Näytetään tekstit, joissa on tunniste humppagallup. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste humppagallup. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

HUMPPAGALLUP

Syksyn ensimmäisessä humppagallupissa pureudutaan suoraan opiskelijaelämän ytimeen. Kysymykset koskevat jokaiselle opiskelijalle ajankohtaisia asioita – puurtamista, juhlimista ja yhteiskunnallista vaikuttamista.




Ensimmäiseksi kysyimme selviytymiskeinoja myöhäisiin iltapäiviin, kun taivas pimenee ja kaikkialla on märkää ja kurjaa. Enemmistö vastaajista oli sitä mieltä, ettei ole olemassa keinoa selviytyä luennoista, vaan he jäävät mieluummin kotisohvalle. Lähes yhtä monta vastaajaa oli kuitenkin sitä mieltä, että tähän aikaan vuodesta riittää vielä motivaatiota, jota kannattaa hyödyntää. Kaksi vastaajista tukeutui piilopullon voimaan, sillä mikäpä siivittäisi kelloa eteenpäin nopeammin kuin hienoinen humala. Toiset kaksi olivat sitä mieltä, että äidin täyttämä eväspussi on se pelastava enkeli.






Toisessa kysymyksessä halusimme selvittää, mikä syksyssä oikein on niin kurjaa. Yli kahdestakymmenestä vastaajasta suurin osa oli sitä mieltä, että syksyssä ei ole mitään masentavaa, kunhan sen vain viettää kotona köllötellen. Toiseksi inhottavin asia vastaajien mielestä syksyssä on motivaatio. He selvästi karsastavat reipasta mieltä ja kiinnostusta opiskeluihin, ja heräävät luennoilla kysymään itseltään, mikseivät ole silläkin hetkellä baarissa tai muissa menoissa. Paria vastaajaa syksyssä häiritsi piilopullo, liekkö ollut siellä liian potkivaa viinaa kun ei ole miellyttänyt.



Kolmanneksi selvitimme, mikä opiskelijareiveissä on kaikkein parasta. Suurin osa vastaajista turvautui piilopulloon eikä ihme – yökerhojen hinnat eivät aina opiskelijan lompakkoa miellyttävästi hivele. Ehkäpä tästä syystä tai yleisesti suomalaisten inhoamista sosiaalisista tilanteista, toiseksi eniten ääniä keräsi kotiin jääminen. Muutamaa vastaajaa liikutti bileiden suuntaan motivaatio. Äidin eväät eivät innostaneet bileissä ketään. Kyllähän sen jokainen tietää, että aamu neljän jälkeen parasta elämässä ovat kioskin kuivat makkaraperunat.



Neljäs kysymys koski mystistä täydellisen vitosen tenttivastausta. Suurin osa kyselyyn osallistuneista oli sitä mieltä, että motivaatiolla tuo arvosanojen kunkku on mahdollista tavoittaa. Kuusi vastaajaa luotti piilopulloon ja sen sisältämän taikajuoman tuomaan ajatustenvirtaan, joka varmasti antaa aivan uusia näkökulmia. Äidin tekemät makkaraleivät siivittävät voittoon yhden vastaajan kahdestakymmenestä yhdestä. Eräs viisas on myös sitä mieltä, ettei vitosta ole mahdollista saada, joten on sama pysytellä kotona.



Viimeisenä Itäkynän toimitus halusi tietää, mitä opiskelijoilla on annettavanaan hallitukselle. Tällä kertaa lahja kannettaisiin Juha Sipilälle, jotta saataisiin suoraan osoitettua mieltä ja setvittyä asiat selviksi. Kaksi vastaajaa kiikuttaisi pääministerille piilopullon – tarkoitus on varmaan saada hänet heltymään humalassa ja peruuttamaan leikkaukset tai sitten viesti on yksinkertainen chill out, bro. Viisi vastaajaa veisi Sipilälle äidin eväät, joiden suloinen makuelämys saisi poliitikon pauloihinsa. Tai sitten eväät ovat kiitoslahja ahkerasta puurtamisesta, sillä onhan meillä kaikilla joskus rankkaa. Kolmas vaihtoehto voi olla se, että äiti on aivan surkea kokki ja eväillä tahdotaan kostaa opiskelijoiden kohtelu kuluneen vuoden aikana. Kuusi opiskelijaa olisi valmis lahjoittamaan Sipilälle motivaationsa, jolla kahlata yli suuresta työmäärästä. Suurin osa vastaajista on kuitenkin sitä mieltä, että ihmiskontaktit ovat perseestä eikä kenellekään kannata mitään lahjoja viedä. He jäisivät kotiin.


Teksti: Anne Tuovinen
Kuvat: Noora Koponen

maanantai 9. toukokuuta 2016

HUMPPAGALLUP

Vappupirskeet ja aattona taivaalla helottava aurinko takasivat, että ihmiset olivat kuunvaihteessa kömpineet piiloistaan juhlistamaan alkavaa kesää. Galluptiimimme käytti tilaisuuden hyväkseen valmistelemalla kiperät kysymykset ja suuntaamalla Ilosaaressa pikniköiviä ahdistelemaan. Kysymykset keräsivät vaihtelevasti vastaajia 37 ja 41 henkilön väliltä ja heitä oli monesta eri ainejärjestöstä. 


Koska vappu on hassujen asujen ja muutenkin hölmönä ympäriinsä hyörimisen juhla, tiedustelimme kuinka juhlijat kyseisenä juhlapäivänä koristautuvat. Vaikka suurin osa Ilosaaressa istuskelleista olikin haalarikansaa, jäi vaivannäkö uusien merkkien ompelemisen suhteen kaikista vähiten suosituksi vastausvaihtoehdoksi. Viinaan viehätysvoiman lisääjänä luotettiin eniten ja kauas sen taakse jäivät myös serpentiinein tai ylioppilaslakein koristautuminen. 


Vain paatunein misantrooppi haluaa viettää vapun ylhäisessä yksinäisyydessään. Niinpä kysyimme, kuka tai ketkä olisivatkaan kaikista toivotuinta vappuiluseuraa. Kysymyksen valossa vapun tarkoitus kiteytyisi ryyppäämiseen ja sekoiluun, sillä suosituimmaksi vaihtoehdoksi osoittautui kaljan lipittely Taalasmaan Karin ja Homerin seurassa. Paljoa tästä jälkeen ei jäänyt omituisia höpisevän Rauno Repomiehen sekä Frendien Phoeben kanssa törmäily. Huteralla käsialalla joku juhlijoista oli täsmentänyt, että viettäisi vappua "nimenomdar Pheoben" kanssa. Barney Stinsonin kanssa typyköitä vikittelemään lähtisi pienin osa vastaajista. Vapun painopiste lienee siis jossain muualla kuin riiailussa tai kenties Barney nähdään niin ylivertaisena naistenmiehenä, ettei hänen seurassaan mahdollisuuksia oman seuralaisen löytämiseen ole. Myöskään Pikku Myyn seura ei kerännyt liiemmin kannattajia. 


Kolmanneksi urkimme juhlijoilta sitä, mikä onkaan vapussa se kaikkein tärkein asia. Ylivoimaisesti tärkeimmäksi asiaksi vapussa osoittautuivat kaverit ja hyvä sää, ja molempia tänä vappuna olikin yllin kyllin tarjolla! Seitsemälle vastaajista vappu merkitsee työläisten juhlapäivää, kun taas kahdeksan pitää sitä nimenomaan ryyppyjuhlana. Ruoka oli tärkeintä vain yhdelle henkilölle, mikä osoittanee, että ainakin tänä vappuna ravinto nautittiin mieluummin esimerkiksi nestemäisessä muodossa.

Teksti ja kuvat: Noora Koponen

perjantai 4. maaliskuuta 2016

HUMPPAGALLUP

Aiemmat Humppagallupit olemme järjestäneet aina jonkin tapahtuman yhteydessä. Tällä kertaa sääntöön tuli kuitenkin poikkeus, kun partioimme kiperien kysymysten kanssa gallupin nimen mukaisesti Agoralla parveilevien humanististen tieteiden opiskelijoiden seassa. Ennen kuin kevät koittaa, on hyvä tehdä katsaus humppalaisten talvitottumuksiin. Toteutimme kyselyn totuttuun tapaan poikkitieteellisenä, mutta tällä kertaa ylivoimaisesti suurin osa vastaajista oli kuitenkin täkyjä. Yhteensä sielunmaisemaansa raotti 18 vastaajaa.


Aivan ensimmäisenä suuntasimme ajatukset niihin puuhastelumahdollisuuksiin, joita lumi ja pakkanen ihmislapselle tarjoavat. Koska humanistit ovat siveitä ja kilttejä, keräsivät pussailu ja kakkapallojen heittely kaikista vähiten kannattajia. Sen sijaan humanismi ja alkoholin suurkulutus kulkevat käsi kädessä, jonka vuoksi kaljakorin käyttäminen pulkkana oli toiseksi suosituin vaihtoehto. Kaikista eniten suosiota kuitenkin niitti epäsosiaalisuus, sillä suurin osa vastaajista piti mielekkäimpänä tekemisenä kotiinsa tirkistelijöiden ulottumattomiin linnoittautumista. 


Kun aurinkoa ei näe puoleen vuoteen ja hyytävä pakkanen tunkee luihin ja ytimiin, voi iloa yrittää etsiä pukeutumalla kivasti. Talvi onkin siihen mitä otollisinta aikaa, sillä vaatetta täytyy laittaa ja paljon. Suosituimmaksi talvivaatteeksi kipusivatkin mamikset eli pitkät kalsarit, joita lähes puolet vastaajista suosi. Toiseksi suosituin vastausvaihtoehto oli korvat lämpimänä ja lähentelijät loitolla pitävä karvareuhka. Neljä vastaajaa vannoi rukkasten nimeen. Toimittajaa jäi kiinnostamaan, liittyvätkö nämä ja ensimmäisen kysymyksen vähäinen suuteloinnin määrä toisiinsa. Vähiten vastaajien keskuudessa suosittiin monoja. Miksi, nehän ovat mitä oivimmat tanssikengät?!



Täällä susirajalla, jonne Siperialta kantautuvan purevan pakkastuulen lonkerot ulottuvat, on tärkeää tietää konsteja, joilla naamalle kangistunut kivun irvistys saadaan sulamaan. Yksikään vastaaja ei käyttänyt kelkkamäessä reippailua lämmittelykeinona. Toiseksi kiri terästetyn mehun lipittäminen, jota kenties harrastavat ne, jotka lukittautuvat talveksi neljän seinän sisälle kotiinsa. Kakkossijan tämän vastausvaihtoehdon kanssa jakoi lukittautuminen talveksi neljän seinän sisälle Agoralle. Kaikista paras lämmittelykonsti oli kuitenkin 120 asteeseen lämmitetty sauna. Tätähän voisi vielä tehostaa lannistumattomuutta kuvastavalla, yhteen purtujen hampaiden välistä kajahtavalla "Perrkele!"-urahduksella. Miehet antavat aina periksi, minä en anna koskaan periksi!


Kuten jo aiemmin tässä pätevässä tutkimuksessa on käynyt ilmi, ei humanistien rakkauselämällä taideta juurikaan kehuskella. Tätä hypoteesia tukee myös viimeisen kysymyksen vastaukset. Suosituimpien vastausten mukaan agoralaisten sydän on jo aikaa sitten kylmettynyt jääkalikaksi tai sitten olemassa oleva parisuhde vetelee niin viimeisiään, että sitä voisi verrata vaikka virttyneeseen ja risaiseen villasukkaan. Onneksi sentään joidenkin rakkauselämässä on kuitenkin suupielet hymyyn kaartavaa kaakaota hiihtämisen (eli suomeksi vitutuksen) lomassa. Yhdellä optimistilla on mato koukussa!


Teksti: Noora Koponen
Kuvat: Anne Tuovinen

maanantai 14. joulukuuta 2015

HUMPPAGALLUP - OSMA EDITION

Aiemmista yliopiston tapahtumissa tehdyistä, poikkitieteellisistä gallupeista poiketen vastaamassa oli tällä kertaa ainoastaan fennistejä. Suomen kielen opiskelijat pääsivät pähkäilemään mitä kiperimpiä kysymyksiä Oulussa järjestetyssä Osma-tapahtumassa. Tälläkin kertaa vastaajat saivat lisätä omia vastausvaihtoehtojaan, mikäli valmiiksi annetuista ei sopivaa löytynyt. Osmaajien lappuseen lisäämät vaihtoehdot näkyvät taulukoissa liukuvärjättyinä palkkeina. 


Ensimmäisessä kysymyksessä tiedustelimme oksettavinta jouluruokaa. Kysymys keräsi yhteensä 55 vastaajaa, joista enemmistö, 23 henkilöä, oli sitä mieltä, että joulupöydän väripilkku rosolli on kaikista yököttävin jouluruoka. Melko tasaväkisesti toiseksi eniten oksennusta suuhun keräsi kinkku kahdeksalla, laatikot yhdeksällä ja kiisseli kymmenellä äänellä. Galluppimme perusteella kaikista parhaiten jouluna maistuu riisipuuro, joka sai vain kolme ääntä sekä laatikot lanttulaatikkoa lukuunottamatta. Lanttulaatikkoa karseimpana jouluruokana piti kaksi vastaajaa. 


Seuraavaksi tiedustelimme, mikä joulun odotetuimmassa valkopartaisessa vanhassa ukissa on kaikista parasta. Kysymykseen vastasi yhteensä 58 henkilöä. Ylivoimaisesti suosituimmaksi vastaukseksi kipusi Pukin punainen nenä, joka kielii yhteisestä alkoholismiharrastuksesta. Taulukkoon tämän vastausvaihtoehdon kohdalle eksynyt kirjoitusvirhe viitannee siihen, että myös Itäkynän toimittajalla on Joulupukin kanssa samoja harrasteita. 13 vastaajan mielestä muorin herkuista seurauksena oleva pömppis on suloisinta Joulupukissa. Lähes yhtä hauskana asiana pidettiin Pukin ruokatöhnää keräävää parranreuhkaa, jota parhaimpana piti 11 henkilöä. Kun suomalaisista vastaajista on kysymys, ei liene yllättävää, että vain viisi halusi mennä Pukin polvelle aikaa viettämään. Muutama henkilö oli viehtynyt taaton virneeseen. Yksi piti parhaimpana sitä, että voi olla itse Pukki. Kahta henkilöä kysymys ällötti. Merkillistä... 


Kolmannessa kysymyksessä tiedustelimme, mikä olisi paras asia, mitä paketista voisi paljastua. Huomio huomio, kaikki te, jotka vielä painiskelette lahjaostosten parissa! Tämän joulun hittilahja on ehdottomasti lentävä heppa, jonka 55 vastaajasta 20 eli yli kolmannes tahtoi. Melko paljon suosiota niittivät myös elämä 15 äänellä sekä tuhmat lelut pikku irstailijoita varten 12 äänellä. Tällä kertaa Osmassa taisi olla melkoinen joukko kohtuuden ystäviä, sillä vain seitsemän kelpuuttaisi kasapäin suklaata ja ainoastaan yksi tahtoisi olutta. 


Tässä vaiheessa tila pienen ja ryppyisen kyselylomakkeen ensimmäisellä puolella loppui. Joku varsin nokkela henkilö oli laatinut tähän oman kysymyksen, joka oli kerännyt huimat kaksi vastaajaa. Tulokset olivat tasaväkiset. 


Viimeisen, 55 vastausta keränneen kysymyksen tulosten mukana tuulahti niin optimistinen ilmavirta, että inspiroiduin siitä taulukon värejä valitessani. Suvereenisti ykköseksi 34 vastauksella kipusi laini, joka kuvastanee suomalaista mentaliteettia mitä parhaiten. Loput, varsin vähäpätöiset vastausvaihtoehdot sekä niitten suosion voitte katsastaa taulukosta. On niin rankkaa tämä tieteellisen tutkimuksen tekeminen, että näiden positiivisten ajatusten siivittämänä toivotan kaikille mahtavaa joulunaikaa!

Teksti ja kuvat: Noora Koponen 

tiistai 3. marraskuuta 2015

HUMPPAGALLUP – KAMPUSRYSÄYS EDITION

Syksyn ensimmäisen Humppagallupin uhreiksi valikoituivat Kampusrysäyksen aikaan julkisille paikoille uskaltautuneet opiskelijaparat. Gallupin teemaksi napattiin luonnollisesti syksy ja opiskelun pariin palaaminen. Kysely sisälsi valmiita vastausvaihtoehtoja, mutta jalomielisesti täyttämään suostuneet ilakoitsijat saivat lisätä myös omia vaihtoehtojaan, jotka ilmenevät diagrammeissa kaksivärisinä palkkeina.



Ensimmäisessä kysymyksessä pyysimme kuvailemaan niitä fiiliksiä, joilla kouluvuosi polkaistaan käyntiin. On mahdotonta arvailla, miksi suosituimmaksi vaihtoehdoksi kipusi Ilomielin iloliemin. Noin kolmasosan tuntemuksia parhaiten kuvasi "iha ok". Höhhöhöhöhööhöhhöö-vastauksen valitsi viisi opiskelijaa. Kyseinen vastaus voidaan tulkita niin hömelöksi naureskeluksi kuin yliopistolle raahautumisesta aiheutuneeksi puuskutukseksikin.



Irtoaako tänään? -kysymyksen tulokset viittaavat siihen, että Itä-Suomen yliopistossa ollaan tänä syksynä pihisteleväisellä tuulella ja keskitytään ruumiillisten nautintojen sijasta opiskelemaan täysillä. Ei-vastauksen valitsi vastaajista 18, mikä on noin kaksi kolmasosaa. Kahdeksan henkilöä oli kuitenkin sitä mieltä, että voi pojat, kyllä muuten irtoaa. Kolme vastaajaa pysytteli salaperäisenä, eikä suostunut kertomaan Itäkynän toimitukselle näin intiimiä asiaa.
 




Jotta opiskelussa ja elämässä ylipäätään menestyisi, kannattaa omistaa jonkinnäköinen onnenamuletti. Näin ollen tiedustelimmekin, mikä sellaiseksi parhaiten sopisi. Suurimman suosion saavutti Humpan kahvilan voisilmäpulla eikä syytä todennäköisesti tarvitse edes arvailla, sillä motivaatiopulla on paikallaan useammin kuin kesälomaillessa on saattanut edes kuvitella. Toiselle sijalle kiri pieni sininen taikapilleri, jonka voimaan luottaa kuusi vastaajaa. Tarkempi tutkimus siitä, korreloiko tämä vastaus edellisen kysymyksen tulosten kanssa, olisi kenties ollut paikallaan. Täkyn hyvägeeniset ja heleähipiäiset kaksospojat Johannes ja Topias olivat viiden vastaajan suosiossa. Ainoastaan kolme valitsi Office365-tunnukset tuomaan onnea. Merkillistä...


Hommat sujuvat kuin tanssi, kunhan taustamusiikki on oikea. Niinpä kysyimmekin, minkä biisin tahtiin tanssijalka Joensuussa tänä syksynä vipattaa. Ylivoimainen voittaja biisikattauksessa oli Antti Tuiskun suloisella äänellään lurittelema biisuli. Konfliktien välttämiseksi toimitus ei kommentoi asiaa sen kummemmin. Seitsemän vastaajaa luotti tuttuun ja turvalliseen suomalaiseen melankoliaan ja Leevi and the Leavingsiin. Jaetulle kolmannelle sijalle ylsivät Karri Koira ja Turmion Kätilöt. Takavuosien prätkäsankari Mika Sundqvist ei ollut valitettavasti tällä kertaa kenenkään suosiossa. 


Teksti: Noora Koponen
Kuvat: Anne Tuovinen