keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

EUROVIISUT KAVERIEN SEURASSA

Euroviisut 2017

Tähänastisessa elämässäni olen tarkoituksella jäänyt paitsi ainakin kahdesta asiasta: jääkiekko- ja Euroviisuhehkutuksesta. Jääkiekosta en ole koskaan välittänytkään, Euroviisut olen katsonut kokonaan tai osittain vuosina 2006, 2007, 2009 ja 2014. Lordin voitto oli toki eeppinen kokemus, mutta ylivoimainen suosikkini aikoinaan oli Alexander Rybak ja hänen kappaleensa Fairytale, ah!
    
Kuulin viime vuoden viisuista pääasiassa pelkkää hyvää – jos ei lasketa sitä, että voittaja oli mitäänsanomaton Ukraina. Tänä vuonna päätin osallistua Euroviisujen huumaan oikein kunnolla: katsoin jopa semifinaalit, mitä en yleensä tee. Ensimmäisen semifinaalin katsoin itsekseni, mutta toista semifinaalia jännittivät Täkyistä minun lisäkseni Sohvi ja Lotta. Mukana oli porukkaa myös ainejärjestömme ulkopuolelta, Godiksesta: Vilma, Wilma, Outi ja Joanna, kiitokset hauskasta seurasta! Kuten tavallista, Euroviisujen kamalinta ja samalla parhainta antia ovat laulujen tekstitykset. Näin jodlaat suomeksi:

    
Lauantaisen finaalin katsoin kahden konkarin, Sohvin ja Jennyn, kanssa. Messissä oli tietenkin kaikki viisuhenkinen: viisubingo, viisupitsa, viisukuohari, viisupopparit. Minulla ja Sohvilla oli selkeät suosikit. Minun TOP3-listaani kuuluivat Portugali, Ranska ja Unkari. Sohvin TOP3 olivat Italia, Romania ja Azerbaidzhan.  

    



Tänä vuonna voittajaksi selviytyi Portugali. Voitto oli maalle ensimmäinen ja, jos oman mielipiteeni ilmaisen, täysin ansaittu. Salvador Sobral sykähdytti suklaasilmillään ja kauniilla kappaleellaan jo esikatselussa ja oli siitä lähtien ehdoton suosikkini. En voi sanoa uskoneeni hänen voittoonsa, mutta ainakin toivoin sitä: äänestin häntä jopa kahdesti!

Toiseksi sijoittui Bulgarian Kristian Kostov, kolmanneksi Moldovan SunStroke Project. Ensimmäiseksi mainittu näytti aivan K-popparilta, jolla oli Harry Stylesin ääni, jälkimmäisestä mainittakoon paluun tehnyt Epic Sax Guy. Neljäntenä oli Belgian Blanche, mikä yllätti ainakin meidät. Ei voi kiistää, etteikö kappale olisi hyvä indie-biisi, mutta Euroviisuissa nähty lavashow ei ollut kovinkaan kummoinen. Viidenneksi sijoittunutta Ruotsin Robin Bengtssonia inhosimme, vaikka biisi oli kiistämättä menevä. Yhtä mieltä olimme siitä, että esimerkiksi vuoden 2016 viisuihin verrattuna 2017 tarjosi musiikillisesti parempaa settiä – ja olihan se lavalle rynnännyt pyllistelijäkin eeppinen yllätys.

Teksti: Karoliina Kapanen

Kuvat: Sohvi Pesonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti