuvat tilaisuudet voittavat etänä tapahtuvat tilaisuudet. Onneksi nykyään voi usein valita haluamansa osallistumistavan.




Ystävänpäivän hengessä haettiin seuraavaksi potentiaalisia uusia ystäviä, joita on usein vaikeampi saada enää vanhemmalla iällä. Tämän kisan voitti suvereenisti suomenruotsalainen kirjailija Tove Jansson. Valitettavasti vain tämän muumimamman tapaaminen olisi nykypäivänä kovin hankalaa. Toisaalta tämä pätee samalla aika moneen muuhunkin vastausvaihtoehtoon. Tovelta kuulisi epäilemättä hyviä tarinoita kahvilla istuessa, joten äänestyksen voittaja ei tullut täysin yllätyksenä. Kisa kakkossijastakaan ei ollut varsinaisen tiukka, sillä toiseksi tuli tietenkin akateeminen rehtorimme Tapio Määttä. Mielenkiintoista olisi tavata Krista Kiurun äänestäjät.

 


 

Kolmas barometri tunnusteli ystävänpäivän tunnelmia. Ikävästi traumatisoituneet ja ystävänpäivään neutraalisti suhtautuvat päätyivät tällä kertaa tasatulokseen. Peruskoulun ystävänpäivätraumat ovat varsin ymmärrettäviä, sillä väkinäinen halailu ja nimien kerääminen ovat parhaimmillaan/pahimmillaan poliisitapauksia. Tasaväkisiä olivat myös ystävänpäivästä yksinnauttijat sekä siitä ihan yleisesti nauttivat henkilöt. Kaksi vastaajaa ei ollut kuullut koko merkkipäivästä, joten tässä heille lisätietoa: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/02/04/ystavanpaiva-142

 

 

 

 

Samalla teemalla haettiin suosittuja asioita, joita vastaajat tykkäävät tehdä mieluiten muiden kanssa. Näistä rajatuista aiheista selkeän äänten enemmistön sai kahvittelu. Ja Kahoot. Humpalla. Tasaisena kaksikkona taas olivat ryhmätyöt akateemisen denaturoinnin kanssa. Kyselytyöryhmä ei voi kuitenkaan suositella denaturointia edes akateemisessa mielessä eikä ota vastuuta kyseisestä toiminnasta. Debatointi taas jäi syystäkin viimeiseksi.

 

 

 

 

Viimeinen kysymys oli lyhyt ja ytimekäs. Tällainen kysymys on muutenkin hyvä esittää hyvissä ajoin näin helmikuussa. Moni vastaaja halusi olla ilmeisen näppärä ja vastata vaihtoehtoisen myöntävän vastauksen. Muutama pessimistikin löytyi, jotka uskovat, että seuraavakin vappu vietetään ruudun takana. Toivottavasti näin ei kuitenkaan ole, ellei joku välttämättä halua itse sitä viettää niin. Pari kielteistä vastaustakin ilmeisesti saatiin, vaikka vaihtoehtoon oli merkitty melko eksplisiittisesti vastauksen väärämielinen luonne.

 

 

Gallupin vapaammassa osassa toivottiin terveyttä kukille ja muille kasveille sekä tunnelmoitiin jo hieman valmiiksi vappua. Myös ystävä- ja yleispäteväkyselygallupin nimen selitystä hieman tiedusteltiin pohtimalla, onko kyseessä ystäväpäteväkyselygallup, ystäväkyselygallup vai ystävägallup. Luovaa taidetta ei ole tapana avata, joten tämä jätetään lukijan eli kokijan tulkittavaksi. Vastauksissa kyseltiin myös Täkyn pulkkailupäivän perään. Kyselytyöryhmä ei (onneksi) vastaa tapahtumista, mutta vastaa sen verran, että tulevaisuus näyttää lumiselta.

 

 

-Kyselytyöryhmä Mikko ja Roosu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti