Pääkirjoitus

Kesälaitumilla

Hei rakkaat lukijat!

Kesä on täällä! Tarjoilen teille nyt juhannukseksi luettavaa, jolla jo perinteisen tavan mukaan on jälleen teema. Tämän numeron teemana on yhdessä tekeminen. Saatte lueskella niin juhlimisesta, jalkapallosta kuin Pridestakin. Perinteisesti lehdestä löytyy myös puheenjohtajan tervehdys. Lehdestä löytyy myös puuhakuva teille väritettäväksi sekä kirjavinkki tylsiin hetkiin. 

Kesä on mahtavaa aikaa! Luonnon vehreyteen taikka vesistöjen ääreen on mukava vetäytyä kesätöiden jälkeen, taikka niiden tuomaa rauhaa on hyvä käyttää kesäopintoja puurtaessa. Kaikista parasta kesä on kuitenkin kavereiden taikka perheen kanssa nautittuna. Ottakaa siis kaikki ilo irti kesämökeistä, tapahtumista ja Suomen kauniista luonnosta sekä läheisten ihmisten seurasta! 

Palaamme jälleen syksyllä painetun numeron kera. Sitä kuitenkin tehdessä toivotan teille lukijoille mitä mahtavinta kesää!

Päätoimittajanne Siiri

Puheenjohtajan tervehdys

Kesä on täällä. Samalla myös Täkyn kevät on taputeltu: viimeiset tapahtumat menivät, viimeiset kokoukset on pidetty ja suurimmalla osalla myös Humpan ovi on suljettu viimeistä kertaa vähään aikaan. Paljon on tehty ja nähty, mutta ehkä kevään muistelun sijaan olisi jo aika kääntää katseet kohti syksyä. Tai ehkä oikeastaan unohtaa, että sellainen on edes tulossa, sillä tässä välissä on vielä oma suosikkivuodenaikani.

Täkyläiset: nauttikaa kesästä. Muistakaa levätä, syödä paljon jäätelöä ja ihan vain olla. Ja tsemppiä kesäopintoja tekeville – suosittelen kirjojen raahaamista kirjaston sijaan rannalle!

Kesäisin terkuin

Inka

Pohjois-Karjala Pride 2019

SATEENKAAREN PÄÄSSÄ JUHLITAAN – POHJOIS-KARJALA PRIDE 2019

Kesäkuu koitti ja Pride-kuukausi alkoi. Helsingin Sanomat julkaisi 1.6.2016 Alma Onalin artikkelin, jossa Onali kirjoittaa kuuluisasta kesästä 1969. Jutun yhteydessä Onali nostaa oikeutetusti esiin myös Pride-liikkeen. Hän kirjoittaa, että ”tuohon aikaan virkavalta teki usein mielivaltaisia ratsioita New Yorkin homobaareihin”. Ratsioista osansa sai myös Stone Wall Inn -niminen klubi. Eräs ratsia aiheutti mellakan, joka jatkui monta päivää. Onali kirjoittaa: ”Stonewall Innin mellakat muuttivat perinpohjaisesti sateenkaariväen aktivismin luonnetta Yhdysvalloissa. Ratsian ensimmäisenä vuosipäivänä järjestettiin ensimmäinen Pride-kulkue.” On siis tärkeää muistaa, ettei Pride ole pelkkää juhlaa, vaan sen juuret ovat ihmisoikeuksien vaatimisessa, mielenosoituksissa. Tätä ei kuitenkaan pidä tulkita Priden mitätöimisenä, vaan kehotankin jokaista nauttimaan juhlinnasta täysin siemauksin! Kaappiin ei tule jäädä nyt eikä koskaan – joskin kyseinen ilmaisu joutaisi muutenkin romukoppaan.

Pride-kuukauden tarkoituksena on lisätä tietoisuutta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Viime vuosina Pridea on hyödynnetty myös yritysten mainonnassa. Se on yhtäältä ilahduttavaa, toisaalta kulutuskapitalismin ilmentymä, johon tulee suhtautua tietyllä varauksella. Pride-viikkoa vietettiin myös täällä Joensuussa viime toukokuussa 15.–19.5.2019. Pohjois-Karjala Pride järjestettiin neljättä kertaa, ja tällä kertaa kulttuurifestivaaliviikon teemana oli ”vakaumukset ja urheilu”. Viikko huipentui Pride-kulkueeseen, jonka aikana intohimoiset ”Rakkaus kuuluu kaikille!” ja ”Translaki uusiksi!” -huudot kaikuivat Joensuun aurinkoisessa keskustassa. Sää suosi juhlijoita, ja kulkueessa vallitsi solidaarisuuden henki. Kulkue päättyi torijuhlaan Joensuun uudenhohtoisella torilla. Illalla Kimmelissä järjestettiin tapahtuman jatkot. Tuolloin oli mahdollisuus nähdä Susiraja Dragrace - kilpailu, jossa erilaisilla drag queeneilla, drag kingeilla, bio queeneilla ja queer-taiteilijoilla oli tilaisuus loistaa ennennäkemättömällä, valovoimaisella tavalla. Illalla nähtiin myös esiintyjäryhmä Circus Mystique, jonka kolme esiintyjää olivat valloittavia. Illan agendana oli ”Make North Karelia Drag Again”.

Drag-show oli mielettömän upea, tajunnanräjäyttävä kokemus suorastaan. Esitykset olivat paitsi akrobaattisia myös musikaalisia ja ihanan liioiteltuja, jo pelkkä drag-meikki on nimittäin upeaa katseltavaa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jokaisen tulisi edes kerran elämässään nähdä dragia. Kehtaan verrata show’ta teatterielämykseen, niin upea se oli! Kilpailun tuomarina toimi muun muassa Lady Clapback, vuoden 2018 Susiraja Dragrace -kisan voittaja. Vuoden 2019 voittajaksi selviytyi hulavanteineen ja pöyhkeine peruukkeineen lopulta Slaya Bit House of Auer -dragkollektiivista. Edelleen – tätä juttua kirjoittaessani ja varmasti vielä pitkin kesää – päässäni soi hänen esityksensä tarttuva taustamusiikki. Instagramista nimimerkillä @susirajadragrace voi käydä kurkkimassa kaikkien esitysten parhaita paloja, jos jostain syystä ei esityksiä nähnyt tai haluaa muistella vielä kyseistä iltaa.



Pride-jatkoilla nähtiin myös Euroviisujen finaali. Oli sitten Israelista mitä mieltä tahansa, monet viisufanit kokoontuivat kannustamaan suosikkejaan. Lopulta voittajaksi valikoitui Hollannin Duncan Laurence kappaleellaan Arcade. 25-vuotias Duncan Laurence ei ole korostanut asiaa, mutta hänhän on biseksuaali: ilahduttavaa bi-näkyvyyttä siis!

Näin Pride-kuukauden aikaan saatiin kuulla myös hyviä uutisia tulevalta hallitukselta. Uudessa hallitusohjelmassa 2019 nimittäin ilmoitetaan, että translakia tullaan uudistamaan siten, ettei jatkossa sukupuoltaan korjaavilta vaadita lisääntymiskyvyttömyyttä. Tämä ei ole ainoastaan politiikkaa, vaan ennen kaikkea ihmisoikeudellinen teko ja osoitus siitä, että päättäjät ovat viimein kuunnelleet.

Historialliset ja poliittiset katsaukset sikseen: turvallista ja eritoten rakkaudentäyteistä Pride-kuukautta!

TEKSTI: Karoliina Kapanen
KUVAT: Sohvi Pesonen

Yhteistä juhlaa

Vapusta juhannukseen

Vappu on yleensä ollut minulle täydellinen merkki kesän alulle. Vain kuukausi ja kesäloma koittaa. Joillakin tosin luennot päättyvät jo vappuun, mutta toiset jaksavat puurtaa opintojaan vielä kesälläkin. Tänä vuonna vabu ei lobu -lausahdus kuului pitkin vappuaattoa ja -päivää. Miksi opiskelijan juhla tosin loppuisikaan? Vapun jälkeen on hyvä istua kavereiden kanssa piknikillä taikka terassilla hyvän sään salliessa, ja alkukesä muutenkin tuo mukanaan paljon erilaisia tapahtumia, joihin osallistua yhdessä. Vapun tunnelma tietysti kuuluu vapun juhlapäiviin, mutta piknik, livemusiikki, vapun herkut ja kavereiden seura ovat jotain, mitä ei tarvitse sitoa vain näihin juhlapäiviin. Ennen kuin huomaakaan, kesäkuu on jo saavuttanut juhannuksen, joka nuorille yleensä myös merkitsee kavereiden kanssa vietettävää juhlaa.

Muistan vappua edeltävinä päivinä valitelleeni säätä. Katsoin peloissani säätiedotetta, joka lupasi kylmää keliä ja sadetta. Onneksi Joensuun vappu ei kuitenkaan pettänyt. Auringonpaisteessa pärjäsi hyvin ilman takkia, ja mielessä oli kirkkaana, että kyllä ne kesäkelit vielä koittavat. Kulkueessa kulkeminen, piknik ja kavereitten kanssa hengailu ovat vapun parasta antia. Juhlan tuntu on käsin kosketeltava. Sen tunnelman muistoa kannan aina vuodesta toiseen uutta vappua odottaen. Nyt vapusta on taas ehtinyt vierähtämään useita viikkoja. Vabu ei lobu -teemaa olen pyrkinyt pitämään yllä juomalla kotitekoista simaa, hengailemalla kavereiden kanssa joko muuten vain taikka alkukesän tapahtumissa ja päättämällä, että tästä kesästä voisi tehdä piknikkesän. Piknikejä kun tähän mennessä on tullut harrastettua melkein pelkästään vappuna.

Kuitenkin juhlapyhät seuraavat toisiaan. Vabu ei lobu -teema joutuu jäämään tauolle lipun liehuessa lipputangossa, auringon hipoessa horisonttia ja juhannuskokon loimutessa. On uusi juhlapyhä, ja siihen kuuluvat oma tunnelmansa ja omat traditionsa. Viime vuosina on tullut naureskeltua, kun juhannuksena keli on ollut melkein kylmempi kuin jouluna, mutta tänä vuona näyttää siltä, että saamme juhannuksesta kunnon kesäjuhlan.

Kavereiden kanssa juhliminen on melkein parasta, mitä tiedän. Vappu ja juhannus ovat ne juhlat, jotka olen pyrkinyt viettämään kavereiden kanssa. Joulukuun juhlapäivät sekä uusivuosi ovat perheelle ja sukulaisille. Vappu ja juhannus kokoavat ihmisiä hyvin yhteen joko puistoihin, juhannuskokolle taikka tanssilattialle. Juhlatunnelman jakaminen kavereiden kanssa on mahtavaa, ja se antaa hyvin voimia pinnistellä eteenpäin. Vapusta saa voimaa saattaa vielä viimeiset lukuvuoden opinnot purkkiin, ja juhannus kavereiden kanssa lataa akut kesätyöläisen arkea ajatellen.

Nauttikaa siis kaveruudesta ja juhlahumusta. Vabu ei lobu, ja juhannus tuokoon mukanaan rauhaisaa kesän tuntua.

Teksti ja kuva: Siiri Rantanen

Agora Cup ja Märkä t-paita

Märkä t-paita otti kuudennen sijan Agora Cupissa

Vappuna tehtiin historiaa. Täky nimittäin osallistui tänä vuonna Agora Cupiin eli Agoran ainejärjestöjen väliseen jalkapalloturnaukseen. Edellisestä osallistumiskerrasta oli aikaa. Liikuntavastaavana olin siis erittäin tyytyväinen siihen, että innokkaita pelaajia löytyi, ja joukkue saatiin kasaan nopeasti. Joukkueen nimeksi valittiin Märkä t-paita.

Täkyn Märkä t-paita -joukkueen lisäksi turnaukseen osallistuivat Echo FC, FC Fides, FK Iskra, Echoster City FC sekä Kulttuurinpotkijat. Nämä kauhua herättävät nimet saivat Täkyn joukkueen kapteenin ja varakapteenin huolestumaan. Turnaukseen oli vain muutama viikko, ja harjoittelu oli unohtunut kokonaan. Harjoitukset pyrittiin siis järjestämään mahdollisimman pikaisesti. Kevät on kuitenkin opiskelijoille kiireistä aikaa, joten kapteeni ja varakapteeni potkivat palloa useimmiten keskenään lohduttomalla Länsikadun koulun hiekkakentällä. Tästä ei kuitenkaan lannistuttu, vaan turnaukseen lähdettiin reippain mielin.

Turnauspäivänä ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Sää oli hyvä, joten pelaajien lisäksi Agora Cupia oli katselemassa varsin vaikuttavan kokoinen yleisö. Paikalle oli tuotu jopa Täkyn grilli. Märkä t-paita pelasi turnauksen B-lohkossa. Vastassa olivat Echoster City FC sekä Kulttuurinpotkijat. Echoster City FC:tä vastaan peli alkoi jännittävästi. Tunteet kuumenivat, ja pelin tiimellyksessä sattui myös tapaturmia. Jännitys kuitenkin loppui, kun Märkä t-paita teki ensimmäisen oman maalinsa. Takkiin tuli siis. Peli Kulttuurinpotkijoita vastaan oli jännittävämpi. Märkä t-paita teki nimittäin maalin – tällä kertaa vieläpä vastustajan maaliin. Hetki oli kerta kaikkiaan kaunis. Tavoitteena turnauksessa oli yhden pelin voittaminen, mutta kun tämä tavoite osoittautui epärealistiseksi, uudeksi tavoitteeksi muodostui yhden maalin tekeminen. Ensimmäinen maali tarkoitti siis sitä, että Agora Cupin jatkopaikkana olisi tori. Tämäkin peli kuitenkin hävittiin.

Lohkonsa huonoimpana Märkä t-paita päätyi sijoitusotteluun pelaamaan viimeisen pelinsä FK Iskraa vastaan. Valveutunut lukija arvaa varmaan jo tässä vaiheessa myös viimeisen ottelun lopputuloksen. Vaikka peli hävittiinkin, Täkyn vahvistuksia saanut joukkue teki vielä toisen maalin. Tämä maali sai ainakin säälikehuja turnauksen jälkeen muiden joukkueiden edustajilta. Kapteenin timanttinen syöttö tuli suoraan varakapteenin kenkään, josta se singahti vastustajan maalin oikeaan yläkulmaan. Kapteenin ja varakapteenin syöttelytreeneistä oli siis ollut hyötyä.

Tyytyväisinä kuudenteen sijaansa Agora Cupissa Märkä t-paita lähti juhlistamaan kahta hienoa maaliaan ja loistavaakin loistavampaa joukkuehenkeään torille. Agora Cupin voitti Kulttuurinpotkijat, joka oli myös edellisvuoden mestari. Liikuntavastaava oli väsynyt mutta ylpeä. Agora Cupissa pelaaminen poiki nimittäin innostuksen muullakin vapaa-ajalla jalkapalloiluun. Täkyläisiä voikin kesän aikana nähdä aina silloin tällöin Mehtimäen tekonurmella palloa potkimassa.

Teksti: Kasper Kärkkäinen
Kuvat: Hanna Hänninen ja Kasper Kärkkäinen

Luettavaa kesälle

Kirjavinkki tylsiin hetkiin

Mielestäni ihan jokaiselta lukutoukalta tulisi löytyä hyllystä kirja, johon on helppo palata sopivan hetken koittaessa, ja jonka voi toisaalta unohtaa hyllyyn toviksi. Kiireiseenkin kesään voi mahtua kiireettömiä hetkiä vailla etukäteissuunnitelmia, ja tällöin hyllystä on hyvä löytyä teos, josta voi kerrallaan lukea kymmenen, kolmekymmentä tai vaikka sata sivua yhdeltä istumalta.

Itse viihdyn tylsinä hetkinä Edgar Allan Poen seurassa. Kootut kertomukset sisältää kaikki Poen suomennetut novellit, ja mikäli ne eivät ole vielä tuttuja, suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän kokoelmateokseen. Henkilökohtainen suosikkini Poen novelleista on Kielivä sydän, jonka ohella suosittelen lukaisemaan ainakin novellit William Wilson, Tynnyrillinen Amontilladoa ja Muutama sana muumion kanssa. Edellä mainituista William Wilson on kiehtova kaksoisolentotarina, Muutama sana muumion kanssa on lukemisen arvoinen satiiri ja Kielivä sydän sekä Tynnyrillinen Amontilladoa päästävät lukijan seuraamaan epätavallista henkirikosta murhaajan näkökulmasta.

Ota siis muurauslasta kauniiseen käteen ja lähde maistelemaan Amontilladoa Edgar Allan Poen seurassa!

Teksti: Janika Utriainen

Puuhakirjakuva

Puuhakirjakuvien joukosta saatte vielä iloksenne uuden kuvan! Vanhatkin löytyvät vielä lehden vanhempia julkaisuja selailemalla, jos ette ole niitä aikaisemmin tulostelleet ja väritelleet! Tekemisen iloa siis!

Kuva: Tiia Öhman

Pääkirjoitus

Parasta kevätkiireen lääkettä etsimässä

Hei kaikki rakkaat lukijat! 

Kevät alkaa hiljalleen taas saada niskaotetta talvesta. Vuoden alusta löysin itseni jälleen vastuussa Itäkynästä, mistä olen todella iloinen, sillä tämä lehti on lähellä sydäntäni ja on mukavaa taas päästä pyörittämään sitä. Palatakseni ajassa aika kauas taaksepäin eli edelliseen kesään, mielestäni oli todella mainiota, että Itäkynään alettiin hahmotella jokaiselle numerolle omaa kokoavaa teemaa. Aion pitää tätä yllä, mikä tarkoittaa, että niin tässä kuin tulevissakin numeroissa tulee olemaan jokin teema.

Kevätlukukausi yllätti minut valtavalla to do -listalla ja jatkuvasti alitajunnassani hakkasi kysymys, kuinka pitkälle omat voimat riittävät. Tätä kysymystä tarkastellessa ystävät ovat nousseet todella isoon rooliin. Ystävät ovat minulle kaikki kaikessa ja heidän kanssaan viettämäni hetket auttavat hetkeksi irtautumaan kaikesta stressistä ja lataamaan akkuja. Olen huomannut ystävyyden olevan ainakin minulle parasta lääkettä kevätstressiin. Tämän numeron teeman miettiminen ei siis minulle ollut mikään iso ongelma, vaan aika nopeasti tulin siihen lopputulokseen, että haluan ottaa teemaksi ystävyyden. 

Tässä numerossa tarjoilen yhdessä mahtavien kirjoittajien kanssa teille perinteisesti puheenjohtajan tervehdyksen, tunnelmia Helsingin Osmasta sekä kaverisitseiltä, sisarusten välisen ystävyyden pohdiskelua, täkyläisten ehdotukset parhaiksi ystävyyden tunnareiksi sekä runoutta. Vaikka tässä numerossa Ismo-Irmelin palsta onkin tauolla, on se palaamassa jälleen osaksi seuraavaa numeroa. Hyväksi uutiseksi voin myös kertoa sen, että hyvää palautetta saanut kesänumeromme aiotaan jälleen tehdä paperisena versiona. 

Toivottavasti nautitte tästä numerosta! 

Itäkynävastaava ja päätoimittaja Siiri

Puheenjohtajan tervehdys

Kevät taitaa olla täällä. Sen huomaa sulista teistä, kirkkaasta auringosta ja deadlinesumasta. Ja ehkä vähän myös siitä, että Täkyn katse on käännetty jo vahvasti vappua kohti. 

Ystäväni kauhisteli jo etukäteen hänen ensimmäistä, jopa neljä päivää kestävää yliopistovappuaan, eikä hänen kauhistuneisuuttaan yhtään vähentänyt täkyläisten 12 päivän vappu, josta ylpeänä hänelle kerroin. Tuntuu, ettei talvi olisi oikeastaan ehtinyt vielä loppuakaan, mutta niin vain on taas aika vanhojen ja uusien perinteiden, joista Täky tänäkin vuonna pitää visusti kiinni. Emme ole täysin muuttumattomia, vaan tapahtumia on jälleen kehitelty eteenpäin. Tietynlainen pysyvyys on kuitenkin tärkeää, eikä kaikkea kannata lähteä muuttamaan vain uudistuksen ilosta. Täytyy sanoa, että vapun juhlinnassa täkyläiset ovat kyllä erityisen hyviä!

Kevät on helposti opiskelijan kiireisintä aikaa. Kannustan kuitenkin jokaista täkyläistä nauttimaan jokaisen auringonsäteen lisäksi myös yhteisistä hetkistä muiden sinihaalaristen kanssa. Nähdään vappuhulinoissa riemulla, innolla, ja mikä tärkeintä – toistemme ystävinä. 

Inka, Täkyn puheenjohtaja

Yhteinen harrastus ystävyyden perustana

Kun sanoin kirjoittavani tähän Itäkynän numeroon omasta ystävyydestäni ja siihen liittyvästä harrastuksesta, ystäväni olettivat automaattisesti, että kirjoitan opiskelukavereistani ja alkoholin nauttimisesta kohtuuttoman usein. Idea oli toki hyvä. Joensuusta löytämäni ystävät ovat minulle todella tärkeitä, ja voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkän jutun heistäkin.

Ajatukseni juttuideasta oli kuitenkin toinen. Elämäni pisin ja merkittävin ystävyyssuhde minulla on nimittäin pikkusiskoni Siirin kanssa. Usein olen pohdiskellut, missä määrin sisaruksen voi laskea ystäväksi parhaasta ystävästä puhumattakaan. Tämä pohdiskelu ei kuitenkaan liene kovin mielekästä, sillä ystävyydenkokemus on mielestäni hyvin yksilöllistä, enkä usko, että se olisi missään mielessä kiinnostavaa luettavaa. Siksi päätinkin pohdiskella sen sijaan sitä, mihin minun ja pikkusiskoni ystävyys perustuu. Ehkä se antaa samalla Itäkynän lukijakunnalle syyn pohdiskella omia ystävyyssuhteitaan.

Opiskelukaveriporukkani ystävyys perustuu taatusti moneen eri asiaan kuten huumoriin, yhteisiin kiinnostuksen kohteisiin ja rakkaaseen ainejärjestöömme, mutta ennen kaikkea meitä yhdistävä tekijä on mielestäni, mikäpä muukaan, kuin alkoholi. Kuten Gasellien kappaleessa Heimo kerrotaan: ”Ei pitäis kai liikaa alleviivaa // Mut alla viinaa, ystävyyden pikaliimaa”. Siirin ja minun ystävyys ei kuitenkaan (onneksi) vielä tälle perustu. Päätinkin kysyä Siiriltä itseltään, mikä hänen mielestään pitää ystävyyttämme kasassa. Näin hän vastasi:

”Sisaruksina olemme syntyneet saman katon alle ja tehneet melkein kaiken aina yhdessä viime vuosia lukuun ottamatta. Olemme melko samanlaisia ja tunnemme toisemme läpikotaisin. Tämän vuoksi voimmekin jakaa toisillemme kaiken ja asioita on helppo tehdä yhdessä. Kasvaminen ja erilaiset elämäntilanteet ovat erottaneet meitä, mutta yhteiset harrastukset ja samankaltainen huumorintaju pitävät ystävyyttämme edelleen kasassa.”

Olen Siirin kanssa samaa mieltä ja uskon, että ystävyytemme perustuu erityisesti yhteiselle harrastuksellemme eli musiikille. Asumme eri paikkakunnilla ja meillä molemmilla on omat kaverimme ja elämämme, joten ilman musiikkia yhteydenpitomme rajoittuisi lähinnä meemienvaihtoon.

Musiikkiharrastuksemme alkoi varsinaisesti noin kuusi vuotta sitten, kun päätimme kokeilla soittamista yhdessä. Siirillä oli jo enemmän kokemusta musiikista. Hän lauloi, soitti viulua, pianoa sekä kitaraa. Minä taas osasin soittaa lähinnä peruskomppia rummuilla. Alku oli siis vaivalloinen ja luovutimme useaan otteeseen. Siiri soitti kitaraa ja lauloi. Minä soitin rumpuja. Haave musiikin tekemisestä yhdessä kuitenkin säilyi,  ja kun ensimmäisen kerran saimme Green Dayn yhdeksänminuuttisen Jesus of Suburbian läpi, fiilis oli katossa. Seuraavana kesänä emme juuri muuta tehneetkään kuin raivostuttaneet naapureitamme jatkuvalla kitaran ja rumpujen hakkaamisella isämme autotallissa. Kuvittelimme tietenkin olevamme helkkarin hyviä, vaikka todellisuudessa tuotimme vain helvetinmoisen melusaasteen naapurustoomme. Siitä asti yhdessä soittaminen, ajoittainen biisien kirjoittaminen ja samantyylisen musiikin kuunteleminen on jatkunut, eikä loppua näy.

Kunnollista bändiä emme ole vielä koskaan saaneet kasaan. Olemme esiintyneet muutamien eri ihmisten kanssa ja bändien nimet ovat vaihdelleet (myötähäpeävaroitus!) metalcore-emo-pop-punk -hömpötyksen kuninkaasta Endless Fallista aina suomalaisen räkäpunkin hulvattomimpaan edustajaan Koiranoksennukseen. Joskus taas olemme vain olleet Siiri ja Kappe. Vaikka suuret suunnitelmat ovat yleensä jääneet suunnitelman tasolle, on musiikin tekeminen ollut aina yhtä hauskaa.

Ystävyys ilman erimielisyyksiä ja ajoittaisia riitoja ei kuitenkaan olisi tosiystävyyttä. Sisaruksina tappelimme tietysti koko lapsuutemme ties mistä asioista ja niin varmaan edelleenkin. Toisaalta riidan aiheet syntyvät nykyään yleensä yhteisestä harrastuksesta. Monet yhtyeethän hajoavat ”musiikillisiin erimielisyyksiin”. Täytyy siis toivoa, että nämä riidat ovat jatkossakin ratkaistavissa. Olisi harvinaisen surullista, jos ystävyys loppuisi musiikillisiin erimielisyyksiin.

Tällä hetkellä yhdessä musisointimme on melko vähäistä, koska suurin osa ajastani kuluu Joensuussa. Soittaminen on myös rajoittunut sähkösoittimista akustisten kitaroiden rämpyttämiseen, cajonin hakkaamiseen ja viulun rääkkäykseen. Siitä huolimatta melkein päivittäin keskustelemme kappaleista, joita voisimme soittaa, pohdimme mahdollisia keikkoja ja bändiprojekteja tai haaveilemme omien biisien äänittämisestä. Yhteinen harrastus pitää siis edelleen ystävyyttämme kasassa.

Teksti: Kasper Kärkkäinen

Kuva: Arik Shraga

Oodi Kaveruudelle!

Keskiviikkona 27. helmikuuta ainejärjestömme Täky järjesti jäsenilleen ja heidän ystävilleen kaverisitsit. Sitsien teemana oli mikäs muukaan kuin iconic duo, ja täkyläinen sai halutessaan kutsua ainejärjestön ulkopuolisen kaverinsa kokemaan sitsien ihmeellisen maailman.

Täkyjä ja heidän ystäviään osallistui ilahduttavan paljon, jokainen oli pukeutunut parhaimpiinsa. Metrian aulassa koreili monenlaista parivaljakkoa: Disneyn Topi ja Tessu, Musti ja Mirri, ahdistus ja masennus, Miguel ja Tulio, rakettiryhmä – vain muutaman nimetäkseni.

Ilta sujui moitteettomasti: sitsilauluvihkon jokainen laulu taisi tulla lauletuksi ja ohjelmaakin riitti. Erityisnostona sanottakoon, että rangaistukset olivat todella hauskoja ja hyvin toteutettuja! Illan aikana kuultiin jälleen vakuuttavia puheita sekä jonkin verran piikittelyä, jota erityisesti eräs ”optimi”, porilainen ja haminalainen saivat osakseen.

Illan päätteeksi jokaisesta pöytäseurueesta valittiin vielä voittajat. Täkyn kaverisitsien Sakari ja hänen villapaitansa, Lilo ja Stitch sekä Mario ja Luigi voittivat ikonisimman duon palkinnot. Voittajien julistaminen tuntui suorastaan raadolliselta, sillä hyviä pareja oli niin monta. Antaumuksellisen sitsaamisen jälkeen täkyt kavereineen siirtyivät suurimmalta osin kotiin nukkumaan, osa lähti hehkuilemaan. Seuraava aamu ei tuntunutkaan niin pahalta, sillä Wolt oli vihdoin saapunut Joensuuhun!

Paitsi sitsit, myös ainejärjestötoimintamme ylipäätään, on mahdollistanut monenlaisia ystävyyssuhteita. En haluaisi päättää tätä liikutuksensekaiseen lässynläähän, mutta haluan ehdottomasti todeta, kuinka kiitollinen olen kaikista kohtaamistani ihmisistä ja erityisesti omista superleideistäni (oikeasti nimessä on lady, mutta en halua alkaa taivuttamaan sitä). Rakastan teitä kaikella nuoruuden idealismillani ja vähän enemmänkin, ja juuri teidän kanssanne tähänastinen yliopistoaikani on ollut parhainta ikinä.

Teksti: Karoliina Kapanen

Kuvat: Sohvi Pesonen (as always <3)

Ystävyyden soittolista

Ystävyyden ihanuutta on syytä juhlistaa säännöllisesti, ja hyviin bileisiin tarvitaan tietenkin soittolista. Tähän juttuun on koottu täkyläisten ehdotukset parhaiksi ystävyysbiiseiksi. Kokoa näistä kappaleista oma ystävyyssoittolistasi tai poimi päältä parhaat ehdotukset.

Phil Collins – Look Through My Eyes

Tämä biisi kertoo sellaisesta turvallisesta ystävyydestä, jossa ollaan toisen tukena ja toisen apuna kaikissa tilanteissa. Kappale on elokuvasta Brother Bear, joka on ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Anni Hacklin

Queen – Friends Will Be Friends

Tämä on minun ystävyysbiisini, koska se muistuttaa siitä, että vaikka asiat muuttuvat elämässä, ystävät ovat onneksi pysyvämpiä.

Janika Utriainen

Nordtrash – Mies ulos sinusta

Monelle Mulanista tutun I'll Make a Man out of You -kappaleen unohtumattomin suomiversio. Juoksukaljatkin mainitaan! Tätä väkevää ja tarttuvaa biisiä voi laulaa myös tyttöporukan kesken suurella hartaudella, ja omistankin kappaleen ihanille superleideilleni. Biisi löytyy ainoastaan YouTubesta kyseisellä nimellä. Kappale on julkaistu Nordtrashin kanavalla, ja sen laulaa Devastus.

Karoliina Kapanen

Gasellit – Heimo

Tämä kappale kuvaa mielestäni hyvin ystävyyden perimmäistä olemusta, joka on tiivistetty hyvin ensimmäisen säkeistön kahteen viimeiseen säkeeseen: “Ei se vaadi verivaloja, jengimerkkei, kerhotaloja / vaan pienii eleitä, hiljaa mutistuja sanoja.”

Kasper Kärkkäinen

Wicked – For Good

Opiskeluaikana ei ehdi näkemään eri paikkakunnilla asuvia ystäviä niin usein kuin haluaisi. Tämä alun perin Kristin Chenowethin ja Idina Menzelin esittämä kappale Wicked-musikaalista on kaunis muistutus siitä, että myös ne kaukana asuvat ystävät ovat tärkeitä – vaikkei heitä ehtisikään nähdä kovin usein. Kaikki ystäväni ovat tuoneet jotain hyvää elämääni.

Hanna Hänninen

Daisy x Daisy – Towa no Kizuna

Mukaansatempaava ja eloisa kappale on myös sanoituksensa puolesta täydellinen tunnari ystävyydelle.

Siiri Rantanen

Robin – Ystäville

Tämä on realistinen kuvaus nuoresta ystävyydestä.

Roosa-Maria Ilvonen

Teksti: Hanna Hänninen

Osmafest opettaa

Synkän ja pimeän talven jälkeen koitti jälleen kerran kevät, vaikka se mahdottomalta tuntuikin (ja osittain tuntuu edelleen täällä Pohjois-Karjalassa). Täkyläiset lähtivät suuntaamaan kohti Helsingin Osmaa juoninnat juonittuina ja festarimeininkiin virittäytyneinä. Osa porukasta lähti matkaan jo aamujunalla, ja loput tulivat perässä puolenpäivän aikaan lähtevällä junalla. Junassa festaritunnelmaan virityttiin ompelemalla haalarimerkkejä ja harjoittelemalla lauluspektaakkelia ravintolavaunun yläkerrassa kunnollisten kansalaisten paheksuvien katseiden alla ja erilaisia alkoholipitoisia juomia nauttien.

Helsinki oli kaupunkina sinihaalariselle lande-täkylle aivan jäätävä kulttuurishokki. Ensinnäkin, kaduilla ei ollut polviin asti loskaa. Oikeastaan loskaa ei ollut missään, eikä luntakaan juuri näkynyt. Aurinko paistoi ja sää muistutti huomattavan paljon viime syksyn Osman säätä. Kuivilla teillä oli hyvä kävellä majapaikkaan ja sieltä illanviettoon, jonne löytäminen olikin sitten kulttuurishokki numero kaksi: Helsingissä joutuu oikeasti käyttämään silmiään ja aivojaan, jos mielii päästä sisään johonkin. Kävelimme illanviettopaikan ohi suurin piirtein kaksi ja puoli kertaa, mutta lopulta onnistuimme bongaamaan oikean oven ja Todellinen Osma saattoi alkaa.

Illanvietto sujui mukavasti uusien ja vanhojen tuttujen kohdatessa ja vaihtaessa kuulumisia. Tarkoitus oli tietenkin, ainakin itselläni, nautiskella samalla joitakin siemauksia alkoholipitoisia nesteitä, ja moni vaikuttikin onnistuvan tässä tavoitteessa huikaisevan hyvin. Itselläni tämä siemailu kostautui, enkä ehtinyt juoda juuri mitään, mutta toisaalta heräsin seuraavana aamuna sitäkin reippaampana uuteen, aurinkoisen lämpimään päivään.

Herättyämme suhteellisen ajoissa lauantaiaamuna totesimme, että Helsinki on päättänyt sittenkin toivottaa meidät tervetulleeksi tavalla, joka on meille kaikille tuttu kotikaupungistamme. Koko turnaus tuntui vain yhdeltä hyvin pitkältä ja talviselta Suvantosillalta, joka täytyi ylittää päästäkseen jonkinlaisista taivahan porteista läpi – tai vaihtoehtoisesti syömään johonkin lämpimään. Totesimme kuitenkin yhdessä (kovaan ääneen tuulen ja sateen läpi huutaen), että meininki on hurjan yhteisöllistä, kun kaikki ovat samassa, äärimmäisen huonokuntoisessa veneessä, jossa ainoat äyskäröintivälineet ovat omat kädet. Aina löytyi joku, jolle valittaa mahdollisesta tulevasta keuhkokuumeesta, ja mikäpä sen mukavampaa. Kekseliäinä täkyläisinä me myös tietenkin lämmitimme itseämme näillä jo aikaisemmin mainituilla, mahdollisesti alkoholipitoisilla nesteillä.

Turnauksen rastit olivat siis aikamoinen koettelemus, mutta lopulta läpimärät täkyläiset pääsivät sitsipaikalle (ja matkalla tuli vastaan Salkkareiden Sebastian!) Paikka oli viihtyisä ja tilava, ja sitsit hyvin samalla tavalla toimivat kuin syksynkin Osma-sitsit: valtava väenpaljous ei aiheuttanut älytöntä möykkäämistä ja meno oli muutenkin sopivan rentoa ja railakasta. Viime Osmassa itseltäni oman hitauteni takia väliin jäänyt jallupullon kierrätys vessassa osui tällä kertaa kohdalleni, ja nyt olenkin sitten kokenut kaiken, eikä enää tarvitse Osmata.

Vitsi vitsi, enhän minä osmaamista lopettaisi. Osma on loputon ystävyyden ja yhteisöllisyyden kuilu, johon pudottuaan ei ole enää paluuta. Putoamalla sinne jo näin fuksivuotenani varmistan, että kuilu on mahdollisimman syvä, ja että sieltä on yhtä hankala päästä pois kuin sitsien jatkopaikkaan oli päästä sisään.

Osmaamisiin!

Teksti: Pinja Kuntola

Runoja ystävyydestä

Perhonen 

Niin kauan minä odotin,
 ja odotin yhä pidempään;
sosiaalisena perhosena liitelin
minä ihmisporukasta toisen luokse.
Harvoin tajusin kuuluvani minnekään,
olin ystävä sen mukaan,
miten siivet minua lennättää.

Vain harvoin perhosena pärjää
liidellen, kaarrellen
etsien olematonta päämäärää.
Ei osaa sanoa
koko sydämestään, rehellisesti
"Tässä minun on hyvä olla!"
Pettymysten ja arkuuden haaviin jää.

Miten kuuluu valita ystävänsä?
Niin hankala on sanoa
ketkä voi päästää lähellensä.
Vaan vielä hankalampi on löytää niitä,
jotka elämäänsä perhosen haluaa.
Se kun on niin erikoinen, omituinen,
hankala, ei uskollinen.

Ei perhonen kenenkään sydämeen jää
menee miten lystää.
Jos seurasta löytää,
 se tilapäisenä nähdään.
Perhonen kaipaa ystävää,
joka nappaa siivistään,
paikalleen viimein pysäyttää.

Kateutta 

Miten toivon,
että voisin olla sinä!
Että saisin tyylitajusi
ja ympärilläsi pyörivät kaverit.

Miten osaat olla noin
luonteva keskustelija?
Miten saat
toiset nauramaan kanssasi?

Lauluäänesi,
senkin minä tahtoisin.
Energiasi myös tarvitsen.
Sen, jolla saat paljon aikaiseksi.

Mutta samalla ajattelen,
onko kateuteen syytä?
Haluanko todella saappaisiisi?
Olla sinä?

Olisitko ehkä sinäkin joskus
jostain
kateellinen minulle?

Mielialan muutoksia

Tiedän, että saan sinut nauramaan.
Onhan niin käynyt ennenkin.

Katseesi niin apea
ja selvästi jokin mieltäsi painaa.

Mutta on mukava huomata,
miten surumielisyys kaikkoaa,
kun huomiosi minulle annat.

Sinä hymyilet, sinä naurat
ja hitaasti kaikkoavat harmaat pilvet,
hetkeksi unohtuu maailma ulkona.

Anna minun tehdä se uudelleen.
Anna minun helpottaa
arkipäiviesi tuskia.

Runot: Siiri Rantanen

Pääkirjoitus

Aika menee nopeasti. Ahdistavan nopeasti. Vasta hetki sitten pohdin pääni puhki, mitä lähtisin opiskelemaan. Siitäkään ei ole kauan aikaa, kun olin fuksi aivan uudessa maailmassa kaukana pohjoisessa, jonne edes merituuli ei ylety. Vasta vähän aikaa sitten Osmaan oli vielä ikuisuus. Osma oli ja sekään ei kauaa kestänyt. 

Tämän Itäkynän numeron teemaksi valikoitui harrastukset. Pohdin, mistä harrastuksestani kertoisin pääkirjoituksessa. Se puolestaan sai minut pohtimaan, mitä harrastuksia minulla edes on ollut viimeisen vuoden aikana. 

Mieleeni ponnahti Täky. Kaikista kurjuuksista ja kirjaimellisista paskahommista kuten makkaranmyynnistä jäähallissa tai Suvaksen tukkeutuneen vessanpöntön auki tökkimisestä pikkujouluissa (tää oli vika kerta ku oon vastuuhenkilönä) huolimatta Täkyn hallitus, Itäkynän toimittaminen sekä tietysti muiden mahtavien täkyläisten kanssa hengaaminen, sitsaaminen ja approilu ovat olleet suosikkiharrastuksiani tänä vuonna. Täky on tarjonnut minulle paitsi suuren joukon uusia kavereita ja ikimuistoisia seikkailuja, niin myös oikeasti tulevaisuuden kannalta hyödyllisiä taitoja.

Myös ensimmäinen vuoteni Täkyn hallituksessa alkaa olemaan lopussa. Ensi vuodeksi Itäkynän kirjoittajakaartia tulee johtamaan jo aikaisemmin Itäkynästä tuttu Siiri Rantanen. Siirryn itse rivikirjoittajaksi sekä Täkyn tapahtuma- ja liikuntavastaavaksi. Haluan vielä kiittää uskollista Itäkynän lukijakuntaa, kaikkia kirjoittajia sekä tietysti ylipäänsä kaikkia huippuja täkyläisiä.

Huom. Tekstin kirjoittaja poti kirjoitushetkellä pikkujoulujen ja approjen jälkeistä moraalista krapulaa. Siksi tunteellisuus. Melkein kyynel tirahti. Perkele.

Kasper Kärkkäinen

Puheenjohtajan tervehdys

Marraskuu on usein opiskelijan kiireisintä aikaa. Kaikki deadlinet sattuvat juuri samoille ajankohdille, tenttipapereihin hukkuminen tuntuu entistä todennäköisemmältä ja ainoa valonsäde loistaa läppärin näytöltä. Osa tekee jo töitä, toiset käyttävät kaiken energiansa parhaan joulukalenterin metsästämiseen, jotkut taas keskittyvät kaikkialla soivista joululauluista ärsyyntymiseen. Myös opiskelijaelämässä tapahtuu: täkyläiset ovat pelkästään marraskuussa approilleet, sitsanneet, osmanneet ja viettäneet pikkujouluja. Näin esimerkiksi.

Marraskuu on myös muutosten aikaa. Muutoksia tapahtuu myös Täkyssä. Syyskokous valitsi meille uuden hallituksen ensi vuodelle, ja mukana on niin vanhoja tekijöitä kuin uusia innokkaitakin. Jotkin asiat eivät kuitenkaan muutu, sillä jäähyväisten jättämisen sijaan puheenjohtajan palstalleni annettiinkin vuoden lisäaika. On siis hyvä jatkaa opetusharjoittelun viimeisen tuntisuunnitelman tekemistä ja vetää villasukat jalkaan – suhtaudun Täkyn ensi vuoteen sen verran luottavaisin mielin, ettei siitä tarvitse juuri nyt ottaa lisästressiä muiden kiireiden keskelle.

Kaiken stressin keskellä on hyvä muistaa, että kohta ei ole enää marraskuu. Haastan kaikki täkyläiset lukemaan joulun alla muutakin kuin tenttikirjallisuutta sekä kääntämään katseet vähitellen kohti uutta vuotta ja sen seikkailuja. Eihän sitä tiedä, mitä kaikkea me vielä keksitään.

Post-osmaattisin terveisin

Inka

Harrastus joka pyyhkäisi jalat alta

TEKSTI SIIRI RANTANEN KUVAT KATJA JAVANAINEN, SIIRI RANTANEN

Oletko koskaan saanut päähäsi kokeilla jotain täysin uutta? Astua elämän osa-alueelle, josta sinulla ei ole kerta kaikkiaan minkäänlaista kokemusta? Minä päätin tehdä niin. Kun muutin Joensuuhun, päätin, että nyt kun kerran asun opiskelijakaupungissa, jolla on vaikka mitä tarjottavaa, voisin aivan hyvin aloittaa uuden harrastuksen. Pyöriessäni yliopistolla ja pohdiskellessani, mikä tämä uusi harrastus voisi olla, alkoivat silmäni kerta toisensa jälkeen hakeutua ilmoitustaulujen kamppailu- ja itsepuolustuslajien julisteisiin. Yksi niistä erityisesti kiinnitti minun huomioni. Bujinkan budo taijutsu shinden dojo oli sanalitania, joka sai minut ajattelemaan: ”Tuopa on erikoinen. Ei varmaankaan mikään parhaiten tunnettuja lajeja.” Aloin ottaa lajista hieman enemmän selvää ja se vaikutti olevan kaikkea sitä, mitä olisin voinut itsepuolustuslajilta toivoa: ei kilpailuja, monipuolisesti niin itsepuolustus- kuin asetekniikoitakin ja juuret japanilaisessa samuraiperinteessä. Syksyllä 2017 sitten otin hypyn tuntemattomaan ja astuin ensimmäistä kertaa elämässäni tatamille.

En muista kovinkaan usein olleeni niin hermostunut, kuin mitä olin kävellessäni ensimmäiselle peruskurssin kerralle. Perhoset kiersivät täyttä vauhtia vatsassani, enkä päässyt irti ajatuksesta, että tulen varmasti tekemään itsestäni täyden pellen kaikkien uusien ihmisten edessä. Eihän minulla ollut mitään tietoa itsepuolustuksesta, ja urheilutaustanikin rajoittui vuoteen hip hopin tanssimista ja muutamaan vuoteen zumbaa. Uskoin siis, että jos minut laitettaisiin tekemään lihaskuntoa tai muita fyysisesti rankkoja suorituksia, tulisin kuolemaan tatamille. Siitä huolimatta, että tiesin omaavani kaikki ainekset täydelliseen epäonnistumiseen ja nöyryytykseen, päätin kuitenkin tehdä sen. Minä aloittaisin tämän lajin harrastamisen, enkä luovuttaisi helpolla. Tässä kohtaa oinaan jääräpäisyys osoittautui hyödylliseksi. Vaikka alku luonnollisesti ei ollut mitään ruusuilla tanssimista, harjoituksista selviydyin kuitenkin kerta toisensa jälkeen ja poistuin aina treeneistä janoten lisää ja ajatellen, että ensi kerralla suoriudun vielä paremmin.

Oinaan jääräpäisyyden lisäksi minut sai Bujinkan pariin jäämään myös meidän treeniporukka. Jo heti tavatessani ensimmäisen heistä käytävässä, minuun alkoi hiipiä tunne, että nämä olisivat todennäköisesti ihmisiä, joiden seurassa viihtyisin. Ja tämä tunne vain vahvistui treenikertojen myötä. Ehkä suurin tekijä siinä on, että minä yleensä rakennan itselleni valtavia suorituspaineita, mikä välillä on auttanut minua eteenpäin ja välillä taas toiminut esteenä. Tässä lajissa suorituspaineet minulla toimivat pikemminkin esteenä, sillä niitten aiheuttama stressi saa minut joko ylisuorittamaan tai hutiloimaan, mitkä kumpikaan eivät ole hyviä asioita tekniikoiden toimivuuden kannalta. Ihmiset, joiden kanssa treenaan, saavat minut onneksi tuntemaan, että on okei tehdä harjoitteita ja tekniikoita omien kykyjensä ja taitojensa ehdoilla, enkä siis koe enää aivan yhtä suurta tarvetta asettaa rimaa korkeammalle kuin mitä todennäköisesti pystyn ylittämään. He ovat kärsivällisiä ja ymmärtäväisiä minun suhteeni, mistä haluankin antaa heille ison kiitoksen.

On niissä tekniikoissa ja itse lajissakin oma lumonsa. Tanssitaustani ehkä paljastaakin sen verran, että kehon käyttö kiehtoo minua. Budo taijutsu viittaakin kehon taiteeseen, ja olen huomannut, että sitä tämä laji omalla tavallaan onkin. Minusta on mielenkiintoista kuunnella, kun joku selittää, mikä idea eri tekniikoiden taustalla on, mikä meidän kehon käytössä on se juttu, joka saa nämä välillä hyvin erikoisenkin oloiset liikesarjat todella toimimaan. On hauskaa oppia myös lukemaan vastustajan kehoa ja oppia reagoimaan vastustajan käyttäytymisen vaatimalla tavalla. Bujinkan on lajina valtavan monipuolinen, ja se näkyy myös siinä, miten kokonaisvaltaisesti omaa kehoaan tulee osata käyttää. Nopeus, reaktiokyky, räjähtävän voiman käyttö, kevyet kontrollit ja vastustajan kehon liike-energian käyttö, akrobaattiset taidot sekä oman kehon liikeratojen ja voimantuoton hallinta muun muassa ovat tärkeitä tekijöitä tässä lajissa. Itselle tuottaa paljon mielihyvää huomata, miten pienin mutta varmoin askelin kehittyy eri osa-alueella. Ennen Bujinkanin aloittamista en olisi esimerkiksi ikinä uskonut, että voisin ikinä oppia kärrynpyörän tai että minua voi yhä viskellä ja heitellä melkein yhtä huoletta kuin aikanaan eskarin patjiksessa. En minä kyllä edelleenkään kärrynpyörää osaa, mutta en sentään enää laskeudu pyrstölleni lähes joka yrittämällä, ja tiedän, että kunhan sitä itsekseni treenailen lisää, se lähtee vielä sujumaan. Olen kuullut, miten laji on vaikuttanut ryhtiini ja yleiseen olemukseeni, ja olen myös itse hieman huomannut sitä. Bujinkan on yksi niistä lajeista, jotka juuri kehollisuuden kautta ujuttautuvat osaksi arkea.

Entä sitten se ehdottomasti paras puoli tässä lajissa? Sanoisin monipuolisuus. Jokaiselle löytyy varmasti jokin osa-alue, johon herää kiinnostus. Itselle ne ovat miekkatekniikat ja heitot. Asetekniikoissa ylipäätään on jotain, mikä kiehtoo minua, vaikka en osaa nimetä, mikä se jokin on. Ne toki ovat teknisesti välillä turhauttavankin haastavia, mutta se tekee ahaa -kokemukset sekä onnistuneet suoritukset sitäkin paremman tuntuisiksi. Aseista taas miekka on noussut suosikiksi, koska miekka nyt on miekka. Se on ikoninen ase, jonka kunnollinen käyttäminen aika lailla vaatii sen, että tietää, mitä on tekemässä. Heittoja olen tähän mennessä ehtinyt harjoitella varsin vähä, mutta kuitenkin tarpeeksi tietääkseni, miten hieno tunne on saada sellainen onnistumaan itseään isommalle henkilölle, ja miten erikoinen tunne on se, kun toinen viskaa sinut itsensä yli tatamin pintaan.

Olen harrastanut Bujinkania kohta puolitoista vuotta, ja minun täytyy sanoa, että minulla riittää yhä innostusta ja kiinnostusta lajia kohtaan. Mieli ei tee lopettaa tai vaihtaa toiseen lajiin, vaan jatkaa eteenpäin tällä polulla ja ottaa vastaan kaikki se, mitä sillä on vielä minulle tarjota.

Kokemuksia Oulun Osmasta

Oulun Osma on Osma-reissuistani ehdottomasti ikimuistoisin. Onkin useaan otteeseen todettu, että mikäli ei Oulun Osmasta pitänyt, ei varmaan pidä Osmasta ylipäätään. Vaikka puitteet olivat kunnossa, on osmaamisessa tärkeintä tietysti se, kenen kanssa osmaa. Siksi BV:n mussukoiden odotettu tapaaminen lämmittikin sydäntäni aivan erityisesti, ja ystävien läsnäolo takasi koko viikonlopuksi menoa ja meininkiä. Täkymurujen kanssa kehittelemämme tanssiliike levisi lauantai-iltana kulovalkean tavoin, ja sen todettiin sopivan jokaiseen Tukikohdalla kuultuun kappaleeseen. Aamuun asti jatkunut rankka vyölaukun heiluttelu asetti henkilökohtaisen hyvinvointini vaakalaudalle, kun post-osmaattiset oireet taltuttivat minut Osman jälkeisellä viikolla. Osma oli ohi, mutta pakko-oireinen vyölaukkutanssi jatkui.

– 4. Osma

Kun isäntinä olivat uudet ja vanhat tutut Suma Ry:stä, syksyn osmareissu suuntautui pohjoiseen, missä täkyläistä odotti (kaiken odotetun) lisäksi merituuli, graffitit, mandariinit ja peltikatot.

– 4. Osma

Odotukset itse Osmaa kohtaan olivat varsin korkealla, matkasinhan tuonne riettauden kehtoon menopeleistä parhaimmassa, jonka nimen jätän nyt kuitenkin mainitsematta anonymiteettini turvaamiseksi. Nylon Beat, Kalevauva.fi, Scooter, Kake Randelin ja monet muut hittiparaatimme artistit pitivät huolen siitä, että minä ja seurueeni olimme varsinaisessa juhlatunnelmassa Ouluun rantautuessamme. Turnauksessa toiselle sijalle jääminen kirveli hiukan, mutta onneksi lauantain paardit pitivät huolen siitä, että retkemme sai onnellisen lopun. Parasta viikonlopussa oli ehdottomasti vyölaukkutanssi, jonka ansiosta vatsalihaksissa oli seuraavina päivinä sellainen polte, että pystyin tuudittautumaan uskomukseen kiihkeästä terveiden elämäntapojen noudattamisesta urheilun merkeissä alkoholin käyt….. ei kun siis fennistiikan sijaan.

– 5. Osma

Aamu. Liikaa vuohenjuustoa. Läjä. Kadonnut luennoitsija. Peltikattoja. Muistikatko. Aamuskumppa. Virkkuukoukku. Nokkahuilu. ”Äiti, miksi tuo tyttö näyttää tuolta?” Viinamandariini. Mandariiniviina. 0,5 pistettä. Kumihanska. Iso itku. Haikeus.

Näin tiivistettynä. Nyt ainakin tiedän, mikä minusta tuleeKIN isona.

– 5. Osma

Oulu pillaa aina kaiken. Nytkin sai pettyä: jäätävän kylmä tuuli muuten niin kauniina päivänä, puolikkaan pisteen veroinen karvas tappio ja sitsipaikalle unohtunut mandariiniviina. Toisaalta Oululla oli varaa pilatakin jotain. Sumalaiset ovat todistetusti fennistien kultaa - he tuovat toivoa valmistumisen jälkeiselle ajalle, sillä kolmepäiväistä rypeltämistä pystyivät jatkamaan nekin, jotka ovat reippaina menneet jo valmistumaan. Tämän vuosikymmenen nerokkain idea ottaa alumnit mukaan rientoihin! Parasta viikonlopussa olivat ehdottomasti ystävät, upeat fennistitoverit ja uudet tuttavuudet, onnistuneesti järjestetyt sitsit, miekkailu, peltikatot, puhelu vessassa ja Osmalle perinteinen huippu tekemisen meininki. Post-Osmaattinen masennus kesti taas taattuun tapaan lähes viikon. Onneksi kevään Osmaan ei ole kauaa.

– 7. Osma

Siinä vaiheessa sitsijatkoja, kun eräs Kannan fuksi sammui nojatuoliin vesikannu kädessään, tiesin, että on aika lähteä nukkumaan. Pidän tätä edelleen hatunnoston arvoisena suorituksena häneltä, varsinkin ottaen huomioon tilassa soineen ysäritrancen siedettäviä desibelirajoja paukuttavan volyymin. Minua ja Oulua siis yhdistää ainakin yksi asia: me molemmat pidämme jykevästä tasabiitistä.

– 9. Osma

Kolme vuotta sitten Oulun Osma antoi kaamean darran, viinapullon sekä pusun ihanalta tytöltä. Tällä kertaa ei tullut pusuja, muttei onneksi kohmeloakaan. Opin mitä hienoimman tanssiliikkeen vyölaukun, nautin vanhojen ja uusien fennistiystävysteni seurasta ja jorasin Ukkosmainetta sydämeni pohjasta. Huikea ja erinomaisesti järjestetty Osma, harmi että näitä on vain kahdesti vuodessa!

– 14. Osma

Viulun kieliä, syntikkasoundeja ja elektronisia biittejä, siitä on Böbökkä-bändi tehty

TEKSTI MIRJA KALLINEN KUVA BÖBÖKKÄ-BÄNDI

Täkyn ikioma Samuli ”Smuli” Reunamo (6. vuosikurssi) kertoo omasta musiikkiharrastuksestaan ja tämän hetkisistä kujeistaan. 

Vasemmalta oikealle Samuli Reunamo, Tanja Matilainen ja Kirsikka Leino.

Samuli on tottunut olemaan koko ikänsä mukana erilaisissa taiteellisissa projekteissa. Viime keväänä tärkeimmäksi taidejutuksi muotoutui Kevätjuhla-näytelmä, jota esitettiin Pakkahuoneella. Samulin vastuualueeseen kuului esityksessä musiikki. Merkittävää on myös se, että juuri tämän projektin aikana hän tutustui Kirsikka Leinoon ja Tanja Matilaiseen, joiden kanssa muodostui pian oma bändi. Joensuun melko punk-rock painotteista musiikkiskeneä vavisuttaakin tällä hetkellä pirtsakan syntikkainen tulokas – Böbökkä. Heidän lisäkseen Böbökkä-bändiin mielletään kuuluvaksi myös tanssijat Lassi Pirinen ja Ronja Koistinen. Sanana Böbökkä maistuu suussa melko pehmeän pörröiseltä karkilta, jonka ainesosat herättävät kysymyksiä. Samuli avaa nimen taustoja lyhyesti:

              

– Se on karjalaa ja tarkoittaa ötökkää. Böbökkä on musta vain hieno sana.

Musiikkityylilajina Böbökkä edustaa leikkisää suomenkielistä poppia. Tanja Matilainen on bändin sydän ja vastaa biisien sanoituksesta ja säveltämisestä.  Ensimaistiaisena bändin tuotannosta kuullaan ”Pieni söpö laulu”, jossa vastoin nimen ja musiikin antamaa herttaista mielikuvaa, haistatetaan suorasanaisesti jätkille vittua.  Samuli kuvailee heidän biisiensä käsittelevän pääosin seksiä ja ex-kumppaneita.   Poppoon räväkkä esiintymistyyli on syntynyt biisien kautta. 

–  Meidän debyyttikeikka oli Kirsikka Leinon ja Koistisen Ronjan järjestämissä kesäjuhlissa. Siellä meillä oli kaks tanssijaa, ja me katsotaan heidät nykyään osaksi meidän bändiä, Samuli kertoo.  

Debyyttikeikkaa seurasi esiintyminen Joen yö -tapahtumassa, joka oli bändin ensimmäinen varsinainen julkinen keikka.  Energinen bändi aikoo laajentaa keikkailua Joensuun ulkopuolelle. 

Tiedossa on jo keikka Oulun Tukikohdassa. Omaa rooliaan bändissä Samuli kuvailee naurahtaen: 

– Mä soitan sellasta törkeen huonoo 80-luvun Casio-kiipparia. jossa on sellaset hyvin muoviset soundit.  Lisäksi mä pyöritän tietokoneelta elektronisia biittejä. 

Bändin instrumenttivalinnat ovat alun alkaen lähtöisin soittajista. Jokainen saa soittaa itselleen ominaisinta soitinta. Tanja soittaa viulua ja Kirsikka soittaa klarinettia, melodikaa ja kazoo-pilliä. Samuli on soittanut klassista pianoa viisivuotiaasta lähtien, vaikkakin Casio-kiippari tuleekin hyvin toisesta ulottuvuudesta. Hän toteaa, ettei heidän kokoonpanonsa instrumentteineen ole se kaikkein tyypillisin. 

Böbökkä-bändin musiikillisiksi esikuviksi Samuli mainitsee Riston ja Plutonium 74: n.  Hänelle musiikki on ollut aina se harrastus ylitse muiden. Teini-ikäisenä hän perusti ensimmäisen bändinsä Rautakausi, ja muutettuaan Joensuuhun vuonna 2013, syntyi pitkäaikaisen bändikaverin Likasen Leppäsen kanssa rap-yhtye Täydellinen rikos. Musisointiin tuli tauko vaihtovuotena Tšekeissä, jolloin hän keskittyi uusiin aluevaltauksiin, näistä mainittuna kiipeily. 

– Se oli jotenki hassuu, ja sillon teki oikeestaan ihan hyvää pitää sellanen breikki. Kuin just sitä aikasemmin ollu kymmenen vuotta putkeen aina mukana jossain proggiksessa, niinku tekemässä ja soittamassa. 

Kun Samulille vaihtovuonna avautui mahdollisuus päästä pitkästä aikaa soittamaan pianoa, hän kuvailee soittamisen jälkeen olleen paljon parempi fiilis. Tauko oli tehnyt hyvää, mutta ensimmäinen ajatus oli kuitenkin:

– Silloin mulle realisoitui, etten mä voi lopettaa soittamista. 

Ammattimuusikon uraa Samuli ei kuitenkaan kaipaa. Hän aloitti taannoin suomen kielen opiskelun, koska haluaa tulevaisuudessa työllistyä S2-opettajaksi. Näin hänellä tulee olemaan mielekäs työ, ja musiikin tekemisessä säilyy vapaus tehdä mitä ikinä hän haluaa. 

Jäämme innolla odottamaan Böbökkä-bändin seuraavaa keikkaa. Bändin kuulumisia voi käydä tsekkaamassa Instagramissa nimimerkillä bobokkaband.