maanantai 3. helmikuuta 2020

KULTTUURIEN KOHTAAMISIA

Lukiosta asti olen ollut kiinnostunut vaihto-opiskelusta sekä kansainvälisyydestä. Vietin lukiossa vaihtovuoden Unkarissa, ja Suomeen palattuani olin varsin aktiivisesti vaihto-oppilaiden kanssa tekemisissä. Oli siis vain luonnollista, että asetuttuani yliopistoelämään päädyin loppujen lopuksi hakemaan kv-tuutoriksi. Kansainvälisten opiskelijoiden tuutorina pystyn toteuttamaan juuri sitä asiaa, joka jo lukiossa houkutteli minut vaihdon ihmeelliseen maailmaan: haluan oppia muista kulttuureista ja olla tekemisissä ulkomaisten opiskelijoiden kanssa.


Kv-tuutorointia olen tehnyt nyt neljä lukukautta, ja se on antanut minulle paljon enemmän kuin olin alun perin odottanut. Jo heti ensimmäisessä koulutuksessa aloin hahmottamaan, että vaihto-oppilaiden asioita hoitamalla oppisin hyvin paljon suomalaisista virallisista käytänteistä. Pankkien, Joensuun Ellin ja maistraatin kanssa olen ollut tekemisissä paljon ja sitä kautta olen oppinut yllättävän paljon näiden tahojen käytänteistä. Taito olla tekemisissä virallisten tahojen kanssa on erittäin hyödyllinen. Samalla myös kehittyy kyky lähteä selvittämään asioita, kun tarve sitä vaatii.

Lisäksi ainakin kaikki vaihto-oppilaat, joita olen täällä Suomessa tuutoroinut, ovat olleet todella mainioita persoonia! Minulla on käynyt sen kanssa tuuri. Hyvin harvinaisen kerran olen ollut tietoinen pienestä draamasta, mutta kaiken kaikkiaan heidän kanssaan on ollut ilo olla tekemisissä. On ollut erittäin mukavaa seurata, miten saamani ryhmien henkilöt ovat tulleet toimeen keskenään ja löytäneet paikkansa suomalaisessa opiskelijaelämässä. Heidän minulle kiitokseksi tuomat lahjat ovat aina lämmittäneet sydäntä, ja heidän kanssaan on aina ilo rupatella ruokalassa, istua iltaa taikka käydä urheilemassa.

Lisäksi kv-tuutoroinnin kautta olen päässyt toteuttamaan intohimoani kieli-ihmisenä. Osaamieni vieraitten kielten käyttö on erittäin tärkeää kielitaidon kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi. Kommunikoin siis mielelläni vaihto-oppilaiden kanssa heidän äidinkielellään, jos vain suinkin osaan. Autan heitä mielelläni myös aina tarvittaessa suomen kielen oppimisessa. Nyt tänä keväänä lähdin ensimmäistä kertaa vetämään suomen kielen kielikahvilaa. Kielikahvilat ovat vaihto-opiskelijoiden vapaaehtoisesti vetämiä vapaamuotoisia kielen ja kulttuurin oppimistapaamisia, joita muutkin yliopiston oppilaat voivat vetää ja hyödyntää. Yllättävintä kv-tuutoroinnissa on ollut se, miten paljon siitä saa myös hyötyliikuntaa. Etenkin ensimmäisen viikon aikana vaihto-oppilaiden saavuttua käveltyjen kilometrien määrä moninkertaistuu tavalliseen verrattuna. Lisäksi ISYYn survival package -laatikoiden kantaminen on hyvää treeniä käsivarsille.

Kaiken kaikkiaan kv-tuutorointi on paljastanut minulle paljon monipuolisemman maailman kuin olin aluksi kuvitellut. Se ei ole pelkästään vaihto-oppilaiden auttamista tai siihen menevien kulujen korvausten hakemista. Kaikki ihmiset, joihin tutustut, sekä kaikki tahot, joiden kanssa olet tekemisissä, opettavat jatkuvasti jotain uutta ja avaavat mahdollisuuksia, joita ei heti olisi tullut ajatelleeksi.


Teksti ja kuva: Siiri Rantanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti