lauantai 24. joulukuuta 2022

JOULUARVOSTELU


Joulu on taas ja toimitus kokosi tontuista virallisen testiryhmän, joka testasi kaupan halvimmat glögit ja joulusuklaat, jotta muiden ei tarvitse. Joku pikkusieluinen saattaa sanoa, että niin sanotut oikeat “lehdet” tekivät jo saman aiemmin, mutta julkaisutahdista johtuen oli tämän tontturyhmän testi ensimmäisenä, vaikkakin julkaistaan vasta nyt. Kuitenkaan muut vastaavat arvostelut eivät tähän arvosteluun vaikuttaneet ja testaamiset tehtiin sokkona ja täysin selvänä. Ensimmäisenä arvioinnissa ovat glögit.





















Valion tumma glögi

- Hinta 1,99 euroa eli ryhmän kallein

- Glöginä ihan jees, vaikka vähän mehumainen. Erään testaajan mielestä liian mehumainen, mutta tästä oli ryhmässä erimielisyyksiä

- Loppuarvosana 2/5.





Rainbowin glögijuoma

- Hinta 1,45 euroa eli ryhmän halvin, josta tulee pari pistettä.

- Alkuun maistuu melko makealta, mutta lopulta aika mehua oli tämäkin. Pliisumpaa kuin Valion vastine. Loppumaku jää puuttumaan, mutta silti kuulemma parempaa kuin Valion.

- Loppuarvosana 2/5.







Marlin perinteinen glögi

- Hinta 1,85 euroa.

- Tasaisen mitäänsanomaton. Tämän arvostelut heittelivät 4-1,5/5, joten hajontaa löytyi. Kuulemma parasta ja kuulemma myös maistui ainoastaan kuumalta.

- Loppuarvosana 2,5/5.




Sitten vielä suklaat. Kuvat ovat hieman, mitä ovat, koska paketit kärsivät hieman kuljetuksessa, mutta tämä vain todistaa, että näitä oikeasti testattiin. Päätonttu osti vielä kaikki tuotteet omilla rahoillaan, joten mistään rahallisesta vaikuttamisesta on turha syyttää (vaikkakin rahallinen vaikuttaminen ei kyllä haittaisi).





















Karl Fazer Vihreitä Kuulia suklaalevy (kirjoitetaan ilmeisesti oikeasti noin)

- Hinta 2,95 euroa.

- Ei maistu niin paljon kuulilta kuin voisi olettaa. Onko tämä sitten hyvä vai huono juttu, on kiisteltävissä. Suklaa maistuu enemmän. Marmeladin palat jäävät ikävästi hampaiden väliin. Kuitenkin parhaan kokemuksen saa todennäköisesti, kun ostaa Vihreät kuulat ja suklaat erikseen.

- Loppuarvosana 3/5.





















Karl Fazer Manteli, Karpalo & Jouluiset mausteet joulusuklaalevy

- Hinta 2,95 euroa.

- Jouluiset mausteet maistuvat, mitä ne nyt ikinä ovatkaan. Mantelikin maistuu, vaikka tekeekin suklaasta hieman pähkinäistä.

- Loppuarvosana 3,5/5.






Karl Fazer Winter Edition Piparkakku

- Hinta 2,95 euroa.

- Ei maistu miltään, mutta silti ihan jees. Pipari ei maistu kauheasti, mutta tuntuu. Mausteinen maistui enemmän. Pientä miinusta myös nimestä. 

- Loppuarvosana 2,5,/5.





- Tonttutoimitus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti