Täkyn
uutuuttaan kimaltelevana liikuntavastaavana päätin kokeilla tämän
mystisen Sykettä-liikuntapalvelun tarjontaa tämän kevään ajan.
Valitettavasti moni uusista ahaa-elämyksistä on jäänyt
ensikokeilun asteelle, koska osaan ryhmistä on hyvin vaikea päästä
tai ne ovat aikataulullisesti vaikeassa kohdassa. Yllätyin kuitenkin
positiivisesti kuinka monipuolisia ja eritoten erikoisiakin
liikuntaharrasteita on tarjolla. Voin halutessani aloittaa monta eri
kamppailulajia tai tanssahdella nykytanssista alkaen balettiin. Olisi
suorastaan ihme, jos jollekulle jäisi valittamisen aihetta. Voisin
silloin todeta, että nyt on syytä pitää se leipäläpi kiinni ja
raahata olemuksensa lähimmän aktiviteetin huomaan.
Toki
näin kliseisesti ilmaistuna laadusta täytyy myös maksaa.
Korkeakoulut tarjoavat lukukausien alussa kahden viikon mittaiset
ilmaiskokeilujaksot. Tämän jälkeen pelkkä palloilutarra maksaa
sen 15 euroa (lukukausi) ja ryhmäliikuntoihin oikeuttava tarra on 30
euroa (lukukausi). Palloilutarralla pystyt osallistumaan
ei-ohjattuihin salivuoroihin ja voit hyödyntää yliopiston
kuntosaleja. Ryhmäliikunnat taas kattavat palloilulajien lisäksi
kaiken muun. Suosittelisin siis ryhmäliikuntatarran hommaamista,
sillä se mahdollistaa kuitenkin monipuolisemman setin. Vuodessa
siitä kertyy yhteensä 60 euroa, joka ei mielestäni ole paha hinta
laittaa liikuntaharrastukseen. Vuoden aikana nimittäin sinulla on
mahdollisuus kokeilla ihan kaikkea. Sykettä-liikuntapalvelun
tarjontaa pääset seuraamaan sen omilta verkkosivuilta sykettä.fi,
jonne sinun täytyy vain luoda omat tunnukset. Sivulta löydät
liikuntakalenterin, jossa on lueteltu jokaisen päivän aktiviteetit.
Tärkeintä on muistaa ilmoittautua etukäteen. Tämä onnistuu
viikkoa ennen kyseisen aktiviteetin ajankohtaa ja osan kohdalla
kannattaa olla nopea, sillä ryhmät täyttyvät nopeasti ja paikkoja
on hyvin rajallinen määrä.
Kartoitin
hieman opiskelijoiden mielipidettä palvelun toimivuudesta ja usein
negatiivista palautetta keräsi liikuntapaikkojen etäisyys ja
ajankohta. Oma mielipiteeni on, ettei Joensuussa todellisuudessa
mikään sijaitse niin kaukana, ettei sitä voisi pyörällä kulkea
taikka omin töppösin. Näin talven aikaan sää on kuitenkin
heittelehtinyt holtittomasti pakkasten ja loskakelien välillä, joten on ymmärrettävää, ettei matka taitu niin sujuvasti. Eräs
uteluihini vastanneista totesikin mukavamielisesti kuntosalien
aukioloaikojen olevan perseestä, koska niissä on mahdotonta käydä
inhimilliseen aikaan eli illalla opintojen jälkeen. Sykettä-sivulta
asiaa tarkistaessani huomasin, ettei salilla ollut viikolla useinkaan
mahdollista käydä klo 18 jälkeen. Päivällä olevat aktiviteetit
ovatkin enemmän niiden ilo, joiden kalenterit ovat päiväseltään
varsin tyhjät. Toisten tunteita taas herättivät perumatta jätetyt
sulkapallovuorot. Ilmoittautumisten perumiseen toivottaisiin siis
lisää tarkkuutta, sillä tällä hetkellä tuntuu, ettei sitä
hirveästi valvota. Intohimoiset sulkapalloilijat nimittäin
tahtoisivat varata salivuoron useammaksi tunniksi. Useimmat kuitenkin
kehuivat palvelun toimivuutta ja pitävät hintasuhdetta sopivana.
Vaikkei myöhään illalla olisikaan mahdollista käydä
kuntosalilla, on kuitenkin tarjolla monia muita harrasteita, kuten
juuri aiemmin mainittu sulkapallo, jumppaa, nykytanssia ynnä muuta sellaista.
Allekirjoittaneen
oma liikkuminen on opiskeluvuosien aikana jäänyt hieman vähäiseksi,
koska aikaa on mennyt enemmän yliopiston, kämpän ja baarien
muodostaman pyhän kolminaisuuden välillä ravatessa. Toki
liikuntaahan sekin on, mutta liikunnasta saatava euforian tunne ja
yhteisöllisyys jäävät hieman vähäiseksi. Lisäksi
henkihieveriin juoksu on ehkä parasta mitä tiedän, eikä sille ole
Joensuun yöelämässä tullut tarvetta. Innostuttuani
Sykettä-liikunnoista huomasin pian kuinka helppoa on saada
liikunnallisia harrastuksia opintojen oheen (kuulostaa hieman
kumiselta mainoslauseelta, mutta pitää paikkansa!). Täytyy olla
vain motivaatiota selvittää tällaisen palvelun olemassaolo. Voin
vain siis todeta täkyille, että kyllä kannattaa laittaa se 30
euroa muuhunkin kuin paikallisten baarien kannatukseen. Kyllä ne
puljut pysyvät pystyssä ilmankin.
Täkyläisen
kokeiluviikot
Karate
Ensimmäinen
kokeiluni oli karate. Sen tilana toimii Tikkarinteen
ammattikorkeakoulun sali (jossa on kummallisen pehmeä lattia!).
Pakkasmittari oli runsaasti pakkasen puolella, joten vuorasin itseni
lämpimästi. Karatesta tulee totta kai ensimmäisenä mieleen
(leffanörtti kun olen) Mr. Miyagin bonsai-puu höperrykset ja siihen
aikaan söpön Ralph Macchion ihmeelliset kurkipotkut.
Ennakko-odotukset olivat siis hyvin päätä huimaavat. Ehkä
löytäisin oman elämäni Miyagin. Raahattuani pakkasen jäädyttämän
olemukseni oikeaan paikkaan yllätyin, että paikalla tosiaan oli
karate-vermeisiin pukeutuneita ihmisiä. Mr. Miyagia ei kuitenkaan
näkynyt, mutten antanut sen häiritä.
Puolentoista
tunnin karatemittelö aloitettiin lämmittelemällä eli juoksemalla
ympyrää ja tekemällä lopuksi punnerruksia. Kuulostaa siis varsin
simppeliltä. Totesin siinä vaiheessa pukeneeni aivan väärät
vaatteet, sillä ne tunsivat outoa vetovoimaa lattiaa kohti. Lisäksi
huomasin, että kroppani oli pahasti alavireessä. Hyvä että
jaksoin punnertaa. Tämän nolon ensiesityksen jälkeen pääsimme
viimein asiaan eli kokeilemaan karaten liikesarjoja. Opettelimme
aluksi oikeanlaisen asennon käsille ja lyöntien sarjan. Piti
muistaa hyvä ryhti ja jalkojen tukeva asento. Periaatteessa kyseessä
on kuitenkin itsensä puolustaminen eli lyönnit ovat tarkoitettu
vastustajan lyöntien torjumiseen. Pääsimme siis hutkimaan ihan
olan takaa, mutta potkuihin emme sentään vielä päässeet. Auta
armias.
Oikeaoppisesti
kädet laitetaan nyrkkiin ja vedetään kylkiin kiinni kämmenet
ylöspäin. Oikea kohta on suunnilleen rinnan alapuolella. Vaikka
voisi kuvitella, ettei tyhjän ilman lyöminen tuntuisi missään,
niin loppujen lopuksi nopeat ja sykähtävät liikkeet saivat käteni
ja kylkilihakset huutamaan hoosiannaa. Ei riittänyt että huitoi
minne sattuu, vaan liikkeet tulivat tietyssä järjestyksessä ja
piti kohdistaa tiettyyn pisteeseen. Ohjaajina meillä oli eritasoisia
harrastajia. Jotkut olivat saavuttaneet mustan vyön, joka kertoo
karaten täydellisestä ymmärtämisestä ja hallinnasta. Vihreä vyö
taas kertoo ohjaajan hallitsevan perusteet.
Vaativimmaksi
osuudeksi näin jalkojen ja käsien välisen liikkeen yhdistämisen,
sillä tukijalkaa piti siirtää lyönnin voiman kasvattamiseksi.
Usein toistettuna ja ohjaajien opastaessa liikkeet alkoivat jäädä
hyvin muistiin. Kädet vain meinasivat väsyä, koska niitä
jouduttiin jännittämään paljon. Ohjaajat olivat hyvin
asiantuntevia ja tunnista jäi minulle hyvä fiilis. Seuraavana
päivänä tunsin kyllä hyvin liikkuneeni ja olo ei ollut niin
euforinen.
Tankotanssi
Seuraavaksi
kokeilin tankotanssia, johon olin tuntenut outoa vetoa jo pitkään.
Tankotanssi järjestetään Kuntokeskus Forever Joensuun tiloissa,
joka sijaitsee yliopistolta noin kilometrin päässä Kanervalassa. Mukaan
neuvottiin ottamaan minishortsit, juomapullo ja pieni pyyhe. En
kuitenkaan ottanut shortseja mukaan (olivat hukkuneet kaappiin),
joten kokemus jäi osin niistä johtuen hieman vajaaksi. Damn it.
Paikalle ohjeistettiin tulemaan 15 minuuttia ennen varsinaisen tunnin
alkua, koska osallistujien piti itse koota tankonsa. Tämä tietysti
oli mielenkiintoista, sillä en ollut koskaan lajia niin läheltä
seurannut, että olisin osannut itse tangon pystyttää.
Hiipparoidessani
paikan päälle olin siis hieman ulalla kaikesta. Huomasin hetken
pälyiltyäni että tangot oli kasattu nätisti nurkkaan, josta
kipitinkin hakemaan potentiaalisen tanssikumppanini. En tiennyt, että
tangoissa olisi ollut valinnanvaraa, joten tartuin röyhkeästi
ensimmäiseen vastaantulijaan. Tanko ei ollut kovin painava ja
kaltaiseni lihakseton nörttikin pystyi sitä heiluttelemaan
kepeästi. En onneksi osunut kehenkään ja kiikutin tangon
mahdolliselle tanssipaikalle. Yritin apinoida muiden tekemisiä,
mutta siitä ei tullut mitään, koska minulla ei ollut edelleenkään
mitään hajua mitä olin tekemässä. Oli vain minä ja tanko ja
hiljainen mietteliäs hetki. Onneksi paikalle sattui sattumalta
tulemaan lajia aiemmin harrastanut puolituttu, jolloin tangon
pystyttäminen ei ollutkaan niin mahdoton tehtävä. Sivistyneesti
orjuuttaessani hänet tietämyksensä varjolla, saimme tangon viimein
paikalleen. Hän neuvoi minua myös auliisti kuinka liikkeet kuuluisi
tehdä. Minulle selvisi myös mystisen pyyhkeen merkitys. Sillä
hangataan tankoa hiostuneista kädenjäljistä puhtaaksi, jotta ote
tangosta olisi mahdollisimman hyvä. Pyyhe ei ollut siis tarkoitettu
vain oman tuskanhien pyyhkimiseen.
Valitettavasti
toiseksi takaiskuksi paljastui itse tanko (matchini osoittautui
pettymykseksi), jonka harrastajakin totesi älyttömän liukkaaksi.
Oli siis minulle ensialkajana melkein mahdottomuus pysyä siinä.
Ohjaajalla oli myös erikoinen taktiikka edetä hirmuisen nopeasti.
Olisin toivonut hieman hitaampaa tahtia ja läheisempää neuvontaa.
Toisaalta ryhmän koko oli 30 henkilöä, että se olisi ollut aika
mahdotonta. Tankotanssi vaikuttaa myös niin suositulta, ettei
ryhmien kokojakaan olisi järkevä pienentää. Kokeilin kuitenkin
urhoollisesti roikkua tangossa, vaikka hankalaahan se oli.
Olemattomat käsilihakseni joutuivat koville, sillä on aikamoinen
urakka kannatella koko kroppaa tankoa vasten. Jännittävä kokemus
oli kaikesta huolimatta ja olo olikin seuraavana päivänä kuin
rekan alle jääneellä. Näin nätisti ilmaistuna. Opinpahan hieman
pidättelemään naurua katsoessani Instagramin tyhmiä
heinälatoromanssi – videoita. Nauraminen nimittäin sattui.
Humanistiopiskelijoiden
sähly
Keskiviikkoisin
klo 20:00–21.00 humanisteilla on mahdollisuus pelailla sählyä
Tulliportin koulun liikuntasalissa. Tämä on siis niitä
aktiviteetteja, joihin kelpaa pelkkä (huom. 15 euron) palloilutarra.
En ollut lukion liikuntatuntien jälkeen pahemmin salibandymailaan
koskenut, joten oli jännittävää päästä pelailemaan jotain
joukkuepeliä pitkästä aikaa. (Olin aivan hurja pesäpallossa!) Jos
en tässä tapauksessa voi ylpeillä superhyvillä sählynpelaaja
taidoillani, voin ainakin kerskailla miten vaihdoin mailaan uuden
lavan! Kyseessä oli aika omituinen prosessi, johon en nyt keskity
tässä turinassa. Voin vain todeta lopputuloksen vaatineen aimo
annoksen teippiä, ruuvimeisseliä, keitettyä vettä, käsilihaksia,
mielikuvitusta, sirkustemppuja, sisukkuutta ja lopuksi sivistyneesti
ilmaan heitettyjä kirosanoja.
Marssiessani
paikan päälle (ehkä hieman epäröiden) huomasin, etteivät täkyt
suorastaan ole valloittaneet tätä vuoroa. Johtunee siitä, että
Täkyn innokkaimmat liikkujat ovat paenneet maasta muihin maisemiin.
Tämä täkyttömyys tietysti kauhistuttaa mielen jos toisen.
Täristessäni tieni saliin vastassa oli paljon kasvoja, jotka olivat
Agoran käytäviltä etäisesti tuttuja tai sitten eivät ollenkaan
tuttuja. Kaltaiseni erakkoluonne tunsi pientä pakokauhua. Tunsin
itseni alastomaksi. Eihän minulla ollutkaan päällä kuin pitkät
mustat trikoohousut ja urheilutoppi. Ei ollut mitään muuta mistä
pitää kiinni kuin väkivaltaisesti kasaan survottu mailani, jonka
lapa voisi tippua dramaattisesti hetkenä minä hyvänsä. En voinut
edes elvistellä sählymailaotteillani. Olimmehan vasta tavanneet
pari päivää sitten. Henkinen alastomuus ja uudet tyypit saivat
minut pelokkaaksi. Puolustin kuitenkin Täkyn kunniaa ja oikeutta
leikkimielisiin sählypeleihin, joten en voinut perääntyä.
Loppujen lopuksi paljastui, etten ollut aivan surkea, olin vain
monella tapaa järkyttävän huono. En kuitenkaan lannistunut tästä
ensimmäisestä kankeasta alusta. Rohkaisin siis sählymailalla
nuijitun ylpeyteni ja menin uudelleen piestäväksi. Tällä kertaa
menikin jo paljon paremmin ja tein monta vahinkomaalia!
Vuorolla
on minusta yleisesti mukava fiilis ja kaikki ovatkin tervetulleita
mäiskimään. Kaikki siis mukaan!
Sykettä-jumppa
Kaikista
näistä liikuntalajeista eniten ihastuin Noora Mäkelälammen
pitämään Sykettä-jumppaan. Kyllä. Luitte oikein. Jumppaan.
Joillekuille on voinut palaa verkkokarvoille kuva Donna Summerin Hot
stuff -biisin tahdissa raajojaan pumppaavista keski-ikäisistä
naisista permanenttikikkaroineen ja pinkkeineen trikoineen (ja nyt
huomaan olevani ainut jolle on näin käynyt). Olin siis ajautumassa
valonnopeudella sellaiseen soppaan. Mutta asiaan. Koska rakas äitini
ei suostunut luopumaan yhdestäkään tuskanhientuoksahtavasta
jumppamatostaan, jouduin sijoittamaan rahaa uuteen harrastukseeni.
Tulisin siis pitämään siitä, vaikka henki menisi. Äitimuorini
viisain neuvoin löytäisin etsimäni jumppahengen Tokmannilta.
Tokmanni on kuitenkin kaukana, eikä urheilu ole hauskaa kuin
ruutukaavan sisällä, joten päätin, että kun kerta lähdetään
törsäämään rahaa muoviseen mattoon, niin mällätään sitten
kunnolla. En harrasta piilomainontaa, joten en kerro minne
harhaillessani löysin etsimäni. Vihjaan vain sen, että torille ei
ollut pitkä matka. Jumppahengen hervoittamana ja taka-ajatuksena
uudet nätit rintsikat päädyin siis vahingossa löytämään
unelmieni maton. Voin sanoa, että tunne oli kuin juuri tämä matto
olisi vedetty jalkojeni alta. Samaan aikaan tyrmäävä, huojentava
ja veret päähän ryöpsähtävä tunne, joka sai minut eloon. Olin
onnellinen. Olin onnellinen, ettei minun tarvinnutkaan koluta koko
seutukuntaa. Olin jopa niin euforiafiiliksissä, ettei maton hinta
29,95 euroa saanut minua edes epäröimään. Matto oli löytänyt
minut. Minun oli saatava se. Maksoi mitä maksoi. Se oli sävyltään
harmaa ja siinä oli nätti sinivihreä pohja (jos mattoa voi niin
intohimoisesti kuvailla). Ainakin kuvittelen sen olevan pohja. Voi
olla, että olen käsittänyt koko maton olemuksen väärin. Se oli
kaunis. Niin kaunis kuin matto voi olla.
Jos
nyt oikeasti pääsisin asiaan, elikkä tätä jumppaa järjestetään
kahdesti viikossa. Tiistaina on raskaampi jumppa klo 18:00 ja
torstaisin klo 19:00 on kevyt jumppa. Ensimmäisellä kerralla
syvävenyttelimme, mikä ei tietysti ollut kovin raskasta. Ehkä sen
takia erehdyinkin menemään seuraavalle kerralle, jolloin ei
todellakaan enää venytelty vain raajoja. Oli kuitenkin hyvä saada
vinkkejä omaan venyttelyyn. Sitä kun ollaan aina niin kiireisiä,
ettei niitä olevinaan ehdi tekemään. Lopputuloksen huomaa sitten
kankeahkosta olemuksesta.
Jumpassa
vaihtuu sisältö joka viikko eli joskus venytellään ja joskus taas
huhkitaan ihan henkihieveriin. En suosittele menemään pienessä
krapulanpoikasessa paikalle. On nimittäin sellainen meno, että
saattaa kuukahtaa lopullisesti. Pidän erityisesti ohjaajan
reippaasta ja ystävällisestä asenteesta. Lisäksi musiikkivalinnat
ovat hyvin menevät ja liikkeisiin helposti yhdistettävät. Vaikka
liikesarjat menisivät osaltaan ohi, niin musiikki voi viedä
mukanaan omalla tavallaan. Suosittelisin torstain kevyttä jumppaa
kaikille. Ei kannata huolestua taikka masentua vaikka aluksi kunto ei
tuntuisi riittävän. Mitä useammin käy, sitä enemmän kehitystä
tapahtuu.
Teksti: Mirja Kallinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti