tiistai 28. lokakuuta 2014

PÄÄKIRJOITUS

Syksy tuli ja tunnetusti hoidan kaiken ajoissa. Syksyn ensimmäisestä Itäkynästä tuli hyvin hallituspainotteinen joukkopaon vuoksi; vuoden 2014 hallituksesta vain kaksi jatkaa. Moni tämän kerran jutuista on hallitukseen liittyviä, sillä näyttää olevan tarpeellista mainostaa paikkoja edes jotain kautta. Mukana on myös vähän rennompaa tekstiä ja kaksi uutta pysyvää palstaa, Minnan Salonki ja Valitut Palat. Minnan Salongissa mystinen Minna vastaa lukijoiden kysymyksiin rakkaudella ja vuosien kokemuksella. Kysymyksiä ei ole rajattu minkään aihepiirin sisään, joten kysymyksissä voi olla aiheena ihan mitä tahansa. Valitut Palat on kirja-arvosteluja, mutta tarkoituksena ei ole arvostella uusinta Finlandia-palkinnon voittanutta teosta vaan  jokin randomisti valittu kirja. Ensimmäisellä kerralla valinnaksi sattui Kakkakirja.

Valitettavasti tällä kerralla emme pääse nauttimaan novelleista tai piirroksista, mutta toivottavasti joulukuun numeroon ilmestyy taas näitä kaikkia viihdyttäviä taiteellisia teoksia. Keväällä on mahdollista, että saamme takaisin taitetun lehden, sillä yksi uusista kirjoittajista on lupautunut opettelemaan taittamisen jalon taidon. Blogimuoto tulee silti säilymään, sillä tämä on paljon tehokkaampaa ja nopeampaa kuin taittaminen.

Syksyä on vain vähän jäljellä, mutta seuraavaan numeroon tulee paljon juttuja. Parasta olisikin, että aina olisi liikaa ideoita, sillä niitä voi aina säästää pahan päivän varalle.

Mukavaa loppusyksyä ja muistakaa Täkyn syyskokous 11.11.2014 kello 18.00 Ravintola Aurassa!

Teksti: Jan Hokkanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti