MUISTOKIRJOITUS
ITÄKYNÄ-VASTAAVA JAN HOKKANEN 01/2014–12/2015
Ensin oli ihan ett...
ITÄKYNÄ-VASTAAVA JAN HOKKANEN 01/2014–12/2015
Ensin oli ihan ett...
Viimeiset sanat ennen kuin minut kärrätään vanhainkotiin ikääntymään ja katkeroitumaan. Joutsen laulaa kauniisti juuri ennen kuolemaansa, mutta koska tällä joutsenella on nuotti vähän hakusessa, olkoon sittenkin ankan viimeinen laulu. Kaksi vuotta ehdin olla tuhoamassa Itäkynää, jonka oli tarkoitus olla jotakin mukavaa täkyille, mitä se varmasti on joskus ollutkin. Tein muutoksia, joista pidettiin ja joista ei pidetty, ja vanhojen kirjoittajien hävitessä Agoran käytäville löysin uusia, mutta liian myöhään, koska vahinko oli jo tapahtunut. Ideat ovat jo loppuneet, ja motivaatio etsii uusia haasteita kunnes taas kyllästyy ja hylkää. Olon pitäisi olla haikea, mutta sitä se ei ole.
Mielipide on vaarallinen asia. Sana on vapaa siihen asti, kunnes joku pahoittaa mielensä – totuus sattuu ihan helvetisti. Mielipiteen voi ilmaista asiallisesti ja vedenpitävillä argumenteilla, mutta silti asian osuessa siihen, mihin eniten sattuu, lopputuloksena on mielensäpahoittaminen. Tästä syystä mielipide kannattaa ilmaista kiertäen ja välttämällä tiettyjä yleisiä virheitä, kuten totuutta. Selkäänpuukottaminen ja epäsuoruus on jo nähty lapsena, mutta silti sitä on pakko jatkaa aikuisiässäkin; ovathan aikuiset ihmiset sentään joidenkuiden lapsia. Mielipiteet ruokkivat muutosta ja turha muutoshan on tarpeetonta, kuten Kumman kaa -sarjan Anne toteaa. Miksi kukaan haluaisi mitään muuttaa? Perinteitä tulee kunnioittaa ja kaikki tulee tehdä juuri niin kuin on aina tehty. Kun vanhaa tuttua kaavaa rikkoo, alkaa kuulua kuiskauksia ja pieni piiri herää horroksestaan. Vanhoina hyvinä aikoina kukaan ei haastanut edeltäjiään. Ehkä ruoho onkin vihreämpää aidan toisella puolella.
Tämä on siis muistokirjoitus. Sitä toivoisi, että kahden vuoden jälkeen olisi muistoja jaettavana ja kertomuksia kerrottavana, mutta niitä ei ole. Jäljelle jäi vain turhautuminen ja katumus siitä, että kello tikitti eteenpäin. Aika, joka on jo mennyt, on menetetty, ja aika, joka oli annettu, valui hukkaan. Kenties aikakäsitykset ovat vain erilaisia. Se, mikä on kuukausi joillekuille, on muille hyvänä päivänä. Aika kultaa muistot, joista on tullut pelkkiä suorituksia ansioluetteloon. Vuodet kestävät vain hetken, eikä aika riitä muuhun kuin suorittamiseen. Mahdollisuuksia on annettu, mutta niihin ei ole tartuttu. Miksi tehdä mitään, mistä ei saa palkintoa? Ei kannata sitoutua, ei kannata kiinnostua, koska niistä ei saa suoritusmerkintää – ne vievät vain aikaa. On helpompaa katsoa ja valittaa kuin tehdä.
Mitä tästä ankasta jäi siis jäljelle? Gregory Maguire kirjoitti romaanin nimeltään Noita, joka antoi selityksen sille, miksi Lännen Ilkeä Noita oli "Ilkeä". Teoksen loppua mukaillen tästä ankasta jäi jäljelle vain maine katkerana ja turhautuneena ihmisenä, joka kurkotti liian korkealle ja kärsi seuraukset. Haluan silti aidosti kiittää kaikkia kirjoittajia, joilla oli jotain sanottavaa. Kiitän erityisesti Salongin Minnaa, jonka henkeäsalpaava taito auttaa ihmisiä on auttanut minuakin. Kaikki, mitä olisin voinut sanoa, on nyt sanottu ja kaikki, mitä olisin voinut tehdä, jäi tekemättömäksi. Turhan muutoksen aika on tullut ja näiden viimeisten sanojen saattelemana toivotan ihan helvetin hyvää joulua ja vuotta 2016.
Mielipide on vaarallinen asia. Sana on vapaa siihen asti, kunnes joku pahoittaa mielensä – totuus sattuu ihan helvetisti. Mielipiteen voi ilmaista asiallisesti ja vedenpitävillä argumenteilla, mutta silti asian osuessa siihen, mihin eniten sattuu, lopputuloksena on mielensäpahoittaminen. Tästä syystä mielipide kannattaa ilmaista kiertäen ja välttämällä tiettyjä yleisiä virheitä, kuten totuutta. Selkäänpuukottaminen ja epäsuoruus on jo nähty lapsena, mutta silti sitä on pakko jatkaa aikuisiässäkin; ovathan aikuiset ihmiset sentään joidenkuiden lapsia. Mielipiteet ruokkivat muutosta ja turha muutoshan on tarpeetonta, kuten Kumman kaa -sarjan Anne toteaa. Miksi kukaan haluaisi mitään muuttaa? Perinteitä tulee kunnioittaa ja kaikki tulee tehdä juuri niin kuin on aina tehty. Kun vanhaa tuttua kaavaa rikkoo, alkaa kuulua kuiskauksia ja pieni piiri herää horroksestaan. Vanhoina hyvinä aikoina kukaan ei haastanut edeltäjiään. Ehkä ruoho onkin vihreämpää aidan toisella puolella.
Tämä on siis muistokirjoitus. Sitä toivoisi, että kahden vuoden jälkeen olisi muistoja jaettavana ja kertomuksia kerrottavana, mutta niitä ei ole. Jäljelle jäi vain turhautuminen ja katumus siitä, että kello tikitti eteenpäin. Aika, joka on jo mennyt, on menetetty, ja aika, joka oli annettu, valui hukkaan. Kenties aikakäsitykset ovat vain erilaisia. Se, mikä on kuukausi joillekuille, on muille hyvänä päivänä. Aika kultaa muistot, joista on tullut pelkkiä suorituksia ansioluetteloon. Vuodet kestävät vain hetken, eikä aika riitä muuhun kuin suorittamiseen. Mahdollisuuksia on annettu, mutta niihin ei ole tartuttu. Miksi tehdä mitään, mistä ei saa palkintoa? Ei kannata sitoutua, ei kannata kiinnostua, koska niistä ei saa suoritusmerkintää – ne vievät vain aikaa. On helpompaa katsoa ja valittaa kuin tehdä.
Mitä tästä ankasta jäi siis jäljelle? Gregory Maguire kirjoitti romaanin nimeltään Noita, joka antoi selityksen sille, miksi Lännen Ilkeä Noita oli "Ilkeä". Teoksen loppua mukaillen tästä ankasta jäi jäljelle vain maine katkerana ja turhautuneena ihmisenä, joka kurkotti liian korkealle ja kärsi seuraukset. Haluan silti aidosti kiittää kaikkia kirjoittajia, joilla oli jotain sanottavaa. Kiitän erityisesti Salongin Minnaa, jonka henkeäsalpaava taito auttaa ihmisiä on auttanut minuakin. Kaikki, mitä olisin voinut sanoa, on nyt sanottu ja kaikki, mitä olisin voinut tehdä, jäi tekemättömäksi. Turhan muutoksen aika on tullut ja näiden viimeisten sanojen saattelemana toivotan ihan helvetin hyvää joulua ja vuotta 2016.
Mut sit olinki ihan ett...
Teksti: Jan Hokkanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti