Kevät on ollut kaikin
puolin erikoista aikaa ja monet normaalit asiat on jouduttu hoitamaan etänä.
Opiskelu, työt, yhteydenpito läheisiin ja jopa opiskelijatapahtumat ovat
siirtyneet verkkoon. Ensimmäistä kertaa myös vappua on jouduttu juhlimaan
kotisohvalta käsin. Siitä huolimatta kevät ei kuitenkaan ole ollut pilalla,
sillä kaikessa on loppujen lopuksi kyse vain omasta asennoitumisesta!
Monia on varmasti huolestuttanut
se, onko etäbileissä sitä samaa tunnelmaa kuin normaaleissa
opiskelijatapahtumissa. Opiskelijat ovat onneksi neuvokkaita ja vappunakin oli
tarjolla monenlaista etäohjelmaa tunnelmaa nostattamaan. Täkyläisten vappu
alkoi vappuprepillä, jota vietettiin Discord-sovelluksessa Täkyn omalla palvelimella.
ISYY puolestaan järjesti muun muassa Wappuradion, etäsitsit ja vuosittaisen
Savo-Karjala excursion tällä kertaa simuloiduilla busseilla.
Kuinka etäbileisiin sitten
kannattaa valmistautua? Suomalaisille kalsarikännit ovat onneksi tuttu
konsepti, joten juhlatunnelmaan virittäytyminen kotona tuskin lienee ongelma.
Bilefiilistä voi kuitenkin nostaa esimerkiksi vetämällä jalkaan
opiskelijahaalarit, jotka ovat kevään aikana pölyyntyneet kaapin pohjalla.
Kotona voi myös koristella ja laittaa bileisiin sopivaa tunnelmavalaistusta.
Musiikkia, pientä naposteltavaa ja sopivaa nesteytystä ei sovi unohtaa!
Haasteitakin toki on.
Sitsilaulujen laulaminen etäyhteyksin on todettu erittäin haastavaksi.
Esimerkiksi vappuprepin yhteydessä harjoiteltu Meelelahutuslaulu voitti
kakofoniallaan jopa normaaliolosuhteissa järjestettyjen sitsien
loppuillasta lauletun Toton African. Kerrostalossa myöskään naapurit
eivät välttämättä nauti sulosointuisesta laulannasta kellon lähestyessä
keskiyötä. Pätkivä internet ja muu tekniikan pettäminen voivat aiheuttaa
harmaita hiuksia, mutta niistäkin selviää kärsivällisyydellä ja huumorilla.
Pätkivä netti voi nimittäin saada kaverin puheen kuulostamaan erittäin
robottimaiselta.
Etäilyssä on paljon haasteita,
mutta toisaalta etäbileiden jälkeen ei tarvitse tuhlata opintotukiaan taksimatkoihin.
Eikä haittaa yhtään, vaikka ottaisi illan aikana muutaman kupin liikaa
ilolientä, sillä ei tarvitse pelätä heräävänsä aamulla Suvantosillan alta. Ja
vaikeuksista huolimatta on hyvä muistaa, että kaikki me olemme yhdessä samassa
veneessä, joten miksi emme ottaisi kaikkea iloa irti etäjuhlinnasta. ISYYn
etäsitseillä kampusrajat rikottiin ja joensuulaiset sitsasivat yhdessä
kuopiolaisten kanssa. Molempien kaupunkien opiskelijat pääsivät pitämään
yhdessä hauskaa ja jakamaan vappuperinteitään.
Vappuna 2019, kun julkiset kokoontumiset olivat sallittuja. |
Kun koronarajoituksia aletaan
purkaa, niin kaikki odottavat varmasti paluuta normaaliin arkeen. On kuitenkin
melko varmaa, että etäyhteydet ovat tulleet jäädäkseen ainakin töiden ja
opiskelujen osalta, joten miksi ei tapahtumienkin osalta! Tänä keväänä on
opeteltu paljon uutta ja kokeiltu, mikä toimii ja mikä ei. Ehkä ensi
syksynä normaalien sitsien ja bileiden lisäksi ainejärjestöt järjestävät
edelleen rentoja peli-iltoja Discordissa ja etäkahvitteluja Zoomin
välityksellä.
Teksti: Johanna Sacklén
Kuva: Karoliina Kapanen
Kuva: Karoliina Kapanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti