lauantai 24. joulukuuta 2022

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS


Vuosi lähenee loppuaan ja niin myös ainejärjestön toimikausi 2022. Vuoden vaihtuminen symboloi uutta alkua, ja sellaista se on myös ainejärjestölle, kun uusi hallitus uusine kasvoineen aloittaa toimintansa. Uuden hallituksen on aina puntaroitava, mikä on sitä vanhaa hyvää, jonka haluaa säilyttää ja missä voidaan vielä kehittyä. Toisaalta myös sitä, mikä olisi jotain täysin uutta, jota voitaisiin vielä aloittaa. Näissä asioissa onneksi auttaa muun muassa lukukauden lopulla toteutettu palautekysely sekä Täkyn nettisivuilta löytyvä palautelaatikko, jonne jäsenet voivat jakaa risuja ja ruusuja ympäri vuoden. Palautteen saaminen ja sen käsitteleminen on tärkeä osa kehittymistä ja kasvamista, minkä vuoksi jäsenet ovat tässä ensisijaisen tärkeässä asemassa ainejärjestön toimivuuden kannalta. 


Vuoden päättyessä myös minun on viimein aika poistua ainejärjestön hallituksen toiminnasta kolmen vuoden jälkeen ja antaa tilaa uusille toimijoille. Fiilikset ovat olleet ristiriitaiset, sillä koen ainejärjestötoiminnan antaneen minulle paljon ja vielä vähän enemmän. Täkyn hallituksesta olen löytänyt hyviä ystäviä, oppinut paljon käytännöllisiä taitoja ja saanut reilusti hyödyllistä tietoa. Eläköityvänä hallitustoimijana voin ehdottomasti suositella ainejärjestötoimintaa jokaiselle, joka sitä vähänkään harkitsee. Toisaalta voin väistyä tehtävistäni rauhallisin mielin, sillä tiedän ainejärjestön hallinnon jäävän hyviin käsiin, enkä malta odottaa, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. 


Rauhallista joulua ja kasvun täyteistä uutta vuotta 2023 toivottaen


- Johanna Sacklén, Täky ry:n väistyvä puheenjohtaja


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti