PÄÄKIRJOITUS

Virtaava hiki, pää pöntössä ja loputon tärinä, niistä on humanistin vappu tehty! Vappu on päässyt hyvin käyntiin 8-appron merkeissä ja kaikenlaisten muiden tapahtumien kautta. Maanantain sitsit vaativat veronsa ja tässä kirjoitan viimeisellä hetkellä tätä kirjoitusta. Aikaisemmin päätin kokeilla uutta osiota, joka kertoisi aina seuraavasta numerosta. Sain surukseni huomata, että toteutuksessa on paljon vikaa. Valitettavasti on äärimmäisen todennäköistä, että jokin kirjoituksista tulee todella myöhässä tai ei ilmesty ollenkaan. En siis jatkossa enää tee kyseistä sivua, koska se on yhtä tyhjän kanssa.

Eniten harmittaa vitutus-kirjoituksen puutos. Valitettavasti en saanut kyseistä kirjoitusta keneltäkään, mutta toisaalta kaikki pääkirjoitukseni ovat siitä, kuinka minua vituttaa. Voisin tähän listata pari aihetta, joista ensimmäinen ja tärkein on Carelia; kyllä siellä voi syödä hiljaakin ja lähteä pois heti kun on syönyt. Toinen suuri vitutuksen aihe tällä hetkellä on se, että olisi joskus kiva saada kaikki kirjoitukset julkaistua silloin kun oli tarkoitus.

Ehkä voisin hiljalleen siirtyä varsinaiseen teemaan tästä ilkeästä vittuilusta, onhan sentään vappu! Tärkeimpiä asioita muistaa on, että älkää koskaan jättäkö kaveria yksin. Tarpeeksi kovassa humalassa voi tulla tehtyä typeriä juttuja ja herätä seuraavana aamuna Liperistä. Toinen tärkeä asia on pitää hauskaa. Aina ei tarvitse alkoholia hauskanpitoon ja siksi toivottavasti holittomillakin on hauska vappu. Tämä päivä on vain kerran vuodessa ja tästä on hyvä aloittaa kesän odotus.

VAROITUS

VAPUN JÄLKEEN OLO VOI TUNTUA HIEMAN TÄLTÄ:

JAN HOKKANEN

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

Töttöröö!

Opiskelu lienee ihmisen elämän parasta aikaa. Ja vappu on kiistatta opiskelun parasta aikaa. Kampus herää eloon ja koko kaupunki täyttyy iloisesta haalarikansasta. Opiskelijan mieli kirkastuu hyvästä seurasta ja mystisestä, lapsilta kielletystä taikajuomasta. Vappuna kannattaa olla kännissä. Eihän sitä selvin päin kestä. Tai ainakin siitä suoriutukseen tulisi omata melkoisia velhon kykyjä.

Oikeastaan koko opiskelijavappu rakentuu viinan kanssa läträämisen ympärille. Kaikki muu on pahasti hämärtynyttä. Veikkaan, että aika harva opiskelija oikeasti tietää, miksi opiskelijat edes juhlivat vappua. Joudun itsekin tunnustamaan, että en tiedä. Enkä jaksa selvittää. Vappu on hauskaa ja hauska on kivaa. Ja opiskelijat ovat keksineet vappuunsa hienoja perinteitä, joita myös meillä täkyläisillä on. Alkukiven lakituksella ja opiskelijoiden kulkueella on keskeinen rooli Joensuun kampuksen vapun vietossa. Näin vappuna, meillä täkyläisillä on erityisen suuri syy olla ylpeitä sinisistä haalareistamme. Jos, ja kun, otat vappuna, niin ota myös ainejärjestöllesi.

Hyvää vappua!

Kasperi, pj

SEREMONIAMESTAREIDEN KOOTUT SELITYKSET

TYTTI TIAINEN & LAURA PIKKARAINEN

HUMANISTIN VAPPU

LOTTA PIRINEN

ITKISINKÖ ONNESTA?

Havahduin tunkkaisiin petivaatteisiin kietoutuneena, kun seinäkellon piinaava raksutus tunkeutui alitajuntaani. Tuntui, kuin joku olisi hakannut hikistä päätäni vasaralla. Vanha sänkyni pyöri – tai sitten se oli vaihtoehtoisesti sisällä tupakoimisen seurauksena kellastunut katto. Nostin kuulaani muhkuraiselta tyynyltä ulahtaen. Haparoivin silmin paikansin keittiön pöydältä minulle tyhjänä ilkkuvan Bushmills-pullon täytenä pullistelevan tuhkakupin vierestä.

Nousin hapoilla oleville jaloilleni. Kalsarit olivat imeytyneet persevakoon, jota kutitti muutenkin armottomasti. Tungin käteni housuihin, joissa vastaan tuli teräsvillaankin verrattavissa olevaa tuuheaa karvaa. Talviturkin kasvattaminen oli selvästi hyvällä mallilla. Olin kompastua lattialla lojuviin mainoslehtisiin, kaljapulloihin ja pitsalaatikoihin. Pöytä oli viskilasista jääneiden rinkuloiden kuvioima ja täynnä tupakan tuhkaa, tyhjiä olutpulloja sekä leivänmurusia. Lysähdin tuolille, kaivoin viimeisen savukkeen askista, nostin sen ahavoituneille huulilleni ja sytytin sen. Puolessa välissä alkoi ryityttää, joten yskin ja sylkäisin lattialle. Mitä väliä, olihan kämppä jo muutenkin aivan täyden kaaoksen vallassa. Naistakaan en ollut saanut pitkään aikaan, ja sen hiljalleen krapulapäivään heräilevä pikku kaveri jalkojenikin välissä huomasi.

Tumppasin tupakan vittuuntuneena pöytään ja päätin mennä paskalle yhdessä ryppyisen Kallen kanssa. Mitäpä sitä muutakaan iloa kohmeloinen, ruma ja haiseva poikamies vapaapäivänään keksisi. Kesken toimituksen näemmä lavuaarin reunalle jäänyt puhelin soi.

- Haloja, murahdin ääni painoksissa luuriin kopeloituani sen vapisevaan kouraani.

- Morjesta, Tero täällä! Oon tässä kävelemässä salilta kotiin ja aattelin soitella siullekin välillä. Mitäs Jalmari? kuului parhaan ystäväni aivan liian skarppi ääni toisesta päästä.

- Mitäpä tässä, jäätävä darra. Panettaaki, perkele...

- Et oo jätkä tosissas! Ootsie unohtanu ne treffit, jotka mie siulle täks päiväks järjestin?

- Ei helvetti, tajusin, painoin punaista ja aloin hinkata ahteriani kuumeisesti.

Vaimoni oli kuollut neljä vuotta sitten, mikä oli kyllä toisaalta ihan loistava juttu. Ei sellaista joka asiasta nillittävää hullua eukkoa kestänyt nimittäin kukaan. Hänen poismenossaan oli vain kaksi negatiivista puolta: nykyisin sai hyvää ruokaa melko harvoin ja piti turvautua oman käden onneen aivan liian usein. Koska minua ei ollut siunattu samanlaisella alfaurosmaisella jokaisen naisen kaatavalla ulkomuodolla kuin personal trainer -Teroa, onnistuin pääsemään pukille vain satunnaisesti. Jostain kumman syystä minulla ei myöskään ollut juurikaan varaa ronkeloida naisten suhteen. Omasta mielestäni olin hulvattoman hauska, mutta kaikki eivät tähänastisista kokemuksistani päätellen oikein lämmenneet ronskeille jutuilleni. Myös rakkaudella kasvatettu pikku pömppikseni sekä lähinnä borderterrierin naamaa karvoineen päivineen muistuttavat kasvoni eivät ihastuttaneet aivan jokaista. Siispä tyydyin aika usein juomaan halpaa viskiä kotona, sillä kaupungin puistotyöläisen palkoilla minulla ei ollut varaa käydä huorissakaan. Ilmeisesti Tero oli kyllästynyt jatkuvaan valittamiseeni ja muutenkin hieman rappiolla olevaan elämäntapaani, sillä hän oli mennyt ja järjestänyt minulle treffit, jotka olin nyt itse lahjakkaasti unohtanut. Tyypillistä minulle.

Kello läheni seitsemää, jolloin naisen oli määrä saapua luokseni. Ystäväni puhelun jälkeen minulle oli jäänyt viitisen tuntia aikaa laittaa sekä huusholli että itseni edes jonkinnäköiseen edustuskuntoon. Olin talutellut imuria asunnon nurkasta toiseen luonteelleni epätyypillisen huolellisesti. Lisäksi olin kiikuttanut selkä vääränä roskapusseja ulos ja sen jälkeen tyhjiä pulloja kauppaan. Pullorahoilla olin saanut ostettua tarvikkeet spagetti bologneseen, hienoimpaan niistä harvoista ruokalajeista, joita osasin laittaa. Ape hautui nyt hellalla, ja se sai luvan kelvata. Jos tipunen on vailla jotain muuta, imeköön vaikka munaa tai painukoon jonnekin muualle evästämään, tuumailin myhäillen. Melkein toivoin ruoan olevan syömäkelvotonta; ensimmäinen antamistani vaihtoehdoista oli nimittäin sellainen, josta itsekin hyötyisin varsin mukavalla tavalla. Olisin naureskellut tätä mitä mainiointa oivallusta partaani, ellen olisi ajanut isoa osaa siitä helvettiin hetki sitten. Näytin lähestulkoon ihmiseltä, etenkin kun olin vaihtanut reikäiset ja nukkaantuneet kalsarini siistihköihin farkkuihin ja valkoiseen kauluspaitaan, jonka vaatekaappiini päätymisestä minulla ei ollut suoraan sanottuna minkäänlaista havaintoa. Vienoa vanhan viinan hajua peitti Bossin tuoksu, jonka Tero oli pyytämättä minulle jeesatakseen tuonut. Kumosin naamariini lasillisen jääkylmää vettä ja istuuduin naputtelemaan sormillani pöytää ajanvietteeksi.

Säpsähdin, kun ovikello pirahti vaativasti. Nytpä se nähtäisiin, millaisen mervitapolamaisen pubiruusun Tero oli onnistunut meikäpojan treffikumppaniksi värväämään. Joku rumilus se joka tapauksessa olisi, kun ystäväni ei rutinoituneena panomiehenä ollut häneen itse tyytynyt. Kaikki näytti olevan reilassa: joku entisen emännän jäämistöistä kaivamani musta-valkokuvioinen rätti toimitti pöytäliinan virkaa peittäen tupakan polttamat jäljet pöydän lakkapinnassa, haarukat ja veitset olivat suurin piirtein suorassa ja ehjät lautasetkin olin kaapista onnistunut kaivamaan – eri paria tosin, mutta vitunkos väliä sillä oli. Eiköhän sitä toosaa kuitenkin irtoa, mietiskelin itsevarmana ja räväytin oven auki leveästi virnuillen.

Hymyni hyytyi sen siliän tien, kun näin, mitä oven takana oikein odotteli.

Edessäni seisoi pieni ja hento otus, joka oli pikemminkin tyttö kuin nainen. Tuolla korkeintaan kolmekymppisellä, melkoisen mukiinmenevällä tapauksella oli veikeä katse, jonka osittain kasvojen päälle laskeutuva lyhyt tumma tukka peitti. Kovin kiinteän oloiset pystyt rinnat tuijottivat minua intensiivisesti suoraan silmiin turkoosin paidan läpi. Pällistelin ilmestystä monttu auki, enkä kyennyt muodostamaan yhtäkään tilanteeseen sopivaa lausetta. Sikäli kun minulla nyt yleensäkään tilannetajua olisi ollut.

- Moi! Mahdatko sä olla Jalmari, vai ollaanko tässä väärällä ovella? sirkutti hän hymyn kuultaessa äänestä. Mitä helvetin helvettiä? Mitä tuollainen nainen tekee minun ovellani, kyselin itseltäni ajatuksissani enemmän kuin hämmentyneenä. Jos aamulla päätäni takoi vasara, nyt vähintäänkin leka oli iskeytynyt takaraivoon.

- Jalmarihan minä! Maistuiskos tsirbulalle spagetti? sain änkytettyä. Tunsin, kuinka farkut alkoivat käydä joka hetki ahtaammiksi ja päätin, että olisi loistava hetki päästä pöydän ääreen istumaan ja piilottamaan haaroväli sen alle. Nyt heti, ennen kuin likka huomaisi sen millaisissa himoissa tuskailin ja juoksisi pakoon.

Olin ylittänyt itseni ja onnistunut loihtimaan krapulapäissäni oikeaa gourmet-sapuskaa. Entistä tyytyväisemmäksi minut teki se, että tyttö piti maidosta, sillä mitään mölöä hienompaa ruokajuomaa minulla ei tällä kertaa ollut tarjota. Olimme syöneet hartaudella ja jutelleet lähestulkoon kaikesta maan ja taivaan väliltä. Vaikka minusta tuntui, että vastapäätäni istuva nainen oli jostain aivan toisesta maailmasta, tulimme mainiosti juttuun. Olin onnistunut pitämään turpani rivouksien suhteen kiinni ja naisen pöydän vastakkaisella puolella hämmästyttävän pitkään. Nyt hän kuitenkin nousi seisomaan ja alkoi tähyillä ulko-ovelle päin.

- Tahtoisitko sä jäädä yöksi..? kysyin vaisusti. Sanoilla oli selvästi jotain niiden sanotuksi tulemista vastaan ja ne takertuivat kurkkuuni tiukemmin kuin paska Junttilan tuvan seinään. Vatsaa väänsi niin, että tuntui kuin melkoinen varpusparvi olisi tahtonut pian vapauteen. Olin hämmentynyt ensinnäkin siitä, että luukussani oleili poikkeuksellisen hyvännäköinen ihmisyksilö, sekä siitä, mitä tunsin. Mitä nämä ämmäfiilikset oikein olivat? Kirkkaansininen silmäpari mittaili minua leikitellen ilkikurisen hymyn säestämänä. Nousin seisomaan ja olin onnistua tiputtamaan lautaseni lattialle. Johdatin naisen sängylleni ja sammutin valot. Riisuin hänet varoen, kuin peläten särkymistä ja vedin hänet peiton alla tiukkaan halaukseen. Uskalsin tuskin hengittää, kun olimme aivan hiljaa paikoillamme. Ulkona yö tummui ja tuhannet pienet valopisteet syttyivät taivaalle samalla, kun kyynel vierähti tyynylleni. 

NOORA KOPONEN

TOUCH OF DEATH

Kelly Hashwayn kreikkalaiseen mytologiaan perustuva Touch of Death -trilogia kertoo 17-vuotiaasta Jodista, joka kuulee yllättäen olevansa Ophi, seitsemännentoista horoskooppimerkin alla syntynyt Medusan jälkeläinen, jolla on kyky sekä tappaa että herättää kuolleita henkiin verensä avulla. Koska Jodin veri, sylki ja hiki ovat tappavan myrkyllisiä tavallisille ihmisille, hänen täytyy jättää perheensä ja ystävänsä taakseen ja muuttaa salaiseen kartanoon, jossa pieni Ophien ryhmä opettelee hallitsemaan voimiaan. Ophien elämää valvoo Hades, kuolleiden valtakunnan hallitsija, joka etsii jatkuvasti syytä tuhota heidät. Ophien ja Hadeksen välit kiristyvät entisestään, kun selviää, että Jodi saattaa pystyä pelastamaan Ophit. 

Trilogian ensimmäinen osa, Touch of Death, keskittyy henkilöiden ja Ophien maailman esittelemiseen. Kuvaukset Ophien kyvyistä ovat hämmästyttävän yksityiskohtaisia ja todella mielenkiintoisia. Erityisen ansiokasta on se, kuinka kirjailija liittää henkilön persoonallisuuden ja yliluonnollisten voimien käytön toisiinsa.

Henkilökuvaus on alusta lähtien syvää ja elävää. Henkilöiden ajatusmaailmaan saa helposti yhteyden ja heidän luonteensa tulevat luontevasti näkyviin romaanin tapahtumien kautta. Erityisesti Jodin persoona tulee lähelle lukijaa. Hänen elämässään tapahtuva muutos ja sen herättämät tunteet kuvaillaan tarkasti ja taitavasti. Jodi on hyväsydäminen, vahva ja aito päähenkilö, johon kiintyy nopeasti. Sivuhenkilöistä mielenkiintoisimpia ja mieleenpainuvimpia ovat Alex, joka kertoo Jodille totuuden tämän syntyperästä ja auttaa tätä sopeutumaan uuteen elämäänsä; Victoria, joka johtaa Ophi-koulua käyttäen voimiaan mieluummin pahaan kuin hyvään; ja Medusa, joka neuvoo ja auttaa Opheja äidillisesti patsaan sisältä, johon hänen sielunsa on lukittu.

Juoni etenee sujuvasti ja vaivattomasti ja onnistuu yllättämään monta kertaa. Touch of Death pysyy jännittävänä loppuun saakka. Vaikuttavinta romaanin tarinassa on kuitenkin sen syvälliset, nuorten elämää koskettavat teemat: identiteetin kehittyminen, ihmissuhteet, seurustelu, rakkaus, valintojen tekeminen ja vastuun kantaminen.  Teemat nousevat tarinasta luontevasti

ja monipuolisesti.

Sarjan toinen osa, Stalked by Death, syventää ensimmäisen osan teemoja ja tuo sarjaan myös uusia sisältöjä. Voimakkaita teemoja romaanissa ovat pahuus, lojaalius, moraaliset kysymykset ja itseluottamus. Jodin vastuu Ophien turvallisuudesta kasvaa ja käy välillä melkein ylivoimaiseksi. Kaikkein eniten ongelmia aiheuttaa komea ja sanavalmis Chase, jonka voimat vaikuttavat Jodiin tavalla, jota hän ei kykene hallitsemaan. Chasen motiivit vaikuttavat epämiellyttäviltä, mutta hyvin pitkään on vaikea sanoa, mihin hän todella pyrkii. Jodin kuohuvat tunteet saavat hänen voimansa toimimaan omia aikojaan, mikä aiheuttaa useita vaarallisia ja pelottavia tilanteita sekä hänelle itselleen että hänen ystävilleen. Vaikeuksista huolimatta Jodi ajattelee aina ensin ystäviään ja tekee kaikkensa pitääkseen heidät hengissä. Alexin persoonallisuus ja merkitys Jodin elämässä nousevat uudelle tasolle. Parasta romaanissa onkin Ophien ja erityisesti Jodin voimien toiminnasta annettava uusi tieto ja henkilöissä tapahtuva kehitys. 

Päätösosassa Jodi kohtaa suurimmat haasteensa, pahimmat pelkonsa, kipeimmät muistonsa ja menneisyydessä tehdyt valinnat ja niiden seuraukset. Päätösosa onkin trilogiaan kuuluvista romaaneista 

kaikkein tunteellisin ja koskettavin. Toivon, luottamuksen ja rakkauden merkitys vaikeissa tilanteissa nousee 

keskeiseksi teemaksi. Hadeksen julmuus ja kieroutuneisuus aiheuttavat Opheille kärsimystä, jonka monitahoista olemusta Hashway käsittelee ravistelevalla tavalla. Myös Face of Death sisältää yllättäviä juonenkäänteitä, mutta sen paino on psykologisessa kehityksessä ja vaikeiden tunteiden kuvauksessa.

Kaikille sarjan romaaneille on yhteistä eloisa, ytimekäs ja oivaltava kieli. Hashwaylla on taito ladata paljon merkitystä muutamaan sanaan. Romaanit muodostavat eheän kokonaisuuden, joka on yhtä aikaa viihdyttävä ja ajatuksia herättävä. Trilogia saa sydämen hakkaamaan, nostaa hymyn kasvoille ja liikuttaa mieltä moneen suuntaan. Touch of Death on ehdottomasti lukemisen arvoinen young adult -trilogia, joka jää mieleen pitkäksi aikaa.

Sarjan arvosana: 5/5

Löydät lisää tietoa muun muassa kirjailijan Facebook-sivulta ja Amazonista.

ITÄKYNÄN VIRALLINEN SKUMPPATESTI

Löydä vapun parhaat juomat Itäkynän avustuksella!

Itäkynän toimituksen jäsenistä (ja yhdestä vierailijasta) koottu raati valikoi ja maisteli vappujuomat puolestanne. Testissä oli neljä kuohuviiniä makeasta erittäin kuivaan, Saksasta Uuteen-Seelantiin. Kaikki maistellut kuohuviinit olivat keskihintaisia, noin 10 euroa / pullo.

Raadin mielipiteet jakautuivat melko vahvasti kuivan (allekirjoittanut) ja makean kuohuviinin ystäviin (muut), joten pisteissä syntyi merkittävää hajontaa. Illan kuluessa kuitenkin kaikki pullot saatiin onnistuneesti tyhjennettyä, joten voimme pitää kaikkia testattuja kuohuviinejä vähintään juomakelpoisina. Kommentteja annettiin kuohuviinien ulkonäöstä, mausta ja käyttöominaisuuksista, minkä lisäksi jokainen raadin jäsen antoi yleisarvosanan asteikolla 1-5.

1. Devil's Rock Riesling Sec. Saksa, kuiva, riesling-rypäle, 10,39€.
Alkon kuvaus: Keskihapokas, kypsän sitruksinen, aprikoosinen, mausteinen, vivahteikas.
Raadin kommentit:
- Vaalea väri, paljon pieniä kauniita kuplia.
- Tosi mieto maku, aavistuksen päärynämäinen tuoksu.
- Hyvänmakuinen ja harmiton.
- Muistuttaa Bepop Streetin kahden euron kuohuviiniä.
- Ylioppilasjuhlien tervetuliaismalja, aamiaisskumppa.
Arvosana: 3,2/5

2. Lindauer Brut. Uusi-Seelanti, erittäin kuiva, chardonnay- ja pinot noir -rypäleet, 12,39€.
Alkon kuvaus: Hapokas, limettinen, mineraalinen, hennon paahteinen.
Raadin kommentit:
- Kullankeltainen väri.
- Kuivempi ja karvaampi kuin edellinen.
- Rusinainen ja paahteinen, wannabe-shampanja.
- "Tää on niin kauheeta että pakko käydä tupakalla."
- "Huomenna jää kyllä vanhan viinan haju jos tätä juo koko illan."
- "Muuttuu paremmaksi kun juo enemmän."
Arvosana: 2/5 (Hajonta: 1-4)

3. Vallformosa Cava. Espanja, erittäin kuiva. Tarkempia tietoja ei saatavilla, uutuus Alkon valikoimassa.
Raadin kommentit:
- Vihertävä ja edellistä vaaleampi väri, todella pienet kuplat.
- Samantapainen kuin ensimmäinen, mutta kuivempi.
- Mieto ja pehmeä, asiallinen ja sivistynyt, hieman pliisu.
- "Tietyllä tapaa kivan raikas."
- "Vähän hedelmäsalaatin makuista."
Arvosana: 2,6/5.

4. J. C. Le Roux La Fleurette. Etelä-Afrikka, makea, rypäleet sauvignon blanc, chenin blanc, muscat, shiraz, merlot ja pinotage, 9,28€.
Alkon kuvaus: Keskihapokas, mansikkahilloinen, hennon vadelmainen.
Raadin kommentit:
- Voimakas vaaleanpunainen väri.
- "Tuoksuu ja maistuu viinimarjamehulle."
- "Makeaksi yllättävän hyvä."
- "Muumilimsa kohtaa kuohuviinin."
- "Tätä juo helposti liian paljon."
- Alhainen alkoholiprosentti.
Arvosana: 3,4/5.

Teksti: Suvi Koskela ja Maarit Hotanen
Kuvat: Suvi Koskela
Tuotetiedot: Alko.fi

AINAHAN VOI OSMATA!

Eräänä kirkkaana ja tuulisena maaliskuun viikonloppuna lähti pieni mutta urhea joukkomme edustamaan loistokasta ainejärjestöämme Sanen emännöimään ja isännöimään Osmaan Jyväskylään. Minulle kokemus oli siitä jännä, etten ollut ikinä osmannut saatikka vieraillut Jyväskylässä. Molemmat onnistuivat kyllä näyttämään parhaat puolensa, joten voin suositella lämpimästi sekä Osmaa että Jyväskylää kaikille muillekin, jotka ovat epäonnekseen niistä jääneet paitsi.

Osma-viikonloppu alkoi suomen kielen oppiaineen ja Jyväskylän kampuksen esittelyllä sekä luennolla, jonka piti Kotuksen suomen kielen lautakunnan puheenjohtaja, professori Minna-Riitta Luukka. Luento käsitteli muun muassa ylioppilaskokeita pian huuhtelevia uusia tuulia ja maailmaa järisyttänyttä ja ihmisissä hämmennystä, raivoa, pelkoa ja helpotusta aiheuttanutta alkaa tekemään -muutosta. Loppuilta kuluikin sitten Opinkivellä kaljoitellessa ja saunoessa. Ennen kaljoittelua tosin kokoustettiin oikein urakalla, ja Täkyn oma Sini puheenjohti Osman hallituksen ja yhdistyksen kokoukset.

Seuraavana päivänä jo hiukan ryytynyt porukkamme vaelsi majapaikoistaan kampukselle syömään ja siitä suoraan hurjaan taistoon Osma-turnauksessa. Turnaukseen saapuivat myös viimeiset täkyläisvahvistuksemme. Turnauksessa sanoitettiin uudelleen Dingon Autiotalo (ja tämä hetki saa minut pian aivovaurioon, kun Osman ihanan kanssasi jaan...), kieriskeltiin puistossa, harhailtiin sokeina harjun rinteillä, askarreltiin haalarimerkkejä, harrastettiin ryhmäseksiä viittomakielellä ja muuta mukavaa. Tikkarilla aloitettu vaihtokaupankäynti poiki Täkylle Body Shopin suihkugeelin, mutta Siula veti vielä pidemmän korren, kun nämä helsinkiläiset kauppamiehet ja -naiset vaihtoivat tikkarinsa suoraan sohvaan. Se olikin varmaan se viimeinen niitti, joka sinetöi Siulalle Osma-turnauksen voiton.

Turnauksesta kiiruhdettiin sitsaamaan ravintola Rentukkaan, ja siellä saimme lisää uusia ystäviä, opimme uusia ja hienoja sitsilauluja ja naukkailimme snapseja. Heti naapurirakennuksessa järjestetyt jatkot olivat villit, enemmän tai vähemmän alkoholinhuuruiset ja meluisat, kuitenkin hyvin mieluisat. Enpä muista, milloin olisin laulanut yhtä antaumuksella Robinia kuin silloin. Boom kah!

Sunnuntaina sitä ei auttanutkaan muu kuin kammeta itsensä ylös majapaikkansa lattialta ja keräillä kamppeensa kasaan, ja kun muut osmaajat lähtivät täyttämään krapulaisia vatsojaan Raxiin, suuntasimme minä ja ihanainen matkaseuralaiseni juna-asemalle. Jalat kävelystä kipeinä, äänet laulamisesta käheinä, olomuodot rähjäisinä ja viinahkoisella hajulla ryydytettyinä matkasimme takaisin armaaseen Joensuuhun. Jyväskylän Osma oli osmaamisen arvoinen, majapaikan emäntä ihastuttava ja muiden ainejärjestöjen fennistit aivan yhtä hurmaavia kuin joensuulaiset kollegansa. Toivottavasti ihmiset osmaavat myös ensi syksynä yhtä suurella innostuksella, kun tuo ilojuhla saapuu Joensuuhun.

 

LAURA PIKKARAINEN & MILLA RAJAKANGAS

KUVAT LOTTA PIRINEN

HAALARINKASTAJAISET

Haalarinkastajaisissa upeat fuksit selättivät ihailtavalla tarmokkuudella leikkimielisiä kilpailuja ja ansaitsivat oikeuden käyttää komeita sinisiä pöksyjään julkisesti.

 

Kastetilaisuus järjestettiin 9. huhtikuuta luterilaisen kirkon takana lähes hartaissa tunnelmissa. Juhlaseurue saapui paikalle suuren jännityksen vallassa, ja itse kunkin vatsaa kutitti pieni pelko; täkyjen mielikuvitus on tunnetusti kauniilla tavalla kiero, joten mitä tahansa oli odotettavissa.

Ensimmäiseksi tehtäväksi oli valikoitunut auringonottaminen asennossa, josta uskoi heräävänsä seuraavana aamuna. No ei vaiskaan, oikeasti tarkoituksena oli muodostaa numeroina opintojen aloitusvuosi, joka tälle valiojoukolle sattui olemaan 2013. Fuksien puolustukseksi sanottakoon, että nolla poti pahaa läheisyydenkaipuuta kakkosta kohtaan.

Ja niinhän siinä kävi, että kastajaisissa kahlattiin läpi koko elämän kirjo ja tärkeimmät selviytymiseen tarvittavat taidot. Fuksien vikkeliä jalkoja koeteltiin häntien varastamisessa ja etenkin ryöstön jälkeisessä pakomatkassa. Tulevat Hollywood-tähdet pääsivät loistamaan pienissä näytelmissä ja potentiaaliset Idols-osallistujat näyttivät kyntensä laulaessaan toinen jalka siivousämpärissä. Mika Häkkisen seuraajat paljastuivat vauhdikkaassa moottoriurheilupainotteisessa toimintaepisodissa, jossa kuski rikkoi kaikkia suureen ääneen kuulutettuja lakeja ryyppäämällä renkaidenvaihdon aikana.

Nopeimmat juoksijat saivat oikeuden kajauttaa ilmoille kurkustaan kauniita suomalaisia kappaleita. Fuksien puolustukseksi sanottakoon, että ämpärin huono akustiikka oli ainut syypää mahdollisiin epävireyksiin. Hyvä meininki on se, joka kipaleen kannattelee kertosäkeen loppuun asti.

Humanistin valaistuminen. Tai tarkemmin sanottuna moottorisahamurhan jälkeinen ylösnousemus. Voittajajoukkueiden yhdistetyistä näytelmistä saatiin aikaan pärähtävä ja utopistinen seikkailu. Opiskelijoiden puolustukseksi sanottakoon, että valmiiksi annetuista sivistyssanoista ei ole mahdollista saada aikaan muuta kuin hyvin eeppistä settiä

Ilta huipentui Pikku-Mikkoon, jossa fuksit saivat ensimmäiset merkit haalareihinsa. Allekirjoittanut selvisi paikalle noin tunnin myöhässä, kun kastajaisten kilpaluista voittoina kertyneet Koskenkorva-annokset nostivat ajatuksenjuoksun uusiin sfääreihin tässä taloudellisessa viinapäässä. Muiden fuksien puolesta sanottakoon, että… ei tässä selittelyt enää auta.

Kiitän haalarinkastajaisista kaikkia järjestäjiä ja paikalla olleita naurajia! Oli nimittäin kivaa. Toivottavasti nautitte kostajaisista.

ANNE TUOVINEN

PIIMÄÄ, PORGANDEJA JA VÄRITYSTEHTÄVIÄ

Alkukeväästä meille saapui kaksi vierailevaa tähteä Tallinnan yliopistosta luennoitsemaan viron kielestä. Ensimmäisen viikon helmikuussa veti Annekatrin Kaivapalu. Vaikka kahdeksalta alkaneet aamuluennot hieman hirvittivät myöhäiseen heräämiseen tottunutta humanistia, asia oli onneksi mielenkiintoista.

Normaalisti uuteen kieleen tutustuu opettelemalla ensin perusasiat – tervehdykset ja itsensä esittelyn – mutta nyt aloitettiinkin äännejärjestelmästä ja edettiin siitä sijamuotoihin, verbin taivutukseen ja lopulta adjektiivin vertailuun. Ymmärtämistä auttoi läheinen sukulaisuus suomen kielen kanssa, mutta eroja kielten väliltä löytyi vähintään yhtä paljon kuin samankaltaisuuksia. Sen lisäksi, että piim tarkoittaa lahden toisella puolella maitoa, opimme että partitiivipredikatiivi ilmaistaan virossa nominatiivilla ja -ksi- on konditionaalin eikä translatiivin tunnus. Meille jaettiin myös pari vironkielistä tekstiä, jotka luettiin niin useaan kertaan läpi, että niiden aloituslauseet pyörivät päässä myös kotiinlähdön jälkeen. Viikon lopuksi saimme Kalevi Wiikin kirjoittaman yksisivuisen viron kieliopin, tehtävänannon kurssiin kuuluvan esseen kirjoittamista varten ja tietoa vaihto-opiskelusta Tallinnan yliopistossa.

Maaliskuussa opiskelimme kaksi viikkoa käyttöviroa opettajaopiskelija Helina Puksmanin johdolla. Meininki muistutti jo hieman enemmän peruskoulun vieraan kielen tunteja; en uskonut vielä yliopistossa leikkiväni porkkanaa tai saavani väritystehtäviä läksyksi. Myös videopätkät Pillestä ja Laurista herättivät hyvin kaksijakoisia tunteita. Saimme usein tehtäväksi kirjoittaa Helinalle pieniä tekstejä jostain luennolla käsitellystä aihepiiristä kuten omasta perheestä ja lemmikeistä, luonteesta, ulkonäöstä ja harrastuksista. Pääpaino oli sanaston ja ilmaisujen opettelemisessa; kieliopin virheettömyys jäi hieman toissijaiseksi. Kurssin loppukoe oli samankaltainen kirje kuin kotitehtävinä kirjoitetut tekstit, ja myös siitä sai myöhemmin palautteen sähköpostilla.

Helinan opetus oli hyvin opiskelijalähtöistä, ja saimme myös vaikuttaa siihen, mitä asioita tahdomme oppia. Jokainen pääsi tai joutui ääneen myös erilaisten pari- ja ryhmätehtävien aikana. Luennot tuntuivat hyvin järjestetyiltä kun ottaa huomioon, että kyseessä oli Helinan ensimmäinen suuri opiskelijaryhmä ja hän kertoi aloittavansa seuraavan oppitunnin suunnittelun vasta edellisenä iltana.

On hieman sääli, ettei yliopistolla ole tämän enempää viron kursseja tarjolla. Itseopiskelu on onneksi aina vaihtoehto, jos vain motivaatiota riittää – materiaalia tuntuu kyllä löytyvän. Kurssin aikana jaetut monisteet ovat varmasti myös hyvä apu alkeelliseen viron kielen hallintaan.

Tein äsken testin katselemalla jo aiemmin mainittuja videoita Pillestä ja Laurista ja ilahduin huomatessani, että ymmärrän dialogia edelleen hyvin, eli jotain on jäänyt päähän. Seuraavaksi pitäisi varmaan lähteä Tallinnaan tai miksei johonkin pienempään kaupunkiin testaamaan taitoja ihan todellisessa vuorovaikutustilanteessa. Osaan ainakin kertoa kuvitteellisesta lemmikkikissastani, jos ei muuta.

KIIRA MYLLER

PÄÄKIRJOITUS

Näin se aina menee. Nousin valtaan, mutta alamaiset juoksivat pakoon pää kolmantena jalkana. Jäin lähes yksin, mutta onneksi edes pari ihmistä jäivät tekemään lehteä. Suurin muutos näkyy edessäsi, sillä edellisen päätoimittajan poistuessa keskuudestamme menetimme ainoan henkilön, joka osasi tehdä taiton. Yritin tehdä sen itse, mutta tietokoneeni ei pitänyt ohjelmasta ja en muutenkaan oikein saanut aikaan muuta kuin sotkua. En itsekään tiedä, onko tämän lehden tekeminen blogina oikein järkevää, mutta valitettavasti ei ole oikein muutakaan mahdollisuutta.

Sisältökin muuttuu hieman, sillä jo kauan puoliraakana ollut taikina on jostain syystä muuttunut täysin raa'aksi. En tiedä, tuleeko se toimimaan kovinkaan kauaa, enkä muutenkaan tiedä, tuleeko lehti selviämään edes vuoden loppuun asti. Kirjoittajapulan vuoksi ainoa toivomme on seuraavissa fukseissa. Jollain tavalla minun on keksittävä, miten tästä lehdestä saisi houkuttelevamman. Kenties tämä julkaisualustan vaihtaminen tekee asialle jotain, mutta toivottavasti ei ainakaan pahenna tilannetta.

Jos lehti elää vielä vuoden kuluttua, olen päättänyt pudottaa numeroista tämän ensimmäisen ja sen sijaan julkaista vappunumeron ensimmäisenä. Kutsumme tätä numeroa harjoituskappaleeksi, mikä on mielestäni oikein sopiva kuvaus sen vuoksi, että olen ensimmäistä kertaa päättämässä muiden kohtaloista ja muut joutuvat ensimmäistä kertaa kuuntelemaan minua. Edellinen päätoimittaja totesi minulle, että kaikista ideaalisin tilanne päätoimittajana olisi se, että minun ei tarvitsisi tehdä mitään muuta kuin johtaa ja tehdä pääkirjoitus.

Kaikesta huolimatta minusta on kivaa tehdä tätä hommaa. En pääse oikein koskaan mitään luovaa tekemään, mutta nyt minulla on mahdollisuus siihen. Tiedän sen, että tämänkin lukee yksi tai kaksi ihmistä, mutta se ei haittaa; juttu jää elämään bittitaivaassa.

JAN HOKKANEN, KIRJOITUSTAIDOTON PÄÄTOIMITTAJA

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

Hellurei ja astetta hellemmät puhheet!

Niin se vaan näyttää kevät saapuvan tähänkin syrjäiseen ja kylmään maailman kolkkaan valtakunnan rajan tuntumassa: linnut laulavat, aurinko paistaa ja jänikset aloittavat jokavuotiset lisääntymisrituaalinsa. Täkyn hallituskin on pienten heräämisvaikeuksien jälkeen saanut hierottua talviunen jättämät unihiekat silmistään ja on jo suunnitellut kaikkea kivaa keväälle pitääkseen meille niin kovin rakkaan jäsenistön tyytyväisenä. Luvassa on ainakin sitsailua, joitain bileitä ja olisipa vielä tarkoitus saada lukupiirikin käyntiin. Suunnitelmissa olisi myös päivittää Täkyn säännöt vastaamaan hieman paremmin tätä aikaa. Ennen pitkää koittaa myös se hetki, jolloin fuksimussukat induktoidaan lopullisella ja lähtemättömällä tavalla Täkyn iloiseen porukkaan. Tarkoitan tällä tietenkin haalarinkastelujaisia.

Hallituksen arkeen kuuluu paljon muutakin kuin Täkyn toiminnan ideointia ja toteuttamista. Suhteita on pidettävä yllä niin yliopistoon, ylioppilaskuntaan, muihin ainejärjestöihin kuin yliopiston ulkopuolisiin yhteistyökumppaneihinkin. Hallitustyöskentely vaatii yllättävän paljon aikaa, ja joskus ainakin minulla saattaa kulua kokonaisia päiviä pelkästään ainejärjestömme asioita miettiessä ja hoitaessa. Hallitustyöskentely on kuitenkin palkitsevaa ja välillä tuntuu, että Täkyn asioiden kanssa piehtarointi on mielekkäämpää kuin opiskelu. Toki opiskellakin pitää. Johan tässä ikääkin alkaa kohta olla sen verran, että meinaa tulla kiire päästä maksamaan veroja yhteiseen kassaan.

Olen ottanut puheenjohtajan tehtävän ilolla ja kunnialla vastaan, ja pyrin tekemään parhaani hienon ja perinteikkään ainejärjestömme eteen. Toivon, että jätän jälkeeni Täkyn, jonka asiat ovat vähintään samalla mallilla kuin ne ovat olleet tähänkin asti. Haluan myös muistuttaa, että me emme hallituksen kanssa kykene tekemään aivan kaikkea itse, vaan tarvitsemme myös aktiivisia hallituksen ulkopuolisia toimijoita, jotka ideoivat ja toteuttavat kanssamme. Olemme myös avoimia kaikille uusille ideoille, joita teillä jäsenillä on. Jos siis haluaisit Täkyn järjestävän jotain uutta ja ennen kuulumatonta toimintaa tai haluat vain antaa palautetta tai näet toiminnassamme jotain kehittämistä, tule rohkeasti nykimään hihasta. Lupaan, ettemme pure. Tai jos puremme, niin varmista että rabies-rokotteesi on voimassa. Rietot ja ratot jättävät jälkensä.

Iloisin, keväisin ja aurinkoisin terveisin perveisin

Kasperi, puhheenjohtaja.

SEREMONIAMESTAREIDEN KOOTUT SELITYKSET

Seremoniamestareillanne on nyt kevättä rinnassa. Pitäkäähän mielessänne tulevat kevään merkkitapaukset: Täkyn oma lukupiiri aloittelee toimintaansa (kiinnostuneet olkoot tarkkoina), haalareita kastetaan, Varnitsan ja Nefan kanssa sitseillään, Savoa ja Karjalaa kierrellen voi hankkiutua humalaan, 8-approssa voi hankkia tutkinnon. Alkukivet lakitetaan ja Ilosaareen marssitaan tänäkin vappuna. Kaikkea tätä odotellessa voitte pitää fiilistä yllä laulelemalla Humanistin keväthuumausta, jonka juuri teille sanoitimme:

Humanistin keväthuumaus (säv. Anttilan keväthuumaus)

Anttila nyt ampaisee ylös vuoteeltaan,

aurinko on korkeella, kevättuuli lounaassa.

Agoralla hän tanssii järin yöpaidassaan,

lauluhunsa yhtyä saa kuka vaan.

Lehtimäki luetuttaa klassikoitaan vaan,

Irja Alho kertailee ISK:taan,

katso, kuinka fuksiakin monta on jo kevään tenteissä:

Orvokki, Lehdokki, Vuokko ja moni muu.

Haalareiden lahkeet ne vain hulmuaa,

Anttila kun Ilonassa lanteitaan vatkaapi.

Anttilalle auki on taivas ja maa,

amanuenssille hän näin huudahtaa:

"Tiedätkö sä, Telle, mikä musta tuleekaan?

Kuule, Kela kukkuu taas lempilauluaan,

Katso, ahdistuksissaan kyynelehtii kandivaiheessaan

Orvokki, Lehdokki, Vuokko ja moni muu."

Tiedoistansa kyhää nyt täky gradunsa,

sen hän löytää terävästä, fiksusta päästänsä.

Laulaen hän tanssii taas Humpan kahvilaan,

fuksit vallan ihaillen hokee toisilleen:

"Katso, täky tanssii, hän maisteri on kai,

mistä hän tuon tiedon ja tutkintonsa sai?

Noinko monta op:tä jo kertynyt on muiden tileille:

Orvokin, Lehdokin, Vuokon ja monen muun."

Anttila on vanha, mutta opiskelee vain,

häll' on paljon huolia ja rahat on tiukalla.

Harvoin saa hän huilia, työtä piisaa ain',

millä tavoin pärjää, ei tiedetä lain.

Tietänee sen Kela, joka meille rahat soi,

Make sekä Irja, jotka työkseen luennoi,

tietäneet sen maisterit, jotka loistavat tieteen kentällä:

Orvokki, Lehdokki, Vuokko ja moni muu.

LAURA PIKKARAINEN & TYTTI TIAINEN

SARJAKUVA - EKSYNYT HUMANISTI

LOTTA PIRINEN

NOVELLI

Astun haparoiden ulos tunkkaisesta kerrostalon rappukäytävästä kirkkaaseen auringonvaloon. Päässäni jyskyttävät eilisen tuplana nautitut jallukolat, ja räpylässä painaa meikäläisen omaisuus eli matkalaukkuun sullotut vinyylit sekä muutama pari vaatteita. Mitäpä muuta mies voisi naisen heittäessä pihalle tehdä kuin ryypätä, tuumin siristellessä silmiäni ja kaivaessani aurinkolaseja taskusta... jotka hetkeä myöhemmin totean hajonneiksi. Kiroilen ääneen. Eilinen vaati näköjään menetetyn muistin ja huvenneiden käteisvarojen lisäksi myös materiaalisen veronsa. Arvokkuuden arvelin menettäneeni lopullisesti jo nuoruusvuosien toilailuissa. En ollut täysin varma sijainnistani, sillä yölliset jatkot olivat vieneet minut täysin tuntemattomaan kaupunginosaan. Tukiaisen vanhempaa sisarusta aamuauringon anteeksiantamattomassa valossa muistuttava emäntäni oli tosin yllättänyt itsenikin sen verran, että päätin nostaa kytkintä ennen kuorsaavan syöjättären heräämistä.

"Perkeleen Tampere", suustani pääsi pohtiessani mahdollisia luottoa antavia taksikuskeja, edelleen tietämättömänä sijainnistani. Olin päätynyt kyseiseen pitäjään, isäukon punikkikaupungiksi nimittämään mestaan entisen naiseni töiden vuoksi, eihän minua kotona pohjoisessa pidätellyt kuin baarien maksamattomat piikit ja osa‐aikatyö lehdenjakajana. Toisin sanottuna olin vapaa kuin taivaan lintu, runoilin mielessäni samalla kuin silmäilin ympärilleni etsien mahdollisia maamerkkejä. Viimeistään nyt kun toimistotyöntekijänä työskentelevä naiseni oli päättänyt, että elätys saa riittää ja heittänyt meikämandoliinin pihalle, oli aika vaihtaa maisemaa. Ympärilleni levittäytyi harmaita kerrostaloja kuin arkkitehti olisi viimeisillä voimillaan oksentanut kaiken vitutuksensa tämän lähiön värimaailman suunnitteluun. Tuhahdin ja kaivoin samalla marlboroja esille. Samaan aikaan kiiltäviä rattaita työntävä ja Stokkan Herkun kasseja kantava nuori äiti katsoi minua paheksuen ja jatkoi kiireesti matkaansa kohti ilmeisesti varakkaammalle väelle suunnattuja asuinseutuja. Tuumin hetken törkeyksien peräänhuutamista, olihan emäntä Kokoomusnuori‐habituksestaan huolimatta suhteellisen kuuma. Maltoin kuitenkin mieleni, "olinhan aina selvinpäin niin paljon maltillisempi", kertailin naiseni lukion psykologian pakollisen kurssin oikeuttamaa luonneanalyysiä. Katsahdin uudestaan ympärilleni ja kuulin etäisesti tutunoloista mölyämistä. Paikallinen juopporemmihän täällä mahtaa kokoustaa, tuumin ja lähdin tallustamaan vienoista ylämäkeä ääntä kohti. Hetken tarvottuani kulman takaa näkyikin tutunnäköinen Hannibal‐kyltti terasseineen, ja totesin mielessäni olevan siis Armonkalliolla, keskustasta muutamaa kilometriä länteen, tai itään tai no saatana vaikka koilliseen olevassa kaupunginosassa. Alueen paikallisen juottolan virkaa toimittikin edessäni siintävä baari, jossa olin itsekin erehtynyt kumoamaan muutaman olusen ja kisuttelemaan läheisen ammattikoulun päiväbisselle erehtyneitä tipusia. Muutama puistokemisti näytti eksyneen jo aamuauringon lämmittämälle terassille. Harkitsin hetken samaa, kunnes tajusin juna‐aseman olevan vain muutaman kilometrin päässä. Helvettiin tästä kaupungista on päästävä, ajattelin painaessani pää alhaalla ohi ja kuullessani maitojunan kutsun. No maitojunissakin on ravintolavaunu, hörähdin itsekseni ja lähdin päättäväisesti tarpomaan kohti keskustaa.

Muutamaa hikistä kymmenminuuttista myöhemmin saavuin juna‐asemalle, ja totesin täältä helvettiin lähtevien junien lähtevän aikaisintaan puolentoista tunnin päästä. Kiroilin jälleen ääneen huonoa tuuriani ja päätin painua läheiseen Alepubiin yhdistetylle päivä‐ ja junanodottelu‐bisselle. Totesin idean mielessäni erinomaiseksi ja nappasin matkalaukun toiseen ja junalipun toiseen käteen, ja tarvoin vilkkaan Hämeenkadun yli kapakkaan. Kaksi sekuntia harkitsin appelsiinimehun tilaamista, mutta sain kuin sainkin tilattua oluen virnistelevältä baarimikolta. Menin tavoistani poiketen yksin istumaan, kauas muista hyvän päivän juopoista. Baari oli kaltaisieni elämäntaparetkujen kantapaikka näin aamutuimaan, ja jouduinkin tovin etsimään istumapaikkaa hämyisestä juottolasta. Tällä hetkellä muiden elämäänsä itkevien tai huvikseen karaokea tiistaiaamupäivänä laulavien seura ei kiinnostanut. Baddingin Paratiisi ei ollut ikinä kuulostanut noin riipivältä, ajattelin karaoken jumputusta kuunnellessani. Edes tuttu baarimikko ei saanut minua hyvälle tuulelle, vaan tyydyin tuijottelemaan ikkunasta ulos ja särpimään keskioluttani. Hetken muisteltuani nuoruusvuosinani oppimieni partiolaissolmujen mahdollista sovelluttavuutta hirttosilmukan tekoon, minut keskeytti sisäinen ääni unohtaa tästä vuosisadan krapulasta seuranneet aatokset ja kiskaista olut naamaani. Pian kuitenkin vaivuin taas ajatuksiini, kovin synkkiin sellaisiin. Solmuihin kohdistuvan pohdintani keskeytti kuitenkin takaani kuuluva hunajainen naisen ääni, joka kysyi:

"Saaks tähän istuu?" Käännyin hitaasti baarijakkarallani, kuin unessa. Edessäni seisoi teini‐ikäinen seireeni, nätti kuin mikä, ja kasvot, joskin tosin kovin voimakkaasti ehostetut sellaiset, olivat kuin enkelillä. Tuollaisia naisia ei joka päivä meikäläisen baarikierroksilla näy, korkeintaan bussikatoksien alusvaatemainoksissa näkee tuon tasoisia lyylejä. En saata luetella näitä lukuisia seksuaalisviritteisiä ajatuksia, joita tuon naisen näkeminen tässä ukonrähjässä herätti. Nainen kröhäytti kurkkuaan ja katsoi minua kysyvästi. Yskähdin nolona ja nyökkäsin viereisen tuolin suuntaan. Nainen istuutui ja kaivoi välittömästi puhelimen esiin, hörppäsi välillä oluestaan ja jatkoi naputtelua. Mietin kuumeisesti hyviä keskustelunaiheita ja hörppäsin oman olueni loppuun. Suuta edelleen kuivasi, ja tunsin pienen lämmön leviävän kaikkialle krapulaisiin ruumiinosiini. Jätin suosiolla kliseisen avauksen mahdollisen huonon isäsuhteen vaikutuksesta neidin miesmakuun tiedustelematta ja sen sijaan kysyin, haluaisiko nainen minun tarjoavan hänelle oluen. Hämmästyksekseni hän suostui ja lähdin voitonriemuisena tiskille tilaten kaksi keppanaa. Ikkunapöytään palatessani nainen oli kadonnut. Kiroilin mielessäni, istuin narahtavalle baarijakkaralle ja laskin oluet pöydälle. Nainen oli suostunut vain, jotta pääsisi meikäläisestä eroon, summasin tapahtumia mielessäni. Kiroilin uudelleen, tällä kertaa ääneen. Hetken sanailtuani satuin katsastamaan maahan, jossa näin sinertävän kortin. Nostin sen ylös ja siristelin silmiäni hämyisessä baarissa. Sehän oli paikallisen yliopiston opiskelijakortti, josta tunnistin äsköisen seireenin kuvan. Jaahas, Camilla Gunell ja fysikaalisten tieteiden laitos. Tyttö oli ilmiselvästi nuoresta iästään ja muuten perinteiseen teinityttöön viittaavasta ulkonäöstään huolimatta ilmeisesti lukunaisia. Maistelin hetken aikaa jumalattaren nimeä suussani. Minut keskeytti mietteistäni jälleen naisen ääni – jumalatar oli palannut kuolevaisten keskuuteen tähän tamperelaiseen kapakkaan ja vaati kädessäni olevaa korttia takaisin. Hymähdin ja leyhyttelin korttia kädessäni. "Vai että fysikaalisten tieteiden laitos", lausahdin, "mitähän neiti mahtaa opiskella?" Seireeni katsoi minua pistävästi ja nappasi kortin kädestäni. "Ydinfysiikkaa", tyttö sihautti vaaleanpunaiseksi maalattujen huultensa välistä ja käännähti kohti ulko‐ovea ripein askelin. Ennen kuin huomasinkaan, oli nainen jo ulkona, ja jäin katsomaan ikkunasta Hämeenkadulle avautuvaa näkymää ja tytön väkimassaan häviävää profiilia. Sydämeni oli vienyt ydinfyysikko, naurahdin itsekseni ja kurkotin nappaamaan itselleni tytön jälkeensä jättämän, huulipunan koristaman olutlasin.

MINNA NOUSIAINEN

KELLY HASHWAY

Kelly Hashway – kirjailija, johon voi todella tutustua

Kelly Hashway

Yhdysvaltalainen kirjailija Kelly Hashway astui elämääni, kun löysin sattumalta hänen bloginsa syksyllä 2012. Siitä asti olen seurannut hänen uraansa ja blogiaan, jossa hän pohtii kirjoittamiseen ja kirjailijan uraan liittyviä asioita, kertoo kuulumisiaan, jakaa suunnitelmiaan ja levittää sanaa muiden kirjailijoiden teoksista – blogi on kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta kiinnostuneen taivas. Nykyään olemme myös facebook-kavereita, ja olemme tekemisissä lähes viikottain.

Kellyn kreikkalaiseen mytologiaan perustuva Touch of Death -trilogia herätti mielenkiintoni heti, ja pian huomasin odottavani malttamattomana sarjan ensimmäisen osan julkaisemista. Romaani kertoo 17-vuotiaasta Jodista, joka saa yllättäen tietää olevansa ophi, kolmannentoista horoskooppimerkin alla syntynyt Medusan jälkeläinen, jolla on kyky sekä tappaa että herättää kuolleita henkiin verensä voimalla. Koska Jodin veri, kyyneleet ja sylki ovat tappavia ihmisille, hänen täytyy jättää tavallinen elämä taakseen ja muuttaa ophi-kouluun, jossa pieni ophien ryhmä opettelee hallitsemaan voimiaan. Ophien tekemisiä valvoo kuoleman valtakuntaa hallitseva Hades, julma ja kieroutunut jumala, joka mieluiten pyyhkisi ophit maailmankartalta. Upposin romaanin mielikuvitukselliseen maailmaan välittömästi. Henkilöt ovat aitoja ja monipuolisia, juoni kulkee sulavasti eteenpäin ja kieli on osuvaa ja eloisaa. Kiehtovien fantasiaelementtien lisäksi Touch of Death käsittelee monia syvällisiä teemoja, esimerkiksi identiteetin kehitystä, erilaisia ihmissuhteita ja moraalikysymyksiä. Omalla nimellään Kelly kirjoittaa young adult -fantasiaa ja lastenkirjoja. Vanhemmille lukijoille suunnattuja romanttisia new adult -romaaneja hän kirjoittaa nimellä Ashelyn Drake.

Puolessatoista vuodessa olen ehtinyt tutustua myös Kellyn persoonaan ja tapaan olla kirjailija. Hän on helposti lähestyttävä, sosiaalinen ja lämmin ihminen, ja ennen kaikkea kirjailija, joka todella arvostaa lukijoitaan. Kelly vastaa jokaiseen saamaansa kommenttiin ja keskustelee mielellään lukijoidensa kanssa. Hän myös jakaa lukijoiden kirjoittamia arvosteluja facebook-sivullaan, seuraa lukijoidensa blogeja ja kertoo avoimesti elämästään. Kellyn ystävällisyys on tehnyt minuun voimakkaan vaikutuksen. Ihailen hänen energisyyttään ja intohimoista suhtautumistaan työhönsä. Hän ideoi ja kirjoittaa jatkuvasti uusia romaaneja, pitää yllä kolmea facebook-sivua ja kahta blogia ja osallistuu aktiivisesti erilaisiin kirjallisuustapahtumiin. Hiljattain Kelly perusti street teamin, jonka jäsenet auttavat häntä markkinoimaan hänen kirjojaan sosiaalisessa mediassa. Kun Kelly pyysi minua liittymään, en epäröinyt hetkeäkään – on mahtavaa tukea kirjailijaa, joka valloittaa sydämen sekä tuotannollaan että persoonallaan. Hänestä voisi moni kirjailija ottaa mallia.

Tässä vielä haastattelu, josta saa lisätietoa muun muassa hänen kirjoittamisprosessistaan:

 

1. How did you find out that you want to become an author? 

I remember reading books as a child and wanting to write them myself, so I think I’ve always wanted to be a writer. After teaching English for seven years and then having my daughter, I decided to give writing my all, and I pursued it as a career at that point. 

2. Why did you choose speculative fiction of all genres?  

I love fantasy and paranormal. They’re like real life but better. I feel like I can escape in those books, and let’s face it, it’s nice to get lost in another world for a while. 

3. Describe your writing process. How long does it take you to write a book? What is the best part of writing? What is the hardest?  

I typically draft a book in about two weeks. I get kind of obsessed when I draft and I write as much as I possibly can. After that I have to let the manuscript sit for a while before I attempt to revise it. I go through countless rounds of revisions, looking for different things each time (plot holes, characterization, inconsistencies, etc.) The hardest part is probably passing my manuscripts off to beta readers because I always worry they won’t like it. But I have great betas and they give me very helpful feedback. 

4. What inspires you? 

I find inspiration just about everywhere, but my daughter inspires me on a daily basis, which is why I dedicate all my books to her. I also find that if I’m struggling to write, I can pick up a great book and read to find inspiration. 

5. How did you get the idea for Touch of Death series? 

I was actually researching for another book when I came across a lesser-known myth about Medusa and the 13th sign of the zodiac, Ophiuchus. I loved the myth and kept digging. After that, I knew I wanted to have a cast of characters who were descended from Medusa and had the ability to bring the dead back to life like Ophiuchus. The twist was allowing my characters to also be poisonous to humans the way Medusa’s blood was poisonous. I loved the idea so much that I had to write it immediately. 

6. If Touch of death series had a theme song, what would the song be? 

I have to pick two. Dance with the Devil by Breaking Benjamin is so appropriate because Jodi faces off against Hades and several other enemies in this series. Also Zombie by The Pretty Reckless sums up how Jodi feels and also refers to those she raises. 

7. What kind of paranormal powers you’d like to have? 

I’ve always wanted to be able to fly, but after writing this series, it would be really awesome to be able to bring people back to life – the correct way of course, not as zombies. 

8. Are you working on a book now? Are you allowed to tell what it’s about?   

Right now I’m working on the second book in the Birth of the Phoenix series. The first book, Into the Fire, releases in the fall through Month9Books. I’m also working on the second book in my middle grade series, Curse of the Granville Fortune, also releasing this fall. 

9. When you’re not writing, what is your favourite thing to do? 

Definitely play with my daughter. She’s the most fun person I know. We always have a blast together, whether we are singing and dancing around the living room or playing games. 

10. Who is your favourite author?

Rick Riordan is my idol. I love the Percy Jackson series. Riordan’s writing really sucked me in. He has such a great voice and he writes the best action scenes. 

Kellya voi seurata täällä:

Blogi:  http://kellyhashway.blogspot.fi/

Facebook-sivut: Kelly Hashway – Young Adult, Middle Grade and picture book writer, Touch of Death ja Ashelyn Drake

Twitter ja Goodreads 

IDA KERÄNEN

PIENEN KODIN SÄILYTYSRATKAISUT

PIENEN KODIN SÄILYTYSRATKAISUT - Kuinka saat tavarat siististi piiloon edullisesti ja tyylikkäästi.

Eteisessä

Pipot, lapaset, kaulahuivit ja muut asusteet näyttävät vähemmän kaoottisilta roikkuvassa lokerikossa kuin hattuhyllylle survottuna. Saatat jopa löytää luentoaamuna samanpariset hanskat!

Henkaritankoon ripustettava lokerikko Ikeasta.

Kengät levittävät huomattavasti vähemmän kuraa ympäriinsä, kun ripustat ne seinään kiinnitettäviin kenkälaatikoihin.

Kenkiensäilytyslaatikot Ikeasta.

Kylpyhuoneessa

Jos kylpyhuoneessasi ei ole peili- tai allaskaappia, kätevä ratkaisu tavaroiden säilyttämiseen on pieni lipasto, jossa on irrotettavat korit. Kun liimaat lipaston jalkojen alle pari kerrosta huonekalutarraa, ne eivät ala lahota niin herkästi tilapäisistä vedenpaisumuksista huolimatta.

Lipasto koreineen Jyskistä.

Keittiössä

Hyödynnä ikkunalaudat säilyttämällä erilaisia kuivaruokatarvikkeita purkeissa. Ikkunalaudalla voi myös kesäkautena kasvattaa yrttejä vaikkapa vanhassa kahvikupissa.

Purkit Ikeasta, Marimekolta ja Pentikiltä. Edullisia säilytyspurkkeja kannattaa katsella myös muun muassa Sokokselta ja sukulaisten komeroidenperukoilta.

Jos keittiössäsi ei ole maustekaappia, mausteet saa säilytettyä siisteimmin hankkimalla niille omat lasipurkit. Hellan vierestä niitä tulee myös käytettyä, toisin kuin nuudelipussien takaa.

Maustepurkit Ikeasta.

SUVI KOSKELA