Ovikellon
kilahdus, pienoinen narina ja askeleet tiskille. Varovainen rykäisy, ja
katsekontakti.
”Moi.”
”Kato,
moi. Sua ei sit ookkaan näkynyt. Millo sä oikein kävit viimeks?”
”On
siitä varmaan jo vuosi. Nähtiinhän me sillo pari kuukautta sitte.”
”Ai
nii, joo. Siellä Rosan hautajaisissa.”
”Niin,
siellä. Mut en mä sen takia tullut.”
”Ei
musta meillä ole mitään muuta yhteistä ku sun siskos, vai siskopuoliko se sulle
sit oli?”
”Ihan
sisko.”
”Teitä
on vaan niin paljon, et ei kaikkia erota toisistaan.”
Hermostunut
naurahdus ja sormien nakuttelua pöydän puista pintaa vasten.
”Haluutko
sä jotain?”
”Öö,
joo.. kahvi, mustana, kiitos.”
”Mä
voin varmaan istua seuraks, kun ei täällä tähän aikaan oo ketään.”
”Joo,
istu vaan, ei se mua haittaa, päinvastoin.”
Likaiset
kädet, tarttumassa kuppiin. Kädet, joiden kynnet oli pureskeltu juureen asti.
Toiset kädet, hyvin hoidetut, nostamassa sirosti toista kuppia. Kahdet askeleet
kulkemassa pöydän luo, esiin vedettävien tuolien kirskahdukset ja kaksi
tumpsahdusta istumisesta.
”Jos
sä et halua puhua Rosasta, niin miks sä sit tulit?”
”Koska
Rosa sano aina, et sä ymmärtäisit mua… ja et sä osaisit neuvoa.”
”Ehkä
osaan, ehkä en. Minkälaisia neuvoja sä tarttet?”
Kurkun
rykimistä, hermostunutta liikehdintää ja pikainen pälyily ympärille. Ketään ei
ollut paikalla heidän lisäkseen, joten hän huokaisi syvään.
”Kai
Rosa sullekin laski leikkiä mun kustannuksella?”
”Ei
oikeastaan, enimmäkseen se puhu isästäs, jos perheestään puhui. Mut oon mä
varmaan kuullut juttuja.”
”Pojat
varmaan nauraa mulle kaikissa mahdollisissa yhteyksissä siitä. Rosa sano jo
viis vuotta sitten, et niin on, mut en mä uskonut, mut nyt mun taitaa olla
pakko uskoa…”
”Yritätkö
sä kakistaa ulos, et luulet olevas homo?”
Äkillinen
punastuminen, tärisevät kädet kietoutumassa kupin ympärille suojaa hakien.
Välttelevä katse, mutta pieni ja varma nyökkäys.
”Mitä
pahaa siinä on, että on homo? Ei sitä kannata salata mitenkään.”
”Mut
muut ihmiset ei ymmärrä. Ne vaan pilkkaa ja nauraa mulle, ja kiusaa koulussa.”
”Ei
mullakaan ollut helppoa, kun tulin kaapista. Mut se autto, et mulla oli kaks
tärkeetä ihmistä, jotka usko muhun ja tuki mua. Niko, mun poikaystävä, ja sun
sisko. Niiden luokse mä karkasin, kun isä alko purkamaan pettymystään muutenkin
kuin sanoin. Ja oikeestaan, Rosan kautta mä Nikon tapasinkin.”
”Mut
nyt, kun sisko kuoli, ei mulla oo ketään. Isälläkin on taas joku uus nainen,
mut kyllä se senkin hylkää, kun se kohta pullauttaa ne vauvat ulos.”
”Sit
teitä on taas lisää.”
”Niin.”
”Mut
mistä sä oot saanut päähäs, et oisit homo?”
Uusi
punastus, kun edellinenkään ei ollut vielä häipynyt. Vastaamisen välttelyä
kännykän
katsomisessa
ja kupista hörppäämisellä. Vaan kärsivällisyys palkittiin.
”Mä
oon tainnu ihastua yhteen jätkään.”
”Aha.
Tunneko mä sitä? Jos tunnen, niin voin esitellä sut sille.”
”Kyl
sä sen varmaan tunnet, mut mun pitää varmaan esitellä ite itteni sille.”
”Okei.
Mut mikä saa sut luulemaan, et oisit homo?”
Ihmettelevä
katse.
”Miten
niin? Eiks se ollut selvää?”
”Ei
tietenkään. Ei poikaan ihastuminen tee susta homoa.”
”Mut
sähän oot homo.”
”Niin
olen. Miten mun seksuaalinen suuntautuminen vaikuttaa siihen, et sä oisit
samanlainen?”
”Miks
sä oisit homo, jos mä en ole, kun me molemmat tykätään pojista?”
”Koska
mä en tykkää mistään muusta, ja usko pois, mä oon kokeillu ja miettiny tätä
monta vuotta.
Ja
mitä väliä sillä on, vaikka oisit homo? Ei se muuta sua ihmisenä mitenkään.”
”Muiden
ihmisten mielestä se tuntuu muuttavan. Ainakin koulussa.”
”Koulut
nyt on täynnä epäkypsiä ihmisiä, jotka ei tiedä, miten erilaisiin ihmisiin pitäis
suhtautua. Ei se tietty anna ihmisille lupaa kiusata, mut semmosta nyt vaan
tapahtuu.”
”Mut
en mä halua, et mua leimataan homoks, jos en sun mielestä kerran ole!”
”En mä
sanonut, et sä et vois olla homo, mut varmaahan se ei oo, oli sun ihastus
sitten poika tai ei. Maailmassa on kuitenkin enemmänkin lokeroita kuin heterot
ja homot.”
”Kyl
mä sen tiiän, en mä oo turhaan käynyt koulussa.”
”Koulu
ei kyl opeta mitään, ne pimittää suurimman osan tiedosta, jotta nuoret ei
alkais kyseenalaistaan itteensä liikaa. Se on niitä säästämiseen liittyviä
juttuja, kun niitten ei sit tartte hankkia kaikille itteään ettiville nuorille
terapeutteja hoitamaan niiden omakuvaongelmia, kun ei sellasta oikein voida
ryhmäterapialla kuitata.”
”Vitun
koulu.”
”Älä
muuta sano. Mut hei, me suljetaan kohta, haluutko lähtee sit mun kanssa vähän
ulos kävelemään? Jos raitis ilma vaikka virkistäis sun ajatuksia.”
”Mut
siellä on pakkasta.”
”Nollakeli
siellä on, ja mä voin lainata sulle vaatteita, jos meinaat, ettet noissa pärjää
siellä. Sä oot vissiin vähän lyhyempi kuin mä, mut eiköhän me jotain sopivaa
silti löydetä.”
”No,
ok. Jos on pakko.”
”Ei
tietenkään oo.”
”Eiku
mennään vaan.”
”Sitähän
mäkin.”
Tyhjiksi
juodut kupit tiskialtaan reunalle, vettä molemmissa. Ähellystä housujen
vaihdosta, sillä lainaan otetut olivat hieman liian tiukat. Takkia päälle ja
pipot hiusten peitoksi. Naksahdus oven lukitsemisesta. Narskuvat askeleet
lumella, ja taakse jäävät jäljet.
”Sun
siskohan tais olla pan, jos mie oikein muistan.”
”En mä
tiiä, mut ei se kyl tuntunut välittävän, kenen kanssa pani.”
”Joo,
ei. Se sen viimeisin oli kyllä melko helppo, ja aikamoinen nössykkä. Kävi
oikeestaan vähän sääliks, kun siskos heitti sen ulos.”
”Mihin
se siskon maalaus joutu?”
”Se on
mun ja Nikon kämpässä, meiän sängyn yläpuolella.”
”Eiks
se oo homoille ahdistavaa, et alastoman naisen muotokuva tuijottaa?”
”Ei
Niko oo homo. Se tykkää myös tytöistä. Ei, unoha toi. Se tahtoo, et sillä on
sängyssä yhtä aikaa sekä tyttö että poika, mut tällä hetkellä se joutuu
tyytymään vain muhun.”
Huuruava
hengitys takin kauluksen alta. Pimeä ilta, kuun valaisema hohtava hanki
peittämässä alleen kaiken tutun ja sulan aikaan niin kauniin. Lumimassan
tukahduttama hiljaisuus, vain askeleiden narske pakkasssäässä.
”Sun
ei tartte määritellä ittees, jos et halua. Kyllä sä keksit, mikä sä oot, kunhan
saat enemmän kokemusta elämästä ja omista tunnoistas. Varsinkin, jos tää on sun
eka ihastukses.”
”Ei
oo, vaan toka.”
”Oliko
sun eka ihastus sit kans poika?”
”Ei,
se oli yks tyttö.”
”No
ni. Et sä mikään homo ole, vaikka saatat ihastuakin poikiin. Noin nuorena oman
sukupuolen edustajaan ihastuminen on ihan normaalia. Mitä sä nyt olit,
viistoista?”
”Kuustoista.”
”Melkein
kuitenkin.”
”Onks
sille, et tykkää molemmista jotain nimikettä?”
”Joo,
sillon sä oot bi.”
Narskeen
loppuminen, kun ensin toinen ja sitten toinen pysähtyi. Kevyemmät askeleet
palasivat ensimmäisen luo. Ylöspäin luotu aneleva katse.
”Voiko
mua siitä kiusata, jos mä oon bi?”
Olkapäälle
laskettu käsi. Käden päälle laskettu käsi.
”Mä
oon ihastunut suhun, Mikael.”
Hämmentynyt
hiljaisuus, katseeseen vastaava katse. Toisessa uteliaisuutta, toisessa
varmuutta ja epävarmuutta yhtä aikaa. Varmuutta tunteista, mutta epävarmuutta
siitä, olisiko kuitenkaan pitänyt kertoa. Matkaa jatkavat kahdet askeleet, kuin
yhdestä sopimuksesta samaan aikaan liikkeelle lähtevät.
”Kiitos,
et kerroit. Mut kyllähän sä ymmärrät, ettei meidän jutusta vois tulla mitään.”
”Joo,
sulla on jo poikaystävä. Ja meillä on liikaa ikäeroa, sua voitais syyttää
lapsiin sekaantumisesta, jos alkaisit mun kanssa.”
”Ei,
en mä tarkoittanut ihan sitä.”
”No,
mitä sitten?!”
”Petri,
mä en halua pilata sun elämää sillä, että mä alkaisin sun ekaks
seurustelukumppaniks. Varsinkin, koska musta tuntuu, et sä vaan projisoit
Rosaan liittyviä tunteistas muhun.”
”Enkä!”
”Petri
hei, millo sä huomasit nää tuntees? Ennen vai jälkeen Rosan kuoleman?”
Uusi
pysähdys, nyt yhtäaikainen. Kärsivällinen odottaja. Hermostunutta paikallaan
tamppaamista, kun ajatukset pyörivät vinhasti päässä.
”Jälkeen.”
”Kuule,
pitäiskö sun nyt sit vaan mennä kotiin, ja miettii pari päivää? Tuut sitten
uudestaan, niin voidaan puhua asiasta uudestaan. Saisit järjestettyä
ajatuksias.”
”Ok.
Kai sä oot oikeessa…”
”Hyvä,
nähään sit parin päivän päästä.”
Poskelle
laskeutuva pikainen suukko.
”Moi.”
Poistuvat
hölkkäaskeleet. Paikalleen jäänyt hämmentynyt hiljaisuus ja hitaasti posken
peitoksi nouseva käsi, jota alkoi lämmittää ihon alle pakkautuva veri.
Raajoihin
hiipivä kylmyys, kun lumisade vihdoin alkoi ja kerrytti valkoista puuteria
pipon päälle ja olkapäille.
”No
vittu.”
(Teksti: Veera Mikkonen)
(Teksti: Veera Mikkonen)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti