lauantai 24. joulukuuta 2022

HENKILÖKUNNAN YSTÄVÄKIRJA


Itä-Suomen yliopiston henkilökunnan ystäväkirja

 


Nimeni on: Meri Kinnunen


Ammattini on: Kirjallisuuden yliopisto-opettaja


Milloin aloitin nykyisessä ammatissani: Syksyllä 2022


Kuinka päädyin ammattiini: Sattuman kautta. Valmistuin maisteriksi vuonna 2018, minkä jälkeen olen tehnyt töitä muun muassa yliopiston hallinnossa. Teen myös väitöskirjaa, eli valmistumisesta huolimatta en ole löytänyt ulos yliopistolta – katsotaan löydänkö koskaan. Tänä syksynä pääsin ilokseni sijaistamaan oppiaineemme lehtoria.


Mielenkiintoiset kesätyöt/muut työpaikat: Teini-iässä olin kesätöissä ainakin puutarhatyöntekijänä ja päiväkotiapulaisena. Opintojen ohessa siivosin, tiskasin ja yhden kesän vietin palovartijana. Valmistumisen jälkeen olen ollut yliopistolla töissä hallinnon puolella muun muassa opintosihteerinä ja amanuenssina.



Minusta mieluisin


Kirjailija: Tämä on vaikea, lähes mahdoton. Niinpä nimeän klassikko-osastolta yhden kotimaisen ja yhden ulkomaisen: Joel Lehtonen ja Sylvia Plath. Nykykirjallisuuden puolelta nimeän niin ikään kotimaisen ja ulkomaisen suosikin: Pajtim Statovci ja Yiyun Li.


Teos: En tiedä onko mikään muu teos tehnyt minuun yhtä lähtemätöntä vaikutusta kuin Arja ja Risto Tahvolan Pieni tekokuu (1998), joka oli lapsuuteni ehdoton suosikki.


Elokuva: The Rocky Horror Picture Show.


Näyttelijä: Miehistä Leonardo DiCaprio, naisista Pirjo Heikkilä.


Tekeminen: Järvessä uiminen.


Eläin: Kissa.


Väri: Vihreän eri sävyt.


Ruoka: Myskikurpitsakeitto ja sen kylkeen foccaccia.


Mietelause: “And those who were seen dancing were thought to be insane by those who could not hear the music.” -Friedrich Nietzsche

 


Kouluaikana


Mieluisin oppiaine: Historia 


Vaikein oppiaine: Matematiikka


Hauskin muisto: Vietimme ala-asteella leirikouluviikon Turun saaristossa. Harjoittelimme meripelastusta, paistoimme räiskäleitä ja tikkupullaa, rakensimme kanootin risuista ja pressusta ja tietenkin uimme jääkylmässä meressä. En tiedä miten opettajamme jaksoi katsella viikon ajan esiteinien vilkasta meininkiä, mutta hyvä että jaksoi. Reissusta on olemassa jopa suttuista videomateriaalia.



Kuva henkilöstä:




























- Toimittanut Mikko Heikkonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti