KOLUMNI

Opiskelijat ainaisina väliinputoajina

Ketään ei kiinnosta. Siltä tuntuu monista korkeakouluopiskelijoista, jotka kamppailevat uupumuksen, mielenterveysongelmien ja oppimisvaikeuksien kanssa, mutta apua ei saa mistään. Opiskelijat ovat yhteiskunnan pohjasakkaa. Sellainen tunne tulee, kun eduskunnassa väläytellään opiskelijan tukien leikkaamista ja korkeakoulujen lukukausimaksuja, kun opiskelijat pakotetaan jo nyt kustantamaan elämisensä suurella siivulla opintolainaa tai tekemällä töitä täysipäiväisen opiskelun kyljessä. Vaikka terveydenhoidon resurssien puute ja inflaatiosta johtuva hintojen nousu vaikuttavatkin kaikkien arkeen, purevat ne opiskelijoihin erityisen kovaa.

 

Näin vaalien alla valtiovarainministeriön väläyttelemät leikkaukset muun muassa opintotukiin, asumislisiin ja ateriatukiin ovat kauhistuttaneet erityisesti opiskelijoita. Laadukas, kaikille saatavilla oleva koulutus on pitkään ollut suomalaisten suuri ylpeydenaihe, mutta opiskelijoiden asemaa heikentämällä tämä vahvuus voi kääntyä heikkoudeksi. Kun opiskelijana elämisen hintalappu kasvaa, putoavat monet alemman tulotason taustoista ponnistavat korkeakoulutuksen ulkopuolelle, vaikka potentiaalia ja motivaatiota muuten löytyisikin. Tällainen ajaa Suomea eriarvoiseen luokkayhteiskuntaan, jossa varallisuudesta ja akateemisuudesta tulee entistä enemmän periytyvä ominaisuus.

 

Ei ihmekään, että YTHS:nmielenterveyspalveluiden jonot ovat massiiviset, kun opiskelijoita on nyt vuoronperään kuormittanut ensin koronapandemiasta johtunut epävarmuus ja syrjäytyminen, ja sitten inflaation pahentama taloudellinen ahdinko. Lisäksi opiskelijoilla on jatkuvasti paineita valmistua mahdollisimman nopeasti ja löytää kerralla se oma polkunsa, jolla pysyä, eikä tilaa jää itsensä etsimiselle. Totta kai nopea valmistuminen ja siirtyminen työelämään hyödyttävät nykyisenmallista markkinataloutta, mutta onko kukaan tullut ajatelleeksi sitä, että nimenomaan opiskelijoiden hyvinvointiin panostaminen edesauttaisi sitä, että meillä olisi tulevaisuudessa henkisesti hyvinvoivempia ja näin ollen tehokkaampia työntekijöitä?

 

Teksti: Johanna Sacklén