Täkyn puheenjohtaja Inka Räsänen piti juhlallisen puheen. |
Täky vastaanotti toinen toistaan hienompia lahjoja. Suomen kielen oppiaine oli hankkinut Täkylle Botanialta oman kivilaatan, johon on mahdollista kaiverruttaa jokin galakseja räjäyttävä värssy. Kuulostaa samanaikaisesti sekä uhalta että mahdollisuudelta. Kiven lisäksi Täkyä muistettiin aineettomin hyväntekeväisyyslahjoin. Vastaanotimme myös Jaloviinaa ja Gambinaa, joista jälkimmäisen hienoudesta vuosijuhlakaronkkaan sitä nauttimaan kokoontuneet henkilöt eivät ole täysin varmoja.
Onnistunutta iltaa
täydensivät makunystyröitä hyväilevä menu, Täkyn kaapin luurankoja valaisseet
puheet, hassunhauskat vuosijuhlille varta vasten sanoitetut yhteislaulut,
kiperä tietovisa ja Joy-kuoron silmiä kostuttaneet lauluesitykset. Täkyläisten
kurkkuja kostuttaneet nimenomaan näihin pirskeisiin suunnitellut Sininen 45
-drinkit pitivät huolen siitä, että parketti täyttyi tanssin pyörteisiin
antautuvasta juhlakansasta illan huipentuessa bändin soitantaan.
Vuosijuhlien jatkot
vietettiin Kerubissa, mutta niitten tapahtumat jääköön arvailujen varaan.
Juhlat vaativat veronsa, sillä seuraavana päivänä runsain mitoin pitsaa ja
sipsejä sisältäneellä silliaamiaisella nähtiin huhujen mukaan varsin väsynyttä
porukkaa.
Teksti: Noora Koponen
Kuva: Kasper Garam
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti