Tämän
vuoden fuksit saivat 21. huhtikuuta kokea Täkyn siunatun kasteen.
Kastajaiset pidettiin Joensuun luterilaisen kirkon takana
sijaitsevassa Kirkkopuistossa, jonne fuksit osasivat yllättävän
hyvin suunnistaa. Paikalle saapui kuusitoista fuksia sekä lähemmäs
kymmenen vanhempaa täkyä, vierailevina tähtinä saimme nähdä
myös Täkyn omat vauvat. Kastajaisten tunnelma oli hieman viinantuoksuinen, mutta onneksi paikalla oli myös hieman mehua lantraamaan
tunnelmaa hieman kesymmäksi. Tähän pyhään menoon kuului
monipuolista ohjelmaa, kuten improvisaatioharjoituksia sekä autolla
ajoa.
Tapahtuma
alkoi fuksien numeroidenkirjoitusharjoituksella, jossa fuksit
pääsivät kirjoittamaan oman aloitusvuotensa ”2015” omilla
kehoillaan puistossa olevaan mäkeen (kuva ohessa). Kastajaisissa
päästiin myös muistelemaan omia kouluaikoja polttopallon
merkeissä. Peliin niin syvästi uppoutuneina ja palloa vältellessä
ei tietenkään voitu välttyä millään pieneltä törmäykseltä,
mutta mitään pientä vitutusta ja jomotusta lukuunottamatta ei
tämä pieni välikohtaus aiheuttanut. Päästiin maistamaan myös
vähän aikuismaisempaa elämää, kun fuksit toimivat sekä autoina että
kuskeina ja lähtivät tätä juopunutta kuskia kuljettamaan kohti
lähintä tankkauspistettä. Pääsivät nämä pikku täkyt vielä
koettelemaan omia teatraalisia taitojaan ja luovuuttaan tehdessään
saamastaan aiheestaan mitä hienoimman näytelmän. Näissä
draamallisissa mestariteoksissa päästiin näkemään humanistien
kädentaitoja, heidän kesätöiden hankkimistaitojaan sekä päästiin
myös kurkkaamaan suomenkielen professorien kahvipöytään.
Kirkon
takaa jatkettiin matkaa Ravintola Mikkoon, missä fuksit saattoivat
ommella ensimmäiset haalarimerkkinsä upouusiin haalareihinsa ja
viedä näin näiden hienojen Täky-uniformujensa neitsyydet. Tästä
pikku täkyt (ja vanhemmatkin) suuntasivat jatkamaan viinanhajuista
iltaa vaihtelevasti omiin koteihinsa tai mukavimmalta
kuulostavimpaan menopaikkaan.
Teksti ja kuvat: Miska Tanskanen
Teksti ja kuvat: Miska Tanskanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti