Täkyn uudet fuksit toivotettiin tervetulleiksi
ainejärjestöön (ja opiskelijaelämään) 9.9.2015. Tämän vuoden fuksiaisten teemana
oli suomalaiset muusikot, ja näinpä kaupungilla näkyi erilaisia variaatioita
aina JVG:stä Paula Koivuniemeen. Fuksit pääsivät tänä vuonna kiertämään
pienissä ryhmissä neljässä eri pisteessä, joissa he pääsivät suorittamaan
kaiken kaikkiaan kuutta eri tehtävää. Näihin lukeutuivat rap-piste,
tuutori-tietovisa, miinakenttä, kynänpullottaminen ja drinkinteko sekä
suomalaiskirjailijoista tehtyjen anagrammien ratkaiseminen.
Fuksit kiertelivät päivän aikana Surakan Baarissa, Ravintola
Mikossa sekä keskustassa sijaitsevassa puistossa. He pääsivät myös tutustumaan
Suvakseen, jossa pidettiinkin perinteen mukaiset fuksiaisten jatkot sekä päivän
viimeinen rasti. Tarjolla oli ainejärjestön puolesta pientä purtavaa sekä mitä
mainioimpaa seuraa. Iltaan sisältyi myös Fuksilaulu, Homonaama sekä muita
mainioita seuralauluja. Saimme nähdä myös rap-pisteen vetäjien improaman
rap-kappaleen sekä fuksien itse illan aikana tuottamat kappaleet. Illan
kohokohtana toimi korkeimmat pisteet keränneen fuksiryhmän palkitseminen.
Teksti: Miska Tanskanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti