12.3.2016. Lapsuuden bestis kyselee,
voisiko hän tulla pääsiäisviikolla käymään. Gradua täynnä
oleva kalenterini toteaa, että jo vain se käy, kun eihän mulla ole
yhtään mitään. Eteen iskee kuitenkin ongelma: kuinka näyttää
Joensuun paras puoli ystävälle, joka ei ole käynyt susirajalla
vuosikausiin? Ajattelen, että opiskelijapippaloita ei ole
voittanutta. Yliopiston ainejärjestöt eivät kuitenkaan järjestä
mitään kyseisenä aikana, mutta AMK:n puolelta löytyy
Munanmetsästys. Facen tapahtumakuvauksessa todetaan, että ”jahtiin
on tervetullut kuka tahansa itsensä tarpeeksi munanhimoiseksi kokeva
korkeakouluopiskelija”, joten päätän yliopistolaisena uskaltaa
vieraalle AMKin maalle. Haalin joukkueen kasaan ja olen onnellinen.
16.3. Käyn ostamassa joukkuelipun.
Myyjät ovat iloisia siitä, että tapahtumaan tulee myös
yliopistojoukkueita. He kysyvät yllättäen ja pyytämättä
joukkueen nimeä, ja minä ahdistun. Vihaan suurien päätösten
tekemistä yksin, mutta onnistun keksimään edes yhen pääsiäiseen
liittyvän sanan, jota kukaan muu ei ole varannut. Kaikki nostamani
rahat katoavat, kun 25 euron joukkuelippu, kolme neljän euron
jatkolippua ja kaksi kolmen euron St. Patrickin bileiden jatkolippua
on ostettu.
22.3. Ystäväni tulee bussilla
Joensuuhun. Menemme kauppaan ja ostamme muun muassa munia ja tusseja.
Tarkoituksenamme on värjätä munia lahjuksiksi rastinpitäjille.
Koen katkeran pettymyksen, kun 20 tussin tussipaketissa on vain 18
tussia. Mietin, valittaisinko kauppaan vai tussitehtaalle, mutten
jaksa valittaa kellekään muulle kuin kaikille tutuille, jotka
jaksavat kuunnella. Opettelen tekemään kananmuniin reiät ja
puhaltamaan ne tyhjiksi. Syömme iltapalaksi neljän munan munakkaan,
jossa on tonnikalaa, tomaattia, pinaattia ja fetajuustoa. Käymme
Alkossa ja Cittarissa ostamassa tipuja, pupunkorvia ja höyheniä.
Teen turkinpippuriviinaa tietäen, että se on hyvää, mutta
petollista. Ajattelen, että se on hyvä lahjus, enkä siten tule
juomaan kaikkea yksin. Askartelemme valkeasta villalangasta pupun
hännäntupsuja.
23.3. klo 9.45. Aamiaiseksi
banaanimunakasta. Maalaamme lisää munia.
klo 13.20. Lounaaksi kinkkumunakasta.
Maalaamme lisää munia.
klo 15.30. Saavumme ystäväni luo
etkoilupaikkaan. En kämpälläni vielä kehdannut pukea tipuasua
päälleni, mutta nyt kuitenkin tungen hattuni täyteen pikkutipuja
ja sulkia ja puen päälleni neljä kerrosta paitoja ja villamekon.
Sidon haalarit mekon alla kiinni, ja olen oikein pullea keltainen
tipu. Ystäväni kiinnittävät minulle pyrstöhöyheniä. Muille
kiinnitetään hännäntupsuja.
klo 16.25. Saavumme
ilmoittautumispaikalle, mutta se ei ole vielä auki. Otamme kuvia
Kosiosuden kanssa, koska kyllähän turisti kuuluu pakottaa moiseen.
klo 16.30. Ilmoittautuminen aukeaa.
Saamme joukkueen nimen sanomalla passin, joka käskee käydä
kahdeksalla vapaavalintaisella rastilla. Kaupunkisuunnistuksen
toimiin tottuneena kauhistelen sitä, ettei edes aloitusrastia
määrätä, sillä oletan, ettei tuollaisesta valinnanvapaudesta voi
seurata kuin kaaos. Loppujen lopuksi vapaa systeemi toimi paremmin
kuin kaupunkisuunnistuksen tiukka kuri: emme joutuneet jonottamaan
juuri lainkaan (paria rastilla ehkä yhden joukkueen verran) ja
pystyimme skippaamaan kaikki meille sopimattomat rastit (”Tuolla on
futista! Ei mennä sinne!”).
klo 16.40-20.15 Kierrämme rasteja.
Ensimmäinen rasti on muistipeli. Kiitämme onneamme, että ilta on
vielä nuori. Ainakin allekirjoittaneen osalta koko loppuilta
nimittäin tuntuu muistipeliltä, jossa en aivan täydellisesti
pärjää. Availemme jokainen vuorollaan yllätysmunien muovisia
koteloita yksi kerrallaan, ja kuvaparin löytyessä löytäjä lähtee
juoksemaan tolpan ympäri ja seuraava saa aloittaa availun.
Seuraavilla rasteilla kaadetaan pulloja sukkahousuissa olevan pallon
avulla, näytellään (tämä teki pääosin täkyistä koostuvasta
joukkueestamme hyvin iloisen. Teimme über coolin näytelmän, jossa
oli kertoja ja takauma ja kaikkea muuta hienoa), suunnitellaan
joukkuehuutoa, pelataan koripalloa, vaihdetaan mahdollisimman paljon
vaatteita joukkuetovereiden kesken, pyritään kesäkuntoon tekemällä
kyykkyjä muna suussa ja tehdään Tinder-profiiliin kuva ja motto
(kai tekin lämpenisitte, jos edessänne olisi hirttäytyvä tipu ja
mottona jotakuinkin ”tykkää tai sydämeni lakkaa lyömästä”?).
Lempirastimme oli kuitenkin pukkihyppelyrasti, jossa insinöörit(?)
antoivat meille Mehukatti-pullon, joka oli täytettävä
mahdollisimman täyteen ja mahdollisimman monella juomalla. Fiksuina
ihmisinä arvelimme, että joudumme itse juomaa kittaamaan, joten
teimme seoksen ajatuksen kanssa. Vaikka laskujemme mukaan pulloon
tuli kahdeksaa eri juomaa, oli seos käsittämättömän hyvää!
Pukkihyppely liittyi rastiin niin, että ensimmäinen alkoi juoda
juomaa ja muut hyppivät hänen ylitseen. Kun kaikki olivat hypänneet
yli, annettiin juoma seuraavalle ja taas piti hyppiä.
Suorituksemme olivat loistavia ja
kartongista leikattuja munia sateli noitamme taikahattuun
maksimimäärä joka rastilla. Kaikin keinoin (mm. munilla, tipuilla,
tipuntanssilla, lämmittävällä joukkohalilla, puhelahjoilla ja
taikajuomalla) anomme vielä ylimääräisiä pisteitä ja välillä
se onnistuukin.
klo 20.15 Emme elä pelkillä munilla,
joten suuntaamme Dollyyn ravittaviksi.
klo 21 (?) Etkoilemme ystäväni luona.
Kuvaamme Juha88:n musiikkivideon ja lisäksi sekalaisia
kännivideoita, joista en muista mitään.
klo 23(?) Saavumme Ilonaan. Porukka
tanssii ja ihmiset ovat mukavia. Minä kuvaan videotervehdyksen
Venäjälle olevalle ystävälle. Kesken videon lähdemme kiljuen
tanssimaan, koska Antti Tuisku soi.
klo 3.30 (?) Menemme ulos ja juttelemme
randomeille pojille, jotka eivät tunne edes toisiaan. Tanssimme
yhdessä Pumppulaulua ja Sutsisatsia. En tiedä, kenen idea oli
soittaa Youtubesta Frööbelin palikoita, mutta pelkään olevani
itse syyllinen.
klo 4 (?)
Hyväkäytöksinen nuori mies saattaa minut ja ystäväni kotiin.
Teemme hänelle palkinnoksi voileipiä ja tupsun villalangasta.
klo 10.01. Kännykkä piippaa.
Joukkueemme noita lähettää minulle kuvan minusta
leikkihirttäytyneenä. Vastaan, että olo on sellainen, ettei tuo
vaihtoehto ole kaukana. Neljän tunnin bussimatka kotiseudulle
pääsiäistä viettämään pelottaa ekaa kertaa ihan oikeasti.
Joskus myöhemmin: Hemmetin Mirja
utelee, haluaisinko kirjoittaa Itäkynään. Suostun ekaa kertaa,
lienen tullut vanhaksi ja höperöksi. Tahdon julkaista tän
salanimellä, vaikka kuvista paljastuukin todellinen minä. En tahdo,
että tämä on ensimmäinen asia, joka hypähtää nimeni
googlettajien silmille.
Kaiken kaikkiaan illan seuraukset voi
vetää yhteen näin: AMKkilaiset on kivoja. Meen toistekin heidän
tapahtumiinsa, jos tulee mahdollisuus. Taisin kiintyä
turkinpippuriviinaan niin, etten sitä turhan paljon muille jakanut.
Nyt ei tee mieli juoda vähään aikaan. Eikä muuten tee mieli syödä
munakkaitakaan.
Teksti ja kuvat: Pääsiäistipu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti