Luettavakseni olen erään pikaruokaketjun aterian kylkiäisenä
saanut teoksen nimeltä Lentävä kurpitsa. Odotukset ovat suuret: kannessa on
lentävä kurpitsa, jonka kyydissä matkaa kaksi karhua. Mahtavaa! Tämä kirja ei
voi olla huono. Hei haloo, karhuja lentävässä kurpitsassa!
Mutta sitten. Kun
pääsin kirjan toiseen virkkeeseen, olin järkytyksen oma. Karhuihin viitataan
sanalla ”ne”. Siis mitä helvettiä? Ymmärrän, että eläimiin viitataan yleensä
sanalla ”se”, mutta nämä karhut ovat tämän tarinan sydän. Karhuja kuuluisi
nimittää tarinassa kuten ihmisiäkin. Kun jatkoin lukemista, yritin työntää
järkytykseni sivuun.
Tarina on kaiken
kaikkiaan suloinen. Isokarhu ja Pikkukarhu löytävät päivällisen seasta
siemenen, joka osoittautuu kurpitsan siemeneksi. Kuukaudessa siitä kasvaa
jättimäinen kurpitsa – ainakin talon kokoinen. Mutta pian dramatiikka alkaa:
kurpitsa kasvaa suuremmaksi kuin karhujen talo. Kekseliäät karhut päättävät
muuttaa kurpitsaan asumaan. Tämä saa lukijan mietteliääksi: onko Muumeissa
nähtävissä intertekstuaalinen viite tähän tarinaan? Onko Pikku Myy
rinnastettavissa karhuihin? Mitä tapahtuu? Lukijan ajatusvirta katkeaa
viimeistään siinä vaiheessa, kun karhuja nimitetään taas sanalla ”ne”. Nyt
tekee jo mieli heittää kirja seinään. Eikö kirjoittajalla (tai suomentajalla)
ole mitään häpyä?
Hengitän hetken
rauhassa, ja jatkan sitten lukemista. Yritän keskittyä tarinaan. Se on vaikeaa.
Päätän keskittää huomioni kirjan kuvitukseen, joka on niin hieno, että olen
melkein valmis antamaan anteeksi karhujen nimittelyn. Sanoisin, että tässä
teoksessa kuvitus on pääasia.
Loppua kohden
tarina etenee kuin mikä tahansa satu: viihdyttävää luettavaa. Kurpitsa kasvaa
ja kasvaa, ja karhut joutuvat sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin. Kurpitsassa
tulee kylmä, ja karhut päättävät sytyttää tulen. Tämän seurauksena kurpitsa
kohoaa taivaalle. Matka jatkuu kohti vieraita maita, ja karhut innostuvat.
Lukija on innoissaan karhujen kanssa, mutta lopussa tapahtuu jotakin täysin
odottamatonta. Karhut yrittävät hypätä pois tarinasta. Isokarhu toteaa, ettei
ilmakarhuja ole olemassa ja että ehkä he molemmat ovat vain satua. Tähän
Pikkukarhu vastaa, että ei, kyllä he ovat olemassa. Hän sanoo, että hän
ajattelee – eli on siis olemassa. Oloni on ristiriitainen. En tiedä, pidänkö
karhujen filosofoinnista.
TUOMIO: suloinen
tarina ja söpöt kuvat. Mikäli tämän kirjan tahtoo lukea, suosittelen vain
kuvien katsomista. Teksti aiheuttaa kaikessa paskuudessaan vain ärsytystä, joka
häiritsee tarinan seuraamista. Toki kirjan voi tuunata lukuystävällisemmäksi
korjailemalla tekstiä. Ensimmäiseksi muuttaisin kaikki ”ne” sanat muotoon ”he”.
Mutta kyllähän tämä kirja esimerkiksi lapselle on hyvä joululahja: pienimmät
eivät osaa lukea. Ne, jotka osaavat lukea, eivät tajua, että teksti on paskaa.
Arvosanaksi annan anteliaat 3/5. Tämä vain siksi, että arvostan teoksen
kaunista kuvitusta. Ilman kuvitusta löisin tuleen.
Teksti ja kuvat: Meri Kinnunen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti